§:ssä säädetyn huolellisuusvelvollisuutensa pesänhoitajina. Asianajotoimisto F ja J Oy:n, Asianajotoimisto G Ky:n ja Asianajotoimisto H & K Oy:n osalta mainittujen konkurssipesien kanteet perustuivat siihen, että F, G ja H olivat hoitaneet pesänhoitotoimeksiantoja asianajajayhtiöidensä lukuun. Vastaukset Vastaajat vaativat kanteiden hylkäämistä. Perusteluinaan Asianajotoimisto B, C, D & E Oy sekä B myötäpuolineen lausuivat muun ohessa, että pesänhoitajaksi määrätyn asianajajan asianajoyhtiö ei ole vastuussa pesänhoitotehtävän suorittamisesta eikä siinä aiheutetuista vahingoista. Asianajoyhtiöllä ei ollut ollut pesänhoidosta toimeksiantoa eikä siten mitään sopimussuhdetta ja siihen perustuvaa toimimisvelvollisuutta, johon vahingonkorvausvelvollisuus olisi voinut perustua. Korvausvelvollisuudelle ei ollut mitään muutakaan perustetta. Vaikka asianajajaosakas asianajajalain 5 §:n 2 momentin nojalla aina vastasi hoitamiensa toimeksiantojen osalta yhtiön velvoitteista myös henkilökohtaisesti, ei yhtiö vastannut yhtiömiehen henkilökohtaisista velvoitteista. Siten myöskään asianajoyhtiön vastuunalaiset yhtiömiehet tai hallituksen jäsenet eivät olleet vastuussa. Näillä ei ollut ollut oikeudellisia eikä tosiasiallisia mahdollisuuksia kontrolloida A:n käyttäytymistä ja huolehtia siitä, ettei varojen kavaltaminen konkurssipesistä olisi ollut mahdollista. He eivät olleet laiminlyöneet velvollisuuttaan järjestää toimistonsa hallinto ja asiakasvarainhoito asianmukaisesti ja lain edellyttämällä tavalla, eivätkä hallituksen jäsenet edes olisi osakeyhtiölain 15 luvun 1 §:n perusteella vastuussa kantajakonkurssipesille yhtiön hallinnon tai kirjanpidon järjestämisestä, koska vahinkoa ei ollut aiheutettu rikkomalla osakeyhtiölakia tai yhtiöjärjestystä. F, G ja H sekä heidän asianajoyhtiönsä kiistivät F:n, G:n tai H:n laiminlyöneen valvontavelvollisuuttaan konkurssipesän omaisuuden hoidossa. He olivat menetelleet pesänhoidossa huolellisen miehen tavoin, ja A:n kavalluksillaan aiheuttamat vahingot olivat sellaisia, joita he eivät olleet voineet estää. Kaikki vastaajat vaativat mahdollisen korvausvastuunsa sovittelua. Käräjäoikeuden tuomio 6.2.1998 Käräjäoikeus lausui kanteista muun ohella seuraavaa. Onko pesänhoitajan määräys asianajotoimiston toimeksianto, onko konkurssipesän ja asianajotoimiston välille syntynyt sopimussuhde Tuomioistuin määrää pesänhoitajat tehtäväänsä ja pesänhoitajan tehtävä on henkilökohtainen sekä pesänhoitaja-asema oikeuksineen, velvollisuuksineen ja vastuineen luovuttamaton. Käytännössä suurimmat velkojat määräävät pesänhoitajan henkilön. Hänen luotettavuudelleen ja kyvyilleen annetaan silloin keskeinen merkitys. Tärkeä merkitys on kuitenkin myös pesänhoitajan taustatoimiston osaamisella. Pesänhoitajalla on oikeus velkojainkokouksen hyväksymään palkkioon konkurssipesän varoista. Vaikka palkkio on henkilökohtainen oikeus, niin käytännössä se kuitenkin maksetaan pesänhoitajan asianajoyhtiölle. Yhtiö saa korvauksen myös kuluistaan ja pesänhoidossa apulaisina käytetyn henkilökunnan palkoista. Palkkion ohjaaminen toimistolle on sääntö. Yleensä tämä johtuu jo asianajoyhtiön osakkaiden sopimuksesta, mutta myös siitä, että ylipäätänsä erilaisia asianajotoimeksiantoja asianajaja suorittaa normaalisti vain asianajoyhtiön, ei omaan lukuunsa. Asianajajaohjeiston mukaan asianajajan onkin säilytettävä asianajajatehtävänsä kokonaisuutena. A:n toimiston osakassopimuksessa oli osakkaita kielletty harjoittamasta asianajotoimintaa muun kuin heidän yhtiönsä lukuun. Edun saaminen ja tavoittelu ovat sopimus- ja vahingonkorvausoikeudessa sidoksissa vastuuseen. Käräjäoikeus edelleen totesi, että tehtävä oli kuitenkin henkilökohtainen, eikä taustayhteisöllä ollut oikeutta puuttua pesänhoitotoimiin tai sitä suoranaisesti valvoa. Asianajotoimiston valvontamahdollisuuden puute, tehtävän henkilökohtaisuus ja määräyksenvaraisuus puhuvat sen puolesta, ettei sopimusta pesän ja asianajoyhtiön välille synny. Vastuuta ei voinut olla ilman valvontamahdollisuutta. Usein asianajotoimistojen liikevaihdosta olennainen osa muodostuu pesänhoitopalkkioista. Olisi outoa, mikäli toimisto voisi oikeudellisesti irtisanoutua pesänhoitoa koskevasta vahinkovastuusta, joka johtuu tavalla tai toisella toimenpiteistä, joista se saa liikevaihtonsa merkittävän osan. Tämä ei olisi yhdenmukaista normaalin yhtiölainsäädännön vastuuperiaatteiden kanssa. Hyödyn tavoittelu ja saaminen tuo myös vastuun. Asianajoyhtiö ei voi olla poikkeus muusta liiketoiminnasta. Asianajotoiminnan julkisoikeudellinen luonne ja luotettavuus edellyttävät erityisesti, että myös yhtiö vastaa kaikista sen osakkaille tai muille henkilöille annetuista toimeksiannoista. Asianajoyhtiön vastuuta punnittaessa ei voi olla eroa sillä, onko kysymyksessä pesänhoitajan, välimiehen tai uskotun miehen tehtävä taikka jonkun yhtiön hallituksen jäsenyys, johon asianajaja on valittu nimenomaan asianajajaominaisuutensa vuoksi. Tehtävät on katsottava suoritetuiksi asianajoyhtiön lukuun. Hallituksen esityksessä laiksi asianajajista (HE 1991/152 s.6 - 9) pesänhoitotehtävää pidetään asianajotehtävänä. Tällaisesta tehtävästä johtuvasta vahingonkorvausvelvollisuudesta vastaa yhtiön lisäksi pesänhoitajana toimiva vahingon aiheuttanut osakkeenomistaja yhteisvastuullisesti yhtiön kanssa (laki asianajajista 5 § 2 momentti). Pesänhoitotehtävä suoritetaan siis yhtiön lukuun. Yhteisölainsäädännön vakiintuneiden periaatteiden mukaan yhtiö vastaa siitä vahingosta, jonka sen työntekijä on aiheuttanut yhtiön toimialan mukaisessa toiminnassa eli yhtiön lukuun työskennellessään. Työnantajan ensisijainen vahingonkorvausvelvollisuus on todettu muun muassa vahingonkorvauslaissa. Pesänhoitotehtävä oli ollut A:n asianajotoimiston toimialaan kuuluvaa asianajotoimintaa ja sen liikevaihdosta olivat merkittävän osan muodostaneet pesänhoitopalkkiot. Tästä seuraa myös yhtiön vahingonkorvausvastuu A:n rikoksillaan pesänhoitotehtävissä aiheuttamien vahinkojen johdosta. Paitsi asianajaja- ja muu yhtiölainsäädäntö myös vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 3 momentti on selkeä normi asianajoyhtiön pesänhoidosta aiheutuvan korvausvelvollisuuden osalta. Yhteenvetona käräjäoikeus totesi, että sopimussuhdetta vastaan puhuvat olennaisimmat seikat olivat pesänhoitotehtävän määräyksenvaraisuus, henkilökohtaisuus sekä konkurssiorganisaation yksinomainen valvontaoikeus ja -velvollisuus. Vakiintunutta oikeuskäytäntöä konkurssipesän ja asianajoyhtiön sopimussuhteesta ei suuntaan tai toiseen ole. Oikeuskirjallisuudessa on asiasta esitetty erisuuntaisia kannanottoja. Sopimuksen synnyn puolesta tärkeimpinä näkökohtina olivat, että pesänhoitotehtävä on leimallisesti ulkopuolistenkin silmissä tyypillinen asianajotehtävä, asianajotoimiston tärkeä rooli tehtävän asianmukaisessa suorittamisessa sekä siitä koituvien, joskus mittavien palkkioiden saaminen. Sopimussuhdetta voimakkaasti puolsi myös asianajotoiminnan julkisoikeudellinen ja erityisosaamista korostava luonne, jonka vuoksi myös vastuuperusteiden tulee olla yhtäläisiä esimerkiksi tilintarkastusyhteisön tai lääkäriyhtiön kanssa. Johtopäätöksenään käräjäoikeus katsoi, että asianajoyhtiön ja konkurssipesän sopimussuhteen puolesta puhuvat seikat olivat verrattomasti painavampia kuin sitä vastaan puhuvat, lähinnä juristeriaa hipovat näkökohdat. Pesänhoitotehtävä suoritetaan siten asianajoyhtiön lukuun. Tällä perusteella A:n asianajoyhtiö oli vastuussa A:n tekemien rikoksien aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta. Yhtiömuodolla ei tässä suhteessa ollut merkitystä. Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n sekä B:n, C:n, D:n ja E:n vastuu A:n kavalluksista aiheutuneesta vahingosta Koska A:n saamat pesänhoitajan määräykset edellä selostetuin tavoin oli katsottava samalla asianajajan ja hänen asianajotoimistonsa eli tässä Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n edeltäjän Asianajotoimisto A Ky:n tai Asianajotoimisto A Oy:n saamiksi toimeksiannoiksi ja kun asianajotoimiston ja konkurssipesän välille oli siten katsottava syntyneen sopimussuhde, Asianajotoimisto B, C, D & E Oy oli korvausvelvollinen kantajakonkurssipesille niistä vahingoista, jotka A oli yhtiön puolesta toimiessaan rikollisella menettelyllään konkurssipesille aiheuttanut sekä kommandiittiyhtiön että osakeyhtiön ajalta. Kommandiittiyhtiön henkilökohtaisesti vastuunalaisina yhtiömiehinä B, C, D ja E vastasivat yhteisvastuullisesti kommandiittiyhtiön aikana syntyneistä velvoitteista. I Oy:n, Planwood Oy:n, Savon Vesi ja Lämpö Oy:n, Jasec Oy:n, Kujanen Oy:n, Plan-Kaluste Oy:n ja Ekate Oy:n konkurssipesien osalta kaikki kavallukset olivat tapahtuneet aikana, jolloin asianajoyhtiö oli ollut kommandiittiyhtiömuotoinen. Muurame Oy:n osalta anastustapahtumat 12.6.1992 - 24.1.1994 määrältään yhteensä 782 259,40 markkaa ja Askel Oy:n konkurssipesän osalta anastustapahtuma 24.11.1992 määrältään 111 863,04 markkaa olivat tapahtuneet niinikään henkilöyhtiön aikana, joten A:n lisäksi myös muut kommandiittiyhtiön vastuunalaiset yhtiömiehet vastasivat tuolloin syntyneestä vahingosta. Henkilöyhtiön eli kommandiittiyhtiön ajalta B:n, C:n, D:n ja E:n vastuu vahingoista perustui siihen, että kommandiittiyhtiön vastuunalainen yhtiömies vastaa yhtiön veloista kuten omista veloistaan (laki avoimista yhtiöistä ja kommandiittiyhtiöistä 1 luku 1 §). Kommandiittiyhtiön ajalta