2000 false KKO:2000:28 Voimayhtiö oli vuoteen 1970 mennessä rakentanut Iijoen alajuoksulle viisi voimalaitosta, joihin oli tehty varaukset kolmansia koneistoja varten luottaen siihen, että koko Iijoki

§:n 1 momentin nojalla. (Ään.) ASIAN AIKAISEMPI KÄSITTELY Toimitus Pudasjärven kunnan Kollajan kylässä sijaitsevalla koskitilalla Kollajan Voima RN:o82 suoritetussa koskiensuojelulain mukaisessa korvaustoimituksessa Pohjolan Voima Oy vaati muun ohella korvausta Kollajan voimalaitos- ja säännöstelyhankkeen tutkimisesta ja suunnittelemisesta aiheutuneista hukkaan menneistä kustannuksista 25 435 664 markkaa sekä muista erityisistä toimenpiteistä aiheutuneista kustannuksista 117 014 000 markkaa, koska Pohjolan Voima Oy oli rakentanut Iijoessa viiteen voimalaitokseen rakenteita ja laitteita, jotka oli ollut määrä hyödyntää sen jälkeen kun valtioneuvoston lupaama Iijoen säännöstely oli kokonaisuudessaan toteutettu. Rakenteet ja laitteet olivat koskiensuojelulain seurauksena käyneet yhtiölle hyödyttömiksi. Vesi- ja ympäristöhallitus, nykyisin Suomen ympäristökeskus, oli vaatinut, että Kollaja -hankkeen suunnittelu- ynnä muista kustannuksista olisi tullut korvata vain se voimalaitososuus, jonka voitiin katsoa olleen tarpeen ja kohdistuneen Pohjois-Suomen vesioikeudessa vireillä olleeseen Kollajan voimalaitoksen rakentamista koskeneeseen hankkeeseen. Vesioikeus oli hylännyt hakemuksen voimalaitoksen rakentamiseksi koskiensuojelulain perusteella. Säännöstelyaltaan hakemus oli hylätty vesilain säännösten perusteella, joten säännöstelyaltaan osalta suunnittelukustannukset eivät olleet koskeneet kiellettyä voimalaitoksen rakentamista. Vesi- ja ympäristöhallitus oli hyväksynyt määrältään yhtiön ilmoittamat Kollajan voimalaitoksen tarpeelliset suunnittelu- ja muista erityisistä toimenpiteistä aiheutuneet kulut 12 967 680 markkaa, mutta katsonut, että säännöstelystä johtuvina kustannuksina oli pidettävä Kollajan altaan ja säännöstelypadon toteuttamiskustannuksia. Kollajan voimalaitoksen aiheuttamaksi kustannusten osuudeksi voitiin siten katsoa ilmoitetuista kustannuksista 84 prosenttia. Vesi- ja ympäristöhallitus oli näin ollen hyväksynyt Kollajan voimalaitoksen osuudeksi suunnittelu- ja tutkimuskustannuksista 10 892 851 markkaa, jota oli pidettävä laskennallisena arviona, koska sellaista konkreettista rakennussuunnitelmaa, johon ei sisältynyt säännöstelyallasta, ei ollut käytettävissä. Vesi- ja ympäristöhallitus oli kiistänyt yhtiön vaatimuksen Iijoen pääuomassa Kollajan alapuolella oleviin voimalaitoksiin lisäkoneistojen sijoittamisen varalta tehtyjen toimenpiteiden aiheuttamien kustannusten korvaamisesta, koska koskiensuojelulaki ei koskenut jo rakennettuja lainvoimaisen lupapäätöksen saaneita voimalaitoksia ja yhtiön vaatimat kustannukset olivat erillisiä kustannuksia, jotka oli maksettu siltä varalta, että joskus tulevaisuudessa yläpuolisessa vesistössä mahdollisesti toteutettava lisäsäännöstely tekisi kolmansien koneistojen rakentamisen kannattavaksi. Kustannukset eivät siis olleet koskeneet Kollaja-hanketta, vaan kysymyksessä olevia muita voimalaitoksia, joiden rakentamislupahakemukset eivät olleet olleet vireillä vesioikeudessa koskiensuojelulain voimaantullessa. Toimituksen kuluessa lunastustoimikunta oli todennut, että kaikki Pohjolan Voima Oy:lle aikaisemmin vaaditut korvaukset oli toimituksessa pyydetty osoittamaan Pohjolan Voima Oy:n tytäryhtiölle Iijoen Voima Oy:lle, jolle koskitilojen omistus oli siirtynyt ja näin ollen myös vesivoima Iijoessa. Lunastustoimikunta totesi 26.4.1994 lopetetussa toimituksessa suunnittelukustannusten osalta, ottaen huomioon koskiensuojelulain eduskuntakäsittelyn, hallituksen esityksen ja professorien Hidénin ja Wirilanderin lausunnot, että koskiensuojelulaki esti sekä varsinaisten vesivoimalaitosten rakentamisen että myös vesistön säännöstelyn koskiensuojelulain tarkoittamalla suojelualueella suojelualueen ulkopuolella sijaitsevan voimalaitoksen käyttöön ottamiseksi. Kielto koski siten myös Kollajan altaan rakentamista. Niin sanottu Siurua-hanke ja Kollaja-hanke olivat olleet lunastustoimikunnan mielestä saman Iijoen keskiosan vesivoiman käyttöönottamiseksi tarpeellista suunnitteluhanketta, joka oli suunnittelun kestäessä jalostunut Kollajan