2002 false KKO:2002:39 Pienosakeyhtiön toimitusjohtaja tuomittiin rangaistukseen tahallisesta ympäristön turmelemisesta. Kysymys rangaistuksen mittaamisesta ja yhteisösakon tuomitsemisesta. (Ään.) RL 6 luku 1 § 1 mom RL 9 luku 2 § 1 mom RL 9 luku 4 § 6 kohta ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Mustasaaren käräjäoikeuden tuomio 29.9.1999 Virallisen syyttäjän syytteestä käräjäoikeus kuultuaan Länsi-Suomen ympäristökeskusta katsoi selvitetyksi, että A oli Oy X:n toimitusjohtajana ilman asianmukaista jätelupaa vienyt 1998 - 1999 useita kymmeniä kuutiometrejä erityyppistä jätettä yhtiön hallinnassa olevalle pohjavesialueella sijaitsevalle soranottoalueelle. Pohjavesialueella sijaitsi useita vedenottamoita. Alueelle oli viety perunajätettä, sahanpurua, metalliromua, trukkikalustoja, hiomanauhaa, ohennetta, pahvijätettä, jätepaperia, liuotinastioita ja astioita, jotka olivat sisältäneet pintakäsittelyainetta. A oli polttanut ilman jätelupaa osan jätteistä pohjavesialueella ja osan peittänyt soralla ja hiekalla. Käräjäoikeus tuomitsi A:n rikoslain 48 luvun 1 §:n 1 momentin, jätelain 6 §:n 6 kohdan, 19 §:n, 22 §:n 1 momentin ja 42 §:n sekä vesilain 1 luvun 19 ja 22 §:n nojalla ympäristön turmelemisesta yhdeksäksi kuukaudeksi vankeuteen sekä Oy X:n 50 000 markan yhteisösakkoon. A:lle tuomittu vankeusrangaistus määrättiin ehdolliseksi. Rangaistusta mitatessaan käräjäoikeus lausui, että suuri osa sorakuoppaan viedyistä jätteistä oli ollut sellaista, että A:n oli pitänyt tietää sen vaarallisuudesta. Selvää oli, että kemikaalitynnyreiden ja ohennepönttöjen vieminen pohjavesialueelle oli ollut vaarallista. Lisäksi A:n oli pitänyt ymmärtää, että hänelle koostumukseltaan vieraiden jätteiden polttaminen tavallisella avotulella oli ollut riskialtista. Selvää oli myös, että jätteiden peittäminen pohjavesialueella oli ylläpitänyt ympäristöön kohdistuvaa vaaraa ja samalla vaikeuttanut puhdistustyötä. A oli tiennyt laittoman jätteenkäsittelynsä riskeistä. Ympäristön turmeleminen oli laajaa. Se oli tehty suunnitelmallisesti ja taloudellisessa hyötymistarkoituksessa. Ympäristöviranomaisten selvästä käskystä huolimatta A ei ollut tehnyt mitään tilanteen korjaamiseksi, vaikka hänellä oli ollut siihen aikaa melkein puolitoista vuotta ennen oikeudenkäyntiä. Hän oli päinvastoin tehnyt tilanteen entistä vaarallisemmaksi ja vaikeammin korjattavaksi hautaamalla jätteet ja polttamalla osan niistä. Käräjäoikeus katsoi, että huomioon ottaen teon vakavuus ja siitä ympäristölle aiheutunut vaara yleinen lainkuuliaisuus edellytti tuntuvaa vankeusrangaistusta. Rangaistus voitiin kuitenkin tuomita ehdollisena. Yhteisösakon osalta käräjäoikeus lausui, että lainvastaista toimintaa oli harjoitettu osakeyhtiömuodossa ja että ympäristön turmeleminen oli ollut niin vakavaa, että mitkään kohtuussyyt eivät voineet estää yhteisösakon määräämistä. Kohtuullisena määränä oli pidettävä 50 000 markkaa, joka vastasi viittä prosenttia Oy X:n liikevaihdosta. Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Mikael Selander sekä lautamiehet Sirpa Bomberg, Caj Hammar ja Helge Rosenlund. Vaasan hovioikeuden tuomio 18.12.2000 Hovioikeus, johon A ja Oy X valittivat, ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota syyksilukemisen osalta. Rangaistuksen mittaamisesta hovioikeus totesi, että rikoslain 48 luvun esitöiden mukaan ympäristön keskeisen merkityksen tuli näkyä myös ympäristön vahingoittamisesta tuomittavien seuraamusten ankaruudessa. Säännösten ennaltaestävän tehon edellytyksenä oli, että niiden