KKO/2001/5

2001 false KKO:2001:5 Yleisen tien alle jäänyt sora-alue oli korvattava ainestenottoalueena, kun tielaitokselle oli ennen tiesuunnitelman vahvistamista myönnetty alueelle maa-ainesten ottolupa. Tietoimituksessa oli tutkittava myös se, oliko tilan omistajien ja tielaitoksen välisen soranmyyntisopimuksen toteutumatta jäämisestä aiheutunut erikseen korvattavaa vahinkoa. Ks. KKO:1998:126 ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Yleistietoimitus A ja B lausuivat Uimin paikallistien parantamista koskevassa tietoimituksessa Lemin kunnan Uiminniemen kylässä sijaitsevan tilan X omistajina, että A:n ja B:n ja tielaitoksen 31.12.1992 tekemän tiepitoaineen ostosopimuksen mukaan tilalta sovittiin otettavaksi maa-ainesta 223800 m 3 1.

1. - 31.12.
2. Ostosopimuksen kokonaiskauppahinta oli sopimuksen mukaisin hinnoin laskien noin 700000 markkaa. Käytännössä tielaitos oli kuitenkin ottanut soraa vain kolmasosan sovitusta kokonaismäärästä. A ja B vaativat, että tielaitos velvoitetaan korvaamaan tiehankkeen toteuttamisen johdosta tiealueelle ja teiden väliin käyttämättömäksi jääneestä sorasta sopimuksessa olevien hintojen mukaan laskien 240000 markkaa. Tielaitoksen vastustettua vaatimusta toimitusmiehet totesivat päätöksessään 22.11.1995, että soranotto oli perustunut erilliseen sopimukseen eikä tiepäätökseen. Soranotto jatkui edelleen. Toimitusmiehet katsoivat, ettei soranotosta esitetyn korvausvaatimuksen käsittely kuulunut toimituksessa käsiteltäviin asioihin. Korvaus tiealueeksi menneestä alueesta määrättiin metsämaan hinnan perusteella. Vaatimukset Itä-Suomen maaoikeudessa A ja B kertoivat maaoikeuteen tekemässään valituksessa, että alunpitäen oli tarkoitus tehdä tie soranottopaikan eteläpuolelta. Tiesuunnitelmaa kuitenkin muutettiin siten, että tie tehtiin soranottopaikan päälle. Lemin kunnanhallitus oli myöntänyt tehdyn soranottosopimuksen mukaisen maa-aineksenottoluvan tielaitokselle 9.2.1988 ja 26.1.1998 väliseksi ajaksi. Tielaitoksella oli ollut ennenkin alueella soranottolupa. A ja B katsoivat, että toimitusmiesten olisi tullut viran puolesta ottaa huomioon maa-aineksen käyttämättä jäämisestä aiheutunut korvaus siltä osin kuin maa-aines jäi tiealueen alle. Tienpitoaineen ottaminen tiealueen ulkopuolelta oli tässä tapauksessa luonteeltaan verrattavissa alueen luovuttamiseen ja myös siltä osin korvaus tuli ottaa huomioon viran puolesta. A ja B vaativat, että tielaitos velvoitetaan maksamaan tiealueelle sekä uuden ja vanhan tien väliselle alueelle käyttämättömäksi jääneestä 120000 m 3 :n soramäärästä korvausta yhteensä 360000 markkaa. Vaihtoehtoisesti he vaativat, että tielaitos velvoitetaan maksamaan korvaukseksi käyttämättä jääneestä sorasta ainakin toimituksessa vaaditut 240000 markkaa. Maaoikeuden tuomio 15.1.1997 Maaoikeus totesi, että yleisistä teistä annetun lain 61 §:n 1 momentin mukaan maanomistajalla on oikeus saada korvaus maan luovuttamisesta sekä vahingosta ja haitasta, joka aiheutuu lakiin perustuvasta toimenpiteestä. Korvaukset on määrättävä sen mukaan, mitä luovuttava menettää, eikä sen mukaan, mitä tienpitäjä saa. Tielaitos ja A ja B olivat 31.12.1992 tehneet ajaksi 1.
