KKO/2002/121

2002 false KKO:2002:121 Kysymys siitä, voitiinko pesänjakajalle antaa määräys puolisoiden yhdessä omistaman kiinteän omaisuuden myymiseen osituksen toimittamiseksi. AL 85 § 3 mom PK 23 luku 8 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Asian tausta Käräjäoikeus oli 22.6.1999 määrännyt pesänjakajan toimittamaan omaisuuden osituksen avioeroon 19.3.1999 tuomittujen A:n ja B:n välillä. Asiakirjojen mukaan puolisot, joilla oli avio-oikeus toistensa omaisuuteen, omistivat puoliksi kolme tilaa ja yhden määräalan sekä niin ikään puoliksi maatalousirtaimiston. Mainitun omaisuuden arvo oli noin 300 000 euroa. Lisäksi kumpikin puoliso omisti vähän muuta omaisuutta, jolla ei kuitenkaan osituksen kannalta ollut juurikaan merkitystä. Puolisot vastasivat keskenään puoliksi noin 100 000 euron maatilatalouden veloista ja noin 50 000 euron takausvastuusta. Tilojen ja määräalan pinta-alat olivat noin 12-26 hehtaaria ja niiden yhteispinta-ala noin 77 hehtaaria. Puolisot harjoittivat maatilalla pääelinkeinonaan karjataloutta, josta vastasi A, sekä sivuelinkeinonaan villisikojen tarhausta ja siihen liittyvää ravintolatoimintaa, joista huolehti B. Orimattilan käräjäoikeuden päätös 15.12.2000 Pesänjakaja vaati käräjäoikeutta määräämään, että puolisoiden omistama kiinteä ja irtain maatalousomaisuus on hänen toimestaan myytävä, koska ositusta ei voida muuten toimittaa. A hyväksyi pesänjakajan hakemuksen. B vastusti hakemusta. Käräjäoikeus totesi, että osapuolet eivät olleet päässeet osituksestaan sopimukseen. Kumpikaan ei ollut suostunut siihen, että toinen lunastaisi toisen osuuden. Yhteisomistuksen ja yhteishallinnon jatkaminenkaan ei olisi onnistunut, koska se olisi edellyttänyt puolisoiden keskinäistä yhteistoimintaa, johon he eivät riitojensa vuoksi olisi pystyneet. Puolisot olivat käyneet myös neuvotteluja poikansa kanssa siitä, että tämä olisi ostanut maatilan irtaimistoineen. Kauppa oli kuitenkin rauennut, koska A ei ollut hyväksynyt sitä, että B:kin olisi saanut tilalta asunnon, koska tuolloin A ja B olisivat joutuneet asumaan lähinaapureina. Käräjäoikeus katsoi, että kiinteä omaisuus voitaisiin jakaa halkomalla, mutta näin syntyvät kaksi yksikköä eivät olisi enää elinkelpoisia. Sivuelinkeinona harjoitettu villisikojen tarhaus ei yksinään olisi elinkelpoinen eikä karjatalouskaan kannattavaa, koska siihen tarvittava peltopinta-ala vähenisi. Käräjäoikeus hyväksyi pesänjakajan hakemuksen. Asian on ratkaissut käräjätuomari Helena Toivola. Kouvolan hovioikeuden päätös 4.10.2001 B valitti hovioikeuteen, jossa hän vaati pesänjakajan hakemuksen hylkäämistä. Perusteluissaan hovioikeus totesi, että avioliittolain 85 §:n 3 momentin mukaan puolisoiden yhteinen omaisuus oli osituksessa jaettava. Jaossa noudatettavan perintökaaren 23 luvun 8 §:n säännösten mukaan oikeus voi pesänjakajan esityksestä määrätä omaisuutta myytäväksi, ellei jakoa muutoin saada toimitetuksi. Tätä säännöstä oli hovioikeuden mukaan tulkittu oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa varsin tiukasti. Osituksen tavoitteena on, että puolisoiden aviovarallisuussuhde ja muutkin sidonnaisuudet puretaan osituksessa lopullisesti. Tämän vuoksi puolisoiden välille ei pitäisi jättää tai perustaa murto-osaista yhteisomistusoikeutta. Hovioikeus katsoi, että tästä säännöstä on kuitenkin poikettava, jos kysymyksessä on kiinteä omaisuus, joka voidaan maanjakotoimituksessa jakaa, ja jos jako ei tosiasiallisesti johda epätarkoituksenmukaiseen lopputulokseen. Myyntilupa oli myönnetty lähinnä sellaisissa tapauksissa, joissa kiinteä omaisuus oli muodostanut pääosan omaisuudesta ja kiinteistön jakaminen olisi ollut epätarkoituksenmukaista sen pienen koon tai rakentamista koskevien rajoituksien vuoksi. Nyt kysymyksessä oleva maatila oli kooltaan riittävän suuri jaettavaksi. Vaikka Uudenmaan maaseutukeskus r.y.:n lausunnosta oli pääteltävissä, ettei maatila olisi enää jakamisen jälkeen elinkelpoinen, eivät elinkeinolliset syyt hovioikeuden mukaan ollut riittävä peruste myyntiluvan saamiselle. Avioliittolain 88 §:stä ilmenevästä