KKO/2001/104

2001 false KKO:2001:104 Pakkolaitoksesta ehdonalaisessa vapaudessa oleva oli koeaikana syyllistynyt tappoon. Kysymys pakkolaitokseen eristämistä koskevan lausuman edellytyksistä ja ehdonalaisen vapauden peruuttamisesta. L vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä 1 § L vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä 16 § 2 mom ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Porin käräjäoikeuden tuomio 16.4.1999 Käräjäoikeus katsoi virallisen syyttäjän syytteestä asiassa esitetyn todistelun perusteella näytetyksi, että A oli 28.1.1998 Porissa ollessaan eräässä asunnossa yhdessä B:n kanssa, ampunut hallussaan olleella 6,35 kaliiperisella pistoolilla B:tä vasempaan silmäkulmaan luodin lävistäessä silmäkuopan katon, aivojen tyviosat ja pysähtyen takaraivoluun lävistyskohdalle ihonalaiseen kudokseen. Edelleen A oli ampunut mainitulla pistoolilla B:tä oikeaan ohimoon lähilaukauksen niin, että luoti oli lävistänyt poskiontelot luodin kimmahtaessa vasemman korvalehden etupuolelle ihonalaiskudokseen. B oli saanut ensin mainitusta laukauksesta surmansa. A oli edellä mainituin tavoin tahallaan surmannut B:n. Käräjäoikeus, joka katsoi A:n teon tehdessään olleen täyttä ymmärrystä vailla sekä A:n rikosrekisteristä ilmenevän aikaisemman rikollisuuden ja kysymyksessä olevan teon osoittavan hänessä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä, tuomitsi A:n rikoslain 21 luvun 1 §:n 1 momentin, 3 luvun 4 §:n ja 6 luvun 2 §:n 4 kohdan nojalla täyttä ymmärrystä vailla tehdystä taposta 8 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen. Virallisen syyttäjän vaadittua lausumaa siitä, että A voitiin määrätä eristettäväksi pakkolaitokseen ja sen ehdonalaisen vapauden, johon vankilaoikeus oli A:n 1.5.1997 päästänyt, määräämistä menetetyksi sekä A:n vastustettua vaatimuksia käräjäoikeus lausui pakkolaitoslausuman antamiselle asetettujen edellytysten osalta, että A oli tuomittu taposta määräaikaiseen yli kahden vuoden vankeusrangaistukseen. Turun hovioikeus oli 8.5.1992 (Turun raastuvanoikeus 3.2.1992) tuominnut A:n muun muassa 31.5.1991 täyttä ymmärrystä vailla yhdellä teolla tehdyistä törkeästä pahoinpitelystä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. A oli siten tappoa edeltäneiden 10 vuoden aikana syyllistynyt törkeää väkivaltaisuutta tai erityistä vaarallisuutta toisen hengelle ja terveydelle osoittavaan rikokseen. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus oli lausunnossaan todennut, että A:ta oli pidettävä vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä annetun lain mukaisesti erittäin vaarallisena toisen hengelle ja terveydelle. Käräjäoikeus katsoi, että A:ta oli hänen rikoksistaan ilmenevien seikkojen ja muun hänen henkilöllisyydestään saadun selvityksen perusteella ilmeisesti pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle ja terveydelle. A:n väitettyä, että pakkolaitokseen eristäminen oli Suomea sitovien ihmisoikeussopimusten vastaista, käräjäoikeus totesi, että pakkolaitokseen eristettyjä varten ei ollut perustettu erityisiä laitoksia. Heidän rangaistuksensa oli käytännössä pantu täytäntöön tavallisissa vankiloissa. Rangaistuksen täytäntöönpano ei juurikaan poikennut normaalin vankilaosaston oloista. Pakkolaitokseen eristämisen merkitys oli käytännössä siinä, että pakkolaitosvanki joutui suorittamaan koko tuomitun vankeuden laitoksessa. Mikäli edellytykset pakkolaitokseen eristämiseksi olivat olemassa, tuomioistuin voi vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä annetun lain 1 §:n nojalla tuomitessaan rangaistuksen samalla päättää, että tuomittu voidaan määrätä eristettäväksi pakkolaitokseen. Tuomittu sai normaalissa järjestyksessä hakea muutosta pakkolaitokseen