KKO/2003/35

2003 false KKO:2003:35 A oli vaatinut suullisen käsittelyn järjestämistä tapaturmavakuutuslakiin perustuvassa korvausasiassa vakuutusoikeudessa kuullakseen todistajana lääkäriä, joka oli tehnyt yhteenvedon A:n lääketieteellisistä tutkimuksista. Todistajan kuulemisella oli tarkoitus selventää tapaturman ja vammojen ja toisaalta haitan välistä syy-yhteyttä. A:n vaatimus suullisen käsittelyn järjestämisestä oli hylätty ilmeisen tarpeettomana. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevin perustein asia palautettiin vakuutusoikeuteen suullisen käsittelyn järjestämistä varten. (Ään.) ASIAN AIKAISEMPI KÄSITTELY Asian tausta A oli 25.7.1975 työssään pudonnut portaissa saaden aivotärähdyksen, rintahermon halvauksen ja siitä johtuvan oikean sahalihaksen heikkouden ja oikean lapaluun, oikean hartian sekä oikean olkavarren liikevajauksen tähän liittyvine särkyineen. Teollisuusvakuutus Oy:n päätös 13.7.1999 Vakuutuslaitos oli 9.4.1984 antamallaan päätöksellä myöntänyt A:lle elinkorkona peruskorkoa 35 prosentin haitta-asteen mukaan ilman täydennyskorkoa 20.12.1982 alkaen. Teollisuusvakuutus Oy on käsitellyt asian oikaisuhakemuksena 9.4.1984 annettuun päätökseen, jolla haitta-aste on vahvistettu 35 prosentiksi ja katsonut, ettei 26.6.1999 annettu Kaunialan sotavammasairaalan lausunto anna aihetta muuttaa aikaisempaa päätöstä. Tapaturmavammojen aiheuttama haitta-aste on edelleen 35 prosenttia ja A:lla todettu neuropsykologinen oireisto ei johdu 25.7.1975 sattuneesta tapaturmasta, vaan kyseessä on tapaturmavammoista riippumaton sairaus. Tapaturmalautakunnan päätös 1.12.1999 Tapaturmalautakunta, jolta A haki muutosta, hylkäsi valituksen, koska ei ollut näytetty, että 25.7.1975 sattuneen tapaturman seurauksina korvattavista edellä mainituista vammoista aiheutuvan haitta-asteen suuruus olisi olennaisesti muuttunut. A:lla todetut neuropsykologiset oireet eivät olleet syy-yhteydessä tuohon tapaturmaan eivätkä A:n vasemman olkapään vaivat olleet seurausta mainitusta tapaturmasta. Vakuutusoikeuden päätös 30.1.2001 Vakuutusoikeus, jolta A haki muutosta ja vaati suullisen käsittelyn järjestämistä vakuutusoikeudessa, ei muuttanut tapaturmalautakunnan päätöstä. Perusteluissaan vakuutusoikeus katsoi, että enempi haitta johtuu A:lla todetuista neuropsykologisista oireista ja vasemman olkapään vaivoista, jotka eivät esitetyn selvityksen ja lääketieteellisen kokemusperäisen tietämyksen perusteella ole syy-yhteydessä tapaturmaan eivätkä siten oikeuta korvaukseen. Vakuutusoikeus hylkäsi suullista käsittelyä koskevan vaatimuksen ilmeisen tarpeettomana lausuen muun ohella, että 26.6.1999 päivätty lääkärinlausunto oli asianmukainen ja perusteellinen ja siitä oli saatavissa riittävän tarkka kuva A:n terveydentilasta. Lausunnosta ilmeni lääketieteellisten tosiseikkojen, tilannekuvausten ja löydösten lisäksi myös lääkärin arvio haitan syy-yhteydestä tapaturmaan sekä haittaluokasta. Se, että lausunnon antajan arvio syy-yhteydestä erosi vakuutuslääketieteellisestä syy-yhteydestä, ei estänyt asian ratkaisemista asiakirjanäytön perusteella. Asian ovat ratkaisseet vakuutusoikeuden jäsenet Ingeborg Palmén, Olli Puustinen, Eero Hyvärinen, Timo Sarparanta ja Jorma Hekkurainen. Esittelijä Åsa Morelius-Ekelund. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati oikean yläraajan oireiden ja vasemman olkapään vaivojen korvaamista 25.7.1975 sattuneen tapaturman seurauksena esittämiinsä tavoin. Lisäksi A vaati suullisen käsittelyn järjestämistä Korkeimmassa oikeudessa. Vakuutuslaitos on antanut siltä pyydetyn vastauksen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut Vakuutusoikeuteen tekemässään valituksessa A on vaatinut, että vakuutusoikeus toimittaisi asiassa suullisen käsittelyn neurologian erikoislääkäri, lääketieteen ja kirurgian tohtori X:n kuulemiseksi todistajana. Tämän vaatimuksen vakuutusoikeus on hylännyt. Korkeimmalle oikeudelle osoittamassaan valituksessa A on arvostellut vakuutusoikeuden näytön arviointia ja vaatinut suullisen käsittelyn järjestämistä täällä. Sen ratkaisemiseksi, onko A:n Korkeimmassa oikeudessa vaatima suullinen käsittely tarpeellinen, on arvioitava, onko vakuutusoikeus menetellyt oikein katsoessaan, että asia voitiin siellä ratkaista ilman suullista käsittelyä. Tältä osin Korkein oikeus toteaa seuraavan. Valitus, jossa A:n vaatimus suullisen käsittelyn toimittamisesta on vakuutusoikeudessa hylätty, on kohdistunut tapaturmalautakunnan päätökseen 1.12.

1. Tässä päätöksessään lautakunta on katsonut näyttämättä jääneen, että ne seikat, joista A:ta 25.7.1975 kohdanneesta tapaturmasta aiheutuvan haitta-asteen ja täydennyskoron suuruus riippuivat, olisivat olennaisesti muuttuneet. A:lla todetut neuropsykologiset oireet ja hänen vasemman olkapäänsä vaivat eivät esitetyn selvityksen perusteella olleet seurausta 25.7.1975 sattuneesta tapaturmasta eivätkä näin ollen oikeuttaneet tapaturmavakuutuslain perusteella korvaukseen. Hylätessään valituksen vakuutusoikeus on tapaturmalautakunnan päätöksessä lausuttujen perusteiden lisäksi todennut enemmän haitan johtuvan A:lla todetuista neuropsykologisista oireista ja vasemman olkapään vaivoista, jotka eivät esitetyn selvityksen ja lääketieteellisen kokemusperäisen tietämyksen perusteella ole syy-yhteydessä tapaturmaan eivätkä siten oikeuttaneet korvaukseen. A on vaatinut suullisen käsittelyn järjestämistä vakuutusoikeudessa X:n kuulemiseksi todistajana. Todistusteemaksi on ilmoitettu haittojen erittely vuoden 1975 työtapaturman ja vuonna 1997 tapahtuneen niskavamman välillä sekä haittaluokka. Korkeimmassa oikeudessa A on tarkentanut vaatimustaan siten, että X:n olisi ollut tarkoitus vakuutusoikeudessa selvittää lääketieteellistä kokemusperäistä tietämystä. X on allekirjoittanut Kaunialan neurologisella poliklinikalla 10.- 11.6.1999 suoritettujen tutkimusten perusteella laaditun ja 26.6.1999 päivätyn yhteenvedon A:n terveydentilasta. X ei ole antanut lausuntoaan siinä muodossa, että se olisi ollut terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 23 §:n 1 momentissa tarkoitetuin tavoin todistusvoimainen ilman valallista vahvistusta. Lausunnosta ilmenee lääketieteellisten tosiseikkojen, tilankuvausten ja löydösten lisäksi X:n arvio haitan syy-yhteydestä tapaturmaan sekä haittaluokasta. A on lausunnossa todettu