KKO/2001/94

2001 false KKO:2001:94 Sen jälkeen, kun asianajotoimisto oli tehnyt A:lle tilityksen saamastaan ennakkomaksusta ja palauttanut jäännöksen, A vaati useita vuosia myöhemmin asianajotoimistoa vastaan nostamassaan kanteessa asianajotehtävän hoitamisessa aiheutetun vahingon sekä aiheettomasti perityn palkkion korvaamista. Koska sellaista lopputilitystä, jossa kanteen perusteena oleva väitetty virhe tai laiminlyönti olisi ollut nähtävissä, ei ollut tehty, kauppakaaren 18 luvun 9 §:ssä tarkoitettu määräaika ei ollut alkanut kulua. (Ään.) KK 18 luku 9 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Helsingin käräjäoikeudessa Cowell Oy kertoi Asianajotoimisto C Oy:öön kohdistamassaan 7.5.1997 vireille tulleessa kanteessa, että asianajotoimisto oli 29.1.1992 saanut erästä urakkariitaa koskeneen toimeksiannon Cowell Oy:ltä. Asianajotoimiston edustajana asiaa oli hoitanut asianajaja B. Toimeksianto oli jatkunut 22.2.1993 asti, jolloin asianajotoimisto oli päättänyt toimeksiantosopimuksen. B:n taitamattoman ja huolimattoman toiminnan vuoksi Cowell Oy:lle oli aiheutunut vahinkoa, jonka korvaamisesta asianajotoimisto oli vastuussa. B oli lähettänyt Cowell Oy:n vastapuolena riidassa olleelle rakennuttajalle 5.2.1992 päivätyn kirjeen, jossa oli Cowell Oy:n puolesta vaadittu urakkasopimukseen perustuvana saatavana yhteensä 471 951 markkaa, mikä oli vastannut Cowell Oy:n näkemystä. B oli 14.4.1992 käynyt neuvottelun rakennuttajan kanssa. Neuvottelussa B oli unohtanut vaatia poistettavaksi aiheettomia kustannuksia noin miljoonan markan arvosta ja esittää toimistokuluvaatimuksen noin 133 000 markkaa. Neuvottelun tuloksena B oli tehnyt vääriä johtopäätöksiä ja päätynyt siihen, että Cowell Oy:n saatava olisikin korkeintaan 66000 markkaa ja sekin epävarma. B ei ollut neuvotellut näkemyksestään Cowell Oy:n toimitusjohtajan D:n kanssa eikä kysynyt tämän mielipidettä asiassa. B oli ilmoittanut kantansa Cowell Oy:lle 16.4.1992 päivätyllä kirjeellä. D oli reklamoinut B:tä heti kuultuaan neuvottelun lopputuloksen. B ei ollut uskonut Cowell Oy:n menestymismahdollisuuksiin, joten D oli joutunut vakuuttelemaan asiamiehelleen olevansa oikeassa. Asiat oli pitänyt käydä alusta saakka uudelleen läpi B:n kanssa. B ei ollut vienyt asiaa nopeasti välimiesoikeuteen, kuten toimeksiantoa annettaessa oli sovittu. Cowell Oy oli 25.3.1992 ja toistuvasti kevään 1992 aikana vaatinut asian viemistä välimiesoikeuteen. B oli kuitenkin jatkanut neuvotteluja, vaikka niissä ei ollut enää päästy eteenpäin. Vastapuoli oli asettanut välimiesoikeuden ehdoksi Cowell Oy:n kannalta kohtuuttoman välityssopimuksen. B oli esittänyt laatimansa sopimusluonnoksen D:lle joulukuussa

1. Luonnoksen mukainen välityssopimus oli tehty 20.8.
2. Välityssopimus oli kuitenkin ollut tarpeeton, sillä asia olisi ollut saatettavissa välimiesoikeuteen jo keväällä
3. Cowell Oy oli voittanut jutun välimiesoikeudessa, joka oli katsonut Cowell Oy:n urakkasopimukseen perustuvaksi saatavaksi rakennuttajalta 265 285,40 markkaa. Vaatimuskohdittain Cowell Oy esitti lisäksi seuraavaa:
4. Vastaaja oli laskuttanut kantajalta toimeksiannosta yhteensä 64 460 markkaa. Aiheelliseksi määräksi kantaja hyväksyi 19 460 markkaa 14.4.1992 saakka tehdyistä toimenpiteistä. Vastaajan oli palautettava 45 000 markkaa. Riita olisi ollut saatettavissa välimiesoikeuteen viimeistään huhtikuussa
5. B oli kuitenkin jatkanut toimeksiannon hoitamista noin vuoden neuvotteluin ja selvittelyin saattamatta asiaa välimiesoikeuteen. Hänen toimensa eivät olleet johtaneet mihinkään lopputulokseen. Toimenpiteet 14.4.1992 jälkeen olivat olleet turhia.