oli jäänyt näyttämättä, että B:n, C:n, D:n tai E:n vastuu A:n aiheuttamista vahingoista olisi perustunut myös tuottamukseen eli että osakkaat olisivat syyllistyneet laiminlyönteihin ja mahdollistaneet kavallukset. Loput kavalluksista Muurame Oy:n ja Askel Oy:n konkurssipesissä ja kaikki kavallukset Suur-Savon Auto Oy:n ja Messilän Lomakeskus Oy:n konkurssipesissä olivat tapahtuneet asianajo-osakeyhtiön syntymisen 26.1.1994 jälkeen. Koska ne oli aiheuttanut asianajajaosakas, eivät muut asianajajaosakkaat olleet niistä henkilökohtaisessa vastuussa pelkästään osakasasemansa takia. Osakeyhtiön ajalta osakkaitten henkilökohtainen vastuu olisi voinut perustua tuottamukseen tai siihen, että osakkaat olivat myös osakeyhtiölain 15 luvun 1 §:n nojalla hallituksen jäseninä vahingonkorvausvelvollisia. Osakeyhtiölain 8 luvun 6 § asetti osakeyhtiön hallituksen jäsenille positiivisen velvollisuuden yhtiön kirjanpidon ja varainhoidon valvontaan. Käräjäoikeus katsoi näyttämättä kuitenkin jääneen, että B, C, D tai E olisivat laiminlyöneet järjestää asiakasvarojen hoidon asianmukaisella tavalla tai laiminlyöneet noudattaa asianajajaliiton ohjeita taikka rikkoneet osakeyhtiölain määräyksiä ja että he tämän vuoksi tuottamuksensa perusteella olisivat henkilökohtaisesti vastuussa A:n aiheuttamista vahingoista. Perusteluinaan käräjäoikeus lausui muun ohessa, että B:llä ja hänen myötäpuolillaan ei ollut ollut oikeudellisia eikä tosiasiallisia mahdollisuuksia huolehtia siitä, ettei varojen kavaltaminen konkurssipesistä olisi ollut mahdollista. Kantajat eivät olleet näyttäneet, että asianajoyhtiön kirjanpito, varainhoito tai asiakasvarainhoito olisi ollut huonosti tai puutteellisesti järjestetty. Kantajat eivät olleet näyttäneet, että muilla osakkailla olisi ollut tai oli pitänyt olla tieto A:n pesänhoitotoimien epäasianmukaisuudesta tai että nämä olisivat ennen A:n rikosten paljastumista tienneet A:n taloudellisista vaikeuksista. Kantajat eivät myöskään olleet näyttäneet, että vahingonkorvauksen tuomitsemiseen olisi ollut vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja erittäin painavia syitä. Osakeyhtiölaissa ei ollut säännöstä yleisestä huolellisuusvelvollisuudesta. Hallituksen jäsenet eivät olleet vastuussa kantajille yhtiönsä hallinnon tai kirjanpidon järjestämisestä, eivätkä he olisi osakeyhtiölain 15 luvun 1 §:n nojalla velvollisia korvaamaan kantajille väitetyistä, mutta näyttämättä jääneistä laiminlyönneistään aiheutunutta vahinkoa, koska sitä ei ollut aiheutettu rikkomalla osakeyhtiölakia tai yhtiöjärjestystä. Käräjäoikeus totesi ottaneensa B:n ja hänen myötäpuoltensa tuottamusta harkitessaan huomioon, että A oli tunnetusti ollut erityisen taitava asianajotehtävässään ja että hän oli tämän taitonsa myös osannut hyödyntää kavalluksia tehdessään. Hän oli osannut ajoittaa kavalluksensa sellaiseen aikaan, jolloin konkurssipesän suurimmat velkojat olivat jo menettäneet aktiivisen kiinnostuksensa pesän realisointitilanteeseen heidän jo saatuaan huomattavia ennakkojako-osuuksia ja kanssapesänhoitajat olivat jo saaneet huomattavia ennakkopalkkioita ja odottivat pesän lopettamistoimenpiteitä. A:n taito salata kavalluksensa ilmeni myös siinä, että hän oli liittänyt konkurssipesien kirjanpitoon huolellisesti suunnitellen laatimiaan vääränsisältöisiä tositteita, joiden sisältämä väärä informaatio oli ollut tarkastettavissa vain ottamalla yhteyttä maksun saajaksi merkittyyn tahoon. B:ltä ja hänen myötäpuoliltaan ei voitu vaatia, että heidän olisi pitänyt asianajotoimistonsa valvontaa harjoittaessaan havaita A:n kavallukset, joita kanssapesänhoitajatkaan eivät olleet havainneet ja jotka olisi voitu havaita vain konkurssipesän kirjanpidon erityisen syvällisessä tarkastuksessa. Kantajat eivät olleet näyttäneet, että vastaajat olisivat menetelleet huolimattomasti toimistonsa valvonnassa tai muutoin tuottamuksellaan aiheuttaneet vahingon syntymisen. Siten mitään oikeusperustetta vahingonkorvauksen tuomitsemiseen tuottamukseen perustuen B:n ja hänen myötäpuoltensa henkilökohtaisesti maksettavaksi ei ollut olemassa. Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n sekä B:n, C:n, D:n ja E:n korvausvastuun sovittelu Käräjäoikeus viittasi vahingonkorvauslain 6 luvun 3 §:ään ja totesi, että kanteen perustana oleva vahinko oli aiheutettu A:n tahallisella rikoksella ja rikoksesta saatu hyöty oli jäänyt yksinomaan A:n hyväksi. B, C, D tai E eivät olleet voineet estää A:n rikollista menettelyä, koska heillä ei ollut ollut mahdollisuutta tai oikeutta valvoa konkurssipesien hoitamista tai niihin liittyviä maksu- ja tilitapahtumia. A oli rikosasiassa annetulla lainvoimaisella tuomiolla velvoitettu korvaamaan konkurssipesille aiheutunut vahinko. Ottaen huomioon, että rikoksista oli aiheutunut myös B:lle, C:lle, D:lle ja E:lle ja heidän toimistolleen pelkkää vahinkoa, käräjäoikeus katsoi, että korvausvelvollisuutta oli kohtuuden vuoksi soviteltava. Korvausvaatimus liittyi yhteentoista vahingonkorvauskanteeseen, joiden yhteenlaskettu määrä korkoineen oli koronlaskun aloittamisen ajankohdasta riippuen yli 10 miljoonaa markkaa. Korvausvaatimus oli täydellisesti vastaajien maksukyvyn yläpuolella. Vahinkoa olivat kärsineet konkurssipesät eli viime kädessä konkurssipesien velkojat. Suurimmat velkojat olivat Merita-Pankki Oy ja valtion laitoksia, joiden varallisuusasemaan vahingoilla ei ollut ollut suurta merkitystä. B:n, C:n, D:n ja E:n sekä Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n osalta korvauksen tuomitseminen täysimääräisenä olisi merkinnyt heidän ja toimiston kaiken varallisuuden menettämistä. Asianajajan on Suomen Asianajajaliiton ohjeiden mukaan tosin suojauduttava tuottamusperusteisen vastuun osalta vastuuvakuutuksella. Vastuuvakuutuksen olemassaolo oli otettava huomioon maksuvelvollisuuden kohtuuttomuutta harkittaessa. Tässä tapauksessa vakuutusyhtiöt olivat vastaajien ilmoituksen mukaan kieltäytyneet korvauksia suorittamasta, koska vahinko oli aiheutettu A:n tahallisella rikollisella teolla. Asian käsittely vakuutusyhtiöiden kanssa oli ilmeisesti kesken. Käräjäoikeus katsoi, että vastuuvakuutusta ei tässä tapauksessa voitu ottaa huomioon sovittelua estävänä seikkana, vaan käräjäoikeuden oli määrättävä vastaajien korvausvelvollisuudesta ja sovittelusta vastuuvakuutuksen ehtoja tulkitsematta. Vakuutusyhtiön, vakuutetun ja vahingonkärsineen välisten suhteiden selvittäminen ei tässä yhteydessä ollut mahdollista. Käräjäoikeus harkitsi kohtuulliseksi sovitella Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n ja samalla B:n, C:n, D:n ja E:n korvausvelvollisuutta siten, että korvausvelvollisuutta A:n kavalluksillaan aiheuttamista vahingoista alennettiin vaadittujen pääomien osalta 80 prosenttia. Siten asianajotoimiston maksettavaksi jäi 20 prosenttia vaadituista pääomista sekä B:n, C:n, D:n ja E:n maksettavaksi kommandiittiyhtiön ajalta yhteisvastuullisesti asianajotoimiston kanssa mainittu 20 prosenttia vaadituista ja heidän maksettavikseen tulevista pääomista. F:n ja Asianajotoimisto F ja J Oy:n vastuu Muurame Oy:n konkurssipesän hallintotoimi oli ollut A:n ja F:n kesken jakamatta
§:n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin. Muurame Oy:n konkurssipesä ei ollut näyttänyt, että F olisi menetellyt Muurame Oy:n toisena pesänhoitajana sillä tavoin huolimattomasti, että hän olisi vastuussa konkurssipesään nähden toisen pesänhoitajan eli A:n tahallisella rikollisella teolla aiheuttamasta vahingosta. Kantajan vaatimus koski kokonaisuudessaan sellaista vahinkoa, jota F ei ollut voinut eikä olisi voinut pesänhoitajakumppanina estää. Muurame Oy:n konkurssipesä ei ollut näyttänyt F:n laiminlyöneen valvontavelvollisuuttaan konkurssipesän omaisuuden hoidon osalta. Sen sijaan F oli näyttänyt huolehtineensa pesänhoitajan tehtävistään siinä laajuudessa, joka hänelle olosuhteet huomioon ottaen vaatimukseksi voitiin asettaa. Asianajotoimisto F ja J Oy:öön kohdistetut yhteisvastuulliset korvausvaatimukset olivat liitännäisiä F:ään kohdistettuihin vaatimuksiin ja perustuivat F:n osakkuuteen tässä yhtiössä ja sen saamaan pesänhoitotoimeksiantoon. Asianajotoimistolle syntyi korvausvastuu vain, jos näytettiin, että F Muurame Oy:n konkurssipesän pesänhoitajana ei ollut menetellyt huolellisen miehen tavoin ja että hän olisi voinut toisen pesänhoitajan menettelystä syntyneen vahingon estää. Koska F:n oli katsottava omalta osaltaan hoitaneen Muurame Oy:n konkurssipesää niinkuin huolellinen mies hoitaa omaansa, ei F tai Asianajotoimisto F ja J Oy ollut korvausvelvollinen vahingosta, jonka A rikoksellaan oli Muurame Oy:n konkurssipesälle aiheuttanut. Tuomiostaan tarkemmin ilmenevin perustein käräjäoikeus katsoi selvitetyksi muun muassa, että F oli 6.8.1993 toimittanut Muurame Oy:n konkurssipesän tilan, tehtyjen toimenpiteiden ja hallinnon tarkastuksen, missä yhteydessä oli tarkastettu myös pesän kirjanpito. F oli pesän hoidossa menetellyt tuohon aikaan eli vuosina 1992 - 1994 noudatetun pesänhoitotavan mukaisesti. Todistajina kuullut kokeneet konkurssipesien hoitajat olivat kertoneet, että heillä ei ollut ollut tapana kanssapesänhoitajina suorittaa erityisiä tarkastuksia toisen pesänhoitajan toimien osalta, vaan pesänhoitajakumppanin toimien seuranta oli perustunut luottamukseen. Henkilötodistelu edelleen osoitti, ettei asianajajakunnan tai pankkien tiedossa ennen kavallusten paljastumista ollut ollut