KKO/2002/45

2002 false KKO:2002:45 Takaisinsaantikanteilla konkurssipesään peräytettäviksi vaadittuja varoja ei otettu huomioon pesän varoina takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 10 §:ssä tarkoitetun maksun huomattavuutta arvioitaessa. (Ään.) TakSL 10 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Rakennusliike A Oy:n konkurssipesän kanne Porin käräjäoikeudessa Rakennusliike A Oy:n (rakennusliike) konkurssipesä kertoi Porin Väriässät Oy:tä (yhtiö) vastaan nostamassaan kanteessa, että rakennusliike oli 4.11.1998 asetettu konkurssiin velkojan käräjäoikeudelle 2.11.1998 jättämästä ja velallisyhtiön itsensä 3.11.1998 jättämästä hakemuksesta. Rakennusliike oli aikaisemmin 21.7.1998 jättänyt käräjäoikeudelle yrityssaneeraushakemuksen ja hakenut samalla väliaikaista perintä- ja täytäntöönpanokieltoa, joka oli määrätty alkamaan 23.7.1998 ja kuulutettu Virallisessa lehdessä 29.7.

1. Rakennusliike oli 12.8.1998 maksanut yhtiölle seuraavat erääntyneet laskut: Laskun päiväys Eräpäivä Laskun markkamäärä 13.1.98 12.2.98 4 293,00 14.1.98 13.2.98 12 600,00 26.1.98 25.2.98 3 712,80 12.2.98 14.3.98 4 271,00 24.2.98 26.3.98 11 956,60 30.3.98 29.4.98 3 687,00 20.4.98 20.5.98 3 949,00 24.4.98 24.5.98 5 397,00 12.5.98 11.6.98 3 871,00 2.6.98 2.7.98 2 464,00 11.6.98 11.7.98 2 550,00 15.6.98 15.7.98 654,20 24.6.98 24.7.98 709,00 24.6.98 24.7.98 1 056,00 30.6.98 30.7.98 1 848,00 7.7.98 6.8.98 1 015,00 7.7.98 6.8.98 1 290,00 yhteensä 65 323,60 Pesäluettelon mukaan konkurssipesän varat olivat noin 2,1 miljoonaa markkaa. Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (takaisinsaantilaki) 10 §:n mukaisilla pesän varoilla tarkoitettiin kuitenkin pesän realisointituloksen mukaista määrää. Pesän varoja laskettaessa huomioon ei otettu takaisinsaantikanteilla peräytettäviksi vaadittavia määriä. Joulukuun loppuun 1999 mennessä konkurssipesän realisoinnista oli saatu 377 000 markkaa, ja eräs varma saatava huomioon ottaen pesäluetteloon merkityistä varoista voitiin arvioida kertyvän enintään noin 410 000 markkaa. Vallitsevan oikeuskäytännön mukaan velan maksua, joka oli vähintään 10 prosenttia konkurssipesän varoista, oli pidettävä lain tarkoittamalla tavalla huomattavana pesän varoihin nähden. Kun yhtiön 12.8.1998 saama maksu oli 15,8 prosenttia pesän 410 000 markan määräisistä varoista, maksu oli pesän varoihin nähden huomattava. Velan maksua ei voitu pitää takaisinsaantilain 10 §:n mukaan tavanomaisena. Lain esitöiden mukaan tavanomaisina maksuina pidettiin juoksevia ja toistuvia kuluja, kuten vuokria, palkkoja, veroja ja muita yrityksen toiminnan kannalta välttämättömiä maksuja. Yhtiölle maksettu velka oli sen sijaan perustunut tavarantoimituksiin, eikä maksu ollut ollut saneeraushakemuksen jättämisen jälkeen takaisinsaantilain 10 §:n tarkoittamalla tavalla välttämätön toiminnan ylläpitämiseksi. Maksu oli kohdistunut ennen saneeraushakemuksen jättämistä syntyneeseen velkaan, eikä yhtiö olisi saneerausmenettelyssä saanut täyttä suoritusta maksulle. Velan maksua ei voitu pitää tavanomaisena myöskään siksi, että se oli suurelta osin kohdistunut jo yli kolme kuukautta erääntyneenä olleeseen velkaan. Näillä perusteilla konkurssipesä vaati, että yhtiölle 12.8.1998 suoritettu 65 323,60 markan määräisen velan maksu peräytetään takaisinsaantilain 10 §:n nojalla ja että vastaaja velvoitetaan palauttamaan mainittu määrä konkurssipesälle korkoineen. Porin Väriässät Oy:n vastaus Yhtiö