2000 false KKO:2000:107 A:ta syytettiin rikoksesta, jota koskeva haaste oli Suomen lain mukaan annettava tiedoksi syytetylle henkilökohtaisesti. Haaste oli keskinäistä oikeusapua rikosasioissa koskeva

§:n (1056/1991) vastainen ja siten mitätön. Keskinäistä oikeusapua rikosasioissa koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen 7 artiklan 1 kohdan 2 kappaleen (SopS 30/1981, yleissopimus) mukaan tiedoksianto voitiin toimittaa pelkästään asiakirjojen luovuttamisella vastaanottajalle. Luovuttamisen tuli tapahtua henkilökohtaisesti eikä niin sanottu sijaistiedoksianto ollut mahdollinen. Ilman suomalaisen viranomaisen pyyntöä ei espanjalainen viranomainen ollut oikeutettu valitsemaan muuta tiedoksiantotapaa kuin tuossa sopimuskohdassa ensisijaisena tarkoitetun henkilökohtaisen tiedoksiannon. Syyteoikeuden vanhentumisajan katkaisemisessa ei ollut kysymys varsinaisesta prosessitoimesta, vaan sen vaikutuksesta, joka ratkaistiin sen maan lain mukaan, missä oikeudenkäynti oli vireillä. Espanjan lailla ei ollut asiassa merkitystä. A:lle 6.3.1997 tiedoksiannettu haaste ei ollut katkaissut siinä tarkoitettujen rikosten syyteoikeuden vanhentumisaikaa. Kun syyteoikeus oli vanhentunut viimeistään 1.6.1997 ja kun A:lle oli sittemmin vasta 13.8.1997 tiedoksiannettu mainittuja tekoja koskeva haaste, oli syytteet hylättävä vanhentuneina. Vastaukset Syyttäjä katsoi tiedoksiannon laillisuuden määräytyvän yleissopimuksen 7 artiklan 1 kohdan 2 kappaleen nojalla. Sen mukaan tiedoksianto voitiin vaihtoehtoisesti toimittaa ensinnäkin pelkästään luovuttamalla asiakirja vastaanottajalle, toiseksi pyynnön vastaanottaneen osapuolen lainsäädännössä annettujen vastaavanlaisten asiakirjojen tiedoksiantamista koskevien määräysten mukaisesti tai kolmanneksi noudattaen sellaista erityistä menettelyä, joka oli pyynnön vastaanottaneen valtion lainsäädännön mukainen. Artiklassa käytetty ilmaisu asiakirjan luovuttamisesta vastaanottajalle ei tarkoittanut samaa kuin asiakirjan luovuttaminen vastaanottajalle henkilökohtaisesti. Laissa kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa, joka koski vastaavien tiedoksiantojen toimittamista Suomessa ja jonka soveltamisala vastasi yleissopimuksen soveltamisalaa, oli pääsäännöksi asetettu Suomen lain mukainen menettely. Tämä perustui kansainvälisessä prosessioikeudessa noudatettuun niin sanottuun territoriaaliperiaatteeseen, jolle myös mainittu yleissopimus perustui. Espanjalainen viranomainen oli näin ollen oikeutettu valitsemaan Espanjan sisäisen lainsäädännön mukaisen tiedoksiantotavan eikä ollut sidottu oikeusapupyynnössä esitettyyn pyyntöön tästä poikkeavasta tiedoksiantotavasta. Myös sopimustekstin ilmaisun "by simple transmission" tulkinta ja haasteasiakirjojen luovuttamistapa jäivät Espanjan viranomaisen ratkaistaviksi. A:lle 6.3.1997 sijaistiedoksiantona toimitettu tiedoksianto oli Espanjan oikeuden mukaan laillinen. Näin ollen asiakirjat oli luovutettu vastaanottajalle yleissopimuksen määräyksiä noudattaen ja tiedoksianto oli tapahtunut laillisesti. Ulkomailla suoritetun prosessitoimen oikeudelliset vaikutukset määräytyivät Suomen lain mukaan ja laillinen tiedoksianto katkaisi syyteoikeuden vanhentumisen. Asianomistaja X Oy:n konkurssipesä katsoi syyttäjän vastaukseen viitaten haasteen oikein tiedoksiannetuksi. Käräjäoikeuden ratkaisu Haasteen tiedoksiannon aikaan voimassa olleen