6. Aikavälillä huhtikuu 1992 - 22.2.1993 kantajayhtiön edustaja D oli joutunut tekemään B:n pyynnöstä huomattavan määrän turhaa selvitystyötä.
7. B:n pyynnöstä teetetty urakkaa koskenut taloudellinen loppuselvitys oli ollut tarpeeton toimenpide. Tehtävästä oli laskutettu 6 000 markkaa.
8. Cowell Oy oli tehnyt rakennuttajan kanssa 20.8.1993 välityssopimuksen, jonka mukaisesti Cowell Oy oli ottanut vastatakseen myös niistä välimiesoikeuden kuluista ja palkkioista, jotka välitystuomiossa mahdollisesti määrättäisiin vastapuolen maksettaviksi. Välitystuomiossa oli määrätty välimiesoikeuden kustannuksista 63 660 markkaa rakennuttajan maksettavaksi. Välityssopimuksen mukaan kantaja oli joutunut vastaamaan näistäkin kuluista. Cowell Oy:n vahingoksi oli jäänyt 27 724 markkaa. Cowell Oy oli aiheettomasti ottanut vastatakseen vastapuolen kustannuksista. Asian saattamiseksi välimiesoikeuteen ei olisi lainkaan tarvittu erillistä välityssopimusta. B:n olisi pitänyt ymmärtää, että välityssopimusta ei lainkaan tarvita ja ettei ole mitään syytä tehdä päämiehen kannalta epäedullista sopimusta. Kantaja oli B:n suosituksesta allekirjoittanut epäedullisen ja tarpeettoman välityssopimuksen.
9. Välimiesoikeus oli tuomiossaan katsonut, että kantajan saatavat oli niiden riitaisuuden vuoksi katsottava erääntyneiksi vasta siitä lukien, kun kannekirjelmä oli saapunut välimiehelle eli 30.11.1993 lukien. B:n huolimattoman ja taitamattoman toiminnan vuoksi asian saattaminen välimiesoikeuteen oli viivästynyt. Kantaja oli tämän seurauksena menettänyt oikeutensa pääomalle laskettavaan viivästyskorkoon ajalta 1.5.1992 - 30.11.
10. Mainituilla perusteilla Cowell Oy vaati Asianajotoimisto C Oy:n velvoittamista suorittamaan sille viivästyskorkoineen toimeksiannon hoitamisesta laskutetuista 64 460 markasta aiheettomiksi katsottavat 45 000 markkaa, tarpeettomien selvitysten vuoksi aiheutuneista kuluista ja ajanhukasta 20 000 markkaa, aiheettoman taloudellisen loppuselvityksen teettämisestä aiheutuneista kustannuksista 6 000 markkaa, tarpeettoman ja epäedullisen välityssopimuksen tekemisestä aiheutuneesta vahingosta 27 724 markkaa sekä asian hoitamisen viivästymisen aiheuttamasta viivästyskoron menetyksestä 67 205 markkaa. Vastaus Asianajotoimisto C Oy kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. Kantajan vaatimus oli ensiksikin kauppakaaren 18 luvun 9 §:n perusteella vanhentunut. Vastaajayhtiö oli päättänyt asianajotoimeksiannon 22.2.1993 päivätyllä kirjeellä ja tehnyt mainitussa lainkohdassa tarkoitetun lopputilityksen 12.3.1993 päivätyllä kirjeellä. Välityssopimusluonnos, urakkaa koskeva taloudellinen loppuselvitys ja kohtaa 2 lukuun ottamatta kantajan kaikkien vaatimuskohtien perusteet olivat olleet kantajan tiedossa lopputilityksen aikaan 12.3.
11. Välitystuomiossa ei ollut ilmennyt mitään uutta. Kanne oli myös perusteeton. Käräjäoikeuden tuomio 8.10.1999 Käräjäoikeus lausui, että vastaaja oli päättänyt toimeksiantosuhteen 22.2.1993 ja lähettänyt kantajalle loppulaskutusta koskevan kirjeen 12.3.
12. Käräjäoikeus katsoi, että vastaaja oli tehnyt kauppakaaren 18 luvun 9 §:ssä tarkoitetun tilin 12.3.
13. Oikeuskäytännössä oli katsottu, että vahingonkorvauskanne voidaan nostaa kauppakaaren 18 luvun 9 §:ssä säädetyn määräajan kuluttuakin, jos vahingonkorvausvaatimusten perusteet eivät ole ilmenneet asiamiehen tilityksestä. Cowell Oy:n mukaan B oli menetellyt huolimattomasti ja laiminlyönyt sen edun valvomisen erityisesti vastapuolen kanssa käymässään neuvottelussa 14.4.
