§:n mukaan maksuohjelman raukeamista koskeva hakemus oli tehtävä ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun peruste siihen oli tullut velallisen tai velkojan tietoon. Hakemus oli tehtävä viimeistään kahden vuoden kuluessa siitä, kun maksuohjelmassa määrätty suoritusvelvollisuus oli täytetty. Saman lain 42 §:n 4 momentin 1 kohdan mukaan tuomioistuin voi määrätä maksuohjelman raukeamaan, jos velallinen oli olennaisesti laiminlyönyt maksuohjelman noudattamisen ilman hyväksyttävää syytä. Hovioikeus katsoi, että lain 61 §:n määräys hakemuksen tekemisestä viimeistään kahden vuoden kuluessa siitä, kun maksuohjelmassa määrätty suoritusvelvollisuus oli täytetty, ei tarkoittanut sitä, ettei velkojan olisi toimittava ilman aiheetonta viivytystä, kun velallisen laiminlyönti oli tullut velkojan tietoon. Tässä tapauksessa A ei ollut täyttänyt maksuohjelmassa määrättyä suoritusvelvollisuuttaan. Pankki oli tullut tietoiseksi ensimmäisestä maksuohjelman mukaisen suorituksen laiminlyönnistä heti 30.4.1998 jälkeen. Tehdessään hakemuksen maksuohjelman raukeamisesta vasta 10.7.2000 pankki ei ollut tehnyt sitä ilman aiheetonta viivytystä. Näillä lisäyksillä hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden päätöksen perustelut eikä muuttanut käräjäoikeuden päätöstä. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Seppo Ikävalko, Ulla Rantanen ja Tuomo Kurki. Esittelijä Markku Almgrén. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Pankille myönnettiin valituslupa. Valituksessaan pankki vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. A ei käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastauksen antamiseen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut Pankin hakemus A:n maksuohjelman määräämisestä raukeamaan perustuu siihen, että velallinen on olennaisesti ja ilman hyväksyttävää syytä laiminlyönyt maksuohjelman noudattamisen.
§:n 1 momentin mukaan maksuohjelman raukeamista koskeva hakemus on tehtävä tuomioistuimelle ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun peruste siihen on tullut velkojan tietoon. Pankin mukaan hakemuksen tekemiselle varattu aika ei ole kulunut umpeen, koska velallisen maksulaiminlyönnit ovat uusiutuneet joka kuukausi aina hakemuksen tekemiseen saakka. A:lle on 3.7.1995 vahvistettu maksuohjelma, joka on määrätty alkamaan 1.7.1995 ja päättymään 30.6.
§ ei anna nimenomaista vastausta velkojan toimimisvelvollisuuteen tällaisessa tilanteessa. Velvoiteoikeudellisissa suhteissa yleisenä lähtökohtana on, että niin kauan kuin suoritus on kokonaan tekemättä, vastapuolen ei tarvitse antaa velalliselle erityistä ilmoitusta tai huomautusta säilyttääkseen oikeutensa seuraamuksiin. Tällöin suoritusvelvollinen osapuoli ei nimittäin yleensä voi olla tietämätön velvollisuuksiensa täyttämättä jäämisestä ja voi siten ilman vastapuolen nimenomaista ilmoitustakin varautua siihen, että tämä tulee vaatimaan seuraamuksia. Vastapuolen pidempiaikainen passiivisuus voi kuitenkin johtaa siihen, että käytettävissä olevat seuraamukset supistuvat (esimerkkinä tästä on kauppalain 23 §:n 3 momentti, vrt. 29 §). Rahavelkasuhteessa velkoja ei menetä ainakaan oikeuttaan vaatia suorittamatta olevaa maksua eikä viivästyskorkoa ja perimiskuluja, vaikka hän ei erikseen olisi reklamoinut velalliselle siitä, että maksuvelvollisuus on täyttämättä. Kysymys on siitä, onko vastaavaa periaatetta perusteltua noudattaa tulkittaessa
