KKO/2000/123

2000 false KKO:2000:123 Rikosasian vastaajalla, jota vastaan ajettu syyte oli hylätty, oli oikeusturvavakuutus. Vakuutuksen ei katsottu rajoittavan valtion velvollisuutta vastaajan oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen. ROL 9 luku 1 a § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Jämsän käräjäoikeuden tuomio 29.9.1998 Käräjäoikeus katsoi virallisen syyttäjän syytteestä selvitetyksi, että A oli 17.7.1998 Korpilahdella kuljettaessaan omistamaansa henkilöautoa erään ravintolan piha-alueella ja lähtiessään liikkeelle peruuttamalla pysäköintipaikalta laiminlyönyt varmistaa, että peruuttamisesta ei ollut vaaraa. A oli peruuttanut vieressä seisseen X Oy:n omistaman ja B:n kuljettaman kuorma-auton oikean etukulman eteen. Ajoneuvot olivat törmänneet toisiinsa. Käräjäoikeus katsoi, että B oli edellä kerrotussa tilanteessa laiminlyönyt tarkistaa, että kuorma-auton liikkeellelähdöstä ei ollut vaaraa. Käräjäoikeus tuomitsi A:n ja B:n liikenteen vaarantamisesta sakkorangaistuksiin hyläten lakiin perustumattomana A:n vaatimuksen B:n ja virallisen syyttäjän velvoittamisesta yhteisvastuullisesti korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa. Käräjäoikeus lausui tältä osin perusteluinaan, että vastaajana asiassa ollut A oli tuomittu syytteen mukaisesti, joten hänen oli itse vastattava oikeudenkäyntikuluistaan. Asian on ratkaissut notaari Timo Heikkilä. Vaasan hovioikeuden tuomio 22.11.1999 A valitti hovioikeuteen ja vaati muun muassa, että häntä vastaan ajettu syyte hylätään ja että valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa 20694,81 markalla. Hovioikeus katsoi, että A oli noudattanut olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta ja ettei hän ollut laiminlyönyt varmistua siitä, että ajoneuvon peruuttamisesta ei ollut aiheutunut vaaraa muille tienkäyttäjille. Hovioikeus hylkäsi A:han kohdistetun syytteen. Valtion varoista suoritettavien oikeudenkäyntikulujen osalta hovioikeus lausui, että oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:n mukaan, jos syyttäjän syyte tai muu vaatimus hylätään tai jätetään tutkimatta taikka jää sillensä, valtio on vastaajan vaatimuksesta velvollinen korvaamaan vastaajan kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Lain voimaantulosäännöksen mukaan mainittu säännös on tullut voimaan 1.1.

1. Näin ollen korvausvelvollisuus koskee lain sanamuodon mukaisesti myös ennen lain voimaan tuloa 1.1.1999 syntyneitä kuluja, kun syyte hylätään lain voimassa ollessa. A oli esittänyt oikeudenkäyntikulujensa korvaamista koskevan vaatimuksen hovioikeuden pääkäsittelyssä lain ollessa voimassa. Lainvalmistelutöiden mukaan (HE 132/1997 vp s. 56) vastaajalla olisi oikeus oikeudenkäyntikulujen korvaukseen, kun olosuhteet kokonaisuudessaan arvioidaan sellaisiksi, että on kohtuullista, että julkisin varoin osallistutaan näihin kustannuksiin. Korvauksen tuomitseminen olisi aina harkinnanvaraista. Syytekynnyksen selvästi ylityttyä eli kun on ollut todennäköisiä syitä epäillä vastaajaa rikoksesta ja syyttäjällä on siten ollut virkavelvollisuus syytteen nostamiseen, oikeudenkäyntikulujen korvausta ei kuitenkaan tulisi tuomita, jos syyte on hylätty todistelusyistä, esimerkiksi vastaajan vasta oikeudenkäynnissä ilmoittaman todisteen johdosta. Sama tilanne olisi, jos syyte eri oikeusasteissa on vuoroin menestynyt ja vuoroin hylätty. Kun vuoroin voittamista ja häviämistä eri oikeusasteissa ei nykyisin pidetä oikeudenkäyntikulujen kuittausperusteena riita-asioissakaan, hovioikeus katsoi, ettei korvauksen epääminen tällä perusteella olisi ollut kohtuullista. Näillä perusteilla ja koska syyte A:ta vastaan on hylätty, hovioikeus katsoi, että hänellä oli oikeus saada valtiolta korvaus kohtuullisista oikeudenkäyntikuluistaan. Korvattavina oikeudenkäyntikuluina voitiin pitää ainoastaan niitä kuluja, jotka todellisuudessa olivat aiheutuneet A:lle. Hovioikeudelle toimitetuista oikeudenkäyntilaskuista ilmeni, että vakuutusyhtiön osuus A:n avustajan laskuttamien palkkioiden ja kulujen määrästä on ollut 85 prosenttia ja A:n suoritettavaksi on jäänyt omavastuuosuus 15 prosenttia eli yhteensä 3 104,22 markkaa. Hovioikeus lausui, että A ei ollut oikeutettu saamaan kohtuullisena oikeudenkäyntikulujen korvauksena sitä määrää, jonka vakuutusyhtiö oli jo suorittanut hänen avustajalleen. A:lla oli oikeus saada korvaus hänelle aiheutuneista todellisista oikeudenkäyntikuluista eli omavastuuosuuden suuruisesta korvauksesta. Hovioikeus määräsi valtion varoista maksettavaksi A:lle oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:n nojalla korvauksena hänen oikeudenkäyntikuluistaan 3 104,22 markkaa. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Auerma, Raija Liljenfeldt ja Risku. Esittelijä Jari Rönkkö. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa myönnettiin 11.5.
