§:n 3 momentissa oli lueteltu esimerkkejä korostetusti henkilökohtaisista asioista, joita koskevia tahdonilmaisuja ei edes edunvalvoja voinut antaa. Tällaisena asiana ei ollut mainittu isyyden kumoamista. Isyyden kumoamista ei myöskään ollut pidettävä tällaisena asiana, koska siinä oma tahdonilmaisu ei ollut oikeusvaikutuksen ehdoton edellytys, vaan isyyden kumoaminen perustui lääketieteelliseen selvitykseen. Isyyden kumoamista koskevissa oikeudenkäynneissä alaikäisen lapsen toimiessa kantajana lasta oli edustanut ennen holhoustoimesta annetun lain voimaantuloa uskottu mies (esim. KKO 1999:77), eikä lain voimaantultua tässä prosessuaalisessa asetelmassa ollut tarkoitettu tehtävän mitään muutoksia. Kysymys oli siten tilanteesta, jossa A ja B eivät yhdessä pystyneet tekemään päätöstä isyyden kumoamista koskevassa asiassa ja näin edustamaan lasta, eikä kumpikaan heistä yksin voinut edustaa lasta asiassa, koska heidän ja X:n etu saattoi joutua keskenään ristiriitaan. Ainoa tapa ratkaista asia oli määrätä X:lle edunvalvoja tekemään lapsen puolesta päätökset isyyden kumoamisasiassa. Tässä tehtävässään edunvalvojan oli muun ohessa lapsen etua silmällä pitäen harkittava, oliko isyyden kumoamista koskevan kanteen nostaminen perusteltua, eikä lapsen edun arviointi kuulunut vielä tähän edunvalvojan määräämistä koskevan asian harkintaan. Viime kädessä kysymykseen lapsen edusta ottaisi kantaa tuomioistuin, mikäli isyyden kumoamista koskeva kanne nostettaisiin. Asianajajaa ei ollut pidettävä edunvalvojan tehtävään sopimattomana. Lain mukaan lastenvalvojan tehtäviin kuuluu lapsen edustaminen isyyden vahvistamista koskevissa asioissa, ei isyyden kumoamista koskevissa asioissa. Asianajajaa oli pidettävä parempana vaihtoehtona edunvalvojaksi kuin lastenvalvojaa, koska edunvalvojan tehtäviin kuuluu myös lapsen edun valvominen mahdollisessa oikeudenkäynnissä. Edunvalvojaksi esitettyä asianajajaa oli myös kokemuksensa perusteella pidettävä tehtävään sopivana. Edellä mainituilla perusteilla hakemus edunvalvojan määräämiseksi oli täysin perusteltu ja hyväksyttävä. Käräjäoikeus määräsi Q:n X:n edunvalvojaksi isyyden kumoamista koskevaan asiaan. Edunvalvojan tehtävässään Q:n oli otettava kantaa siihen, oliko isyyden kumoamista koskevan kanteen vireillepano perusteltua sekä, jos näin oli, valvottava X:n oikeutta ja etua oikeudenkäynnissä. Käräjäoikeus velvoitti oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:n nojalla B:n korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut. Asian on ratkaissut käräjätuomari Juha Lehto. Helsingin hovioikeuden päätös 14.12.2000 B valitti hovioikeuteen. Hovioikeus totesi, että A ja B olivat eri mieltä siitä, kuka oli X:n biologinen isä, ja siitä, oliko isyyden kumoamista koskevan kanteen nostaminen alaikäisen X:n edun mukaista. He olivat yhdessä holhoustoimesta annetun lain 4 §:n mukaan X:n edunvalvojia, joten kumpikaan ei voinut yksin tehdä lasta koskevia päätöksiä. Edunvalvojaa määrättäessä ratkaisevaa oli lapsen etu. Koska A oli tuonut esiin seikkoja, joiden mukaan X:n isä voi olla joku muu kuin B, oli lapsen edun mukaista ratkaista isyyden kumoamista koskevan kanteen tarpeellisuus. Kun huoltajien välillä oli eturistiriita, tuli X:lle määrätä edunvalvoja valvomaan hänen etuaan tässä asiassa. B ei ollut riitauttanut käräjäoikeuden tehtävään nimeämän asianajajan määräämistä muuten kuin siltä osin, että edunvalvojaksi tuli määrätä lastenvalvoja. Näillä ja muutoin käräjäoikeuden päätöksestä ilmenevillä perusteilla hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä. B velvoitettiin korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Timo Lötjönen, Eero Karttunen ja Paula Salonen. Esittelijä Anu Juho. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA B:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan hän vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja hakemus hylätään. B vaati myös, että A velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa kaikissa oikeusasteissa. A antoi pyydetyn vastauksen ja vaati vastauskulujensa korvaamista. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut A on hakemuksessaan vaatinut, että hänen vuonna 1993 syntyneelle lapselleen X:lle määrätään edunvalvoja päättämään lapsen puolesta isyyden kumoamista koskevan kanteen nostamisesta B:tä vastaan. Isyyslain 35 §:n 1 momentin mukaan isyyden kumoamista koskevan kanteen voi nostaa aviomies, äiti tai lapsi. Saman pykälän 2 momentista ilmenevän pääsäännön mukaan aviomiehen ja äidin on pantava kanne vireille viimeistään viiden vuoden kuluessa lapsen syntymästä. A:n ja B:n osalta tämä viiden vuoden kanneaika oli jo päättynyt ennen hakemuksen vireilletuloa. X:n kanneoikeus ei sitä vastoin ole lain mukaan sidoksissa määräaikaan. Lapsen kanneoikeutta rajoittaa vain se, että lapsi ei voi lain 37 §:n mukaan nostaa kannetta enää sen jälkeen, kun sekä aviomies että äiti ovat kuolleet. Oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan alaikäisen henkilöä koskevassa asiassa vajaavaltaisen alle 15-vuotiaan puhevaltaa käyttää huoltaja tai muu laillinen edustaja. A ei voi kuitenkaan X:n huoltajana käyttää isyyden kumoamista koskevassa asiassa X:n puhevaltaa, koska kanne olisi nostettava isyyslain 38 §:n mukaan kumpaakin vanhempaa eli myös häntä itseään vastaan. Holhoustoimesta annetun lain 11 §:n 1 momentin ja 32 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuin voi määrätä edunvalvojalle sijaisen muun muassa sillä perusteella, että edunvalvoja olisi mahdollisessa oikeudenkäynnissä päämiehen vastapuolena. Mainitun 11 §:n 2 momentin mukaan sijaiseen sovelletaan, mitä laissa säädetään edunvalvojasta. A:n hakemuksessa on siis kysymys siitä, että hänelle määrätään hakemuksessa ilmoitetussa tarkoituksessa edunvalvojan sijainen.
§:ssä ovat yleiset säännökset edunvalvojan kelpoisuudesta edustaa päämiestään. Pykälän 3 momentissa säädetään edunvalvojan edustusvallan rajoituksista sellaisissa asioissa, jotka ovat luonteeltaan korostetun henkilökohtaisia. Tämän lainkohdan mukaan edunvalvojalla ei ole kelpoisuutta päämiehensä puolesta antaa suostumusta avioliittoon tai lapseksiottamiseen, tunnustaa isyyttä, hyväksyä isyyden tunnustamista, tehdä tai peruuttaa testamenttia eikä edustaa päämiestään muussa sellaisessa asiassa, joka on näihin rinnastuvin tavoin henkilökohtainen. Lain esitöiden mukaan säännös perustuu jo lakia säädettäessä voimassa olleeseen periaatteeseen, jonka mukaan kukaan ei voi edustaa toista luonteeltaan henkilökohtaisissa asioissa (HE 146/1998 vp. s. 42 - 43). Kysymys on nyt siitä, liittyykö isyyden kumoamiseen piirteitä, jotka ovat siinä määrin henkilökohtaisia, että ne on otettava huomioon harkittaessa edunvalvojan määräämistä päättämään kanteen nostamisesta. Ottaen huomioon isyyden määrittämisessä käytettävien tutkimusten huomattavan korkea poissuljentateho merkitsee isyyden kumoamista koskevan kanteen nostaminen käytännössä melkein aina sitä, että aviomiehen isyys tulee isyyslain 34 §:n nojalla kumotuksi, jos lapsi ei biologisesti periydy aviomiehestä. Jos poissuljenta on riittävä, tuomioistuimella ei ole asiassa harkintavaltaa. Isyyden kumoamisen johdosta isän ja lapsen sukulaisuussuhde katkeaa kaikilta osin. Tämä merkitsee muun muassa huoltajuuden lakkaamista ja sitä, että lapsella ei ole enää mieheen sukuasemaan perustuvaa perintöoikeutta eikä oikeutta vaatia tältä myöskään elatusta. Edellä sanottu tarkoittaa sitä, että päätös aviomiehen isyyden kumoamista koskevan kanteen nostamisesta käytännössä merkitsee lapsen oikeudellisen aseman pysyväisluonteista muuttamista, jos lapsi ei biologisesti periydy aviomiehestä. Isyyden kumoamisen vaikutukset lapsen oikeudelliseen ja taloudelliseen asemaan sekä ihmissuhteisiin ovat merkittäviä ja kauaskantoisia.
