← Suomi

KKO/2003/88

2003 false KKO:2003:88 A oli markkinoinut ja myynyt asiakkaille ohjelmistovalmistajien liikkeelle laskemia tietokonealan ohjelmistotuotteita muun muassa menettelemällä siten, että hän oli - pakannut u

§:n 1 momentin mukaan (418/1993) tietokoneohjelman kappaleen sai levittää edelleen sekä näyttää julkisesti, kun kappale oli tekijän suostumuksella myyty tai muutoin pysyvästi luovutettu. Valmisohjelmiin oli säännönmukaisesti liitetty lisenssiksi otsikoitu asiakirja, jonka ehtojen mukaan ohjelmiston loppukäyttäjä sai ainoastaan käyttöoikeuden ohjelmaan. Harkittaessa sitä, oliko tietokoneohjelman luovutuksen kohdalla kysymys teoskappaleen vai käyttöoikeuden luovutuksesta, ratkaisevaa oli luovutuksen tosiasiallinen luonne. Siinä tapauksessa, että ohjelma luovutettiin fyysisellä tallennusalustalla kertakorvausta vastaan ja luovutuksensaajan käyttöoikeutta ei ollut ajallisesti rajattu, luovutusta voitiin yleensä pitää teoskappaleen omistusoikeuden luovutuksena. A oli käräjäoikeudessa esitetyin tavoin hankkinut Suomesta ja Yhdysvalloista loppukäyttäjille myymiänsä päivitys- ja tuotevaihto-ohjelmia (white box -tuotteet) ja esittelykäyttöön tarkoitettuja ohjelmia levykkeillä ynnä ohjelmien korjauslevykkeitä kertakorvausta vastaan. Ohjelmistoyhtiöt tai syyttäjä eivät olleet edes väittäneet, että näiden ohjelmistojen käyttöoikeutta olisi ollut jollakin tavoin ajallisesti rajoitettu. Hovioikeus katsoi siten, että kaikkien ohjelmien kohdalla oli ollut kyse teoskappaleiden luovutuksesta. Hovioikeus lausui edelleen, että tekijänoikeuslain mukainen tekijän yksinoikeus levittää teosta raukesi tekijän suostumuksella tapahtuvalla teoskappaleen pysyvällä luovutuksella. Sen sijaan se ei rauennut, jos luovutuksen kohteena oli rajoitettu käyttöoikeus teokseen. Suomessa noudatettavan kansainvälisen raukeamisen periaatteen mukaisesti sillä seikalla, missä ensimmäinen luovutus oli tapahtunut, ei ollut merkitystä. Edellä mainituin tavoin A:n hankkimia tietokoneohjelmia oli pidettävä teoskappaleina. Ohjelmat oli alunperin luovutettu jakeluketjuun tekijän suostumuksella ja siten

§:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Sillä seikalla, oliko A saanut ohjelmat haltuunsa edellistä myyntiporrasta erehdyttämällä, ei ollut tekijänoikeusrikosta koskevassa asiassa merkitystä. Hovioikeus totesi, että ohjelmistoyhtiöt olivat vedonneet siihen, että A:n ostamien ohjelmien levittämisoikeutta oli ainakin sopimuksin rajoitettu. Päivitysohjelmat oli tarkoitettu myytäviksi vain tahoille, jotka jo ennestään omistivat vanhemman version ohjelmasta. Tuotevaihtotuote oli puolestaan tarkoitettu myytäväksi ainoastaan loppukäyttäjälle, jolla ennestään oli vastaava kilpailevan ohjelmistonvalmistajan valmistama ohjelma. Esittelykäyttöön tarkoitettuja ohjelmia ei ollut tarkoitettu myytäväksi lainkaan loppukäyttäjille. Ohjelmistoyhtiöiden esittämän mukaan A:lla ei ollut ollut myöskään oikeutta myydä edelleen hankkimiaan korjauslevykkeitä. Hovioikeuden mukaan

§:n 1 momentin levittämisoikeuden raukeamista koskeva säännös oli luonteeltaan tekijänoikeuden rajoitussäännös. Sen vaikutusta voitiin rajoittaa sopimuksin. Tällaisen rajoitussopimuksen rikkominen ei kuitenkaan ollut tekijänoikeuden loukkaamista vaan ainoastaan sopimusrikkomus, jonka seuraamukset määräytyivät sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaan. Näin ollen vaikka A:n ja ohjelmistoyhtiöiden katsottaisiin sopineen A:n ostamien ohjelmien kohdalla yllä tarkoitetuista rajoituksista A:n oikeuteen luovuttaa hankkimiaan ohjelmia edelleen, tällaisen rajoituksen rikkominen ei voinut olla tekijänoikeuslaissa tarkoitettua tekijänoikeuden rikkomista. Sillä seikalla, oliko A syyllistynyt menettelyllään sopimusrikkomukseen, ei ollut käsillä olevassa tekijänoikeusrikosta koskevassa asiassa merkitystä. Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus katsoi, että ohjelmistoyhtiöiden levittämisoikeus A:n hankkimiin tietokoneohjelmiin oli rauennut. Teoskappaleen muuttaminen Hovioikeus totesi, että tekijänoikeuslain teoskappaleiden muuttamista koskevan 3 §:n 2 momentin mukaan teosta ei saanut muuttaa tekijän kirjallista tai taiteellista arvoa tai omalaatuisuutta loukkaavalla tavalla, eikä sitä saanut saattaa yleisön saataviin tekijää sanotuin tavoin loukkaavassa muodossa (respektioikeus). A oli käräjäoikeuden tuomiossa esitetyin tavoin hankkinut päivitys- ja tuotevaihtotuotteita ja myynyt ne uudelleen pakattuina eteenpäin (white box -tuotteet). A oli myös myynyt loppukäyttäjille korjauslevykkeinä hankkimiaan ohjelmistoja, joihin oli kuulunut ainoastaan levykkeet (brown box -tuotteet). Lisäksi A oli myynyt yleisölle esittelykäyttöön tarkoitettuja ohjelmia poistettuaan ja peitettyään tätä ennen ohjelmien pakkauksista ja lisensseistä tuotteiden käyttötarkoitusta osoittavat merkinnät. Edelleen A oli myynyt loppukäyttäjille ohjelmistoja, joista oli poistettu alkuperäinen lisenssiasiakirja ja joihin oli lisätty tarroitettu alunperin toiseen ohjelmistotuotteeseen tarkoitettu lisenssiasiakirja. Lopulta A oli muuttanut MS Office 4.0 -tuotevaihtopaketin tarroittamalla ja levykkeitä vaihtamalla vastaamaan uudemman MS Office 4.2 -tuoteversion sisältöä. Koska ohjelmistopakkaus ei edellä todetuin tavoin ollut tekijänoikeudellisesti suojattu, pakkauksen kopiointi tai muuntelu ei voinut olla tekijänoikeuden rikkomista. Tekijänoikeuslaissa ei asetettu - tekijän respektioikeutta koskevaa säännöstä lukuunottamatta - rajoituksia levykkeiden uudelleen pakkaamiselle tai lisenssiasiakirjojen tarroittamiselle tai muullekaan ohjelmistoyhtiöiden rangaistusvaatimuksessa mainitulle menettelylle. Kun A:n menettelyn, ottaen huomioon ohjelmistotuotteiden luonteen, ei voitu katsoa loukkaavan tekijän respektioikeutta, ei A:n menettely tältä osin hovioikeuden mukaan loukannut tekijänoikeutta. Erilliset lisenssiasiakirjat Hovioikeus totesi, että A oli käräjäoikeuden tuomiossa esitetyin tavoin myynyt loppukäyttäjille myös lisäkäyttöoikeuksina ohjelmistopaketeista irrottamiaan lisenssiasiakirjoja. A ei ollut kuitenkaan itse valmistanut ohjelmista laittomia kopioita. Se, että tällaisia asiakirjoja ostaneet loppukäyttäjät olivat valmistaneet A:n menettelyn seurauksena teoksesta laittomia kopioita, ei voinut olla A:n syyksi tekijänoikeusrikoksena luettava teko. Kun A ei muullakaan tavoin ollut erillisiä lisenssiasiakirjoja myymällä loukannut tekijänoikeuden haltijan tekijänoikeuslain 2 §:n 1 momentissa tarkoitettuja oikeuksia, ei A:n menettely tältäkään osin loukannut tekijänoikeutta. Johtopäätökset Kun A:n Suomesta ja Yhdysvalloista hankkimia erilaisia valmisohjelmia oli pidettävä luonteeltaan teoskappaleina, jotka oli tekijän suostumuksella myyty tai muutoin pysyvästi luovutettu, ohjelmistoyhtiöiden levittämisoikeus ohjelmiin oli rauennut. A:n ei voitu katsoa muuttaneen tekijänoikeuslaissa kielletyllä tavoin ohjelmakokonaisuuksia. Myöskään se, että A oli myynyt erillisiä lisenssiasiakirjoja, ei ollut loukannut tekijänoikeutta. Edellä sanotun perusteella A ei ollut menettelyllään rikkonut tekijänoikeuslakia. Sen vuoksi tekijänoikeusrikosta koskeva syyte ja asianomistajayhtiöiden rangaistusvaatimus oli hylättävä. 2. Tietokoneohjelman suojauksen poistovälineen luvaton levittäminen Tekijänoikeuslain 56 c §:n mukaan joka ansiotarkoituksessa levittää yleisölle tai tätä tarkoitusta varten pitää hallussaan välinettä, jonka yksinomaisena käyttötarkoituksena on luvattomasti poistaa tai kiertää tietokoneohjelmaa suojaava tekninen apuväline, on tuomittava suojauksen poistovälineen luvattomasta levittämisestä rangaistukseen. A oli käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin myymiensä päivitysohjelmien mukana levittänyt kirjallista asennusohjetta, jota ilman ohjelmia ei ollut saanut asennettua asiakkaiden tietokoneeseen. Hovioikeus totesi, että edellä selostetussa säännöksessä tarkoitettua poistovälinettä ei ollut tekijänoikeuslaissa tarkemmin määritelty. Lain esitöissä oli kuitenkin todettu, että tietokoneohjelman suojauksen poistamiseen käytettävä väline oli yleensä toinen tietokoneohjelma (HE 211/1992 vp s. 12). Tästä oli siten pääteltävissä, että suojauksen poistovälineen oli oltava joko toinen tietokoneohjelma tai ainakin tietokoneohjelmaan rinnastuva väline. Hovioikeus katsoi siten, ettei A:n levittämä pelkkä kirjallinen neuvo voinut olla laissa tarkoitettu tietokoneohjelmaan rinnastuva suojauksen poistamiseen tarkoitettu väline. Sen vuoksi tietokoneohjelman suojauksen poistovälineen luvatonta levittämistä koskeva syyte oli hylättävä. 4. Petokset Hovioikeus katsoi, ettei aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen tässä kohdassa tarkoitettujen tekojen osalta ollut ilmennyt. 5. Törkeä väärennys Hovioikeus totesi, että ohjelmistoyhtiöt olivat vaatineet A:lle rangaistusta törkeästä väärennyksestä, koska A oli yhtiönsä liiketoiminnassa - uudelleen pakannut päivitys- ja tuotevaihto-ohjelmistoja itse tarroittamiinsa valkoisiin laatikoihin, - myynyt yleisölle esittelytuotteita, joiden pakkauslaatikosta ja lisenssikortista oli poistettu merkintä siitä, että kysymyksessä oli esittelytuote, - peittänyt ohjelmistopakkauksiin kuuluvissa käyttöoikeussopimuksissa - lisensseissä - alunperin olleen nimen yhtiönsä valmistamalla tarralla tai lisännyt lisenssikorttiin toisen asiakkaan käytössä olleen lisenssinnumeron, - myynyt yleisölle MS Office 4.0 Trade-Up -tuotevaihtopaketteja lisäämällä MS Office 4.0 -version pakkauksen päälle tarrat, jotka peittivät pakkauksen sisällöstä kertovat tekstit, ja - myynyt liiketoiminnassa muitakin päivitys-, tuotevaihto- ja esittelytuotteita, joiden pakkaukset oli tarroitettu tekijänoikeuden haltijan tuotteeseen merkitsemien rajoitusten ja tietojen peittämiseksi. Rangaistusvaatimusten mukaan väärennys oli siis toteutettu ohjelmistolaatikoita ja niiden sisältämiä lisenssejä tarroittamalla tai lisäämällä ohjelmistopakkausten sisältämiin lisensseihin toiselle asiakkaalle kuulunut lisenssinumero. Hovioikeus lausui, että rikoslain 33 luvun 1 §:n mukaan se, joka valmistaa väärän asiakirjan tai muun todistuskappaleen käytettäväksi harhauttavana todisteena tai käyttää väärää tai väärennettyä todistuskappaletta tällaisena todisteena, on tuomittava rangaistukseen väärennyksestä. Todistuskappaleena pidetään rikoslain edellä mainitun luvun 6 §:ssä lueteltuja todistuskappaleita. Siinä todistuskappaleena on mainittu muun ohessa asiakirja tai sen näköisjäljennös, merkki ja leima. Hovioikeus katsoi, ettei ohjelmistoyhtiöiden rangaistusvaatimuksessa tarkoitettua pakkauslaatikkoa voitu pitää laissa tarkoitettuna asiakirjana tai sen näköisjäljennöksenä taikka muunakaan laissa mainittuna todistuskappaleena. Näin ollen A:n ei voitu katsoa pakkauslaatikoihin kohdistuneella menettelyllään syyllistyneen väärennykseen. Siten ohjelmistoyhtiöiden rangaistusvaatimukset oli hylättävä niiltä osin kuin ne koskivat pakkauslaatikon väärentämistä. A oli liimannut ohjelmiin liittyviin lisenssikortteihin tarroja, jotka sisälsivät toisen ohjelmistotuotteen nimen. A oli myös lisännyt eräisiin lisenssikortteihin toisille käyttäjille kuuluvia lisenssinumeroita. Kun ohjelmiston loppukäyttäjä voi käräjäoikeuden tuomiossa esitetyin tavoin tehdä lisenssikortin perusteella päätelmiä ohjelman sisällöstä ja tuotteen aitoudesta, lisenssikorttia voitiin pitää asiakirjana, jota siitä ilmenevien tietojen johdosta käytettiin todisteena oikeudellisesti merkittävästä seikasta. A oli siten lisäämällä lisenssikortteihin loppukäyttäjiä harhauttavia tarroja tai toisen käyttäjän lisenssinumeroita väärentänyt 118 todistuskappaletta käytettäväksi harhauttavina todisteina ja siten menettelyllään syyllistynyt väärennykseen. Hovioikeuden mukaan edellä tarkoitettuja lisenssikortteja ei voitu pitää rikoslain 33 luvun 2 §:ssä tarkoitettuna erityisen merkityksellisinä todistuskappaleina. Kun väärennyksen tekeminen ei ollut edellyttänyt erityisesti rikoksen tekemiseen suunniteltua laitteistoa eikä A väärennysrikosta tehdessään ollut toiminut erityisen suunnitelmallisesti, väärennystä ei voitu pitää törkeänä. 3, 6 ja 7. Tavaramerkkioikeuden loukkaus, markkinointirikos ja kilpailumenettelyrikos Hovioikeus katsoi, ettei kysymyksessä olevilta osin ollut aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen. Hovioikeus muutti siten käräjäoikeuden tuomiota niin, että hovioikeus luki A:n syyksi rikoslain 33 luvun 1 §:ssä tarkoitetun väärennyksen, mutta hylkäsi syytteen tekijänoikeusrikoksesta ja tietokoneohjelman suojauksen poistovälineen luvattomasta levittämisestä. Hovioikeus tuomitsi A:n käräjäoikeuden tavoin yhden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen käräjäoikeuden tuomitsemin koetusajoin. Muilta osin hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kristiina Martimo, Pirkko Kauppinen ja Markus Nikolainen. Esittelijä Matti Vedenkannas. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valituslupa myönnettiin ohjelmistoyhtiöille ja A:lle. Ohjelmistoyhtiöt vaativat yhteisessä valituksessaan, että A tuomitaan rangaistukseen tekijänoikeusrikoksesta ja tietokoneohjelman suojauksen poistovälineen luvattomasta levittämisestä käräjäoikeuden hänen syykseen lukeman teonkuvauksen mukaisesti sekä että hovioikeuden A:n syyksi lukema väärennys katsotaan törkeäksi väärennykseksi ja että myös tietokoneohjelmistojen pakkauslaatikoiden katsotaan olevan väärennyksen kohteena. Lisäksi yhtiöt vaativat, että A:lle tuomittua vankeusrangaistusta kovennetaan. A vaati, että syytteet ja korvausvaatimukset hylätään tai että joka tapauksessa tuomittu rangaistus lievennetään sakkorangaistukseksi tai että sitä ainakin alennetaan ja että tuomittua korvausvelvollisuutta alennetaan. Ohjelmistoyhtiöt ja A vastasivat toistensa valituksiin. Virallinen syyttäjä sekä Ahlstrom Oyj, SK, Lemminkäinen Oyj, V ja Insinööritoimisto Olof Granlund Oy antoivat A:n valituksen johdosta pyydetyt vastauk-set. Muut edellä mainitut vastapuolina olevat petosrikosten asianomistajat eivät antaneet A:n valituksen johdosta pyydettyä vastausta. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut 1. Tekijänoikeusrikos 1.1. Rangaistusvaatimuksen perusteena oleva A:n menettely A on määräysvallassaan olleen yhtiönsä liiketoiminnassa harjoittanut tietokoneohjelmien ja -ohjelmistojen kauppaa osaksi suoraan asiakkaille myymällä, mutta pääosin postimyynnin välityksellä. Ohjelmistoyhtiöt ovat kuvanneet A:n toiminnan, jolla yhtiöt ovat katsoneet hänen 1.1.1993 - 12.12.1994 loukanneen niiden tekijänoikeuksia ja syyllistyneen siten tekijänoikeusrikokseen, seuraavasti:

