KKO/2001/119

2001 false KKO:2001:119 Järjestäytymätön työnantaja oli perusteettomasti purkanut luottamusmiehen työsopimuksen. Tästä tuomittuun korvaukseen sovellettiin työsopimuslain 17 §:n 1 momentin (320/1970) yleissitovuussäännöksen nojalla alan työehtosopimuksen osana noudatettavan luottamusmiessopimuksen määräyksiä. (Ään.) TSL 17 § 1 mom (320/1970) ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Hämeenlinnan käräjäoikeudessa A kertoi kanteessaan B Oy:tä vastaan, että hän oli ollut työsuhteessa yhtiöön 2.5.1991 alkaen ja sittemmin toiminut työpaikkansa luottamusmiehenä. Yhtiö oli purkanut A:n työsopimuksen 20.4.1998. Mainitsemiensa seikkojen nojalla A katsoi, että yhtiöllä ei ollut ollut laillista oikeutta purkaa tai edes irtisanoa hänen työsopimustaan. A:n työsuhteessa oli ollut noudatettava yleissitovuuden perusteella Graafisen Teollisuuden Liiton ja Suomen Journalistiliiton työehtosopimuksen ja sen osana liittojen välisen luottamusmiessopimuksen määräyksiä. A vaati muun muassa, että B Oy velvoitetaan suorittamaan hänelle luottamusmiessopimuksen mukaisena korvauksena työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä 30 kuukauden palkkaa vastaava määrä tai toissijaisesti työsopimuslain 47 f §:n (595/1991) nojalla 24 kuukauden palkkaa vastaava määrä. Vastaus B Oy kiisti kanteen katsoen olleensa oikeutettu purkamaan A:n työsopimuksen, koska siltä ei kohtuudella voitu edellyttää työsopimuksen jatkamista, ottaen huomioon, että A oli törkeästi loukannut työnantajan edustajaa, jättänyt työvelvoitteensa täyttämättä ja varoituksesta huolimatta jatkanut menettelyään sekä jättänyt noudattamatta työnantajan työtä koskeneita määräyksiä. Käräjäoikeuden tuomio 30.4.1999 Käräjäoikeus katsoi esitetyn selvityksen perusteella, ettei B Oy:llä ollut ollut vetoamillaan perusteilla oikeutta purkaa tai edes irtisanoa A:n työsopimusta. A oli lisäksi irtisanottu ilman niiden työntekijöiden enemmistön suostumusta, joiden luottamusmies hän oli ollut. Käräjäoikeus määräsi B Oy:n A:lle suoritettavan korvauksen kanteessa kerrotun luottamusmiessopimuksen perusteella. Sopimuksen mukaan "Jos luottamusmiehen työsopimus on lakkautettu tämän sopimuksen vastaisesti, työnantajan on suoritettava korvauksena luottamusmiehelle vähintään 10 ja enintään 30 kuukauden palkka. Korvaus on määrättävä samojen perusteiden mukaan kuin TSL 47 f §:ssä on säädetty. Korvausta lisäävänä tekijänä on otettava huomioon se, että tämän sopimuksen oikeuksia on loukattu." Käräjäoikeus arvioi mainitsemiensa seikkojen nojalla perustelluksi korvaukseksi 22 kuukauden palkkaa vastaavan määrän, minkä se velvoitti B Oy:n suorittamaan A:lle. Asian on ratkaissut käräjätuomari Jari Kirmo. Turun hovioikeuden tuomio 7.7.2000 B Oy valitti hovioikeuteen. Lausumillaan perusteilla ja hyväksyen käräjäoikeuden tuomion perustelut korvauksen määrän osalta hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Riitta Jousi, Pirkko Mikkola ja Salla-Maaret Keränen. Esittelijä Juha Laaksonen. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA B Oy:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan yhtiö vaati, että sen maksettava korvaus määrätään työsopimuslain 47 f §:n (595/1991) mukaisesti ja korvausmäärää alennetaan. A vastasi valitukseen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut Riitakysymys B Oy on purkanut työpaikkansa luottamusmiehenä toimineen A:n työsopimuksen ilman työsopimuslain 53 §:n 2 momentissa (320/1970) tarkoitettua työntekijöiden enemmistön suostumusta ja vaikka yhtiöllä ei ole ollut edes laillista henkilöstä johtuvaa perustetta irtisanoa A:ta. A:lla on tämän vuoksi - kuten asianosaiset ovat yhtenevästi katsoneet - oikeus työsopimuslain 47 f §:n (595/1991) nojalla korvaukseen. A:n korvausvaatimus perustuu kuitenkin ensisijaisesti hänen työsuhteeseensa työsopimuslain 17 §:n 1 momentin (320/1970) yleissitovuussäännöksen nojalla sovellettavan Graafisen Teollisuuden Liiton ja Suomen Journalistiliiton työehtosopimuksen osana olevan luottamusmiessopimuksen määräyksiin. Kysymys on siten siitä, määräytyykö korvaus