nojalla määrättävät seuraamukset ovat riittävän ankaria pidättämään ryhtymästä ympäristöä vaarantaviin tekoihin. A oli ollut tietoinen siitä, että hänen yleisvaarallinen tekonsa oli tapahtunut pohjavesialueella. Hänen rikoksensa osoitti erityistä piittaamattomuutta pohjaveden pilaamiskiellosta ja hän oli menettelyllään myös vakavasti vaarantanut pohjavettä. Rangaistusta mitatessaan hovioikeus otti huomioon raskauttavana seikkana sen, että rikos oli tapahtunut liiketoiminnassa tarkoituksin saavuttaa sillä taloudellista hyötyä riskeistä välittämättä. Arvioidessaan A:n syyksi luettua menettelyä kokonaisuudessaan hovioikeus katsoi, ettei hänen subjektiivista syyllisyyttään voinut pitää vähäisenä. Asiassa ei ollut ilmennyt sellaisia itse tekoon tai A:n henkilöön liittyviä syitä, joiden perusteella teko olisi sakolla sovitettavissa. Hovioikeus katsoi, että A:n syyksi luettu menettely ei kuitenkaan ollut ollut niin laajamittaista, että se olisi edellyttänyt niin ankaraa vankeusrangaistusta kuin käräjäoikeus oli tuominnut. Hovioikeus totesi, että rikoslain 9 luvun 4 §:ssä oli säädetty yhteisösakkoon tuomitsemisesta harkittaessa huomioon otettavista perusteista. Harkinnassa oli kiinnitettävä huomiota erityisesti muun ohella oikeushenkilön johdon osuuteen rikoksessa, rikoksentekijän asemaan oikeushenkilön toimielimissä, oikeushenkilön toiminnassa tehdyn rikoksen vakavuuteen ja rikollisen toiminnan laajuuteen sekä silloin, kun oikeushenkilön johtoon kuuluva tuomitaan rikoksesta rangaistukseen, oikeushenkilön kokoon ja tuomitun omistusosuuteen oikeushenkilössä sekä hänen henkilökohtaiseen vastuuseensa sen velvoitteista. Rikoslain 9 luvun esitöiden mukaan lainkohdan soveltaminen edellyttää tyypillisesti kokonaisarviointia. Se, että tuomitsemisen edellytykset olisivat vain niukasti täyttyneet, ilman että oikeushenkilön menettely olisi ollut erityisen moitittavaa, puoltaisi yhteisösakon tuomitsematta jättämistä. Toisaalta jo yhdenkin harkintaperusteen esiintyminen poikkeuksellisen voimakkaana voisi johtaa seuraamuksen tuomitsemiseen. Esimerkiksi mitä merkittävämmässä asemassa tekijä on, sitä läheisemmin hän samastuu oikeushenkilöön ja sitä perustellumpaa yhteisösakkoon tuomitseminen on. Samoin mitä vakavampi oikeushenkilön toiminnassa tapahtunut rikos on tai mitä laajempaa rangaistava toiminta on, sitä suurempi syy yleensä on tuomita oikeushenkilö rangaistukseen. Hovioikeus totesi, että A oli rikoksen tekoaikana ollut Oy X:n toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen. Hän oli itse ilmoittanut käytännössä omistavansa yhtiön. Näin ollen A samastui läheisesti yhtiöön. Oikeushenkilön johto oli siten ollut suoraan osallisena rikokseen. Nämä seikat osaltaan tukivat yhteisösakkoon tuomitsemista. Toisaalta A tuomittiin samasta rikoksesta yksilörangaistukseen. Lisäksi kyseessä oli pienyritys, joka työllisti lähinnä A:n oman perheen. Yrityksen taloudellinen tulos ei ollut merkittävä. Lain esitöiden mukaan nämä seikat puhuivat yhteisösakon tuomitsematta jättämisen puolesta. A:n syyksi luettu, yhtiön toiminnassa tapahtunut rikos oli vakava. Teko oli yleisvaarallinen ja sillä vaarannetut edut olivat arvokkaat. Ottaen huomioon erityisesti A:n syyksi luetun, yhtiön toiminnassa tapahtuneen rikoksen vakavuuden ja arvioiden asiaa myös kokonaisuutena hovioikeus katsoi, että yhteisösakon tuomitseminen oli tässä tapauksessa aiheellista. Hovioikeus totesi, että yhteisösakon mittaamisperusteita sääntelevän rikoslain 9 luvun 6 §:n nojalla yhteisösakon rahamäärän vahvistamiseen vaikuttavat