§:n 1 momentin säännöstä siitä, minkä ajan kuluessa velkojan on haettava maksuohjelman raukeamista. Tällöin on otettava huomioon ensinnäkin maksuohjelman raukeamisseuraamuksen luonne. Kysymyksessä ei ole rahavelkoja koskevan velvoiteoikeudellisen seuraamusjärjestelmän osa, vaan maksukyvyttömän velallisen kaikkia velkoja koskevaan velkajärjestelyyn kytkeytyvä säännöstö. Tuomioistuimen päätöksellä, jolla maksuohjelma on vahvistettu, on velkajärjestelyn piiriin kuuluvien velkojen entiset ehdot kumottu ja velallisen maksuvelvollisuuksille määrätty uusi sisältö velallisen maksukyvyn mukaan. Jos velallinen olennaisesti laiminlyö maksuohjelman tai rikkoo muita velkajärjestelyyn liittyviä velvollisuuksia, maksuohjelma kokonaisuudessaan voidaan määrätä raukeamaan, mikä merkitsee, että velkajärjestelyn piiriin kuuluvat velat palautuvat entiselleen. Raukeamisen vaikutus koskee maksuohjelmaa kokonaisuudessaan eikä pelkästään velallisen ja hakijavelkojan välistä suhdetta. Jos velkoja ei käytä oikeuttaan vaatia maksuohjelman raukeamista tai ei käytä sitä ajoissa, tällä ei ole vaikutusta hänen oikeuteensa vaatia velalliselta maksuohjelman mukaisen suoritusvelvollisuuden täyttämistä, eikä myöskään hänen oikeuteensa vedota mahdolliseen muuhun, erikseen ilmenevään tai sittemmin velkojan tietoon tulevaan raukeamisperusteeseen. Maksuohjelman raukeaminen on siten velallisen kannalta ankara, koko maksuohjelmaan kohdistuva ja myös kaikkien muiden velkojien asemaan vaikuttava seuraamus. Toisaalta velallisen maksukyky huomioon ottaen maksuohjelman raukeamisesta saavutettavissa oleva taloudellinen hyöty velkojalle voi olla vähäinen tai olematonkin, minkä vuoksi velkoja saattaa pidättäytyä vaatimasta tällaista seuraamusta. Velallisella ei siten ilman muuta ole syytä varautua siihen, että velkoja katsoisi aiheelliseksi käyttää oikeuttaan vaatia maksuohjelman raukeamista. Näin ollen myös edelleen jatkuvan laiminlyönnin tilanteessa on perusteltua katsoa, ettei velkojalla tule olla oikeutta pysytellä passiivisena määräämätöntä aikaa. Sen jälkeen, kun velallisen laiminlyönti on muodostunut niin olennaiseksi, että raukeamisperusteen voidaan selvästi katsoa olevan käsillä, velkojan on syytä edellyttää ryhtyvän toimenpiteisiin ilman aiheetonta viivytystä, mikäli hän haluaa säilyttää oikeuden vaatia maksuohjelman raukeamista. Tämä ei välttämättä edellytä, että velkojan tulee välittömästi tehdä raukeamishakemus tuomioistuimelle. Arvioitaessa, onko hakemus pantu vireille ilman aiheetonta viivytystä, on velkojan hyväksi otettava huomioon aika, jonka tämä raukeamisperusteen täytyttyä on käyttänyt tilanteen selvittämiseen velallisen kanssa tai varannut velalliselle laiminlyöntinsä korjaamiseen. Jos velkoja sitä vastoin raukeamisedellytyksen täytyttyä ja velallisen laiminlyönnin edelleen jatkuessa pysyttelee täysin passiivisena, hän joutuu tyytymään siihen, että oikeus vedota raukeamisseuraamukseen menetetään ja velallisen maksuvelvollisuus jää maksuohjelman mukaisten ehtojen varaan. Käräjäoikeuden toteamin tavoin pankin hakemuksesta ilmenee, että A:n maksusuoritukset pankille ovat olleet maksamatta huhtikuusta 1998 lähtien. Pankki on ilman perusteltua epäilystä voinut katsoa raukeamisperusteen täyttyneen noin puolen vuoden maksulaiminlyöntien jälkeen. Koska pankilta on edellytettävä saataviensa suoritusten ja niiden laiminlyöntien