2002 false KKO:2002:59 Työntekijät, jotka eivät olleet sidottuja työehtosopimukseen, vaativat työehtosopimukseen sidottua työnantajaa vastaan ajamassaan kanteessa työehtosopimuslain 4 §:n 2 momentin nojalla työehtosopimuksen määräysten perusteella palkkasaatavia. Yleinen tuomioistuin oli toimivaltainen käsittelemään ja ratkaisemaan kanteen. (Ään.) ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Tuusulan käräjäoikeudessa A ja hänen 16 myötäpuoltaan lausuivat Etelä-Suomen Energia Oy:tä (yhtiö) vastaan 1.6.1998 nostamassaan kanteessa, että he työskentelivät yhtiön palveluksessa eri tehtävissä työsopimuslain 1§:n tarkoittamassa työsuhteessa. Yhtiö oli Energia-alan työnantajayhdistys ry:n jäsen. Yhtiön henkilökunta oli puolestaan järjestäytynyt Sähköalojen ammattiliittoon, Suomen Teollisuustoimihenkilöiden Liitto STL:ään, Teknisten Liitto TL:ään ja Svenska Tekniska Funktionärsförbundet i Finland STAF:iin. Energia-alan työnantajayhdistys ry toisella puolen sekä Kunnallisvirkamiesliitto KVL ry, Kunta-alan ammattiliitto KTV ry, Tekniikan ja Peruspalvelujen Neuvottelujärjestö KTN ry ja Ylempien Toimihenkilöiden Neuvottelujärjestö YTN ry yhdessä toisella puolen olivat toteuttaneet keskusjärjestöjen 27.11.1997 allekirjoittaman tulopoliittista sopimusta koskevan neuvottelutuloksen energiayhteisöjen työehtosopimuksen soveltamisalalla 12.12.1997 allekirjoitetulla työehtosopimuksella. Mainittu työehtosopimus oli tullut voimaan 1.1.1998, ja se oli voimassa 15.1.2000 saakka. Ne työntekijäyhdistykset, joiden jäseniä A ja hänen myötäpuolensa olivat, eivät olleet osallisia työehtosopimukseen eivätkä A ja hänen myötäpuolensa siten olleet siihen sidottuja. Yhtiö oli kuitenkin työehtosopimuslain 4 §:n 2 momentin nojalla velvollinen noudattamaan työehtosopimuksen määräyksiä myös A:han ja hänen myötäpuoliinsa. Energiayhteisöjen työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 4 §:n 4 kohdassa oli määrätty kuukausipalkkaisten työntekijöiden nais- ja matalapalkkaerästä sekä paikallisesta järjestelyvaraerästä. Määräyksen mukaan sopimusalalla käytettiin 1.1.1998 lukien naispalkkaerä, jonka suuruus oli 0,22 prosenttia, matalapalkkaerä, jonka suuruus oli 0,08 prosenttia, sekä järjestelyvaraerä, jonka suuruus oli 0,5 prosenttia. Erien yhteisvaikutus oli 0,8 prosenttia. Erät käytettiin siten, että palkkaryhmien vähimmäispalkkoja korotettiin yleiskorotuksen lisäksi 51- 168 markkaa kuukaudessa. Lisäkorotuksen vaikutus henkilökohtaisiin palkkoihin vähensi matalapalkkaerän suuruutta ja, jos oli tarpeen, myös muita eriä. Loput erien yhteismäärästä jaettiin sopijapuolten sopimalla tavalla. Mikäli paikalliset osapuolet eivät päässeet sopimukseen erien jakotavasta 15.1.1998 mennessä, ne maksettiin 1.1.1998 lukien prosenttimääräisenä yleiskorotuksena. Tuntipalkkaisten työntekijöiden paikallisesta järjestelyvaraerästä oli määrätty allekirjoituspöytäkirjan 5 §:n 6 kohdassa niin, että paikallisen järjestelyvaraerän suuruus tuntia kohden laskettiin siten, että toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa olevien työntekijöiden lukumäärä kerrottiin 34 pennillä. Järjestelyvaraerällä pyrittiin poistamaan mahdollisia paikallisia palkkauksellisia epäkohtia. Järjestelyvaraerän jakamisesta tuli sopia paikallisesti. Jakaminen tuli toteuttaa 15.1.1998 mennessä. Yhtiö ei ollut sopinut työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 4 §:n 4 kohdan ja 5 §:n 6 kohdan mukaisesti työntekijöidensä paikallisten edustajien kanssa paikallisesti jaettavaksi jääneiden palkankorotuserien jakamisesta työntekijöilleen. Palkankorotusten jakamisesta olisi tullut sopia nimenomaan niiden työntekijäyhdistysten luottamusmiesten kanssa, joihin yhtiön