14. B oli lähettänyt neuvottelua koskevan kirjeen D:lle 16.4.
15. Cowell Oy oli esittänyt kantansa neuvottelusta heti 16.4.1992 päivätyllä kirjeellä. D oli ilmoittanut saaneensa vasta huhtikuussa 1993 vastapuolen asiamiehen laatiman muistion tästä neuvottelusta, jolloin B:n huolimattomuusvirheet olivat selvinneet D:lle. Käräjäoikeus totesi, että kyseinen muistio oli ollut pelkästään toisen osapuolen laatima eikä yhteisesti hyväksytty. Muistiolla ei ollut merkitystä asian ratkaisun kannalta. B:n laatima välityssopimusluonnos oli ollut Cowell Oy:n käytettävissä tilityshetkellä 12.3.
16. D oli ollut tietoinen siitä, että Cowell Oy sitoutui luonnoksen mukaan vastaamaan kaikista välimiesoikeuden kuluista ja palkkioista myös siltä osin kuin ne välitystuomion mukaan tulisivat rakennuttajan maksettaviksi. Toimeksiantosuhteen päättymisen jälkeen Cowell Oy ja rakennuttaja olivat tehneet luonnoksen mukaisen välityssopimuksen ja niiden välinen riita-asia oli käsitelty välimiesoikeudessa. Cowell Oy ei ollut esittänyt vahingonkorvausvaatimuksilleen sellaisia perusteita, jotka eivät olisi olleet sen tiedossa tilityshetkellä, vaan olisivat ilmenneet vasta välimiesmenettelyssä ja välitystuomiosta. Cowell Oy:n vahingonkorvausvaatimustensa perusteiksi esittämät seikat olivat olleet sen tiedossa jo asiamiehen tilityksen aikaan 12.3.
17. Tämän vuoksi vahingonkorvauskanne olisi tullut nostaa kauppakaaren 18 luvun 9 §:n mukaisessa vuoden määräajassa. Kanne oli tullut vireille vasta 7.5.1997 ja nostettu siten myöhään. Sen vuoksi käräjäoikeus hylkäsi kanteen. Asian on ratkaissut käräjätuomari Hilkka Vähäsöyrinki. Helsingin hovioikeuden tuomio 8.6.2000 Cowell Oy valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Risto Uoti, Risto Hänninen ja Pirjo Kari. Esittelijä Merja Söderström. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Cowell Oy:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan yhtiö vaati hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomioiden kumoamista ja asian palauttamista käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi, koska kanteeseen ei ollut sovellettava kauppakaaren 18 luvun 9 §:ssä säädettyä määräaikaa eikä kannetta siten ollut nostettu myöhään. Asianajotoimisto C Oy vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 21.9 Perustelut Cowell Oy on 7.5.1997 vireille tulleessa kanteessaan lausunut, että asianajaja B oli toimiessaan Asianajotoimisto C Oy:n lukuun Cowell Oy:n oikeudellisena asiamiehenä eräässä urakkasopimukseen perustuvaa saatavaa koskevassa riidassa menetellyt taitamattomasti ja huolimattomasti. B ei ollut Cowell Oy:n edellyttämin tavoin nostanut asiassa nopeasti kannetta, vaan oli jatkanut neuvotteluja vastapuolen kanssa, teettänyt Cowell Oy:n edustajalla selvitystyötä, hankituttanut urakkaa koskevan loppuselvityksen ja saanut Cowell Oy:n hyväksymään välityssopimuksen, jotka kaikki toimet olivat olleet tarpeettomia. Välityssopimus oli lisäksi ollut Cowell Oy:lle epäedullinen. Toimenpiteiden aiheettomuutta Cowell Oy on voinut arvioida vasta, kun pääasia oli toisen asiamiehen ajamana ratkaistu välimiesoikeudessa. Osaksi tarpeettomista ja osaksi virheellisistä toimenpiteistä on aiheutunut Cowell Oy:lle toimeksiantajana vahinkoa ja niiden osalta asianajotoimistolle maksettu lasku on näin osoittautunut aiheettomaksi. Sen vuoksi Cowell Oy on vaatinut asianajotoimistolta korvausta asianajotehtävän hoitamisessa aiheutetusta vahingosta ja tarpeettomista kustannuksista sekä aiheettomasti perityistä palkkioista. B:n tehtävänä on ollut toimia Cowell Oy:n asiamiehenä edellä mainitussa riidassa. Ennakkomaksuna palkkiostaan asianajotoimisto on saanut Cowell