3. - 31.12.1993 tienpitoaineen ottamista koskevan sopimuksen, jossa oli ohessa sovittu X:n tilalta otettavaksi tienpitoainesta suunniteltu kokonaismäärä 223800 kiintokuutiometriä siten, että tielaitos suorittaa myyjälle korvausta otetun tienpitoaineen määrän mukaan sovituilla yksikköhinnoilla. Tielaitos oli saanut X:n tilan alueelle maa-aineksen ottamisluvan 11.11.1988, jonka voimassaoloaika oli 10 vuotta. Tielaitos oli ilmoittanut maaoikeudessa, että mikäli maa-aineksen tulevasta käytöstä ei päästä sopimukseen, voidaan maa-aineksen ottolupa siirtää maanomistajalle. Edellä olevan nojalla oli olemassa tienpitoaineksen ottamiseen sellainen sopimus, jonka vuoksi ei viran puolesta ollut toimituksessa käsiteltävä korvausta tienpitoaineesta. Maa-aineslain 4 §:n mukaan maa-aineksen ottamiseen on saatava lupa, jos ainesta otetaan muuta kuin omaa tai toisen tavanomaista kotitarvekäyttöä varten. Siten muulla maa-aineksella kuin sillä, joka mainitun säännöksen nojalla oli otettavissa kotitarvekäyttöön, ei ilman ottamislupaa ollut katsottavan olevan erityisarvoa. A:lla ja B:llä ei ollut ollut ennen tiealueen haltuunottoa lupaa maa-aineksen ottamiseen X:n tilalta. Siten heille ei kysymyksessä olevan maa-aineksen menetyksen johdosta ollut aiheutunut korvattavaa vahinkoa. Maaoikeus hylkäsi valituksen. Asian ovat ratkaisseet maaoikeuden jäsenet maaoikeustuomari Pekka Palomäki ja maaoikeusinsinööri Erkki Tenhola sekä lautamiehet Kari Haiko ja Sauli Värtö. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa myönnettiin. A ja B vaativat, viitaten muun ohella tielaitoksen kanssa solmimaansa maa-aineksen ottosopimukseen, että tielaitos velvoitetaan maksamaan korvaukseksi tiehankkeen johdosta käyttämättömäksi jääneestä sorasta 360000 markkaa korkoineen tai ainakin toimituksessa vaadittu määrä 240000 markkaa korkoineen. Tielaitos antoi vastauksen. Maanmittauslaitoksen keskushallinto antoi siltä pyydetyn lausunnon, johon hakijat ja tielaitos vastasivat. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut A:n ja B:n omistamalta X:n tilalta on otettu soraa ja hiekkaa Kymen lääninhallituksen 6.10.1988 vahvistaman, tie- ja vesirakennuslaitoksen Kymen piirille annetun maa-ainesten ottamisluvan sekä tielaitoksen ja A:n ja B:n 29.8.1991 ja 31.12.1992 tekemien tienpitoaineksen ostosopimusten perusteella. Sopimuksissa A ja B ovat sitoutuneet myymään ja tielaitos ostamaan maa-ainesta. Tienpitäjällä oli ollut jo aikaisemmin maa-aineksen ottamislupa samalle alueelle. Uimin paikallistie on 24.6.1992 vahvistetun tiesuunnitelman ja 1.12.1992 annetun tiepäätöksen nojalla sijoitettu aikaisemmasta suunnitelmasta poiketen kulkemaan edellä tarkoitetun sora-alueen kautta. A ja B ovat siten joutuneet luovuttamaan sora-aluetta tiealueeksi. Kiinteistön omistajalla on oikeus saada tienpitäjältä täysi korvaus alueen luovuttamisesta tietarkoitukseen yleisistä teistä annetun lain 62 §:n 1 momentin 1 kohdasta ja 67 §:n 1 momentista, sellaisina kuin säännökset ovat laissa 243/1954, ilmenevien periaatteiden mukaan. Korvaus määrätään alueella ennen tietarkoituksiin osoittamista olleen käyttömahdollisuuden perusteella sen mukaan mitä luovuttaja menettää ja riippumatta siitä, mitä tienpitäjä saa. Korvausta määrättäessä ei oteta huomioon tiehankkeen omaisuuden arvoa korottavaa tai alentavaa vaikutusta. X:n tilasta tietarkoituksiin luovutettu alue on osittain ollut tielaitoksen saaman maa-ainesten ottamisluvan tarkoittamaa ottoaluetta. Sitä aluetta, johon lupa kohdistuu, tulee käsitellä ainestenottoalueena. Koska maa-ainesten ottamislupa kohdistuu kiinteistöön, asiassa ei ole merkitystä sillä, että lupa ei ole ollut tilan omistajien nimissä. Asiassa ei ole selvitetty, mikä tietarkoituksiin luovutetun alueen arvo on, kun se arvioidaan ainestenottoalueena. Alueen arvon selvittäminen tapahtuu parhaiten toimituksessa. Korvausta on korotettava, jos alueen arvo ainestenottoalueena ylittää maaoikeuden tuomiossa määrätyn korvauksen, jonka perusteena on metsämaan arvo. A ja B ovat myös väittäneet, että tiehankkeen toteuttamisen johdosta heidän ja tielaitoksen välisen tienpito-aineen ostosopimuksen täytäntöönpano oli estynyt, ja vaatineet tällä perusteella korvausta. Vaatimus perustuu siten tiehankkeesta johtuvaan kiinteistön käytön estymiseen. Tästä aiheutunut vahinko voi tulla korvattavaksi yleisistä teistä annetun lain 62 §:n 1 momentin 5 kohdan (243/1954) nojalla. Toimituksessa on siten tutkittava, onko tiehankkeesta aiheutunut väitetty vahinko ja tuleeko mahdollinen vahinko korvatuksi määrättäessä tiealueen luovutuskorvausta. Päätöslauselma Maaoikeuden tuomio ja toimitusmiesten ratkaisu kumotaan X:n tilaa koskevalta osalta. Asia palautetaan toimitusmiehille tältä osin korvausvaatimusten käsittelemiseksi. Uudessa käsittelyssä toimitusmiesten tulee ottaa huomioon palauttamisen syy ja menetellä muutoinkin laillisesti. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pirkko-Liisa Haarmann, Erkki-Juhani Taipale, Mikko Tulokas, Kati Hidén ja Kari Kitunen. Esittelijä Matti Sepponen.