A:lle luottamusmiessopimuksen vai työsopimuslain nojalla. Mahdollisuus työehtosopimuksin sopia työsopimuslain 47 f §:n tarkoittamista korvauksista Työsopimuslain 47 j §:n 2 momentin, jota on sovellettava asiassa sellaisena kuin se oli voimassa laissa 595/1991, mukaan työnantajain ja työntekijäin valtakunnallisilla keskusjärjestöillä on oikeus työehtosopimuksin sopia toisinkin siitä, mitä lain 3a luvussa, johon 47 f § sisältyy, ja 37 §:n 3 momentissa säädetään. Työnantajain ja työntekijäin yhdistyksillä, joiden toimintapiiri käsittää koko maan, on oikeus muuten paitsi 47 f §:n osalta työehtosopimuksin sopia toisin kuin edellä sanotussa luvussa ja 37 §:n 3 momentissa on säädetty. Jälkimmäisen virkkeen säännös tarkoittaa, että liittotasolla, jolle jutussa puheena oleva työehtosopimus sijoittuu, ei voida sopia 47 f §:n korvausten osalta työntekijän haitaksi (ks. HE 205/1983 s. 24, HE 291/1990 s. 16). Sen sijaan liittotasolla voidaan niin kutsutun edullisemmuussäännön vuoksi sopia korvauksista, jotka ovat työntekijälle edullisempia kuin työsopimuslain 47 f §:n mukaiset korvaukset. A:ta koskevan luottamusmiessopimuksen määräykset Edellä sanotun perusteella A:n vetoamassa luottamusmiessopimuksessa on voitu sopia työntekijän kannalta työsopimuslain 47 f §:n mukaisia korvauksia edullisemmista korvauksista. Luottamusmiessopimuksen 4 §:ssä on todettu muun muassa, että luottamusmiehen työsopimusta ei saa purkaa vastoin työsopimuslain 43 §:n säännöksiä. Jos luottamusmiehen työsopimus on lakkautettu tämän sopimuksen vastaisesti, työnantajan on suoritettava korvauksena luottamusmiehelle vähintään 10 ja enintään 30 kuukauden palkka. Korvaus on määrättävä samojen perusteiden mukaan kuin TSL 47 f §:ssä on säädetty. Korvausta lisäävänä tekijänä on otettava huomioon se, että tämän sopimuksen oikeuksia on loukattu. Se, onko korvaus A:lle määrättävä luottamusmiessopimuksen mukaisesti, ratkeaa sen mukaan, tuleeko luottamusmiessopimuksen korvausmääräys sovellettavaksi työehtosopimuksen yleissitovuuden vuoksi. Yleissitovuuden ulottuvuus Työsopimuslain 17 §:n 1 momentin (320/1970) mukaan työnantajan on työsopimuksessa tai työsuhteessa muuten noudatettava vähintään niitä palkka- ja muita ehtoja, jotka kyseessä olevasta tai siihen lähinnä rinnastettavasta työstä asianomaisen alan yleiseksi katsottavassa valtakunnallisessa työehtosopimuksessa on noudatettavaksi määrätty. Työsopimuslakikomitea (mietintö 1969:A25) ja hallitus (HE 228/1969) eivät esittäneet tällaista säännöstä lakiin, vaan säännöstä, jonka mukaan työntekijälle olisi maksettu joko normaalisitovan työehtosopimuksen mukainen palkka tai muussa tapauksessa "tavanomainen ja kohtuullinen palkka". Yleissitovuussäännös syntyi eduskunnan sosiaalivaliokunnassa (mietintö 33/1969), joka piti epätyydyttävänä ehdotusta, että järjestäytymätön työnantaja voisi edelleenkin vapaasti sopia työntekijän kanssa palkasta, ja katsoi, että kaikille työntekijöille, siitä riippumatta, onko työnantaja yksittäistapauksessa työehtosopimuksen sitoma vai ei, maksetaan ainakin tietty vähimmäispalkka. Tällaisen palkan tulisi vastata "yleissitovan" työehtosopimuksen tasoa. "Saman tulisi vastaavasti koskea muita työnantajan työsopimuksessa tai työsuhteessa muuten noudatettavia ehtoja", totesi valiokunta mietinnössään (s. 3). Työsopimuslain 17 §:n 1 momentti otettiin lakiin sosiaalivaliokunnan ehdottamassa muodossa. Säännöksen tarkoituksena oli alunperin siis erityisesti vähimmäispalkan turvaaminen, mutta yleissitoviksi ajateltiin myös muita työsuhteen ehtoja koskevia työehtosopimusmääräyksiä. Täsmentäminen jäi lainopin ja oikeuskäytännön varaan. Oikeuskirjallisuudessa on yleisesti katsottu yleissitovuuden perusteella työnantajaa velvoittaviksi sellaiset työehtosopimusten työnormeiksi kutsutut määräykset, joissa säännöstellään työsuoritukseen ja siitä maksettavaan vastikkeeseen liittyviä kysymyksiä. Paitsi palkkaa, työaikaa ja vuosilomaa koskevia määräyksiä tähän ryhmään on luettu kuuluviksi esimerkiksi myös työsuhteen päättymistä ja työntekijän lomauttamista koskevat määräykset. Tällaiselta