2. A vaati, että hänelle valtion varoista maksettavaksi määrätty korvaus oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa korotetaan 20 694,81 markaksi. Virallinen syyttäjä vastasi valitukseen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:n (107/1998) mukaan valtio on vastaajan vaatimuksesta velvollinen korvaamaan vastaajan kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jos syyttäjän syyte tai muu vaatimus hylätään. Hovioikeus on 22.11.1999 sittemmin lainvoimaiseksi tulleella ratkaisullaan hylännyt virallisen syyttäjän A:ta vastaan ajaman syytteen. A oli vaatinut valtion velvoittamista korvaamaan hänelle käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista yhteensä 20 694,81 markkaa, mistä määrästä vakuutusyhtiö oli oikeusturvavakuutuksen perusteella suorittanut omavastuuosuuden yli menevän osan. Hovioikeus on määrännyt valtion varoista korvattavaksi A:n oikeudenkäyntikuluista hänen suoritettavakseen jääneen oikeusturvavakuutuksen omavastuuosuuden määrän eli 3104,22 markkaa. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:ssä säädetyn oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden tarkoituksena on asettaa valtiolle vastuu rikosasian vastaajalle aiheutuneista kohtuullisista oikeudenkäyntikuluista silloin, kun syyttäjän ajama syyte hylätään. Myös silloin, kun vastaajalla on oikeusturvavakuutus, mainitun lainkohdan mukaisen kuluvastuun tulee jäädä valtion vahingoksi eikä siirtyä vakuutuksenottajien kustannettavaksi. Se seikka, että A:lla on vakuutussopimuksen nojalla oikeus saada hänelle aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista korvausta vakuutuksenantajalta, ei siten rajoita valtion korvausvelvollisuutta niin, että se koskisi pelkästään vakuutusehtojen mukaista vakuutuksenottajan omavastuuosuutta. Näin ollen ja kun A ei ole tahallisesti itse antanut aihetta syytteen nostamiseen, valtio on velvollinen korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut myös siltä osin kuin ne ylittävät hänen vakuutuksensa omavastuuosuutta vastaavan määrän. A on vakuutussopimuksen ehtojen mukaan velvollinen siirtämään oikeutensa hänelle tuomittuihin oikeudenkäyntikuluihin vakuutusyhtiölle sen maksamaan korvauksen määrään asti. Se seikka, että vakuutusyhtiö on vakuutuksen perusteella suorittanut omavastuuosuuden ylittävät kulut maksamalla ne suoraan sille asianajotoimistolle, jonka palveluksessa A:n käyttämä asiamies on, ei näin ollen ole esteenä sille, että oikeudenkäyntikulujen korvaus voidaan määrätä maksettavaksi A:lle. A:lla on ollut avustajanaan asianajaja. Asiaa on käräjäoikeudessa käsitelty yhdessä istunnossa, joka on matkoineen kestänyt neljä tuntia. A:n käyttämä asiamies on lisäksi laatinut valituksen hovioikeuteen ja avustanut häntä hovioikeuden pääkäsittelyssä. Korkein oikeus pitää kohtuullisena oikeudenkäyntikulujen määränä käräjäoikeuden ja hovioikeuden osalta yhteensä 15 000 markkaa. Lainkohdat Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa 9 luku 1 a § (107/1998), 9 § (369/1999) Oikeudenkäymiskaari 21 luku 16 § 1 momentti Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että valtion A:lle käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen korvauksena suoritettavaksi tuomittu määrä korotetaan 15 000 markaksi. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Taipale, Tulokas, Bygglin, Välimäki ja Koskelo. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.