mitään sellaista, joka olisi antanut aiheen F:n taholta A:n pesänhoitajatoimien erityiseen tarkkailemiseen tai suoranaiseen tarkastamiseen tuolloin vallinneesta yleisestä pesänhoitotavasta poiketen. A:n asemassa olleen ja sellaisen taustan omanneen henkilön syyllistyminen hallussaan olleiden varojen laajamittaiseen väärinkäyttöön tai rikoksiin oli ollut ennalta-arvaten täysin uskomatonta. F:n oli osaltaan katsottava riittävällä tavalla huolehtineen toisena pesänhoitajana kirjanpidon järjestämisestä. Myöskään jako-osuuksien tilittämisessä ei F:n ollut näytetty menetelleen huolimattomasti tai viivytelleen. Käytännössä F:n oli toisena pesänhoitajana ollut täysin mahdotonta millään toimilla estää toista pesänhoitajaa syyllistymästä rikokseen, jos tämä halusi sellaisen tehdä. Ottaen huomioon, että suunniteltu konkurssipesän lopettaminen lopputilityksineen oli lähestynyt hyvää vauhtia, ei se jälkikäteen todettu tapahtumainkulku ja se vahinko, jonka A:n myöhemmin oli voitu todeta aiheuttaneen, ollut ollut kohtuudella F:n ennakoitavissa. Kavalluseräkohtaisessa tarkastelussaan käräjäoikeus totesi muun muassa, että 14.10.1992 kavalletun KOP:lle suoritetuksi kirjatun jako-osuusennakon 320 000 markkaa nostotosite oli laadittu siten, että sen perusteella oli ollut mahdotonta havaita siihen sisältyvää vilppiä ilman ilmoitetulle suorituksen saajalle tehtyä kyselyä, eikä jako-osuusmaksun virheellisyyttä ollut voitu todeta edes suoritetussa erikoistilintarkastuksessa. F oli myöntänyt, että A:n perusteettomat nostot 9.11.1993 ja 23.5.1994 välisenä aikana määriltään yhteensä 1 425 440 markkaa, jotka oli pesän kirjanpidossa kirjattu palkkioennakoiksi, olivat selviä väärinkäytöksiä, jotka olisi voitu havaita varainkäytön tarkastamisella. F:n 6.8.1993 suorittaman tarkastuksen jälkeen kirjanpidon tai varainhoidon jatkuvaan valvontaan, jossa nostot olisivat paljastuneet, ei kuitenkaan ollut ollut erityistä aihetta eikä kantajan väittämä vahinko näiltä osin ollut kohtuudella ollut ennakoitavissa. Tarkastuksen jälkeen ei ole ilmennyt mitään sellaista seikkaa tai syytä, jonka perusteella F:n olisi pitänyt epäillä A:n luotettavuutta. Näillä ja muilla mainitsemillaan perusteilla käräjäoikeus hylkäsi Muurame Oy:n konkurssipesän kanteen F:ään ja Asianajotoimisto J ja F Oy:öön kohdistettuina kokonaisuudessaan toteen näyttämättömänä. G:n ja Asianajotoimisto G Ky:n vastuu I Oy:n konkurssipesän hallintotoimi oli ollut A:n ja G:n kesken jakamatta
§:n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin. I Oy:n konkurssipesä ei ollut näyttänyt, että G olisi menetellyt toisena pesänhoitajana sillä tavoin huolimattomasti, että hän olisi vastuussa konkurssipesään nähden toisen pesänhoitajan eli A:n tahallisella rikollisella teolla aiheuttamasta vahingosta. Kantajan vaatimus koski kokonaisuudessaan sellaista vahinkoa, jota G ei ollut voinut eikä olisi voinut pesänhoitajakumppanina estää. I Oy:n konkurssipesä ei ollut näyttänyt G:n laiminlyöneen valvontavelvollisuuttaan konkurssipesän omaisuuden hoidon osalta. Sen sijaan G oli näyttänyt huolehtineensa pesänhoitajan tehtävistään siinä laajuudessa, joka hänelle olosuhteet huomioon ottaen vaatimukseksi voitiin asettaa. A:n kavallukset olivat tahallisia rikoksia ja ne oli ollut mahdollista tehdä valvonnasta huolimatta. A oli taitavasti peitellyt kavalluksensa kirjanpidossa eikä kavalluksia olisi voitu havaita, vaikka G olisi tarkastanut kirjanpidon tosite tositteelta. Käytännössä tuohon aikaan ei pesänhoitajakumppanien valvontaa ollut harrastettu. Tässä tapauksessa A:n nauttima yleinen luottamus oli ollut olennainen elementti vaikuttamassa siihen, että G oli suostunut toiseksi pesänhoitajaksi konkurssipesään ja siihen, ettei G:llä ollut syytä erityiseen valvontaan A:n toimien osalta. Käräjäoikeus hyväksyi G:n näkemyksen, että jälkikäteenkin arvioiden konkurssipesän kirjanpidosta ilmenevät kavalluserät olivat näyttäneet asianmukaisilta konkurssihallinnon kulueriltä, suuruudeltaan asianmukaisilta A:n pesänhoitopalkkion ennakkoeriltä, normaaliin pesänhoitoon kuuluvalta sijoitustoiminnalta ja ennakkojako-osuuksien maksamiselta. Asianajotoimisto G Ky:öön kohdistetut yhteisvastuulliset korvausvaatimukset olivat liitännäisiä G:hen kohdistettuihin vaatimuksiin ja perustuivat G:n omistukseen ja asemaan tässä yhtiössä. Asianajotoimistolle syntyi korvausvastuu vain, jos näytettiin, että G I Oy:n konkurssipesän pesänhoitajana ei ollut menetellyt huolellisen miehen tavoin ja että hän olisi voinut toisen pesänhoitajan menettelystä syntyneen vahingon estää. Koska G:n oli katsottava omalta osaltaan hoitaneen I Oy:n konkurssipesää niinkuin huolellinen mies hoitaa omaansa, ei G taikka Asianajotoimisto G Ky ollut korvausvelvollinen siitä vahingosta, jonka A rikoksellaan oli I Oy:n konkurssipesälle aiheuttanut. G ei ollut voinut vahinkoja estää. Tuomiostaan tarkemmin ilmenevin perustein käräjäoikeus katsoi selvitetyksi muun muassa, että konkurssipesän kirjanpito oli järjestetty hyvin. Vaikka vastuu kirjanpidosta pesänhoitajien hiljaisen sopimuksen mukaisesti oli A:lla, sen käytännön toteuttamisesta vastasivat useat eri henkilöt ja tilitoimisto, mikä oli ollut omiaan lisäämään aikanaan itsestään selvää luottamusta pesän hallintotapaa kohtaan. G oli pesän hoidossa menetellyt tuohon aikaan eli vuosina 1992 - 1994 noudatetun pesänhoitotavan mukaisesti. Todistajina kuullut kokeneet konkurssipesien hoitajat olivat kertoneet, että heillä ei ollut ollut tapana kanssapesänhoitajina suorittaa erityisiä tarkastuksia toisen pesänhoitajan toimien osalta, vaan pesänhoitajakumppanin toimien seuranta oli perustunut luottamukseen. Henkilötodistelu edelleen osoitti, ettei asianajajakunnan tai pankkien tiedossa ennen kavallusten paljastumista ollut ollut mitään sellaista, joka olisi antanut aiheen G:n taholta A:n pesänhoitajatoimien erityiseen tarkkailemiseen tai suoranaiseen tarkastamiseen tuolloin vallinneesta yleisestä pesänhoitotavasta poiketen. A:n asemassa olleen ja sellaisen taustan omanneen henkilön syyllistyminen hallussaan olleiden varojen laajamittaiseen väärinkäyttöön tai rikoksiin oli ollut ennalta-arvaten täysin uskomatonta. Suurempien konkurssipesien kohdalla oli tavanomaista, että niihin määrättiin kaksi tai useampia pesänhoitajia. Tavallista myös oli, että pesänhoitajien kesken hallintotoimet jaettiin joko nimenomaisesti taikka käytännön tarpeita vastaten hiljaisesti. Varsin yleinen menettelytapa oli se, että konkurssipesän rahaliikenteestä ja kirjanpidosta vastasi yksi pesänhoitajista, yleensä väliaikaisena pesänhoitajana toiminut pesänhoitaja. Pesänhoitajien keskinäinen työnjako perustui käytännön vaatimuksiin ja tarkoituksenmukaisuuden tavoitteluun. Työnjaon periaatteen kanssa ei ollut sopusoinnussa se, että pesänhoitajakumppanit joutuisivat valvomaan toisen hallintotoimia enemmän kuin perustellusta syystä oli tarpeen. Asianajotoimiston yhtiökumppanin taikka konkurssipesän pesänhoitajakumppanin valvominen sen varalta, että tämä syyllistyisi epärehellisyyteen tai suoranaiseen rikokseen, ei ollut tavanomaista eikä rationaalisia tavoitteita palvelevaa. Pesänhoitajan oli huolehdittava siitä, että konkurssipesän rahavarat sijoitettiin turvallisesti ja tuloa tuottavasti. Tavallisin sijoitustapa oli pankkitalletus. Konkurssisäännön 59 §:n mukaan pesän varat oli säilytettävä yleisessä rahalaitoksessa. Konkurssipesän varojen lainaaminen oli periaatteessa sallittua ainoastaan velkojainkokouksen päätöksellä turvaavaa vakuutta vastaan. Kuitenkaan ei voitu kantajakonkurssipesän esittämin tavoin katsoa, että pesänhoitajan oma-aloitteisessa varojen lainaamisessa pesien välillä aina olisi kysymys luottamusaseman väärinkäytöstä siten, että pelkästään kirjanpitoa tarkastelemalla tällainen A:n tekemä tahallinen rikos olisi heti paljastunut. G oli todistelulla näyttänyt, että tavallista tuohon aikaan oli ollut, että pesänhoitaja erityisestä rahoitustarpeesta, esimerkiksi palkanmaksun rahoittamisesta johtuen oli lainannut varoja toiselle hoidossaan olevalle konkurssipesälle varmistuttuaan siitä, että velallispesällä oli vastaisuudessa realisointi- tai muita tuloja, joilla tilapäislaina voitiin maksaa takaisin ja että korko ylitti pankista saatavan koron. Velkojainkokouksen koolle kutsuminen ei ollut tällaisissa tapauksissa ollut tavanmukaisia, koska lainantarve oli yleensä ollut kiireellinen. Kavalluseräkohtaisessa tarkastelussaan käräjäoikeus totesi muun muassa, että G ei ollut väittänyt yksityiskohtaisesti ja väärinkäytösten torjumisen tarkoituksessa tarkastaneensa konkurssipesän kirjanpitoa ennen kuin A:n kavallukset olivat tulleet ilmi. Käräjäoikeus hyväksyi G:n näkemyksen siitä, että I Oy:n konkurssipesän kokoon ja siihen liittyvien toimenpiteiden moninaisuuteen verrattuna kannekirjelmän kaksi ensimmäistä korvauserää eli J:lle 5.11.1991 maksettu 30 400 markkaa ja K:lle 30.4.1992 maksettu 11 870 markkaa olivat olleet kirjanpidosta ilmeneviltä perusteiltaan ja suuruusluokaltaan sellaisia, etteivät ne olisi voineet kokonaisuuteen sisältyvinä herättää erityistä huomiota. Samoin hyväksyttävä oli G:n näkemys siitä, että A:n laskuun perustumattomat varainnostot 15.10.1992, 19.2.1993 ja 30.4.1993, jotka olivat yhteismäärältään 194 000 markkaa ja jotka oli kirjattu pesänhoitopalkkion ennakoksi, olivat kukin erikseen ja yhteensäkin arvioituna suuruudeltaan sellaisia, ettei niitä voitu arvioida liiallisiksi, kun otettiin huomioon velkojainkokouksen päätös palkkioennakoitten nostovaltuudesta ja se, että pesän arvioidun realisointituloksen perusteella pesänhoitopalkkio oli arvioitu yli miljoonaksi markaksi. G oli henkilötodistelulla näyttänyt, että huolelliseen pesänhoitoon ei tuona aikana vallinneen yleisen pesänhoitotavan mukaan ollut kuulunut konkurssipesän kirjanpidon edes kuukausittain tapahtuva tarkastaminen, ellei siihen ollut erityistä syytä. A:n maine menestyneenä ja korkeaa asianajomoraalia edustavana henkilönä oli aiheuttanut sen, että juuri A:ta viimeiseksi olisi pitänyt epäillä kavalluksista konkurssipesässä. Kirjanpito näytti osoittavan, että A oli lainannut Askel Oy:n ja Plan-Kaluste Oy:n konkurssipesille yhteensä 223 000 markkaa 75 000, 60 000 markan ja 88 000 markan määräisissä erissä 18.11.1992, 17.2.1993 ja 26.2.1993. Käräjäoikeus katsoi G:n näyttäneen, että lainatut summat olivat sen suuruisia, ettei G:llä olisi ollut syytä epäillä velallispesien maksukykyä eikä pesänhoitajakumppanin henkilökohtaista vastuukykyä siinäkään tapauksessa, että asia olisi kiinnittänyt G:n huomiota. Henkilötodistelu oli osoittanut, ettei varojen lainaaminen saman pesänhoitajan hoitamien kahden eri konkurssipesän välillä ollut ollut tuolloin noudatetun pesänhoitotavan vastaista. 