määräykseltä on edellytetty sitä, että se on mielekkäällä tavalla toteutettavissa juuri työnantajan ja yksityisen työntekijän välisessä suhteessa. Yleissitovuuden piiriin on lisäksi katsottu kuuluvan osa työolonormeiksi kutsutuista työehtosopimusten määräyksistä. Näistä yleissitovina on pidetty erityisesti työsuojeluun liittyviä määräyksiä. Oikeuskäytännössä Korkein oikeus on ratkaisussaan 1983 II 181 katsonut, että työntekijän työsuhteeseen työsopimuslain 17 §:n 1 momentin nojalla sovellettavan työehtosopimuksen yleissitovuus koski sopimuksen sisältämän keskusjärjestöjen välisen irtisanomissuojasopimuksen määräyksiä, kun työntekijä vaati korvauksia laittomasta ja sanotun sopimuksen vastaisesta irtisanomisesta. Ratkaisussaan 1991:174 Korkein oikeus on todennut, että järjestäytymätön työnantaja oli työsopimuslain edellä mainitun yleissitovuussäännöksen nojalla velvollinen suorittamaan luottamusmiehelle alan työehtosopimuksen ja sen osana noudatettavan luottamusmiessopimuksen mukaiset luottamusmieskorvaukset. Puheena oleva luottamusmiessopimuksen määräys koskee luottamusmiehen työsuhdeturvaa. Se vaikuttaa ja on toteutettavissa työnantajan ja luottamusmiehen välisessä suhteessa. Kysymyksessä on siten sellainen työehtosopimuksen määräys, jollaisia edellä todetuin tavoin lainopissa ja aikaisemmassa oikeuskäytännössä on pidetty yleissitovuuden piiriin kuuluvina. Edellä sanotun perusteella Korkein oikeus katsoo, että A:n tarkoittaman työehtosopimuksen yleissitovuus ulottuu myös sen osana olevan luottamusmiessopimuksen niihin määräyksiin, jotka koskevat luottamusmiehen työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä suoritettavaa korvausta. Kun B Oy on päättänyt A:n työsopimuksen työsopimuslain 43 §:n (320/1970) vastaisesti eli siis vastoin sanottua luottamusmiessopimusta, on sen maksettavaksi tuomittava luottamusmiessopimuksen määräyksen mukainen korvaus. Valitus ei anna aihetta puuttua alempien asteiden tällä tavoin tuomitseman korvauksen määrään. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Erkki-Juhani Taipale, Kari Raulos, Mikko Tulokas (eri mieltä), Gustav Bygglin ja Pasi Aarnio. Esittelijä Jyrki Rinnemaa. Eri mieltä olevan jäsenen lausunto Oikeusneuvos Tulokas: Ratkaistavana on kysymys siitä, miten tulee tulkita työsopimuslain 17 §:n 1 momentin yleissitovuussäännöksen ulottuvuutta. Säännöksen mukaan työnantajan tulee noudattaa yleissitovan työehtosopimuksen palkka- ja muita ehtoja. Erimielisyyttä on siitä, onko tällaisina ehtoina pidettävä alan liittojen välisen luottamusmiessopimuksen 4 §:n määräyksiä luottamusmiehelle maksettavasta korvauksesta työsopimuksen perusteettomasta purkamisesta. Yleissitovuus on poikkeuksellinen järjestely, jolla työnantajan oikeus itse neuvotella ja sopia työsuhteen ehdot syrjäytetään ja korvataan alan liittojen välisellä neuvottelutuloksella, vaikka kyseinen työnantaja ei kuulu työehtosopimuksen tehneeseen työnantajajärjestöön. Tämä lähtökohta merkitsee sitä, että yleissitovuuden ulottuvuutta on tulkittava suppeasti. Kysymys on vähimmäispalkkajärjestelmästä, jolla ei ole tarkoitettu korvata työsopimuslain säännöksiä, vaan täydentää niitä säätämällä työehtosopimuksen palkka- ym. ehdot vähimmäisehtoina kaikkien työnantajien noudatettaviksi. Työmarkkinajärjestöillä on valtuus yleissitovien ehtojen sopimiseen vain siltä osin kuin lainsäätäjä ei ole itse työsuhdetta säännellyt. Kun työsopimuslain 47 f §:ssä on myös luottamusmiestä koskeva säännös työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä maksettavasta korvauksesta, luottamusmiessopimuksen korvausehto ei ole järjestäytymätöntä työnantajaa velvoittava. Koska sitovuuskysymys ratkeaa jo mainituilla perusteilla, ei ole aihetta tutkia sitä, onko nyt esillä olevan kaltainen sopimusehto ylipäätään sen laatuinen palkka- tai muu ehto, jota vähimmäispalkkajärjestelmällä on tarkoitettu turvata. Enemmistön päädyttyä pitämään luottamusmiessopimuksen ehtoa yleissitovana joudun äänestyksen tuloksena ottamaan kantaa korvauksen määrään tästä lähtökohdasta. Yhdyn enemmistön kantaan.