1999 false KKO:1999:85 A oli mennyt omavelkaiseen takaukseen B:n yhdistyksen erään jaoston toimintaa varten pankista omissa nimissään ottamasta luotosta. A, joka oli velvoitettu suorittamaan luotto pankille, haki maksamansa määrät yhdistykseltä. Kysymys yhdistyksen vastuusta. ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Helsingin käräjäoikeudessa A kertoi Idrottsföreningen Kamraterna Helsingfors r.f:ään (jäljempänä HIFK) kohdistamassaan kanteessa, että HIFK oli rekisteröity yhdistys, jonka jaostot eivät olleet itsenäisiä oikeushenkilöitä. Jaostot eivät näin ollen voineet ottaa nimiinsä velkaa, vaikka kullakin jaostolla oli oma kirjanpitonsa ja taloutensa. Vaikka yhdistyksen sääntöjen mukaan raha-asioissa yhdistyksen nimen kirjoitti puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja yhdessä rahastonhoitajan kanssa, oli vuosikymmeniä toimittu siten, että jaoston toimintaa varten tarvitut lainat oli otettu jaostossa toimivien henkilöiden nimissä. Tällaisista lainoista oli tässä asiassa kysymys. Lainavarat oli käytetty jaoston toimintaan, lainoihin liittyvät maksuvelvoitteet oli suoritettu HIFK:n varoista ja lainat oli merkitty jaoston ja koko yhdistyksen tilinpäätöksiin yhdistyksen velkoina. Lainojen myöntäminen oli ollut vaivatonta, kun HIFK:n keskusjohtokunnan hallituksen jäsenenä ja käsipallojaoston puheenjohtajana oli toiminut Helsingin Säästöpankin pankinjohtaja C. Hän oli järjestellyt ja esitellyt lainat pankissa ja toisaalta toiminut HIFK:n edustajana luottoneuvotteluissa. Luottosopimuksia tehtäessä kaikille osapuolille oli ollut selvää, että kysymys oli ollut HIFK:n veloista ja että niistä vastasi HIFK. Kanne koski alkujaan vastuuta kolmesta tällaisesta velkakirjasta. Yhdessä näistä luotoissa, pääomaltaan 227 000 markkaa, A oli takaaja, muissa velallinen. Kahdella päätöksellään 31.3.1993 Helsingin maistraatti oli määrännyt A:n suorittamaan pankille velkakirjojen määrät lainhakukuluineen ja korkoineen. A katsoi, että velkojen oikea velallinen oli HIFK. Hän oli uskonut, että HIFK hoitaisi velkojen maksun ajallaan ja siinä uskossa hän oli allekirjoittanut sitoumukset. Velat oli merkitty HIFK:n tilinpäätöksiin HIFK:n ja sen käsipallojaoston velkoina kunnes velat oli poistettu yhdistyksen 31.12.1992 päivätystä taseesta. A katsoi, että HIFK oli lainajärjestelyihin sisältyneet velvoitteet rikkomalla tahallaan aiheuttanut hänelle vahinkoa. HIFK:n taholta tulleet vakuuttelut, että pankin perimistoimet lainhakuineen oli vain HIFK:hon kohdistunut painostuskeino, johon ei tarvinnut reagoida, koska yhdistys hoitaa velat, olivat edesauttaneet vahingon syntymistä. Näillä perusteilla A vaati, siltä osalta kuin vaatimuksissa sittemmin pysyttiin, että HIFK velvoitettaisiin suorittamaan hänelle tai hänelle ja hänen kanssaan Helsingin maistraatin 20.7.1991 antaman lainhakupäätöksen mukaan 227 000 markan velasta Aktia Säästöpankille vastuussa oleville kolmelle henkilölle (jäljempänä A:n myötävelalliset) yhteisesti vahingonkorvauksena enintään velkakirjan määrä 227 000 markkaa ja lainhakukuluja vastaavat enintään 1 000 markkaa sekä korvausta perityistä ulosmittauskuluista korkoineen. Toissijaisesti A vaati, että HIFK vahvistettaisiin edellä mainittujen velkojen tosiasialliseksi velalliseksi ainakin A:n ja HIFK:n välisessä suhteessa ja A:lla vahvistettaisiin olevan HIFK:lta hänen ja HIFK:n väliseen sopimukseen perustuva edellä mainitun suuruinen saatava tai ainakin sen suuruinen saatava, joka vastaa sitä määrää mitä A:lta oli edellä kerrotun lainhakupäätöksen nojalla ulosmitattu, ja että HIFK velvoitetaan suorittamaan A:lle edellä mainitun suuruinen saatava tai ainakin se määrä, mikä mainitusta saatavasta on