§:n 2 momentin (1056/1991) mukaan haaste rikosasiassa oli annettava tiedoksi vastaajalle henkilökohtaisesti siten kuin mainitun luvun 4 §:ssä säädettiin, milloin asia koski rikosta, josta oli säädetty muu tai ankarampi rangaistus kuin sakko tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. Yleissopimuksen 7 artiklan 1 kohdan 2 kappaleen mukaan oikeudenkäyntiasiakirjojen tiedoksianto voi tapahtua pelkästään asiakirjan luovuttamisella vastaanottajalle. Edelleen sopimuskohdan mukaan pyynnön esittäneen osapuolen nimenomaisesta pyynnöstä tiedoksianto oli toimitettava pyynnön vastaanottaneen osapuolen lainsäädännössä annettujen vastaavanlaisten asiakirjojen tiedoksiantamista koskevien määräysten mukaisesti tai käyttäen sellaista erityistä menettelyä, joka oli sanotun lainsäädännön mukainen. Oikeudelle toimitetuista haastamista ja siihen liittyvää oikeusapupyyntöä koskevista asiakirjoista ei voitu havaita, että niissä olisi esitetty nimenomainen pyyntö tiedoksiannon toimittamisesta vastaanottajamaan lainsäädännön mukaisessa järjestyksessä. Haasteeseen oli merkitty, että se oli annettava tiedoksi viimeistään 5.3.

1. Asiakirjoihin oli lisäksi liitetty 28.2.1997 päivätty Espanjan oikeusministeriölle osoitettu kirjallinen ilmoitus, jota koskevan suomenkielisen virallisen käännöksen mukaan edellä tarkoitetun haasteen tiedoksiantaminen voi tapahtua myös määräajan eli 5.3.1997 jälkeen siten, että haaste oli kuitenkin annettava tiedoksi ennen 19.3.
2. Kirjalliseen ilmoitukseen oli merkitty myös, että haastemies tai muu valtuutettu henkilö luovuttaa asiakirjat vastaanottajalle henkilökohtaisesti. Espanjan viranomaisten Suomen oikeusministeriölle toimittamien tiedoksiantoa koskevien Fuengirolan tutkintaoikeuden antamien asiakirjojen virallisesta suomenkielisestä käännöksestä voitiin havaita A:n puolison tiedoksiannon yhteydessä sitoutuneen luovuttamaan asiakirjat A:lle välittömästi tämän palattua asuntoonsa sekä haasteen täten tultua annetuksi tiedoksi. Syyttäjän esittämän Espanjan lain sisältöä koskevan kirjallisen selvityksen perusteella, jonka A oli myöntänyt sisällöltään oikeaksi, oli haasteen tiedoksiannon katsottava tapahtuneen Espanjan laissa säädetyllä tavalla ja olevan siten tuossa maassa laillinen. A:n väitteellä, ettei hän koskaan tosiasiallisesti ollut kyseisiä asiakirjoja saanut, ei ollut merkitystä. Käräjäoikeus katsoi yleissopimuksen sanamuodosta huolimatta luonnollisena lähtökohtana voitavan pitää sitä, että Suomen viranomaisen esitettyä vastaanottajamaan viranomaiselle tiedoksiantopyynnön pyrittiin tiedoksiannon mahdollisimman tehokkaaseen toimittamiseen siten, että laillisen tiedoksiantotavan soveltaminen jätettiin tuon maan viranomaisten harkintaan pyyntöön liitetystä ensisijaista tiedoksiantotapaa koskevasta pyynnöstä riippumatta. Tätä käsitystä tuki se, että syyttäjän selvityksenä esittämän oikeusministeriön virkamiehen laatiman muistion mukaan tiedoksiantoa oli lähtökohtaisesti pidetty laillisena, jos se oli suoritettu vastaanottajamaan lain mukaan, vaikka varmuuden vuoksi rikosasioissa olikin pyydetty henkilökohtaista tiedoksiantoa. Espanjan viranomaisten Suomeen palauttamassa Fuengirolan tutkintaoikeuden tiedoksiantoa koskevassa asiakirjassa oli merkintä siitä, että tiedoksianto oli toimitettu yleissopimuksen nojalla. Toisaalta asiakirjoihin oli myös liitetty Espanjan oikeusministeriön virkamiehen laatima 19.5.1997 päivätty ilmoitus, jota koskevan suomenkielisen käännöksen mukaan kyse oli ollut täyttämättömästä virka-apupyynnöstä ja että oikeusapuasia oli käsitelty yleissopimuksen nojalla. Tuosta ilmoituksesta oli katsottava ilmenevän Espanjan viranomaisen käsitys siitä, ettei tiedoksiantoa ollut toimitettu syyttäjän tarkoittamalla tavalla yleissopimuksen mukaisesti. Asiassa oli siten esitetty kaksi erilaista Espanjan viranomaisen kantaa siitä, oliko tiedoksianto tapahtunut yleissopimuksen mukaisesti. Perusteita kummallekaan kannanotolle ei asiakirjaselvityksestä ilmennyt. Epäselvässä tilanteessa asia oli ratkaistava vastaajan eduksi. Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi jääneen selvittämättä, että tiedoksianto olisi tapahtunut vastaanottajamaan viranomaisen ilmoituksen mukaan sopimuksessa tarkoitetulla tavalla. Tämän johdosta haastetta ei voitu katsoa laillisesti A:lle tiedoksiannetuksi. Haasteella ei siten ollut Suomessa laillisia oikeusvaikutuksia eikä syytettä myöskään voitu katsoa nostetun rikoslain 8 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla syyteoikeuden vanhentumisen katkaisevalla tavalla. Syyteoikeus oli vanhentunut ensin mainitun rikoksen osalta 25.5.1997 ja jälkimmäisen rikoksen osalta 1.6.
3. Kun haaste oli sittemmin 13.8.1997 annettu tiedoksi, käräjäoikeus rikoslain 8 luvun 1 §:n nojalla hylkäsi syytteet vanhentuneina. Asian ovat ratkaisseet ylimääräinen käräjätuomari Valkama sekä lautamiehet Antola, Hyvärinen ja Kallio. Turun hovioikeuden päätös 8.10.1998 Virallinen syyttäjä ja X Oy valittivat hovioikeuteen ja vaativat, että käräjäoikeuden päätös kumotaan. Käräjäoikeuden päätös oli perustunut Espanjan viranomaisen 19.5.1997 päivätyn ilmoituksen virheelliseen suomennokseen ilmaisusta "Comisión Rogatoria Pasiva en Materia Penal". Kun ilmaisu oikein käännettynä kuului "ulkomainen rikosasiaa koskeva oikeusapupyyntö" voitiin todeta, että haastaminen oli yksiselitteisesti tapahtunut Espanjan lain ja eurooppalaisen yleissopimuksen mukaisesti ja haasteen tiedoksianto oli ollut laillinen. A vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä. Vaikka haastaminen olisi yleissopimuksen ja Espanjan lain mukaan toimitettu oikein, haasteen sijaistiedoksianto Espanjassa ei ollut katkaissut rikosoikeudellista vanhentumista, joka edellytti henkilökohtaista tiedoksisaantia. Hovioikeus lausui, että A oli haastettu vastaamaan rikosasiassa virka-aputeitse ulkomailla tapahtuneella haastetiedoksiannolla. Menettelystä oli määräykset yleissopimuksen 7 artiklassa. Mainitun 7 artiklan 1 kohdan 2 kappaleen mukaan tiedoksianto voi tapahtua pelkästään asiakirjan luovuttamisella vastaanottajalle. Pyynnön esittäneen osapuolen nimenomaisesta pyynnöstä tiedoksianto oli toimitettava pyynnön vastaanottaneen osapuolen lainsäädännössä annettujen vastaavanlaisten asiakirjojen tiedoksiantamista koskevien määräysten mukaisesti tai käyttäen sellaista erityistä menettelyä, joka oli sanotun lainsäädännön mukainen. A:n haastaminen oli tapahtunut 6.3.1997 Espanjassa käräjäoikeuden päätöksessä selostetulla tavalla. Asiassa oli riidatonta, että haastamista ja siihen liittyvää oikeusapupyyntöä koskevissa asiakirjoissa ei ollut esitetty nimenomaista pyyntöä tiedoksiannon toimittamisesta vastaanottajamaan lainsäädännön mukaisessa järjestyksessä. A oli käräjäoikeudessa ja vastauksessaan hovioikeudelle väittänyt, että Espanjaan toimitetussa pyynnössä oli pyydetty toimittamaan tiedoksianto henkilökohtaisesti. Espanjan oikeusministeriölle osoitettuun 28.2.1997 päivättyyn kirjalliseen ilmoitukseen oli merkitty haastemiehen tai muun valtuutetun henkilön luovuttavan asiakirjat vastaanottajalle henkilökohtaisesti. Myös virallinen syyttäjä oli käräjäoikeudessa ilmoittanut olevan riidatonta, että tarkoitettu tiedoksianto oli pyydetty toimittamaan henkilökohtaisesti vastaajalle. Käräjäoikeus oli katsonut, että Suomen viranomaisen esitettyä sopimuksessa tarkoitetun vastaanottajamaan viranomaiselle tiedoksiantopyynnön pyrittiin tiedoksiannon mahdollisimman tehokkaaseen toteuttamiseen siten, että mahdollisen muun laillisen tiedoksiantotavan soveltaminen jätettiin tuon maan viranomaisten harkintaan pyyntöön mahdollisesti liitetystä ensisijaista tiedoksiantotapaa koskevasta pyynnöstä huolimatta. Käräjäoikeuden kantaa tuki käräjäoikeuden päätöksessä mainittu oikeusministeriön virkamiehen