  1. a)(White box -tuotteet) A oli jakelukanavaa erehdyttämällä hankkinut sekä Amerikan yhdysvalloista että Suomesta suuren määrän edullisia päivitys- ja tuotevaihto-ohjelmia. Hän oli poistanut ohjelmistoyhtiöiden alkuperäisistä pakkauslaatikoista näitä ohjelmia sekä pakannut ne uudelleen valkoisiin laatikoihin. Laatikoiden päälle oli liimattu itse värikopiokoneella valmistettu tuotenimiketarra, josta ei ollut ilmennyt laatikoiden sisältävän mainitunlaisia ohjelmia, vaan päinvastoin, että kysymyksessä oli niin sanottu täysi tuote. Tuotevaihto-ohjelmien osalta oli myös tarroilla peitetty pakkauslaatikon sisältöä koskeva merkintä. Osa laatikoista oli sisältänyt ohjelmalevykkeiden ja käyttöopaskirjojen lisäksi päivitykseen oikeuttavan käyttöoikeustodistuksen eli lisenssiasiakirjan, osa tarroitetun tai erehdyttävällä tekstillä täydennetyn lisenssin (WordPerfect-ohjelmistot) ja osasta oli lisenssi puuttunut. Osassa laatikoista oli ollut tietokoneohjelman alkuperäisen rekisteröintikortin lisäksi A:n yhtiön rekisteröintikortti, kun taas osassa ei ollut ollut alkuperäistä rekisteröintikorttia. Mainitunlaisia white box -tuotteita oli myyty 751 ja takavarikoitu A:n yhtiöltä 154 kappaletta. Päivitysohjelmaksi on tässä yhteydessä nimitetty sellaista tietokoneohjelmatuotetta, jonka ohjelmistovalmistaja on tarkoittanut luovutettavaksi saman ohjelman aikaisemman version jo hankkineelle henkilölle. Ohjelman ostajalla aikaisemmin ollut ohjelmaversio on korvattu uusilla ominaisuuksilla varustetulla ohjelmalla, jonka hankkiessaan ostaja on samalla luopunut käyttämästä ohjelman aikaisempaa versiota. Tuotevaihto-ohjelma on puolestaan ollut tarkoitettu myytäväksi sellaiselle henkilölle, jolla oli ennestään kilpailevan ohjelmistovalmistajan tietokoneohjelma. Ostaessaan tuotevaihto-ohjelman ostaja on samalla luopunut käyttämästä aikaisempaa kilpailevaa ohjelmaa. Ohjelmistovalmistajat ovat markkinaosuuksiensa lisäämiseksi saattaneet kauppaan sekä päivitys- että tuotevaihto-ohjelmia myytäväksi halvemmalla kuin vastaavia ohjelmia myydään ensiasennusohjelmina uusille ostajille.
  2. b)(Lisenssittömät tuotteet) A oli myynyt Microsoft Corporationilta hankkimiaan tietokoneohjelmistotuotteita, jotka olivat käsittäneet pelkät ohjelmalevykkeet (muun muassa brown box -tuotteet). Ohjelmalevykkeitä oli myyty 113 ja takavarikoitu A:n yhtiöltä 1 039 kappaletta.
  3. c)(Esittelytuotteet) A oli myynyt ohjelmistoyhtiöiden esittelyohjelmistoja, joita ei ollut tarkoitettu jälleenmyyntiin vaan ainoastaan esittelytarkoituksessa käytettäväksi. A oli poistanut tai peittänyt esittelyohjelmien päällyksistä tai käyttöoikeussopimuksista niiden käyttöä ja levitystä koskevat merkinnät. Esittelytuotteita oli myyty 12 ja takavarikoitu A:n yhtiöltä 26 kappaletta.
  4. d)(Erilliset lisenssiasiakirjat) A oli myynyt alunperin ohjelmistoyhtiöiden tuotevaihto- ja päivitysohjelmapaketteihin kuuluneita erillisiä lisenssejä erikseen asiakkaille. Näitä lisenssejä oli myyty tietokoneohjelmien lisäkäyttöoikeustodistuksina 74 ja takavarikoitu A:n yhtiöltä 125 kappaletta.
  5. e)(Muunnellut lisenssiasiakirjat) A oli myynyt tuotteita, joista hän oli poistanut ohjelmistoyhtiöiden alkuperäisen käyttöoikeustodistuksen ja joihin hän oli lisännyt tarroittamalla muunnellun alunperin toiseen tietokoneohjelmistoon kuuluneen käyttöoikeustodistuksen. Tällaisia käyttöoikeustodistuksia oli takavarikoitu ja myyty 118 kappaletta.
  6. f)(MS Office -ohjelmistot) A oli avannut MS Office 4.0 -ohjelman tuotevaihtopaketin ja käyttäen apunaan muita Microsoft Corporationin tuotteita valmistanut MS Office Standard 4.2 -ohjelmistopaketin, joka oli sisältänyt MS Excel 5.0 -, MS Word 6.0 - ja PowerPoint 4.0 -ohjelmistot sekä myynyt näin valmistamiaan ohjelmistoja edelleen asiakkaille. Tällaisia ohjelmistoja oli myyty 190 ja takavarikoitu A:n yhtiöltä 14 kappaletta.
  7. g)(Muunnellut tuotteet) A oli avannut ohjelmistoyhtiöiden ohjelmistopaketteja, poistanut niistä lisenssejä, levykkeitä, käyttöoppaita ja rekisteröintikortteja tai lisännyt niihin Ohjelmistojätin aineistoa. A oli myös valmistanut tuotteita, MS Office 4.4. ja 4.5 -tuotteita, joita ei edes ollut olemassa. Tällaisia muunneltuja tuotteita A oli markkinoinut alkuperäisinä tuotteina. Näitä tuotteita oli takavarikoitu A:n yhtiöltä 100 kappaletta. Ohjelmistoyhtiöt ovat katsoneet, että A oli menettelyllään, kun myös häneltä ohjelmistotuotteita hankkineet asiakkaat olivat tuotteita käyttäen valmistaneet itselleen laittomia tietokoneohjelmien kopioita, loukannut tekijänoikeuslain 2 §:ssä tarkoitettua ohjelmistoyhtiöiden levittämis- ja valmistusoikeutta kohdissa a - f sekä levittämisoikeutta kohdassa g. 1.2. Alempien oikeuksien ratkaisut ja ohjelmistoyhtiöiden valitus Käräjäoikeus on, pääosin ohjelmistoyhtiöiden rangaistusvaatimuksen hyväksyen, katsonut A:n syyllistyneen tekijänoikeuslain 2 §:ssä ja 56 §:ssä (442/1984) tarkoitettuun tekijänoikeusrikokseen. Sen sijaan hovioikeus on katsonut, että tekijän levitysoikeus tietokoneohjelmiin oli rauennut ja että A:n ei voitu katsoa muuttaneen tekijänoikeuslaissa kielletyllä tavalla ohjelmakokonaisuuksia. Myöskään se, että A oli myynyt erillisiä lisenssejä, ei ollut loukannut tekijänoikeutta. Tämän vuoksi hovioikeus on hylännyt ohjelmistoyhtiöiden rangaistusvaatimuksen. Ohjelmistoyhtiöt ovat Korkeimmassa oikeudessa vaatineet A:n tuomitsemista rangaistukseen tekijänoikeusrikoksesta sillä teonkuvauksella, jonka käräjäoikeus oli hänen syykseen lukenut. 1.3. Sovellettavat rikossäännökset Tekohetkellä voimassa olleen tekijänoikeuslain 56 §:n 1 kohdan (442/1984) mukaan se, joka tahallaan ansiotarkoituksessa valmistaa teoksesta kappaleen tai saattaa teoksen yleisön saataviin vastoin tekijänoikeuslakia, on, jos tekoa on teosten kappaleiden suuren määrän, toiminnan laajuuden tai muun niihin rinnastettavan syyn vuoksi pidettävä törkeänä, tuomittava tekijänoikeusrikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Voimassa olevan rikoslain 49 luvun 1 momentin 1 kohdan mukaan se, joka ansiotarkoituksessa tekijänoikeuslain säännösten vastaisesti ja siten, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa loukatun oikeuden haltijalle, loukkaa toisen oikeutta kirjalliseen tai taiteelliseen teokseen, on tuomittava tekijänoikeusrikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Voimassa olevan tekijänoikeuslain 56 a §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta rikkoo tekijänoikeuslaissa tekijänoikeuden suojaksi annettua säännöstä, on tuomittava, jollei teko ole rangaistava rikoslain 49 luvun 1 §:ssä tarkoitettuna tekijänoikeusrikoksena, tekijänoikeusrikkomuksesta sakkoon. 1.4. Onko kysymys tekijänoikeussuojaa nauttivista teoksista 1.4.1. Kysymyksenasettelu, hovioikeuden ratkaisu ja asianosaisten näkemykset Asiassa on ensinnäkin kysymys siitä, onko kysymyksessä olevia A:n Suomesta ja Amerikan yhdysvalloista ostamia erilaisia tietokoneen valmisohjelmia - päivitys- ja tuotevaihto-ohjelmia, korjauslevykkeitä ja esittelykäyttöön tarkoitettuja ohjelmia - tai niiden pakkauslaatikoita taikka ohjelmistopakkauksiin liitettyjä käyttöohjekirjoja ja lisenssiasiakirjoja pidettävä tekijänoikeudellisesti suojattuina teoksina. Kysymys on edelleen siitä, saavatko ne suojaa erikseen vaiko yhdessä. Hovioikeus on katsonut, että tekijänoikeuslain 1 §:n mukaan tekijänoikeuden suoja ulottuu tietokoneohjelmiin, jotka yltävät teostasoon. Vakiintuneen käytännön mukaan A:n hankkimat valmisohjelmat ylsivät teostasoon ja niitä voitiin pitää tekijänoikeudellisesti suojattuina teoksina. Hovioikeuden mukaan myös ohjelmistopakkauksiin liitetystä tukimateriaalista käyttöohjekirjat ja lisenssiasiakirjat ylittivät teoskynnyksen. A ei ole Korkeimmassa oikeudessa näiltä osin riitauttanut hovioikeuden näkemystä. Hovioikeus on sen sijaan katsonut, ettei eri tietokoneohjelmien pakkauslaatikoita voitu pitää sillä tavoin itsenäisen ja omaperäisen luomistyön tuloksena, että niitä voitaisiin pitää tekijänoikeudellisesti suojattuina teoksina. Hovioikeus on edelleen katsonut, että ohjelmistolevykkeiden, lisenssiasiakirjojen ja tukimateriaalin pakkaaminen ohjelmistopakkauksiin ei yleensä edellyttänyt sellaista luovaa panosta, että pakkauksen, levykkeiden ja lisenssin muodostama kokonaisuus voisi nauttia tekijänoikeudellista suojaa. Ohjelmistoyhtiöt ovat katsoneet ensisijaisesti, että tietokoneohjelmien pakkauslaatikko on jo sellaisenaan tekijänoikeudellisesti suojattu teos. Tekijänoikeudellista suojaa saa myös tietokoneohjelman, käyttöohjekirjan, lisenssiasiakirjan ja pakkauslaatikon muodostama kokonaisuus niin sanotun yhteenliitetyn teoksen ominaisuudessa. A on kiistänyt ohjelmistoyhtiöiden näkemyksen. 1.4.2. Korkeimman oikeuden arviointi Tietokoneohjelmien pakkauslaatikoiden osalta Korkein oikeus katsoo, että tuotteen pakkaus voi sinänsä olla tekijänoikeudellista suojaa saava teos. Edellytyksenä on, että pakkauslaatikon voidaan katsoa olevan tekijänoikeuslain 1 §:ssä (404/1961, 34/1991) tarkoitetun luovan ja omaperäisen työn tulos. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella Korkein oikeus katsoo, ettei tässä tapauksessa kysymyksessä olevia pakkauslaatikoita voida pitää tekijänoikeudellisesti suojattuina teoksina. Yhteenliitetyllä teoksella tarkoitetaan kokonaisuutta, jossa tekijöiden osuudet ovat itsenäisiä ja toisistaan erotettavissa. Kun tietokoneohjelma, käyttöohjekirja ja lisenssiasiakirja on pakattu samaan pakkauslaatikkoon, on tosin tapahtunut näiden eri pakkauksen osien liittäminen yhdeksi tuotekokonaisuudeksi. Näiden eri osien yhdistämisessä on kuitenkin ollut kysymys vain sellaisesta mekaanisesta, vailla luovaa panosta olevasta toiminnasta, ettei tuotekokonaisuus voi saada suojaa erillisenä ja itsenäisenä suojattuna teoksena. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo hovioikeuden tavoin, että tekijänoikeudellisesti suojattuina teoksina voidaan asiassa pitää vain tietokoneohjelmia, käyttöohjekirjoja ja lisenssiasiakirjoja ja että ne saavat suojaa kukin erikseen. 1.5. Kysymys levittämisoikeuden loukkaamisesta 1.5.1. Hovioikeuden ratkaisu ja asianosaisten näkemykset Hovioikeus on lausunut, että syytteessä ja asianomistajien rangaistusvaatimuksessa tarkoitetun teon tekohetkellä voimassa olleen