työkyvyttömäksi. Hallintolainkäyttölain 38 §:n mukaan, jota vakuutusoikeudesta annetun lain 9 §:n 1 momentista ilmenevin tavoin sovelletaan asian käsittelyyn vakuutusoikeudessa, on suullinen käsittely toimitettava, jos yksityinen asianosainen sitä pyytää, paitsi mikäli suullinen käsittely asian laadun vuoksi tai muusta syystä on ilmeisen tarpeeton. Mainittua säännöstä on esillä olevan kaltaisissa, Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen (jäljempänä ihmisoikeussopimus) 6 artiklan soveltamisalaan kuuluvissa asioissa tulkittava ottaen huomioon artiklan 1 kappale ja sen soveltamiskäytäntö. Tähän on viitattu myös asianomaisessa hallituksen esityksessä (HE 83/1998 laiksi vakuutusoikeudesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta hallintolainkäyttölain voimaantulon johdosta s. 21). Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen vakiintuneen ratkaisukäytännön mukaan lähtökohtana on, että 6 artiklan 1 kappaleessa asetettu vaatimus julkisesta oikeudenkäynnistä käsittää oikeuden suulliseen käsittelyyn ainakin yhdessä asteessa ja että tällainen käsittely voidaan jättää toimittamatta vain poikkeuksellisista syistä (ks. esim. ratkaisu asiassa Fischer, tuomio 26.4.1995, kohta 44, sekä 12.11.2002 annetut ratkaisut asioissa Lundevall, tuomion kohta 36, Salomonsson, tuomion kohta 36, ja Döry, tuomion kohta 39). Arvioitaessa perusteita, joilla suullinen käsittely asianosaisen pyynnöstä huolimatta voidaan jättää toimittamatta, on merkitystä muun muassa sillä, rajoittuuko tutkinta kysymyksessä olevassa tuomioistuimessa oikeuskysymyksiin, jotka yleensä voidaan asianmukaisesti käsitellä kirjallisen aineiston pohjalta, vai käsittääkö tutkinta myös asiaan liittyvän tosiseikaston (ks. esim. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu asiassa Fredin, tuomio 23.2.1994, kohta 22). Tältä osin voidaan todeta, että vakuutusoikeudessa on ollut kysymys ensisijaisesti A:lla todettujen oireiden syy-yhteydestä hänelle vuonna 1975 sattuneeseen tapaturmaan ja siten tosiseikkojen arvioinnista. Toisinaan kuitenkin myös asia, jossa ei ole kysymys pelkästään oikeuskysymyksistä, saattaa olla asianmukaisesti käsiteltävissä ja ratkaistavissa pelkästään asiakirjojen pohjalta ja ilman suullista käsittelyä. Erityisesti sosiaaliturvaetuuksia koskevien asioiden osalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on viitannut siihen, että näitä koskevat ratkaisut usein riippuvat kirjallisista lääkärinlausunnoista ja että ne voivat siten olla paremmin käsiteltävissä asiakirjojen kuin suullisten esitysten perusteella (ks. esim. edellä mainitut ratkaisut asioissa Lundevall, tuomion kohta 38, Salomonsson, tuomion kohta 38, ja Döry, tuomion kohta 41). Tuomioistuin on tällöin kiinnittänyt huomiota myös tarpeeseen huolehtia siitä, että tämän kaltaisten asiaryhmien käsittelyjärjestys on riittävän tehokas ja kustannuksiltaan kohtuullinen. Edellä mainitussa ratkaisussa Döry, jossa hakija oli tapaturma-asiassa vaatinut suullista käsittelyä tarkoituksenaan selittää asiaansa, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoikin, ettei suullisen käsittelyn toimittamatta jättäminen ollut kyseisessä