laatima muistio. Hovioikeus hyväksyi tältä osin käräjäoikeuden perustelut. Käräjäoikeuden asiassa julistaman päätöksen jälkeen virallinen syyttäjä oli pyytänyt Suomen oikeusministeriötä hankkimaan selvitystä Espanjan oikeusministeriön kansainvälisen juridisen yhteistyön osastolta. Pyynnön johdosta Espanjan mainittu viranomainen oli 10.2.1998 päivätyllä asiakirjalla ilmoittanut, että asiakirjat oli annettu tiedoksi A:n puolisolle 6.3.1997 Fuengirolan (Malagan) tutkintaoikeudessa n:o3 Espanjan voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Lisäksi mainitussa asiakirjassa oli selvitetty, että Espanjan oikeusministeriön käyttämä ilmaisu "Comisión Rogatoria Pasiva en Materia Penal" (ulkomainen rikosasiaa koskeva oikeusapupyyntö) oli vain automaattisessa tietojenkäsittelyssä käytettävä luokitus, jolla viitattiin pyynnön alkuperään tai määränpäähän sen siviili- tai rikosoikeudelliseen luonteeseen. Kun Espanjan viranomaisen 19.5.1997 päivätty ilmoitus käännettiin viimeksi mainitun selvityksen mukaisesti oikein eli "ulkomainen rikosasiaa koskeva oikeusapupyyntö", ei ilmoitus ollut ristiriidassa Fuengirolan tutkintaoikeuden todistuksen kanssa. Lisäksi 10.2.1998 päivätystä asiakirjasta ilmeni yksiselitteisesti, että tiedoksianto oli tapahtunut Espanjan voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Näin ollen tiedoksianto oli tapahtunut myös eurooppalaisen yleissopimuksen 7 artiklan mukaisesti. Kun haaste oli näin laillisesti annettu tiedoksi A:lle, katkaisi se myös syyteoikeuden vanhentumisen. Näillä perusteilla hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja palautti asian käräjäoikeuteen. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Onninen, Aarnio (eri mieltä) ja Elise Suvanto. Esittelijä Seija Uitto. Eri mieltä olevan jäsenen lausunto. Hovioikeudenneuvos Aarnio: Asiassa oli kysymys siitä, oliko A kysymyksessä olevalla haasteella kutsuttu vastaamaan häntä vastaan esitettyihin syytteisiin niin, että syyteoikeuden vanhentuminen oli rikoslain 8 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan katkennut. Haasteen tiedoksianto oli Suomen viranomaisten yleissopimuksen 7 artiklan mukaiseen pyyntöön. Suomen viranomaiset olivat pyytäneet nimenomaisesti haastamisen toimittamista niin, että asiakirjat luovutetaan A:lle henkilökohtaisesti. Haaste A:lle oli annettu tiedoksi Espanjassa Fuengirolan tutkintaoikeudessa n:o 3 Suomen viranomaisten pyyntöä noudattamatta niin, että asiakirja oli luovutettu A:n vaimolle, joka oli ollut velvollinen luovuttamaan ne edelleen A:lle. A oli kiistänyt saaneensa vaimoltaan kyseisiä asiakirjoja. Käräjäoikeuden toteamin tavoin tällainen tiedoksiantotapa oli Espanjan lainsäädännöstä esitetyn selvityksen mukaan sinänsä tuon maan lainsäädännön mukaan laillinen. Espanjan viranomaiset olivat myös katsoneet toimittaneensa haastamisen sanotun yleissopimuksen nojalla. Käräjäoikeuden tuomiosta ilmi käyvin tavoin tämä oli käräjäoikeudessa jäänyt epäselväksi sen vuoksi, että Espanjan oikeusministeriön 19.5.1997 päivätty kirje, jolla haasteasiakirjat oli palautettu, oli suomenkielisen käännöksen mukaan otsikoitu ilmoituksella "täyttämätön virka-apupyyntö rikosasiassa". Hovioikeudessa esitetyn selvityksen mukaan alkuperäinen teksti oli kuitenkin tältä osin käännetty virheellisesti. Alkuperäinen ilmaus ei ollut tarkoittanut sitä, että Espanjan viranomaiset olisivat katsoneet virka-apupyynnön jääneen täyttämättä. Yleissopimuksen 7 artiklan mukaan tiedoksianto voi tapahtua pelkästään asiakirjojen luovuttamisella vastaanottajalle. Pyynnön esittäneen osapuolen nimenomaisesta pyynnöstä tiedoksianto oli kuitenkin toimitettava pyynnön vastaanottaneen osapuolen lainsäädännössä annettujen vastaavanlaisten