peritty. Kolmassijaisesti A vaati edellä mainittuja vaatimuksia vastaavien määrien palauttamista hänelle ja hänen myötävelallisilleen HIFK:n saamana perusteettomana etuna. HIFK:n vastaus HIFK kiisti kanteen. HIFK:n ja A:n välillä ei ollut sopimusta lainoista eikä HIFK:n hallitus ollut päättänyt niiden ottamisesta yhdistyksen vastattaviksi. Pankinjohtaja oli ollut tietoinen siitä, ettei yhdistys vastannut lainoista eikä hänellä ollut valtuutusta edustaa HIFK:ta. HIFK kiisti myös ottaneensa vastaan rahavaroja. Velat oli poistettu yhdistyksen tilinpäätöksistä sinne kuulumattomina. Helsingin käräjäoikeuden tuomio 15.2.1996 Käräjäoikeus totesi A:n olevan velallisena kahdessa Helsingin Säästöpankista saadussa lainassa ja takaajana 17.1.1991 saadussa lainassa yhdessä kahden muun henkilön kanssa. Viimeksimainittu laina oli määrältään 227 000 markkaa. Asiassa kuultujen todistajien kertoman perustella oli selvitetty, että ensimmäinen velkakirja oli sellainen, jolla oli korvattu HIFK:n käsipallojaostolle joskus aikaisemmin annettu laina, ja että A oli tullut tähän velkakirjaan velalliseksi lähinnä asemansa perusteella käsipallojaostossa. Toisella velkakirjalla oli järjestetty käsipallojaoston luotollisen tilin velka. Kolmannella oli järjestetty lähinnä vuonna 1990 käsipallojaostolle otetut lyhytaikaiset luotot yhdeksi velaksi. Velkakirjoilla saadut varat tai ne varat, joiden sijaan velkakirjat olivat tulleet, oli käytetty käsipallojaoston urheilutoimintaan. Todistajien kertoman perusteella oli selvitetty, että ainakin osa varoista oli käytetty ulkomaisen valmentajan kustannuksiin. Tuohon aikaan oli ollut paine menestyä mestaruussarjajoukkueena. Menestys oli vaatinut rahallista panostusta. Epäilemättä myös seuran keskusjohto oli odottanut ja vaatinut menestystä käsipallojoukkueelta. Tuossa yhteydessä oli luvattu käsipallojaostolle tukea. Lupaukset olivat olleet puheita, joista ei ollut kirjallisia sitoumuksia. Kun tulee sitoumusten täyttämisen aika, eivät lupaukset riitä. HIFK:n esittämän hallituksen pöytäkirjan mukaan seuran hallitus oli jo 19.6.1985 käsitellessään C:n esityksen johdosta kysymystä käsipallojaoston lainasta todennut, että aikaisempi päätös, jonka mukaan jaostot itse vastasivat ilman keskushallituksen päätöstä otetuista lainoista, päti edelleen. Keskushallitus oli kehottanut käsipallojaostoa ratkaisemaan asian jollain toisella tavalla. C oli tiennyt edellä mainitusta HIFK:n pääseuran hallituksen kannasta jo aikaisemminkin. HIFK:n sääntöjen 29 §:n mukaan jaostoilla, jaostojen hallituksilla tai yksityisellä jäsenellä ei ollut mitään määräysvaltaa seuran varoihin liittyvissä kysymyksissä. HIFK ei ollut milloinkaan ottanut vastatakseen kysymyksessä olevista käsipallojaoston lainoista. Myöskään lainavarat eivät olleet tulleet pääseuran tileille. Pääseura ei ollut maksanut lainojen lyhennyksiä tai korkoja. Kysymyksessä olevat lainat olivat olleet käsipallojaoston vuosikokoukselle esitetyissä taseissa ainakin vuodelta 1990 tehdyssä tilinpäätöksessä ja vuodelta 1991 tehdyssä tilinpäätöksessä, jolloin ne olivat olleet myös pääseuran taseessa. Vuodelta 1992 tehdyssä taseessa velkoja ei ollut enää ollut käsipallojaoston eikä myöskään pääseuran taseissa. Kyseisenä ajankohtana käsipallojaoston taseessa oli ollut velkana 160 000 markan määräinen muu velka, jonka pääseura oli ottanut vastatakseen 18.6.1990. Kirjallisuudessa esitetyn käsityksen mukaan pääseuran taseeseen oli liitettävä jaostojen tilitiedot. Se, että lainat olivat olleet pääseuran taseessa ei osoittanut, että pääseura olisi ottanut niistä vastatakseen. Myöskään se, että pääseuran vuosikokous oli vahvistanut tilinpäätöksen ei osoittanut, että pääseura olisi näin hyväksynyt