sekä oikeushenkilön johdon osallisuus rikokseen että oikeushenkilön taloudellinen asema. Säännöksen esitöiden mukaan periaatteellisena lähtökohtana oli, että johdon osuudella ja oikeushenkilön taloudellisella asemalla olisi suunnilleen sama painoarvo yhteisösakon suuruutta määrättäessä. Yhteisösakkoa ei periaatteen mukaan voitaisi yleensä määrätä asteikon ylemmästä puoliskosta, jos tuomittavana oli taloudelliselta asemaltaan heikko oikeushenkilö, vaikka sen johdon osuus rikokseen olisi miten vakava tahansa. Vaikka A:n yhtiön toiminnassa tekemä rikos oli vakava, oli yhtiö kuitenkin ollut pieni ja taloudelliselta asemaltaan kokonaisuudessaan arvioiden heikko. Tästä syystä hovioikeus katsoi, että yhteisösakko oli mitattava läheltä rangaistusasteikon alarajaa. Näin ollen käräjäoikeuden tuomitsemaa yhteisösakkoa oli alennettava. Hovioikeus alensi A:lle tuomitun rangaistuksen kolmeksi kuukaudeksi vankeutta ja Oy X:lle tuomitun yhteisösakon 10 000 markaksi. A:lle tuomittu vankeusrangaistus määrättiin ehdolliseksi. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Leena Korkalainen, Raija Liljenfeldt ja Jorma Rudanko. Esittelijä Ulla Maija Rintanen. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Virallinen syyttäjä vaati A:lle tuomitun rangaistuksen ja yhtiölle tuomitun yhteisösakon koventamista. A vaati syytteen hylkäämistä ja vaihtoehtoisesti rangaistuksen lieventämistä. Yhtiö vaati, että se vapautetaan sille määrätystä yhteisösakosta ja että valtio velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa korkoineen. Asianosaiset vastasivat toistensa muutoksenhakemuksiin. A ja yhtiö esittivät muutoksenhakuajan jälkeen lisäselvitystä, johon virallinen syyttäjä vastasi. Korkein oikeus myönsi valitusluvan rangaistuksen mittaamisen ja yhteisösakon osalta. Muulta osalta kysymys valitusluvan myöntämisestä siirrettiin ratkaistavaksi valitusten käsittelyn yhteydessä. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Korkein oikeus ottaa huomioon A:n ja yhtiön muutoksenhakuajan jälkeen esittämät selvitykset. Valituslupaa ei myönnetä siltä osin kuin kysymys siitä on siirretty ratkaistavaksi valitusten käsittelyn yhteydessä. Perustelut A:lle tuomittavan rangaistuksen mittaaminen Rikoslain 6 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla rangaistusta mitattaessa on otettava huomioon kaikki asiaan vaikuttavat rangaistusta koventavat ja lieventävät perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä rikoksesta ilmenevään tekijän syyllisyyteen. A:n teko on yleiseltä kannalta vaarallinen. Teolla on vaarannettu sellaisen pohjaveden puhtaus, jota kymmenet taloudet käyttävät talousvetenään. Siten teko on hovioikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin aiheuttanut vaaraa yleiselle terveydelle. Tästä syystä tekoa on pidettävä poikkeuksellisen vaarallisena. A on tiennyt jätteiden sijoitusalueen kuuluvan pohjaveden muodostumisalueeseen. Ammattimaisesti jätteitä kuljettavan yhtiön toimitusjohtajana ja vesiosuuskunnan puheenjohtajana hän on tiennyt myös siitä vaarasta, joka teollisuusjätteistä aiheutuu pohjavedelle. Lisäksi hän on vastoin kaupungin vuonna 1994 antamassa maa-aineksenottoluvassa olevaa kieltoa vienyt jätteitä maa-aineksen ottoalueelle ja osin polttanut ja peittänyt niitä. Menettelyllään A on osoittanut törkeää piittaamattomuutta lain ja viranomaisten käskyistä sekä ihmisten terveydestä. A:n teossa tai sen vaikuttimissa ei ole ilmennyt lieventäviä seikkoja. A:n syyksi luetusta ympäristön turmelemisesta on vuonna 1995 annetussa rikoslain 48 luvun 