asiakirjojen tiedoksiantamista koskevien määräysten mukaisesti tai käyttäen sellaista erityistä menettelyä, joka oli sanotun lainsäädännön mukainen. Määräyksestä ei suoranaisesti ilmennyt, oliko vastaanottaneella osapuolella siinä tapauksessa, ettei se voinut noudattaa pyynnössä tarkoitettua erityistä menettelyä, oikeus suorittaa tiedoksianto oman lainsäädäntönsä mukaisessa järjestyksessä. Kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa annetun lain 17 §:n mukaan ulkomaan viranomaisen pyytämä asiakirjojen tiedoksianto toimitettiin noudattaen sitä menettelyä, jota Suomen lain mukaan oli vastaavan asiakirjan tiedoksiannossa noudatettava, taikka noudattaen pyynnössä esitettyä erityistä menettelyä, jos tätä ei voitu pitää Suomen lainsäädännön vastaisena. Säännös vastasi lakia koskevan hallituksen esityksen (HE 61/1993) mukaan kansainvälisissä sopimuksissa vakiintuneesti noudatettuja ja yleisesti hyväksyttäviä menettelyohjeita. Tämän perusteella voitiin katsoa, että pyynnön vastaanottajalla oli yleissopimuksen mukaan oikeus toimia oman lakinsa mukaisesti, jos pyynnössä esitetyn erityisen menettelyn noudattaminen ei ollut mahdollista. Näin ollen Espanjan viranomaisten menettelyä tiedoksiannon toimittamisessa voitiin pitää yleissopimuksen mukaisena. Kansainvälisessä prosessioikeudessa noudatettavan periaatteen mukaan prosessitoimen suorittamisen edellytyksiä ja muotoa oli arvosteltava suorituspaikan prosessilain mukaan. Se, että myös Suomen oikeudessa noudatetaan tätä sääntöä ilmeni muun muassa mainitusta kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa annetusta laista. Sanotun lakia koskevan hallituksen esityksen mukaan lain pääsääntönä oli periaate, että oikeusapua annettiin noudattaen Suomen lain mukaista menettelyä (s. 16). Haasteen tiedoksiannolla oli kuitenkin paitsi itse oikeudenkäyntimenettelyä sääntelevä vaikutus myös syyteoikeuden vanhentumisen katkaiseva vaikutus. Tämä vaikutti asian ratkaisemiseen myös asiallisesti, koska syyteoikeuden vanhentumisen jälkeen syyte oli hylättävä. Asiallisessa suhteessa asia ratkaistiin Suomen lainsäädännön mukaisesti. Näin ollen haastamista ei voitu arvioida yksinomaan prosessitoimissa sovellettavien periaatteiden mukaisesti. Suomen laki oli haastamisen aikaan edellyttänyt ja edellytti edelleen syyteoikeuden vanhentumisen katkaisevalta haasteelta, että se oli annettu henkilökohtaisesti vastaajalle tiedoksi. Tämän vuoksi ei voitu katsoa, että A:lle tiedoksiannettu haaste olisi katkaissut syyteoikeuden vanhentumisen. Näin ollen syytteet oli vanhentuneina hylättävä. Näillä perusteilla hovioikeudenneuvos Aarnio jätti käräjäoikeuden päätöksen lopputuloksen pysyväksi. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati syytteiden hylkäämistä vanhentuneina. Virallinen syyttäjä ja X Oy:n konkurssipesä vastasivat valitukseen. Välitoimi Korkein oikeus on päätöksellään 6.6.2000 varannut A:lle, viralliselle syyttäjälle ja konkurssipesälle mahdollisuuden lausua siitä, onko A tosiasiallisesti tullut henkilökohtaisesti tietämään haasteesta ja häneen kohdistetuista vaatimuksista. Asianosaiset ovat toimittaneet Korkeimmalle oikeudelle lausuntonsa tästä sekä vielä lausuntonsa vastapuolen esittämän johdosta. A on pyytänyt, että Korkein oikeus kuulisi todistajana asiasta asianajaja M:ää. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut Suomen viranomaiset ovat keskinäistä oikeusapua rikosasioissa koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen (yleissopimus) nojalla pyytäneet Espanjan viranomaisia toimittamaan Espanjassa oleskelleelle A:lle haasteen osallistua vastaajana Suomessa Salon käräjäoikeudessa rikosasian käsittelyyn, jossa syyttäjä vaatii hänelle rangaistusta kahdesta 20.