§:n 1 momentin (418/1993) mukaan tietokoneohjelman kappaleen saa levittää edelleen sekä näyttää julkisesti, kun kappale on tekijän suostumuksella myyty tai muutoin pysyvästi luovutettu. Hovioikeus on todennut, että valmisohjelmiin on säännönmukaisesti liitetty lisenssiksi otsikoitu asiakirja, jonka ehtojen mukaan ohjelmiston loppukäyttäjä saa ainoastaan käyttöoikeuden ohjelmaan. Harkittaessa sitä, onko tietokoneohjelman luovutuksen kohdalla kysymys teoskappaleen vai käyttöoikeuden luovutuksesta, ratkaisevaa on luovutuksen tosiasiallinen luonne. Siinä tapauksessa, että ohjelma luovutetaan fyysisellä tallennusalustalla kertakorvausta vastaan ja luovutuksensaajan käyttöoikeutta ei ole ajallisesti rajattu, luovutusta voidaan yleensä pitää teoskappaleen omistusoikeuden luovutuksena. Hovioikeus on edelleen todennut A:n hankkineen käräjäoikeudessa esitetyin tavoin loppukäyttäjille myymiänsä päivitys- ja tuotevaihto-ohjelmia (white-box -tuotteet), esittelykäyttöön tarkoitettuja ohjelmia levykkeillä ja ohjelmien korjauslevykkeitä kertakorvausta vastaan. Asiassa ei ollut väitetty, että näiden ohjelmistojen käyttöoikeutta olisi rajoitettu ajallisesti. Näillä perusteilla hovioikeus on katsonut, että kaikkien ohjelmien kohdalla oli ollut kysymys teoskappaleiden luovutuksesta. Hovioikeuden mukaan tekijänoikeuslain mukainen yksinoikeus levittää teosta raukeaa tekijän suostumuksella tapahtuvalla teoskappaleen pysyvällä luovuttamisella. Sen sijaan se ei raukea, jos luovutuksen kohteena on rajoitettu käyttöoikeus teokseen. Koska kysymys on ollut teoskappaleista, jotka oli alunperin luovutettu jakeluketjuun ohjelmistoyhtiöiden suostumuksella ja siten

§:n 1 momentissa (418/1993) tarkoitetulla tavalla, hovioikeus on katsonut tekijän levittämisoikeuden A:n hankkimiin tietokoneohjelmiin rauenneen. Sillä seikalla, oliko A syyllistynyt menettelyllään sopimusrikkomukseen ohjelmistoyhtiöihin nähden, ei ollut merkitystä. Ohjelmistoyhtiöt ovat asiassa vedonneet siihen, että A:n hankkimien tietokoneohjelmien kohdalla on kysymys ohjelmien käyttöoikeuden luovutuksesta, jolloin myöskään ohjelmistoyhtiöiden tekijänoikeus ohjelmiin ei ole rauennut. A on, pitäytyen hovioikeuden kannassa, kiistänyt ohjelmistoyhtiöiden näkemyksen. 1.5.