voimalaitos- ja allashankkeeksi. Sen toteuttamiseksi oli haettu vesioikeuden lupaa. Lunastustoimikunta katsoi, ettei Pohjolan Voima Oy:n kustannuslaskelmiin sisältynyt sellaisia yleissuunnittelukustannuksia, joita ei olisi tullut korvata, vaan kustannukset johtuivat nimenomaan aiottuun rakentamiseen liittyneestä rakennussuunnittelusta mukaanlukien erilaiset ympäristöselvittelyt. Se, millä nimellä kulloinenkin hanke oli kulkenut, ei ollut ratkaisevaa korvausten määräämiselle. Tämän perusteella ja ottaen huomioon vesi- ja ympäristöhallituksen lausunnon 18.3.1994 lunastustoimikunta määräsi valtion korvaamaan Iijoen Voima Oy:lle suunnittelukustannuksina 25 435 664 markkaa korotettuna vuoden 1990 hintatasosta vuoden 1994 huhtikuun hintatasoon kertoimella 1,10 (vastaten elinkustannusindeksin muutosta 10%:lla), joten suunnittelukustannusten korvaukseksi lunastustoimikunta määräsi 27 979 230 markkaa. Lunastustoimikunta hylkäsi korvausvaatimuksen niin sanottujen kolmansien koneistojen käyttöönottamiseksi tähdänneistä investointikustannuksista, koska koskiensuojelulaki ei estänyt lain tarkoittaman suojelualueen ulkopuolella olevan vesivoiman käyttöönottamista eikä myöskään kolmansien koneiden asentamista ja käyttöön ottamista. Koskiensuojelulain perusteella korvattiin vain se luonnonmukaisen nimellistehon mukainen vesivoiman arvo, joka suojelualueelle jäävällä vesivoimalla katsottiin olleen lain voimaantullessa 1.2.1987. Lain perusteella ei korvattu suojelualueen ulkopuolella olevaa vesivoimaa tai sinne mahdollisesti säännöstelyllä saatavissa ollutta vesivoimaa. Vaatimukset maaoikeudessa Iijoen Voima Oy ja Suomen ympäristökeskus valittivat maaoikeuteen. Yhtiö vaati lunastustoimikunnan päätöstä muutettavaksi siten, että valtio velvoitetaan korvaamaan yhtiölle Iijoessa olevien Pahkakosken, Haapakosken, Kierikin ja Maalismaan voimalaitosten kolmansia koneistoja varten tehtyjen koskiensuojelulain säätämisen vuoksi hyödyttömiksi käyneiden investointien kustannukset 91 300 000 markalla. Yhtiön alkuperäinen muutosvaatimus oli ollut jo toimituksessa vaadittu 117 014 000 markkaa, mutta Raasakan voimalaitokseen oli tehty koneenlisäys, johon oli voitu osittain hyödyntää kolmansia koneistoja varten tehtyjä investointeja. Yhtiö totesi perusteluina, että Pohjolan Voima Oy oli 12.11.1959 saanut valtioneuvoston lupauksen Iijoen säännöstelystä siten, että alapuolisten voimalaitosten energian laatua voitiin parantaa ja sen määrää lisätä. Valtioneuvoston lupaus Iijoen säännöstelyn toteuttamisesta oli ollut keskeinen edellytys Iijoen rakentamisen aloittamiselle ja varaukset kolmansia koneistoja varten oli tehty vain siihen perustuen, että Iijoki tullaan aikanaan säännöstelemään valtioneuvoston lupaamalla tavalla. Iijoen olemassa olevien voimalaitosten rakentamissuunnitelmiin sisältyi maininta, että voimalaitoksiin tehdään varaukset kolmansia koneistoja varten ja että nämä koneistot rakennetaan sen jälkeen, kun suunnitelmissa mainittu Iijoen vesistön säännöstely oli toteutettu. Lunastustoimikunta oli perustellut hylkäävää päätöstään kolmansien koneistojen käyttöönottamisessa tehtyjen investointien kustannusten korvaamisesta siten, että koskiensuojelulaki ei estänyt lain tarkoittaman suojelualueen ulkopuolella olevan vesivoiman käyttöönottamista eikä myöskään kolmansien koneiden asentamista ja käyttöönottamista.

§:ssä kuitenkin todettiin, että valtion varoista suoritetaan vesivoiman omistajalle korvaus myös tarpeellisista erityisistä toimenpiteistä aiheutuneista kustannuksista, mikäli ne ovat koskeneet koskiensuojelulailla kiellettyä voimalaitosrakentamista. Vesilain mukaan voimalaitosrakentamiseksi katsottiin kaikki toimenpiteet, jotka tähtäsivät vesivoiman käyttöönottamiseen, myös voimataloussäännöstely. Voimataloutta palveleva säännöstely oli koskiensuojelulailla kielletty myös siinä tapauksessa, että vesivoiman käyttöönottaminen tulisi tapahtumaan suojelualueen ulkopuolella. Säännöstelyn toteuttaminen Iijoen suojellulla osalla oli koskiensuojelulailla kielletty. Valtioneuvoston päätöksessä tarkoitetut säännöstelyhankkeet, niitä osittain korvaamaan tarkoitettu Kollaja-hanke samoin kuin investoinnit Iijoen voimalaitosten kolmansiin koneistoihin olivat kaikki tähdänneet yksinomaan vesivoiman käyttöönottamiseen.