työntekijät kuuluivat. Yhtiö tai sen emoyhtiö, Keravan Energia Oy, eivät olleet voineet sopia yhtiön työntekijöille täysin ulkopuolisten tahojen kanssa palkankorotusten jakamisesta muiden yritysten työntekijöille. Palkankorotuseriä ei ollut jaettu myöskään prosentti- tai pennimääräisenä korotuksena henkilöstölle, vaikka henkilöstön edustajat olivat useita kertoja esittäneet yhtiölle erien jakotavasta sopimista tai niiden jakamista työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan mukaisesti tasan kaikille, ellei sopimusta syntynyt. Kun sopimusta paikallisesti jaettavien palkankorotuserien jakamisesta ei ollut syntynyt, korotukset oli työehtosopimuksen määräyksen mukaan suoritettava yhtä suurena prosentti- tai pennimääräisenä yleiskorotuksena yhtiön kaikille työntekijöille. Yhtiön palveluksessa olevat kuukausipalkkaiset tekniset toimihenkilöt ja teollisuustoimihenkilöt olivat jääneet vaille 0,8 prosentin suuruista palkankorotusta. Tuntipalkkaiset työntekijät olivat puolestaan jääneet vaille 34 pennin suuruista korotusta tuntipalkkoihinsa. Se, että yhtiö oli mahdollisesti suorittanut työehtosopimukseen perustumattomia palkankorotuksia, ei poistanut A:n ja hänen myötäpuoltensa oikeudellista intressiä vaatia työehtosopimuksen mukaisia palkankorotuksia. A ja hänen myötäpuolensa viittasivat vielä siihen, että työntekijä, joka ei ollut sidottu työehtosopimukseen, ei oikeuskirjallisuudessa ja oikeuskäytännössä työtuomioistuimesta annetun lain 12 §:stä yleisesti omaksutun tulkinnan mukaan voinut nostaa kannetta työtuomioistuimessa. Työntekijän ainoa oikeusturvatie työehtosopimuslain 4 §:n 2 momenttiin perustuvia työehtoja koskevassa asiassa on yleinen tuomioistuin, joka sen vuoksi oli toimivaltainen käsittelemään kantajien työehtosopimukseen perustuvat vaatimukset. Näillä perusteilla A ja hänen myötäpuolensa vaativat käräjäoikeutta vahvistamaan, että yhtiö oli velvollinen korottamaan heidän palkkojaan 1.1.1998 lukien jo suoritettujen palkankorotusten lisäksi kanteessa vaadituilla määrillä. Lisäksi A ja hänen myötäpuolensa vaativat, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan maksamattomina palkankorotuksina ajalta 1.1.- 31.5.1998 vaaditut määrät. Vastaus Yhtiö lausui, että riidassa oli kysymys työehtosopimuksen tulkinnasta ja sisällöstä. Käräjäoikeus ei siten ollut toimivaltainen käsittelemään asiaa. Kanne oli näin ollen jätettävä tutkimatta. Toissijaisesti yhtiö vaati kanteen hylkäämistä. Käräjäoikeuden päätös 22.6.1999 Käräjäoikeus lausui, että A ja hänen myötäpuolensa olivat katsoneet, että yhtiön olisi tullut sopia energiayhteisöjen työehtosopimuksessa ja siihen liittyvässä allekirjoituspöytäkirjassa tarkoitettujen nais- ja matalapalkkaerän sekä järjestelyvaraerän jakamisesta niiden työntekijäyhdistysten luottamusmiesten kanssa, joihin A ja hänen myötäpuolensa kuuluivat. Kun tällaista sopimusta ei ollut määräajassa tehty, mainitut palkkaerät tuli maksaa prosenttimääräisinä yleiskorotuksina 1.1.1998 lukien. Yhtiö oli katsonut menetelleensä työehtosopimuksen, siihen liittyvän allekirjoituspöytäkirjan ja energia-alan neuvottelumenettelyä koskevan sopimuksen mukaisesti, kun mainittujen erien jakamisesta oli sovittu yhtiön emoyhtiön Keravan Energia Oy:n sekä Keravan kaupungin työntekijät ja viranhaltijat KTV ry yhdistys 208:n, Keravan kunnallisvirkamiesyhdistys KVY ry:n ja Kuntien Tekniikan ja Peruspalvelujen Neuvottelujärjestö KTN ry:n kesken. Nämä neuvotteluosapuolet vastasivat neuvottelumenettelysopimuksessa määriteltyjä paikallistason neuvottelu- ja sopijapuolia. Yhtiö oli katsonut, että kysymys siitä, ketkä olivat oikeutettuja olemaan sopijapuolina palkkaerien jakamisesta neuvoteltaessa, oli