  1. Kysymys levittämisoikeuden raukeavuudesta Asiassa on ensin tarkasteltava sitä, voiko sellainen luovutusmuoto, jota ohjelmistoyhtiöt ovat tietokoneohjelmien jakelussa käyttäneet, ylipäänsä johtaa tekijän levittämisoikeuden raukeamiseen. Tähän tarkasteluun liittyy sen kysymyksen arviointi, onko A ostanut tietokoneohjelmien kappaleita eli teoskappaleita vaiko käyttöoikeuksia ohjelmiin. Tekijänoikeuslain 2 §:n 1 momentin mukaan tekijänoikeus tuottaa laissa säädetyin rajoituksin yksinomaisen oikeuden määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita sekä saattamalla se yleisön saataviin. Pykälän 3 momentin mukaan teos saatetaan yleisön saataviin muun muassa, kun sen kappale tarjotaan myytäväksi, vuokrattavaksi tai lainattavaksi taikka sitä muutoin levitetään yleisön keskuuteen. Teoksen levittämistä koskevaa yksinoikeutta on kuitenkin rajoitettu säätämällä tekijänoikeuslain 2 luvussa levittämisoikeuden raukeamisesta. Levittämisoikeuden raukeamisen taustalla on ajatus teoksen kappaleiden - kuten yleensä tavaroiden - vapaasta vaihdettavuudesta. Tekijänoikeuden haltijalla on oikeus määrätä, miten hän laskee yksinoikeutensa nojalla teoksesta valmistamansa kappaleen yleisön saataviin, mutta hän ei enää tämän tapahduttua voi tekijänoikeutensa nojalla määrätä teoksen kappaleesta. Käytännössä tietokoneohjelmia myydään useimmiten lisenssiksi otsikoiduilla sopimuksilla, joissa luovutus on pyritty määrittelemään siten, ettei tekijänoikeuden haltija luovuttaisikaan tietokoneohjelman kappaletta eli teoskappaletta vaan ainoastaan käyttöoikeuden tietokoneohjelmaan. Niin kuin hovioikeus on todennut, myös puheena olevassa tapauksessa A:n ostamiin ja edelleen luovuttamiin tietokoneohjelmiin on säännönmukaisesti liitetty osana ohjelmistopakettia lisenssiksi otsikoitu asiakirja, jonka ehtojen mukaan ohjelman loppukäyttäjä sai ainoastaan käyttöoikeuden ohjelmaan. Tällä ohjelmistopakettiin sisällytetyllä lisenssillä ohjelmistoyhtiöt ovat pyrkineet siihen, ettei tekijän levittämisoikeus ohjelmiin olisi rauennut. Lähtökohtaisesti nimittäin tekijän levittämisoikeus ei raukea silloin, kun teoskappale on luovutuksensaajalla pelkästään rajoitetun käyttöoikeuden perusteella, mutta raukeaa, jos luovutus katsotaan lopulliseksi teoskappaleen luovutukseksi. Arvioitaessa sitä, onko kysymyksessä ollut tietokoneohjelman käyttöoikeuden vaiko teoskappaleen luovutus, ei tekijänoikeuslaista ole johdettavissa sellaista oikeusperiaatetta, jonka mukaan kysymys olisi aina käyttöoikeuden luovutuksesta tai jonka mukaan ratkaisevaa olisi yksin se, millä tavoin luovutustoimi on muodollisesti sopimuksessa määritelty. Levittämisoikeuden raukeamisen kannalta huomiota on kiinnitettävä luovutuksen tosiasialliseen luonteeseen. Kysymyksessä olevat tietokoneohjelmat ovat olleet valmisohjelmia, jotka ohjelmistoyhtiöt ovat tarkoittaneet yleisesti ohjelmien käyttäjille myytäviksi. Ohjelmien käyttöoikeutta ei ole rajoitettu ajallisesti. Ohjelmat ovat olleet levykkeillä, jotka A on ostanut kertakorvausta vastaan. Nämä seikat puoltavat selvästi sitä käsitystä, että kysymys on ollut yksittäisen tietokoneohjelman kappaleen lopullisesta kaupasta eikä vain ohjelman käyttöoikeuden luovutuksesta. Tällaisia kauppoja ohjelmistoyhtiöt eivät ole voineet yksipuolisesti rajoittaa tietokoneohjelmien myyntipakkauksiin sisällytetyillä yhtiöiden tekijänoikeuden säilymistä tarkoittavilla ehdoilla sellaisin vaikutuksin, että yhtiöillä olisi edelleen säilynyt tekijän yksinoikeuteen perustuva määräämisvalta myös asianomaisen tietokoneohjelman kappaleeseen ja sen edelleen levittämiseen. Myös tekijänoikeuslain esitöissä on tietokoneohjelman käyttöoikeuden ja teoskappaleen luovutuksen suhdetta tarkasteltu saman suuntaisesti kuin edellä on lausuttu (HE 211/1992 vp s. 11). Hallituksen esityksessä todetaan lähtökohtana olevan, että levittämisoikeus raukeaa, kun ohjelman sisältävä levyke tai muu tietoväline luovutetaan ostajalle ilman, että ostajan käyttöoikeutta on mitenkään ajallisesti rajoitettu. Ratkaisevaa on luovutuksen tosiasiallinen luonne. Raukeamista ei tapahdu silloin, kun ohjelma on käytössä oikeudenhaltijan ja käyttäjän välisen lisenssisopimuksen perusteella. Tekijänoikeuden raukeamissäännösten on katsottu soveltuvan tyypillisesti tilanteisiin, joissa henkilökohtaisiin tietokoneisiin tarkoitettuja tietokoneohjelmia myydään yleisölle levykkeillä. Sitä, voiko mainitunlainen määräämistoimi ylipäänsä saada aikaan tekijänoikeuslain nojalla tekijän levittämisoikeuden raukeamisen, on perusteltua tulkita yhdenmukaisesti riippumatta teoksen maantieteellisestä alkuperästä ja markkinoinnin kohdealueesta. Kysymyksessä olevien syytteenalaisten toimien tekoaika ulottuu vuoden 1994 lopulle eli Euroopan talousaluetta koskevan sopimuksen 1.1.1994 tapahtuneen voimaantulon jälkeiseen aikaan. Arvioitaessa tekijän yksinoikeuden ulottuvuutta ja luovutustoimen vaikutusta levittämisoikeuden raukeamiseen tai säilymiseen on siten otettava huomioon myös Euroopan yhteisöjen oikeudesta johtuvat periaatteet ja kansallisen oikeuden tulkintaa koskevat rajoitukset. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on vakiintuneesti katsonut immateriaalioikeuksien tuottaman yksinoikeuden olevan sopusoinnussa tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevien yhteisön perustamissopimuksen määräysten kanssa vain siltä osin kuin kysymys on tällaisen yksinoikeuden ydinsisällöstä (esim. asia 78/70, Deutsche Grammophon, tuomio 8.6.1971, Kok. erityispainos I, s. 577, kohta 11, ja sittemmin asiat 200/96, Metronome Musik, tuomio 28.4.1998, Kok. 1998 s. I-1953, kohta 14, sekä 61/97, Egmont Film, tuomio 22.9.1998, Kok. 1998 s. I-5171, kohta 13). Tähän peruslähtökohtaan liittyy erityisesti periaate, jonka mukaan levittämisoikeus raukeaa eli sammuu, kun oikeudenhaltija tai joku muu hänen suostumuksellaan saattaa markkinoille tekijänoikeudellisesti suojatun teoskappaleen (esim. yhdistetyt asiat 55/80 ja 57/80, Musik-Vertrtieb membran ja K-tel International, tuomio 20.1.1981, Kok. erityispainos VI s. 1, kohdat 10 ja 15, ja asia 58/80, Dansk Supermarked, tuomio 22.1.1981, Kok. erityispainos VI s. 13, kohta 11, sekä nyttemmin asia 61/97, Egmont Film, kohta 13). Ratkaisukäytännössä on korostettu, että tekijänoikeudellisesti suojatun teoksen sisältävä tallenne on - teoksen sinänsä nauttimasta suojasta huolimatta - tuote, jota koskevat perustamissopimuksen määräykset tavaroiden vapaasta liikkuvuudesta (esim. asia Musik Vertrieb membran ym., kohta 8). Levittämisoikeuden raukeamisen tarkoituksena on rajoittaa immateriaalioikeuksien haltijoiden yksinoikeutta niin, että tällaiseen oikeuteen perustuva oikeudenhaltijan määräämisvalta ulottuu tuotteiden liikkeelle laskemiseen, mutta ei anna oikeudenhaltijalle mahdollisuutta sanotun yksinoikeuden nojalla valvoa tuotteiden jakelua tai muuta vaihdantaa enää sen jälkeen, kun tuote on hänen toimestaan tai suostumuksellaan laskettu liikkeelle. Mainittu, Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksen 28 ja 30 artiklasta johtuva levittämisoikeuden raukeamista koskeva periaate on sittemmin sisällytetty myös immateriaalioikeuksia koskeviin direktiiveihin, kuten tietokoneohjelmien osalta direktiivin 91/250/ETY 4 artiklan c kohtaan. Tämä osoittaa nimenomaisesti sen, että edellä mainitut yleiset yhteisön oikeuden periaatteet ulottuvat myös immateriaalioikeudellista suojaa nauttiviin tietokoneohjelmiin ja niiden levitykseen. Yhteisön oikeudesta tai sen soveltamiskäytännöstä ei näin ollen löydy tukea sellaiselle käsitykselle, että tiekoneohjelmien levittämisoikeus ei olisi raukeamisperiaatteen rajoittama ja että tekijänoikeudellinen suoja tältä osin mahdollistaisi oikeudenhaltijalle yksinoikeuteen perustuvan määräämisvallan tuotteiden jakeluun ja muuhun vaihdantaan laajemmin kuin muiden oikeuksien ja hyödykkeiden osalta on sallittua. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee edelleen, että teoskappaleen liikkeelle laskemisesta johtuva levittämisoikeuden raukeaminen ei koske sellaisia teoksen kaupallisia hyödyntämismuotoja, jotka ovat tuotteiden myyntiin nähden erilaisia ja merkitykseltään itsenäisiä. Tuomioistuin on todennut esimerkiksi, ettei kuva- ja äänitallenteen, kuten videokasetin, liikkeelle laskeminen voi automaattisesti merkitä sitä, että suojatun teoksen muunlainen, luonteeltaan myynnistä poikkeava käyttäminen, kuten vuokralleanto, tulisi samalla sallituksi (esim. asia Metronome Musik, kohta 18, ja Egmont Film, kohta 17). Oikeuskäytännöstä ilmenee nimenomaisesti, että tekijän yksinoikeudesta johtuva määräysvallan ulottuminen tällaiseen toisenlaiseen hyödyntämismuotoon ei ole ristiriidassa levittämisoikeuden sammumista koskevan periaatteen kanssa, koska suojattavien oikeuksien tarkoitus ja käyttöalat poikkeavat toisistaan (erityisesti asia Metronome Musik, kohta 20, ja Egmont Film, kohta 18). Koska vuokraamalla tapahtuvassa teoskappaleen luovutuksessa on, toisin kuin sen myynnissä, kysymys siitä, että oikeutta käytetään saman tuotteen osalta toistuvasti ja rajoittamattomasti, ei raukeamisperiaate voi koskea tällaista teoksen hyödyntämismuotoa (asia Metronome Musik, kohta 19, ja Egmont Film, kohta 18). Mainitusta ratkaisukäytännöstä voidaan päätellä, että arvioitaessa, onko kysymyksessä sellainen oikeustoimi, joka ylipäänsä saa aikaan levittämisoikeuden raukeamisen, on myös perustamissopimuksesta johtuvien periaatteiden kannalta annettava ratkaiseva merkitys luovutustoimen tosiasialliselle luonteelle eikä sen muodolliselle sisällölle. Niin ikään mainituista ratkaisuista ilmenee, että yhteisön oikeuden kannalta erottelu suojatun teoksen sellaisten hyödyntämismuotojen kesken, joihin liittyy levittämisoikeuden raukeaminen, ja niiden kesken, joihin vastaavanlaista raukeamista ei liity, edellyttää kyseisten hyödyntämismuotojen olevan asiallisesti toisistaan poikkeavia ja erillisiä. Näin ollen myöskään mainitun tietokoneohjelman suojaa koskevan direktiivin 4 artiklan c kohdassa oleva viittaus tietokoneohjelman vuokraamiseen ei edellä todetun mukaisesti ole ymmärrettävissä niin, että levittämisoikeuden raukeaminen sulkeutuisi pois pelkästään sillä perusteella, että tuotteen luovutus muodollisesti luonnehditaan käyttöoikeuden luovuttamiseksi. Edellä lausutut näkökohdat vahvistavat sitä kantaa, että tekijänoikeudellista suojaa nauttivien tietokoneohjelmien kaupallisessa hyödyntämisessä ei ole oikeudellisia perusteita sellaiselle levittämisoikeuden tulkinnalle, joka poikkeaisi immateriaalioikeudellisen suojan ulottuvuutta koskevista yleisistä periaatteista. Kysymyksessä on ollut tosiasiallisesti tietokoneohjelmien kappaleiden pysyvä luovutus eikä sellainen käyttöoikeuden luovutus, joka voisi jäädä levittämisoikeuden raukeamista koskevien sääntöjen ulkopuolelle. Niin kuin hovioikeuden tuomiossakin on todettu, sillä seikalla, onko A syyllistynyt menettelyllään sopimusrikkomukseen suhteessa ohjelmistoyhtiöihin tai niihin muihin tahoihin, joilta hän on ohjelmatuotteet hankkinut, ei ole tässä tekijänoikeusrikosta koskevassa asiassa merkitystä. Ohjelmistoyhtiöt ovat myös katsoneet, että ratkaisun KKO 1998:91 perusteluista voitaisiin tehdä se johtopäätös, että ratkaisussa olisi katsottu lisenssillä myydyn tietokoneohjelman kauppa vain ohjelman käyttöoikeuden luovutukseksi. Korkein oikeus toteaa tältä osin, että mainitun, tietokoneohjelmien laitonta kopiointia koskeneen ratkaisun perustelut, joihin ohjelmistoyhtiöt ovat viitanneet, ovat liittyneet siihen, miten kohtuullinen hyvitys oli laittomasti kopioitujen ohjelmien osalta arvioitava. Korkein oikeus ei ole tuossa asiassa ottanut kantaa siihen, mistä valmisohjelmien kaupassa on levittämisoikeuden raukeamista ajatellen kysymys. Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, kuten hovioikeuskin, että asiassa on ollut kysymys tietokoneohjelmien kappaleiden eli teoskappaleiden kaupasta eikä vain ohjelmien käyttöoikeuden luovutuksesta. Levittämisoikeuden raukeamista koskevat säännökset tulevat näin ollen sovellettaviksi. 1.5.
  2. Levittämisoikeuden raukeamiseen sovellettava laki ja raukeamisperiaate Asiassa on tämän jälkeen ratkaistava, minkä perusteen mukaan levittämisoikeuden raukeamista on arvioitava yhtäältä tietokoneohjelmien ja toisaalta käyttöohjekirjojen ja lisenssiasiakirjojen osalta, ottaen huomioon tätä kysymystä koskevissa säännöksissä tapahtuneet muutokset.