§ ei edellyttänyt, että ollakseen korvattavia erityisistä toimenpiteistä aiheutuneita kustannuksia, toimenpiteiden olisi tullut tapahtua suojelualueella. Kollaja-hankkeen suunnittelukustannukset ja Kollajan alapuolisten Iijoen voimalaitosten kolmansien koneistojen investointikustannukset olivat koskeneet koskiensuojelulailla kiellettyä voimalaitosrakentamista. Nämä kustannukset olivat olleet tarpeellisia vesivoiman käyttöönottamiseksi. Kun Kollajan säännöstelyaltaan avulla sen alapuolisten voimalaitosten kolmannet koneistot olisi voitu asentaa ja ottaa käyttöön ja kun tämä käyttöönotto estyi pelkästään sen vuoksi, että Kollaja-hankkeen toteuttaminen kiellettiin koskiensuojelulailla, kolmansiin koneistoihin sijoitetut kustannukset olivat

§:n tarkoittamia erityisistä toimenpiteistä aiheutuneita korvattavia kustannuksia. Suomen ympäristökeskus vaati, että korvattavaksi määrätty 27 979 230 markkaa alennetaan silloisen vesi- ja ympäristöhallituksen toimituksessa vaatimaan 10 892 851 markkaan helmikuun 1990 hintatasossa, jota tuli korottaa elinkustannusindeksin mukaisesti toimituspäätöksen antamisajankohtaan. Ympäristökeskus perusteli vaatimustaan sillä, että koskiensuojelulaki oli rajannut korvausedellytykset

§:n mukaan vain vesioikeudessa vireillä olevaan voimalaitoksen rakennuslupahakemukseen. Siihen liittymättömät suunnittelu- ja muut erityisistä toimenpiteistä aiheutuneet kustannukset olivat perusteettomia eikä sellaisia voitu korvata. Ympäristökeskus viittasi hallituksen esitykseen koskiensuojelulaiksi. Lainsäätäjä ei turhaan painottanut sitä, että lupahakemus voimalaitoksen rakentamiseksi siihen liitettynä tarvittava suunnitelma, oli pitänyt olla asianmukaisesti jätettynä vesituomioistuimeen, jotta korvausta olisi voinut saada suunnittelukustannuksista. Suunnitelma koski nimenomaan sitä voimalaitosta, joka oli kysymyksessä vesituomioistuimeen jätetyssä rakentamislupahakemuksessa ja vain tähän suunnitelmaan liittyvät tarpeelliset suunnittelu- ja muut erityisistä toimenpiteistä aiheutuneet kustannukset voitiin lain mukaan korvata. Lunastustoimikunta oli päätöksessään todennut niin sanottujen Siurua-hankkeen ja Kollaja-hankkeen olleen samaa Iijoen keskiosan vesivoiman käyttöönottamisen suunnitteluhanketta, joka lopulta oli johtanut vesioikeuteen jätettyyn Kollajan voimalaitoksen ja altaan rakentamislupahakemukseen.

§:n mukaan korvattavia suunnittelukustannuksia olivat kuitenkin vain ne, jotka olivat sisältyneet vesioikeuteen jätettyyn voimalaitoksen rakentamislupahakemukseen liittyneeseen suunnitelmaan ja vain voimalaitoksen rakentamista koskien eikä säännöstelyaltaan osalta, jonka rakentamista koskiensuojelulaki ei ollut kieltänyt. Pohjois-Suomen maaoikeuden tuomio 10.3.1997 Maaoikeus totesi, että Iijoen Voima Oy oli luopunut vaatimasta korvausta kolmansia koneistoja varten tehtyjen hyödyttömiksi käyneiden investointien kustannuksista sikäli kuin ne olivat kohdistunet Raasakan voimalaitokseen. Sen vuoksi maaoikeus käsittelyratkaisussaan totesi, että lausunnon antaminen yhtiön valituksesta raukesi tältä osalta. Maaoikeus lausui pääasiaratkaisun perusteluissa Iijoen Voima Oy:n valituksen osalta seuraavaa. Hallituksen esityksestä n:o25/1986 koskiensuojelulaiksi ilmeni, että suojeltavaksi ehdotettuihin vesistöihin aikaisemmin rakennettujen voimalaitosten toimintaan ei ollut ehdotettu puututtavaksi. Aikaisemmin rakennetun laitoksen, siihen kuuluvien rakennelmien ja niiden käytön muuttamiseen sovellettiin edelleen vesilain säännöksiä silloinkin, kun toimenpide edellytti vesilain mukaista lupaa vesioikeudelta. Kielto rakentaa uusi voimalaitos oli tarkoitettu koskemaan laissa lueteltuja vesistöjä ja vesistön osia. Pohjolan Voima Oy oli 19.12.1986 hakenut Pohjois-Suomen vesioikeudelta lupaa Kollajan säännöstelyaltaan ja voimalaitoksen rakentamiseen sekä Iijoen vedenjuoksun säännöstelemiseen. Vesioikeus oli 3.8.1987 antamassaan päätöksessä todennut, että koskiensuojelulain 1 §:n mukaan uuden voimalaitoksen rakentamiseen ei saa myöntää lupaa ja hylännyt hakemuksen Kollajan voimalaitoksen rakentamiseksi. Vesioikeus oli edelleen todennut, että Kollajan säännöstelyaltaan rakentamista ja sen avulla toimeenpantavaa Iijoen vesistön säännöstelyä koskevilta osilta hakemuksessa ei ollut edellytetty