eristämistä koskevaan lausumaan. Pakkolaitokseen eristämisestä määrää lain 5 §:n nojalla vankilaoikeus. Käräjäoikeus piti tuomitun oikeusturvan kannalta hyvänä sitä, että eristämisen edellyttämä vaarallisuus selvitetään vielä vankilaoikeuden toimesta sen jälkeen, kun yleinen tuomioistuin oli päätynyt siihen, että tuomittu voidaan eristää pakkolaitokseen. Käräjäoikeus lausui edelleen, että pakkolaitokseen eristäminen muodostaa rangaistuksen ohella turvaamistoimenpiteen. Vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä annetun lain 15§:n 1 momentin nojalla pakkolaitokseen eristetty on päästettävä ehdonalaiseen vapauteen, kun hän on kokonaan suorittanut rangaistuksensa, jollei vankilaoikeus katso, että häntä on edelleen pidettävä vaarallisena toisen hengelle tai terveydelle. Jollei eristettyä ole päästetty ehdonalaiseen vapauteen, on asia otettava esille enintään kuuden kuukauden väliajoin. Siltä osin kuin laissa on annettu vankilaoikeudelle mahdollisuus tällä tavoin jatkaa eristetyn vapaudenmenetystä, tilanne saattaa eristetyn kannalta muodostua ongelmalliseksi. Kysymys ei kuitenkaan ole lisärangaistuksen määräämisestä, vaan turvaamistoimenpiteestä, eikä vankilaoikeus ole kertaakaan vuoden 1971 lainmuutoksen jälkeen käyttänyt tätä mahdollisuutta. Vankilaoikeuden päätöksistä on oikeus kannella. Eristetyn päästäminen ehdonalaiseen vapauteen rangaistuksen suorittamisen jälkeen ei merkinnyt uuden rangaistuksen tuomitsemista samasta teosta, vaan menettely oli lain mukaan seurausta siitä, että tuomittu oli määrätty eristettäväksi pakkolaitokseen. Koska A oli ehdonalaisen vapauden koeaikana tehnyt nyt tuomittavan rikoksen, voitiin hänen ehdonalainen vapautensa peruuttaa hänen vaarallisuutensa takia. Ehdonalaisen rangaistuksen peruuttaminen ei merkinnyt uuden rangaistuksen tuomitsemisesta sellaisesta rikoksesta, jonka rangaistuksen A olisi jo kärsinyt. Pakkolaitokseen eristämistä oli eri yhteyksissä kritisoitu ja siihen liittyi joitakin epäkohtia, jotka käytännön tasolla olivat jääneet merkityksettömiksi. Yhteiskunnan puolelta oli oltava mahdollisuus suojautua vaarallisia rikoksentekijöitä vastaan. Voimassa olevat säännökset vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä mahdollistavat sen, että rikoksentekijän on kärsittävä tuomittu rangaistus täysimääräisesti. Lopullisen päätöksen pakkolaitokseen eristämisestä tekee vankilaoikeus. Vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä annetun lain 5 §:n mukaan vankilaoikeuden jäsenenä ovat vankeinhoitolaitoksen päällikkö, hänen ollessaan estyneenä tai esteellisenä, se, joka hoitaa hänen tehtäviään, sekä neljä muuta tasavallan presidentin viideksi vuodeksi kerrallaan määräämää jäsentä, joista kahdella on kokemusta tuomarin toimesta ja yhden tulee olla mielisairaanhoitoon perehtynyt lääkäri. Vankilaoikeuden jäsenten on vannottava tuomarivala. Käräjäoikeus totesi, ettei vankilaoikeuden kokoonpano pelkästään sillä perusteella, että siinä on mukana vankeinhoitolaitoksen päällikkö, ollut ihmisoikeussopimusten vastainen. Edellä olevaan viitaten käräjäoikeus katsoi, etteivät nyt sovellettavat säännökset pakkolaitoslausuman osalta ja ehdonalaisen vapauden peruuttamisen osalta olleet ristiriidassa ihmisoikeussopimusten säännösten kanssa. Näin ollen käräjäoikeuden kansalliseen lainsäädäntöön perustuva päätös, jonka mukaan A voidaan määrätä eristettäväksi pakkolaitokseen, ja päätös, jonka mukaan A:n ehdonalainen vapaus hänen vaarallisuutensa takia voidaan peruuttaa, eivät loukanneet A:n ihmisoikeuksia. Käräjäoikeus päätti, että A voidaan määrätä eristettäväksi pakkolaitokseen. Vankilaoikeus oli määrännyt A:n päästettäväksi 1.5.1997 ehdonalaiseen vapauteen, jonka koeajan viimeinen päivä oli 30.4.