§:n alkuperäisen sanamuodon (404/1961) mukaan sitten kun kirjallinen teos oli julkaistu, sai kappaleita, jotka julkaiseminen käsitti, levittää edelleen. Sittemmin tekijänoikeuslakia on muutettu, ensin 16.1.1991 voimaan tulleella lailla (34/1991), jolla sen 1 §:n 2 momentissa tarkoitettujen teosten luetteloon sisällytettiin tietokoneohjelmat. Samassa yhteydessä muutettiin myös lain 23 §:ää. Periaatteeseen, jonka mukaan kirjallisen teoksen levittämisoikeus raukesi niin sanotun julkaisukriteerin mukaisesti, ei tuolla lain muutoksella puututtu.

§:ää on sen jälkeen muutettu 1.1.1994 voimaan tulleella lailla (418/1993). Tietokoneohjelmien osalta siirryttiin tuolloin soveltamaan levittämisoikeuden raukeamiseen julkaisukriteerin asemesta niin sanottua luovutuskriteeriä.

§:n 1 momentissa säädettiin, että tietokoneohjelman kappaleen sai levittää edelleen, kun sen kappale oli tekijän suostumuksella myyty tai muutoin pysyvästi luovutettu. Lain voimaantulosäännöksen mukaan lakia sovellettiin myös sellaiseen tietokoneohjelmaan, joka oli luotu ennen lain voimaantuloa. Ennen lain voimaantuloa tehtyihin toimiin ja hankittuihin oikeuksiin tuli kuitenkin soveltaa lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Edellä sanottu lainmuutos koski vain varsinaisia tietokoneohjelmia. Siten käyttöohjekirjojen ja lisenssiasiakirjojen osalta levittämisoikeuden raukeamista on tässä asiassa arvioitava julkaisukriteerille perustuvien

§:n säännösten valossa. Tietokoneohjelmien osalta Korkein oikeus toteaa, että

§:ää (34/1991) sovelletaan ainoastaan ohjelmiin, jotka on luotu 16.1.1991 tai sen jälkeen. Kuitenkin jo ennen lailla 34/1991 säädettyä tekijänoikeuslain 1 §:n 2 momentin muuttamista on teostason ylittäviä tietokoneohjelmia pidetty vakiintuneesti laissa tarkoitettuina kirjallisina teoksina. Näin ollen niihinkin tietokoneohjelmiin, jotka on luotu ennen 16.1.1991, on aina mainittuun 1.1.1994 voimaan tulleeseen tekijänoikeuslain muutokseen 418/1993 saakka sovellettava lain alkuperäistä 23 §:n (404/1961) säännöstä levittämisoikeuden raukeamisesta, jolloin raukeaminen on tapahtunut julkaisukriteerin mukaisesti. Tämä merkitsee sitä, että mikäli A:n luovuttamat ohjelmatuotteet, joista asiassa on kysymys, käsittävät ennen 1.1.1994 julkaistuja tietokoneohjelmia, niihin sovellettavaksi tuleva levittämisoikeuden raukeamisperuste on ohjelman julkaiseminen eikä ohjelmakappaleiden luovutus. Niin kuin edellä kohdassa 1.1. on todettu, A on 1.1.1993 - 12.12.1994 luovuttanut ja tarjonnut edelleen luovutettavaksi ohjelmistoyhtiöiden ilmoittaman jaottelun mukaisesti päivitys- ja tuotevaihto-ohjelmia, ohjelmia ilman lisenssiasiakirjaa, esittelykäyttöön tarkoitettuja ohjelmia, muunneltuja lisenssiasiakirjoja, Microsoft Office -ohjelmistopaketteja ja muunneltuja ohjelmistotuotteita. Kysymys on siten ollut tekijänoikeudellisesti suojattuina teoksina pidettävistä tietokoneohjelmista, käyttöohjekirjoista ja lisenssiasiakirjoista. Asiassa ei ole esitetty yksiselitteistä selvitystä siitä, milloin A:n ostamat tietokoneohjelmat on julkaistu. Siltä osin kuin A:n luovutustoimet koskevat 1.1.1994 edeltävää aikaa, on ilmeistä, että kysymys on ollut ennen tuota ajankohtaa julkaistuista ohjelmista. Jutun oikeudenkäyntiaineistoon otetusta A:n loppulausunnosta esitutkintaviranomaiselle ilmenee, että A on katsonut kaikkien takavarikossa olevien ja asiakkaiden hänen liikkeestään ostamien tietokoneohjelmien tulleen julkaistuiksi ennen 1.1.1994. Tähän nähden ja koska asiassa ei ole muuta näytetty, Korkein oikeus katsoo, että kaikki kysymyksessä olevat tietokoneohjelmat, eli myös vuoden 1994 aikana myytyjen ohjelmatuotteiden käsittämät ohjelmat, on julkaistu ennen 1.1.1994. Näin ollen ohjelmistoyhtiöiden levittämisoikeus niin kysymyksessä oleviin tietokoneohjelmien kuin käyttöohjekirjojen ja lisenssiasiakirjojen kappaleisiinkin on rauennut julkaisemisen myötä. Levittämisoikeus on siten rauennut jo ennen kuin kyseiset teoskappaleet ovat tulleet A:n haltuun. Tällöin ei ohjelmistoyhtiöiden tekijänoikeudellisen suojan kannalta ole enää merkitystä sillä seikalla, millaisia menettelytapoja käyttämällä A on ostanut tietokoneohjelmistot oheisaineistoineen. Merkitystä ei ole myöskään sillä kysymyksellä, onko 1.1.1994 jälkeen voimassa olleiden, ohjelmakappaleen luovutukselle rakentuvien levittämisoikeuden raukeamista koskevien säännösten kannalta ratkaiseva vaikutus sellaisella luovutuksella, joka tapahtuu Euroopan talous- alueella, vai raukeaako levittämisoikeus tuotteen liikkeelle laskemisella riippumatta siitä, missä tämä tapahtuu. Koska tekijänoikeudellisesti suojattuina teoksina edellä todetuin tavoin pidetään vain tietokoneohjelmia, käyttöohjekirjoja ja lisenssiasiakirjoja, ei sillä seikalla, että A on erottanut tietokoneohjelmien, käyttöohjekirjojen ja lisenssiasiakirjojen kappaleita ohjelmistopaketeista ja myös luovuttanut niitä erikseen, ole merkitystä arvioitaessa levittämisoikeuden raukeamisen vaikutuksia. Tätä arviointia ei muuta myöskään se, että A on tarroittamalla muuttanut lisenssiasiakirjojen ulkoasua. Tekijänoikeuslain 2 §:n mukainen yksinoikeus antaa tekijälle oikeuden määrätä teoksesta, mutta lainkohdasta ei voida johtaa rajoitusta, jonka mukaan muutoksia ei saisi tehdä teoskappaleeseen. Näin ollen teoskappale, jonka osalta levittämisoikeus on rauennut, on siihen tehdyistä muutoksista huolimatta luovutettavissa vapaasti edelleen tekijänoikeuden sitä estämättä. 1.5.4. Muut levittämisoikeuden loukkaamiseen liittyvät kysymykset Niin kuin käräjäoikeuden tuomiossa on todettu, A on poistanut hankkimiinsa päivitys- ja tuotevaihto-ohjelmapaketteihin kuuluneita lisenssikortteja sekä luovuttanut ja tarjonnut niitä edelleen luovutettavaksi tietokoneohjelmien lisäkäyttöoikeuksiin oikeuttavina asiakirjoina. A on menetellyt näin 74 erillisen lisenssiasiakirjan kohdalla. Tältä osin kysymys on siitä, että A on erottanut toisistaan ohjelmatallenteet ja ohjelmavalmistajan niiden yhteyteen liittämät lisenssiasiakirjat sekä myynyt niitä eri tahoille. Lisenssiasiakirjan luovutus ilman ohjelmatallennetta ei siten ole käsittänyt teoskappaleen luovutusta, vaan tällä menettelyllä on perusteettomasti saatu aikaan se käsitys, että luovutuksensaaja tai muu loppukäyttäjä on ollut asiakirjan nojalla oikeutettu valmistamaan uusia kappaleita jo ennestään käytössään olleesta tietokoneohjelmasta. Tämän menettelyn rikosoikeudellisen arvioinnin kannalta ei merkitystä ole sillä, että levittämisoikeus siihen ohjelmatallenteeseen, johon lisenssiasiakirja oli aikanaan ohjelmistoyhtiön toimesta liitetty, oli rauennut. Niin kuin edellä on todettu, ohjelmistoyhtiöt ovat myös näiden lisenssiasiakirjojen osalta katsoneet, että A on loukannut yhtiöiden sekä levittämis- että valmistusoikeutta. Tekijänoikeuslain 56 §:n (442/1984) mukaan rangaistavaa on paitsi teoksen valmistaminen myös sen saattaminen yleisön saataviin vastoin tekijänoikeuslakia. Lain 2 §:n 3 momentin mukaan yleisön saataviin saattaminen tarkoittaa teoskappaleiden tarjoamista myytäväksi, vuokrattavaksi, lainattavaksi tai muuta yleisön keskuuteen levittämistä. Laissa tarkoitetusta teoksen saattamisesta yleisön saataviin ei ole kysymys silloin, kun ainoastaan lisenssiasiakirja luovutetaan edelleen. Näin ollen A:n ei voida katsoa syyllistyneen levittämisoikeuden loukkaukseen myydessään puheena olevia lisenssiasiakirjoja. A:n menettely tuleekin arvioitavaksi jäljempänä valmistusoikeuden loukkaamista koskevien säännösten nojalla. 