500 000 markan määräisten ennakkojako-osuuksien maksaminen 22.12.1992 oli kirjanpitoa tarkasteltaessa vaikuttanut konkurssisäännön ja hyvän pesänhoitotavan mukaiselta toimenpiteelta. Kirjanpidosta ei ollut voitu havaita sitä, ettei jako-osuuksia ollut todellisuudessa suoritettu konkurssivelkojille. Edes Uudenmaan Erikoistilit Oy:n tarkastuksessa ei ollut voitu varmuudella todeta, oliko ennakkojako-osuudet 22.12.1992 todella suoritettu velkojille vaan asia oli ollut erikseen varmistettava. I Oy:n konkurssipesä ei ollut näyttänyt, että vastoin G:n käsitystä lisäjako-osuuksien maksamiseen olisi ollut mahdollisuuksia tai että G osaltaan olisi viivytellyt niiden maksattamisessa. Näyttämättä oli jäänyt, että konkurssipesässä ei olisi normaaliin tapaan maksettu jako-osuusennakoita. I Oy:n konkurssipesän varat olivat olleet pesän omistamilla ja pesän nimillä olevilla pankkitileillä, joita oli G:n kertoman mukaan pesänhoitajien keskinäisen sopimuksen mukaisesti käyttänyt A. Käräjäoikeus katsoi G:n täyttäneen asiakasvaroja koskevan huolellisuusvelvoitteensa sovittuaan A:n kanssa siitä, että konkurssipesän kirjanpito ja rahaliikenne hoidettiin A:n toimesta ja A:n toimiston kautta. A:n kavallukset olivat tapahtuneet suhteellisen lyhyenä ajanjaksona eikä G edes kirjanpitoa tarkastamalla olisi voinut jo tapahtuneita kavalluksia estää tai edes A:n huolellisesti peittelemästä tositemateriaalista kavalluksia havaita. Näillä ja muilla mainitsemillaan perusteilla käräjäoikeus hylkäsi I Oy:n konkurssipesän kanteen G:hen ja Asianajotoimisto G Ky:öön kohdistettuna kokonaisuudessaan toteen näyttämättömänä. H:n ja Asianajotoimisto H & K Oy:n vastuu Oikeus ei ollut antanut määräystä pesänhoitajien hallintotoimen jakamisesta. Syntyneen vahingon määrästä osapuolet olivat yksimielisiä. H:lla oli näyttötaakka siitä, ettei hän ollut voinut estää toisen pesälle aiheuttamaa vahinkoa ja että hän oli muutoinkin toiminut riittävän huolellisesti. Huolellisuusvaatimus oli niin korkea, että lieväkin tuottamus laukaisi korvausvelvollisuuden. Ainoastaan sellainen vahinko, jota H ei olisi voinut estää, ei aiheuttanut korvausvelvollisuutta. Lainsäädännön, oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden perusteella kanssapesänhoitajalle oli asetettava hyvin korkeat vaatimukset myös pesänhoitokumppaninsa toiminnan silmälläpidossa. Konkurssipesän hallinto oli normaalisti kuten tässäkin tapauksessa ollut jakamaton. Se merkitsi solidaarista vastuuta kaikista toimenpiteistä huolimatta siitä, että asiallisesti jotkut toimet hoiti toinen pesänhoitaja. Käytännössä suurissa pesissä, joissa oli useampia pesänhoitajia, he keskinäisellä sopimuksella jakoivat tehtäviä. Juridiseen vastuuperusteeseen tällä seikalla ei ollut merkitystä. Lain tarkoituksena oli ollut osoittaa, että huolellisuusvelvoite oli hyvin korkeatasoinen. Ennalta arvaamattomia vahinkotilanteita ei laki voinut kuitenkaan tarkoittaa, vaikka sen sanamuoto "ei ole voinut estää" pelkistetysti ymmärrettynä sitä tarkoittaisikin. Käräjäoikeus lähti siitä, että mikäli A:n rikosten oli katsottava olleen H:llekin täysin ennalta arvaamattomia, niin tällä seikalla tarkoitettiin
§:n viimeisen lauseen vahinkoa, jota hän ei ollut voinut estää. Tällainen vahinko jäi siten korvausvelvollisuuden ulkopuolelle. Näyttövelvollisuus huolellisuusvelvoitteen täyttämisestä oli H:lla. Lieväkin tuottamus riitti korvausperusteeksi. Johtopäätöksinään H:n toiminnasta käräjäoikeus totesi, että kysymyksessä oli suuri konkurssipesä, jonka varat pesäluettelon mukaan olivat noin 80 miljoonaa markkaa ja tytär-yhtiön varat vielä noin 15 miljoonaa markkaa. H:n ja A:n yhteistoiminta oli väärinkäytöksen paljastumiseen saakka ollut saumatonta. Käräjäoikeus ei katsonut mitään sellaista konkreettisesti ilmenneen, että pesänhoitoa ei olisi voitu pitää asianmukaisesti järjestettynä. Kantajakin oli kritisoinut vain kirjanpidon hoitotapaa ja toisaalta yleisesti H:n riittämätöntä rahaliikenteen valvontaa. Kirjanpito oli ollut asianmukaisesti hoidettu. H ei ollut väittänytkään suorittaneensa konkreettisia A:n toiminnan tarkastuksia. Käräjäoikeus katsoi, että pesänhoitajan ei käytännössä edellytettykään jälkitarkastavan konkreettisesti toisen pesänhoitajan toimenpiteitä. Kuten F:n ja G:n pesänhoitotoimintaa arvioitaessa oli todettu, ei erillisen valvonnan ja tarkastamisen järjestämistä yleensäkään pesänhoitajien kesken suoritettu toinen toistensa toimenpiteiden suhteen. Pesänhoitokumppanuus perustui luottamukselliseen yhteistoimintaan. Tämän periaatteen mukaisesti oli ollut oikeutettu toimimaan myös H. A oli tunnettu liike-elämän ja pankkien luottamusta nauttivana kokeneena konkurssijuristina. H oli tätä taustaa vasten voinut suhtautua luottavaisesti A:n toimiin pesänhoitajana. Se, että A oli onnistunut kavaltamaan pesästä suuren summan rahaa, oli H:n pesänhoidon onnistumisen kannalta negatiivinen seikka. Voitiin myös väittää, että teoriassa jo ensimmäinen kavalluserä olisi voinut tarkalla kirjanpidon ja tositteiden seurannalla selvitä ja siten myöhemmät kavallukset estyä. H ei ollut edes väittänyt tarkastaneensa kirjanpitoa. Hän oli luottanut A:han. Edelleen voitiin H:n kannalta raskauttavaksi seikaksi lukea se, että kavallukset olivat sattuneet runsaan kahden vuoden ajanjaksolla. Myös sillä seikalla voitiin spekuloida jälkikäteen, että mikäli H olisi vaatinut KOP:n Lahden konttoria toimittamaan sinne jo 9.3.1993 tehdystä 2,1 miljoonan markan talletuksesta säännöllisesti ajantasalla olevan tiliotteen, ei A tästä tietoisena olisi ehkä 31.3.1994 kavaltanut rahoja. Tällainen toisen pesänhoitajan toiminnan valvonta olisi kuitenkin ollut hyvin epätavallista ja se olisi omiaan osoittamaan, ettei pesänhoitajien kesken vallinnut luottamus. Asiassa kuullun todistelun perusteella tällaista valvontaa ei H:lta voitu edellyttää. Painavimpana H:n puolesta puhuvana seikkana käräjäoikeus piti sitä, että A:ta oli pidetty yleisesti luotettavana, arvostettuna ja osaavana konkurssijuristina. Tämä lähtökohta oli luonut H:n pesänhoitotoiminnalle sellaisen perustan, että hän oli voinut täysin luottaa pesänhoitokumppaniinsa, eikä erillisen valvontamekanismin rakentaminen ollut ollut tarpeen. Kavalluseräkohtaisessa tarkastelussaan käräjäoikeus totesi muun muassa, että konkurssipesän kirjanpitoa ja rahaliikennettä oli hoitanut henkilö, joka oli ollut aikaisemmin Askeleen palveluksessa ja jonka voitiin tällä perusteella olettaa tietäneen ja ymmärtäneen, minkä tyyppistä rahaliikennettä pesän toiminta tuli pitämään sisällään. Tämän henkilön epäilyksiä ei ollut herättänyt 24.11.1992 tapahtunut ensimmäinen 111 863,04 markan A:n nosto, joka oli sittemmin osoittautunut kavallukseksi. Nosto oli ollut pennimääräinen ja A arvovallallaan ja asemallaan oli selittänyt sen menevän pesän tarpeellisiin kuluihin. Kirjanpitoa hoitanut henkilö, johon puolestaan H oli rahaliikenteen hoitajana luottanut, ei ollut informoinut asiasta H:ta. H:n ei voitu katsoa laiminlyöneen huolellisuus- ja valvontavelvollisuuttaan. Toinen kavallus eli noin 2,1 miljoonan markan nosto Kansallis-Osake-Pankista 31.3.1994 oli tapahtunut vasta noin vuosi neljä kuukautta ensimmäisen noston jälkeen. A ja H olivat sopineet varojen siirtämisestä 9.3.1993 Kansallis-Osake-Pankin Lahden konttorin tilille, jonka saadun selvityksen perusteella oli pitänyt olla ns. jäädytetty tili. Siihen, miksi näin piti olla, oli H:n taholta annettu hyväksyttävä ja järkiperäinen selitys, samoin kuin siihen, miksei kyseistä rahamäärää ollut käytetty jako-osuuksien ennakoihin. H:n oli myös asiaa kokonaisuutena tarkastellen katsottava voineen luottaa siihen, että rahat pysyivät Kansallis-Osake-Pankin tilillä, jossa ne olivatkin olleet yli vuoden ajan. Kun A oli ne kuitenkin sieltä suunnitelmallisesti yhdellä nostolla kavaltanut, oli katsottava, ettei H ollut voinut kavallusta estää. Kolmas kavalluserä oli ollut tasausveroerä 168 428 markkaa. Kun rahamäärä ei ollut laisinkaan tullut konkurssipesän tilille vaan A:n toimiston omalle tilille, oli katsottava, ettei H ollut voinut kavallusta estää. Hän oli ollut oikeutettu tässäkin asiassa luottamaan siihen, että A hoiti mahdollisesti palautettavat veroerät konkurssipesän tilille. Viimeinen eli neljäs kavallus määrältään 221 207,10 markkaa oli tapahtunut 23.2.1995 eli silloin, kun A:n väärinkäytöksistä oli ollut alustava tieto hänen omassa toimistossaan. Tässä vaiheessa A oli nauttinut edelleen H:n täyttä luottamusta. H:lla ei ollut voinutkaan olla pienintäkään epäilystä A:n toiminnasta. Kun A tässä ahdistavassa tilanteessa vielä oli tehnyt Askel Oy:n konkurssipesästä kyseisen kavalluksen, oli katsottava, ettei H:lla ollut mitään mahdollisuuksia estää kavallusta. Käräjäoikeus katsoi, että H oli toiminut huolellisesti. Kavallusten suorittamistapa oli ollut niin suunnitelmallinen ja peitelty, ettei toisen pesänhoitajan toiminnan normaalilla valvomisella niitä olisi voinut estää. Mitään yksittäistä korvausvelvollisuuden aiheuttavaa laiminlyöntiä ei ollut osoitettu. A:n kavallukset olivat olleet H:lle täysin ennalta arvaamattomia ja hän ei ollut voinut niitä estää. H:n oli katsottava täyttäneen