4. - 25.5.1992 ja 27.
5. - 1.6.1992 tehdystä velallisen epärehellisyydestä. Espanjan viranomaiset, jotka ovat haastamista varten ensin yrittäneet tavoittaa A:ta hänen asuinpaikastaan siinä kuitenkaan onnistumatta, ovat 6.3.1997 antaneet haasteen tiedoksi A:n puolisolle, jolle myös haasteasiakirjat on luovutettu. Espanjan oikeusministeriöstä saadun ilmoituksen mukaan noudatettu menettely on ollut Espanjan voimassa olevan lainsäädännön mukainen. Rikoslain 8 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan rikosoikeudellisen vanhentumisen katkaiseva syyte katsotaan nostetuksi, kun syytetty on laillisesti haastettu tai jos häntä vastaan on hänen henkilökohtaisesti saapuvilla ollessaan tehty rangaistusvaatimus. Jos haastetta ei anneta laillisesti tiedoksi laissa säädetyn vanhentumisajan kuluessa, oikeus vaatia rangaistusta raukeaa ja syyte hylätään. A on katsonut, että syyteoikeus on vanhentunut, koska tiedoksianto ei ole tapahtunut Suomen lain edellyttämällä tavalla henkilökohtaisesti. Haastetta ei olisi yleissopimuksen mukaan saanut antaa tiedoksi kerrotulla tavalla, kun oikeusapupyynnössä ei ollut nimenomaisesti pyydetty Espanjan lain noudattamista ja koska siinä oli toisaalta nimenomaisesti pyydetty henkilökohtaista tiedoksiantamista. Kansainvälisessä prosessioikeudessa yleisesti hyväksytyn periaatteen mukaan oikeudenkäyntiin liittyvää tointa pidetään pätevänä, jos se on suoritettu toimenpiteen suorittavassa valtiossa voimassa olevien säännösten mukaisesti. Tämä periaate on lähtökohtaisesti voimassa myös Suomessa. Yleissopimuksen 7 artiklan mukaan tiedoksianto voi tapahtua pelkällä asiakirjan luovuttamisella vastaanottajalle. Pyynnön esittäneen osapuolen nimenomaisesta pyynnöstä tiedoksianto on kuitenkin toimitettava pyynnön vastaanottaneen osapuolen tiedoksiantamista koskevien määräysten mukaisesti tai käyttäen sellaista erityistä menettelyä, joka on sanotun lainsäädännön mukainen. Yleissopimuksen mukaan oikeusapua pyytävä valtio voi siis valita sen sopimuksessa tarkoitetun tavan, jolla tiedoksianto tulee toimittaa. Toisaalta kansainväliset sopimukset perustuvat siihen, että jollei halutun menettelyn noudattaminen ole mahdollista, oikeusapua antavan valtion viranomaiset voivat aina toimia oman lainsäädäntönsä mukaisesti.Suomen lainsäädännössä tämä periaate käy nimenomaisesti ilmi kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa annetun lain 17 §:n 1 momentista. Myös yleissopimuksessa on nimenomaisesti mainittu sinänsä hyväksyttävänä menettelytapana pyynnön vastaanottaneen maan tiedoksiantoa koskevien määräysten noudattaminen. Kun oikeudenkäyntiin liittyviä toimia yleisestikin pidetään pätevinä toimenpiteen suorittavan valtion voimassaolevan oikeuden mukaisesti suoritettuina, A:n haastaminen Espanjan lain mukaisesti ei ole ollut ristiriidassa yleissopimuksen kanssa. A:n haastamisen aikaan voimassa olleen

