KKO/2000/129

2000 false KKO:2000:129 Käräjäoikeus oli hylännyt holhouslautakunnan kanteen A:n julistamisesta holhottavaksi. Asiassa katsottiin olevan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:ssä (1013/1993) tarkoitettu erityinen syy velvoittaa holhouslautakunta korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut. OK 21 luku 2 § (1013/1993) ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne ja vastaus Lapuan käräjäoikeudessa X:n kaupungin holhouslautakunta lausui A:ta vastaan ajamassaan kanteessa, että A oli sairautensa vuoksi kykenemätön huolehtimaan itseään ja omaisuuttaan koskevista asioista ja hänen taloudellinen asemansa, toimeentulonsa ja muut tärkeät etunsa olivat sen johdosta ilmeisessä vaarassa. Tämän vuoksi holhouslautakunta vaati, että A julistetaan holhottavaksi ja että X:n kaupungin virkaholhooja määrätään hänen holhoojakseen. A kiisti kanteen perusteettomana ja vaati sen hylkäämistä. Toissijaisesti A vaati, että hänelle määrätään uskottu mies. Lisäksi A vaati, että X:n kaupungin holhouslautakunta velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa korkoineen. Käräjäoikeuden tuomio 21.1.1999 Käräjäoikeus katsoi, että A:n ja tämän puolison kertomuksista käräjäoikeudessa oli pääteltävissä, ettei holhoojan tai edes uskotun miehen määräämiselle ollut edellytyksiä. Asiassa ei ollut esitetty riittävää selvitystä A:n kykenemättömyydestä huolehtia itseään tai omaisuuttaan koskevista asioista. Myöskään ei ollut osoitettu, että A:n taloudelliset tai muut edut olisivat olleet ilmeisesti vaarassa. Tämän vuoksi käräjäoikeus hylkäsi holhottavaksi julistamista koskevan kanteen. Koska kyseistä asiaa ei voitu ratkaista muuten kuin oikeuden päätöksellä ja koska holhouslautakunta toimi viran puolesta asiassa kantajana, käräjäoikeus ei velvoittanut holhouslautakuntaa korvaamaan A:n oikeudenkäyntikuluja. Asian ovat ratkaisseet laamanni Pentti Erkkilä sekä lautamiehet Maunuksela, Isomäki ja Löytölä. Vaasan hovioikeuden tuomio 29.9.1999 A valitti hovioikeuteen ja vaati, että holhouslautakunta velvoitetaan suorittamaan hänelle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa 4370 markkaa ja hovioikeudessa 450 markkaa, molemmat määrät korkoineen. Hovioikeus lausui, että holhouslain mukaan holhoukseen asettamisesta voitiin määrätä vain holhottavaksi julistettavan itsensä tekemän hakemuksen taikka tämän puolison, sukulaisen tai holhouslautakunnan nostaman kanteen johdosta annettavalla tuomioistuimen päätöksellä. Holhottavaksi julistamista koskeva asia oli siten asia, jossa sovinto ei ollut sallittu ja josta ei voitu määrätä kuin tuomioistuimen ratkaisulla. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:n mukaan jos asia koskee oikeussuhdetta, jossa sovinto ei ole sallittu ja josta lain mukaan ei voida päättää muutoin kuin tuomioistuimen ratkaisulla, asianosaiset saavat itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan, jollei ole erityistä syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan osaksi tai kokonaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut. Sanotun lainkohdan esitöistä (HE 191/1993 s. 11- 12 ja 107/1998 s. 17- 18) ilmenee lainkohtaa säädettäessä lähinnä pidetyn silmällä asioita, joissa oikeudenkäyntikulujen aiheutumista ei voida välttää sopimusteitse silloinkaan, kun asianosaiset ovat yhtämieltä jutun lopputuloksesta. Tällaisissa asioissa on katsottu olevan kohtuullista, että asian ollessa tuomioistuimessa riidaton asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, koska oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden pääsääntöä noudatettaessa voitaisiin muuten joutua tilanteeseen, jossa asian vastaaja joutuisi korvausvelvolliseksi yksinomaan sillä perusteella, että asiassa annetaan ratkaisu, joka vastaa myös hänen tahtoaan. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:n soveltuessa voi lain esitöiden mukaan erityisesti silloin, kun asia on riitainen, olla erityisestä syystä perusteltua, että asianosainen velvoitetaan korvaamaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että erityisen perusteltua on vastaajan oikeudenkäyntikulujen korvaaminen tapauksissa, joissa kanne hylätään perusteettomana. Hovioikeus totesi, että käräjäoikeus oli holhouslautakunnan kanteen johdosta katsonut, että asiassa ei ollut A:n kiistettyä kanteen esitetty riittävää selvitystä A:n kykenemättömyydestä huolehtia itseään tai omaisuuttaan koskevista asioista. Käräjäoikeuden mukaan asiassa ei ollut myöskään osoitettu, että A:n taloudelliset tai muut edut olisivat olleet ilmeisesti vaarassa. Näillä perusteilla käräjäoikeus oli katsonut, että holhoojan tai edes uskotun miehen määräämiselle ei ollut edellytyksiä. Käräjäoikeuden ratkaisun lopputulos ja sen perusteet sekä asianosaisten varallisuusolot huomioon ottaen hovioikeus katsoi, että asiassa oli kanteen nostamisen perusteista riippumatta erityistä syytä velvoittaa holhouslautakunta korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut kokonaan. Sen vuoksi hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota siten, että se velvoitti holhouslautakunnan suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa 4370 markkaa ja hovioikeudessa 450 markkaa, molemmat määrät korkoineen. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Markku Oksala, Martti Mansner ja Harri Kurkinen, joka on myös esitellyt asian. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA X:n kaupungin holhouslautakunnalle myönnettiin valituslupa. Holhouslautakunta vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja että asia jätetään oikeudenkäyntikulujen osalta käräjäoikeuden tuomion varaan. A antoi pyydetyn vastauksen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut Kysymykseen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta sovelletaan tässä asiassa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:ää sellaisena kuin se oli ennen 1.6.1999 voimaan tulleella lailla (368/1999) tehtyjä muutoksia. Mainitun lainkohdan (1013/1993) mukaan jos asia koskee oikeussuhdetta, josta lain mukaan ei voida määrätä muutoin kuin tuomioistuimen ratkaisulla, asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jollei ole erityistä syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan osaksi tai kokonaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut. Holhouslain