oikeusohjeesta johtuen osituksen toteuttaminen edellytti myös lainojen jakamista kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla. Asianosaiset eivät olleet päässeet sopimukseen velkojen jakamisesta eikä pesässä ollut rahaa velkojen maksamiseen. Velkojen määrä ei kuitenkaan ollut hovioikeuden mukaan niin suuri, että niiden maksamiseksi maatila olisi joka tapauksessa myytävä. Siten velatkaan eivät estäneet osituksen toimittamista maatilaa myymättä. Lisäksi hovioikeus totesi, että puolisoiden keskinäisistä riitaisuuksista aiheutuvilla ongelmilla ei ollut merkitystä luvan edellytyksiä harkittaessa. Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, että ositettavan omaisuuden jaolle ei ollut näytetty olevan lain tarkoittamaa estettä ja että ositus oli toimitettavissa jakamalla omaisuus. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja hylkäsi pesänjakajan hakemuksen. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juhani Heikkilä, Martti Kurri ja Seija Pälsi. Esittelijä Minna Hällström. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Pesänjakajalle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan hän vaati hakemuksensa hyväksymistä. Vastauksessaan A vaati pesänjakajan hakemuksen hyväksymistä ja B vastusti sitä. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut Avioliittolain 85 §:n 3 momentin nojalla puolisoiden yhteinen omaisuus on vaadittaessa jaettava osituksessa. Lainkohdasta ei tarkemmin ilmene, mitä jakamisella tarkoitetaan. Osituksen päätarkoitus on purkaa puolisoiden aviovarallisuussuhde. Tähän kuuluu, että puolisoiden yhteiset taloudelliset suhteet joudutaan selvittämään ja järjestelemään, mikä tarkoittaa yleensä yhteisomistussuhteiden ja yhteisten velkasuhteiden lopettamista. Osituksen tarkoituksesta johtuu, että yhteisen omaisuuden jakamisella pitäisi pyrkiä yhteisomistussuhteen lopettamiseen tai purkamiseen. Osituksessa puolisoiden yhteisen omaisuuden jakaminen tai oikeastaan yhteisomistussuhteen purkaminen voidaan toimittaa ensiksikin osituksen keinoin. Tämä tarkoittaa sitä, että yhteisomistussuhde voi tulla puretuksi, kun enemmän omaisuutta omistava joutuu luovuttamaan omaisuuttaan toiselle puolisolle niin sanottuna tasinkona. Tässä tapauksessa puolisoiden varallisuus- ja velkasuhteet ovat sellaiset, että nyt kysymyksessä olevaa yhteisomistussuhdetta ei voida purkaa tasinkoa luovuttamalla. Sellaisissa tapauksissa, joissa puolisoilla on yhteistä velkaa ja osituksessa on esitetty avioliittolain 88 §:ssä tarkoitettu vaatimus puolison osuuden suorittamisesta ja sitä seurannut avioliittolain 101 §:ssä tarkoitettu vaatimus koko velan vastattavaksi ottamisesta, yhteisomistus voi tulla puretuksi, kun koko velan vastattavakseen ottaneelle puolisolle annetaan avioliittolain 101 §:ssä säädetyssä järjestyksessä enemmän omaisuutta. Tässä tapauksessa kumpikaan puoliso ei ole esittänyt avioliittolain 88 §:ssä tarkoitettua vaatimusta, joten avioliittolain 101 §:ssä säädetty menettely ei ole tullut harkittavaksi. Kuitenkin puolisoiden varallisuus- ja velkasuhteista on pääteltävissä, että mainitulla menettelyllä yhteisomistussuhdetta ei olisi voitu kokonaan purkaa. Jos osituksen keinoin puolisoiden yhteisomistussuhdetta ei voida purkaa eli yhteistä omaisuutta jakaa, jakamista on harkittava avioliittolain 85 §:n 3 momentin nojalla. Vakiintuneesti on katsottu, että jakamisessa noudatetaan avioliittolain 98 §:n nojalla perintökaaren 23 luvun 8 §:n säännöksiä. Lainkohdan 1 momentin mukaan pesänjakajan on suoritettava jako siten, että kullekin osakkaalle annetaan osa kaikenlaatuisesta omaisuudesta. Kuitenkin on omaisuus, jota ei voida sopivasti jakaa osiin tai erotella, mikäli mahdollista, pantava samaan osaan. Jollei jakoa muuten saada toimitetuksi, voi oikeus 2 momentin mukaan määrätä, että tietty omaisuus tai tarvittaessa koko omaisuus on pesänjakajan toimesta myytävä. Perintökaaren 23 luvun 8 §:n 1 momentissa ilmaistu, ensisijaisena noudatettava esineellisen tasajaon periaate edellyttäisi, että kummallekin puolisolle annettaisiin osa kiinteästä omaisuudesta. Tässä