KKO/2000/33

2000 false KKO:2000:33 Yhtiön konkurssipesä oli jatkanut yhtiön puolesta erästä oikeusjuttua jo ennen konkurssin alkamista hoitaneen asianajajan toimeksiantoa. Konkurssipesä ei ollut massavelkavastuussa asianajolaskusta, joka koski yhtiön toimeksiannosta ennen konkurssin alkua suoritettuja toimenpiteitä. ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Nilsiän käräjäoikeudessa Asianajotoimisto A lausui B:n konkurssipesää vastaan ajamassaan kanteessa, että se oli hoitanut B:n toimeksiannosta vahingonkorvausoikeudenkäyntiä eräässä käräjäoikeudessa. Tuomio oli tuossa asiassa annettu 19.12.1996 ja jutussa vastaajana ollut B velvoitettu suorittamaan vastapuolelle erinäisiä korvauksia. Sen jälkeen B asetettiin omasta hakemuksestaan konkurssiin 13.1.

1. Konkurssipesä päätti jatkaa konkurssivelallisen oikeudenkäyntiä ja antoi A:lle toimeksiannon hoitaa asia myös hovioikeudessa. Hovioikeus antoi jutussa tuomion 11.12.1997 vapauttaen B:n kaikesta maksuvelvollisuudessa sekä velvoitti vastapuolen suorittamaan B:n konkurssipesälle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista asiassa 131 718,82 markkaa korkoineen. A on lausunut, että konkurssipesä oli massavelkaisesti velvollinen maksamaan A:n asianajolaskun myös siltä osin kuin se koski ennen B:n konkurssin alkamista tehtyjä ja laskutettuja toimenpiteitä, koska konkurssi oli yleisseuraanto, jossa seuraaja yleensä tuli sidotuksi kaikkiin edeltäjänsä velvoitteisiin. Konkurssipesä ei ollut irtisanonut toimeksiantoa vaan se oli päättänyt jatkaa oikeudenkäyntiä sopimatta toimeksiannon osittamisesta konkurssivelallisen ja pesän välillä. Toimeksianto oikeudenkäynnin hoitamiseen oli yksi kokonaisuus, joka alunperin ja myöhemminkin käsitti toimeksiannon saattaa asia päämiehelle mahdollisimman suotuisaan lopputulokseen. Ennen konkurssin alkamista tehty työ oli vaikuttanut konkurssipesän hyväksi konkurssin alkamisen jälkeisessä oikeudenkäynnissä. Konkurssipesällä oli myös oikeus periä konkurssipesään vastapuolelta sen maksettavaksi tuomitut kulut mukaan lukien ajalta ennen konkurssin alkamista syntyneet kulut. Konkurssin alkaessa vireillä ollut riitajuttu rinnastui konkurssissa riitautetun saatavan vahvistamista koskevaan oikeudenkäyntiin ja konkurssipesä näin joutui vastuuseen koko jutun oikeudenkäyntikuluista massavelkaisesti. Vain niissä tilanteissa, joissa konkurssipesä ei jatkanut oikeudenkäyntiä tai ainakin irtisanoi toimeksiannon, se vapautui kulujen maksamisvelvollisuudesta. A:lla oli myös oikeus pidättää saamansa alkuperäinen hovioikeuden tuomio, kunnes se sai suorituksen oikeudenkäyntiin liittyvistä saatavistaan. A vaati, että konkurssipesä velvoitetaan suorittamaan sille laskun nro 5072 jäljellä oleva pääoma 35 288,48 markkaa viivästyskorkoineen 3.1.1997 lukien ja laskun nro 5093 jäljellä oleva pääoma 5 358,38 markkaa samoin viivästyskorkoineen 5.2.1997 lukien. Vastaus Konkurssipesä kiisti kanteen. Kanne oli perusteeton, koska laskut koskivat ennen B:n konkurssin alkamista tehtyjä toimenpiteitä, joista aiheutuvista kuluista ja palkkiosta konkurssipesä ei ollut massavelkaisessa vastuussa. Konkurssipesä ei yleensä tullut yleisseuraannon perusteella sidotuksi siihen, mihin velallinen oli velvoittanut. Asianajotoiminnan kohdalla ei voitu lähteä siitä, että konkurssipesä olisi yleisseuraannon takia velvollinen jatkamaan keskeneräistä oikeudenkäyntiä siten, että velallisyhtiön palkkaama asiamies ilman muuta voisi jatkaa tässä tehtävässä pesän lukuun. Velallisen antama toimeksianto päättyi siihen, kun konkurssi alkoi ja velallinen menetti määräysvaltansa konkurssiin luovutettuun omaisuusmassaan nähden. Sillä seikalla, että konkurssipesä päätti jatkaa oikeudenkäyntiä, ei ollut merkitystä sen seikan arvioimisessa, olivatko oikeudenkäynnin