2002 false KKO:2002:72 Valmistussopimukseen perustuvassa riita-asiassa esitetyistä useista vaatimuksista osa oli ratkaistu kantajan ja osa vastaajan hyväksi. Oikeudenkäynnissä keskeisenä ollut kysymys siitä, oliko kantajalla oikeutta saada vastaajalta hyvitystä valmistettavan tuotteen kehittämistyön kustannuksista, oli ratkaistu kantajan hyväksi. Kun kantaja kuitenkin oli kokonaan hävinnyt asian erään määrältään huomattavan vaatimuksen osalta ja kun hänen perusteeltaan hyväksytytkin vaatimuksensa olivat olleet kokonaisuutena arvioiden määriltään selvästi liiallisia, hän sai oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n nojalla pitää käräjäoikeuskulunsa vahinkonaan. (Ään.) OK 21 luku 3 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne ja vastaus Porin käräjäoikeudessa A kertoi B:hen kohdistamassaan kanteessa, että hän oli tehnyt B:n kanssa sopimuksen pyörätelineiden valmistamisesta. B oli sittemmin perusteettomasti irtisanonut sopimuksen. Osana valmistussopimusta A oli suorittanut pyörätelineen tuotteistamiseen liittyviä kehittämistoimia, jotka olivat koituneet B:n hyväksi. Osana valmistussopimuksen solmimista oli sovittu, että B hakee kauppa- ja teollisuusministeriöltä avustusta tuotteen edelleen kehittämistä varten. Avustus oli tullut ohjata A:n käyttöön tuotteen kehittelystä aiheutuneiden kustannusten peittämiseksi. Vastoin sopimusta B ei ollut suorittanut osaakaan saamastaan kehittämisavustuksesta A:lle. A:n vastuulle oli jäänyt useiden prototyyppien valmistaminen, työkalusuunnittelua ja valmistusta sekä valmistuskokeilua ja työmenetelmäsuunnittelua. Lisäksi A oli joutunut hankkimaan asiantuntija-apua. Lukitusta varten oli jouduttu hankkimaan laboratoriohyväksynnät karkaisun osalta. A oli joutunut käyttämään omaa aikaansa prototyyppien materiaalin etsintään ja kuljetukseen sekä kehittämään valmistusmenetelmiä toimeksiantajan vaatimusten mukaisesti. A:lle oli aiheutunut kustannuksia B:n hyväksi tulleesta pyörätelineen kehittämistyöstä yhteensä 96 000 markkaa. A:n esittämän 30.3.1996 päivätyn selvityksen mukaan määrä koostui seuraavista eristä: omaa työtä 300 tuntia á 220 markkaa eli yhteensä 66 000 markkaa, työkalujen hankinta, leikkaus, pistin, katkonta, sahaus ja taivutus yhteensä 25 000 markkaa, kuljetukset 2 000 markkaa, puhelinkulut 500 markkaa sekä asiantuntija-apu 2 500 markkaa. B:n prokuristi oli hyväksynyt tämän selvityksen, ja B oli sitoutunut maksamaan mainitun korvauksen. Korvausta ei kuitenkaan ollut suoritettu, vaikka B oli saanut kauppa- ja teollisuusministeriöltä avustusta näitä kehittämistoimia varten. Pyörätelineestä oli jouduttu tekemään useita esiversioita. Lisäksi pyöräteline oli täytynyt testata ja esitellä vakuutusyhtiölle, minkä vuoksi laitteesta oli tehty useampia versioita loppuhyväksyntää varten. A oli tämän johdosta oikeutettu 10 000 markan korvaukseen. Määrä koostui korvauksesta 50 työtunnilta kultakin 140 markkaa eli yhteensä 7 000 markasta sekä puolivalmisteiden metalliosista ja tarvikkeista 3 000 markasta. Puolivalmisteiden valmistamiseen tarvituista osista ja laboratoriotutkimuksista oli aiheutunut kustannuksia yhteensä 3 900 markkaa. Valmistussopimuksen irtisanomisen seurauksena A oli joutunut siirtämään yrityksensä tuotantovälineet uuteen toimipaikkaan. Lisäksi A oli joutunut etsimään uudet tuotteet valmistukseen korvatakseen sopimuksen perusteettomasta irtisanomisesta aiheutuneen tulonmenetyksen. Yritystoiminnan uudelleenjärjestelystä ja toimipaikan muutosta oli aiheutunut kustannuksia yhteensä 30 000 markkaa. Määrä koostui seuraavista eristä: korvaus muuttotyöstä 77 tuntia á 138,66 markkaa eli yhteensä 10 677 markkaa, sähkötyöt 8 800 markkaa, nestekaasuahjo 6 023 markkaa sekä hydraulipuristimen uudelleenasennus ja muutoskulut 4 500 markkaa. B:lle oli maksettu kehittämistukea yhteensä 27 