tapauksessa yhteinen kiinteä omaisuus käsittää kolme erillistä tilaa ja metsäpalstan. Nuo kiinteistörekisteriyksiköt ovat kuitenkin yhdessä muodostaneet samaa maatilataloutta palvelevan yhteisviljelyksessä olleen kokonaisuuden eikä omaisuutta asiakirjoista ilmenevän selvityksen mukaan voida nykyisinä rekisteriyksikköinä jakaa puolisoiden kesken tasan siten, että kumpikin saisi omat yksikkönsä. Näin ollen perintökaaren 23 luvun 8 §:n soveltaminen nyt kysymyksessä olevan osituksen yhteydessä tapahtuvassa yhteisen omaisuuden jakamisessa tarkoittaa joko yhteisomistuksen pysyttämistä tai omaisuuden jakamista samaan osaan taikka, jos ositusta ei muuten saada toimitetuksi, omaisuuden myymistä. Yhteisen omaisuuden jakamista yksin yhden puolison osaan ei ole katsottu mahdolliseksi, jos se on merkinnyt omaisuuden lunastamista ja jos toinen puoliso ei ole siihen suostunut. Omaisuuden myyminen on lainkohdan sanamuodonkin mukaan mahdollista vasta, jos toimitusta ei muuten saada suoritetuksi. Myyminen on siis viimesijainen keino. Tässä tapauksessa yhteisomistussuhteen purkaminen jakamalla yhteinen omaisuus yksin toisen puolison osaan merkitsisi puolison osuuden lunastamista, johon kumpikaan puoliso ei ole suostunut. Näin ollen asiassa jää harkittavaksi, voidaanko ositus toimittaa yhteisomistus pysyttämällä vai onko omaisuus myytävä. Koska puolisot ovat tässä tapauksessa katsoneet, että maatalousirtain seuraa kiinteää omaisuutta, asia on ratkaistava sen mukaan, pysytetäänkö kiinteän omaisuuden yhteisomistus vai onko kiinteä omaisuus myytävä. Kiinteän omaisuuden yhteisomistussuhde on katsottu yleensä voitavan osituksessa pysyttää, jos kiinteistö kiinteistönmuodostamislainsäädännöstä johtuvien niin sanottujen osittamisrajoituksien estämättä on voitu osituksen jälkeen jakaa kiinteistötoimituksessa. Tässä tapauksessa ei ole edes väitetty, että osittamisrajoitukset estäisivät kiinteistöjen jakamisen esimerkiksi halkomisessa. Tämä seikka puhuu sen puolesta, että yhteisomistussuhde pysytetään osituksessa. Tarkoituksenmukaisen ja järkevän taloudenpidon mukaista on, että omaisuuden jakamisella ei vähennetä omaisuuden käyttömahdollisuuksia. Tämä periaate voidaan ottaa huomioon myös kiinteistön yhteisomistussuhteen pysyttämistä tai kiinteistön myymistä harkittaessa. Tässä tapauksessa kiinteää omaisuutta on käytetty yhtenä kokonaisuutena maatilatalouden harjoittamiseen, jossa tuotantosuuntina ovat olleet toisaalta lypsykarjatalouden ja toisaalta villisikatalouden harjoittaminen. B on vaatinut kiinteistöjen ja tuotantosuuntien jakamista niin, että hänelle jäisi villisikatalouden harjoittaminen ja A jatkaisi lypsykarjatalouden harjoittamista. Uudenmaan maaseutukeskus r.y:n lausunnon mukaan tila on kokonaisuutena ollut elinkelpoinen lypsykarjatalouden ansiosta. Lausunnosta on siten pääteltävissä, etteivät B:n vaatiman kiinteistöjen ja tuotantosuuntien jakamisen jälkeen muodostuvat tilat olisi enää elinkelpoisia entisenlaisen maatilatalouden harjoittamiseen. Nämä seikat puoltavat kiinteän omaisuuden myymistä. Samaa ratkaisua puoltavat myös maatilatalouden melko suuret velat ja se, että puolisot ovat olleet pääsemässä sopimukseen tilakokonaisuuden myynnistä tilanpitoa halukkaaksi jatkamaan ilmoittautuneelle pojalleen, vaikka sopimus onkin kariutunut maatilatalouden kannalta sivuseikkana pidettävään toisen puolison asumisen järjestämiseen. Harkitessaan yhteisomistussuhteen pysyttämisen puolesta ja sitä vastaan puhuvia seikkoja keskenään, Korkein oikeus katsoo, että yhteisomistussuhteen pysyttämistä vastaan puhuvia seikkoja on pidettävä painavampina. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo, että tässä tapauksessa ositusta ei saada toimitetuksi muutoin kuin myymällä pesänjakajan hakemuksessa tarkoitettu omaisuus. Päätöslauselma Hovioikeuden päätös kumotaan. Korkein oikeus määrää, että käräjäoikeuden päätöksessä mainittu omaisuus on pesänjakajan toimesta myytävä. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Gustaf Möller, Kati Hidén, Pertti Välimäki ja Pasi Aarnio. Esittelijä Kristiina Laakso.