§:n mukaisen pesänhoitajalle asetettavan huolellisuuden tason. Koska H:n ei ollut katsottava syyllistyneen edes lievään tuottamukseen, ei hän ollut myöskään korvausvelvollinen A:n aiheuttamista vahingoista. Tämän vuoksi ei myöskään Asianajotoimisto H & K Oy ollut korvausvastuussa. Näillä ja muilla mainitsemillaan perusteilla käräjäoikeus hylkäsi Askel Oy:n konkurssipesän kanteen H:hon ja Asianajotoimisto H & K Oy:öön kohdistettuna kokonaisuudessaan näyttämättömänä. Tuomiolauselma Käräjäoikeus velvoitti vaatimukset enemmälti hyläten asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n sekä B:n, C:n, D:n ja E:n suorittamaan kantajakonkurssipesille vahingonkorvausta korkoineen, sovitellen korvausvastuuta 20 prosenttiin aiheutetuista vahingoista, seuraavasti: - Muurame Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy yksin 188 008 markkaa sekä sanottu yhtiö ja B, C, D ja E yhteisvastuullisesti 156 371,88 markkaa, - I Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E yhteisvastuullisesti 191 854 markkaa, - Askel Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy yksin 507 002,91 markkaa sekä sanottu yhtiö ja B, C, D ja E yhteisvastuullisesti 22 372,61 markkaa, - Plan-Kaluste Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E yhteisvastuullisesti 45 264 markkaa, - Planwood Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E yhteisvastuullisesti 38 180 markkaa, - Suur-Savon Auto Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy 50 000 markkaa, - Savon Vesi ja Lämpö Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E yhteisvastuullisesti 12 000 markkaa, - Ekate Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy sekä B, C, D ja E yhteisvastuullisesti 3 047,30 markkaa, - Jasec Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E yhteisvastuullisesti 4 869,40 markkaa, - Messilän Lomakeskus Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy 7 453,60 markkaa, ja - Kujanen Oy:n konkurssipesälle Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E yhteisvastuullisesti 1 603,55 markkaa. Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Juhani Kivihalme, Kari Penttilä ja Tarja Solaja. Kouvolan hovioikeuden tuomio 20.5.1999 Konkurssipesät, Asianajotoimisto B, C, D & E Oy sekä B, C, D ja E valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus lausui seuraavaa. Pesänhoitotehtävän luonne Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut siltä osin kuin käräjäoikeus oli katsonut, että pesänhoitajan määräys sai aikaan toimeksiantosopimuksen pesänhoitajan asianajotoimiston ja konkurssipesän välillä. Sen vuoksi Asianajotoimisto B, C, D & E Oy oli vastuussa käräjäoikeuden tuomiosta muutoin ilmenevin perustein A:n pesille aiheuttamasta vahingosta sekä asianajotoimiston kommandiittiyhtiönä että osakeyhtiönä tapahtuneen toiminnan ajalta. B:n, C:n, D:n ja E:n vastuu vahingoista tuottamuksen perusteella B:llä, C:llä, D:llä ja E:llä oli todistustaakka siitä, etteivät he olleet aiheuttaneet tuottamuksellaan konkurssipesille syntynyttä vahinkoa. Käräjäoikeuden tuomion perusteluista ilmeni, että vastaajat olivat esittäneet näyttöä tästä seikasta. Käräjäoikeus oli perusteluista ilmenevällä tavalla todennut, etteivät vastaajat olleet tuottamuksellaan aiheuttaneet vahinkoa asianajotoimiston kommandiittiyhtiönä eikä myöskään osakeyhtiönä tapahtuneen toiminnan ajalta. Hovioikeus hyväksyi näin tarkennettuna käräjäoikeuden tuomion perustelut tältä osin. Korvausvastuun sovittelu Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion siltä osin kuin korvausvelvollisuutta oli soviteltu 20 prosenttiin vaadituista pääomista. Korvausvastuun jakaantuminen korvausvelvollisten kesken Asianajotoimisto B, C, D & E Oy ja sen osakkaat ovat heidän vastattavakseen tulevan korvausvelvollisuuden osalta samassa asemassa, minkä vuoksi korvausvelvollisuutta ei ole syytä jakaa heidän kesken vahingonkorvauslain 6 luvun 3 §:n nojalla. Asianajotoimisto F ja J Oy:n ja F:n, Asianajotoimisto G Ky:n ja G:n sekä Asianajotoimisto H & K Oy:n ja H:n vastuu
§:n nojalla F, G ja H olivat käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin näyttäneet, etteivät he olleet voineet estää vahinkoa, jota A oli aiheuttanut Muurame Oy:n, I Oy:n ja Askel Oy:n konkurssipesille. Sen vuoksi vastaajat eivät olleet vastuussa konkurssipesille aiheutuneesta vahingosta miltään osin. Tuomiolauselma Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juhani Heikkilä, Hilpi Ketola ja Risto Karila. Esittelijä Tuomo Kurki. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Konkurssipesille sekä Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:lle ja B:lle, C:lle, D:lle ja E:lle myönnettiin valituslupa. Konkurssipesien vaatimukset Muurame Oy:n konkurssipesä vaati, että - Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvausvelvollisuutta sovittelematta suorittamaan konkurssipesälle vahingonkorvauksena yhteensä 1 722 299,40 markkaa sekä Asianajotoimisto F ja J Oy ja F yhteisvastuullisesti edellä mainittujen kanssa 1 692 299,40 markkaa. I Oy:n konkurssipesä vaati, että - Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E, Asianajotoimisto G Ky ja G velvoitetaan korvausvelvollisuutta sovittelematta yhteisvastuullisesti suorittamaan konkurssipesälle vahingonkorvauksena yhteensä 948 270 markkaa. Askel Oy:n konkurssipesä vaati, että - Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D, E, Asianajotoimisto H & K Oy ja H velvoitetaan korvausvelvollisuutta sovittelematta yhteisvastuullisesti suorittamaan konkurssipesälle vahingonkorvauksena yhteensä 2 646 877,60 markkaa. Plan-Kaluste Oy:n konkurssipesä vaati, että - Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvausvelvollisuutta sovittelematta suorittamaan konkurssipesälle vahingonkorvauksena 226 332 markkaa. Planwood Oy:n konkurssipesä vaati, että - Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvausvelvollisuutta sovittelematta suorittamaan konkurssipesälle vahingonkorvauksena yhteensä 190 900 markkaa. Suur-Savon Auto Oy:n konkurssipesä vaati, että - Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvausvelvollisuutta sovittelematta suorittamaan konkurssipesälle vahingonkorvauksena yhteensä 250 000 markkaa. Savon Vesi ja Lämpö Oy:n konkurssipesä vaati, että - Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvausvelvollisuutta sovittelematta suorittamaan konkurssipesälle vahingonkorvauksena yhteensä 60 000 markkaa. Ekate Oy:n konkurssipesä vaati, että - Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvausvelvollisuutta sovittelematta suorittamaan konkurssipesälle vahingonkorvauksena 15 236,50 markkaa. Jasec Oy:n konkurssipesä vaati, että - Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvausvelvollisuutta sovittelematta suorittamaan konkurssipesälle vahingonkorvauksena yhteensä 24 347 markkaa. Messilän Lomakeskus Oy:n konkurssipesä vaati, että - Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvausvelvollisuutta sovittelematta suorittamaan konkurssipesälle vahingonkorvauksena 37 268 markkaa. Kujanen Oy:n konkurssipesä vaati, että - Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvausvelvollisuutta sovittelematta suorittamaan konkurssipesälle vahingonkorvauksena 8 017,77 markkaa. Kaikki konkurssipesät pyysivät vielä toissijaisesti, että Korkein oikeus toimittaa asiassa suullisen käsittelyn todistajien ja muiden kuultavien uudelleen kuulemiseksi tai vaihtoehtoisesti kumoten hovioikeuden tuomion palauttaa asian hovioikeuteen suullisen käsittelyn toimittamista varten. Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n ja sen myötäpuolten vaatimukset Asianajotoimisto B, C, D & E Oy myötäpuolineen vaativat, että konkurssipesien kanteet hylätään kokonaan perusteettomina. Toissijaisesti yhtiö myötäpuolineen vaati, että tuomittuja määriä sovitellaan tähän mennessä soviteltua enemmän. Vastaukset Konkurssipesät vastasivat Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n, B:n, C:n, D:n ja E:n valitukseen. Asianajotoimisto B, C, D & E Oy, B, C, D ja E vastasivat konkurssipesien valitukseen. F ja Asianajotoimisto F ja J Oy vastasivat Muurame Oy:n konkurssipesän valitukseen. G ja Asianajotoimisto G Ky vastasivat I Oy:n konkurssipesän valitukseen. H ja Asianajotoimisto H & K Oy vastasivat Askel Oy:n konkurssipesän valitukseen. H:n asiamies on Korkeimpaan oikeuteen 23.4.2001 saapuneella kirjeellä ilmoittanut, että H on kuollut 28.2.