vaati kanteen hylkäämistä. Maksu ei ollut pesän varoihin nähden huomattava ja se oli tavanomainen. Suorituksen huomattavuutta arvioitaessa oli otettava huomioon, paljonko pesään tuli kertymään vapaita varoja. Esitetyn selvityksen mukaan pesään oli 31.12.1999 mennessä kertynyt varoja yhteensä 1 004 240 markkaa. Niistä tuli vähentää palkkaturvana kertyneet 440 812 markkaa ja konkurssipesän saama oikeudenkäyntikulujen korvaus 6 200 markkaa, jolloin pesään jäi vapaita varoja 566 000 markkaa, mistä maksu oli 11,48 prosenttia. Näihin varoihin tuli lisätä myös ainakin osa muilla takaisinsaantikanteilla peräytyviksi vaadituista varoista ja vasta niiden kertymisen jälkeen tuli laskea niin sanotut vapaat varat, joihin maksua tuli verrata. Vireillä oli kaksi takaisinsaantikannetta, joista toisessa vastaajana oli vakavarainen pankki ja toisessa A, rakennusliike ja kolme A:n läheistä. Huomioon ottaen näiden kanteiden laatu ja niissä vastaajina olevien henkilöiden maksukyky, kanteilla oli konkurssipesään saatavissa ainakin noin 500 000 markkaa. Näin laskettuna velkaa ei ollut maksettu takaisinsaantilain 10 §:n edellyttämällä tavalla pesän varoihin nähden huomattavalla määrällä. Muutenkin suoritusta oli syytä verrata muille velkojille tehtyihin suorituksiin ja huomattavuutta arvioitava myös tässä suhteessa. Kun rakennusliike oli 24.
2. - 4.11.1998 maksanut osto- ja käteissuoritusten lisäksi muita velkojaan noin 500 000 markkaa, yhtiön saama suoritus ei ollut kokonaisuuden kannalta merkittävä. Muita velkojia oli mahdollisesti suosittu yhtiön vahingoksi pikemminkin kuin päinvastoin. Maksu oli joka tapauksessa ollut tavanomainen. Velallisen ja velkojan liikesuhde oli ollut alusta eli vuodesta 1994 lähtien sellainen, että velkasaldoa oli säännöllisesti kasvatettu velaksimyynnillä ja lyhennetty kerralla suurempina erinä. Maksutavasta oli muodostunut molemminpuolinen hyväksytty käytäntö, minkä mukainen nyt peräytettäväksi vaadittu maksu oli. Vuoden 1998 suorituspäiväkirjan mukaan rakennusliike oli peräytettäväksi vaaditun maksun lisäksi maksanut 31.7.1998 kaksi laskua yhteensä 15 689 markkaa, 3.6.1998 19 laskua yhteensä 34 389,70 markkaa, 26.3.1998 seitsemän laskua yhteensä 6 490,50 markkaa ja 20.3.1998 kahdeksan laskua yhteensä 15 653,20 markkaa. Vastaavalla tavalla oli useampia laskuja suorituspäiväkirjan mukaan maksettu kertasuorituksina vuoden 1997 alkupuolelta lähtien. Suuret kertasuoritukset olivat siten olleet tavanomaisia, ja vielä riidanalaisten suoritusten jälkeenkin rakennusliike oli jäänyt yhtiölle velkaa yli 72 000 markkaa. Rakennusliikkeen pyrkiessä jatkamaan toimintaansa sille oli ollut tärkeää saada joustava tilisuhde jatkumaan. Senkin vuoksi saldon lyhentäminen oli ollut tarpeellinen ja tavanomainen liiketoimi. Kaupankäynti oli myös jatkunut konkurssiin saakka, joten oli ollut luonnollista, että velallinen oli pyrkinyt saamaan saldon sellaiseksi, että joustavaa luottokauppaa voitiin jatkaa. Käräjäoikeuden tuomio 3.3.2000 Käräjäoikeus lausui, että takaisinsaantilain 10 §:n mukaan velan maksu myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen määräpäivää peräytyi, jos velka oli maksettu määrällä, jota pesän varoihin nähden oli pidettävä huomattavana. Maksu ei kuitenkaan peräytynyt, jos sitä voitiin pitää olosuhteet huomioon ottaen tavanomaisena. Hallituksen esityksen (HE n:o 102/1990 vp. s. 55 - 56) mukaan ratkaisevaa ei ollut maksun suuruus sinänsä, vaan sen suhde pesän