tapauksessa ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen vastaista, koska kysymys oli ensisijaisesti esitettyjen kirjallisten ja keskenään samansuuntaisten lääkärinlausuntojen oikeasta tulkinnasta, joka oli asianmukaisesti tehtävissä asiakirja-aineiston perusteella (tuomion kohdat 42 - 43). Tässä yhteydessä ihmisoikeustuomioistuin kiinnitti huomiota myös siihen, ettei hakija ollut vedonnut suulliseen todisteluun tai muutenkaan yksilöinyt perusteita vaatimukselleen suullisesta käsittelystä (tuomion kohta 44). Toisaalta ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista edellä mainituissa asioissa Lundevall ja Salomonsson (tuomioiden kohta 39) ilmenee, että vaikka kirjallisilla lääkärinlausunnoilla olisikin asiassa keskeinen merkitys, tämä seikka ei välttämättä oikeuta suullisen käsittelyn epäämiseen, jos kysymys ei ole vain näiden tulkinnasta ja suullinen käsittely olisi omiaan antamaan merkityksellistä ainesta asiassa ratkaistavana olevien kysymysten arvioimiseksi. Edellä selostettu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntö huomioon ottaen voidaan siis päätyä siihen, että työtapaturman perusteella vaadittavaa korvausta koskevan asian ratkaiseminen kaikilta osin kirjallisessa menettelyssä voi olla ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen kannalta hyväksyttävää, jos asiassa on kysymys kirjallisten lääkärinlausuntojen sisällön tai lääketieteellisten kokemussääntöjen arvioinnista ja niiden vaikutuksesta asian ratkaisemiseen. Jos esitetty lääketieteellinen selvitys on asian ratkaisemisen kannalta epätäydellistä, ristiriitaista tai riidanalaista, tapauksen laadusta ja esitetyistä vaatimuksista riippuen mainittu sopimusmääräys voi kuitenkin edellyttää, että asianosaisen vaatimuksesta asiaa voidaan selvittää suullisessa käsittelyssä. Lisäksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännöstä ilmenee, että arvioitaessa asianosaisen oikeutta suulliseen käsittelyyn on otettava huomioon myös asian merkitys hänelle (ks. esim. ratkaisu asiassa Eisenstecken, tuomio 3.10.2000, kohta 35). Asian tärkeys asianosaiselle objektiivisesta näkökulmasta tarkasteltuna on siten seikka, joka osaltaan vaikuttaa sen punnintaan, onko käsillä sellaisia erityisiä perusteita, joiden vuoksi oikeus suulliseen käsittelyyn ainakin yhdessä oikeusasteessa voi syrjäytyä. Tässä asiassa A on vakuutusoikeudessa - kuten myös nyttemmin Korkeimmassa oikeudessa - vaatinut, että vuonna 1975 sattuneen työtapaturman perusteella, jonka vuoksi hänelle on tähän mennessä suoritettu korvausta oikean yläraajan vaivojen osalta 35 prosentin haittaluokan mukaan, olisi korvattava sekä oikean että vasemman yläraajan oireet hänen esittäminsä tavoin. Erityispiirteenä asiassa on, että A:lle on mainitun, vuonna 1975 sattuneen työtapaturman jälkeen vuonna 1997 aiheutunut auto-onnettomuudessa niskavamma. A on siten vammautunut kahdessa erillisessä tapahtumassa, joiden osalta suoritettavat korvaukset määräytyvät eri säännöstöjen mukaan ja eri menettelyissä. Lääkärinlausunnon mukaan A on työkyvytön. Työkyvyttömyyteen ovat A:n mukaan johtaneet yllä mainittu työtapaturma ja liikenneonnettomuus yhdessä eivätkä suoritetut korvaukset ole riittäviä. Asianmukaisten korvausten määräämiseksi haitat on eriteltävä eri vakuutustapahtumien ja -yhtiöiden suhteen. Vakuutusoikeudessa on ollut kysymys vuonna 1975 sattuneen työtapaturman osuudesta A:lla todettuihin oireisiin. Edellä todettuun nähden asialla on huomattava merkitys A:n toimeentulon kannalta. A on ollut