§:n 3 momentissa nimenomaan luetellut, edunvalvojan edustusvallan ulkopuolelle jäävät oikeustoimet tarkoittavat erityisesti tahdonilmaisuja, joilla aikaansaadaan henkilön oikeudellisen aseman muutos. Asialliselta merkitykseltään isyyden kumoamista koskevan kanteen nostaminen voidaankin rinnastaa näihin asioihin. Vaikka edellä mainitusta asiasta päättäminen ei siten pääsääntöisesti kuulu edunvalvojan edustusvallan piiriin, saattaa syntyä tilanteita, joissa lapsen etu välttämättä vaatii kanteen nostamista jo ennen kuin hän täyttää 15 vuotta. Kaikissa lapsen oikeuksia ja asemaa koskevissa asioissa johtava periaate on, että ensisijaisesti huomioon otetaan lapsen etu. Tällöin tuomioistuimen tulee kaiken asiassa esitetyn perusteella arvioida, edellyttääkö lapsen etu isyyden kumoamiskanteen nostamista ja edunvalvojan sijaisen määräämistä huolehtimaan kanteen ajamisesta. Tässä tapauksessa A on esittänyt hakemuksen tueksi sen, että B ei ole hänen käsityksensä mukaan X:n isä ja että lapsella tulee olla oikeus selvittää biologinen isyys, vaikka se johtaisikin isyyden kumoamiseen. Jutussa tulee näin ollen olennaisena kysymyksenä arvioitavaksi se, onko pelkästään sen seikan selvittäminen, polveutuuko X B:stä, tässä tilanteessa X:n edun mukaista. Isyyslainsäädännön pääperiaatteita on pyrkimys siihen, että isyys vastaa biologista isyyttä. Lapselle kuuluvana oikeutena pidetään varsin yleisesti myös oikeutta saada tietää biologinen perimänsä. Tätä periaatetta ilmentää osaltaan lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 7 artiklan vaatimus siitä, että mikäli mahdollista lapsella tulee olla oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan. Käytännössä voi olla tilanteita, jolloin varmuuden saaminen lapsen biologisesta isästä on selvästi lapsen edun mukaista. Tällainen voi olla esimerkiksi tilanne, jos virheellisesti vahvistetusta isyydestä on lapselle kiistattomasti haittaa tai kun toimenpide on tarpeen biologisen isän aseman vahvistamiselle. Toisaalta tilanne voi olla sellainen, että lapselle on jo voinut muodostua kiinteä ja lämmin suhde isänä pitämäänsä henkilöön. Tämän suhteen pohjana olevan sukulaisuussiteen ehkä ennakoimaton katkeaminen isyyden mahdollisesti poissulkeutuessa voi olla lapselle järkyttävä kokemus. Paitsi biologisen perimän merkitystä korostetaan myös sosiaalisen vanhemmuuden merkitystä: lapsen kehitykselle ja lapselle itselleen voi biologisia siteitä tärkeämpää olla se, kenen kanssa lapsi on elänyt ja kehenkä sosiaaliseen vanhemmuuteen perustuvat siteet ovat muodostuneet. On mahdollista, ettei lapsi saavutettuaan iän, jolloin hänellä itsellään on mahdollisuus nostaa asiassa kanne, edes halua ryhdyttäväksi toimiin isyyden selvittämiseksi. Edellä sanottu puoltaa sitä tulkintaa, että kun kysymyksessä ei ole enää aivan pieni lapsi, päätöksenteko kanteen nostamisesta tulisi pääsääntöisesti jättää lapselle itselleen kun hän saavuttaa 15 vuoden iän, jollei lapsen edun näytetä vaativan edunvalvojan sijaisen välitöntä määräämistä. Nyt käsillä olevassa asiassa A on lapsen edun osalta vedonnut aineelliseen totuuteen pyrkimiseen ja epätietoisuuden poistamiseen. B on puolestaan vedonnut