KKO/1999/79

1999 false KKO:1999:79 Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla A:ta ei voitu tuomita tekijänä puolisonsa velkojien taloudellisia etuja loukanneesta velallisen rikoksesta, mutta hänet tuomittiin avunannosta tähän rikokseen. RL 5 luku 3 § RL 39 luku 1 § RL 39 luku 7 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Helsingin käräjäoikeuden tuomio 5.9.1996 Käräjäoikeus lausui, että A ja hänen puolisonsa B olivat Helsingissä yhdessä ja yksissä tuumin tietäen B:n jo olemassaolevien tai odotettavien taloudellisten vaikeuksien perusteella tekonsa voivan vahingoittaa B:n velkojien taloudellisia etuja ilman hyväksyttävää syytä luovuttaneet B:n omaisuutta myytyään ensin omistamansa asunto-osakkeet pojalleen 1 500 000 markan kauppahinnalla. Kauppahinnasta oli kaupan tekohetkellä maksettu puolet, ja omistusoikeus oli siirtynyt heti. Poika oli pankkitositteen mukaan 1.11.1993 maksanut loppukauppahinnasta B:lle 725 500 markkaa. A ja B olivat yhdessä ja yksissä tuumin vahingoittaneet B:n velkojien taloudellisia etuja 1.11.1993 palauttamalla kahdella erillisellä pankkisiirrolla B:n tililtä pojan nimissä tälle talletuksena 300 000 markkaa ja pojan kommandiittiyhtiölle yksityissijoituksena 425 500 markkaa. Tämän vuoksi käräjäoikeus tuomitsi A:n ja B:n, A:n rikoslain 39 luvun 1 §:n 2 kohdan ja 7 §:n ja B:n rikoslain 39 luvun 1 §:n nojalla, kummankin velallisen epärehellisyydestä kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Helsingin hovioikeuden tuomio 7.8.1997 A ja B valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus lausui, että A ja B olivat käräjäoikeuden tuomiossa selostetuilla toimillaan oleellisesti pahentaneet maksukyvyttömyyttään. Näillä ja muuten käräjäoikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle myönnettiin valituslupa. A vaati valituksessaan, että syyte hylätään. Virallinen syyttäjä ja konkurssipesä vastasivat valitukseen. Korkeimman oikeuden pyynnöstä virallinen syyttäjä ja konkurssipesä antoivat lausumat siitä, miten syytteessä kuvattua tekoa on oikeudellisesti arvioitava, mikäli A:ta ei voida rikoslain 39 luvun 7 §:n nojalla katsoa hänen syykseen luetun rikoksen tekijäksi. A antoi lausumien johdosta oman lausumansa. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 29.6.1999 A ja B ovat käräjäoikeuden tuomiossa selostetulla tavalla ensin myyneet omistamansa asunto-osakkeet pojalleen 1 500 000 markan kauppahinnasta. Tämän jälkeen 1.11.1993, pojan maksettua B:n pankkitilille kauppahinnasta 725 500 markkaa, B on palauttanut sanotun rahamäärän kahdella allekirjoittamallaan pankkisiirrolla pojalle ja tämän kommandiittiyhtiölle käräjäoikeuden tuomiossa mainituin tavoin. Asiassa on jäänyt näyttämättä, että B:n tililtä palautetut varat olisivat tosiasiassa A:n väittämän mukaisesti tulleet nimenomaan B:n omien velkojien hyväksi. Korkein oikeus katsoo alempien oikeuksien tavoin, että kerrotulla menettelyllä on ilman hyväksyttää syytä luovutettu B:n omaisuutta pois tämän varallisuuspiiristä ja olennaisesti pahennettu hänen maksukyvyttömyyttään. Virallinen syyttäjä on käräjäoikeudessa vaatinut myös A:lle rangaistusta velallisen epärehellisyydestä, koska A oli menettelemällä kerrotulla tavalla yhdessä ja yksissä tuumin