§:n 2 momentin nojalla velvollinen suorittamaan A:lle korvausta vammautumisen johdosta. A vaati, että liikennevakuutuskeskus velvoitetaan suorittamaan hänelle korvausta kivusta ja särystä. Perusteinaan A lausui, että hän ei ollut ollut kiinnostunut moottoriajoneuvoista eikä tiennyt niiden rekisteröinnistä tai liikennevakuutuksista mitään. Hänellä ei myöskään ollut ollut aavistustakaan mopon ja moottoripyörän erosta. Matkalle lähtö oli tapahtunut hetken mielijohteesta ja ajattelemattomuudesta tarkoituksin ajaa noin kilometrin matka veljen asunnolle. A ei ollut tiennyt eikä hänen olisi pitänytkään tietää, ettei ajoneuvoa varten ollut ollut säädettyä vakuutusta. Vastaus Liikennevakuutuskeskus kiisti kanteen. A:lle aiheutunut vahinko ei oikeuttanut korvaukseen liikennevakuutuksesta.
§:n 2 momentissa moottoriajoneuvon kuljettajalle oli asetettu vakuutusta koskeva huolellisuusvelvoite. Liikennevakuutuskeskuksen noudattamien kriteerien mukaan kuljettajan oli varmistauduttava siitä, että ajoneuvoa varten oli olemassa säädetty vakuutus. Kilven puuttuminen osoitti, että lähes varmasti näin ei ollut ollut asianlaita. Kuljettajan ikä oli merkityksellinen eräissä tapauksissa. Alle 15-vuotiailta mopon kuljettajilta ei ollut edellytetty valmiuksia ottaa selvää vakuuttamattomuudesta, mitä oli perusteltu sillä, että alle 15-vuotiaat eivät saaneet ajaa mopoa eikä heiltä voitu siten edellyttää huolellisuus- tai muita velvoitteita seikoista, joihin heidän oikeutensa eivät ulottuneet. A ei ollut noudattanut laissa asetettua huolellisuusvelvoitetta. Hänen olisi 17-vuotiaana pitänyt tietää, että ajoneuvossa ei ollut vakuutusta, koska siinä ei ollut lainkaan rekisterikilpeä. Ajoneuvo oli A:nkin mukaan seissyt käyttämättömänä keväästä asti A:n kotitalon pihalla. Käräjäoikeuden tuomio 22.6.1999 Käräjäoikeus katsoi tuomiosta tarkemmin ilmenevän selvityksen perusteella jääneen näyttämättä, että A olisi tiennyt onnettomuusajoneuvon vakuuttamattomuudesta. Ratkaistavaksi jäi kysymys, mitä A:n olisi pitänyt tietää tästä seikasta.
§:n pääsäännön mukaan liikennevakuutuskeskus vastaa liikennevakuuttamattomien ajoneuvojen aiheuttamista vahingoista. Poikkeus tästä säännöstä oli lainkohdan 2 momentissa, jonka mukaan keskus ei ollut vastuussa vahingosta, jos vahinko oli kohdistunut vahingon aiheuttaneen ajoneuvon kuljettajaan ja hän tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, ettei ajoneuvoa varten ollut säädettyä vakuutusta. Oikeustieteellisessä kirjallisuudessa pidettiin vakuutusoikeuden yleisenä sääntönä, että vastuussa oleva yhtiö oli näyttövelvollinen vedotessaan johonkin korvausvelvollisuutta rajoittavaan perusteeseen. Kirjallisuudessa todettiin edelleen, että oli syytä otaksua puheena olevan lain sanonnan "tiesi tai olisi pitänyt tietää" tarkoittavan tulkinnassa samaa kuin muissa laeissa, joissa sitä oli käytetty. Tämän oli käytännössä katsottu edellyttävän sen osoittamista, että olosuhteet olivat olleet sellaiset, että vahingonkärsijän tietojen nojalla olisi ollut syytä epäillä jonkin korvauksen saantioikeuden rajoittavan seikan olevan olemassa. Arvostelun mittapuuksi voitiin tällöin asettaa vain muita, kuviteltuja käyttäytymismuotoja siitä miten vahingonkärsijän olisi tullut käyttäytyä. Kirjallisuudessa oli vielä katsottu lainkohdan ilmeisenä tarkoituksena olleen, ettei kuljettajalla ollut selonottovelvollisuutta, ellei jokin normaalista poikkeava seikka puheena olevan ajoneuvon kohdalla antanut erityistä aihetta asian tutkimiseen. Normaalitapauksessa kuljettaja voi siten luottaa siihen, että ajoneuvo oli vakuutettu. Mikäli kuljettajalta vaadittaisiin ennen ajoa sen selvittämistä, että ajoneuvolla oli vakuutus, ei sanotun lainkohdan määräys olisi lainkaan tarpeellinen. Asiassa oli riidatonta, että onnettomuusajoneuvossa ei ollut ollut minkäänlaisia kilpiä. Arvioitaessa normaalista poikkeavia seikkoja, jotka yleensä antoivat aiheen varmistua siitä, voiko ajoneuvolla ajaa, oli vakuutus- tai rekisterikilven puuttuminen sellainen yleisten kokemussääntöjenkin mukaan. Esitetyn selvityksen mukaan ajoneuvo oli seissyt A:n kotitalon pihalla ilmeisesti useita kuukausia käyttämättömänä ja A oli ollut tietoinen vanhemman veljensä kiellosta edes koskea ajoneuvoon. A oli onnettomuushetkellä ollut 17-vuotias kauppakoululainen. A:n veljellä oli ollut aikaisemmin ainakin muutama mopo. A asui maaseudulla, jossa mopot olivat melko yleisiä kulkuneuvoja. A:n voitiin ikänsä perusteella olettaa havainneen, että liikenteeseen käytetyissä mopoissa tai kevytmoottoripyörissä yleensä oli joko vakuutus- tai rekisterikilpi. Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi, että A:n olisi