hyvään ja pitkäaikaiseen isä-lapsi -suhteeseen, lapsen kanneoikeuden säilymiseen sekä myös siihen, ettei A ole tuonut esille ketään vaihtoehtoista isäehdokasta. Punnitessaan lapsen edusta esitettyä selvitystä Korkein oikeus katsoo, ettei asiassa ole esitetty riittäviä perusteita edunvalvojan sijaisen määräämiseksi. A häviää asian, joten hän olisi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 ja 16 §:stä ilmenevien pääsääntöjen mukaan velvollinen korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut kaikissa oikeusasteissa. Kysymys on kuitenkin asiasta, jossa sovinto ei ole sallittu. Tällaisessa asiassa luvun 2§:n mukaan asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan, ja asianosainen voidaan velvoittaa vain erityisestä syystä korvaamaan osaksi tai kokonaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut. Huomiota tulee kiinnittää myös luvun 8a§:ään, jonka mukaan jos asia on ollut oikeudellisesti niin epäselvä, että hävinneellä asianosaisella on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin, tuomioistuin voi määrätä, että asianosaiset osaksi tai kokonaan vastaavat itse oikeudenkäyntikuluista. Asiassa ratkaistava oikeudellinen kysymys on objektiivisesti arvioiden varsin vaikea ja monitahoinen. Lainsäädäntöä voidaan myös pitää tältä osin tulkinnanvaraisena. A:lla voidaan näistä syistä katsoa olleen perusteltu syy oikeudenkäyntiin. Mainitut seikat puoltavat sitä kantaa, ettei asiassa ole erityistä syytä velvoittaa A:ta korvaamaan B:n oikeudenkäyntikuluja. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo, että asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan kaikissa oikeusasteissa. Päätöslauselma Hovioikeuden ja käräjäoikeuden päätökset kumotaan. Hakemus edunvalvojan määräämisestä hylätään ja B vapautetaan kaikesta oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta. Oikeudenkäyntikuluvaatimukset puolin ja toisin hylätään. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Kari Raulos, Mikko Tulokas (eri mieltä), Kari Kitunen ja Mikko Könkkölä. Esittelijä Timo Heikkinen (mietintö). Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto Oikeussihteeri Heikkinen: Esitän mietintönäni seuraavaa: Isyyslain 35 §:n mukaan isyyden kumoamista koskevan kanteen voi nostaa aviomies, äiti tai lapsi. Kanne on nostettava jokaista kanneoikeutettua vastaan, jolloin aviomies, äiti ja lapsi ovat kaikki asianosaisia asiassa. Aviomiehen ja äidin on pantava kanne vireille viiden vuoden kuluessa lapsen syntymästä. Jos aviomiehellä tai äidillä on ollut laillinen este tai hän näyttää muun erittäin painavan syyn, minkä vuoksi kannetta ei ole aikaisemmin nostettu, hän voi panna kanteen vireille viiden vuoden määräajan jälkeenkin. Lapsen kanneoikeutta ei ole sidottu mihinkään määräaikaan. Lapsen kanneoikeus lakkaa kuitenkin, kun sekä aviomies että äiti ovat kuolleet. Oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 1 §:n mukaan alaikäisen lapsen puhevaltaa hänen henkilöään koskevassa asiassa käyttää hänen huoltajansa tai muu laillinen edustaja. Kun lapsi on täyttänyt 15 vuotta, hän käyttää itsenäisesti puhevaltaansa huoltajansa tai muun laillisen edustajansa