hoitamisesta velallisen lukuun ennen konkurssia aiheutuneet kustannukset massavelkaa vai konkurssivelkaa. Konkurssin alkaessa oikeudenkäynti oli sellaisessa vaiheessa, että oli olemassa alioikeuden tuomio, johon oli ilmoitettu tyytymättömyyttä, mutta määräpäivä valituksen tekemiselle oli vasta konkurssin alkamisen jälkeen. Vaikka toimeksianto oikeudenkäynnin hoitamiseen oli yksi kokonaisuus, velallisyhtiön toimeksianto oli päättynyt, koska velallinen oli menettänyt oikeutensa määrätä asiasta. Konkurssin alettua pesään määrätyillä pesänhoitajilla oli velalliseen nähden täysin vapaa valta päättää, hoidetaanko juttua eteenpäin ja millä tavalla. Kysymyksessä oli uusi toimeksianto sen vuoksi, että toimeksiantajataho oli toinen kuin alkuperäinen taho. Sillä seikalla, että konkurssipesällä oli oikeus periä vastapuolelta sen maksettavaksi tuomitut kulut riippumatta siitä, kohdistuivatko ne aikaan ennen konkurssia vai sen jälkeiseen aikaan, ei ollut merkitystä. Konkurssimenettelyyn kuului, että konkurssivelallisen saatavat perittiin konkurssipesään, mutta tästä ei automaattisesti seurannut, että siihen liittyvät kulut olisivat massavelkaa. Konkurssipesän varat, olivatpa ne kertyneet konkurssia edeltäneeltä ajalta tai konkurssin ajalta, jaettiin velkojille vain konkurssituomion mukaisesti. Oikeudenkäyntikulut ja päämiehen ja asianajajan väliseen toimeksiantosuhteeseen perustuva saatava olivat eri asioita. Toimeksiantosuhteeseen perustuva saatava oli tavallista laskusaatavaa. Ratkaisevaa oli, oliko saatavan peruste syntynyt ennen konkurssin alkamista vai sen jälkeen. Konkurssipesä maksoi laskuista pesän toimeksiannosta tehdyt konkurssin alkamisen jälkeiseen aikaan kohdistuneet toimenpiteet ja jätti maksamatta aikaan ennen konkurssin alkamista kohdistuvan osuuden, koska se oli konkurssivelkaa eikä massavelkaa. A:n toimeksiantoon perustuva laskusaatava ei nauttinut konkurssissa mitään erikoisetuja. Ennen konkurssin alkamista alkanutta toimeksiantoa ei ollut täytynyt irtisanoa, koska se oli lakannut konkurssin alkamisen johdosta. Konkurssipesä antoi A:lle erillisen uuden toimeksiannon. Käräjäoikeuden tuomio 2.6.1998 Käräjäoikeus lausui, että konkurssisäännön 25 §:n mukaan velkoja sai valvoa konkurssissa saatavansa, jota koskeva velallisen sitoumus tai muu oikeusperuste oli syntynyt ennen konkurssin alkamista. Konkurssisäännön 74 §:n mukaan kaikki semmoiset kustannukset, joita konkurssivaraston ylöskirjoitukseen, hoitoon ja hallintoon, niin myös selvitykseen, velkojien kokouksiin ja oikeudenkäymiseen tarvitaan, maksakoon tavarasto. Mainituista säännöksistä 25 §:ssä oli kysymys valvottavasta saatavasta ja 74 §:ssä massavelasta. Konkurssin alkamisen keskeisin prosessuaalinen oikeusvaikutus oli asialegitimaation siirtyminen velalliselta konkurssipesälle oikeudenkäynneissä ja muissa lainkäyttöasioissa, jos nämä koskivat sellaisia omaisuusesineitä tai muita sellaisia velvoitteita, jotka kuuluivat tai vaikuttivat konkurssipesän varallisuusmassaan. Sen, oliko saatava konkurssissa valvottava, määräsi saatavan perusteen syntyhetki. Ennen konkurssia syntyneet saatavat oli valvottava, vasta konkurssin alettua syntyneistä saatavista velkojalla oli oikeus saada suoritus konkurssipesän varoista päältäpäin. Konkurssipesän velat (massavelat) olivat konkurssipesän hoidosta ja sen selvittämisestä aiheutuneita velkoja. Massavelka oli velka, jonka peruste oli syntynyt vasta konkurssin asettamisen jälkeen. Tämän vuoksi massavelkoja ei tarvinnut eikä edes voinut valvoa konkurssissa. Oikeudenkäyntikuluilla, sellaisina kuin ne ymmärretään oikeudenkäymiskaaren 21 luvun tarkoittamassa mielessä, tarkoitettiin yleensä sellaisia kuluja, jotka jutun hävinnyt osapuoli velvoitettiin korvaamaan vastapuolelle. B asetettiin konkurssiin 13.1.