2. - 11.6.1999 tutkittavana Kaunialan neurologisella poliklinikalla. Tutkimusten perusteella neurologian erikoislääkäri, lääketieteen ja kirurgian tohtori X on laatinut 26.6.1999 päivätyn selvityksen A:n terveydentilasta. Siinä X on päätynyt katsomaan muun muassa, että sekä oikean että vasemman yläraajan vaivat olisivat vuoden 1975 työtapaturman perusteella korvattavia ja esittänyt näiden osalta haitta-astetta koskevan arvionsa. Vuonna 1997 auto-onnettomuudessa aiheutuneen niskavamman jälkitilan osalta X on niin ikään lausunut arvionsa pysyvästä haittaluokasta. X on siis lausuntonsa lopuksi esittänyt käsityksensä siitä, millä tavoin korvaus työtapaturman osalta tulisi määrätä. Toisaalta lausunnosta ilmenee, että A:n erilaisten oireiden sekä niiden ja hänelle sattuneiden vammautumisten välisten syy-yhteyksien lääketieteelliseen arviointiin ja erittelyyn liittyy vaikeaselkoisuutta ja epävarmuutta muun muassa sen vuoksi, millä tavoin vammoja ja oireita on aiemmissa vaiheissa tutkittu. Vakuutuslaitos on tarkemmitta perusteluitta katsonut, ettei mainittu selvitys antanut aihetta aiemman korvauspäätöksen muuttamiseen. Vakuutuslaitoksen mukaan työtapaturmasta aiheutuneiden vammojen haitta-aste on edelleen 35 prosenttia eikä A:lla todettu neuropsykologinen oireisto johdu vuonna 1975 sattuneesta tapaturmasta, vaan oli näistä vammoista riippumaton sairaus. A on vaatinut suullisen käsittelyn toimittamista vakuutusoikeudessa X:n kuulemiseksi. A:n tarkoituksena ei siten ole ollut riitauttaa esitettyä lääketieteellistä selvitystä, vaan kuulustella todistajana lääkäriä, jonka lausuntoon hän on itse vedonnut. A:n vakuutusoikeuteen tekemästä valituksesta ja hänen siellä antamastaan vastaselityksestä on pääteltävissä, että A on katsonut X:n suullisen kuulemisen tarpeelliseksi tämän antaman kirjallisen lausunnon täydentämiseksi sekä syy-yhteyskysymysten tarkemmaksi selvittämiseksi vakuutuslaitoksen samoin kuin tapaturmalautakunnan katsottua asiaa lähemmin perustelematta, ettei lääkärinlausunto antanut aihetta vaatimusten hyväksymiseen. Ottaen huomioon asian merkitys A:lle sekä muut edellä todetut seikat, Korkein oikeus katsoo, ettei asiassa ole käsillä sellaisia erityisiä syitä, joiden vuoksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaletta koskevan tulkintakäytännön valossa voitaisiin katsoa, että A:n vakuutusoikeudessa vaatima suullinen käsittely olisi perustellusti voitu jättää toimittamatta ilmeisen tarpeettomana. Näin ollen sekä ottaen huomioon A:n vaatimukset ja asian vielä selvittämätön tila, ei ole asianmukaista, että A:n esittämin tavoin asia tutkittaisiin suullisessa käsittelyssä suoraan Korkeimmassa oikeudessa. Päätöslauselma Vakuutusoikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan vakuutusoikeuteen, jonka tulee huomioon ottaen palautuksen syy, ottaa se ilmoituksetta uudelleen käsiteltäväkseen. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Markku Arponen, Gustav Bygglin, Pertti Välimäki (eri mieltä) ja Pauliine Koskelo. Esittelijä Aija Peltola. Eri mieltä olevan jäsenen lausunto Oikeusneuvos Välimäki: Kun kysymys on siitä, olisiko vakuutusoikeuden tullut toimittaa asiassa suullinen käsittely, lausun seuraavan. Vakuutusoikeudesta annetun lain 9 §:n 1 momentin (278/1999) nojalla vakuutusoikeuden on toimitettava suullinen käsittely yksityisen asianosaisen pyynnöstä siten kuin hallintolainkäyttölain 38 §:ssä säädetään. Hallintolainkäyttölain 38 §:n 1 momentin (433/1999) nojalla suullinen käsittely on järjestettävä, jos yksityinen asianosainen sitä vaatii. Kuitenkin suullinen käsittely voidaan jättää toimittamatta muun muassa, jos se olisi asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeeton. Harkittaessa onko asiassa toimitettava suullinen käsittely on otettava huomioon myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen noudattama Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitettua oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskeva tulkintakäytäntö. Sen mukaan asianosaisella on yleensä vaatimuksestaan oikeus saada tietyn tyyppinen asiansa käsitellyksi suullisessa käsittelyssä yhdessä oikeusasteessa. Suullinen käsittely voidaan jättää pitämättä ainoastaan poikkeuksellisista syistä. Yksittäisessä asiassa suullisella käsittelyllä turvataan oikeudenkäytön välittömyyttä, jolla tarkoitetaan sitä, että asian ratkaiseva tuomioistuin ottaa itse vastaan suullisesti annetut asianosaisten lausumat ja suullisen todistelun. Oikeudenkäytön välittömyyden katsotaan edistävän asiallisesti oikeaan ratkaisuun pääsemistä. Yleiseltä kannalta asian suullisella käsittelyllä pyritään muun muassa ehkäisemään sellaisen käsityksen syntymistä, että oikeudenkäyttö tapahtuisi asianosaisilta salaa. Suullisella ja julkisella käsittelyllä pyritään siten pitämään yllä yleistä luottamusta tuomioistuimiin. Koska suullisen käsittelyn toimittamisen perusteet liittyvät yleisesti koko oikeudenkäytön järjestämiseen, suullisen käsittelyn tarpeellisuutta harkittaessa ei yleensä kiinnitetä huomiota siihen, onko suullisella käsittelyllä asianosaisten vaatimuksien ratkaisemisen kannalta merkitystä. Tämä pääsääntö ei ole kuitenkaan poikkeukseton. Eräät asiaryhmät ovat luonteensa takia sellaisia, että suullisella käsittelyllä ei niissä ole tavallisesti lainkaan merkitystä. Tämä vaikuttaa muun muassa siihen, millä tavalla ja millaisessa toimielimessä ja tuomioistuimessa näiden asioiden käsittely on tarkoituksenmukaista järjestää. Näitä asiaryhmiä koskevia suullisen käsittelyn vaatimuksia ratkaistaessa voidaan kiinnittää huomiota muun muassa siihen, voiko suullisen käsittelyn toimittaminen johtaa vaatimuksen hyväksymiseen tai onko sen toimittamisella merkitystä asiaa ratkaistaessa. Vakuutusoikeus on sosiaaliturva-asioiden erityistuomioistuin. Useimmissa sosiaalivakuutusasioissa se toimii toisena ja siten ylimpänä muutoksenhakuasteena. Vuonna 2001 vakuutusoikeus ratkaisi yli 10 000 asiaa. Niistä runsas 1 000 oli