1 §:ssä säädetty rangaistukseksi sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta. Säännös on melko uusi, ja muun muassa tästä syystä ei ole sellaista, erityisesti tahallista ympäristön turmelemista koskevaa oikeuskäytäntöä, jolla olisi merkitystä arvioitaessa A:lle tuomittavaa rangaistusta rangaistuskäytännön yhtenäisyyden kannalta. Ottaen huomioon A:n rikoksen poikkeuksellinen vaarallisuus ja rikoksesta ilmenevä A:n törkeää piittaamattomuutta osoittava syyllisyys, Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden määräämä rangaistus on liian lievä ja että käräjäoikeuden A:lle tuomitsema rangaistus on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vaarallisuuteen ja vahingollisuuteen sekä rikoksesta ilmenevään A:n syyllisyyteen. Yhteisösakon tuomitseminen Oikeushenkilön rangaistusvastuuta eli yhteisösakkoon tuomitsemista koskevat rikoslain 9 luvun säännökset voivat luvun 1 §:n nojalla tulla sovellettavaksi silloin, kun oikeushenkilön toiminnassa on tapahtunut sellainen rikos, josta on säädetty rangaistukseksi yhteisösakko. Luvun 3 §:n 1 momentin nojalla rikos katsotaan oikeushenkilön toiminnassa tehdyksi muun muassa silloin, jos sen tekijä on toiminut oikeushenkilön puolesta ja kuuluu yhtiön johtoon. Oikeushenkilön rangaistusvastuun edellytyksenä on puolestaan luvun 2 §:n 1 momentin nojalla muun muassa, että yhtiön johtoon kuuluva on ollut osallinen rikokseen. Rikoslain 48 luvun 9 §:n nojalla yhteisösakko voidaan tuomita muun muassa ympäristön turmelemisesta. Tässä tapauksessa ympäristön turmelemisesta tuomittu A on toiminut Oy X:n puolesta ja on sen toimitusjohtajana käytännössä yksin johtanut yhtiötä. Koska rikos on näin ollen tehty yhtiön toiminnassa ja koska siitä on tekijänä tuomittu sen johtoon kuuluva, yhteisösakon tuomitsemista koskevat rikoslain 9 luvun säännökset ovat tapaukseen sovellettavissa ja myös tuomitsemisen edellytykset täyttyvät. Kuten rikoslain 9 luvun 1 §:n 1 momentista ja 4 §:stä sekä luvun säätämistä koskevasta hallituksen esityksestä (HE 95/1993 vp. s. 1 ja 15 - 16) ilmenee, yhteisösakon tuomitseminen on kuitenkin harkinnanvaraista. Vaikka siis yhteisösakon tuomitsemisen edellytykset täyttyvätkin, tuomioistuimen on vielä erikseen harkittava, tuomitaanko yhteisösakko vai ei. Niistä rikoslain 9 luvun 4 §:ssä säädetyistä perusteista, joihin tulee erityisesti kiinnittää huomiota yhteisösakon tuomitsemista harkittaessa, tulevat tässä tapauksessa kysymykseen seuraavat: rikoksentekijän asema oikeushenkilön toimielimissä; rikoksen vakavuus ja rikollisen toiminnan laajuus; oikeushenkilölle rikoksesta aiheutuneet muut seuraukset; oikeushenkilön toimet rikoksen vaikutuksen ehkäisemiseksi tai poistamiseksi taikka laiminlyönnin ja rikoksen selvittämisen edistämiseksi; oikeushenkilön koko ja tuomitun omistusosuus siinä sekä hänen henkilökohtainen vastuunsa oikeushenkilön velvoitteista. Lainkohdan esitöiden (HE 95/1993 vp. s. 37) mukaan rikoksen tekijän asemalla harkintaperusteena tarkoitetaan, että mitä merkittävämmässä asemassa tekijä on ollut, sitä lähemmin hän samastuu oikeushenkilöön ja sitä perustellumpaa yhteisösakon tuomitseminen on. Tässä tapauksessa rikoksen tekijä A on yhtiön toimitusjohtaja, joka on myös käytännössä päättänyt yksin yhtiön toiminnasta. Näin ollen A:n asema yhtiössä puoltaa yhteisösakon tuomitsemista. Vaikka A:n tekemä ympäristön turmeleminen ei ole ollut kovin laajamittaista, se on ollut kuitenkin poikkeuksellisen vaarallista. Myös tämä seikka puoltaa yhteisösakon tuomitsemista, samoin kuin se, ettei rikoksesta