§:n 2 momentin (1056/1991) ja myös rikosasioiden oikeudenkäyntimenettelyn uudistamisen yhteydessä vuonna 1997 voimaan tulleiden oikeudenkäymiskaaren säännösten mukaan haaste on annettava tiedoksi vastaajalle henkilökohtaisesti silloin, kun asia koskee rikosta, josta voi seurata sakkoa tai kuutta kuukautta vankeutta ankarampi rangaistus. Nyt kysymyksessä oleva haaste koskee tällaisia rikoksia. Haasteen tiedoksianto Espanjassa ei ole tapahtunut A:lle henkilökohtaisesti, vaan luovuttamalla asiakirjat hänen puolisolleen. Ollakseen Suomen oikeusjärjestyksen ehdottomien periaatteiden mukainen ja laillinen haastaminen on Espanjassa toimitetun, Espanjan lain mukaisen tiedoksiannon lisäksi edellyttänyt, että A on myös tosiasiallisesti saanut henkilökohtaisesti tiedon haastamisesta ja häntä vastaan esitetyistä syytteistä. A on kertonut saaneensa helmikuussa 1997 tietää, että Espanjan viranomaiset etsivät häntä, ja ilmoittanut antaneensa 3.3.1997 asianajaja M:lle tehtäväksi selvittää, mistä oli kysymys. Asiassa esitetystä kirjallisesta selvityksestä puolestaan ilmenee, että sen jälkeen, kun A:ta oli 4. ja 5.3.1997 yritetty tuloksetta haastaa hänen asuinpaikastaan, A:n puoliso on 6.3.1997 saapunut Fuengirolan tutkintaoikeuteen haasteen tiedoksiantoa varten. Siellä haaste on annettu tiedoksi A:n puolisolle, jolle haasteasiakirjat on myös luovutettu ja joka on allekirjoituksellaan sitoutunut luovuttamaan asiakirjat A:lle välittömästi tämän palattua asuntoonsa. Tiedoksiannosta laaditun tutkintaoikeuden pöytäkirjan mukaan tiedoksiannon tapahtuessa paikalla on ollut tulkki sekä A:n puolison avustajana asianajaja M. A on väittänyt, että hänen vaimonsa oli luovuttanut asiakirjat välittömästi asianajajalle ja että hän itse ei ollut niitä koskaan saanut. Haaste on annettu A:n puolisolle tiedoksi tutkintaoikeudessa, jonne hän oli saapunut nimenomaisesti A:han liittyvään asiaan kutsuttuna. A:n puoliso on oikeudelle antamallaan, allekirjoituksin vahvistamallaan sitoumuksella sitoutunut toimittamaan asiakirjat puolisolleen. Tutkintaoikeuden pöytäkirjaan ei ole merkitty sellaista tietoa, jonka perusteella olisi syytä epäillä, että paikalla tulkkina ollut henkilö ei olisi kyennyt tehtäväänsä täyttämään ja välittämään A:n puolisolle riittävää tietoa tapahtumista. Pöytäkirjasta ei myöskään ilmene, että kukaan läsnä olleista olisi todennut tiedoksiannon tapahtuneen niin myöhään, ettei kutsua tarvitsisi noudattaa eikä asiakirjoja toimittaa edelleen A:lle. A:n puolisolla on apunaan tutkintaoikeudessa ollut tulkin ohella asianajaja, joka oli sama henkilö, jolle A oli muutamaa päivää aikaisemmin antanut toimeksiannon selvittää, miksi Espanjan viranomaiset olivat häntä tavoitelleet. A:n mukaan toimeksianto oli voimassa, kunnes asiakirjat oli saatu asianajajan haltuun. A:n on Korkeimmalle oikeudelle jättämiensä selvitysten perusteella näytetty tiedoksiantoa edeltävinä päivinä olleen kiinteässä yhteydessä asianajajaan ja pyrkineen Suomessakin asianajajan välityksin selvittämään syytä siihen, minkä vuoksi häneen pyrittiin saamaan yhteys Espanjassa. Edellä lausuttuun nähden Korkein oikeus ei pidä uskottavana, että sekä A:n vaimo, joka on ollut tietoinen velvollisuudestaan tiedottaa tiedoksiannosta miehelleen, että asianajaja, jolla oli A:lta toimeksianto selvittää asia ja jonka on väitetty toimeksiantonsa mukaisesti ottaneen tiedoksiannetut asiakirjat haltuunsa, eivät olisi kumpikaan