1.6. Valmistusoikeuden loukkaaminen Korkeimmassa oikeudessa on ohjelmistoyhtiöiden rangaistusvaatimuksen nojalla kysymys enää siitä, onko A syyllistynyt valmistusoikeuden loukkaukseen luovuttaessaan asiakkaille päivitys- ja tuotevaihto-ohjelmia, lisenssittömiä tuotteita ja esittelykäyttöön tarkoitettuja tietokoneohjelmia, joita asiakkaat ovat asentaneet omiin tietokoneihinsa, sekä muunneltuja lisenssiasiakirjoja ja erillisiä lisenssiasiakirjoja. Koska levittämisoikeus A:n edelleen luovuttamien tietokoneohjelmien kappaleiden osalta on kerrotuin tavoin rauennut, ei myöskään näiden teoskappaleiden luovutuksensaajien voida katsoa saaneen ohjelmia haltuunsa tekijänoikeuslain vastaisesti. Vuoden 1994 alkuun saakka voimassa olleen tekijänoikeuslain 11 §:n 4 momentin (34/1991) mukaan tietokoneohjelmasta sai jokainen yksityistä käyttöään varten valmistaa tietokoneella luettavissa muodossa olevan kappaleen edellyttäen, että ohjelma oli julkaistu. Tekijänoikeuslain 40 a §:ssä (34/1991) säädettiin puolestaan, että tietokoneohjelman käyttöoikeuden luovutus käsittää myös oikeuden valmistaa ohjelmasta sen käyttämisen ja säilyttämisen edellyttämät kappaleet. Niin kuin lain esitöissäkin (HE 161/1990 vp s. 53) on todettu, säännöstä voidaan tulkita siten, että se koski myös sellaisia tilanteita, joissa tietokoneohjelma on luovutettu ilman nimenomaista sopimusta käyttöoikeuden luovutuksesta. Mainittu 40 a § on kumottu ja 11 §:n 4 momentti muutettu 1.1.1994 voimaan tulleella lailla 418/1993. Tuolloin tekijänoikeuslakiin lisätyn 11 b §:n mukaan se, joka on laillisesti hankkinut tietokoneohjelman, saa valmistaa ohjelmasta sellaiset kappaleet, jotka ovat tarpeen ohjelman käyttämiseksi aiottuun tarkoitukseen. Edellä olevan perusteella tietokoneohjelmat laillisesti saaneilla luovutuksensaajilla on ollut oikeus asentaa hankkimansa ohjelmat tietokoneilleen ja valmistaa niistä ohjelmien käyttämistä varten tarpeelliset kappaleet. Tämän vuoksi myöskään A:n ei voida katsoa syyllistyneen valmistusoikeuden loukkaukseen näiltä osin. A on kuitenkin käräjäoikeuden tuomiossa mainituin tavoin myynyt asiakkaille 74 erillistä tietokoneohjelman lisenssiasiakirjaa. Näiden erillisten lisenssiasiakirjojen luovutusten osalta kysymys on ollut luvattomasta tietokoneohjelman käyttöoikeuden luovutuksesta. Lisenssiasiakirjojen luovutuksensaajillakaan ei tämän vuoksi ole ollut oikeutta tietokoneohjelman käyttämisen edellyttämän ohjelman asentamiseen tietokoneidensa kovalevyille. Tällaisiin lisenssiasiakirjoihin perustuvalla tietokoneohjelman kappaleen valmistamisella on siten loukattu ohjelmistoyhtiöiden valmistusoikeutta. A on myynyt lisenssiasiakirjat, jotta ostajat ovat voineet ottaa käyttöönsä niissä tarkoitetun tietokoneohjelman. Ohjelman käyttäminen on edellyttänyt sen asentamista tietokoneen kovalevylle ja siten ohjelman kappaleen valmistamista. Lisenssiasiakirjat luovuttaessaan A on ollut mainituista seikoista tietoinen. A:n rikosoikeudellista vastuuta ei poista se, että lisenssiasiakirjan luovutuksensaaja on valmistanut tietokoneohjelmasta kappaleen, vaan A:n vastuuta on pidettävä tekijävastuuna. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo, että A on syyllistynyt luvattomaan tietokoneohjelman valmistamiseen mainittujen 74 erillisen lisenssiasiakirjan osalta. Kun otetaan huomioon, että A on myynyt lisenssiasiakirjat liiketoimintansa yhteydessä ansiotarkoituksessa ja että hänen toimintaansa voidaan pitää laajamittaisena ja suunnitelmallisena, on hänen tekoaan pidettävä tekohetkellä voimassa olleen tekijänoikeuslain 56 §:ssä (442/1984) tarkoitetulla tavalla törkeänä. Samoilla perusteilla A:n menettely on ollut voimassa olevan, 1.9.1995 voimaan tulleen rikoslain 49 luvun 1 §:n mukaisesti omiaan aiheuttamaan loukattujen oikeuksien haltijoille huomattavaa haittaa tai vahinkoa, joten hänen tekoaan voidaan arvioida myös mainitun lainkohdan mukaisena tekijänoikeusrikoksena. Rikokseen on sovellettava tekohetken lakia, koska voimassa oleva laki ei johda syytetyn kannalta lievempään lopputulokseen. 1.7. Syyksilukeminen Edellä lausutuilla perusteilla A on syyllistynyt tekijänoikeuslain 56 §:ssä (442/1984) tarkoitettuun tekijänoikeusrikokseen 74 ohjelmatallenteista erotetun ja erikseen luovutetun lisenssiasiakirjan osalta. Muilta osin hän ei ole syyllistynyt tekijänoikeusrikokseen. 2. Tietokoneohjelman suojauksen poistovälineen luvaton levittäminen 2.1. Kysymyksenasettelu ja alempien oikeuksien ratkaisut Kysymys on siitä, onko A levittäessään käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevällä tavalla myymiensä päivitysohjelmien mukana kirjallista asennusohjetta, jota ilman ohjelmia ei olisi saanut asennettua asiakkaiden tietokoneille, syyllistynyt tekijänoikeuslain 56 c §:ssä tarkoitettuun suojauksen poistovälineen luvattomaan levittämiseen. Mainitun lainkohdan mukaan rangaistukseen on tuomittava se, joka ansiotarkoituksessa levittää yleisölle tai tätä tarkoitusta varten pitää hallussaan välinettä, jonka yksinomaisena käyttötarkoituksena on luvattomasti poistaa tai kiertää tietokoneohjelmaa suojaava tekninen apuväline. Käräjäoikeus on tuominnut A:n suojauksen poistovälineen luvattomasta levittämisestä, kun taas hovioikeus on katsonut, ettei A:n levittämä pelkkä kirjallinen neuvo voi olla laissa tarkoitettu tietokoneohjelmaan rinnastuva suojauksen poistamiseen tarkoitettu väline. 2.2. Korkeimman oikeuden arviointi Säännöksessä käytetyn ilmaisun "väline" voidaan katsoa viittaavan siihen, että siinä tarkoitettuna suojauksen poistovälineenä ei voisi tulla kysymykseen pelkkä suullinen tai kirjallinen ohje. Toisaalta lain esitöistä ilmenee, ettei mainitulla ilmaisulla ole ollut tarkoitus viitata siihen, että suojauksen poistovälineen pitäisi olla fyysinen esine. Lain esitöissä on nimittäin todettu, että suojauksen poistamiseen käytettävä väline on yleensä toinen tietokoneohjelma (HE 211/1992 vp s. 12). Sen mukaan säännös olisi siis tarkoitettu sovellettavaksi nimenomaan suojauksen poistamista varten suunniteltuun tietokoneohjelmaan, jonka avulla voidaan muuttaa tietokoneohjelman kopioinnin estävä koodi. Ero kirjalliseen ohjeeseen ei siten ole kovin suuri. Korkein oikeus katsoo kuitenkin, ettei säännöstä voida sen sanamuodosta poiketen tulkita laajentavasti siten, että se koskisi myös pelkkää kirjallista ohjetta. Tämän vuoksi A:n ei voida katsoa syyllistyneen hänen viakseen väitettyyn suojauksen poistovälineen luvattomaan levittämiseen. 3. Tavaramerkkioikeuden loukkaus 3.1. Ohjelmistoyhtiöiden rangaistusvaatimus Ohjelmistoyhtiöistä Microsoft Corporation, Novell Incorporated, Borland International Incorporated, Adobe Systems Incorporated, Lotus Development Corporation ja Symantec Corporation ovat vaatineet A:n tuomitsemista rangaistukseen teollisoikeusrikoksesta white box -tuotteiden sekä muiden muunneltujen tuotteiden osalta. White box -tuotteiden osalta ohjelmistoyhtiöt ovat katsoneet, että A oli yhtiönsä liiketoiminnassa poistanut tavaramerkin haltijoiden liikkeelle laskemista alkuperäisistä tuotepakkauksista tietokoneohjelmistoja ja pakannut ne uudelleen valkoisiin pahvilaatikoihin. Tämän jälkeen A oli liimannut laatikoihin valokopiointikoneella valmistamansa tuotetarrat, joissa oli käytetty tavaramerkin haltijoiden suojattuja tuotteen tai valmistajan nimen sisältäneitä tavaramerkkejä. Tarrassa ilmoitettu ohjelmiston tyyppi (täysi tuote) ei ollut kuitenkaan vastannut laatikon sisältöä (päivitystuote). Valkoisten laatikoiden päälle oli liimattu "guaranteed original product" -tarra, jonka tarkoituksena oli ollut luoda asiakkaille mielikuva siitä, että tuote oli ohjelmistovalmistajan sellaisenaan liikkeelle laskema. Tuotteiden sisältö oli kuitenkin ollut sattumanvaraisesti koottu eikä kyseessä enää ollut ollut sama tuote, jonka ohjelmistovalmistaja oli tarkoittanut myyntiin. Pakkauksesta ei ollut myöskään ilmennyt, että tuotteeseen oli tehty muutoksia. Muiden muunneltujen tuotteiden osalta ohjelmistoyhtiöt ovat katsoneet A:n syyllistyneen seuraavaan rikolliseen menettelyyn:

  1. a)A oli tavaramerkin haltijoiden oikeuksista piittaamatta availlut ohjelmistopaketteja, poistanut niistä lisenssejä, levykkeitä, opaskirjoja ja rekisteröintikortteja sekä lisännyt niihin yhtiönsä toimesta valmistettua aineistoa.
  2. b)A oli luonut tuotteita, joita ei ollut edes olemassa (MS Office 4.4 ja 4.5) ja tekijänoikeuden haltijoiden nimissä markkinoinut niitä alkuperäisinä tuotteina.
  3. c)Itse tuotepakkauksia ja lisenssejä oli tarroitettu ja näin peitetty niiden sisällöstä kertovia tietoja. Esittely-, päivitys- ja tuotevaihtopaketteja oli tarroituksen jälkeen myyty yleisölle täysinä tuotteina.
  4. d)MS Office 4.0 -sovellusohjelmistopaketteja oli tarroittamalla ja sisältöä muuttamalla muunneltu MS Office 4.2 -ohjelmistoiksi ja myyty sellaisinaan yleisölle. 3.2. A:n käsitys A on tunnustanut menetelleensä sinänsä edellä kerrotuin tavoin ja myös liimanneensa uudelleen pakkaamiensa ohjelmistolaatikoiden päälle valmistamiaan tuotetarroja, joissa oli käytetty ohjelmistoyhtiöiden suojattuja tavaramerkkejä. A on kuitenkin katsonut, ettei hän ollut syyllistynyt tavaramerkkioikeuden loukkaamiseen, koska hän ei ollut tehnyt muutoksia itse tietokoneohjelmiin ja koska tavaramerkkisuojaa nauttii tietokoneohjelma, ei sen sijaan ohjelman pakkaustapa tai sen myyntilaatikko. A on edelleen vedonnut asiassa siihen, että tekijälle kuuluvan levitysoikeuden rauettua on myös tavaramerkin haltijalle kuuluva levitysoikeus rauennut. Tällöin ei tavaramerkillä varustettuja tuotteita ole täytynyt levittää edelleen alkuperäisessä pakkausasussa. 3.3. Sovellettavat rikossäännökset Tekoaikana voimassa olleen tavaramerkkilain 39 §:n 1 momentin (7/1964) mukaan sitä, joka on tahallisesti loukannut tavaran tunnusmerkin haltijalle tavaramerkkilain mukaan kuuluvaa oikeutta, oli rangaistava sakolla tai vankeudella enintään kuudeksi kuukaudeksi. Voimassa olevan rikoslain 49 luvun 2 §:n 1 kohdan mukaan se, joka tavaramerkkilain säännösten vastaisesti ja siten, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa taloudellista vahinkoa loukatun oikeuden haltijalle, loukkaa oikeutta tavaran tunnusmerkkiin, on tuomittava teollisoikeusrikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Voimassa olevan tavaramerkkilain 39 §:n 1 momentin mukaan se, joka tahallaan loukkaa tavaran tunnusmerkin haltijalle tavaramerkkilain mukaan kuuluvaa oikeutta, on tuomittava, jollei teko ole rangaistava rikoslain 49 luvun 2 §:ssä tarkoitettuna teollisoikeusrikoksena, tavaramerkkirikkomuksesta sakkoon. 3.4. A:n menettelyn arviointi 3.4.1. Kysymys tavaramerkkioikeuden sammumisesta Edellä on käsitelty kysymyksessä olevien, A:n myymien ohjelmatuotteiden levittämisoikeuden raukeamista ohjelmistoyhtiöiden tekijänoikeuden kannalta. Tavaramerkkioikeuksien kannalta Korkein oikeus toteaa tältä osin seuraavaa. Tavaramerkin haltijan yksinoikeuden on vakiintuneesti katsottu sammuvan silloin, kun suojatulla merkillä varustettu tuote on ensi kerran oikeudenhaltijan toimesta tai suostumuksella laskettu markkinoille. Suomessa sovellettiin ennen 1.1.1994 niin sanottua kansainvälisen sammumisen periaatetta, jonka mukaan merkitystä ei ollut sillä seikalla, missä mainitunlainen tuotteen ensimmäinen liikkeelle laskeminen tapahtui. Euroopan yhteisöjen tavaramerkkidirektiivi (neuvoston ensimmäinen direktiivi jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä, 89/104/ETY), joka Suomen oli Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen (ETA-sopimus) nojalla saatettava voimaan 1.1.1994 lukien, rakentuu puolestaan niin sanotulle alueellisen sammumisen periaatteelle, jonka mukaan vain Euroopan yhteisön alueella - 1.1.1994 jälkeen Euroopan talousalueella - tapahtunut tuotteen luvallinen liikkeelle laskeminen saa aikaan tavaramerkkioikeuden sammumisen (direktiivin 7 artiklan 1 kohta). Kun tavaramerkkilakia muutettiin ETA-sopimuksen voimaan saattamista silmällä pitäen, mainittu alueellista sammumista koskeva direktiivin määräys katsottiin voitavan tulkita vain sellaiseksi vähimmäisvaatimukseksi, joka ei välttämättä edellyttänyt Suomessa voimassa olleen oikeustilan muuttamista tässä suhteessa (HE 302/1992 vp s. 3 ja 5). Tarkoituksena siis tuolloin oli, että Suomessa edelleenkin noudatettaisiin kansainvälisen sammumisen periaatetta. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on sittemmin vuonna 1998 antamassaan ratkaisussa (asia 355/96, Silhouette International Schmied, tuomio 16.7.1998, Kok. 1998 s. I-4799) tulkinnut direktiiviä toisin ja katsonut, että sen 7 artiklan 1 kohdan määräykset eivät salli sitä, että jäsenvaltiot alueellisen sammumisen sijasta soveltavat kansainvälisen sammumisen periaatetta. Nyt kysymyksessä olevien tekojen ajankohtana, siis myöskään siltä osin kuin on kysymys vuodesta 1994, ei alueellisen sammumisen periaate ilmennyt Suomen lainsäädännöstä, vaan vakiintuneena pidettiin tavaramerkkioikeuden sammumista tuotteen ensimmäisen luvallisen liikkeelle laskemisen perusteella riippumatta siitä, missä tämä liikkeelle laskeminen maantieteellisesti oli tapahtunut. Edellä mainittua yhteisöjen tuomioistuimen toisenlaista tulkintaa ei voida rikosasiassa noudattaa vastaajan vahingoksi. Asiassa ei ole väitettykään, etteikö kysymyksessä olevia ohjelmatuotteita olisi laskettu liikkeelle ohjelmistoyhtiöiden toimesta tai suostumuksin ennen kuin A on ne hankkinut. Näin ollen asiassa on otettava lähtökohdaksi, että ohjelmistoyhtiöiden tavaramerkkioikeus on sammunut ennen niitä luovutuksia, joilla A on hankkinut kyseiset tuotteet. 3.4.2. White box -tuotteet Tavaramerkin tarkoituksena on tuotteen yksilöiminen ja erottaminen muista tarjolla olevista tuotteista. Tavaramerkin tehtävänä on myös osoittaa sillä merkittyjen tuotteiden olevan peräisin samasta kaupallisesta lähteestä. Tavaramerkkilain 4 §:n 1 momentista (7/1964) ilmenevä oikeus tavaran tunnusmerkkiin sisältää sen kiellon, että elinkeinotoiminnassa kukaan muu kuin tavaramerkin haltija ei saa tavaroidensa tunnuksena käyttää kyseistä merkkiä tavarassa tai sen päällyksessä. Asiassa on riidatonta, että A ei ole kajonnut tietokoneohjelmien sisältöön. Koska tavaramerkki on muun muassa osoituksena siitä, että tuote, sellaisena kuin se tarjotaan saataville, on peräisin tavaramerkin haltijalta tai tämän suostumuksella ja valvonnassa toimineesta lähteestä, tavaramerkkioikeudesta johtuu myös tavaramerkillä suojattujen tuotteiden pakkausta koskevia rajoituksia. Vaikka tuotteen levittämisoikeus olisikin sen liikkeelle laskemisen vuoksi rauennut, voi tavaramerkin haltijalla tämän estämättä olla oikeus puuttua siihen, miten tuotteet pakataan jakeluketjussa. Tavaramerkkilain 4 §:n 3 momentista ilmenee, että sen jälkeen, kun suojatulla merkillä varustettu tuote on laskettu liikkeeseen ja muu kuin merkin haltija on tehnyt tuotteeseen olennaisia muutoksia, ei tuotetta saa edelleen laskea liikkeeseen tavaramerkillä varustettuna, jollei muutosta selvästi ilmoiteta tai jollei se muuten selvästi ilmene. Ottaen huomioon edellä mainitut tavaramerkin tarkoitus ja tehtävät ei säännöstä ole perusteltua tulkita siten, että se koskisi pelkästään itse tuotteeseen tehtäviä muutoksia, eikä tulisi sovellettavaksi silloin, kun kysymys on esimerkiksi tuotteen pakkaamisesta uudelleen. Toisenlainen tulkinta olisi omiaan mitätöimään ratkaisevasti sitä suojaa, jota tavaramerkillä on tarkoitettu antaa oikeudenhaltijalle. Euroopan yhteisöjen tavaramerkkidirektiivistä (89/104/ETY) edellä mainittu periaate ilmenee 7 artiklan 2 kohdasta. Sen mukaan 1 kohdan säännöstä siitä, että tavaramerkin haltija ei saa kieltää tavaramerkin käyttämistä tavaroissa enää sen jälkeen, kun hänen oikeutensa on sammunut, ei sovelleta, jos tavaramerkin haltijalla on perusteltua aihetta vastustaa tavaroiden laskemista uudelleen liikkeelle, erityisesti milloin tavaroihin tehdään muutoksia tai niitä huononnetaan sen jälkeen, kun ne on laskettu liikkeelle. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tulkintakäytännössä perustamissopimuksen 28 ja 30 artiklan sekä tavaramerkkidirektiivin 7 artiklan osalta ilmenee, ettei tavaramerkkioikeudesta johdu ehdotonta estettä sille, että jakeluketjussa tuote pakataan uudelleen ja siihen kiinnitetään oikeudenhaltijan tavaramerkki (esim. yhdistetyt asiat 427/93, 429/93 ja 436/93, Bristol-Myers Squibb ym., tuomio 11.7.1996, Kok. 1996 s. I-3457, kohdat 32 - 36). Tavaramerkin haltijalla on kuitenkin oikeus puuttua tällaiseen menettelyyn tietyin edellytyksin, joihin kuuluu muun muassa se, että tavaramerkin haltijalle on ilmoitettu etukäteen uudelleen pakatun tuotteen saattamisesta markkinoille ja että uudesta pakkauksesta ilmenee, kuka on pakannut tuotteen uudelleen (asia Bristol-Myers Squibb, kohdat 47 - 49). Myöskään siltä osin kuin on kysymys 1.1.1994 edeltävästä ajasta ei tavaramerkkilain 4 §:n 3 momentin säännöstä voida tulkita siten, että se koskisi pelkästään itse tuotteeseen tehtäviä muutoksia, eikä edellä todetuin tavoin tulisi sovellettaviksi silloin, kun kysymys on tuotteen pakkaamisesta uudelleen. Kuten edellä on todettu, A on pakannut päivitys- ja tuotevaihto-ohjelmia uudelleen ja kiinnittänyt pakkauksiin ohjelmistoyhtiöiden suojattuja tavaramerkkejä. Uudelleen pakkaamisesta ei ole ennalta ilmoitettu asianomaisille ohjelmistoyhtiöille, eikä siitä ole ilmoitettu myöskään asiakaskunnalle näissä uusissa pakkauksissa tai muutoinkaan, vaan päin vastoin A on tavaroiden huolellisella uudelleen pakkaamisella nimenomaan pyrkinyt saamaan aikaan vaikutelman, että pakkaus oli lähtöisin ohjelmistoyhtiöistä. Näin ollen A on syyllistynyt tavaramerkkioikeuden loukkaukseen 905 päivitys- ja tuotevaihto-ohjelman osalta. 3.4.3 Muut muunnellut tuotteet Kohta a. Muuttamalla ohjelmistoyhtiöiden alunperin liikkeelle laskemien ja niiden merkeillä varustettujen ohjelmistopakettien sisältöä edellä kerrotuin tavoin eli poistamalla paketeista levykkeitä, käyttöoppaita ja rekisteröintikortteja sekä lisäämällä niihin yhtiönsä toimesta valmistettua aineistoa A on oikeudenhaltijoiden suostumuksetta ja näille edes ilmoittamatta muuttanut ohjelmistopakettien sisältöä edellä selostetussa tavaramerkkilain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla. Näitä muutoksia on pidettävä olennaisina. A ei ole ilmoittanut muutoksista mitenkään pakkauksissa tai muullakaan tavoin. Se seikka, että A ei ole tehnyt muutoksia itse tietokoneohjelmiin, ei merkitse, etteikö kysymys olisi tavaramerkkioikeuden loukkauksesta. Kohta b. MS Office 4.4 ja 4.5 -tuotteiden osalta A on käyttänyt rekisteröityjä tunnusmerkkejä sellaisissa tuotteissa, joita Microsoft Corporation ei ole edes laskenut liikkeelle. Menettelyn rangaistavuutta ei poista se A:n väite, että Microsoft Corporation oli aikaisemmin ilmoittanut laskevansa liikkeelle mainitunlaisia ohjelmistoja. Kohdissa a ja b mainittuja muunneltuja tuotteita, joiden osalta A siis on syyllistynyt tavaramerkkioikeuden loukkaukseen, on takavarikoitu 100 kappaletta. Kohta c. A on tosin tarroittanut tuotepakkauksia ja lisenssiasiakirjoja rangaistusvaatimuksessa ilmoitetulla tavalla. Esitetyn selvityksen perusteella ei kuitenkaan sen enempää tuotepakkausten kuin lisenssiasiakirjojenkaan tarroittamisessa voida katsoa olevan kysymys tavaramerkkilain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetusta olennaisten muutosten tekemisestä tunnusmerkillä varustettuun tavaraan. Kohta d. A on muuttanut tunnusmerkillä varustettujen MS Office 4.0 -ohjelmistopakettien sisältöä siten, että ne ovat vastanneet MS Office 4.2 -ohjelmistoa, ja sen jälkeen varustanut ohjelmistopaketit viimeksi mainittua ohjelmistoa osoittavilla tarroilla. Kuten edellä on todettu, tavaramerkillä suojatun tuotteen levittämisoikeuden raukeamisen jälkeen tuotteen uudelleen pakkaaminen saattaa tulla kysymykseen ilman, että se loukkaa tavaramerkkioikeutta, mutta uudelleen pakkaamista koskevat toimet sallittuja vain tietyin edellytyksin. Niihin kuuluu muun muassa edeltävä ilmoitus oikeudenhaltijalle sekä pakkaukseen tehtävä merkintä uudelleen pakkaamisesta ja sen suorittajasta. Tällaisiin toimiin A ei ole ryhtynyt. A on siis myös tältä osin syyllistynyt tavaramerkkioikeuden loukkaukseen. Muutettuja ohjelmistopaketteja on ollut 204 kappaletta. 