2000 false KKO:2000:72 Ammattimaisesti sähkölaitteiden korjausta, huoltamista, uudistamista ja asentamista harjoittaneen yhtiön elinkeinotoiminnassa oli suoritettu sähkömoottorien käämitysten uunikuivausta siten, että haihtuvia ja palavia nesteitä sisältäneeseen lakka- ja ohenninliuokseen kastettuja moottoreita oli kuivattu tätä varten valmistetussa uunissa noin 120 celsiusasteen lämpötilassa. Yhtiö oli tuottamuksesta riippumattomassa vastuussa niistä vahingoista, jotka sen työntekijälle oli aiheutunut sähkömoottorin käämitysten uunikuivauksen yhteydessä tapahtuneesta räjähdyksestä. ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne ja vastaus Helsingin käräjäoikeudessa A lausui työnantajaansa ABB Strömberg Service Do 2 Oy:tä (yhtiö) vastaan nostamassaan kanteessa, että hän oli 3.1.1991 työskennellyt yhtiön Jyväskylän huoltokeskuksessa, jossa oli sähkömoottoreiden käämitysten polttamiseen ja kuivattamiseen tarkoitettu yhdistelmäuuni. A oli puolenpäivän aikaan ollut noin 3- 4 metrin päässä kuivatuskäytössä olleesta uunista, kun sen sisällä oli tapahtunut voimakas räjähdys. Uunin molemmat noin 80 kiloa painavat ovet olivat sinkoutuneet useiden metrien päähän. Toinen ovi oli osunut A:han ja hän oli lentänyt rajusti päin kuormalavahyllyä. Tästä hänelle oli aiheutunut kanteessa yksilöidyt vammat, joiden johdosta hän oli pysyvästi työkyvytön. A vaati yhtiön velvoittamista suorittamaan hänelle korvausta pysyvästä viasta ja haitasta, kivusta ja särystä sekä työansion menetyksestä. Ensisijaisena kanneperusteena A vetosi siihen, että yhtiö oli velvollinen korvaamaan räjähdyksestä hänelle aiheutuneet vahingot ankaran vastuun perusteella. Uunin käyttäminen sähkömoottoreiden käämitysten lakkojen kuivattamiseen oli varsin vaarallista toimintaa, koska käytettävä Sterling Covar 2 polyesteripohjainen eristyslakka ja sen ohennin F 163 voivat muodostaa ilman kanssa räjähtäviä seoksia muun ohessa aineiden korkean ksyleenipitoisuuden takia. Kun II-luokan palavia nesteitä pantiin kuumaan, noin 120- 150 celsiusasteen lämpötilassa olleeseen uuniin, prosessi oli niin vaarallinen, että se aikaansai ankaraan vastuuseen perustuvan korvausvelvollisuuden. Toiminta oli täysin rinnastettavissa tuottamuksesta riippumattoman vastuun aiheuttavaan räjäytystyöhön. Oikeuskäytännön mukaan jo palavien nesteiden säilyttäminen synnytti ankaran korvausvastuun. Yhtiön toiminta oli lisäksi ammattimaista ja uunin käytön vaarallisuus oli yleisesti tiedossa. Toissijaisesti A perusti korvausvaatimuksensa siihen, että yhtiö oli huolimattomuuttaan ja varomattomuuttaan laiminlyönyt ryhtyä kaikkiin niihin tarpeellisiin ja kohtuullisiin toimenpiteisiin, jotka olisivat olleet työturvallisuuslain säännösten ja työsopimuslain 32§:n perusteella välttämättömiä räjähdyksen välttämiseksi. Yhtiö oli siten työsopimuslain 51§:n nojalla vastuussa korvattaviksi vaadituista vahingoista. Yhtiö vaati kanteen hylkäämistä. Uunin toiminta ja käyttötarkoitus ei ollut vaarallista eikä uunin käytön vaarallisuus ollut yleisesti tiedossa. Uunin käyttäminen ammattimaisessa toiminnassa ja sen käyttäminen palavien nesteiden kanssa kuivatuksessa ei muodostanut ankaraan vastuuseen perustuvaa vahingonkorvausvelvollisuutta. Yhtiö