lainat vastattavikseen, koska lainojen ottamisesta pääseuran vastuulle ei ollut tehty nimenomaista päätöstä eikä kysymystä esitetyn selvityksen mukaan ollut edes käsitelty vuosikokouksessa. A:n ja HIFK:n välillä ei ollut syntynyt mitään lainanjärjestelysopimusta. Se, että lainat olivat olleet pääseuran vuosikokouksen vahvistamassa tilinpäätöksessä, ei tarkoittanut lainajärjestelysopimuksen syntymistä. Myöskään se seikka, että lainoista oli ehkä puhuttu käsipallojaostossa HIFK:n lainoina, ei saanut aikaan lainanjärjestelysopimusta. Se, että lainoilla saadut varat oli käytetty käsipallojaoston toimintaan ei merkinnyt, että pääseura olisi saanut perusteetonta etua A:n ja muiden velasta vastuussa olevien henkilöiden kustannuksella. Lainavarat oli otettu juuri käsipallojaoston toimintaan. Se, että käsipallojoukkue oli menestynyt rahoituksen seurauksena, ei perustanut kanteessa tarkoittua perusteetonta etua. Kunnia ja maine käsipallojoukkueen menestyksestä kuului ensisijaisesti joukkueelle, sen taustavoimille, koko käsipallojaostolle ja viime kädessä myös pääseuralle. Kysymyksessä oleva kunnia ja maine ei ollut pääseuran rahassa korvattavaa etua. Näyttämättä oli jäänyt, että pääseuran toiminnasta vastaavat henkilöt tai pääseura olisivat aiheuttaneet tahallaan tai edes tuottamuksellaan vahinkoa A:lle. Esitetyn selvityksen mukaan A oli sitoutunut velkavastuuseen hyväuskoisuuttaan pelkkiin suullisiin lupauksiin luottaen. A:n oli pitänyt ymmärtää, että velka tai takausvastuu voi joskus toteutua, ja tietää, ettei pankinjohtaja voi antaa pääseuran puolesta sitovia lupauksia lainojen hoitamisesta. Kuten HIFK:n puolelta oli huomautettu, oli yleistä, että urheilua rahoitettiin tässä asiassa esiin tulleella tavalla. Sen riskinä oli sitoumuksista seuraava velka- tai takausvastuu. Oli yleisesti tiedossa, että urheiluseuroihin rahoitusta hankkineet henkilöt olivat joutuneet maksamaan antamansa velka- ja takaussitoumukset. Käsipallojaosto oli ollut yhdistyslain 58 §:n 2 momentissa tarkoitettu rekisteröimätön yhdistys. Kyseisen lainkohdan mukaan tällaisen yhdistyksen puolesta tehdystä velvoitteesta vastasivat siihen osallistuneet henkilökohtaisesti. Näyttämättä oli jäänyt, että pankin ryhtyessä perimään lainoja HIFK olisi sitoutunut tai edes luvannut A:lle hoitaa lainat. Tällaista oli luvannut lähinnä C ja osittain myös pankin lakimies, mutta ei kukaan sellainen henkilö, joka voisi HIFK:ta sitovasti näin luvata. HIFK:n hallitus ei ollut tällaista lupausta antanut. A:n oli pitänyt ymmärtää, että C ei ollut voinut tällaista seikkaa pääseuran puolesta luvata. Niinikään hänen oli pitänyt ymmärtää, ettei pankin lakimies voinut luvata HIFK:n puolesta mitään. Asiassa oli käynyt ilmi, että pankki ei ollut kohdistanut painostusta HIFK:iin vaan A:han. Edellä selostetun perusteella käräjäoikeus katsoi näyttämättä jääneen, että A:n kanteella olisi ollut oikeudellisia perusteita, joilla kanne voisi menestyä. Mitä sitten tuli esitettyyn käsitykseen siitä, että lait ja sen sovellutukset eivät voineet olla kaukana moraalista, käräjäoikeus totesi, että käsitys sinänsä oli oikea, mutta tässä tapauksessa, kun oikeudellinen ratkaisu oli ollut selvä, ei sillä seikalla, että oikeudellista käsitystä voitaisiin arvostella moraalin perusteella, ollut merkitystä. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen. Helsingin hovioikeuden tuomio 4.12.1996 A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati hovioikeuden tuomion kumoamista ja kanteensa hyväksymistä. A:n ja pankin välisen sovinnon johdosta A antoi häneltä pyydetyn selvityksen. Selvityksessä A luopui vaatimuksistaan niiltä osin kuin ne liittyivät kahteen velkakirjaan, joissa hän oli velallisena, mutta pysyi vaatimuksissaan 227 000 markan takausvastuunsa ja siihen liittyvien kulujensa osalta. HIFK antoi selvityksen johdosta lausunnon. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 14.7.1999 Perustelut A on Korkeimmassa oikeudessa luopunut vaatimuksistaan siten, että enää on kysymys siitä pääomaltaan 227 000 markan määräisestä velasta, jossa A yhdessä kahden muun henkilön kanssa on takaajana, sekä tämän velan perimisestä aiheutuneista lainhakukuluista ja ulosottokuluista. Korkeimmalle oikeudelle jätetyn sovintosopimuksen mukaan kaikkien jutussa kysymyksessä olleiden saatavien perinnässä säästöpankille on kertynyt A:lta ja hänen myötävelallisiltaan suorituksia noin 250 000 markkaa. Kysymys on nyt siitä, kuuluuko lopullinen vastuu velkamäärästä HIFK:lle vai henkilöille, jotka yhdistyksen käsipallojaoston puolesta toimien ovat sitoutuneet säästöpankille vastuuseen velasta. Riidatonta on, että kysymyksessä oleva säästöpankille annettu 17.1.1991 päivätty velkasitoumus on liittynyt HIFK:n käsipallojaoston toiminnassa jo aikaisemmin otettujen velkojen järjestelyyn. Lainan käyttötarkoitus on selvästi liittynyt käsipallojaoston toimintaan. Asiassa ei ole väitetty, että A tai hänen myötävelallisensa olisivat saaneet henkilökohtaista hyötyä velasta. HIFK:n päättävät elimet eivät ole tehneet yhdistystä sitovaa päätöstä lainojen ottamisesta säästöpankilta tai niistä vastaamisesta säästöpankkiin nähden. Silloin kun kysymyksessä oleva velkasitoumus on annettu säästöpankille, HIFK:n toimintaa harjoitettiin urheilulajeittain eri jaostojen puitteissa. Yhdistyksen kokous vahvisti vuosittain jaostot ja niiden puheenjohtajan vaalin. Käsipallo oli HIFK:n harjoittama urheilulaji, jossa HIFK:lla oli kilpailulliset tavoitteet. Jääkiekkojaostoa lukuunottamatta jaostot eivät olleet itsenäisiä oikeushenkilöitä. Yhdistyksen yhteisistä suhteista ulkopuolisiin tahoihin ja muista yhteistoimintaa vaativista toimenpiteistä vastasi HIFK:n keskusjohtokunta, jossa jaostojen puheenjohtajat muodostivat enemmistön. Keskusjohtokunta päätti velan ottamisesta yhdistykselle muun muassa hyväksymällä jaostojen tätä koskevia esityksiä. Jaostoilla oli kuitenkin oma talous ja niiden toiminnasta laadittiin erilliset tilinpäätökset. Kaikkien jaostojen tilinpäätökset sisällytettiin vuoteen 1992 saakka yhdistyksen tilinpäätöksiin, joista muun muassa ilmenivät kunkin jaoston velat. Yhdistyksen tilinpäätös esitettiin yhdistyksen vuosikokoukselle, joka vuosittain päätti tilinpäätösten vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille. HIFK:n toiminnasta esitetty selvitys osoittaa, että yhdistyksen talous rakentui järjestelmälle, jossa on ollut yksi muodollinen tapa päättää yhdistyksen velkaantumisesta, mutta avoimesti sen rinnalla toinen jaostojen toimintaan perustuva velkaantumismuoto. Jaostojen toimintaan osallistuvat henkilöt ovat, jaostojen oikeudellisesta toimintakyvyttömyydestä johtuen, joutuneet toimimaan eräänlaisina vastuun välikäsinä. Jaostojen toiminnan rahoittamiseen yksityishenkilöiden nimissä otettuja velkoja on yhdistyksessä yleisesti pidetty jaostojen eikä niihin vastuullisiksi sitoutuneiden velkoina. Ottamalla tällaiset velat sekä jaostojen että koko yhdistyksen tilinpäätöksiin on vahvistettu myös se, että jaoston toiminnan tuloja on voitu käyttää näiden velkojen lyhentämiseen. Asiassa on varsin selvästi tullut ilmi HIFK:n keskusjohtokunnan tietoisuus ja huoli käsipallojaoston velkaantumisesta. Yhdistys kuitenkin salli järjestelmän jatkua ja vastuun toiminnassa syntyneistä vanhoista veloista siirtyä sellaisille henkilöille, jotka eivät olleet päättäneet alkuperäisten velkojen synnystä. HIFK:n keskusjohtokunta ei useampaan vuoteen