ole aiheutunut yhtiölle muita seurauksia kuten vahingonkorvaus- tai menettämisseuraamusvelvoitteita. Vielä yhteisösakon tuomitsemista puoltaa se, että yhtiö on vasta oikeudenkäynnin alkamisen jälkeen ryhtynyt toimiin rikoksen vaikutuksien ehkäisemiseksi ja poistamiseksi. Oikeushenkilön koko ja tuomitun omistusosuus siinä sekä hänen vastuunsa sen velvoitteista otetaan rikoslain 9 luvun 4 §:n 6 kohdan mukaan huomioon silloin, kun oikeushenkilön johtoon kuuluva tuomitaan rikoksesta rangaistukseen. Lain esitöiden (HE 95/1993 vp. s. 38) mukaan säännöstä soveltamalla voidaan välttää se kohtuuttomuus, joka varsinkin pienyrityksissä voi aiheutua siitä, että samasta rikoksesta tuomittaisiin sekä yksilörangaistus että yhteisösakko. Tällainen kohtuuttomuus voi syntyä silloin, kun yhteisösakkokin tosiasiassa kohdistuisi samaan henkilöön kuin yksilörangaistus. Pyrkimyksenä on siis estää kahden rangaistuksen tuomitseminen samalle henkilölle samasta rikoksesta. Kuten lain esitöistä (HE 95/1993 vp. s. 3 - 5) ilmenee, yhteisösakolla on tarkoitus vaikuttaa oikeushenkilön päätöksentekoon ja sen toiminnan ohjautumiseen. Sellaisessa yhteisössä, jonka organisaatio on monimutkainen ja jossa päätöksenteko on eriytynyttä, yksilörangaistuksen vaikutukset eivät aina ulotu sinne, missä yhteisön toimintalinjoista päätetään. Jos rikoksen tekijänä tuomitaan sellainen henkilö, joka ei voi vaikuttaa oikeushenkilön toimintatapoihin eikä päätöksentekoon, hänelle tuomittavalla rangaistuksella ei juurikaan voida vaikuttaa yhteisön toimintaan. Sen sijaan välittömästi yhteisön taloudellista tulosta heikentävän yhteisösakon voidaan olettaa vaikuttavan suoraan niiden päätösharkintaan, joiden asema tai taloudelliset edut riippuvat yhteisön taloudellisesta menestyksestä ja jotka myös päättävät yhteisön toimintalinjoista ja -tavoista. Tässä tapauksessa yhtiön osakkeet omistavat A:n vanhemmat. Yhtiön hallituksen jäseninä ovat heidän lisäkseen yhtiön toimitusjohtajana oleva A ja hänen vaimonsa. Yhtiön toimintalinjat ja -tavat on päättänyt A itsenäisesti. Yhtiön 31.1.1998 päättyneen tilikauden taseen mukaan yhtiön varat olivat noin 1 750 000 markkaa ja velat noin 1 730 000 markkaa sekä oma pääoma noin 20 000 markkaa. Saman tilikauden tuloslaskelman mukaan yhtiön liikevaihto oli noin 950 000 markkaa, tulos ennen välittömiä veroja noin 8 000 markkaa ja maksettujen palkkojen määrä noin 200 000 markkaa. A:n lisäksi yhtiöllä on ollut yksi vakituinen työntekijä. Yhtiön konttorityöt on osapäivätyönään hoitanut A:n vaimo. Näin ollen yhtiö on pienyhtiö, jonka olennainen merkitys on siinä, että se on antanut A:lle työpaikan. Vaikka A ei omista yhtiön osakkeita ja vaikka jutussa ei ole esitetty selvitystä siitä, että hän olisi vastuussa yhtiön velvoitteista, voidaan yhtiön tosiasiallisesta päätöksenteosta ja taloudellisesta asemasta päätellä, että yhteisösakon vaikutukset tosiasiassa kohdistuisivat olennaisesti A:han itseensä. Tämä ei puolla yhteisösakon tuomitsemista. Näin ollen tässä asiassa kysymykseen tulevista yhteisösakon harkintaperusteista neljä puoltaa yhteisösakon tuomitsemista ja yksi peruste puhuu sen tuomitsemista vastaan. Harkitessaan näitä perusteita yhdessä ja arvioidessaan niiden keskinäistä merkitystä Korkein oikeus katsoo, että vahvimmin yhteisösakon tuomitsemisen puolesta puhuu rikoksen vaarallisuus ja yhtiön johdon osallisuus rikoksen tekemiseen. Toisaalta yhteisösakon tuomitsemista vastaan puhuu hyvin selvästi yhteisösakon kohdistuminen A:han, jolle jutussa tuomitaan myös vankeusrangaistus. Koska