§:ssä. Laissa ei sitä vastoin nimenomaisesti säännellä sitä, voiko myös pesänhoitajan asianajoyhtiö olla vastuussa pesänhoitotehtävässä aiheutetuista vahingoista. Yleisenä lähtökohtana on, että jos yhtiön lukuun harjoitettavassa toiminnassa aiheutetaan vahinkoa, yhtiö on siitä vastuussa. Näin ollen ratkaisevaa Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n vastuun kannalta on ensinnäkin se, onko A myös pesänhoitotehtävissään toiminut asianajoyhtiönsä lukuun. Se, minkälaisten sääntöjen mukaan yhtiön vastuu määräytyy, riippuu lisäksi siitä, minkälaisesta vahinkotilanteesta on kysymys, eli muun muassa siitä, onko vahinko syntynyt sopimussuhteessa vai ei. Silloin, kun asianajotehtävä suoritetaan toimeksiantosopimuksen nojalla asianajoyhtiön lukuun, yhtiö vastaa tehtävästä johtuvista velvoitteista sopimussuhteissa noudatettavien korvausperiaatteiden mukaan. Näin on asia riippumatta siitä, onko asianajoyhtiö henkilöyhtiö vai osakeyhtiö. Yhtiön vastuu ilmenee henkilöyhtiön osalta ratkaisusta KKO 1987:129 ja osakeyhtiön osalta asianajajista annetun lain 5 §:n 2 momentin muutoksesta (laissa 197/1992) ja sen perusteluista (HE 152/1991 s. 8). Myös erilaisia määräyksenvaraisia asianajotehtäviä voidaan hoitaa asianajoyhtiön lukuun, niin kuin edellä mainitun, asianajajista annetun lain 5 §:n 2 momentin säätämiseen johtaneesta hallituksen esityksestä (HE 152/1991 s. 9) ilmenee. Mainitun säännöksen varsinaisena tarkoituksena on säilyttää asianajajan henkilökohtainen vastuu silloinkin, kun asianajotoimintaa harjoitetaan osakeyhtiömuodossa. Säännöksen perustelut kuitenkin osoittavat lainsäätäjänkin lähteneen siitä, että asianajoyhtiön toiminnan ja vastuun kannalta asianajajan ammatissa hoidettavat tehtävät eivät ole, eikä niiden tule olla, erilaisessa asemassa riippuen siitä, perustuuko tehtävä toimeksiantosopimukseen vai tuomioistuimen määräykseen. Konkurssipesän hoitajan tehtävä on tyypillinen asianajotehtävä. Pesänhoitajan määrää tehtäväänsä tuomioistuin konkurssisäännön säännösten nojalla, eikä pesänhoitajan tehtävä siten perustu sopimukseen. Tästä huolimatta pesänhoitotehtävien asema yhtiössä harjoitettavassa asianajotoiminnassa muistuttaa läheisesti sopimukseen perustuvien asianajotehtävien osalta vallitsevaa tilannetta sillä tavoin, että pesänhoitotehtäviä yleensä hoidetaan osana asianajoyhtiön normaalia toimintaa sen henkilökuntaa ja apuvälineitä hyväksi käyttäen. Pesänhoitajalle tuleva palkkiokin suoritetaan tavallisesti suoraan pesänhoitajan asianajoyhtiölle. A on vahinkoja pesänhoitajana aiheuttaessaan hoitanut hänelle asianajoyhtiönsä osakkaana kuuluneita asianajotehtäviä, ja hänen toimintansa pesänhoitajana on ollut tuon yhtiön toimialan mukaista tavanomaista asianajotoimintaa. Asianajoyhtiön toiminta-ajatuksena on erilaatuisten toimeksiantojen ja muiden asianajotehtävien hoitaminen nimenomaan yhtiön lukuun. Myös konkurssipesiä hoidetaan asianajoyhtiöissä osana niiden normaalia asianajotoimintaa, ja näin on menetelty myös A:n asianajotoimistossa. Mainitusta asianajoyhtiön toiminta-ajatuksesta seuraa jo sellaisenaan, että yhtiön osakkaat hoitavat asianajajana toimeksi saamiaan asianajotehtäviä nimenomaan yhtiönsä lukuun. Tavanomaista myös on, että harjoitettaessa asianajotoimintaa asianajoyhtiössä yhtiön osakkaat nimenomaisesti sitoutuvat harjoittamaan asianajoa vain yhtiönsä lukuun. Myös A oli sitoutunut olemaan harjoittamatta asianajotoimintaa muutoin kuin asianajoyhtiönsä lukuun, ja hänen asianajoyhtiönsä on ollut oikeutettu pesänhoitotoiminnasta laskutettuihin palkkioihin. A:n ei myöskään ole edes väitetty hoitaneen kantajakonkurssipesiä omaan lukuunsa. Näin ollen kantajakonkurssipesien hoitaminen on tapahtunut A:n asianajoyhtiön eikä hänen omaan lukuunsa. Konkurssipesän hoitajan tehtävä tosin on, kuten tuomioistuimen määräykseen perustuvat tehtävät yleensäkin, korostetun henkilökohtainen niin, ettei pesänhoitaja voi siirtää tehtäväänsä toiselle. Asianajotoimisto A Ky:n ja Asianajotoimisto A Oy:n eli nykyisen Asianajotoimisto B, C, D & E Oy:n toimialana on kuitenkin ollut myös tällaisten määräyksenvaraisten ja siis sinänsä henkilökohtaisten asianajotehtävien hoitaminen, ja näitäkin tehtäviä on hoidettu yhtiön lukuun eli hyödyntäen yhtiön voimavaroja ja tarkoituksin saada pesänhoitotehtävistä kertyvät palkkiot yhtiölle. Yhtiön on vastattava myös tämän toimintansa aiheuttamista vahingoista, eikä pesänhoitotehtävien henkilökohtaisuudella siten ole yhtiön vastuun kannalta merkitystä. Kuten edellä on todettu, pesänhoitajan tehtävä ei perustu sopimukseen vaan tuomioistuimen lain nojalla antamaan määräykseen. Näin ollen myöskään tehtävästä seuraava asianajoyhtiön vastuu ei perustu sopimussuhteeseen yhtiön ja konkurssipesän välillä. Tuomioistuimen määräyksen perusteella yhtiössä hoidettavana olevasta pesänhoitotehtävästä aiheutuva vastuu on erityistyyppistä, sopimusperusteisen vastuun ja sopimukseen perustumattoman vastuun välille sijoittuvaa vastuuta. Vaikka yhtiön vastuun muodollisena perusteena ei ole sopimussuhde, edellä kuvattu tilanne, jossa yhtiön vastuu tulee ajankohtaiseksi, muistuttaa kuitenkin läheisesti sopimusvastuun olosuhteita. Pesänhoitajan henkilökohtainen vastuu
§:n nojalla käsittää tyypillisesti nimenomaan sellaisia taloudellisia vahinkoja, jotka eivät ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon, eli niin sanottuja puhtaita varallisuusvahinkoja. Kun pesänhoitotehtäviä suoritetaan asianajoyhtiön lukuun, myöskään yhtiön vastuuseen ei näin ollen ole perusteltua soveltaa niitä rajoituksia, jotka vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä on säädetty puhtaan varallisuusvahingon korvaamiselle. Koska A on aiheuttanut vahingot hoitaessaan asianajoyhtiönsä lukuun hänelle kuuluneita asianajotehtäviä, merkitystä yhtiön vastuun kannalta ei ole myöskään sillä, että vahingot on aiheutettu tahallisella rikoksella. Asianajoyhtiön korvausvastuu ei edellytä sitä, että yhtiö olisi hyötynyt sen lukuun asianajotehtävissä toimittaessa tehdystä rikoksesta. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että Asianajotoimisto B, C, D & E Oy on vastuussa kanteissa kerrotuista A:n kavalluksillaan aiheuttamista vahingoista, joiden määriä yhtiö ei ole riitauttanut.
§:ssä säädetyn huolellisuusvelvollisuutensa pesänhoitajina.
§:n 1 momentin mukaan uskottujen miesten ja toimitsijamiesten on hoidettava konkurssipesän omaisuutta huolellisen miehen tavoin korvausvastuun uhalla. Jos uskottuja miehiä tai toimitsijamiehiä on useampia ja he tahtovat keskenään jakaa hallintotoimen, on siitä oikeuden määrättävä. Jos pesänhoitajien hallintoa ei ole tällä tavoin jaettu, vastaavat he pykälän 2 momentin mukaan kukin yhtäläisesti pesän koko hallinnosta, kuitenkin niin, että pesänhoitaja ei ole vastuussa sellaisesta pesänhoitokumppaninsa tuottamasta vahingosta, jota hän ei ole voinut estää. Säännöksistä ilmenee, että pesänhoitajan on kaikissa pesänhoitotoimissaan meneteltävä sellaisella huolellisuudella kuin vastaavassa asemassa olevalta huolelliselta henkilöltä voidaan objektiivisesti arvioiden vastaavassa tilanteessa edellyttää. Jos konkurssipesän hallintoa ei ole pesänhoitajien kesken tuomioistuimen määräyksellä jaettu, kullakin pesänhoitajalla on vahingonkorvausvastuu koko pesän ja siten myös pesänhoitokumppanien pesänhoitotoimien osalta. Tästä korvausvastuusta pesänhoitaja välttyy vain, jos hän näyttää, ettei hän olisi voinut vahinkoa estää edellä mainittua huolellisuutta noudattamalla. Pesänhoitajan tulee siten huolehtia siitä, että hän on riittävästi selvillä pesän asioista, mikä viime kädessä edellyttää myös kanssapesänhoitajan toimien oma-aloitteista valvontaa.
§:n 2 momentista seuraavan valvontavelvollisuuden tarkoituksena on estää vahingot mahdollisuuksien mukaan ennakolta, ja jo pelkkä tietoisuus valvontatoimien asianmukaisuudesta on omiaan vaikuttamaan siihen, että epäasianmukaisesta menettelystä pesänhoidossa pidättäydytään. Varsinkin laajojen konkurssipesien hoidon kannalta on tarkoituksenmukaista, että pesänhoitotehtävät jaetaan pesänhoitajien kesken. Tehtävien jaolla ei kuitenkaan ole ilman tuomioistuimen vahvistusta vaikutusta pesänhoitajien vastuuseen pesän hallinnosta, vaan heidän on korvausvastuun uhalla varmistauduttava siitä, että myös toiselle pesänhoitajalle työnjaon mukaan kuuluvat tehtävät tulevat asianmukaisesti suoritetuiksi. Niin kuin asiassa on väitetty,yleinen menettelytapa pesänhoidossa saattaa olla se, että konkurssipesän rahaliikenteestä ja kirjanpidosta käytännössä huolehtii yksi pesänhoitajista. Tällaisesta pesän rahavarojen hoitoa koskevasta tosiasiallisesta järjestelystä ei kuitenkaan voi edellä lausuttu huomioon ottaen seurata, että varainhoitoon osallistumaton pesänhoitaja vapautuisi velvollisuudestaan valvoa toisen pesänhoitajan toimien asianmukaisuutta. Silloin, kun konkurssipesä on laaja, tositekohtainen pesän kirjanpidon läpikäynti ei välttämättä ole mahdollinen eikä edes tarpeen, jollei siihen ole esimerkiksi pesän tiliotteista tai kirjanpitoa koskevista tietokonetulosteista ilmenevien poikkeuksellisten tapahtumien vuoksi aihetta. Huolellinen menettely edellyttää kuitenkin sitä, että varainhoitoon osallistumaton pesänhoitaja säännöllisesti ja riittävän seikkaperäisesti tiliotteista, kirjanpitotulosteista tai vastaavista selvityksistä varmistautuu pesän koko hallinnon asianmukaisuudesta ja erityisesti pesän rahavarojen hoidosta.