niiden toteuttamista voimalaitoksen rakentamisesta riippumatta. Hakemuksen liitteenä olevassa suunnitelmassa ei myöskään ollut selvitetty edellytyksiä niiden erikseen toteuttamiseen. Tämän vuoksi vesioikeus oli näiltä osin hylännyt hakemuksen. Vesioikeuden päätöksestä ei ilmennyt, että säännöstelyaltaan rakentaminen ja sen avulla toimeenpantava Iijoen vesistön säännöstely olisi evätty koskiensuojelulain perusteella. Yhtiön korvausvaatimus kolmansien koneistojen asentamisen varalta tehdyistä toimenpiteistä koski Iijoen alajuoksulla olevien Pahkakosken, Haapakosken, Kierikin ja Maalismaan voimalaitosten käytön tehostamista. Nämä voimalaitokset sijaitsevat koskiensuojelulaissa määritellyn suojelualueen ulkopuolella. Näin ollen koskiensuojelulaki ei estänyt lisäkoneistojen asentamista ja käyttöönottoa näiden voimalaitosten osalta. Yhtiö oli maaoikeudessa esittänyt todistelua, että lisärakentaminen ei kuitenkaan ollut taloudellisesti kannattavaa ilman Kollajan altaan rakentamista. Vesivoiman omistaja oli

§:n nojalla oikeutettu saamaan korvauksen vesivoiman käyttöönottamiseksi tarpeellisista suunnittelu- ja muista erityisistä toimenpiteistä aiheutuneista kustannuksista, jotka olivat koskeneet kiellettyä voimalaitoksen rakentamista. Sen sijaan laki ei edellyttänyt korvausta suunnittelukustannuksista sellaisista hankkeista, joiden toteuttaminen oli tullut pelkästään taloudellisesti kannattamattomaksi. Tämän perusteella maaoikeus katsoi, että yhtiön vaatimus kolmansien koneistojen suunnittelukustannuksista oli lakiin perustumaton. Maaoikeus lausui perusteluinaan Suomen ympäristökeskuksen valituksen osalta seuraavaa. Edellytyksenä

§:n mukaisen korvauksen saamiselle oli, että voimalaitoksen rakentamista koskeva lupahakemus, johon oli liitetty voimalaitoksen rakentamista tarkoittava suunnitelma, oli vesioikeudessa pantu vireille ennen koskiensuojelulain voimaantuloa. Pohjois-Suomen vesioikeuden edellä mainitussa 3.8.1987 antamassa päätöksessä oli todettu Pohjolan Voima Oy:n pyytäneen lupaa Kollajan säännöstelyaltaan ja voimalaitoksen rakentamiseen sekä Iijoen vedenjuoksun säännöstelyyn Kollajan altaan avulla. Päätöksestä ei ilmennyt, että hakemus olisi koskenut Siurua-hanketta, Kälkäjän voimalaitosta tai Kollajan jokivoimalaitosta. Yhtiö ei ollut näyttänyt, että näiden hankkeiden rakennuslupahakemukset ja niitä tarkoittavat suunnitelmat olisivat olleet vesioikeudessa vireillä koskiensuojelulain voimaantullessa. Näillä perusteilla maaoikeus katsoi, että Siurua-hankkeen ja Kälkäjän voimalaitoksen sekä Kollajan jokivoimalaitoksen hankkeiden mahdollisista suunnittelukustannuksista ei lunastustoimituksessa ollut ollut laillisia perusteita määrätä korvausta. Vesioikeudelle esitetyssä hakemuksessa Kollajan allashanke oli ollut yhdessä Kollajan voimalaitoksen kanssa ja tarkoitettu palvelemaan voimalaitosta. Molempien voitiin katsoa siinä vaiheessa kuuluneen oleellisena osana aiottuun voimalaitoshankkeeseen. Suomen ympäristökeskus ei ollut näyttänyt, että Kollajan allashanke ei olisi liittynyt kiinteästi Kollajan voimalaitoshankkeeseen. Allashanketta ei myöskään voitu pitää korvauksen ulkopuolelle jäävänä yleissuunnittelukustannuksena. Tämän perusteella maaoikeus katsoi, että yhtiölle oli korvattava suunnittelukustannukset koko niin sanotun Kollaja-hankkeen osalta eikä ainoastaan Kollajan voimalaitosta koskevasta osuudesta eli korvattava 12 967 680 markkaa korotettuna elinkustannusindeksillä toimituksen lopettamishetken hintatasoon, jolloin korvaukseksi saatiin 1,10 x 12 967 680 markkaa, loppusummaltaan 14 264 448 markkaa. Maaoikeus hylkäsi Iijoen Voima Oy:n valituksen kokonaisuudessaan ja muutti Suomen ympäristökeskuksen valituksen osalta lunastustoimikunnan päätöstä siten, että Iijoen Voima Oy:lle suunnittelu- ja muista erityisistä kustannuksista määrätty korvaus 27 979 230 markkaa alennettiin 14 264 448 markkaan. Asian ovat ratkaisseet maaoikeuden jäsenet, maaoikeustuomari Leino ja maaoikeusinsinööri Markkola sekä lautamiehet Jussila ja Tuomaala MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Iijoen Voima Oy:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan yhtiö uudisti vaatimuksensa Iijoessa olevien Pahkakosken, Haapakosken, Kierikin ja Maalismaan voimalaitosten kolmansien koneistojen hyödyttömiksi käyneiden rakenteiden kustannusten korvaamisesta 91 300 000 markalla viivästyskorkoineen. Kollajan voimalaitoksen ja säännöstelyhankkeen tarpeellisten suunnittelu- ja muiden erityisten toimenpiteiden aiheuttamien kustannusten osalta yhtiö vaati maaoikeuden tuomion kumoamista ja asian jättämistä lunastustoimikunnan päätöksen varaan. Suomen ympäristökeskus antoi valituksen johdosta vastauksen.> KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut Korvausvaatimuksiin johtaneet tapahtumat Pohjolan Voima Oy teki 24.6.1959 kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriölle esityksen, että valtio ryhtyisi tuolloin voimassa olleen vesioikeuslain mukaan Iijoen vesistössä toimeenpantavan säännöstelyn hakijaksi. Yhtiön tarkoituksena oli aloittaa voimalaitosten rakentaminen Iijokeen, ensiksi Pahkakoskeen. Iijoen vesistön luontaiset vaihtelut vesimäärään nähden olivat eri vuodenaikoina varsin suuret, joten vesistön vedenjuoksun tasoittamisella oli huomattava merkitys rakennettavista laitoksista saatavan energian määrän lisääjänä sekä energian laadun parantajana. Tämän vuoksi oli pyrittävä varastoimaan vesistössä oleviin järviin mahdollisimman suuri osa siitä vesimäärästä, joka tulvien aikana muutoin oli juoksutettava voimalaitosten ohi. Yhtiön hakemuksen johdosta ministeriölle antamassaan lausunnossa tie- ja vesirakennushallitus totesi, että säännöstelytyöt aloitettaisiin edullisimmista kohteista ja niitä jatkettaisiin sen mukaan kuin Iijoen voimalaitostyöt edistyivät. Neljä rakennusvaihetta käsittäneen säännöstelysuunnitelman toteuttamisjärjestys riippui näin ollen rakennettavista voimalaitoksista. Valtioneuvosto päätti 12.11.1959 ryhtyä toteuttamaan Iijoen vesistöalueella olevia yhtätoista järvisäännöstelyhanketta. Päätöksessä lausuttiin muun ohella, että säännöstelyt tultiin toteuttamaan siinä muodossa ja laajuudessa, että niiden kautta saavutettiin mahdollisimman suuri kansantaloudellinen kokonaishyöty. Tie- ja vesirakennushallitus määrättiin valtion puolesta huolehtimaan säännöstelylupien hakemisesta ja säännöstelyjen toimeenpanosta ehdolla, että Pohjolan Voima Oy sitoutui vastaamaan säännöstelyhankkeiden kaikista kustannuksista mukaan luettuna valtion puolesta suoritettavat tutkimus- ja katselmuskustannukset. Sen jälkeen säännöstelyhanke ja voimalaitosten rakentaminen etenivät siten, että tie- ja vesirakennushallitus haki vuonna 1960 vesistötoimikunnalta lupaa toteuttaa säännöstelyhankkeista kaksi, Koston-, Kynsi- ja Tarvajärven sekä Unilammen säännöstelyhankkeen sekä Irni-, Polo- ja Kerojärven säännöstelyhankkeen. Pohjois-Suomen vesioikeus antoi vuosina 1964 ja 1965 luvat näiden järvien säännöstelyyn. Muut valtioneuvoston päätöksessä mainitut yhdeksän säännöstelyhanketta oli määrä toteuttaa myöhemmin. Säännöstelyn toteuttaminen oli näin ollen keskeinen edellytys sille, että Pohjolan Voima Oy ryhtyi rakentamaan Iijoen ensimmäistä voimalaitosta, Pahkakosken voimalaitosta, johon oli saatu rakennuslupa 13.3.

1. Sen jälkeen myönnettiin rakennusluvat Haapakosken, Kierikin, Maalismaan ja Raasakan voimalaitoksille. Kaikkien edellä mainittujen voimalaitosten rakennussuunnitelmiin sisältyivät maininnat siitä, että voimalaitoksiin tehdään varaukset kolmansia koneistoja varten ja että nämä koneistot rakennetaan sen jälkeen kun suunnitelmissa mainittu Iijoen vesistön säännöstely oli toteutettu. Pohjolan Voima Oy rakensi vuosien 1959- 1970 aikana Iijoen alajuoksulle edellä mainitut viisi voimalaitosta ja samassa yhteydessä niihin varaukset kolmansia koneistoja varten. Joen voimatalousrakentaminen perustui yhtenäiseen rakentamissuunnitelmaan ja rakentamisessa lähdettiin siitä, että valtioneuvoston päätöstä Iijoen säännöstelemisestä noudatetaan. Suunniteltujen voimalaitosten yhteinen koneteho olisi ollut kokonaan rakennettavissa olevasta vesivoimasta noin 20 prosenttia. Valtioneuvoston päätöksessä mainituista säännöstelyhankkeista toteutui tässä vaiheessa vain kaksi. Toteuttamatta jääneiden säännöstelyhankkeiden korvaamiseksi selvitettiin sen vuoksi vuosina 1958 - 1979 mahdollisuuksia rakentaa Pudasjärven kuntaan Siuruan tekoallas, jotta tehdyt investoinnit viiden voimalaitoksen koneistoihin olisi voitu ottaa hyötykäyttöön. Iijoen säännöstelytilavuuden lisäämisellä oli olennainen