353 markkaa, josta A:lle kuului puolet. Vaatimus perustui A:n aktiiviseen rooliin tuotteen kehittämisessä valmistuskuntoon ja erääseen neuvottelumuistioon. A ja B olivat suullisesti sopineet, että A kehittää edelleen B:n patentoimaa tuotetta. A:lle oli sovittu suoritettavaksi korvaus tästä kehittämistyöstä. Hän oli oikeutettu saamaan vahingonkorvausta tuotekehittelystä viisi prosenttia verottomasta hinnasta kutakin valmista myytyä pyörätelinettä kohden. Näillä perusteilla A vaati B:n velvoittamista suorittamaan hänelle: 1) pyörätelineen kehittämistyön kustannuksista 96 000 markkaa korkoineen, 2) pyörätelineen puolivalmisteiden tarvikkeisiin ja valmistamiseen käytetystä työstä 10 000 markkaa korkoineen, 3) puolivalmisteiden valmistamiseen tarvituista osista ja laboratoriotutkimuksista 3 900 markkaa korkoineen, 4) vahingonkorvauksena yritystoiminnan uudelleenjärjestelyn ja toimipaikan muuton aiheuttamista kuluista 30 000 markkaa korkoineen, 5) kehittämistukea 13 676,50 markkaa sekä 6) vahingonkorvauksena pyörätelineen tuotekehittelystä 235 625 markkaa korkoineen. Lisäksi A vaati B:n velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen. B kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. Toissijaisesti B vaati A:n saatavista kuitattaviksi hänen A:n puolesta suorittamiaan materiaalikustannuksia 12 924,50 markkaa korkoineen sekä vahingonkorvausta tilaussopimusten viivästymisestä ja menettämisestä A:n sopimusrikkomuksen johdosta 28 500 markkaa korkoineen. Käräjäoikeuden tuomio 20.9.1999 Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että asianosaisten välillä oli sovittu, että A kehittää telinettä. Kustannusten korvaamisesta ei ollut ollut selvää sopimusta, mutta A:lle oli luvattu jollakin tavalla korvata kehittämistyön kustannukset. Käräjäoikeus katsoi, ettei A:n esittämälle 30.3.1996 päivätylle selvitykselle ja sen markkamäärille voitu antaa muuta merkitystä kuin se, että jonkinlaisesta korvauksesta A:lle oli sovittu. Käräjäoikeus katsoi, että B:llä oli ollut oikeus tilausten viivästymisen ja työn laadun vuoksi irtisanoa valmistussopimus. A:lla oli kuitenkin oikeus saada kehittämistyöstä korvaus, jonka määrän käräjäoikeus luotettavan selvityksen puuttuessa arvioi. A ei ollut esittänyt selvitystä kohtien 2 ja 3 vaatimusten tueksi. Koska valmistussopimus oli irtisanottu siksi, ettei A ollut kyennyt toimittamaan tilattuja telineitä, hänellä ei ollut oikeutta kohdassa 4 vaatimaansa vahingonkorvaukseen. Näyttämättä oli jäänyt, että B:n saaman kehittämistuen jakamisesta olisi sovittu. Käräjäoikeus katsoi, että korvausta oli sovittu maksettavaksi tuotteen kehittämisestä, muttei kehitystyön tuloksesta. Näin ollen kohdan 6 korvausvaatimus oli perusteeton. B:llä oli oikeus käyttää A:n puolesta maksamiensa materiaalilaskujen määrä A:n saatavien kuittaamiseen. B:lle ei sitä vastoin ollut syntynyt tilaussopimusten viivästymisestä ja menettämisestä korvattavaa vahinkoa, jonka se saisi käyttää kuittaamiseen. Näillä perusteilla käräjäoikeus velvoitti B:n suorittamaan A:lle pyörätelineen kehittämistyöstä 250 työtunnilta kultakin 180 markkaa eli yhteensä 45 000 markkaa korkoineen. Tästä määrästä B:llä oli kuitenkin oikeus kuitata maksamansa materiaalilaskut yhteensä 12 924,50 markkaa korkoineen. B velvoitettiin korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 20 801,20 markalla korkoineen. Asian on ratkaissut käräjätuomari Juhani Pitkäniemi. Turun hovioikeuden tuomio 16.2.2001 Asianosaiset valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus katsoi, että A:n oli ollut tarkoitus saada korvauksena kehittämistyöstä määrä, jota oli pidettävä kohtuullisena ottaen muun ohella huomioon telineen tuotto. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut 30.3.1996 päivätyn selvityksen ja sille annetun merkityksen osalta. Hovioikeus katsoi B:n irtisanoneen valmistussopimuksen epäasiallisilla perusteilla. Kehittämistyöstä suoritettavan korvauksen määrän osalta hovioikeus katsoi, että A oli toiminnallaan edistänyt tuotteen teollistamista. A oli yksilöidysti luetellut toimia, joita hän oli tehnyt. A:n ja muiden asiassa kuultujen henkilöiden kertomuksilla oli esitetty selvitystä A:lta kehittämistyöhön kuluneesta ajasta ja muista kustannuksista. Huomioon oli kuitenkin otettava myös se, että telineen tuotto oli jäänyt melko vähäiseksi. Nämä seikat huomioon ottaen hovioikeus katsoi B:n olevan velvollinen suorittamaan kehittämistyön kustannuksista A:lle käräjäoikeuden tuomitseman määrän asemesta 25 000 markkaa korkoineen. Hovioikeus katsoi, että kanteen kohdassa 2 mainitut tarvikkeet ja työ sisältyivät kohtaan 1. Kohdassa 3 mainitut osat ja laboratoriotutkimukset olivat olleet välttämättömiä Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton hyväksynnän saamiseksi telineelle. Toimet olivat tulleet B:n hyväksi. B oli velvollinen korvaamaan A:n kohdassa 3 vaatimat kustannukset. A oli muuttanut työlaitteensa pyörätelineiden valmistusta varten. B:n irtisanottua sopimuksen A oli joutunut vaihtamaan laitteensa toisentyyppisiksi ja muuttamaan toimipaikkaa. Hovioikeus katsoi, että B oli osittain velvollinen korvamaan A:lle näin syntyneitä kustannuksia. Kuluista ei ollut esitetty muuta selvitystä kuin A:n todistelutarkoituksessa antama kertomus, jonka perusteella hovioikeus katsoi B:n korvausvelvollisuuden määräksi 10 000 markkaa. Kohdassa 5 esitetty vaatimus kauppa- ja teollisuusministeriön maksaman kehittämistuen suorittamisesta A:lle oli asiallisesti perusteeltaan samansisältöinen kuin kohdan 1 vaatimus kehittämistyön korvaamisesta. Hovioikeus katsoi, että kohdan 5 vaatimus sisältyi kohdan 1 vaatimukseen, eikä A:lla ollut tästä riippumatonta erillistä oikeutta korvaukseen kehittämistuesta. Kohdan 6 korvausvaatimuksen ja materiaalilaskuihin perustuvan kuittausvaatimuksen osalta hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut. Tilaussopimusten viivästymiseen ja menettämiseen perustuvan kuittausvaatimuksen osalta hovioikeus katsoi, että B:lle aiheutuneet menetykset eivät johtuneet A:n menettelystä, joten tämä ei ollut velvollinen korvaamaan niitä. Asian lopputuloksen huomioon ottaen hovioikeus katsoi, että oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta harkittaessa A:n oli katsottava voittaneen asian käräjäoikeudessa. Koska A:lle oli hovioikeudessa myönnetty maksuton oikeudenkäynti taannehtivasti, B tuli vapauttaa oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta A:lle siltä osin kuin tämä oli oikeutettu korvaukseen valtion varoista. Näillä perusteilla hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota siten, että kehittämistyön kustannuksista tuomittu korvaus alennettiin 25 000 markkaan. B velvoitettiin lisäksi suorittamaan A:lle puolivalmisteiden valmistamiseen tarvituista osista ja laboratoriotutkimuksista 3 900 markkaa sekä vahingonkorvauksena yritystoiminnan uudelleenjärjestelyn aiheuttamista kustannuksista 10 000 markkaa eli kehittämistyön kustannuksista tuomittu korvaus mukaan lukien kaikkiaan 38 900 markkaa korkoineen. B:llä oli kuitenkin oikeus kuitata maksamansa materiaalilaskut yhteensä 12 924,50 markkaa korkoineen. B:n velvollisuus korvata A:lle tämän oikeudenkäyntikuluja alennettiin 254,54 markkaan korkoineen. Valtion varoista maksettiin A:n oikeudenkäyntiavustajalle palkkiota A:n avustamisesta käräjäoikeudessa ja kulujen korvausta yhteensä 21 758,15 markkaa, mistä määrästä B velvoitettiin korvaamaan valtiolle 20 558,66 markkaa. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Aarto Onninen, Riitta Jousi ja Riitta Sandholm. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA B:lle myönnettiin valituslupa. Hän vaati valituksessaan, että hänet vapautetaan suorittamasta A:lle korvausta oikeudenkäyntikuluista ja korvaamasta valtiolle sen varoista maksettuja A:n maksuttoman oikeudenkäynnin kustannuksia. A vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut Korvausvelvollisuuden määräämisen perusteet Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan, jos samassa asiassa on esitetty useita vaatimuksia, joista osa ratkaistaan toisen ja osa toisen hyväksi, he saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jollei ole syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan niitä osaksi vastapuolelle. Jos sillä, minkä asianosainen on hävinnyt, on vain vähäinen merkitys asiassa, hänen tulee saada täysi korvaus kuluistaan. Saman pykälän 2 momentin mukaan, mitä 1 momentissa säädetään, on vastaavasti sovellettava, milloin asianosaisen vaatimus hyväksytään ainoastaan osaksi. Tällöin voidaan asianosaiselle kuitenkin tuomita täysi korvaus kuluistaan myös siinä tapauksessa, että hänen vaatimuksensa hyväksymättä jäänyt osa koskee ainoastaan harkinnanvaraista seikkaa, jolla ei ole sanottavaa vaikutusta asianosaisten oikeudenkäyntikulujen määrään. Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 21 §:n 1 momentin mukaan, jos maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen vastapuoli häviää asian, hänet on velvoitettava korvaamaan valtiolle sen varoista sanotun lain nojalla asiassa maksettaviksi määrätyt kustannukset samojen perusteiden mukaan kuin on säädetty oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta asianosaisten välillä. Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta käräjäoikeuden osalta on määrättävä samalla tavoin kuin käräjäoikeudenkin olisi pitänyt määrätä, jos se olisi päätynyt pääasiassa samaan lopputulokseen kuin hovioikeus. Asiassa esitetyt vaatimukset ja niiden ratkaisu A on kanteessaan vaatinut B:n velvoittamista suorittamaan hänelle: 1) pyörätelineen kehittämistyön kustannuksista 96 000 markkaa korkoineen, 2) pyörätelineen puolivalmisteiden tarvikkeisiin ja valmistamiseen käytetystä työstä 10 000 markkaa korkoineen, 3) puolivalmisteiden valmistamiseen tarvituista osista ja laboratoriotutkimuksista 3 900 markkaa korkoineen, 4) vahingonkorvauksena yritystoiminnan uudelleenjärjestelyn ja toimipaikan muuton aiheuttamista kuluista 30 000 markkaa korkoineen, 5) kehittämistukea 13 676,50 markkaa sekä 6) vahingonkorvauksena pyörätelineen tuotekehittelystä 235 625 markkaa korkoineen. B on kiistänyt kanteen ja toissijaisesti vaatinut A:n saatavista kuitattaviksi materiaalikustannuksia 12 924,50 markkaa korkoineen ja vahingonkorvaussaatavaa 28 500 markkaa korkoineen. Hovioikeuden tuomion mukaan kohdan 1 vaatimuksesta on hyväksytty 25 000 markan osuus. Kohtien 2 ja 5 vaatimukset on hylätty, koska niiden on katsottu sisältyneen kohdan 1 vaatimukseen. Kohdan 3 vaatimus on hyväksytty. Kohdan 4 vaatimuksesta on hyväksytty 10 000 markan osuus. Kohdan 6 vaatimus on hylätty. B:n esittämät kuittausvaatimukset on materiaalikustannusten osalta hyväksytty ja vahingonkorvaussaatavan osalta hylätty. Arviointi ja johtopäätös Hovioikeuden tuomion perustelut huomioon ottaen kohtien 1, 2 ja 5 vaatimuksia on oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta harkittaessa perusteltua tarkastella yhtenä kokonaisuutena. Mainitut vaatimukset on perusteeltaan hyväksytty, mutta vaatimusten yhteismäärästä 119 676,50 markasta on hyväksytty vain 25 000 markan osuus. Korkein oikeus katsoo, että vaatimusten hyväksymättä jäänyt osuus ei ole oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 2 momentin jälkimmäisessä virkkeessä tarkoitetuin tavoin koskenut ainoastaan harkinnanvaraista seikkaa, jolla ei olisi ollut sanottavaa vaikutusta asianosaisten oikeudenkäyntikulujen määrään. Tämä perustuu erityisesti siihen, että A:n kanteensa tueksi esittämä väite, jonka