säännöllistä seurantaa, raukeamisperuste on siihen mennessä ollut myös laissa tarkoitetulla tavalla pankin tiedossa. Pankki ei kuitenkaan ole ryhtynyt mihinkään toimenpiteisiin ennen 4.9.1999 lähetettyä maksukehotusta. Pankki ei siten ole ilman aiheetonta viivytystä raukeamisperusteen syntymisen jälkeen ryhtynyt A:n maksulaiminlyöntien johdosta sellaisiin toimiin, joilla se olisi voinut säilyttää oikeutensa vaatia maksuohjelman määräämistä raukeamaan maksulaiminlyöntien johdosta. Edellä mainituilla perusteilla pankki on menettänyt oikeutensa vedota A:n maksulaiminlyönteihin maksuohjelman raukeamisperusteena. Päätöslauselma Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Erkki-Juhani Taipale (eri mieltä), Mikko Tulokas (eri mieltä), Mikael Krogerus, Pauliine Koskelo ja Mikko Könkkölä. Esittelijä Timo Vuojolahti. Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Oikeusneuvos Tulokas: Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 61 §:n 1 momentin mukaan maksuohjelman raukeamista koskeva hakemus tulee tehdä ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun peruste siihen on tullut velkojan tietoon. Esillä olevassa tapauksessa A:lle oli 3.7.1995 vahvistettu maksuohjelma, jonka mukaan hänen maksettavakseen jäi viiden vuoden aikana runsas kymmenesosa veloista hakijapankin ollessa suurin velkoja. A on jättänyt pankille määrätyt kuukausierät maksamatta huhtikuusta 1998 lähtien. Hän ei ole korjannut menettelyään huolimatta pankin huomautuksesta 4.9.1999 eikä myöskään sen johdosta, että pankki oli toimittanut saatavansa 23.11.1999 ulosottoon. Velkajärjestelylain 42 §:n 4 momentin mukaan tuomioistuin voi määrätä maksuohjelman raukeamaan, jos velallinen on olennaisesti laiminlyönyt maksuohjelman noudattamisen ilman hyväksyttävää syytä. A:n menettely muodostaa ilman epäilystä raukeamisperusteen. Kun maksunlaiminlyönnit ovat jatkuneet aina maksuohjelman päättymiseen 30.6.2000 saakka, pankin 10.7.2000 käräjäoikeudelle tekemää hakemusta maksuohjelman raukeamisesta ei ole tehty liian myöhään. A oli myös välittömästi ennen hakemuksen jättämistä laiminlyönyt velvollisuutensa ilman hyväksyttävää syytä.
§:n 1 momentin osalta ei ole aihetta yleisistä sopimusrikkomuksen seuraamuksia koskevista periaatteista poikkeaviin ja maksunsa laiminlyönyttä velallista perusteettomasti suosiviin tulkintoihin. Velkajärjestely edellyttää velallisen vakavaa sitoutumista alennettujen maksujen suorittamiseen ja maksuohjelman tarkkaan noudattamiseen. Velallisella on myötävaikutusvelvollisuus velkajärjestelyn läpiviemiseen säännösten mukaisesti. Kun velallisen maksukyky selvitetään ja maksuohjelma sovitetaan sen mukaiseksi, maksujen laiminlyönti on yleensä osoituksena maksuhaluttomuudesta. Maksukyvyn heikentyessä, ohjelmaan on mahdollisuus saada muutoksia. Maksuohjelman raukeamismahdollisuus tulee säilyttää ohjelman noudattamisen tehosteena tapauksissa, joissa maksut on olennaisessa määrin laiminlyöty. Alempien oikeuksien ei olisi pitänyt mainitsemillaan perusteilla hylätä pankin hakemusta. Kumoan käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätökset. Koska A:ta ei ole käräjäoikeudessa kuultu pankin hakemuksen johdosta, palautan hakemuksen käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Oikeusneuvos Taipale: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Tulokas.
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.