B:n kanssa vahingoittanut tämän velkojien etuja. B:n konkurssipesä on asianomistajana yhtynyt syyttäjän rangaistusvaatimukseen. Velallisen epärehellisyydestä voidaan rikoslain 39 luvun 1 §:n mukaan tuomita velallinen, joka tietäen jo olemassaolevien tai odotettavien taloudellisten vaikeuksiensa perusteella tekonsa voivan vahingoittaa velkojiensa taloudellisia etuja menettelee pykälässä mainituin tavoin ja siten aiheuttaa maksukyvyttömäksi tulemisensa tai oleellisesti pahentaa maksukyvyttömyyttään. Rikoslain 39 luvun velallisen rikoksia koskevat varsinaiset rangaistussäännökset on kirjoitettu ikään kuin velallinen olisi aina luonnollinen henkilö. Lähtökohta on muutoinkin, että velallisen rikokseen voi tekijänä syyllistyä vain velallinen itse. Rikoslain 39 luvun 7 §:n mukaan kuitenkin myös se, joka velallisen puolesta on tehnyt rikoslain 39 luvun 1 - 6 §:ssä tarkoitetun rikoksen, tuomitaan niin kuin velallinen. Edellä mainittu lähtökohta huomioon ottaen säännöksen voidaan todeta tarkoittavan tilanteita, joissa velallinen ei ole itse voinut ryhtyä oikeudellisiin toimenpiteisiin, vaan tarvitsee tai on tarvinnut itselleen edustajan. Säännös tulisi siten sovellettavaksi lähinnä silloin, kun velallinen on oikeushenkilö tai sellainen luonnollinen henkilö, joka ei itse oikeudellisesti sitovalla tavalla voi ryhtyä oikeustoimiin. Nyt kysymyksessä oleviin järjestelyihin ei ole ryhdytty B:n tietämättä, vaan hän on itse osallistunut toimenpiteisiin ja allekirjoittanut kauppakirjan ja pankkisiirtotositteet. A:ta ei näin ollen voida tekijänä tuomita B:n velkojien taloudellisia etuja loukkaavasta velallisen epärehellisyydestä. Korkeimman oikeuden pyynnöstä antamassaan lausunnossa virallinen syyttäjä on katsonut, että syytteessä esitetyn teonkuvauksen perusteella A on tuomittava avunantajana velallisen epärehellisyyteen, mikäli häntä ei voida tuomita tekijäkumppanina. Konkurssipesä on puolestaan lausunut, että A on joka tapauksessa katsottava yllyttäjäksi tai avunantajaksi samaan tekoon. A on saanut esittää oman käsityksensä näiden oikeudellisten arviointien johdosta. A on yhdessä puolisonsa kanssa harjoittanut kommandiittiyhtiössä parturi- ja kampaamotoimintaa. A on ilmoittanut johtaneensa operatiivista toimintaa. Hän on niin ikään hoitanut raha-asiat. B on toiminut lähinnä työntekijänä. A on neuvotellut pankin kanssa asunto-osakkeiden kaupan rahoittamisen. Neuvottelun tuloksena pankki on antanut puolisoiden pojalle lainaa osakkeiden ostamista varten. Pankin myöntämät, B:n tilille pannut varat on pankin asettamien ehtojen seurauksena välittömästi B:n allekirjoittamin pankkisiirroin siirretty tililtä pojalle ja tämän kommandiittiyhtiölle. Menettelemällä kerrotuin tavoin A on myötävaikuttanut siihen, että B on näin luovuttanut varallisuuttaan velkojiensa ulottumattomiin. A on siten tahallaan edistänyt B:n tekoa ja syyllistynyt avunantoon B:n viaksi luettuun velallisen epärehellisyyteen. Lainkohdat Rikoslaki 39 luku 1 § 2 kohta ja 5 luku 3 § Muut lausumat Muilta osilta hovioikeuden tuomio jää pysyväksi. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A tuomitaan velallisen epärehellisyyden asemesta avunannosta velallisen epärehellisyyteen (tekoaika lokakuu - 1.11.1993) kuudeksikymmeneksi