mukaan kohdan 1 vaatimuksen perusteeksi esitetty 30.3.1996 päivätty selvitys olisi B:n puolesta määrältään hyväksytty, on jäänyt näyttämättä toteen. Asiassa esitetyllä todistelulla on muutenkin ollut merkitystä harkittaessa sekä vaadittujen kustannusten korvattavuuden perustetta että korvattavien kustannusten määrää. Kohdan 4 korvausvaatimus on hovioikeuden tuomion mukaan hyväksytty perusteeltaankin vain osittain. Sen vuoksi Korkein oikeus katsoo, että tämänkään vaatimuksen hyväksymättä jäänyt osuus ei ole koskenut ainoastaan harkinnanvaraista seikkaa, jolla ei olisi ollut sanottavaa vaikutusta asianosaisten oikeudenkäyntikulujen määrään. Edellä todetun perusteella kysymys kuluvastuun jakaantumisesta on ratkaistava oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen ja saman pykälän 2 momentin ensimmäisen virkkeen nojalla. A saa siten pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, jollei ole syytä velvoittaa B:tä korvaamaan niitä osaksi hänelle. B:n velvoittamista korvaamaan osaksi A:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa sinänsä puoltaisi se, että A:n hyväksi on ratkaistu oikeudenkäynnissä keskeisenä ollut kysymys siitä, onko A:lla ylipäätään oikeutta saada B:ltä hyvitystä pyörätelineen kehittämistyön kustannuksista. B:n kulukorvausvelvollisuutta vastaan kuitenkin puhuu se, että A on hävinnyt asian kohdan 6 määrältään huomattavan vaatimuksen osalta kokonaan ja että hänen perusteeltaan hyväksytytkin vaatimuksensa ovat olleet kokonaisuutena arvioiden määriltään selvästi liiallisia. Näistä syistä Korkein oikeus katsoo, ettei ole syytä velvoittaa B:tä osaksikaan korvaamaan A:n oikeudenkäyntikuluja. A saa siten pitää käräjäoikeuskulunsa vahinkonaan ja valtion varoista maksetut A:n maksuttoman oikeudenkäynnin kustannukset käräjäoikeuden osalta jäävät valtion vahingoksi. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että B vapautetaan velvollisuudesta suorittaa A:lle korvausta oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa ja korvata valtiolle sen varoista maksettuja A:n maksuttoman oikeudenkäynnin kustannuksia. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Mikael Krogerus, Markku Arponen (eri mieltä), Pauliine Koskelo (eri mieltä) ja Mikko Könkkölä. Esittelijä Tuomo Antila. Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Oikeusneuvos Koskelo: Olen samaa mieltä kuin enemmistö lukuunottamatta perustelujen viimeistä kappaletta, jonka osalta lausun seuraavan: B:n velvoittamista korvaamaan osaksi A:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa puoltaa se, että A:n hyväksi on ratkaistu oikeudenkäynnin keskeisenä kohteena ollut kysymys siitä, onko A:lla ylipäätään oikeutta saada B:ltä hyvitystä pyörätelineen kehittämiskustannuksista. Tällaisessa tilanteessa pelkästään se, että jokin sinänsä määrältään merkittävä vaatimuserä on hylätty kokonaan ja muilta osin korvauksia on tuomittu vain vaadittua selvästikin pienemmät määrät, ei välttämättä merkitse, että oikeudenkäyntikulut olisi perusteltua jättää kokonaisuudessaan kummankin asianosaisen omaksi vahingoksi. Oikeampi lähtökohta voi olla se, että osavoittotilanteessa vastapuolen korvattavaksi määrätään sellainen osuus toisen oikeudenkäyntikuluista, joka suhteutetaan tämän vaatimuksista hyväksyttyyn osuuteen. Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa A:n vaatimuksista hyväksytty osuus, kun huomioon otetaan myös kuitattavaksi tullut B:n vastasaatava, edustaa kuitenkin vain alle seitsemää prosenttia vaatimusten kokonaismäärästä. A:n asiassa esittämät vaatimukset ovat siten olleet siinä määrin ylimitoitetut, että asian laatuun nähden harkitsen oikeaksi päätyä asiassa samaan lopputulokseen kuin enemmistö. Oikeusneuvos Arponen: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Koskelo.
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.