tapaturmavakuutusasioita, jollaisesta A:n asiassa on kysymys. Tapaturmavakuutusasioita koskevissa muutoksenhakemuksissa keskeinen kysymys koskee yleensä sitä, onko yksityisellä asianosaisella oleva vamma tai sairaus peräisin määrätystä tapaturmasta tai muusta tapahtumasta. Tällaisen syy-yhteyskysymyksen selvittämisessä ovat keskeisellä sijalla lääketieteelliset kokemussäännöt. Myös asiaan vaikuttavassa todistelussa kysymys on tästä ongelmasta. Suullinen todistelu voi olla tarpeen esimerkiksi, jos asianosaisen oireisto on epäselvä tai kokemussäännöstä vallitsee epäselvyys. Yleensä kuitenkin vakuutusoikeudessa ratkaistavat syy-yhteyskysymykset ovat ratkaistavissa kirjallisen aineiston perusteella. Tässä asiassa vakuutusoikeudessa on ollut kysymys seuraavista kolmesta kysymyksestä: ensiksikin ovatko A:lla vuonna 1999 todetut neuropsykologiset oireet vuoden 1975 tapaturman seurausta; toiseksi ovatko A:lla vuonna 1999 todetut vasemman olkapään vaivat vuonna 1975 sattuneen tapaturman seurausta; ja kolmanneksi onko vuonna 1975 aiheutuneiden korvattavien vahinkojen haitta-aste suurempi kuin 35 prosenttia. Vakuutuslaitos ja tapaturmalautakunta olivat vastanneet näihin kysymyksiin kieltävästi ja A on vaatinut kysymyksiin vastattavaksi myönteisesti. A on vaatinut vakuutusoikeuden toimittamaan suullisen käsittelyn pelkästään neurologian erikoislääkärin, lääketieteen ja kirurgian tohtori X:n kuulemiseksi todistajana näistä kysymyksistä. X on laatinut 26.6.1999 päivätyn yhteenvedon A:n terveydentilasta, jossa hän on lausunut vakuutusoikeudessa ratkaistavista kysymyksistä seuraavaa: ensiksikin että neuropsykologisen oirekuvan muutos on traumaattiselle vammalle epätyypillinen ja jonkin verran epäsuhteessa primääritapahtumiin 1975 ja 1997; toiseksi että hän on epävarma vasemman olkapään oireiden syy-yhteydestä vuoden 1975 tapaturmaan ja että vamma voi olla peräisin joko vuoden 1997 liikenneonnettomuudesta tai vuoden 1975 tapaturmasta taikka vuonna 1993 kainaloon tehdystä leikkauksesta; kolmanneksi hän ehdottaa haitta-asteeksi yhdistettyä 8 - 9 haittaluokkaa. Kun arvioidaan vakuutusoikeudessa ratkaistavien kysymyksien kannalta X:n lausunnosta ilmeneviä seikkoja, totean seuraavan. Vaikka X olisi todistajana vahvistanut kannanottonsa ensimmäisessä ja toisessa kysymyksessä, se ei olisi voinut johtaa tapaturmalautakunnan ratkaisun muuttamiseen. Kun vastaus kahteen ensimmäiseen kysymykseen olisi ollut kieltävä, ei kolmanteenkaan kysymykseen olisi voitu vastata myöntävästi. X:n kuuleminen todistajana ei siis mitenkään olisi voinut johtaa A:n vaatimuksien hyväksymiseen. Näin ollen suullisen käsittelyn toimittaminen X:n kuulemiseksi todistajana on ollut asiassa ratkaistavien kysymyksien kannalta selvästi tarpeetonta ja tarkoituksetonta. Näillä perusteilla katson, että vakuutusoikeuden ei ole pitänyt toimittaa asiassa A:n vaatimaa suullista käsittelyä. Asia tulee ottaa Korkeimmassa oikeudessa välittömästi käsiteltäväksi sitä vakuutusoikeuteen palauttamatta. Hylkään A:n vaatimuksen suullisen käsittelyn toimittamisesta Korkeimmassa oikeudessa. Pääasian osalta katson, ettei ole syytä muuttaa vakuutusoikeuden päätöstä.