työehtosopimuksen tulkintaa koskeva kysymys. Lisäksi asiassa oli kysymys työehtosopimuksen tulkinnasta myös siltä osin kuin A ja hänen myötäpuolensa olivat vaatineet mainittujen korotusten maksamista yleiskorotuksina. Osapuolet olivat olleet yksimielisiä siitä, että myös työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirja ja neuvottelumenettelysopimus olivat luonteeltaan työehtosopimuksia. Käräjäoikeus katsoi, että mainituissa neuvotteluosapuolia koskevassa ja palkkaerien maksamista prosenttimääräisinä yleiskorotuksina koskevassa kysymyksessä oli kyse työehtosopimuskokonaisuuden sopimusehtojen tulkinnasta. Asia kuului työtuomioistumesta annetun lain 1 §:n 1 momentin mukaan työtuomioistuimen eikä yleisen tuomioistuimen toimivaltaan. Tämän vuoksi käräjäoikeus jätti kanteen tutkimatta. Asian on ratkaissut laamanni Esko Varjotie. Helsingin hovioikeuden päätös 27.6.2000 A ja hänen myötäpuolensa valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Mats Wiklund, Maija-Leena Tuukkanen ja Petri Leskinen. Esittelijä Kimmo Kurki. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle myötäpuolineen myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A ja hänen myötäpuolensa vaativat, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Yhtiö antoi pyydetyn vastauksen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut A ja hänen myötäpuolensa ovat työnantajaansa Etelä-Suomen Energia Oy:tä vastaan ajamassaan kanteessa perustaneet työpalkkasaataviaan koskevat vaatimuksensa työehtosopimuksen määräyksiin, joihin he eivät ole olleet sidottuja, mutta joita yhtiö kanteen mukaan on ollut työehtosopimuslain 4 §:n 2 momentin nojalla velvollinen noudattamaan myös heihin nähden. Kysymys on siitä, onko yleinen tuomioistuin työtuomioistuimesta annetun lain säännökset huomioon ottaen toimivaltainen käsittelemään ja ratkaisemaan tällaisen kanteen. Työtuomioistuin käsittelee työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:n mukaan erikoistuomioistuimena työntekijöiden työehtosopimuksia koskevat sekä työehtosopimuslakiin perustuvat riita-asiat, kun kysymys on muun muassa työehtosopimuksen pätevyydestä, voimassaolosta, sisällyksestä ja laajuudesta sekä tietyn sopimuskohdan oikeasta tulkinnasta. Työtuomioistuimen ratkaistavaksi kuuluu niin ikään kysymys siitä, onko jokin menettely työehtosopimuksen mukainen. Työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:ää on tulkittu oikeuskäytännössä johdonmukaisesti siten, että työtuomioistuin on katsottu toimivaltaiseksi, kun asiassa on ollut kysymys asianosaisia sitovan työehtosopimuksen tulkinnasta. Harkittaessa sitä, onko yleinen tuomioistuin toimivaltainen tutkimaan kanteen, joka ei perustu mihinkään työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:n toimivaltasäännöksen sellaisenaan syrjäyttävän lain säännökseen, on huomiota kiinnitettävä työtuomioistuimesta annetun lain 12 §:n kanneoikeutta koskeviin säännöksiin. Tämän pykälän 1 momentin mukaan työehtosopimusta koskevissa asioissa kanteen panee vireille ja sitä ajaa työehtosopimukseen osallinen yhdistys tai työnantaja, ensiksi mainittu omissa nimissään myös niiden puolesta, jotka ovat työehtosopimukseen sidotut. Nämä eivät voi olla kantajina, ellei osoiteta, että sopimukseen osallinen yhdistys on antanut siihen luvan tai kieltäytynyt panemasta kannetta vireille tai sitä ajamasta. Pykälän 2 momentin mukaan työehtosopimukseen osallinen työntekijäin yhdistys ajaa kannetta työtuomioistuimessa omissa nimissään niidenkin työntekijäin puolesta, jotka eivät ole työehtosopimukseen sidottuja, mutta joiden kanssa tekemässään työsopimuksessa työnantaja on velvollinen noudattamaan työehtosopimuksen määräyksiä. Edellä