Oy:ltä haltuunsa 30 000 markkaa. Ennen kanteen vireilletuloa yhtiön asianajotoimisto on kirjallisesti päättänyt toimeksiantosuhteen ja ilmoitettuaan kirjeellään 12.3.1993 kuittaavansa ennakkomaksusta kolme palkkiolaskuaan palauttanut jäännöksen Cowell Oy:lle. Asiassa on kysymys siitä, tuleeko kauppakaaren 18 luvun 9 §:n säännöstä erityisestä vanhentumisajasta soveltaa kanteessa tarkoitettuihin vaatimuksiin. Edellytyksenä lainkohdassa säädetyn normaalia lyhyemmän vanhentumisajan soveltamiselle ei ole vain se, että kysymyksessä on toimeksiantosuhde, vaan myös se, että asiamies erottuaan toimestaan on tehnyt siitä tilin. Määräaika kanteen nostamiselle alkaa tilinteosta, ja ellei tilitystä ole tehty, ei säännöstä voida soveltaa. Asianajotoimisto on ollut velvollinen tekemään tilityksen ennakkomaksusta päämiehelleen, kuten se on tehnytkin. Cowell Oy:n kanne ei kuitenkaan perustu väitteeseen vahingon aiheuttamisesta näiden varojen hallussapidossa, vaan siihen tapaan, jolla asianajotoimisto Cowell Oy:n oikeudellisena asiantuntijana on hoitanut saamaansa toimeksiantoa. Alempien oikeuksien mukaan asiamiehen toiminta asiassa on selvinnyt Cowell Oy:lle 12.3.1993 tehdystä lopputilityksestä tai sitä edeltäneestä kirjeenvaihdosta. Sellaista lopputilitystä, jossa korvauskanteen perusteena oleva väitetty virhe tai laiminlyönti olisi ollut nähtävissä, ei ole kuitenkaan tehty tai, kuten asianajotoimisto on lausunut, ole ollut edes mahdollista tehdä. Kauppakaaren 18 luvun 9 §:ssä säädetty määräaika ei siten ole alkanut kulua eikä Cowell Oy:n vahingonkorvaussaatava ole vanhentunut. Päätöslauselma Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumotaan ja asia palautetaan Helsingin käräjäoikeuteen, jonka on Cowell Oy:n ilmoituksesta otettava se uudelleen käsiteltäväksi. Cowell Oy:n on tehtävä sanottu ilmoitus käräjäoikeuteen 60 päivän kuluessa Korkeimman oikeuden päätöksen antopäivästä uhalla, että hovioikeuden tuomio jää pysyväksi. Asian ovat ratkaisseet presidentti Olavi Heinonen sekä oikeusneuvokset Kari Raulos (eri mieltä), Kati Hidén, Markku Arponen ja Liisa Mansikkamäki. Esittelijä Tuomo Antila. Eri mieltä olevan jäsenen lausunto Oikeusneuvos Raulos: Kauppakaaren 18 luvun 1 §:ssä säädetään seuraavasti: "Jos joku toisen pyynnöstä suostuu asioitsemaan ja toimittamaan jotakin hänen puolestaan niin ottakoon siihen valtakirjan ja pitäköön sitten siitä huolen; tehköön myös tilin ja selvän siitä, mitä haltuunsa saapi." Sanotun luvun 9 §:n mukaan kanne asiamiehen toimituksesta on nostettava yön ja vuoden kuluessa siitä kun asiamies erosi toimestaan ja teki siitä tilin. Keskeisenä edellytyksenä sille, että kysymys on sellaisesta asiamiestoimesta, josta tehdyn tilin moittimiseen soveltuu viimeksi mainitussa lainkohdassa säädetty lyhyt kanneaika, on, että toimeen kuuluu jossain muodossa omaisuuden hoitamista päämiehen lukuun tai ainakin mahdollisuus päämiehen omaisuuden vallintaan. Cowell Oy:n asianajotoimistoa vastaan ajamassa kanteessa on ollut kysymys yhtäältä liialliseksi väitetyn asianajopalkkion alentamisesta ja toisaalta vahingon ja kulujen korvaamisesta huonosti hoidetuksi väitetyn asianajotehtävän johdosta. Sanotussa asianajotoimeksiannossa on ollut kysymys asianajotoimiston palveluksessa olleen asianajajan toimimisesta oikeudellisena neuvonantajana eräässä urakkasopimukseen perustuvaa saamista koskevassa riidassa. Suoritettuun toimeksiantoon ei ole miltään osin kuulunut Cowell Oy:n omaisuuden hoitamista eikä vallintaa. Sen vuoksi Cowell Oy:n kanteen nostamiseen ei ole sovellettava kauppakaaren 18 luvun 9 §:n mukaista määräaikaa. Sanotuilla perusteilla yhdyn Korkeimman oikeuden päätöslauselmaan.