KKO/2001/138

2001 false KKO:2001:138 Kysymys sivullisen omistusoikeudesta yhtiön pankkitililtä ulosmitattuihin rahavaroihin. UL 4 luku 10 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Ulosmittaus Avustava ulosottomies ulosmittasi 19.4.1995 velallisen A:n omaisuutena Kiinteistö Oy X:n pankkitilillä olleet varat 400 000 Yhdysvaltain dollaria. B valitti ulosmittauksesta lääninhallitukseen väittäen varojen kuuluvan itselleen. Lääninhallitus osoitti päätöksellään B:n näyttämään omistusoikeutensa varoihin erillisellä kanteella. B:n kanne Helsingin käräjäoikeudessa B vaati velkojia ja velallista vastaan ajamassaan kanteessa vahvistettavaksi, että hän omistaa Kiinteistö Oy X:n pankkitililtä A:n velkojen suoritukseksi ulosmitatut varat 400 000 Yhdysvaltain dollaria. B perusti kanteensa keskeisesti siihen, että hän oli 5.9.1988 myynyt omistamansa kiinteistön ja sijoittanut saamansa kauppahinnan 2 000 000 markkaa toistuvasti määräaikaisille talletustileille myös omistamiensa yhtiöiden nimissä. Viimeksi varat 400 000 Yhdysvaltain dollaria oli 15.3.1995 sijoitettu hänen omistamansa Kiinteistö Oy X:n valuuttatilille. Vastaukset Velkojapankki kiisti kanteen vedoten siihen, että varat oli ulosmitattu Kiinteistö Oy X:n nimissä olevalta pankkitililtä eikä B ollut selvittänyt, että varat olivat peräisin B:ltä ja kerrotusta kiinteistökaupasta. Kun B oli esittänyt velkakirjan, jonka mukaan hän oli lainannut varat Kiinteistö Oy X:lle, saattoi B:llä enintään olla yhtiöltä tämän suuruinen saatava. Verovirasto kiisti kanteen vedoten siihen, että B ei ollut selvittänyt, että ulosmitatut varat olivat lähtöisin B:n kertomasta kiinteistönkaupasta. Velallinen A myönsi kanteen. Käräjäoikeuden tuomio 26.1.1999 Käräjäoikeus selosti asiassa esitettyä kirjallista ja suullista todistelua. Käräjäoikeus lausui muun ohessa, että asiassa oli esitetty huomattava määrä kirjallisia todisteita B:n ja hänen yhtiöidensä käytettävissä olleista rahamääristä ja niiden sijoittamisesta. Vaikka rahansiirtoketjuksi asiassa kutsuttu tapahtumainkulku ei ollut täysin aukoton, siitä oli tehtävissä se yleinen johtopäätös, että A:lla ja B:llä ja aikaisemmin mainituilla yhtiöillä oli ollut käytettävissään huomattavia ja sinänsä laillisesti hankittuja varoja käytettäväksi sijoitustoimintaan. Kirjallisista todisteista ei saanut suoraa vastausta siihen kenelle ulosmitatut varat olivat nimenomaisesti kuuluneet, koska sijoitusketjussa talletustodistuksia oli hankittu vuoroin A:n, B:n ja sanottujen yhtiöiden nimissä. Käräjäoikeus totesi B:n väittäneen, että varojen sijoittamisessa käytetyt yhtiöt olivat toimineet hänen välikäsinään saamatta oikeuksia ja velvollisuuksia. Perusteena menettelylle oli ollut, että korkeampaa sijoitustalletuskorkoa oli maksettu vain yrityksille eikä luonnollisille henkilöille. B:n esittämistä todisteista kuitenkin ilmeni, että Kiinteistö Oy X oli 15.3.1995 päättänyt ottaa B:ltä 400 000 Yhdysvaltain dollarin suuruisen korottoman lainan ja että sanotut varat oli tämän jälkeen talletettu yhtiön nimissä olevalle pankkitilille, johon käyttöoikeus oli sekä B:llä että A:lla. Käräjäoikeus katsoikin, että välikätenä toiminut Kiinteistö Oy X oli tullut velvoitetuksi suorittamiensa oikeustoimien johdosta. Johtopäätöksenään käräjäoikeus katsoi Kiinteistö Oy X:n lainanneen B:ltä puheena olevat varat. Varat oli talletettu yhtiön