selostettuja säännöksiä, jotka sisältyivät asiallisesti samanlaisina jo vuoden 1946 lakiin työtuomioistuimesta, on oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa tulkittu vakiintuneesti siten, että työntekijällä, joka ei ole sidottu työehtosopimukseen, ei ole valtaa nostaa kannetta työtuomioistuimessa. A:lla ja hänen myötäpuolillaan ei siten tämän tulkinnan mukaan olisi oikeutta nostaa kysymyksessä olevaa kannetta työtuomioistuimessa. Perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa. Samanlainen säännös sisältyi kanteen vireille tullessa voimassa olleeseen hallitusmuodon 16 §:n 1 momenttiin (969/1995). Tämä oikeusturvaa koskeva perusoikeussäännös sisältää muun muassa sen, että jokaisella on oikeus saada itselleen tärkeä asia, kuten yksityisoikeudellinen riita-asia tuomioistuimen käsiteltäväksi. A:n ja hänen myötäpuoltensa palkkasaataviaan koskeva kanne on sellainen yksityisoikeudellista oikeussuhdetta koskeva riita-asia, joka heillä on oikeus saada perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuimen käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi. Työtuomioistuimen toimivaltaa ja järjestysmuotoa koskevat työtuomioistuimesta annetun lain säännökset osoittavat, että lain tarkoituksena on säännellä ennen kaikkea sellaisten työntekijöiden ja työnantajan välisten riita-asioiden käsittelyä, joiden osapuolina ovat työehtosopimukseen osalliset tai sidotut. Tähän viittaavat myös lain 11 §:n säännökset työehtosopimuksen osapuolten mahdollisuudesta sopia työtuomioistuimeen kuuluvan riita-asian jättämisestä välimiesten ratkaistavaksi tai neuvottelujen käymisestä ennen asian saattamista työtuomioistuimen tutkittavaksi. Lain 12 §:n 2 momentin säännökset työehtosopimukseen osallisen yhdistyksen oikeudesta ajaa kannetta sellaisen työntekijän puolesta, joka ei ole sidottu työehtosopimukseen, tukevat sanottua lähtökohtaa. A ja hänen myötäpuolensa kuuluvat työntekijäyhdistykseen, joka ei ole osallinen työnantajaa sitovassa työehtosopimuksessa. Työehtosopimukseen osallinen yhdistys ei ole ajanut kannetta A:n ja hänen myötäpuoltensa puolesta. Tällaisessa tilanteessa on perusteltua tulkita työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:ää siten, ettei säännös estä A:ta myötäpuolineen nostamasta kannetta yleisessä tuomioistuimessa, jonka toimivaltaan yleensäkin kuuluu käsitellä yksityisten välisiä riita-asioita. Huomioon on otettava myös se, että työtuomioistuimesta annetun lain 39 §:n mukaan tuomioistuin voi tarvittaessa tai asianosaisen vaatimuksesta pyytää työtuomioistuimelta lausunnon asiasta, jonka ratkaiseminen edellyttää erityistä työehtosopimusolojen tuntemusta. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että yleinen tuomioistuin on toimivaltainen tutkimaan A:n ja hänen myötäpuoltensa kanteen. Päätöslauselma Käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätökset kumotaan. Asia palautetaan Tuusulan käräjäoikeuteen, jonka on omasta aloitteestaan otettava asia uudelleen käsiteltäväkseen ja ottaen huomioon palauttamisen syy siinä laillisesti meneteltävä. Asian ovat ratkaisseet presidentti Olavi Heinonen sekä oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Kari Kitunen, Pertti Välimäki (eri mieltä) ja Mikko Könkkölä. Esittelijä Marja Räbinä (mietintö). Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto Määräaikainen vanhempi oikeussihteeri Räbinä: Korkein oikeus lausunee perusteluinaan seuraavaa: Työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:n 1 momentin mukaan työtuomioistuin käsittelee ja ratkaisee erikoistuomioistuimena työntekijöiden työehtosopimuksia koskevat sekä työehtosopimuslakiin perustuvat riita-asiat muun muassa silloin, kun kysymys on työehtosopimuksen pätevyydestä, voimassaolosta, sisällyksestä ja laajuudesta sekä tietyn sopimuskohdan oikeasta tulkinnasta. Työtuomioistuimen ratkaistavaksi kuuluu niin ikään kysymys siitä, onko jokin menettely työehtosopimuksen mukainen. A:n ja hänen myötäpuoltensa kanteessa on käräjäoikeuden päätöksessä todetuin tavoin kysymys työtuomioistuimen asialliseen toimivaltaan kuuluvasta riidasta. Työtuomioistuimesta annetun lain 12 §:n 1 momentin mukaan työehtosopimusta koskevissa asioissa panee kanteen vireille ja sitä ajaa työehtosopimukseen osallinen yhdistys tai työnantaja, ensiksi mainittu omissa nimissään myös niiden puolesta, jotka sen tekemän työehtosopimuksen johdosta ovat työehtosopimukseen sidotut. Työehtosopimukseen muutoin kuin osallisena sidotut eivät voi olla kantajina, ellei osoiteta, että sopimukseen osallinen yhdistys on antanut siihen luvan tai kieltäytynyt panemasta kannetta vireille tai sitä ajamasta. Saman pykälän 2 momentin mukaan työehtosopimukseen osallinen työntekijän yhdistys ajaa kannetta työtuomioistuimessa omissa nimissään niidenkin työntekijöiden puolesta, jotka eivät ole työehtosopimukseen sidottuja, mutta joiden kanssa tekemässään työsopimuksessa työnantaja on velvollinen noudattamaan työehtosopimuksen määräyksiä. Edellä selostettuja säännöksiä on oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa tulkittu siten, ettei järjestäytymättömällä työntekijällä ole valtaa nostaa kannetta työtuomioistuimessa. A:lla ja hänen myötäpuolillaan, jotka eivät ole sidottuja kanteessa kerrottuun työehtosopimukseen, ei siten työtuomioistuimesta annetun lain 12 §:n vakiintuneen tulkinnan mukaan olisi oikeutta saattaa kysymyksessä olevaa riitaa työtuomioistuimen käsiteltäväksi. Perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa. Samanlainen säännös sisältyi kanteen vireille tullessa voimassa olleeseen hallitusmuodon 16 §:n 1 momenttiin (969/1995). Tämä oikeusturvaa koskeva perusoikeussäännös sisältää muun muassa sen, että jokaisella on oikeus saada itselleen tärkeä asia, kuten yksityisoikeudellinen riita-asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi. A:n ja hänen myötäpuoltensa palkkasaataviaan koskeva kanne on sellainen asia, joka heillä on oikeus saada perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuimen käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi. Kysymys on siten siitä, onko yleinen tuomioistuin toimivaltainen tutkimaan kanteen vai olisiko kanne tullut panna vireille työtuomioistuimessa. Työehtosopimuksen tulkintaa koskevien riitakysymysten ratkaiseminen kuuluu työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:n mukaan työtuomioistuimen yksinomaiseen asialliseen toimivaltaan. Perustuslain 21 §:n 1 momentin säännöksellä ei ole tarkoitettu muuttaa tuomioistuinten asiallisia toimivaltasuhteita. Koska on tarkoituksenmukaista keskittää työehtosopimuksien tulkintakysymyksien ratkaiseminen mahdollisimman laajasti työtuomioistuimen tehtäväksi, työtuomioistuimesta annetun lain 12 §:n vakiintuneen soveltamiskäytännön ja perustuslain 21 §:n 1 momentin yhteensovittamisesta aiheutuva ristiriita on ratkaistava tulkitsemalla työtuomioistuimesta annetun lain 12 §:ää siten, että työtuomioistuimessa annetaan puhevalta myös sellaiselle järjestäytymättömälle työntekijälle, jolle työehtosopimukseen osallinen yhdistys on antanut luvan kanteen ajamiseen tai jonka kannetta yhdistys on kieltäytynyt ajamasta. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsonee, ettei ole aihetta muuttaa hovioikeuden päätöstä, jolla A:n ja hänen myötäpuoltensa kanne on jätetty tutkimatta. Oikeusneuvos Välimäki: Hyväksyn mietinnön.
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.