§:stä seuraavaa vastuuta arvioitaessa ei merkitystä ole sillä, pitävätkö pesänhoitajat käytännössä tarpeellisena valvoa toistensa toimia. Toiminta pelkän luottamuksen varassa merkitsee riskin ottamista siitä, että pesänhoitajalle voi kanssapesänhoitajan toimien vuoksi syntyä vahingonkorvausvastuu, jos luottamus osoittautuu perusteettomaksi. Merkitystä ei vastuun kannalta ole silläkään, ettei tuomioistuimen vahvistusta pesänhoitajien tehtävien jaolle ole käytännössä tapana hakea. 4.2. F:n vastuu A:n Muurame Oy:n konkurssipesästä kavaltamista varoista F oli määrätty yhdessä A:n kanssa Muurame Oy:n konkurssipesän uskotuksi mieheksi 16.1.1992 ja sittemmin toimitsijamieheksi. Pesänhoitotehtäviä ei ollut A:n ja F:n kesken jaettu
§:ssä säädetyin tavoin. Konkurssipesä oli jatkanut liiketoimintaansa vuoden 1992 loppupuolelle ja vuoden 1992 aikana konkurssipesästä oli maksettu jako-osuusennakoita etuoikeutetuille velkojille yhteensä yli kuusi miljoonaa markkaa. Velkojainkokouksessa 28.1.1992 pesänhoitajille oli annettu oikeus nostaa palkkioennakoita 80 prosenttiin asti realisoinneista. Konkurssipesän kirjanpitoa oli pidetty eräässä tilitoimistossa 28.2.1994 saakka,ja sen jälkeistä kirjanpitoa oli järjestetty mappiin ja osin tiliöity. Konkurssipesän toiminnan yleisessä järjestämisessä, kirjanpidossa, jako-osuusennakoiden tilittämisessä velkojille tai pesänhoidossa muutoinkaan ei ole voitu osoittaa olleen A:n kavalluksia lukuunottamatta sellaisia puutteita, joilla olisi vaikutusta F:n vastuuseen pesänhoitajana. A:n Muurame Oy:n konkurssipesästä tekemät yhteensä 1 692 299,40 markan määräiset kavallukset, joista F:ltä on vaadittu korvausta, ovat tapahtuneet 14.10.1992 - 23.5.1994 kymmenenä eri nostona konkurssipesän pankkitililtä. Ensimmäinen kavallus 14.10.1992, määrältään 320 000 markkaa, on kirjattu pesän kirjanpitoon Kansallis-Osake-Pankille maksetuksi jako-osuusennakoksi. A:ta koskevassa rikostuomiossa on tämän kavalluksen katsottu 266 859,40 markan osalta kohdistuneen Muurame Oy:n konkurssipesään ja muulta osalta A:n asianajotoimistoon. Tämän jälkeisistä A:n yhteensä 1 425 440 markan määräisistä nostoista konkurssipesän tililtä ei pesän kirjanpitoon ole liitetty laskua, ja ne on kirjattu tiliotteen perusteella palkkioennakoiksi. Kavallukset ovat paljastuneet alkuvuodesta 1995 sen jälkeen, kun A:n asianajotoimistossa oli kohdassa 3.2. kerrotuin tavoin helmikuussa 1995 alettu selvittää A:n pesänhoitoon liittyneitä epäselvyyksiä. Kavallus 14.10.1992 on käräjäoikeuden tuomiossa selostetuin tavoin suoritettu siten, ettei se olisi pesän tilejä, kirjanpitoa tai edes tositteitakaan tarkastamalla tullut ilmi, eivätkä konkurssipesässä tarkastuksen tehneet tilintarkastajatkaan olleet sitä ensin havainneet, vaikka he olivat tehneet tarkastuksensa tietoisina A:n kavalluksista. Koska kavallusta ei olisi voitu havaita pesän tilien, kirjanpidon ja tositteiden yksityiskohtaisella tarkastamisellakaan, kavalluksella aiheutettu vahinko ei ole syy-yhteydessä F:n menettelyyn pesänhoitajana. Muurame Oy:n konkurssipesän vaatimus on siten tältä osin perusteeton. F on myöntänyt, että A:n 9.11.1993 ja sen jälkeen tekemät nostot konkurssipesän tililtä, määriltään yhteensä 1 425 440 markkaa, ovat olleet selviä anastuksia, jotka olisi voitu varainkäytön tarkastuksella todeta. F on kuitenkin kertonut, että pesän liiketoiminnan lopettamisen jälkeen pesänhoitotehtävät oli tosiasiassa jaettu niin, että muun muassa pesän pankkitilien ja rahaliikenteen hoito oli jäänyt yksin A:lle, eikä F:llä ollut tilien käyttöoikeutta. F on vedonnut siihen, että hän oli 6.8.1993 tarkastanut A:n toimistossa pesän tilan, toimenpiteet sekä hallinnon. Myös kirjanpidon tarkastus oli suoritettu kirjanpitoajojen pohjalta. Tuolloin oli A:n kanssa sovittu myös siitä, että pesänhoitopalkkioiden ennakoiden nostoon ei enää olisi varaa. F on katsonut, että tarkastuksen jälkeen ei ollut ilmennyt mitään sellaista seikkaa tai syytä, jonka perusteella hänen olisi pitänyt epäillä A:n luotettavuutta. Korkein oikeus toteaa, että A:ta oli pidetty kokeneena ja osaavana konkurssipesien hoitajana. F on siten voinut perustellusti lähteä siitä, ettei A:n pesänhoitotoimia ollut aiheellista valvoa tavanomaista tarkemmin, kuten voitaisiin katsoa tarpeelliseksi kokemattoman pesänhoitajan kyseessä ollessa. Tästä ei kuitenkaan ole seurannut, että F olisi vapautunut
§:n mukaisesta valvontavastuustaan. Kun pesänhoitotehtäviä ei ollut
§:ssä säädetyin tavoin jaettu, F on ollut velvollinen valvomaan kohdassa 4.1. kerrotulla tavalla pesän hallintoa ja siten myös pesänhoitokumppaninsa toimien asianmukaisuutta, vaikka tämän luotettavuutta tai toimia pesänhoidossa ei sinänsä olisi ollut aihetta epäillä. A:n väärinkäytöksiä konkurssipesissä ei alempien oikeuksien katsomin tavoin voida hänen hyvästä maineestaan huolimatta pitää sillä tavoin ennalta-arvaamattomina, ettei F:n hänen pesänhoitokumppaninaan olisi tullut ottaa niiden mahdollisuutta pesänhoitotoimien järjestelyssä lukuun. Konkurssipesän pankkitilien ja rahaliikenteen hoidon jäätyä yksin A:lle F ei 6.8.1993 suorittamaansa tarkastusta lukuunottamatta ole valvonut pesän varojen säilymistä pesässä. Hänellä ei ole ollut käyttöoikeuksia pesän tileihin, eikä hän ole edellyttänyt tiliotteiden toimittamista tarkastettavakseen tai muutakaan luotettavaa raportointia pesän varainhoidosta ja tileistä. Tarve valvoa pesän varojen säilymistä pesässä ei ollut lakannut F:n pesässä suorittaman tarkastuksen jälkeenkään, vaikka etuoikeutetuille velkojille oli jo maksettu huomattavia jako-osuusennakoita. Tarkastushetkellä pesän realisaatio on ollut kesken, ja pesään on sen jälkeen kertynyt huomattava määrä rahaa. A on 9.11.1993 lukien hieman yli kuuden kuukauden aikana kavaltanut yli 1,4 miljoonaa markkaa pesästä. Kysymys on ollut toistuvista, selvistä ja määriltään huomattavista väärinkäytöksistä. Koska A ei ollut ollut pesänhoitajien sopimuksen mukaan enää oikeutettu mihinkään omiin nostoihin pesästä, väärinkäytökset olisivat paljastuneet pesän tiliotteiden pintapuolisellakin tarkastamisella. A:n menettelyn on mahdollistanut se, ettei F ollut asianmukaisesti valvonut pesän rahavarojen hoitoa. Jo 9.11.1993 tehty nosto olisi voinut estyä, jos F olisi näin menetellyt. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei F ole näyttänyt, että hän olisi
§:ssä tarkoitetulla huolellisuudella hoitanut konkurssipesän omaisuutta ja ettei pesälle A:n kavalluksista 9.11.1993 ja 23.5.1994 välisenä aikana aiheutunut 1 425 440 markan vahinko olisi ollut asianmukaisella huolellisuudella estettävissä. Siten F on
§:n nojalla näiltä osin vastuussa Muurame Oy:n konkurssipesälle aiheutuneen vahingon korvaamisesta. 4.3. G:n vastuu A:n I Oy:n konkurssipesästä kavaltamista varoista G oli määrätty yhdessä A:n kanssa I Oy:n konkurssipesän uskotuksi mieheksi 16.5.1991 ja sittemmin toimitsijamieheksi. Pesänhoitotehtäviä ei ollut jaettu ja G:n kesken
§:ssä säädetyin tavoin. Konkurssipesä oli jatkanut liiketoimintaa noin vuoden ajan ja pesän realisaatio oli suoritettu pääosin loppuun vuoden 1992 loppuun mennessä. Konkurssipesästä oli 20.1.1992 - 12.2.1993 suoritettu jako-osuusennakoita yhteensä yli 9 miljoonaa markkaa. Velkojainkokouksessa 6.6.1991 pesänhoitajille oli annettu oikeus nostaa palkkioennakoita 80 prosenttiin asti realisoinneista. Konkurssipesän toiminnan yleisessä järjestämisessä, kirjanpidossa, jako-osuusennakoiden tilittämisessä velkojille tai pesänhoidossa muutoinkaan ei ole voitu osoittaa olleen A:n kavalluksia lukuunottamatta sellaisia puutteita, joilla olisi vaikutusta G:n vastuuseen pesänhoitajana. Kanteessa kysymyksessä olevat yhteensä 948 270 markan suuruiset kavallukset I Oy:n konkurssipesästä ovat konkurssipesässä tehdyn kirjanpidon tarkastuksen mukaan tapahtuneet 5.11.1991 - 30.4.1993 seuraavasti:
§:n mukaisesta yhteisvastuusta pesänhoitajien hallinnon ollessa jakamaton ja pesänhoitotehtävien tosiasiallisen jaon merkityksestä tuon vastuun kannalta sekä siitä, mitä huolellinen pesänhoito tällaisessa tilanteessa edellyttää pesän varainhoidon ja erityisesti tilien valvonnalta. Edelleen Korkein oikeus viittaa siihen, mitä kohdassa 4.2. on todettu A:n taidon, kokemuksen ja maineen merkityksestä pesänhoitokumppanien yhteisvastuun kannalta sekä siitä, onko A:n väärinkäytöksiä voitu pitää kanssapesänhoitajan vastuun kannalta merkityksellisellä tavalla ennalta-arvaamattomina. I Oy:n konkurssipesän varainhoito ja maksuliikenne ovat tosiasiassa jääneet yksin A:n hoitoon. Tässä tilanteessa huolellinen menettely, toisin kuin G on väittänyt, olisi edellyttänyt, että hän olisi varmistautunut A:n toimien asianmukaisuudesta ja ainakin siitä, että pesän varat säilyvät asianmukaisesti pesän hallussa. G ei ole ennen kavallusten paljastumista pyrkinyt ottamaan selkoa A:n toimista pesän rahavarojen hoidossa. Se, että A on voinut käteisnostoilla anastaa pesän tileiltä verraten lyhyen ajan kuluessa noin 900 000 markkaa G:n kiinnittämättä siihen lainkaan huomiota, osoittaa osaltaan, ettei G ole asianmukaisesti valvonut pesän rahavarojen hoitoa. G on vedonnut lisäksi siihen, että jälkikäteenkin arvioiden konkurssipesän kirjanpidosta ilmenevät kavalluserät ovat näyttäneet asianmukaisilta konkurssihallinnon kulueriltä, A:n" pesänhoitopalkkion asianmukaisilta ennakkoeriltä, normaalilta pesänhoitoon kuuluvalta sijoitustoiminnalta ja jako-osuusennakoiden maksamiselta. G on katsonut, että kavallusten taitava peittely kirjanpidossa oli estänyt niiden havaitsemisen huolellisellakin menettelyllä, eikä hän siten ollut voinut kavalluksia estää. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat hyväksyneet tämän G:n käsityksen ja hylänneet kanteen myös tällä perusteella. G:n korvausvastuu edellyttää lisäksi, että hänen laiminlyöntinsä ja aiheutuneen vahingon välillä on syy-yhteys. Sitenvastuun edellytyksenä on, että A:n väärinkäytökset olisivat olleet havaittavissa ja estettävissä, jos G olisi menetellyt