ohella. Mikäli alaikäisen lapsen huoltajina ovat hänen vanhempansa, he eivät voi käyttää isyydenkumoamisasiassa asianosaisina lapsen puhevaltaa. Lapselle on siksi hänen puhevaltansa käyttämistä varten holhoustoimesta annetun lain 11 §:n mukaisesti haettava edunvalvojan sijainen. Tässä asetelmassa lähtökohtana on, että aviomiehen ja äidin tulee reagoida isyyden kumoamiseksi heille säädetyssä määräajassa ja käyttää siten omaa kanneoikeuttaan, ja että lapsen kanneoikeuden käyttäminen jätetään lapsen itsensä päätettäväksi ajankohtaan jolloin lapsi itse on tähän kypsä ja oikeutettu käyttämään puhevaltaansa. Lapsen, hänen äitinsä ja isyysolettaman mukaisen isänsä tarpeet voivat asiassa olla keskenään hyvinkin erilaiset isyyden koostuessa erilaisista osasista, muun muassa taloudellisista, käytännöllisistä ja sosiaalisista. On kuitenkin mahdollista, että joissakin erityisissä tapauksissa lapsen etu vaatii isyydenkumoamiskanteen nostamista lapsen puolesta jo ennen lapsen oman puhevallan saavuttamistakin. Tällöin lapsen edun, joka asiassa on ensisijaisesti otettava huomioon, selvästi ja riidattomasti niin vaatiessa, kanne on myös voitava nostaa. Isyydenkumoamiskanteen nostamista ei näin ollen ole pidettävä
§:n 3 momentissa tarkoitettuna asiana, jota edunvalvoja ei voisi päämiehensä puolesta lainkaan tehdä ja jota tehtävää varten edunvalvojan sijaista ei myöskään voitaisi määrätä. Isyydenkumoamisasiassa tuomioistuimilla ei pääsääntöisesti ole kanteen nostamisen jälkeen lapsen etuun tai muuhunkaan perustuvaa harkinnanvaraa pysyttää isyyttä, vaan kanne on hyväksyttävä, jos miehen isyys on poissuljettu. Kanteen nostamisen lapsen edunmukaisuus on siksi selvitettävä jo edunvalvojan sijaisen määräystä haettaessa haettiinpa häntä suoraan kanteen nostamista varten tai vain ensiksi päättämään lapsen puolesta kanteen nostamisen edunmukaisuudesta. Nyt käsillä olevassa asiassa A on lapsen edun osalta vedonnut aineelliseen totuuteen pyrkimiseen ja epätietoisuuden poistamiseen. B on vastakkaisina argumentteina vedonnut hyvään ja pitkäaikaiseen isä-lapsi -suhteeseen, lapsen kanneoikeuden säilymiseen sekä myös siihen, ettei A ole tuonut esille ketään vaihtoehtoista isäehdokasta. Punnitessaan lapsen edusta esitettyä selvitystä Korkein oikeus katsonee, ettei asiassa ole esitetty riittäviä perusteita edunvalvojan sijaisen määräämiseksi. Oikeudenkäyntikulujen osalta asiassa on käräjäoikeuskulujen osalta sovellettava oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:ää ja muutoksenhakukulujen osalta oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16§:ää. Asiassa ei ole käräjäoikeuskulujen osalta erityistä syytä velvoittaa A:ta korvaamaan B:n oikeudenkäyntikuluja osaksikaan. Hovioikeuden ja käräjäoikeuden päätökset kumottaneen. Hakemus edunvalvojan määräämisestä hylättäneen ja B vapautettaneen suorittamasta A:lle korvausta oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa. A velvoitettaneen suorittamaan muutoksenhaun voittaneelle B:lle korvausta oikeudenkäyntikuluista hovioikeuden ja Korkeimman oikeuden osalta. Oikeusneuvos Tulokas: Hyväksyn esittelijän mietinnön.
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.