kiisti myös syyllistyneensä kanteessa tarkoitettuun tuottamukseen. Lisäksi yhtiö katsoi, ettei A:n työkyvyttömyys ollut seurausta kysymyksessä olevasta työtapaturmasta. Käräjäoikeuden tuomio 10.11.1997 Taustatietoja, joista asianosaiset olivat yksimielisiä A oli työskennellyt sähkökoneasentajana yhtiön Jyväskylän toimipisteessä. Jyväskylän huoltokeskuksessa oli ollut käytössä yhdistelmäuuni, jota oli kuumennettu sähköllä. Uunissa oli kuivatettu sähkömoottoreiden käämityksiä noin 120- 150 celsiusasteen lämpötilassa. Uuni oli räjähtänyt 3.1.1991 kuivauskäytön aikana. A oli loukkaantunut uunin räjähdyksessä. Työnantajan korvausvastuusta Työnantajan korvausvelvollisuuden työntekijän kärsimästä vahingosta katsottiin monessa tilanteessa syntyvän tuottamuksen perusteella. Työnantaja vastasi tällöin sekä omasta että työntekijöidensä tuottamuksesta. Kun työnantajan ja työntekijän välillä vallitsi sopimussuhde, johon liittyi työsopimuslain 32 §:n mukainen työnantajan velvollisuus huolehtia työturvallisuudesta, saatettiin korvausvelvollisuus perustaa myös sopimusvastuuseen. Sen nojalla työnantajaa voitiin pitää sopimusrikkomuksen perusteella korvausvelvollisena, ellei hän pystynyt osoittamaan, että oli toimittu kaikkea huolellisuutta noudattaen. Vahingonkorvausoikeudessa oli kuitenkin kehitetty myös ankaraa vastuuta koskevia periaatteita. Jos tietylle alalle vakiintui ankaraa vastuuta koskeva korvaussääntö, tuomioistuin oli velvollinen tuomitsemaan korvausta säännön osoittamissa tilanteissa. Ankarasta vastuusta Suomen lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö tunsivat vahinkotilanteita, joissa vastuu syntyi, vaikka tahallisuutta ja tuottamusta ei voitaisi todeta. Vastuusta käytettiin nimeä ankara vastuu. Vahingonkorvauslaissa ei säädetty ankarasta vastuusta, vaan sen kehittyminen oli jäänyt vastaisen lainsäädännön ja oikeuskäytännön varaan. Oikeuskäytännössä oli suhtauduttu melko pidättyvästi ankaran vastuun soveltamiseen. Oikeuskäytännössä ilmeni ratkaisuja, joissa vahingonkorvausvaatimus oli hyväksytty tuottamuksesta riippumatta, vaikka korvaukseen velvoittavaa säännöstä ei ollut. Ratkaisut olivat liittyneet yleensä tilanteisiin, joissa oli luotu ilmeinen vaara käyttämällä tai varastoimalla suuria energiamääriä tai vaarallisia aineita. Ankaruus saattoi näkyä siten, että vastuu oli syntynyt, vaikka vahinkoa aiheuttanut laite, rakennelma tai muu sellainen oli ollut viranomaisen hyväksymä ja annettujen ohjeiden mukainen. Yhä useammissa tilanteissa säädettiin ankara vastuu sille, joka tekniikan kehityksen turvin aiheutti vaaraa muun ohessa turvautumalla syttymisherkkiin aineisiin. Tulenvaarallisten aineiden säilyttäjän oli katsottu vastaavan tuottamuksesta riippumatta vahingosta, joka tulipalon yhteydessä oli aiheutunut. Turvallisuudeltaan puutteellisten koneiden käyttäminen elinkeinotoiminnassa tai käyttöön antaminen voi aiheuttaa ankaran vastuun. Näin siitä riippumatta, oliko kone sinänsä vaarallinen. Vaikka oikeuskäytännössä ei ollut hyväksytty koneiden ja laitteiden aiheuttamien vahinkojen yleiseksi vastuuperusteeksi tuottamuksesta riippumatonta vastuuta, vastuu kuitenkin tosiasiallisesti läheni monissa tapauksissa ankaraa vastuuta. Johtopäätökset