merkitys vesistöä koskevassa rakennussuunnitelmassa. Tekoaltaan rakentamista suositeltiin sekä vesihallituksen vuonna 1974 asettaman Siurua-toimikunnan että maa- ja metsätalousministeriön vuonna 1977 asettaman toimikunnan mietinnöissä. Luvan myöntäminen hankkeelle olisi edellyttänyt valtioneuvoston päätöstä. Siuruan tekoallashanke ei kuitenkaan toteutunut, koska tällaista päätöstä ei tehty. Siurua-hankkeen sijaan ryhdyttiin sen vuoksi valmistelemaan pienempää säännöstelysuunnitelmaa. Myös tämä suunnitelma, joka käsitti Siuruan tekojärven eteläosasta muodostuvan Kollajan altaan ja voimalaitoksen rakentamisen, antoi mahdollisuuden ottaa käyttöön kolmannet koneistot Iijoen alajuoksun voimalaitoksissa. Hanketta suunniteltiin ja selvitettiin vuosina 1979 -
2. Pudasjärven kunta ja Pohjolan Voima Oy allekirjoittivat 17.2.1986 niin sanotun Iijoki-pakettia koskevan sopimuksen, joka käsitti Kollajan voimalaitoksen ja altaan rakentamisen, Pudasjärven turvevoimalaitoksen rakentamisen ja Iijoen keskijuoksun rauhoittamisen voimalaitosrakentamiselta. Koskiensuojelulain säätäminen ja lain voimaantulo 1.2.1987 muuttivat kuitenkin tilanteen tämän hankkeen osalta. Kun riittävää säännöstelyä ei saatu aikaan, jäivät rakennetut voimalaitokset vajaakäyttöön ja lisäkoneistoja varten tehdyt varaukset hyödyttömiksi. Nyttemmin on kuitenkin tehty Raasakan voimalaitokseen koneenlisäys kolmansiin koneistoihin tehtyjen suunnitelmien pohjalta, joten alkuperäistä suunnitelmaa on voitu osittain hyödyntää ja sen vuoksi yhtiö on luopunut Raasakan voimalaitoksen osalta korvausvaatimuksestaan. Kollajan voimalaitoksen ja säännöstelyhankkeen suunnittelu- ja muiden erityisten toimenpiteiden aiheuttamat kustannukset Uuden voimalaitoksen rakentamiseen ei saa myöntää vesilaissa (264/61) tarkoitettua lupaa koskiensuojelulain 1 §:n 1 momentin mukaan muun muassa sanotun säännöksen
3. kohdassa tarkoitetulla alueella. Lakia koskeneen hallituksen esityksen (HE nro 25/1986 vp s. 3) mukaan etenkin vesistöjen rakentaminen voimatalouden tarpeisiin sekä tähän liittyvät säännöstely- ja tekoallashankkeet ovat laajalti vahingoittaneet useiden jokivesistöjen luonnonoloja sekä vesiluontoa ja sen toimintaa. Rakentaminen ja säännöstely hävittävät esityksen mukaan virtaavan veden eliöstöä. Haittaa luonnolle ja ympäristölle aiheutuu muun muassa tekoaltaiden rakentamisesta ja järvien säännöstelystä. Korkein oikeus toteaa, että koskiensuojelulain tavoitteiden saavuttamisen kannalta katsoen on päädyttävä siihen, että koskiensuojelulaki kieltää lain soveltamisalueella säännöstelyn, joka palvelee voimalaitosrakentamista, siitä riippumatta sijaitseeko voimalaitos suojelualueella vai suojelualueen ulkopuolella. Kollajan allashanke olisi tehnyt mahdolliseksi Kollajan voimalaitoksen rakentamisen. Sen lisäksi se olisi tehostanut olennaisesti alajuoksun voimalaitosten toimintaa. Kollajan voimalaitos- ja allashanketta oli tutkittu ja suunniteltu eri vaiheissa eri nimisinä hankkeina. Tutkimuksen kohteena oli ensin Siurua-hanke. Sen jälkeen yhtiö tutki Kälkäjän voimalaitoksen ja Kollajan jokivoimalaitoksen toteuttamisvaihtoehtoja, kunnes yhtiö vuonna 1986 päätyi Kollajan voimalaitos- ja säännöstelyhankkeeseen, jonka toteuttamiseksi se haki Pohjois-Suomen vesioikeuden lupaa. Kollaja-hanke on näin ollen kehittynyt Siurua-hankkeesta. Kaikissa vaihtoehdoissa on ollut kysymys samasta vesivoimasta. Niiden voidaan katsoa olleen Kollaja-hankkeen eri vaiheita ja tutkimus- ja suunnittelukustannusten osalta sen vuoksi samassa asemassa. Näistä kustannuksista on ainakin osa voitu hyödyntää Kollaja-hankkeessa. Erityisesti Siurua-hankkeen selvitys- ja tutkimustyöhön on kuitenkin hankkeen yleisen mielenkiinnon ja merkittävyyden sekä sen useita vuosia kestäneen vireilläolon perusteella sisältynyt sellaisia kustannuseriä, jotka eivät ole olleet Kollaja-hankkeeseen sellaisessa syy-yhteydessä, että valtio olisi vastuussa myös niiden korvaamisesta. Koska näiden kustannuserien suuruus on vain vaikeuksin esitettävissä ja erotettavissa muista kustannuksista, on yhtiölle aiheutuneen vahingon määrä vaadittujen suunnittelukustannusten osalta arvioitava oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 6 §:n nojalla. Korkein oikeus arvioi Kollajan voimalaitoksen ja säännöstelyhankkeen