2. Konkurssipesän ja A:n välillä oli tuon jälkeen käyty neuvotteluja hovioikeuden käsittelyssä olevan jutun hoitamisesta. Ennen konkurssia A oli B:n toimeksiannosta hoitanut juttua käräjäoikeudessa. Konkurssipesä oli erikseen päättänyt jatkaa oikeudenkäyntiä ja antanut jutun A:n ajettavaksi jatkokäsittelyssä. A:n velkoma saatava perustui sen ja B:n väliseen sopimukseen. Sopimuksen mukaan B oli ostanut A:lta asianajopalveluja. A:n B:lle myymät palvelut olivat samassa asemassa kuin mitkä tahansa muut palvelut. Velkomuksessa ei ollut kysymys oikeudenkäyntikuluista oikeudenkäymiskaaren 21 luvun tarkoittamassa mielessä. A oli B:n toimeksiannosta ryhtynyt hoitamaan juttua käräjäoikeudessa. Sen jälkeen, kun B oli asetettu konkurssiin, sillä ei ollut enää asianosaisen puhevaltaa pesävarallisuusasioissa. Tuo puhevalta oli siirtynyt konkurssin myötä konkurssipesälle. Konkurssin seurauksena B:n ja A:n välinen toimeksianto oli lakannut. A oli tuolloin ollut tietoinen, että sen mahdollisuudet jatkaa toimeksiannon hoitamista riippuivat konkurssipesän halukkuudesta antaa sille toimeksianto. Konkurssipesän ja A:n välillä oli käyty toimeksiannon hoitamisesta neuvottelut, jolloin konkurssipesä oli tehnyt A:n kanssa toimeksiantosopimuksen jutun hoitamisesta jatkossa. Toimenpiteet, joihin nyt kysymyksessä oleva velkomus perustui, A oli tehnyt B:n, ei konkurssipesän toimeksiannosta. Vaikka konkurssi oli yleisseuraanto, siitä ei tämänkaltaisessa sopimussuhteessa seurannut sitovuutta A:han nähden. B:n ja A:n välinen toimeksiantosopimus ei ollut velvoittanut B:tä mihinkään sellaiseen, joka olisi ollut sen täytettävä konkurssin alkamisen jälkeen. Asianajotoimeksiannon antaja saattoi koska tahansa lopettaa toimeksiannon. Koska konkurssin myötä asialegitimaatio oli siirtynyt velalliselta konkurssipesälle ilman erityisiä toimia, tilanne ei ollut vaatinut B:n ja A:n välillä solmitun toimeksiantosopimuksen irtisanomista tai toimeksiannon osittamista. Vaikka toimeksianto oikeudenkäynnin hoitamiseen oli yksi kokonaisuus, konkurssipesällä oli ollut päätösvalta, jatkaako se jutun hoitamista vai ei. Sillä, että asianajajan ennen konkurssia tekemä työ vaikutti konkurssipesän hyväksi, ei ollut merkitystä. Asianajajalla oli oikeus ennen konkurssia tekemästään työstä valvoa palkkionsa konkurssissa. Koska nyt kysymyksessä oleviin saataviin liittyvä asianajotoimeksianto oli annettu ennen konkurssin alkamista ja koska siihen liittyvät toimenpiteet oli suoritettu B:n toimeksiannosta ja koska siis kysymyksessä oli sitoumuksesta ja oikeusperusteesta, joka oli syntynyt ennen konkurssia, A:n saatavia ei voitu pitää massavelkana vaan konkurssisäännön 25 §:ssä tarkoitettuna valvottavana saatavana. Konkurssipesää ei näin ollen voitu velvoittaa massavelkana suorittamaan A:lle sen vaatimia saatavia. Mainituilla perusteilla käräjäoikeus hylkäsi kanteen. Asian on ratkaissut käräjätuomari Rautsi. Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 26.1.1999 Hovioikeus, jonne A valitti, ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Eri mieltä ollut jäsen Eestilä lausui, että A:n lakimies oli toiminut B:n asiamiehenä sekä yhtiön mentyä konkurssiin konkurssipesän asiamiehenä oikeudenkäynnissä. Asiamies oli laskuttanut toimenpiteistään konkurssipesää. Osa laskuista oli koskenut toimenpiteitä, jotka oli suoritettu ennen konkurssia ja osa toimenpiteitä, jotka oli tehty konkurssin alkamisen jälkeen. Konkurssipesä oli vaatinut siinä oikeudenkäynnissä, jota laskut