mainitun tapahtuman jälkeen ennen vanhentumisajan loppumista ilmoittaneet A:lle hänelle osoitettujen asiakirjojen sisältöä. Mitään varteenotettavaa selitystä sille, että näin olisi voinut käydä, ei ole annettu. Tällaisen tapahtumienkulun epätodennäköisyyttä korostaa se, että A näinä aikoina esittämällään tavalla on monin keinoin pyrkinyt saamaan asiasta selvää. Ei ole väitettykään, että A tiedoksiannon jälkeen olisi millään tavoin ollut estynyt olemaan yhteydessä mainittuihin henkilöihin ja etteikö A olisi ollut yhteydessä ainakin vaimoonsa. Korkein oikeus katsoo, ettei näiden asiakirjoista ilmenevien tietojen perusteella jää järkevää epäilystä siitä, etteikö A olisi espanjalaisen tuomioistuimen tiedoksiantotoimenpiteillä tullut itsekin tietämään haasteesta ja haasteasiakirjojen sisällöstä. Tilanne on arvioitava näin riippumatta siitä, ovatko haasteasiakirjat Fuengirolan tutkintaoikeudessa jääneet A:n puolisolle, joka sitoumuksensa perusteella oli velvollinen toimittamaan ne välittömästi A:lle, vai onko tämä A:n väittämin tavoin luovuttanut ne mainitulle asianajajalle, jolle A itse oli antanut toimeksiannon selvittää syyn viranomaisen yhteydenottoyrityksiin. Kun sillä, kumman haltuun asiakirjat jäivät, tai sillä, onko A tosiasiallisesti perehtynyt hänen saatavillaan tutkintaoikeudessa tapahtuneen haastamisen johdosta olleisiin asiakirjoihin vai nimenomaisesti ja jopa tarkoituksellisesti välttänyt niin tekemästä, ei ole asiassa merkitystä, ei A:n pyytämä suullinen käsittely Korkeimmassa oikeudessa asianajaja M:n kuulemiseksi ole tarpeen. A:n Korkeimmalle oikeudelle antamissa lausunnoissa ei muutoinkaan ole esitetty sellaisia seikkoja, jotka voisivat horjuttaa asiakirjoista ilmeneviin tietoihin perustuvaa johtopäätöstä hänen tietoisuudestaan. Kun Espanjassa sen lain mukaan pätevästi tapahtuneen tiedoksiantamisen lisäksi A:n voidaan edellä lausutuin tavoin todeta tulleen tosiasiallisesti myös henkilökohtaisesti tietämään haasteesta ja häneen Salon käräjäoikeudessa kohdistettavista vaatimuksista, hänet on haastettu Suomen oikeusjärjestyksen edellyttämällä tavalla vastaamaan kysymyksessä oleviin syytteisiin ja syyteoikeuden vanhentuminen on siten katkennut. Tällä ratkaisulla ei oteta kantaa A:n syyllisyyteen tai syyttömyyteen syytteessä tarkoitettuihin rikoksiin. Ratkaisu ei muutoinkaan estä A:ta saamasta häntä vastaan ajetussa rikosasiassa kaikissa suhteissa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä, jonka takeista huolehtiminen kuuluu asiaa käsittelevän tuomioistuimen velvollisuuksiin. Mahdollisuuteen saapua asiaa käsittelevään tuomioistuimeen ilmoitettuna istuntopäivänä ja oikeuteen saada riittävä aika valmistautua puolustautumiseen on liittynyt myös Suomen viranomaisten alkuperäisessä syytepyynnössä mainittu viimeinen mahdollinen haastamispäivä eikä pelkästään tuon määräpäivän mahdollisesti tapahtuneella ylittämisellä ole merkitystä vanhentumisen katkaisemista koskevan kysymyksen ratkaisun kannalta. Päätöslauselma Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet presidentti Heinonen sekä oikeusneuvokset Suhonen, Raulos, Hidén ja Bygglin. Esittelijä Lea Nousiainen.