suunnittelukustannusten määräksi 18 miljoonaa markkaa, mikä määrä korotetaan elinkustannusindeksillä vuoden 1990 helmikuun tasosta toimituksen lopettamishetken huhtikuun 1994 hintatasoon, jolloin korvaukseksi saadaan 19800000 markkaa. Kolmansien koneistojen rakenteiden hyödyttömiksi käyneet kustannukset Valtioneuvoston päätöksen 12.11.1959 jälkeen Pohjolan Voima Oy toteutti Iijoen rakentamista ja rakentamisen suunnittelua päätöksen edellyttämässä laajuudessa. Yhtiö oli rakentanut viiteen voimalaitokseen varaukset kolmansien koneistojen käyttöönottamiseksi. Nämä varaukset olivat perustuneet oletukseen, että kyseistä voimalaitosten yläpuolista vesistöä tultaisiin vesivoiman käyttämistarkoituksessa säännöstelemään. Lisäksi Pudasjärven kunta ja Pohjolan Voima Oy olivat 17.2.1986 allekirjoittaneet edellä mainitun Iijoki-pakettia koskevan sopimuksen. Koskiensuojelulain säätämiseen johtaneessa lain eduskuntakäsittelyssä Kollajan allashanke oli useaan otteeseen käsittelyn kohteena, mutta käsittelyn aikana ei puututtu siihen kysymykseen, millä tavalla Iijoen alajuoksun voimalaitoksiin tehdyt varaukset kolmansia koneistoja varten oli korvattava. Yleisesti ottaen koskiensuojelulain korvausjärjestelyjen katsottiin olevan riittäviä perustuslain vaatiman täyden korvauksen kannalta. Perustuslakivaliokunta oli jo aiemmin katsonut koskivoiman kuuluvan omaisuuden suojan piiriin. Vesivoiman suurin merkitys omistajalle tai käyttöoikeuden haltijalle liittyi juuri mahdollisuuteen käyttää sitä energiantuotantoon. Pysyvä kielto myöntää rakentamislupaa uutta voimalaitosta varten jossakin vesistössä tai sen osassa merkitsi omaisuuden normaalina, kohtuullisena ja järkevänä pidettävän käyttötavan kokonaan kieltämistä. Tällainen kielto voitiin valiokunnan mielestä rinnastaa kiinteistöön kuuluvan etuuden tai erityisen oikeuden lunastukseen hallitusmuodon 6 §:n 3 momentin tarkoittamassa mielessä. Omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan voitiin hallitusmuodon (94/1919) 6 §:n 3 momentin nojalla säätää lailla. Perustuslakivaliokunta antoi koskiensuojelulain osalta harkinnassaan merkitystä lähinnä sille, ettei voimalaitosrakentamisesta ollut voimassa sellaisia sopimuksia, joihin laki olisi puuttunut taannehtivasti. Perustuslakivaliokunta oli kuitenkin erilaisissa yhteyksissä pitänyt vahingon korvaamista tavallisen lainsäätämisjärjestyksen käyttämisen ehtona, ja joissakin tapauksissa valiokunta oli muuten korostanut korvauksen maksamisen asianmukaisuutta. Valiokunta oli lähtenyt siitä, että jos lainsäätäjän rajoittavilla toimenpiteillä aiheutetaan kansalaiselle tämän laillisessa ja hyväksyttävässä toiminnassa merkittävää vahinkoa, perustuslaki vaatii tai on ainakin asianmukaista, että vahinko korvataan. Koskiensuojelulain korvaussäännösten soveltamiseen liittyy erityisiä tulkintaongelmia silloin, kun rauhoitus on kohdistunut vesistöön, joka on jo osittain valjastettu voimalaitoskäyttöön. Voimalaitosrakentamisen kieltäminen saattaa tällöin johtaa siihen, että laajan vesistökokonaisuuden kattavan säännöstely- ja voimalaitossuunnitelman vaiheittainen toteuttaminen jää puolitiehen. Suunnittelu- ja valmistelutoimet menevät osittain hukkaan ja se hyöty, mitä voimayhtiö on laskenut vielä rakentamatta olevista voimalaitoksista ja säännöstelyaltaista saavansa, jää toteutumatta. Hankkeen jääminen keskeneräiseksi voi merkitä myös sitä, ettei jo rakennettujen laitosten hyödyntämisessä päästä niihin tuloksiin, jotka olisivat olleet mahdollisia kokonaissuunnitelman toteutuessa. Koskiensuojelulaissa ei ole erityisiä säännöksiä tällaisten korvaustilanteiden varalle eikä lain esitöissäkään ole niitä sanottavasti kosketeltu. Korvaukset on määrättävä koskiensuojelulain 2 ja 3 §:n perusteella. Säännöksiä tulkittaessa ja korvausvelvollisuuden ulottuvuutta arvioitaessa merkitystä on muun ohella lainsäätäjän kannanotoilla. Tulkinta-apua voidaan saada myös yleisistä lunastuskorvausta koskevista periaatteista. Harkitessaan näistä lähtökohdista Iijoen Voima Oy:n korvausvaatimusta alajuoksun voimalaitoksiin tehdyistä varauksista kolmansia koneistoja varten Korkein oikeus toteaa, että Iijoen rakentamista ja rakentamisen suunnittelua on toteutettu valtioneuvoston vuonna 1959 hyväksymän kokonaissuunnitelman pohjalta. Alajuoksun viisi