KKO/2003/108

2003 false KKO:2003:108 Käräjäoikeus oli velvoittanut rangaistukseen tuomitun A:n korvaamaan virallisen syyttäjän syytteeseen yhtyneen asianomistaja B:n oikeudenkäyntikulut. Hovioikeus oli hylännyt syytteen sillä perusteella, että laki oli käräjäoikeuden tuomion jälkeen muuttunut lievemmäksi. Vaikka lopputulos oli tästä syystä muuttunut hovioikeudessa A:lle myönteiseksi, A:n katsottiin hävinneen asian käräjäoikeudessa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla ja hän oli velvollinen korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa. OK 21 luku 1 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Joensuun käräjäoikeuden tuomio 23.8.2001 Käräjäoikeus katsoi virallisen syyttäjän syytteestä selvitetyksi, että A oli 10.6.2000 - 25.5.2001 laiminlyönyt velvollisuutensa estää koiraansa hätyyttämästä ihmisiä. A:n koira oli useaan kertaan pelästyttänyt B:tä ja estänyt hänen lehdenjakoaan. Käräjäoikeus tuomitsi A:n rikoslain 44 luvun 8 §:n 2 momentin (39/1889) nojalla koiran valvonnan laiminlyönnistä sakkoon ja velvoitti hänet korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut 4 026 markalla korkoineen. Asian on ratkaissut notaari Marja-Leena Härkönen. Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 27.2.2003 A valitti hovioikeuteen ja vaati syytteen ja korvausvaatimuksen hylkäämistä. Hovioikeus katsoi selvitetyksi, että A:n koira oli hätyyttänyt B:tä käräjäoikeuden tuomiossa kuvatulla tavalla. Asiassa esitetty näyttö ei sen sijaan osoittanut, että A olisi tiennyt koiransa vaarallisuudesta tai että hänellä olisi ollut aihetta olettaa, että koira saattoi olla vaarallinen. Hovioikeus lausui, että A:n menettely täytti tekoaikana voimassa olleen rikoslain 44 luvun 8 §:n 2 momentissa (39/1889) rangaistavaksi säädetyn koiran valvonnan laiminlyönnin tunnusmerkistön. Hovioikeus viittasi rikoslain muuttamisesta 24.5.2002 annetulla, 1.9.2002 voimaan tulleella lailla (400/2002) muutettuun rikoslain 44 luvun 15 §:n 1 momentissa nyt eläimen vartioimatta jättämisenä rangaistavaksi säädetyn rikoksen tunnusmerkistöön. Säännöksen esitöissä (HE 17/2001 vp s. 57) todetaan, että eläimen pitäjän tulee olla tietoinen eläimen vaarallisuudesta tai ainakin on näytettävä, että hänellä on ollut aihetta olettaa, että eläin saattaa olla vaarallinen. Hovioikeus lausui, että asiassa oli jäänyt näyttämättä, että A olisi ollut tietoinen koiransa vaarallisuudesta tai että hänellä olisi ollut aihetta olettaa, että koira saattoi olla vaarallinen. A:n menettely ei siten täyttänyt voimassa olevassa rikoslain 44 luvun 15 §:n 1 momentissa rangaistavaksi säädetyn rikoksen tunnusmerkistöä. Näin ollen kysymyksessä olevasta menettelystä ei ollut uuden lain mukaan tuomittava rangaistusta. Hovioikeus, joka rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 3 §:n nojalla sovelsi uutta lakia, hylkäsi syytteen ja velvoitti valtion oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:n 1 momentin nojalla korvaamaan A:n kohtuulliset oikeudenkäyntikulut asiassa. B:n oikeudenkäyntikuluvaatimuksen osalta hovioikeus lausui, että A:n menettely täytti sekä rikoksen tekoaikana että asiaa käräjäoikeudessa käsiteltäessä voimassa olleen rikoslain 44 luvun 8 §:n 2 momentissa (39/1889) rangaistavaksi säädetyn koiran valvonnan laiminlyönnin tunnusmerkistön. A:ta vastaan ajettu syyte on hovioikeudessa hylätty sen vuoksi, että rikoslain 44 lukua oli edellä kerrotulla tavalla muutettu. Virallisen syyttäjän syytteeseen yhtyneellä B:llä on siten ollut perusteltu aihe oikeudenkäyntiin käräjäoikeudessa. Tämän vuoksi käräjäoikeuden tuomiota ei ollut syytä muuttaa siltä osin kuin A oli siinä velvoitettu korvaamaan B:lle käräjäoikeudessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut, vaikka A:ta vastaan ajettu syyte onkin hovioikeudessa hylätty. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Liisa Ollikainen, Kaarina Heino ja Eero Antikainen (eri mieltä). Eri mieltä ollut viskaali Antikainen oli muilta osin samaa mieltä kuin hovioikeuden enemmistö, mutta oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden osalta Antikainen katsoi, että syytteen tultua hylätyksi myös virallisen syyttäjän syytteeseen yhtynyt B oli hävinnyt asian kokonaan. Sen vuoksi B:llä ei ollut miltään osin oikeutta saada A:lta korvausta hänelle asiassa aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista, vaikka hänellä olikin hovioikeuden enemmistön toteamalla tavalla ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin käräjäoikeudessa. Tällä perusteella Antikainen hylkäsi B:n A:han kohdistaman oikeudenkäyntikulujen korvausvaatimuksen myös käräjäoikeudessa aiheutuneita kuluja koskevalta osalta. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati, että hänet vapautetaan korvaamasta B:n oikeudenkäyntikuluja käräjäoikeudessa. B vastasi valitukseen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut Kysymys on siitä, onko rikosasiassa syytettynä ollut A velvollinen korvaamaan asianomistaja B:lle käräjäoikeudessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut hovioikeuden hylättyä lain muuttumisen takia A:han kohdistetun syytteen, joka oli käräjäoikeudessa hyväksytty. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 8 §:n 2 momentin mukaan virallisen syyttäjän syytteeseen yhtyneen asianomistajan oikeudesta saada vastaajalta korvaus oikeudenkäyntikuluistaan on soveltuvin osin voimassa mitä oikeudenkäymiskaaren 21 luvussa säädetään. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jollei muualla laissa toisin säädetä. Jos alemman tuomioistuimen antamaan ratkaisuun haetaan muutosta, kysymys siitä, onko asianosainen oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskevan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n tarkoittamalla tavalla hävinnyt asian alemmassa oikeudessa, määräytyy sen mukaan, mihin lopputulokseen muutoksenhaku johtaa. Näin ollen ylempi tuomioistuin määrää korvaamisvelvollisuudesta sen mukaan, mihin lopputulokseen se on päätynyt ja mihin alemmankin tuomioistuimen olisi tullut ylemmän tuomioistuimen mukaan päätyä. Tässä asiassa käräjäoikeus on hyväksynyt virallisen syyttäjän A:ta vastaan ajaman syytteen, johon B on yhtynyt, mutta hovioikeus on sen sijaan hylännyt syytteen. Asian lopputulokseen nähden B on siis hävinnyt asian eikä A siten olisi velvollinen korvaamaan B:n käräjäoikeuskuluja. Syytteen hylkääminen on kuitenkin tässä tapauksessa perustunut valituksen tekemisen jälkeen tapahtuneeseen lain muutokseen ja niin sanottuun lievemmän lain periaatteeseen eikä siihen, että hovioikeuden mukaan käräjäoikeudenkin olisi tullut hylätä syyte. Päinvastoin hovioikeus on lausunut, että A:n menettely täytti käräjäoikeuden sovellettavana olleen rikoslain 44 luvun 8 §:n 2 momentissa (39/1889) rangaistavaksi säädetyn koiran valvonnan laiminlyönnin tunnusmerkistön. Tällä perustella A on hävinnyt asian käräjäoikeudessa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla ja siten hän on velvollinen korvaamaan B:n käräjäoikeuskulut. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Kari Raulos, Mikko Tulokas, Pertti Välimäki ja Pauliine Koskelo. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.