1. A oli tehnyt käsiteltävänä olevan rikoksen koeaikana. Käräjäoikeus päätti, että A:n ehdonalainen vapaus voidaan hänen vaarallisuutensa takia peruuttaa. Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Annamaija Juusela ja Mikael Illman sekä lautamiehet Paula Jylhe, Tarmo Salo (eri mieltä) ja Pirkko Väinölä. Eri mieltä oleva lautamiesjäsen Salo, joka lausumillaan perusteilla tuomitsi A:n täyttä ymmärrystä vailla tehdystä surmasta 5 vuoden vankeusrangaistukseen, katsoi, ettei lausumaa pakkolaitokseen eristämisestä voitu antaa. Perusteluinaan Salo lausui, että lausuma pakkolaitokseen eristämisestä on Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen
2. lisäpöytäkirjan 4 artiklan vastainen. Jos tällainen lausuma annetaan, A ei voi tietää rangaistuksensa lopullista pituutta. Myöskään edellytykset pakkolaitoslausuman antamiselle eivät täyttyneet. A ei ollut viimeisten 10 vuoden aikana syyllistynyt törkeää väkivaltaisuutta tai erityistä vaarallisuutta toisen hengelle tai terveydelle osoittavaan rikokseen. Turun hovioikeuden tuomio 7.1.2000 A valitti hovioikeuteen vaatien muun ohella, että pakkolaitoslausuma ja ehdonalaisen vapauden peruuttamista koskeva lausuma poistetaan. Toimitettuaan asiassa pääkäsittelyn hovioikeus esitetyn selvityksen perusteella piti mahdollisena, että A:n käyttämä ase oli voinut laueta ensimmäisellä kerralla vahingossa. Sen sijaan ei ollut uskottavaa, että toinenkin laukaus olisi lähtenyt vahingossa. Hovioikeus katsoi näytetyksi, että A oli ampunut tahallisesti B:tä kohti ainakin yhden laukauksen ja menettelyllään syyllistynyt tappoon. Riippumatta siitä, oliko ensimmäisen laukauksen aiheuttama vamma ollut B:n kuoleman välitön syy, B oli ollut elossa silloin, kun toinen laukaus oli ammuttu. Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi jääneen selvittämättä, että A olisi ampunut toisen laukauksen lattialla makaavaan B:hen. Tällä seikalla oli rangaistuksen mittaamisen kannalta se merkitys, että käräjäoikeuden näytetyksi katsoman seikan vallitessa A:lla olisi ollut merkittävästi enemmän aikaa harkita tekoaan. Kun laukaukset olivat lähteneet saman tilanteen kestäessä, harkinta-aika oli ollut merkittävästi lyhyempi ja teko oli seurannut spontaanimmin sitä edeltänyttä tilannetta. Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, että rangaistus oli alennettava 7 vuodeksi vankeutta. Pakkolaitoslausuman ja ehdonalaisen vapauden peruuttamista koskevan lausuman osalta hovioikeus totesi, että vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä annetun lain 15 §:n 1 momentin mukaan myös rangaistuksensa kokonaan suorittanut päästetään ehdonalaiseen vapauteen lain 16 §:ssä tarkoitetuin koeajoin. Siis myös tällaisessa tapauksessa koeajan asettaminen ja ehdonalaisen vapauden peruuttamisesta lausuminen perustuivat voimassa olevaan lakiin. Samoin lausuma pakkolaitokseen eristämisen mahdollisuudesta perustui voimassa olevaan lakiin. Päättäessään ehdonalaisen vapauden mahdollisesta peruuttamisesta ja mahdollisesta pakkolaitokseen eristämisestä samoin kuin eristämisen sisällöstä ja kestosta, mikäli eristämiseen päädytään, vankilaoikeuden on otettava huomioon Suomea velvoittavat kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja kansallisen lainsäädännön mahdollinen ristiriita niiden kanssa etenkin, jos kysymys on eristämisen jatkamisesta vielä rangaistuksen suorittamisen jälkeen. Näillä ja käräjäoikeuden mainitsemilla perusteilla hovioikeus katsoi, ettei ollut aihetta arvioida asiaa toisin kuin käräjäoikeus. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota pakkolaitoslausuman eikä ehdonalaisen vapauden menettämistä koskevan lausuman osalta. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Päivi Hirsikangas, Peter Sandholm ja Teppo Hurme. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle myönnettiin valituslupa pakkolaitoslausuman ja ehdonalaisen vapauden peruuttamista koskevan lausuman osalta. Muilta osin valituslupaa ei myönnetty. A vaati, että pakkolaitoslausuma ja ehdonalaisen vapauden peruuttamista koskeva lausuma poistetaan. Virallinen syyttäjä ja B:n oikeudenomistaja antoivat heiltä pyydetyt vastaukset. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 16.10.2001 Perustelut Kysymyksenasettelu Asiassa on enää kysymys pakkolaitokseen eristämistä ja ehdonalaisen vapauden peruuttamista koskevista lausumista. Hovioikeus on tuominnut A:n täyttä ymmärrystä vailla olevana tehdystä taposta (tekoaika 28.1.1998) 7 vuoden vankeusrangaistukseen, mistä oli rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennettävä 1 vuosi 11 kuukautta 9 päivää. Hovioikeus on lausumillaan perusteilla katsonut, että A:ta oli pidettävä vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä annetun lain 1§:ssä tarkoitetulla tavalla erittäin vaarallisena toisen hengelle ja terveydelle, minkä vuoksi hänet voitiin määrätä eristettäväksi pakkolaitokseen. Rikoksen tehdessään A on ollut pakkolaitoksesta ehdonalaisessa vapaudessa, johon vankilaoikeus oli hänet 1.5.1997 päästänyt. Hovioikeus on mainitun lain 16 §:n 2 momentin nojalla katsonut, että ehdonalainen vapaus voitiin A:n vaarallisuuden takia peruuttaa. A on valituksessaan vaatinut pakkolaitokseen eristämistä koskevan lausuman poistamista katsoen muun muassa, että asiassa eivät pakkolaitoslausuman edellytykset täyttyneet ja että pakkolaitos järjestelmänä oli ihmisoikeussopimusten vastainen. Lausumaa ehdonalaisen vapauden peruuttamisesta ei A:n mukaan voitu antaa, koska hän oli pakkolaitoksesta ehdonalaiseen vapauteen päästessään suorittanut hänelle tuomitut rangaistukset kokonaan. Lausuma pakkolaitokseen eristämisestä Vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä annetun lain 1§:n 1 momentin mukaan, jos rikoksentekijä tuomitaan murhasta, taposta, surmasta, törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä ryöstöstä, törkeästä tuhotyöstä, törkeää väkivaltaa käyttäen tehdystä väkisinmakaamisesta taikka muusta törkeää väkivaltaisuutta tai erityistä vaarallisuutta toisen hengelle tai terveydelle osoittavasta rikoksesta määräaikaiseen, vähintään kahden vuoden vapausrangaistukseen, tuomioistuin voi rangaistuksen tuomitessaan samalla päättää, että tuomittu voidaan määrätä eristettäväksi pakkolaitokseen. Edellytyksenä kuitenkin on pykälän 3 momentin mukaan, että rikoksentekijä on tuomittavana olevaa rikosta edeltäneiden 10 vuoden aikana syyllistynyt törkeää väkivaltaisuutta taikka erityistä vaarallisuutta toisen hengelle tai terveydelle osoittavaan rikokseen sekä että häntä on hänen rikoksistaan ilmenevien seikkojen ja muun hänen henkilöllisyydestään saadun selvityksen perusteella ilmeisesti pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle tai terveydelle. A on syyllistynyt 31.5.1991 yksin teoin tehtyihin törkeään pahoinpitelyyn ja virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen. Lisäksi hän on vuosina 1990 ja 1991 syyllistynyt muun muassa yksin teoin tehtyihin virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen ja pahoinpitelyyn sekä virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen. Yksistään syyllistyminen törkeään pahoinpitelyyn vuonna 1991 täyttää sen edellytyksen, että A on vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä annetun lain 1 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla syyllistynyt törkeää väkivaltaisuutta toisen hengelle tai terveydelle osoittavaan rikokseen 10 vuoden aikana ennen kysymyksessä olevaa tappoa. A:n mielentilatutkimuksen tehneen psykiatrian ja oikeuspsykiatrian erikoislääkärin 11.6.1998 antaman lausunnon ja terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen 16.7.1998 antaman lausunnon mukaan A:ta oli pidettävä vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä annetun lain mukaisesti erittäin vaarallisena toisen hengelle tai terveydelle. Ottaen huomioon mainitut A:n rikoksista ilmenevät seikat ja muu hänen henkilöllisyydestään saatu selvitys Korkein oikeus katsoo alempien oikeuksien tavoin, että häntä voidaan pitää vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä annetun lain 1§:ssä edellytetyllä tavalla erittäin vaarallisena toisen hengelle tai terveydelle. Lausuessaan siitä, voidaanko tuomittu määrätä eristettäväksi pakkolaitokseen, tuomioistuin harkitsee erityisesti, täyttyvätkö vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä annetun lain 1 §:ssä säädetyt edellytykset. A:n kohdalla nämä edellytykset kerrotuin tavoin täyttyvät. Perustuslain 22 §:n mukaisesti huomiota on kiinnitettävä myös perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumiseen, jolloin lausumaa annettaessa on otettava huomioon kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen (Euroopan ihmisoikeussopimus) määräykset ja niiden soveltamiskäytäntö. Korkein oikeus toteaa, ettei pakkolaitokseen eristetyn vangin rangaistuksen täytäntöönpano olennaisesti poikkea muiden vankien rangaistusten täytäntöönpanosta. Käytännössä pakkolaitokseen eristämisen merkitys on se, että eristetyn on suoritettava rangaistuksensa täysimääräisenä. Pakkolaitokseen eristämistä ei rangaistusmuotona voida pitää epäinhimillisenä, julmana tai halventavana. Euroopan ihmisoikeussopimuksen noudattamista valvonut Euroopan ihmisoikeustoimikunta on kahdessa Suomea koskevassa ratkaisussaan vuosilta 1994 ja 1997 (tapaukset 20560/92 ja 29328/95) todennut, ettei tuomioistuimen määräämän rangaistuksen täysimääräinen kärsiminen ollut ihmisoikeussopimuksen vastaista. Korkein oikeus katsoo, ettei tuomioistuimen määräämän rangaistuksen täysimääräistä suorittamista voida pitää myöskään kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen vastaisena. Vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä annetun lain 15§:n mukaan pakkolaitokseen eristetty on päästettävä ehdonalaiseen vapauteen, kun hän on kokonaan suorittanut rangaistuksensa, jollei vankilaoikeus katso, että häntä on edelleen pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle tai terveydelle. Käytännössä pakkolaitokseen eristetyt on viime vuosikymmeninä poikkeuksetta päästetty ehdonalaiseen vapauteen, kun he ovat suorittaneet rangaistuksensa kokonaan. Voidaankin perustellusti katsoa lain soveltamiskäytännön vakiintuneen sellaiseksi, ettei tuomitun vapaudenmenetystä enää jatketa hänen suoritettuaan koko rangaistuksensa. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että myös perusoikeus- ja ihmisoikeusnäkökohdat huomioon ottaen voidaan antaa lausuma siitä, että A voidaan määrätä eristettäväksi pakkolaitokseen. Lausuma ehdonalaisen vapauden peruuttamisesta Vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä annetun lain 16§:n 2 momentin mukaan milloin pakkolaitoksesta ehdonalaisessa vapaudessa oleva tekee koeaikana rikoksen, josta hänet tuomitaan määräaikaiseen vapausrangaistukseen, on rangaistuksen tuomitsevan tuomioistuimen samalla päätettävä, voidaanko eristetyn ehdonalainen vapaus hänen vaarallisuutensa takia peruuttaa. Jos tuomioistuin tällaisen lausuman antaa, niin saman lainkohdan mukaan vankilaoikeus viime kädessä määrää, onko eristetyn ehdonalainen vapaus hänen vaarallisuutensa johdosta peruutettava vaiko ei. Siinä tapauksessa, että vankilaoikeus määrää ehdonalaisen vapauden peruutettavaksi, tuomittu suorittaa kokonaan rangaistuksen siitä rikoksesta, jonka johdosta ehdonalainen vapaus peruutettiin. Tuon rangaistuksen suoritettuaan hänet lain vakiintuneen soveltamiskäytännön mukaan päästetään uudelleen ehdonalaiseen vapauteen. Nyt kysymyksessä olevan tapon johdosta annetaan lausuma siitä, että A voidaan määrätä eristettäväksi pakkolaitokseen. Kysymys A:n mahdollisesta eristämisestä tulee jo tällä perusteella vankilaoikeuden ratkaistavaksi. Näin ollen lausumalla ehdonalaisen vapauden peruuttamisesta ei ole tässä tapauksessa merkitystä. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että siitä poistetaan lausuma, jonka mukaan A:n ehdonalainen vapaus voidaan peruuttaa. Muilta osin tuomiota ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Riitta Suhonen, Kari Kitunen, Markku Arponen ja Mikko Könkkölä. Esittelijä Jarmo Hirvonen.