voimalaitosta on rakennettu vuoteen 1970 mennessä ja samassa yhteydessä niihin on rakennettu nyt kysymyksessä olevat varaukset. Ottaen huomioon valtiovallan kannanotot, Iijoen vesistön voimataloudellista hyötykäyttöä vaikeuttaneet voimakkaat virtaamavaihtelut ja viime vaiheessa 17.2.1986 tehty sopimus Pohjolan Voima Oy:n ja Pudasjärven kunnan välillä voidaan korvausratkaisun lähtökohtana pitää sitä, että varausten käyttöönoton edellyttämä säännöstelyallas olisi rakennettu Kollajan voimalaitoksen yhteydessä ellei koskiensuojelulakia olisi säädetty. Kolmansia koneistoja silmälläpitäen tehty investointi on siten rauhoituksen seurauksena jäänyt hyödyttömäksi. Kuten edellä mainittiin, koskiensuojelulaki on säädetty tavallisena lakina. Lain ei ole katsottu loukkaavan hallitusmuodossa turvattua omaisuuden perustuslainsuojaa, koska lain säännösten on ilmeisesti katsottu tuottavan vesivoiman omistajalle asianmukaisen korvauksen menetyksistään. Niihin on luettava myös nyt kysymyksessä olevat hukkaan menneet investoinnit kolmansia koneistoja varten Pahkakosken, Haapakosken, Kierikin ja Maalismaan voimalaitoksissa. Esitettyä 91300000 markan korvausvaatimusta, joka perustuu toteutuneisiin rakentamiskustannuksiin, voidaan pitää määrältään kohtuullisena. Tuomiolauselma Maaoikeuden tuomiota muutetaan siten, että maaoikeuden määräämä korvaus Kollajan voimalaitoksen säännöstelyhankkeen suunnittelu- ja muista erityisistä kustannuksista korotetaan 19 800 000 markkaan. Sen lisäksi valtio velvoitetaan suorittamaan Iijoen Voima Oy:lle Iijoessa olevien Pahkakosken, Haapakosken, Kierikin ja Maalismaan voimalaitosten kolmansia koneistoja varten tehtyjen koskiensuojelulain säätämisen vuoksi hyödyttömiksi käyneiden investointien kustannukset 91 300 000 markkaa. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lasse Nikkarinen, Arvi Paasikoski, Kari Raulos, Mikko Tulokas ja Markku Arponen (eri mieltä). Esittelijä Irmeli Heikonen. Eri mieltä olevan jäsenen lausunto Oikeusneuvos Arponen: Erimielisyys koskee Iijoen Voima Oy:n korvausvaatimusta alajuoksun voimalaitoksiin tehdyistä varauksista kolmansia koneistoja varten. Korvausvaatimukseen johtaneiden tapahtumien kuvauksesta käy hyvin ilmi, että voimalaitosrakentaminen on pitkäjänteistä toimintaa. Arvot ja niiden myötä suhtautuminen vesistöjen rakentamiseen voimatalouden tarpeisiin voivat ajan kuluessa muuttua ja ovat muuttuneetkin. Tämä voi ilmetä suojeluna, josta on ilmauksena muun muassa koskiensuojelulaki, tai siten, että yhteiskunta ei ole enää halukas rahoittamaan voimalaitosrakentamista tai sitä palvelevaa säännöstelyä samassa määrin kuin aikaisemmin. Tämän vuoksi korvausratkaisun lähtökohtana ei voida pitää sitä, että varausten käyttöönoton edellyttämä säännöstelyallas olisi rakennettu Kollajan voimalaitoksen yhteydessä, ellei koskiensuojelulakia olisi säädetty. Vesioikeus olisi ilman koskiensuojelulakiakin voinut evätä luvan hankkeelta soveltamalla vesilain 2 luvun 5 §:stä ilmenevää ympäristönsuojeluedellytystä tai 2 luvun 6 ja 11 §:stä ilmenevää hyötyedellytystä ja intressivertailun periaatetta. Tällöin hakijalla ei olisi ollut oikeutta vaatimaansa korvaukseen. Iijoen vesistön keski- ja yläosan ottaminen koskiensuojelulain mukaan suojeltaviin kohteisiin osoittaa, että alueella on erityistä luonnonsuojelullista arvoa. Siten luvan saaminen Kollajan säännöstelyaltaan rakentamiseen, huomioon ottaen vesilain 2 luvun 5, 6 ja 11 §:n säännökset, ei ole voinut olla varmaa, vaikkei koskiensuojelulakia olisi säädettykään. Rakentaessaan varaukset kolmansia koneita varten voimayhtiön on pitänyt ottaa huomioon myös se mahdollisuus, ettei säännöstelyaltaan rakentamiseen saada vesilain edellyttämää lupaa. Näillä perusteilla päädyn siihen, että Pohjolan Voima Oy on tehnyt alajuoksun voimalaitoksiin varaukset kolmansia koneistoja varten omalla riskillään eikä tuo investointi ole jäänyt sillä tavoin hyödyttömäksi rauhoituksen seurauksena, että valtio olisi vastuussa myös sen korvaamisesta. En muuta maaoikeuden tuomion lopputulosta tältä osin. Suunnittelukustannusten korvaamisen osalta olen enemmistön kannalla. Äänestyksen tuloksen johdosta ilmoitan olevani kolmansia koneistoja varten tehdyistä investoinneista tuomittavan korvauksen määrän osalta samaa mieltä kuin enemmistö.