Todistajankertomuksista oli pääteltävissä, että uunissa oli alkutuuletuksessa käytetty "pieni tuuletin" ja koko kuivauksen ajan toimiva "kiertoilmatuuletin". Sen jälkeen, kun uunin kytkin oli asennettu kuivausasentoon, uunin alkutuuletus käynnistyi. Alkutuuletuksen kestettyä kymmenen minuutin ajan lämmitys ja kiertoilmatuuletin kytkeytyivät päälle. Lämmitys ja kiertoilmatuuletin oli kytketty toisiinsa siten, että kiertoilmatuulettimen lakatessa toimimasta loppui myös lämmitys. Kiistatonta oli, että Sterling Covar 2 -lakka ja ohennin F163 olivat sopivia käytettäväksi sähkömoottoreiden kuivauksessa kysymyksessä olevassa uunissa. Todistajankertomuksista oli pääteltävissä, että ksyleeni oli tulenarka, bensiiniin rinnastettavissa oleva II-luokan palava ja haihtuva neste, jolle oli tyypillistä, että se muodosti ilman kanssa räjähtäviä kaasuseoksia. Myös lakan ja ohentimen sisältämä isobutanoli oli II-luokan palava ja haihtuva neste. Todistajankertomuksista oli edelleen pääteltävissä, että yhtiön Jyväskylän huoltokeskuksen työntekijät eivät olleet olleet kovin hyvin selvillä lakan ja ohentimen ominaisuuksista. Kuivausprosessista, uunin toiminnasta sekä lakan ja ohentimen koostumuksesta esitetystä näytöstä oli pääteltävissä, että lakka- ja ohenninseokseen kastetun sähkömoottorin kuivaus noin 120 asteisessa uunissa tapahtui siten, että uuniin laitetussa moottorissa ollut lakasta ja ohentimesta koostunut haihtuva seos höyrystyi ja kuivui uunin lämmön johdosta. Höyrystyneen seoksen räjähtäminen estettiin johtamalla uuniin puhdasta ilmaa puhaltimien, ensiksi "pienen alkutuulettimen", mutta pääasiassa "suuren kiertoilmatuulettimen" avulla. Esitetystä näytöstä oli myös pääteltävissä, että kuivausprosessin etenemistapa ja tuuletuksen ratkaiseva merkitys oli ollut yhtiön edustajien tiedossa. Todistajankertomusten perusteella ei voitu tehdä varmaa johtopäätöstä siitä, mistä räjähdys oli johtunut. Todistajankertomuksista oli kuitenkin pääteltävissä, että räjähdys oli syntynyt tilanteessa, jossa ksyleenin ja isobutanolin alin räjähdysraja uunissa oli ylittynyt ja jossa ilmanvaihto uunissa oli jostakin syystä estynyt ja jossa esimerkiksi kipinä tai lämmin pinta oli sytyttänyt ilmassa olleen seoksen. Syytä ilmanvaihdon estymiseen ei ollut pystytty osoittamaan. Esitetystä selvityksestä oli myös pääteltävissä, että räjähdyksen syntymisen mahdollisuus oli teoreettisesti ollut yhtiön edustajien tiedossa. Lopputuloksenaan käräjäoikeus katsoi, että muun ohessa sähkölaitteiden korjaus-, huolto-, uudistamis- ja asennustoimintaa ammattimaisesti harjoittava yhtiö oli ankarassa, tuottamuksesta riippumattomassa vastuussa niistä vahingoista, jotka olivat aiheutuneet A:lle 3.1.1991 sattuneesta sähkömoottoreiden kuivaukseen käytetyn uunin räjähdyksestä. Mainittuun lopputulokseen päätyessään käräjäoikeus oli ottanut huomioon, että sähkömoottoreiden kuivausprosessissa oli luotu ilmeinen vaara kuivaamalla noin 120 asteisessa uunissa syttymisherkäksi tiedettyyn, II-luokan palavia nesteitä sisältävään lakka- ja ohenninliuokseen kastettua sähkömoottoria tilanteessa, jossa oli muun ohessa uunin tuuletusjärjestelmän toimintaa, prosessin aikana tapahtuvan tuuletuksen tarpeellisuutta