yhteisösakon ja vankeusrangaistuksen kohdistuminen samaan henkilöön on yhteisösakon päätarkoituksen vastaista, Korkein oikeus katsoo, että tässä tapauksessa yhteisösakon tuomitsemista vastaan puhuva peruste painaa kokonaisharkinnassa selvästi eniten. Tämän vuoksi syyttäjän vaatimus yhteisösakon tuomitsemisesta hylätään. Oikeudenkäyntikulut Koska syyttäjän syyte yhteisösakon tuomitsemisesta on hylätty ja koska yhtiö on vaatinut valtion velvoittamista korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut, tulisi valtio oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:n 1 momentista ilmenevän pääsäännön mukaan velvoittaa korvaamaan vastaajan kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Pykälän 2 momentista ilmenevän poikkeussäännön nojalla kulujen korvausta ei kuitenkaan tuomita, ellei erityistä syytä ole, jos samassa asiassa on esitetty useita syytteitä tai muita vaatimuksia, joista osa hyväksytään ja osa hylätään tai jätetään tutkimatta taikka jää sillensä. Normaalisti eri vastaajiin kohdistettuja vaatimuksia ei katsota samassa asiassa esitetyiksi. Syyttäjän vaatimukset A:ta ja yhtiötä vastaan ovat perustuneet siihen, että A on yhtiön puolesta toimiessaan tehnyt rikoksen. Myös yhteisösakon tuomitsemisen edellytykset ovat täyttyneet ja useat seikat ovat puoltaneet sakon tuomitsemista. Yhteisösakko on jätetty tuomitsematta siksi, että sen on katsottu kohdistuvan tosiasiassa myös A:han. Koska vaatimukset ovat johtuneet A:n yhtiön toiminnassa tekemästä rikoksesta ja koska yhtiö ja A tuomitsemisharkinnassa on samastettu, Korkein oikeus katsoo, että tässä tapauksessa syyttäjän esittämät vaatimukset on esitetty oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla samassa asiassa. Koska syyttäjän päävaatimus A:n tuomitsemisesta on hyväksytty ja yhteisösakkoa koskeva vaatimus hylätty ja koska lainkohdassa tarkoitettuja erityisiä syitä ei ole, yhtiön oikeudenkäyntikuluvaatimus hylätään. Tuomiolauselma Muutokset hovioikeuden tuomioon: 1) A:lle tuomittu rangaistus korotetaan yhdeksäksi kuukaudeksi vankeutta. Rangaistus on ehdollinen hovioikeuden tuomiossa mainituin koetusajoin. 2) Vaatimus Oy X:n tuomitsemisesta yhteisösakkoon hylätään ja yhtiö vapautetaan sille tuomitusta yhteisösakosta. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Gustaf Möller, Markku Arponen (eri mieltä), Pertti Välimäki ja Pasi Aarnio. Esittelijä Matti Sepponen. Eri mieltä olevan jäsenen lausunto Oikeusneuvos Arponen: A:lle tuomittavan rangaistuksen mittaamisen osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö. Erimielisyyteni koskee yhteisösakon tuomitsemista. A:lle on tuomittu ehdollinen vankeusrangaistus. Yhteisösakko on varallisuuteen kohdistuva seuraamus. Kun A:lle ei ehdollisen vankeuden ohella tuomita varallisuuteen kohdistuvaa sakkorangaistusta, ei siitä, että sama rikos johtaa sekä yksilörangaistuksen että yhteisösakon tuomitsemiseen, aiheudu kohtuuttomuutta. Yhteisösakon kohdistuminen A:han ei näin ollen selvästi puhu yhteisösakon tuomitsemista vastaan. Rikoksen vakavuus ja yhtiön johdon osallisuus rikoksen tekemiseen sitä vastoin puhuvat selvästi yhteisösakon tuomitsemisen puolesta. Muutkin yhteisösakon harkintaperusteet puoltavat yhteisösakon tuomitsemista. Näillä perusteilla en muuta hovioikeuden tuomiota Oy X:lle tuomitun yhteisösakon osalta. Äänestyksen tuloksen johdosta velvollisena lausumaan yhtiön valtioon kohdistamasta oikeudenkäyntikuluvaatimuksesta ilmoitan olevani samalla kannalla kuin enemmistö.
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.