varoihin. Merkitystä oli sillä, miten maksu oli vaikuttanut velkojien jako-osuuden kokonaismäärään. Vertailukohtana oli pesäluettelosta ilmenevä pesän varojen määrä, mutta mahdollista oli esittää näyttöä siitä, että varojen määrä oli pesäluettelossa ilmoitettua suurempi tai pienempi. Maksun huomattavuus oli jätetty oikeuskäytännön varaan, mutta periaatteena oli, että objektiivisesti arvioiden epänormaalina pidettävät, tyypillisesti konkurssin vaikutusten kiertämiseksi suoritetut maksut peräytyisivät. Asiassa oli riidatonta, että suoritukset olivat tapahtuneet lainkohdan tarkoittamana takaisinsaantiaikana. Myös saatavien määrät ja eräpäivät, pesäluettelosta ilmenevät kantajayhtiön varat konkurssin alkamishetkellä sekä konkurssipesälle 31.12.1999 tuloutuneet varat olivat riidattomia. Asianosaiset olivat sen sijaan erimielisiä siitä, oliko suoritusta pidettävä pesän varoihin nähden huomattavana. Käräjäoikeus totesi, että esitetyn kirjanpitoselvityksen mukaan konkurssipesään oli 31.12.1999 mennessä kertynyt pesän realisoinnista yhteensä 1 004 240 markkaa, joista vastaajankin myöntämän mukaan tuli vähentää palkkaturvana saatu 440 812 markkaa ja oikeudenkäyntikulujen korvauksena saadut 6 247 markkaa. Oikeuskäytännössä oli jossain tapauksessa katsottu, että verrattaessa maksuun käytettyjä varoja pesän varoihin huomioon ei ollut otettava muilla takaisinsaantikanteilla pesään mahdollisesti peräytyviä varoja. Kantaa oli pidetty käytännöllisistä syistä välttämättömänä, mutta todettu, että se voi joskus johtaa varsin kyseenalaisiin tuloksiin varsinkin tapauksessa, jossa konkurssihallinnolla oli yhtäaikaa vireillä lukuisia samantyyppisiä takaisinsaantijuttuja ja jossa pesäluettelon mukaan velallisyhtiöllä ei ollut lainkaan varoja. Käräjäoikeus lausui, että ajatellun jako-osuuden kertymistä oli lainvalmistelutöiden mukaan pidettävä ratkaisevana arvioitaessa sitä, oliko maksu ollut lain edellyttämällä tavalla huomattava. Voitetuilla takaisinsaantikanteilla pesän varallisuustilanne oli tosiasiallisesti palautettu konkurssin alkamishetken tilanteeseen. Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi, että jo tuloutuneista kahdesta takaisinsaantikanteesta saadut varat yhteensä 188 993 markkaa tuli lisätä pesän niin sanottuihin vapaisiin varoihin. Pesän varojen määrä oli siten 556 000 markkaa, mistä maksu oli noin 11,5 prosenttia. Koska kahden vireillä olevan takaisinsaantikanteen lopputulosta oli mahdoton ennakoida, kanteilla mahdollisesti pesään saatavia varoja ei lähtökohtaisesti tullut huomioida pesän vapaita varoja määriteltäessä. Kanteille oli kuitenkin kokonaisarvostelun kannalta annettava jonkinlainen merkitys, koska osa niistä oli kohdistettu velallisen läheisiin ja niissä oli kyse useiden satojentuhansien markkojen peräytymisestä, jolloin kanteilla osaksikin toteutuessaan oli huomattava vaikutus pesän jaettaviin varoihin. Käräjäoikeus katsoi näin ollen jääneen luotettavasti näyttämättä, että pesän jaettavat varat olisivat ainoastaan kantajan ilmoittamat 410 000 markkaa. Suorituksen peräytyminen takaisinsaantilain 10 §:n nojalla edellytti lisäksi, että kysymys oli objektiivisesti arvioiden epänormaaleista, tyypillisesti konkurssin vaikutusten kiertämiseksi suoritetuista maksuista. Kun tätä ei ollut näytetty, käräjäoikeus katsoi, ettei suoritusta ollut kokonaisarvostelu huomioon ottaen pidettävä pesän edellä kerrottuihin vapaisiin varoihin nähden huomattavana. Näin ollen edellytykset suorituksen peräyttämiselle takaisinsaantilain 10 §:n perusteella puuttuivat. Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi kanteen. Asian on ratkaissut käräjätuomari Leena Teljo. Turun hovioikeuden tuomio 14.11.2000 Hovioikeus, jonne konkurssipesä valitti, hyväksyi käräjäoikeuden perustelut maksun huomattavuuden osalta. Maksun tavanomaisuuden osalta hovioikeus lausui, että yhtiöiden vuodesta 1994 alkaneessa liikesuhteessa maksukäytäntö oli ollut se, että rakennusliike oli lyhentänyt kerralla suurempia velkaeriä, jotka olivat sisältäneet erääntyneitä laskuja. Kyseessä olevan maksun jälkeen rakennusliike oli jäänyt edelleen velkaa yhtiölle siten, että konkurssissa valvottavaa saatavaa oli ollut noin 72 000 markkaa. Lisäksi oli otettava huomioon, että rakennusliike oli jätettyään yrityssaneeraushakemuksen 21.7.1998 ja saatuaan väliaikaisen perintä- ja täytäntöönpanokiellon 23.7.1998 suorittanut takaisinsaantiaikana lukuisille muille velkojille useita määrältään huomattaviakin velkoja. Nyt kyseessä oleva maksu oli siten kokonaisuutena arvioiden ollut, huolimatta maksun määrästä, osa tavanomaista liiketoimintaa. Näin ollen kysymys oli olosuhteisiin nähden tavanomaisesta maksusta, joka takaisinsaantilain 10 §:n nojalla ei peräytynyt konkurssipesään. Näillä perusteilla hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Mikko Suvanto, Eeva Perho ja Leena Kaivo-oja, joka myös on esitellyt asian. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Rakennusliikkeen konkurssipesälle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan konkurssipesä vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja että konkurssipesän käräjäoikeudessa esittämä kanne hyväksytään. Yhtiö vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut Takaisinsaantilain 10 §:n mukaan pesän varoihin nähden huomattavalla määrällä takaisinsaantiaikana suoritettu velan maksu peräytyy. Asiassa on kysymys siitä, otetaanko pesän varoja arvioitaessa huomioon muilla takaisinsaantikanteilla konkurssipesään peräytettäviksi vaaditut varat. Riidatonta on, että pesän realisointitulos on noin 410 000 markkaa ja että pesään on tämän lisäksi kahden takaisinsaantikanteen perusteella saatu 188 993 markkaa 44 penniä. Lisäksi vireillä on kaksi muuta takaisinsaantikannetta. Arvioitaessa takaisinsaantilain 10 §:ssä tarkoitettua suoritetun velan huomattavuutta pesän varoihin nähden tavoitteena on hallituksen esityksen (HE n:o 102/1990 vp. s. 55) mukaan ollut, että takaisinsaantiperuste voidaan helposti todeta ja että vertailukohtana olisi yleensä pesäluettelosta ilmenevä pesän varojen määrä. Näytön esittäminen siitä, että pesän varojen määrä on pesäluettelossa ilmoitettua suurempi tai pienempi, olisi hallituksen esityksen mukaan tietenkin mahdollista. Korkein oikeus toteaa, että takaisinsaantikanteilla peräytettäviksi vaadittavien varojen ottaminen huomioon pesän varoina johtaisi sattumanvaraiseen lopputulokseen siitä riippuen, missä järjestyksessä kanteet pannaan vireille ja ratkaistaan. Muiden takaisinsaantikanteiden menestymistä ei lisäksi useinkaan voida ennakoida. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo takaisinsaantilain 10 §:n tavoitteina olleiden järjestelmän selkeyden ja arvioinnin helpottamisen edellyttävän, että takaisinsaantikanteilla konkurssipesään peräytettäviksi vaadittavia tai jo peräytettyjä varoja ei oteta huomioon pesän varallisuutta säännöksen nojalla arvioitaessa. Tämä huomioon ottaen yhtiölle suoritettu 65 323 markan 60 pennin määräisen velan maksu on ollut pesän varoihin nähden huomattava (KKO 1998:24 ja KKO 1998:55). Maksun peräytyminen takaisinsaantilain 10 §:n nojalla edellyttää lisäksi, ettei maksua voida pitää olosuhteet huomioon ottaen tavanomaisena. Maksun peräytymistä harkittaessa on oikeuskäytännössä tällöin kiinnitetty huomiota osapuolten väliseen liiketoimintaan ja olosuhteisiin kokonaisuudessaan sekä velkojien yhdenvertaisuuteen (esim. KKO 1997:174 ja KKO 1998:55). Asiassa on selvitetty, että yhtiöiden välisessä vuonna 1994 alkaneessa liikesuhteessa on ainakin vuodesta 1997 noudatettu maksukäytäntöä, jonka mukaan rakennusliike on suorittanut yhdellä kertaa suurehkoja velanlyhennyksiä, jotka ovat käsittäneet useita erääntyneitä laskuja. Nyt peräytettäväksi vaaditun maksun jälkeen rakennusliike on edelleen jäänyt velkaa yhtiölle siten, että yhtiön rakennusliikkeen konkurssissa valvottava saatava on ollut noin 72 000 markkaa. Rakennusliike on takaisinsaantiaikana samalla tavoin lyhentänyt lukuisien muidenkin velkojiensa saatavia huomattavilla määrillä. Nyt peräytettäväksi vaadittu maksu on kokonaisuutena arvioiden ollut osa tavanomaista liiketoimintaa, ja maksua voidaan siten pitää olosuhteet huomioon ottaen tavanomaisena. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet presidentti Leif Sevón sekä oikeusneuvokset Erkki-Juhani Taipale, Kari Raulos, Mikko Tulokas (eri mieltä) ja Mikael Krogerus. Esittelijä Lea Nousiainen. Eri mieltä olevan jäsenen lausunto Oikeusneuvos Tulokas: Takaisinsaantilain 10 §:n mukaan velan maksu perääntyy muun muassa silloin, kun maksettua määrää on pesän varoihin nähden pidettävä huomattavana - edellyttäen kuitenkin, ettei maksu olosuhteet huomioon ottaen ole ollut tavanomainen. Maksun huomattavuus ja tavanomaisuus ovat avoimia käsitteitä, joille tulee antaa velkojien oikeusturvan ja yhdenvertaisuuden sekä konkurssimenettelyn kannalta tarkoituksenmukainen sisältö. Poikkeuksellisiin, konkurssin vaikutusten kiertämiseksi suoritettuihin toimiin on puututtava. Ilman perusteltua aihetta ei konkurssimenettelyä tule kuitenkaan takaisinsaantikanteilla viivyttää. Maksun huomattavuutta tulee arvioida suhteessa pesän varoihin. Mitä niihin kuuluu, ilmenee konkurssisäännön 45 §:stä. Varoihin luetaan muun muassa kaikki se, mitä takaisinsaannilla voidaan pesään saada takaisin. Harkittaessa takaisinsaantikanteen nostamista omaisuuden realisoinnissa saatavien varojen määrä on monesti epäselvä. Epävarmaa on usein myös se, minkä verran pesän saatavia kyetään perimään ja mitä kertyy mahdollisista muista takaisinsaanneista. Maksun huomattavuutta joudutaan siten harkitsemaan osin epävarmoista lähtökohdista. Takaisinsaantikanteen nostaminen on perusteltua, jos pesän varoja ja tulevia jako-osuuksia koskevan tarkastelun ja arvioinnin perusteella on ilmeistä, että maksulla on aiheutettu velkojille tuntuva vahinko. Sellaiselle suoraviivaiselle säännölle, jonka mukaan muut takaisinsaantikanteet on pesän varojen ja maksun suuruuden suhdetta arvioitaessa aina jätettävä huomiotta, ei löydy laista perusteita eikä sääntö ole tarkoituksenmukainen. Takaisinsaantikanteet ovat laadultaan, perusteiltaan ja menestymismahdollisuuksiltaan kovin erilaisia. Näillä lisäperusteluilla hyväksyn alempien oikeuksien ratkaisut maksun huomattavuuden osalta. Maksun tavanomaisuuden suhteen osalta olen samalla kannalla kuin Korkeimman oikeuden enemmistö.