koskivat, korvausta oikeudenkäyntikuluistaan vastapuolelta. Konkurssipesä oli vaatinut korvausta kaikista niistä toimenpiteistä, joita A:n lakimies oli tehnyt ennen konkurssia ja sen alkamisen jälkeen. Tuossa oikeudenkäynnissä oli vastapuoli, joka oli hävinnyt jutun, velvoitettu korvaamaan konkurssipesälle asiasta johtuneet oikeudenkäyntikulut. Lähtökohtaisesti asianajotoimiston saatavat siltä osin kuin ne koskivat ennen konkurssia tehtyjä toimia olivat velalliselle normaalia konkurssivelkaa, ei konkurssipesän massavelkaa. Pesä voi kuitenkin erittäin painavista aineellisista syistä ottaa massavastuuta velasta, joka oikeastaan on vain konkurssivelkaa. Nyt konkurssipesä ei ollut nimenomaisesti ottanut tällaista vastuuta ennen konkurssia asianajotoimistolle syntyneestä velasta. Konkurssipesä oli kuitenkin vaatinut oikeudenkäynnissä, jossa B ja sen pesän asianajovelka oli syntynyt, kolmannelta henkilöltä eli oikeudenkäynnin vastapuolelta tätä velkaa vastaavana oikeudenkäyntikulujen korvauksena samaa määrää itselleen. Vastapuoli olikin sanotussa oikeudenkäynnissä tuomittu maksamaan konkurssipesälle oikeudenkäyntikuluina asianajotoimiston konkurssipesältä velkomat määrät eli myös se määrä, josta nyt oli kysymys. Konkurssipesän oli sen jatkaessa B:n asianajotoimistolle antamaa toimeksiantoa ja vaatiessa oikeudenkäynnissä vastapuolelta korvausta oikeudenkäyntikuluista myös ennen konkurssia koskevilta osilta samalla katsottava sitoutuneen suorittamaan asianajotoimistolle vastaavan määrän ainakin siinä tilanteessa, että kolmas henkilö tuomitaan maksamaan tämä määrä oikeudenkäyntikuluina konkurssipesälle, kuten nyt oli tapahtunut. Oikeudenkäyntikulujen vaatiminen vastapuolelta oikeudenkäynnissä merkitsi jo sinänsä ilmoitusta siitä, että kulujen vaatijalle oli syntynyt tai syntyi vastaava menoerä maksettavan asianajolaskun muodossa. Mainituilla perusteilla Eestilä kumosi käräjäoikeuden ratkaisun ja velvoitti B:n konkurssipesän suorittamaan A:lle vaatimuksen mukaisesti laskun nro 5072 jäljellä olevan pääoman 35 288,48 markkaa sekä laskun nro 5093 jäljellä olevan pääoman 5 358,38 markkaa viivästyskorkoineen 5.2.1997 lukien. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle myönnettiin valituslupa. A vaati valituksessaan hovioikeuden tuomion kumoamista ja kanteensa hyväksymistä. B:n konkurssipesä vastasi valitukseen vaatien sen hylkäämistä. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 13.3.2000 Perustelut Asianajotoimisto A on tehnyt B:n kanssa toimeksiantosopimuksen viimeksi mainittua yhtiötä vastaan ajetun vahingonkorvausjutun hoitamisesta. Jutun alioikeuskäsittelyn päätyttyä B on 13.1.1997 asetettu konkurssiin. Asianajotoimisto on osakeyhtiön konkurssipesää vastaan tässä asiassa ajamassaan kanteessa vaatinut, että konkurssipesä velvoitettaisiin massavelkana suorittamaan sille korvaus eräistä sellaisista asianajotoimenpiteistä, jotka oli suoritettu ennen 13.1.
3. Asianajotoimiston velkomuksen perusteena olevat toimenpiteet on tehty B:n toimeksiannosta ennen mainitun yhtiön konkurssin alkamista. Asianajotoimisto ei ole esittänyt seikkoja, joiden johdosta konkurssipesä olisi velvollinen suorittamaan asianajotoimiston saamiset massavelkana. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Lumiala, Eestilä (eri mieltä) ja Heino. Esittelijä Kirsi-Marja Kultala. Asian ovat ratkaisseet presidentti Heinonen ja oikeusneuvokset Raulos, Tulokas, Bygglin ja Mansikkamäki. Esittelijä Eeva-Liisa Sarvilinna-Heimonen.