ja polttokäytön aikana sattuneita pieniä räjähdyksiä koskeneen tietoisuuden vuoksi oltu selvillä siitä, että polttokaasujen määrän ja ilmanvaihdon suhteen häiriinnyttyä uunia rikkova räjähdys oli mahdollinen. Käräjäoikeus oli ottanut huomioon, että oikeuskirjallisuudessa esitettyjen näkemysten mukaan vaaran aiheuttaminen syttymisherkkiä aineita käyttämällä yhä useammin synnytti tuottamuksesta riippumattoman vastuun, että vastuu koneiden ja laitteiden aiheuttamista vahingoista tosiasiallisesti läheni monissa tapauksissa tuottamuksesta riippumatonta vastuuta ja että muun ohessa räjähdysaineita koskeva vaarantamisvastuu tuli ilmeisesti sovellettavaksi myös palavien nesteiden ja kaasujen käsittelyn yhteydessä syntyneisiin räjähdysvahinkoihin. Sen johdosta, että yhtiön oli katsottu olevan ankarassa vastuussa A:lle aiheutuneista vahingoista, kysymys siitä, oliko yhtiö vastuussa A:n vahingoista tuottamuksen perusteella, ei tullut käräjäoikeuden arvioitavaksi. Käräjäoikeus katsoi A:n saaneen uunin räjähtämisen seurauksena kanteessa tarkoitetut vammat ja hänen työkyvyttömyytensä johtuneen tästä työtapaturmasta. Käräjäoikeus velvoitti yhtiön suorittamaan A:lle korvauksia pysyvästä viasta ja haitasta, kivusta ja särystä sekä työansion menetyksestä. Asian on ratkaissut käräjätuomari Husso. Helsingin hovioikeuden päätös 4.2.1999 Yhtiö valitti hovioikeuteen. Hovioikeus lausui, että yleisten vahingonkorvausoikeudellisten periaatteiden mukaan vahingonkorvausvelvollisuus edellytti tahallisuutta tai tuottamusta. Vahingon oli velvollinen korvaamaan se, joka tahallisesti tai huolimattomuudellaan taikka laiminlyönnillään aiheutti toiselle vahingon. Tuottamuksesta riippumaton, niin sanottu ankara vastuu oli poikkeus tästä pääsäännöstä, minkä vuoksi kyseisen vastuumuodon soveltamisalaa oli tulkittava ahtaasti ainakin niissä tapauksissa, joissa tämän vastuumuodon soveltamiselle ei ollut lainsäädännöllistä perustaa. Vaikka ankaran vastuun soveltamisala oli jonkin verran laajentunut oikeuskäytännön avulla, ei senkään perusteella ollut osoitettavissa selvää periaatteellista linjaa, joka osoittaisi tämän vastuumuodon soveltamisalan rajat. Oikeuskirjallisuudessa esitetyissä kannanotoissa oli suhtauduttu pidättyvästi ankaran vastuun soveltamiseen muutoin kuin aivan tietyissä tilanteissa, kuten räjäytystöiden yhteydessä. Sen vuoksi vahingonkorvausvelvollisuutta tuli epävarmoissa tapauksissa arvostella tuottamusharkintaan nojautuvan pääsäännön eikä tuottamuksesta riippumattomaan ankaraan vastuuseen perustuvan poikkeussäännön mukaan. Käräjäoikeuden tuomion perusteluissa ankaran vastuun soveltamisen tueksi esitetyt seikat olivat tunnusomaisia ankaran vastuun sääntelemille tapauksille, joissa oikeuskäytännön mukaan oli yleensä ollut kysymys teknisen kehityksen aiheuttamista vahinkoriskeistä. Tältä osin hovioikeus hyväksyi tuomion perustelut. Asiassa esitetystä selvityksestä ilmeni, että sähkömoottoreiden käämitysten kuivaus oli suoritettu siten, että moottori oli upotettu lakka-altaaseen. Sen jälkeen se oli nostettu ylös ja ylimääräinen lakka oli valutettu pois. Moottori oli tämän jälkeen pantu kuivaus- eli kombinaattiuuniin. Käyttö- ja turvallisuusselosteiden mukaan ksyleeniä ja