pankkitilille, josta ne oli ulosmitattu. Ulosmitatut varat olivat olleet yhtiön hallussa. B:llä oli yhtiöltä velaksiannon perusteella vastaavan suuruinen saatava. Näyttämättä oli jäänyt, että kysymyksessä olisivat olleet suoraan B:lle kuuluvat varat. Tämän vuoksi käräjäoikeus hylkäsi kanteen. Asian on ratkaissut käräjätuomari Matti Palojärvi. Helsingin hovioikeuden tuomio 25.5.2000 B valitti hovioikeuteen. Kiinteistö Oy X, jonka hovioikeus hyväksyi sivuväliintulijaksi, kertoi toimineensa B:n välikätenä käräjäoikeuden tuomiossa kerrotuissa oikeustoimissa. Hovioikeus käsittelyratkaisunaan hylkäsi B:n pyynnön pääkäsittelyn toimittamisesta selvästi tarpeettomana. Pääasian osalta hovioikeus katsoi riidattomaksi, että B oli saanut käräjäoikeuden tuomiossa selostetusta 5.9.1988 tekemästään kiinteistönkaupasta varoja kaksi miljoonaa markkaa. Nämä varat ja osin muitakin varoja hän oli sijoittanut pankkien välityksin lyhytaikaisina, korkeakorkoisina niin sanottuina notariaattisijoituksina. Koska sijoituksia ei otettu vastaan yksityishenkilöiltä, olivat B ja hänen asioitaan hoitanut A käyttäneet sijoituksissa välikäsinä joitakin hallitsemiaan yhtiöitä, joita hovioikeus totesi olleen ainakin kolme. Hovioikeus piti B:n varojen sijoittelusta esittämää selvitystä luotettavana. Hovioikeus totesi, että varat oli 15.3.1995 annettu lainaksi Kiinteistö Oy X:lle, jolloin niiden määräksi oli täsmennetty 400 000 Yhdysvaltain dollaria. Asiakirjojen mukaan lainanantajana oli ollut B ja laina oli ollut koroton. Hovioikeus katsoi näiden varojen ulosmittaamisen A:n veloista edellyttävän, että ne olisivat A:n varoja. Hovioikeus tuomiossaan selostetuilla perusteilla katsoi, ettei asiassa ollut näytetty varojen olevan lähtöisin velalliselta. Sen vuoksi ei voitu hyväksyä varojen katsomista A:n varoiksi. Harkitessaan olivatko varat ulosottolain tarkoittamassa mielessä Kiinteistö Oy X:n vai B:n hovioikeus totesi, että Kiinteistö Oy X oli hovioikeudessa ilmoittanut, että varat eivät olleet sen vaan B:n. B:n oli näytetty omistaneen yhtiön koko osakekannan. Lainasta ei ollut annettu vakuutta ja se oli sovittu korottomaksi. Laina ei millään muotoa ollut verrattavissa kahden toisistaan riippumattoman tahon väliseen lainaan. Ottaen vielä huomioon B:n vuonna 1988 tekemästään kiinteistönkaupasta saamien varojen jatkuva sijoittelu perheen hallitsemien eri yhtiöiden kautta, oli hovioikeuden käsityksen mukaan ilmeistä, että Kiinteistö Oy X oli sekin ollut suhteessa A:han ja B:hen epäitsenäinen lipasyhtiö, joka varojen sijoittelussa oli toiminut epäitsenäisenä välikätenä. Vaikka varat olivatkin olleet yhtiön pankkitilillä ja siinä mielessä yhtiön hallussa, oli varoja pidettävä B:n varoina. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja vahvisti Kiinteistö Oy X:n pankkitililtä ulosmitattujen varojen 400 000 Yhdysvaltain dollaria olevan B:n varoja. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Risto Uoti, Risto Hänninen (eri mieltä) ja Pirjo Kari. Esittelijä Eija Soininen. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Hänninen oli käsittelyratkaisun osalta samaa mieltä kuin enemmistö. Pääasian osalta hän esittämillään perustein katsoi näyttämättä jääneen, että ulosmitatut varat kuuluisivat suoraan B:lle, eikä siten ollut syytä muuttaa käräjäoikeuden tuomion lopputulosta. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa myönnettiin pankille ja verovirastolle. Verovirasto on vaatinut, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden ratkaisun varaan tai toissijaisesti asia palautetaan hovioikeuteen pääkäsittelyn toimittamista varten. Pankki on vaatinut, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden ratkaisun varaan. B ja Kiinteistö Oy X ovat yhteisesti vastanneet valituksiin. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut B on asiassa vaatinut vahvistettavaksi, että Kiinteistö Oy X:n tililtä ulosmitatut 400 000 Yhdysvaltain dollarin määräiset varat kuuluvat hänelle. Vaatimus perustuu siihen, että varat olivat hänen vuonna 1988 myymästään kiinteistöstä saamaansa kauppahintaa, jota hän oli eri yhtiöiden, viimeksi puheena olevan ja omistamansa Kiinteistö Oy X:n kautta ja niiden nimissä sijoittanut rahalaitoksiin. Asiassa esitetyn käräjäoikeuden tuomiossa selostetun kirjallisen selvityksen mukaan sanotun kiinteistönkaupan jälkeen Y Oy on sijoittanut varoja eri pankkeihin aluksi kauppahintaa suurempina ja myöhemmin sitä pienempinä sijoituksina. Sen jälkeen varoja on sijoittanut Kiinteistö Oy X ja myös B omissa nimissään sekä kauppahintaa vähän suurempina että pienempinä sijoituksina. Viimeksi varoja on sijoitettu Kiinteistö Oy X:n tililtä nostettuna 400 000 Yhdysvaltain dollarin määräisinä Sveitsiin, josta ne sitten eri vaiheiden jälkeen ovat palanneet yhtiön tilille. Selvitykseen sisältyy myös kauppakirja, jonka mukaan varoja on kertynyt 412 000 markkaa Y Oy:n myytyä vuonna 1992 omistamansa asunto-osakeyhtiön osakkeet. Sanotun selvityksen mukaan sijoitettujen varojen määrä on aluksi ollut huomattavasti kauppahintaa suurempi ja vaihdellut sen jälkeen muutoinkin kuin pelkästään kertyneen koron vuoksi. Varoihin on siten sisältynyt muitakin varoja kuin kiinteistön myynnistä saatu kauppahinta. Niihin on sekoittunut myös Y Oy:n asunto-osakeyhtiön osakkeista saama kauppahinta. Tämä osoittaa toisaalta, ettei B:n puheena olevasta kiinteistönkaupasta saamia varoja ole pidetty erillään muista kyseisten yhtiöiden varoista ja toisaalta, että varat ovat sekoittuneet yhtiöiden omiin tai muihin niiden kautta sijoitettuihin varoihin. Näin ollen Kiinteistö Oy X:n tililtä ulosmitatut 400 000 Yhdysvaltain dollarin määräiset varat eivät ole yksilöitävissä B:n sanotusta kiinteistönkaupasta peräisin oleviksi tai niiden sijaan tulleiksi varoiksi. Kun kirjallisen selvityksen perusteella on selvää, että ne varat, joihin B:n kanne perustuu, ovat niin sekoittuneet muihin varoihin, ettei B:n omistusoikeutta voida niihin vahvistaa, A:n ja B:n tai todistajien henkilökohtaisella kuulemisella ei ole saatavissa asiaan sellaista selvitystä, jolla olisi vaikutusta asian ratkaisemiseen. Sen vuoksi ei ole aihetta palauttaa asiaa hovioikeuteen pääkäsittelyn toimittamiseksi taikka toimittaa Korkeimmassa oikeudessa suullista käsittelyä. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio kumotaan ja käräjäoikeuden tuomion lopputulos jää pysyväksi. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Mikko Tulokas, Eeva Vuori, Markku Arponen (eri mieltä) ja Pasi Aarnio. Esittelijä Timo Vuojolahti (mietintö). Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto Oikeussihteeri Vuojolahti: Korkein oikeus ratkaissee asian seuraavasti: Perustelut Asiassa on ensi sijassa kysymys siitä, olisiko hovioikeuden tullut toimittaa asiassa pääkäsittely. Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 15 §:n 1 momentin mukaan hovioikeuden on toimitettava pääkäsittely sitä koskevasta vaatimuksesta riippumatta, jos asian ratkaiseminen riippuu käräjäoikeudessa vastaanotetun suullisen todistelun uskottavuudesta. Niin kuin lain esitöissä (HE 33/1997 vp. s. 66) on todettu, todistelun uskottavuudesta on kysymys silloin, kun käy tarpeelliseksi tutkia, mikä näyttöarvo, todistusvoima lausumalle on annettava siitä tosiseikasta, jota lausumalla on tarkoitettu selvittää. B on kanteessaan vaatinut vahvistettavaksi, että hän omistaa Kiinteistö Oy X -nimisen yhtiön pankkitililtä A:n velkojen suoritukseksi ulosmitatut varat 400 000 Yhdysvaltain dollaria. B:n kanne perustuu väittämään, että hän on 5.9.1988 myynyt omistamansa kiinteistön ja sijoittanut saamansa kauppahinnan 2 000 000 markkaa määräaikaisille talletustileille, välillä ulkomaillekin. Viimeksi varat 400 000 Yhdysvaltain dollaria on 15.3.1995 sijoitettu hänen omistamansa kiinteistöosakeyhtiön valuuttatilille. Kanneperusteet sisältävät väittämän siitä, että varat ovat erotettavissa mahdollisista kiinteistöosakeyhtiön muista varoista. Kanteessa vaaditun seuraamuksen tuomitseminen riippuu myös asiassa esitetyn näytön arvioinnista. Käräjäoikeus on kirjallista todistelua arvioidessaan päätynyt siihen, että kanteen tueksi esitetty asiakirjatodistelu ei osoita, kenelle ulosmitatut varat ovat kuuluneet. Hovioikeus on puolestaan arvioidessaan pääkäsittelyn toimittamisen tarpeellisuutta katsonut, että asia on ratkaistavissa lähinnä asiassa esitetyn asiakirjanäytön nojalla, minkä vuoksi todistajien kuulemisella ei olisi saatavissa asian ratkaisun kannalta merkityksellistä näyttöä. Korkein oikeus toteaa hovioikeuden tuomiosta kuitenkin ilmenevän, että hovioikeus on perustanut ratkaisunsa myös A:n ja B:n käräjäoikeudessa suullisesti antamiin lausumiin. Kannetta ei ole riittävällä varmuudella näytetty toteen yksin asiakirjatodistelulla. Perustaessaan ratkaisunsa A ja B:n lausumiin hovioikeus on samalla arvioinut lausumien luotettavuutta. Asian ratkaiseminen on siten perustunut siihen, mikä näyttöarvo on annettava käräjäoikeudessa todistelutarkoituksessa kuultujen asianosaisten kertomuksille. Kysymys on tältä osin ollut käräjäoikeudessa vastaanotetun suullisen todistelun uskottavuudesta, jota hovioikeus ei ole voinut luotettavasti arvioida ottamatta todistelua välittömästi vastaan. Näin ollen hovioikeus ei olisi saanut ratkaista asiaa toimittamatta pääkäsittelyä. Päätöslauselma Hovioikeuden tuomio kumotaan. Asia palautetaan hovioikeuteen, jonka on omasta aloitteestaan otettava asia uudelleen käsiteltäväkseen ja ottaen huomioon palauttamisen syy siinä laillisesti meneteltävä. Oikeusneuvos Arponen: Hyväksyn mietinnön. Äänestyksen tuloksen johdosta velvollisena lausumaan asiasta muutoinkin katson, että Korkeimman oikeuden tulisi järjestää asiassa suullinen käsittely A:n ja B:n kuulemiseksi samoilla mietinnöstä ilmenevillä perusteilla kuin hovioikeuden olisi tullut toimittaa asiassa pääkäsittely. Korkeimman oikeuden enemmistön otettua asian heti ratkaistavakseen lausun seuraavan: Kun Korkeimmassa oikeudessa ei järjestetä suullista käsittelyä käräjäoikeudessa todistelutarkoituksessa kuultujen asianosaisten uudelleen kuulemiseksi, päädyn samaan lopputulokseen kuin enemmistö.