§:n mukaan edellytettävällä huolellisuudella. G:n mukaan I Oy:n konkurssipesän kirjanpito käsitti 13 - 14 mappia ja noin 2000 tositetta. Tähän nähden Korkein oikeus toteaa G:n tyytyneen jättämään pesän maksuliikenteen ja varainhoidon yksin A:n hoidettaviksi. Pesän laajuus huomioon ottaen ei voida edellyttää, että G olisi tositekohtaisesti seurannut pesän varainhoitoa, jollei siihen ole ollut säännöllisessä pesän tilien seurannassa ilmenneiden tavanomaisesta poikkeavien tilitapahtumien vuoksi tai muusta syystä aihetta. Huolellinen menettely on kuitenkin edellyttänyt pesän tilien säännöllistä tarkkailua sitä silmällä pitäen, onko yksin A:lle jääneen varainhoidon asianmukaisuutta ollut syytä lähemmin selvittää. Kaksi ensimmäistä kavallusta konkurssipesän tileiltä ovat tapahtuneet tilisiirtoina siten, että suoritukset ovat sekä perusteiltaan että määriltään voineet näyttää sinänsä asianmukaisilta pesän kuluilta, eikä niiden perusteettomuuteen olisi välttämättä kiinnitetty huomiota pesän pankkitilejä tai tositteitakaan tarkastelemalla. Korkein oikeus katsoo alempien oikeuksien tavoin, ettei G olisi voinut estää vahinkoa näiltä osin. Myöhemmät eli 15.10.1992 ja sen jälkeen tapahtuneet kavallukset on toteutettu nostoina konkurssipesän tililtä noin viiden kuukauden kuluessa seitsemässä määriltään 44 000 - 500 000 markan suuruisessa erässä, joiden yhteismäärä on ollut yli 900 000 markkaa. Mainitun suuruiset käteis- tai pankkivekselinostot pesän tileiltä ovat jo sellaisinaan konkurssipesän tavanomaisen maksuliikenteen kannalta poikkeuksellisia tapahtumia. Näistä myöhemmistä nostoista jo ensimmäinen, 80 000 markan suuruinen käteisnosto 15.10.1992 olisi lähemmässä tarkastelussa ollut omiaan herättämään epäilyjä. Palkkioennakoksi kirjatusta nostosta ei ollut liitetty pesän kirjanpitoon laskua tai muutakaan selvitystä, vaikka A oli kaikkien aikaisempien ennakkopalkkioidensa osalta näin menetellyt. A:n väärinkäytökset pesässä olisivat siten saattaneet tulla ilmi jo tässä vaiheessa. Koska tästä ei kuitenkaan ole riittävää varmuutta, Korkein oikeus katsoo, ettei G ole tästä kavalluksesta aiheutuneesta vahingosta vastuussa. Seuraavassa, 18.11.1992 tehdyssä 75 000 markan nostossa kyse on tositteeseen tehdyn merkinnän mukaan ollut lainasta Askel Oy:n konkurssipesälle. G on viitannut tältä osin siihen, että varojen lainaaminen saman pesänhoitajan hallinnoitavina olevien konkurssipesien välillä oli verraten tavanomaista. Käräjäoikeuden tuomion mukaan henkilötodistelu oli osoittanut, että menettely ei ollut ollut kyseiseen aikaan noudatetun pesänhoitotavan vastaista. Konkurssisäännön 59 §:n mukaan rahan lainaaminen konkurssipesästä edellyttää velkojainkokouksen päätöstä. Sillä seikalla, että pesänhoidossa on joissakin tapauksissa saatettu käytännössä menetellä konkurssisäännön vastaisesti, ei ole G:n vastuun arvioinnin kannalta merkitystä. Varojen lainaaminen pesästä on poikkeuksellista, eikä siitä päättäminen kuulu pesänhoitajien toimivaltaan muutoin kuin konkurssisäännön 60 §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa, joista nyt ei ole kyse. G:n olisi siten tullut viimeistään tässä vaiheessa ryhtyä tarkemmin selvittämäänA:n toimia pesän varainhoidossa. Jos G olisi näin menetellyt, on lisäksi ilmeistä, että A:n myöhemmät kavallukset I Oy:n konkurssipesästä, joista ensimmäinen on tapahtunut 22.12.1992 ja siis yli kuukauden kuluttua mainitusta 75 000 markan nostosta, olisivat estyneet. Tämän vuoksi G:n vastuun kannalta ei ole merkitystä sillä, miten A oli pyrkinyt kavalluksia pesän kirjanpidossa peittelemään. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei G ole näyttänyt, että hän olisi
§:ssä tarkoitetulla tavalla hoitanut konkurssipesän omaisuutta ja ettei hän olisi asianmukaisella huolellisuudella voinut estää ainakin 18.11.1992 ja sen jälkeen tapahtuneilla kavalluksilla I Oy:n konkurssipesälle aiheutunutta yhteensä 826 000 markan vahinkoa. Siten G on mainitun lainkohdan nojalla vastuussa tuon vahingon korvaamisesta konkurssipesälle. 4.4. H:n vastuu A:n Askel Oy:n konkurssipesästä kavaltamista varoista H oli määrätty yhdessä kanssa Askel Oy:n konkurssipesän uskotuksi mieheksi 25.7.1991 ja sittemmin toimitsijamieheksi. Pesänhoitotehtäviä ei ollut jaettu A:n ja H:n kesken
§:ssä säädetyin tavoin. Konkurssipesä oli jatkanut liiketoimintaa muutaman kuukauden syksyllä 1991. Jako-osuusennakoita oli vuosina 1991 - 1992 maksettu yhteensä noin 6,5 miljoonaa markkaa. Konkurssipesän toiminnan järjestämisessä, jako-osuusennakoiden tilittämisessä velkojille tai pesänhoidossa muutoinkaan ei ole voitu osoittaa olleenA:n kavalluksia lukuunottamatta sellaisia puutteita, joilla olisi vaikutusta H:n vastuuseen pesänhoitajana. Edelleen Korkein oikeus käräjäoikeuden lausumin tavoin katsoo, että pesänhoitajat olivat huolehtineet myös konkurssipesän kirjanpidon järjestämisestä riittävästi, kun otetaan huomioon, että pesä oli jatkanut liiketoimintaa vain muutaman kuukauden. A:n yhteensä 2 646 877,60 markan kavallukset Askel Oy:n konkurssipesästä ovat tapahtuneet 24.11.1992 - 23.2.1995 neljänä eri nostona konkurssipesän tileiltä. Kavallukset ovat paljastuneet vuoden 1995 alkupuolella sen jälkeen, kun A:n toimia eri konkurssipesissä oli ryhdytty hänen asianajotoimistossaan selvittämään. H:n mukaan pesänhoitotehtäviä oli käytännössä ollut pakko jakaa pesänhoitajien kesken. H on kertonut, että konkurssipesän rahaliikenteestä, varainhoidosta ja kirjanpidosta oli huolehtinut pesän palvelukseen jäänyt Y pesänhoitajien ohjeiden mukaisesti. Askel Oy:n konkurssipesää koskevan tarkastuskertomuksen mukaan tositeaineiston perusteella pesän maksuliikennettä oli hoitanut pääasiassa Y. H on katsonut, että hänellä ei ollut ollut aihetta mihinkään erityistarkastuksiin pesässä, koska mikään seikka ei ollut sitä vaatinut eikä mikään pesänhoitoa koskeva ohje tai hyvä pesänhoitotapa ollut sitä edellyttänyt. H on lisäksi viitannut siihen, että käytännön työnjako oli yleinen ja hyväksytty tapa konkurssipesien hoidossa ja että pesän hallinnon jakaminen
§:ään perustuen oli käytännölle täysin vieras menettelytapa. A:n rikollinen menettely ei ollut ollut ennalta-arvattavissa, vaan H:lla oli ollut perusteltu syy luottaa siihen, ettei A menettele moitittavasti. Korkein oikeus viittaa siihen, mitä edellä kohdassa 4.1. on todettu pesänhoitokumppanien
§:n mukaisesta yhteisvastuusta silloin, kun pesänhoitajien hallintoa ei ole mainitun lainkohdan mukaisesti jaettu, ja pesänhoitotehtävien tosiasiallisen jaon merkityksestä tuon vastuun kannalta sekä siitä, mitä huolellinen pesänhoito tällaisessa tilanteessa edellyttää pesän varainhoidon ja erityisesti tilien valvonnalta. Edelleen Korkein oikeus viittaa siihen, mitä kohdassa 4.2. on todettu A:n taidon, kokemuksen ja maineen merkityksestä pesänhoitokumppanien yhteisvastuun kannalta sekä siitä, onkoA:n väärinkäytöksiä voitu pitää kanssapesänhoitajan vastuun kannalta merkityksellisellä tavalla ennalta-arvaamattomina. Kun pesänhoitoa ei ollut pesänhoitajien kesken
§:n mukaisesti jaettu, huolellinen menettely olisi edellyttänyt, että H olisi varmistautunut myösA:n toimien asianmukaisuudesta pesän varojen hoidossa ja ainakin siitä, että pesän varat säilyvät asianmukaisesti pesän hallussa. Huomioon ottaen Askel Oy:n konkurssipesän laajuus ei voida edellyttää, että H olisi tositekohtaisesti seurannut pesän varainhoitoa, jollei siihen ole ollut säännöllisessä pesän tilien seurannassa ilmenneiden tavanomaisesta poikkeavien tilitapahtumien vuoksi tai muusta syystä aihetta. Huolellinen menettely on kuitenkin edellyttänyt pesän tilien säännöllistä tarkkailua sitä silmällä pitäen, onko A:n pesänhoidon asianmukaisuutta ollut syytä lähemmin selvittää. H ei ole näin menetellyt. A:n ensimmäinen, 111 863,04 markan suuruinen kavallus Askel Oy:n konkurssipesästä 24.11.1992 on toteutettu tilisiirrolla Asianajotoimisto A Ky:n tilille. Koska siirto ei kanssapesänhoitajalta kohtuudella edellytettävässä tilitapahtumien tarkastelussa välttämättä olisi ollut omiaan herättämään huomiota, siitä aiheutuneen vahingon ei ole näytetty olevan syy-yhteydessä H:n menettelyyn pesänhoitajana. Siten H ei ole tältä osin aiheutuneesta vahingosta vastuussa. Käräjäoikeuden toteamin tavoin A:n seuraava, 2 144 369,50 markan kavallus 31.3.1994 on toteutettu niin, että konkurssipesän Kansallis-Osake-Pankissa olleelta tililtä on nostettu sanottu summa ja talletettu se samana päivänä A:n asianajotoimistonsa nimiin joulukuussa 1992 avaamalle tilille. Viimeksi mainitulta tililtä A on vielä samana päivänä siirtänyt Suomen Yhdyspankin tilille yhteensä 1 500 000 markkaa kolmena määräaikaistalletuksena, jotka ovat erääntyneet ilmeisesti kesä-, elo- ja syyskuussa 1994, minkä lisäksi hän on lyhentänyt erästä velkaansa 200 000 markalla. Loput varoista A on käräjäoikeuden tuomiossa selostetuin tavoin nostanut omiin tarkoituksiinsa 14.4., 4.
§:ssä tarkoitetulla tavalla hoitanut konkurssipesän omaisuutta ja ettei hän olisi asianmukaisella huolellisuudella voinut estää kavalluksilla 31.3.1994 ja sen jälkeen Askel Oy:n konkurssipesälle aiheutunutta yhteensä 2 535 014,60 markan suuruista vahinkoa. Siten H on mainitun lainkohdan nojalla vastuussa tuon vahingon korvaamisesta pesälle. H on kuollut 28.2.
§:n nojalla käsittää tyypillisesti nimenomaan sellaisia taloudellisia vahinkoja, jotka eivät ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon, eli niin sanottuja puhtaita varallisuusvahinkoja. Kun pesänhoitotehtäviä suoritetaan asianajoyhtiön lukuun, myöskään yhtiön vastuuseen ei näin ollen ole sovellettava niitä rajoituksia, jotka vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä on säädetty puhtaan varallisuusvahingon korvaamiselle. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että Asianajotoimisto F ja J Oy on vastuussa F:n Muurame Oy:n konkurssipesän pesänhoitajana aiheuttamista vahingoista, Asianajotoimisto G Ky G:n I Oy:n konkurssipesän pesänhoitajana aiheuttamista vahingoista ja Asianajotoimisto H & K Oy H:n Askel Oy:n konkurssipesän pesänhoitajana aiheuttamista vahingoista.
§:ssä ei säädetä mahdollisuudesta sovitella korvausvastuuta. Korkein oikeus katsoo, että tästä huolimatta myös konkurssipesän hoitoa koskevasta asianajotehtävästä aiheutuvaa vastuuta voidaan sovitella vahingonkorvauslain 2 luvun 1§:n 2 momentista ilmenevien periaatteiden mukaisesti. F, G ja H ovat sovitteluvaatimustensa tueksi viitanneet siihen, että A:n tahallisilla rikoksillaan aiheuttamat vahingot konkurssipesille olivat A:n henkilö huomioon ottaen ennalta-arvaamattomia, että heidän oma tuottamuksensa oli joka tapauksessa varsin vähäistä eikä heidän väitettyihin laiminlyönteihinsä liittynyt oman edun tavoittelua. Lisäksi F, G ja H ovat viitanneet siihen, että heidän ja konkurssipesien varallisuusolojen välillä oli huomattava epäsuhta ja korvausvelvollisuus johtaisi heidän taloutensa raunioitumiseen. F on todennut, että taloudellisia oloja verrattaessa huomiota on kiinnitettävä siihen, että Muurame Oy:n konkurssipesän velkojatahon todellisuudessa muodostavat etuoikeusasetuksen 4a§:n mukaiset velkojat Merita Pankki Oy, Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ja valtio. H on katsonut, että A:n asianajotoimiston myötävaikuttav
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.