butanolia sisältävä lakka ja ohennin oli luokiteltu II-luokan palaviksi, haihtuviksi nesteiksi. Ksyleenin itsesyttymislämpötila oli 480 celsiusastetta. Kiistatonta oli, että aineet olivat olleet sopivia käytettäväksi uunin kuivatusprosessissa. Lakan ja ohentimen ei ollut osoitettu olleen niin syttymisherkkiä, että ankaran vastuun soveltaminen voisi tulla kysymykseen pelkästään niiden käytön perusteella. Esitetyn selvityksen mukaan sähkömoottoreiden lakan kuivaukseen käytetty kombinaattiuuni ei sinänsä ollut vaarallinen eikä sen ollut näytetty olleen virheellinen, puutteellinen tai kuluneisuutensa vuoksi taikka muustakaan syystä huonokuntoinen. Uuni oli ainakin sitä vuonna 1986 hankittaessa ollut ajanmukainen ja soveltunut käyttötarkoitukseensa. Uunia ja kuivatusprosessissa käytettyjä palavia nesteitä oli myös käsitelty käyttö- ja turvallisuusselosteiden mukaisesti. Käytettäessä uunia polttouunina se oli tosin aikaisemmin "poksahdellut". Tällöin sen lämpötila oli kuitenkin ollut noin 380 celsiusastetta, kun sen lämpötila kuivatusprosessin aikana oli ollut vain noin 120 celsiusastetta. Uunin käytössä kuivatusprosessin yhteydessä ei ollut aikaisemmin ilmennyt ongelmia. Käräjäoikeuden perustelujen mukaan räjähdyksen syystä ei ollut voitu tehdä varmaa johtopäätöstä. Ilmanvaihto uunissa oli jostakin syystä estynyt. Tämänkään syytä ei ollut voitu selvittää. Käräjäoikeuden mukaan räjähdyksen syntymisen mahdollisuus oli teoreettisesti ollut yhtiön edustajien tiedossa. Tästä vedettyä johtopäätöstä ankaran vastuun soveltamiselle hovioikeus ei pitänyt oikeana. Edellä olevaan ja asiassa esitettyyn kokonaisselvitykseen nähden käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksessa lueteltuja seikkoja ei yksin tai yhdessä muiden seikkojen kanssa ollut pidettävä riittävinä, jotta yhtiön korvausvastuu A:lle aiheutuneista vahingoista olisi määräytynyt ankaran vastuun mukaan. Sen vuoksi käräjäoikeuden tuomio siltä osin kuin se perustui A:n ensisijaiseen kanneperusteeseen oli kumottava. A oli kuitenkin kanteensa tueksi toissijaisesti vedonnut myös yhtiön työsopimuslain 32 ja 51 §:n mukaiseen sopimusperusteiseen korvausvastuuseen. Käräjäoikeus ei ollut A:n ensisijaisen kanneperusteen hyväksyessään lainkaan arvioinut kysymystä siitä, oliko yhtiö tuottamuksen perusteella vastuussa A:lle aiheutuneesta vahingosta. Näin ollen ja kun hovioikeus ei asian laatuun ja oikeusastejärjestykseen nähden voinut ottaa toissijaista tuottamukseen perustuvaa kannetta suoraan tutkittavakseen, asia tuli lausunnon antamiseksi siitä palauttaa käräjäoikeuteen. Näillä perusteilla hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja palautti asian käräjäoikeuteen. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Järvelä, Juusela ja Jalanko. Esittelijä Arto Mäkihannu. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan. Yhtiö antoi siltä pyydetyn vastauksen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut A on kanteessaan vaatinut yhtiön velvoittamista korvaamaan hänelle tapaturman johdosta syntyneet vahingot ensisijaisesti tuottamuksesta riippumattoman, ankaran vastuun perusteella. Tuottamuksesta riippumaton vastuu on oikeuskäytännössä hyväksytty ilman nimenomaista lain säännöstä vain rajoitetusti. Yleensä tällainen vastuu on liitetty vaaralliseen toimintaan tai tilanteisiin, joissa on luotu ilmeinen vaara käyttämällä tai varastoimalla suuria energiamääriä taikka vaarallisia aineita. Oikeuskäytännössä on lisäksi katsottu ankaran vastuun voivan tulla kysymykseen toiminnassa, joka ei sinänsä ole vaarallista, mutta johon liittyy sellainen vaaratekijä, joka yleisen elämänkokemuksen mukaan ei ole täysin hallittavissa, vaan saa tietyissä olosuhteissa aikaan vahinkoa (esimerkiksi KKO 1969 II 42 ja 1997:48). Ankaran vastuun tyypillinen soveltamisalue on sellainen elinkeinotoiminta, jossa vaarannetaan toisten turvallisuutta taloudellisen hyödyn saamiseksi. Sähkömoottoreiden käämitysten kuivattaminen kysymyksessä olleella uunilla ei sinänsä ole vaarallista toimintaa. Kuivatus on tapahtunut siten, että lakka- ja liuotinliuokseen upotettu sähkömoottori on pantu uuniin, jossa sitä on kuivattu noin 120 asteen lämpötilassa. Tällöin lakassa ja liuottimessa ollut ksyleeni ja butanoli ovat haihtuneet ja lakka on kovettunut. Mikäli näiden aineiden määrä ylittää tietyn prosenttiluvun uunin tilavuudesta, syntyy räjähdysvaara. Räjähdyksen estämiseksi uuniin johdetaan koko kuivatuksen ajan tuulettimien avulla puhdasta ilmaa 25 kertaa tunnissa. Lakkaa ja liuotinta koskevien käyttöturvallisuustiedotteiden mukaan ksyleeni ja butanoli voivat muodostaa ilman kanssa räjähtävän seoksen. Jos esimerkiksi tuuletinjärjestelmän pettämisen johdosta uunin ilmanvaihto ei ole ollut riittävä, on räjähdysvaara höyrystyneen ksyleenin ja butanolin sekoittuessa ilmaan ollut ilmeinen. Kysymys on siitä, onko yhtiö tuottamuksestaan riippumattomassa vastuussa tällaisen vaaran sisältävän tuotantomenetelmän käyttämisestä aiheutuneen vahingon korvaamisesta. Yhtiön on täytynyt olla tietoinen sanotusta räjähdysvaarasta. Yhtiöllä on ollut lisäksi mahdollisuus valvoa, että uuni toimii asianmukaisesti eikä räjähdysvaaraa synny. Sen sijaan yhtiön työntekijät eivät ole voineet varautua sattuneeseen yllättävään räjähdykseen suojautumalla siitä aiheutuvilta vahingoilta. Räjähdyksessä A:lle on aiheutunut henkilövahinkoja. Vahingot ovat aiheutuneet elinkeinotoiminnassa, jota yhtiö on harjoittanut taloudellisen hyödyn saavuttamiseksi. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo olevan kohtuullista, että yhtiö kantaa riskin kysymyksessä olevien vahinkojen syntymisestä. Yhtiö on siten tuottamuksesta riippumattomassa vastuussa A:n vahinkojen korvaamisesta. Yhtiö on hovioikeudelle tekemässään valituksessa esittänyt muun ohella väitteen siitä, että A:n työkyvyttömyyden perusteena olevat vammat eivät olleet johtuneet 3.1.1991 sattuneesta työtapaturmasta. Lisäksi yhtiö on vaatinut kivusta ja särystä sekä pysyvästä viasta ja haitasta A:lle maksettavaksi tuomittujen korvausten alentamista. Palauttaessaan asian käräjäoikeuden käsiteltäväksi hovioikeus ei ole antanut asiaratkaisua yhtiön edellä kerrotuista vaatimuksista. Korkein oikeus ei ota vaatimuksia suoraan ratkaistavakseen. Päätöslauselma Hovioikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Haarmann, Palaja, Kitunen, Arponen ja Välimäki. Esittelijä Marja Räbinä.
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.