puuttunut järjestelmään, kunnes vuonna 1993 jaostojen näin syntyneet velat poistettiin yhdistyksen vuoden 1992 tilinpäätöksestä. HIFK:n toiminnassa syntyneitä vastuusuhteita arvioidessaan Korkein oikeus toteaa, että A:n ja hänen myötävelallistensa jo aikaisemmin syntyneiden velkojen järjestelyä koskeva vastuusitoumus oli annettu tarkoituksin, että jaosto ja viime kädessä yhdistys huolehtii velan maksamisesta. Ottaen huomioon yhdistyksessä noudatetun aikaisemman käytännön ja muut edellä kuvatut olosuhteet A ja hänen myötävelallisensa ovat voineet perustellusti tähän luottaa. HIFK:n keskusjohtokunta ja yhdistyksen kokous ovat olleet velvollisia huolehtimaan siitä, että noudatetun toimintamallin mukaan jaoston puolesta pankkiin nähden sitoumuksia antaneet henkilöt eivät joutuneet maksuvelvollisiksi yhdistyksen hyväksi tulleista luotoista. Pelkästään kieltäytyminen vastaamasta käsipallotoimintaan otetuista veloista ei Korkeimman oikeuden mielestä ole ollut riittävä toimenpide katkaisemaan vastuuta edes sen jälkeisistä velkaantumisista. A ei ole vastustanut häneen kohdistuneita lainhakutoimenpiteitä eikä ole hakenut muutosta annettuihin päätöksiin. Huomioon ottaen hänen perusteltu luottamuksensa siihen, että toisaalta säästöpankki ei pane päätöksiä hänen osaltaan täytäntöön ja toisaalta HIFK huolehtisi velasta, A:n passiivinen suhtautuminen lainhakutoimenpiteisiin ei vaikuta hänen oikeuteensa vaatia HIFK:ta vastuuseen. A:lla on siten oikeus saada HIFK:lta velan suoritukseksi maksamansa määrät ja voidaan vahvistaa tuomiolla, että HIFK:n ja A:n välisessä suhteessa HIFK on oikea velallinen kyseisessä velkasuhteessa. Asiassa esitetyistä ulosmittausasiakirjoista voidaan todeta A:n maksaneen lainasta, johon vaatimukset kanteen rajoittamisen jälkeen Korkeimmassa oikeudessa perustuvat, yhteensä 16 588,80 markkaa, joista kulujen osuus on 1 030 markkaa. Tämän lisäksi A:lla on oikeus saada 250 markkaa osuutenaan lainhakupäätöksen lunastamisesta. Näillä perusteilla Korkein oikeus vaatimukset enemmälti hyläten hyväksyy tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla A:n kanteen sen toissijaisesti esitetyillä perusteilla. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio muutetaan. Idrottsföreningen Kamraterna Helsingfors r.f. velvoitetaan suorittamaan A:lle 16 838 markkaa 80 penniä. Korkein oikeus vahvistaa, että A:n ja Idrottsföreningen Kamraterna Helsingfors r.f:in välisessä suhteessa yhdistys on 17.1.1991 syntyneen 227 000 markan määräisen pankkivelan velallinen ja että A:lla on edellä maksettavaksi tuomitun määrän ohella Idrottsföreningen Kamraterna Helsingfors r.f:ltä saatava, jonka määrä vastaa sitä, mitä A osoittaa edellä todettujen suoritusten lisäksi suorittaneensa Aktia Säästöpankki Oyj:lle tai sen edeltäjälle, Helsingin Säästöpankille 17.1.1991 allekirjoitetusta velkakirjasta aiheutuneiden velvoitteiden suoritukseksi. Edellä mainituille suorituksille A on oikeutettu saamaan 16 prosentin vuotuista korkoa tässä jutussa annetun haasteen tiedoksiantamisesta 21.2.1995 lukien. Oikeudenkäynnin aikana suoritetuille määrille on laskettava korkoa suoritusajankohdasta lukien, 1.5.1995 jälkeen erääntyneille erille kuitenkin korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti. Muiden saatavien osalta hovioikeuden tuomio jää muutosvaatimuksista luopumisen johdosta lainvoiman saaneena voimaan. Asian on ratkaissut käräjätuomari Mikkola. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Christer Kuhlefelt, Marko ja Salonen. Esittelijä Emilie Henn. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin, Taipale, Tulokas, Palaja ja Vuori. Esittelijä Gustav Bygglin.
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.