§:n 2 momentin tarkoittamalla tavalla pitänyt tietää, että onnettomuusajoneuvossa ei ollut liikennevakuutusta. A:n henkilövahinkoja ei siten sanotun lainkohdan nojalla korvattu liikennevakuutuskeskuksen toimesta. A:n kanne hylättiin. Asian on ratkaissut käräjätuomari Matti Palojärvi. Helsingin hovioikeuden tuomio 7.3.2000 Hovioikeus, jonne A valitti, lausui, ettei asiassa voitu A:n esittämin tavoin
§:n 2 momenttia sovellettaessa ottaa huomioon kohtuusnäkäökohtia. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Antti Riikonen, Hellevi Niemelä ja Heikki Juusela. Esittelijä Marianne Lastikka. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle myönnettiin valituslupa. A vaati valituksessaan hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomioiden kumoamista ja kanteensa hyväksymistä. Liikennevakuutuskeskus vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut A on kuljettanut veljensä alunperin mopoksi rakennettua, mutta myöhemmin kevytmoottoripyöräksi muutettua ajoneuvoa, jota ei ollut vakuutettu. Pyörän suistuessa tieltä A on loukkaantunut. Hän on käräjäoikeuden tuomiossa selostetun mukaisesti kiistänyt tienneensä, ettei ajoneuvo ollut vakuutettu, ja ylipäätään liikennevakuutuslain sisällöstä. Kuten alemmat oikeudet ovat lausuneet, A ei ole ajoon lähtiessään tiennyt sitä seikkaa, ettei ajoneuvo ollut vakuutettu. Uskottavaa myös on, ettei hän ole tiennyt siitä, mitä liikennevakuutuslaissa on säädetty tämän seikan merkityksestä kuljettajan oikeudelle saada korvausta liikennevakuutuksesta tai -vakuutusyhdistykseltä. Oikeusjärjestyksemme mukaan tietämättömyydelle oikeussäännöksestä ei kuitenkaan pääsääntöisesti anneta merkitystä. Tästä pääsäännöstä ei ole aihetta poiketa tässä tapauksessa.
§:n 2 momentin mukaan liikennevakuutuskeskus ei ole vastuussa vakuuttamattoman ajoneuvon kuljettajaan kohdistuneesta vahingosta, jos kuljettaja tiesi tai hänen piti tietää, ettei ajoneuvoa varten ollut säädettyä vakuutusta. Ratkaistavaksi jää siten se, oliko A ajoon lähtiessään momentissa tarkoitetussa vilpittömässä mielessä. Tätä arvioitaessa on perusteltua lähteä siitä käräjäoikeuden toteamasta lähtökohdasta, että normaalisti toisen ajoneuvoa kuljettamaan ryhtyvä voi luottaa siihen, että ajoneuvo on vakuutettu. Vain silloin, jos jokin normaalista poikkeava seikka antaa kuljettajalle aiheen epäillä vakuutuksen olemassa oloa, kuljettajan tulee pyrkiä varmistumaan siitä, että ajoneuvo on asianmukaisesti vakuutettu. Tapahtumahetkellä 17-vuotias A on tiennyt, että hänen vanhempi veljensä oli joskus kunnostellut mopoja myyntitarkoituksessa, että kysymyksessä oleva ajoneuvo oli seisonut käyttämättömänä pihassa kuukausia ja että veli oli kieltänyt koskemasta siihen. A:n nähden kukaan ei ollut ajanut ajoneuvolla. A, joka kertomansa mukaan vain kerran elämässään oli ajanut mopolla ja joka ei ollut kiinnostunut moottoriajoneuvoista, on otettuaan näissä olosuhteissa veljensä kunnostaman kevytmoottoripyörän käyttöönsä menettänyt kaarteessa sen hallinnan ja loukkaantunut. Huomioon ottaen sen tarkoituksen, jossa A:n veli oli aikaisemmin hankkinut vastaavia ajoneuvoja, ajoneuvon pitkä seisonta-aika ja käyttämättömyys sekä veljen antama käyttökielto A:lla olisi ollut syytä epäillä, ettei ajoneuvo ole sellaisessa kunnossa, että sitä voitiin käyttää liikenteessä. Vaikka A kokemus ajoneuvoista on ollut vähäinen, hänen olisi näissä olosuhteissa ja kun ajoneuvossa ei ole ollut rekisteri- tai vakuutuskilpeä, tullut ennen ajoon lähtöä varmistua ajoneuvon ajokelpoisuudesta ja siten myös siitä, että ajoneuvo oli asianmukaisesti vakuutettu. A:n laiminlyötyä kaikki varotoimet hänen ei voida katsoa olleen
§:n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin vilpittömässä mielessä sen suhteen, oliko ajoneuvo vakuutettu. Liikennevakuutuskeskuksella on siten ollut oikeus kieltäytyä korvausvastuusta. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Mikko Tulokas, Kati Hidén, Liisa Mansikkamäki ja Pasi Aarnio. Esittelijä Eeva-Liisa Sarvilinna-Heimonen.
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.