3.5. Syyksilukeminen Edellä mainituilla perusteilla A on syyllistynyt tavaramerkkilain 39 §:n 1 momentissa (7/1964) tarkoitettuun tavaramerkkioikeuden loukkaukseen white box -tuotteiden osalta sekä muiden muunneltujen tuotteiden osalta kohdissa a, b ja d mainituissa tapauksissa. A:n menettely on ollut omiaan aiheuttamaan huomattavaa taloudellista vahinkoa ohjelmistoyhtiöille, joten hänen tekonsa toteuttaa myös voimassa olevan rikoslain 49 luvun 2 §:n 1 kohdan tunnusmerkistön. Tekohetken lain soveltaminen johtaa asiassa kuitenkin lievempään lopputulokseen kuin voimassa olevan lain soveltaminen. 4. Petokset 4.1. Alempien oikeuksien ratkaisut ja A:n näkemys Alemmat oikeudet ovat katsoneet A:n syyllistyneen 43 petokseen. Syyksi lukemisen mukaan A oli erehdyttänyt ostajia ostamaan muuntelemiaan ohjelmistotuotteita täysinä tuotteina. A:n yhtiön toimesta harjoitetusta ohjelmistotuotteiden muuntelusta ei ollut kerrottu ostajille. Ostajat olivat saaneet muunnellun tuotteen alkuperäisen tuotteen asemesta, mistä ostajille oli syntynyt vahinkoa. A:n yhtiön ohjelmistotuotteita koskevassa palvelussa ja neuvonnassa oli ollut puutteellisuuksia, eivätkä asianomistajat olleet saaneet sellaista tuotetukea, jollaista virallinen jälleenmyyjä voisi heille tarjota ja jollaista heillä olisi ollut oikeus odottaa. A:n menettely oli ollut tahallista. Korkeimmassa oikeudessa A on katsonut, että koska hänen menettelynsä ei ollut rikkonut tekijänoikeutta, ei hän ollut voinut syyllistyä petoksiin asiakkaisiinsa nähden. Tietokoneohjelmien myyntipakettien muokkaamisesta ei ollut myöskään aiheutunut asiakkaille petoksen tunnusmerkistön edellyttämää taloudellista vahinkoa. Asiassa ei ollut myöskään selvitetty, että asiakkaat eivät olisi saaneet asianmukaista tuotetukea tai että asiakkaille olisi aiheutunut vahinkoa väitetystä tuotetuen tai päivitysmahdollisuuden puuttumisesta. 4.2. A:n menettelyn arviointi Rikoslain 36 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan petoksesta on tuomittava se, joka hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai tekemättä jättämään jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä. Korkein oikeus katsoo alempien oikeuksien tavoin selvitetyksi, että asianomistajille on A:n määräysvallassa olevan A:n yhtiön toimesta myyty käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin muunneltuja ja uudelleen pakattuja tietokoneohjelmistotuotteita. A on salannut sen, että kysymyksessä ovat olleet muunnellut tuotteet. Voidaan pitää ilmeisenä, että asianomistajien ostopäätöksiin on ollut vaikutusta sillä seikalla, että asianomistajat ovat luulleet ostavansa ohjelmistoyhtiöiden myyntiin saattamia ensiasennusohjelmia. A on lisäksi myynyt asianomistajista Lemminkäinen Oy:lle ja Insinööritoimisto Olof Granlund Oy:lle lisenssiasiakirjoja lisäkäyttöoikeuksiksi näillä ennestään oleviin tietokoneohjelmiin salaten sen, etteivät yhtiöt kaupan perusteella todellisuudessa olleet lainkaan saaneet kaupan kohteina olleita käyttöoikeuksia. Mainitulla tavalla menetellessään A on rikoslain 36 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla hankkiakseen itselleen ja yhtiölleen oikeudetonta taloudellista hyötyä erehdyttänyt asianomistajia tai näiden edustajia. Petoksesta tuomitseminen edellyttää lisäksi taloudellisen vahingon aiheuttamista erehtyneelle tai sille, jonka eduista erehtyneellä on ollut mahdollisuus määrätä. A:n on edellä kohdassa 1.6. katsottu syyllistyneen valmistusoikeuden loukkaukseen ja siten tekijänoikeusrikokseen siltä osin kuin hän on myynyt lisenssiasiakirjoja lisäkäyttöoikeuksina Lemminkäinen Oy:lle ja Insinööritoimisto Olof Granlund Oy:lle. Mainitut yhtiöt ovat kärsineet tällöin taloudellista vahinkoa, koska ne eivät, niin kuin edellä on todettu, ole todellisuudessa saaneet kaupan kohteina olleita lisäkäyttöoikeuksia. Tietokoneohjelmien tai -ohjelmistojen myyminen muille kuin mainituille erillisiä käyttöoikeuksia ostaneille asianomistajille ei ole ollut tekijänoikeuslain vastaista eikä asiassa ole edes väitetty, että niiden A:n myymien ohjelmien tai ohjelmistojen, joiden osalta hän ei ole menetellyt tekijänoikeuslain vastaisesti, ostajilla ei olisi ollut oikeutta käyttää ostamiaan ohjelmia. Petoksen tunnusmerkistön täyttymisen edellytyksenä olevasta taloudellisen vahingon aiheuttamisesta on kysymys silloin, kun petollisen menettelyn kohteen taloudellisessa asemassa tapahtuu menettelyn johdosta todellinen heikentyminen. Tällaisen heikentymisen saattaa toteuttaa jo taloudellisen tappion välitön vaara ilman että lopullista tappiota syntyisi. Korkein oikeus katsoo, että aiemmin mainituin tavoin muunneltujen ohjelmistotuotteiden ostajilla ei ole ollut samanlaista mahdollisuutta hankkia päivitysversioita tai saada ohjelmistoyhtiöiden tuotetukea kuin ohjelmistoyhtiöiltä lähtöisin olevien alkuperäisten tuotteiden ostajilla. Muunneltujen tuotteiden edelleen myyminen olisi myös ollut normaalia ensiasennustuotetta vaikeampaa. Näin ollen näiden muunneltujen tuotteiden ostajille on syntynyt ainakin huomioon otettava vaara taloudellisen tappion syntymisestä ja petoksen tunnusmerkistössä tarkoitettu edellytys taloudellisen vahingon aiheutumisesta on jo näin täyttynyt. Tämän lisäksi A:n yhtiön jälleenmyyjille ja niille asianomistajille, jotka eivät ole voineet teknisistä syistä käyttää muunneltuja ohjelmia, on asiassa selvitetty aiheutuneen taloudellista vahinkoa seuraavasti. Jälleenmyyjänä toiminut Oy Suomen FD-Market Ltd on ilmoittanut yhtiön lunastaneen takaisin asiakkailleen myymänsä A:n yhtiöltä hankkimansa tietokoneohjelmat. Jälleenmyyjänä toiminut Vakka-Suomen Puhelin Oy on ilmoittanut, että yhtiö oli joutunut avaamaan A:n yhtiöltä hankkimansa jälleenmyyntiin tarkoitetut ohjelmapaketit eikä se ollut voinut myydä niitä asiakkailleen sen jälkeen, kun epäilyt ohjelmien laittomuudesta olivat tulleet tietoon. Siitä huolimatta että A:n ei ole katsottu näidenkään myyntien osalta rikkoneen tekijänoikeuslakia, on hän vastuussa kummallekin asianomistajayhtiölle aiheutuneesta vahingosta, koska nämä ovat voineet lähteä siitä, että edelleen myytäväksi tarkoitetut tuotteet ovat olleet myös ohjelmistoyhtiöiden asettamien käyttöoikeusehtojen mukaisia. Asianomistajista Hakaniemen Metalli Oy on ilmoittanut, etteivät sille ensiasennusohjelmina myydyt viisi päivitysversiota olleet asentuneet ilman aikaisempaa ohjelmaversiota. Oy Matkahuolto Ab puolestaan on ilmoittanut, ettei sen hankkimaa ohjelmaa ollut voitu asentaa, koska ensiasennusversiona myyty päivitysversio oli vaatinut enemmän kovalevytilaa kuin ensiasennusohjelma olisi vaatinut. Molemmat asianomistajayhtiöt ovat joutuneet hankkimaan uudet ohjelmat muualta, joten niille on aiheutunut muunneltujen tuotteiden myynnistä vahinkoa. Sitä vastoin Korkein oikeus toteaa, että V:n osalta syytteessä on vaadittu A:lle rangaistusta petoksesta sillä perusteella, että hän oli myynyt Valoteksti -nimisen toiminimen haltijalle V:lle tietokoneohjelman päivitysversion varustettuna yksilöimättömällä käyttöoikeustodistuksella. V on yhtynyt syytteeseen ja vaatinut A:n velvoittamista suorittamaan hänelle vahingonkorvaukseksi kahden ohjelman hankintahintaa vastaavan määrän. Alemmat oikeudet ovat syytteen mukaisesti lukeneet A:n syyksi petoksen ja velvoittaneet hänet suorittamaan V:lle vahingonkorvausta. V:n kertomuksesta kuitenkin ilmenee, että hän oli ostanut A:n yhtiön jälleenmyyjänä toimineelta TT:lta MS Word for Windows 6.0 -ohjelman ja ettei hän ollut ollut yhteydessä A:n yhtiön toimihenkilöihin. Kauppaa ei siten ole tehty syytteessä tarkoitetulla tavalla A:n tai A:n yhtiön henkilökunnan toimesta eikä A:n ole näytetty kaupassa muutoinkaan rikoslain 36 luvun 1 §:ssä edellytetyllä tavalla erehdyttäneen V:tä. A:n syyksi jää siten edellä olevan perusteella alempien oikeuksien hänen syykseen lukeman 43 petoksen sijasta 42 petosta. 5. Väärennys 5.1. Asianosaisten näkemykset ja hovioikeuden ratkaisu Ohjelmistoyhtiöt ovat vaatineet A:n tuomitsemista rangaistukseen törkeästä väärennyksestä, koska A oli yhtiönsä liiketoiminnassa asiakkaiden harhauttamiseksi pakannut uudelleen päivitys- ja tuotevaihto-ohjelmistoja itse tarroittamiinsa valkoisiin laatikoihin. Tuotteisiin oli lisäksi lisätty omatekoinen "guaranteed original product" -tarra, jonka avulla oli valheellisesti ilmoitettu, että kysymyksessä oli ohjelmistovalmistajalta lähtöisin oleva ohjelmistopaketti. Mainitunlaisia laatikoita oli valmistettu 905 kappaletta. A oli lisäksi myynyt ja tarjonnut myytäväksi yleisölle 38 esittelytuotetta, joiden pakkauslaatikosta ja lisenssikortista oli poistettu tai peitetty merkintä siitä, että kysymyksessä oli ollut esittelytuote. A oli edelleen peittänyt ohjelmistopakkauksiin kuuluvissa käyttöoikeussopimuksissa alunperin olleen nimen itse valmistetulla tarralla tai lisännyt lisenssikorttiin toisen asiakkaan käytössä olleen lisenssinumeron. A oli myynyt ja tarjonnut myytäväksi yleisölle 204 MS Office 4.2 -ohjelmistoksi muunneltua MS Office 4.0 Trade-Up -versiota eli tuotevaihtopakettia, joiden pakkausten päälle oli lisätty tarrat, jotka peittivät pakkauksen sisällöstä kertovan tekstin. Vielä A oli myynyt liiketoiminnassa 100 muutakin päivitys-, tuotevaihto- ja esittelytuotetta, joiden pakkaukset oli tarroitettu ohjelmistoyhtiöiden tuotteisiin merkitsemien rajoitusten ja tietojen peittämiseksi. Hovioikeus on katsonut, ettei rangaistusvaatimuksessa tarkoitettua pakkauslaatikkoa voitu pitää laissa tarkoitettuna asiakirjana tai sen näköisjäljennöksenä taikka muunakaan todistuskappaleena. Näin ollen A:n ei voitu katsoa pakkauslaatikoihin kohdistuneella menettelyllään syyllistyneen väärennykseen. A oli liimannut ohjelmiin liittyviin lisenssikortteihin tarroja, jotka olivat sisältäneet toisen ohjelmistotuotteen nimen, ja lisännyt eräisiin lisenssikortteihin toisille käyttäjille kuuluvia lisenssinumeroita. Hovioikeus on katsonut, että A oli sanotulla menettelyllään väärentänyt 118 todistuskappaletta käytettäväksi harhauttavana todisteena ja syyllistynyt tältä osin väärennykseen. Sanottuja todistuskappaleita ei kuitenkaan voitu pitää erityisen merkityksellisinä todistuskappaleina. Koska väärennyksen tekeminen ei ollut edellyttänyt erityisesti rikoksen tekemiseen suunniteltua laitteistoa eikä A ollut toiminut erityisen suunnitelmallisesti, hovioikeus ei ole pitänyt väärennystä törkeänä. Ohjelmistoyhtiöt ovat vaatineet edelleen A:n tuomitsemista rangaistusvaatimuksensa mukaisesti törkeästä väärennyksestä, kun taas A on vaatinut syytteen hylkäämistä kokonaan. 5.2. Väärennyksen tunnusmerkistö Rikoslain 33 luvun 1 §:n mukaan se, joka valmistaa väärän asiakirjan tai muun todistuskappaleen tai väärentää sellaisen käytettäväksi harhauttavana todisteena taikka käyttää väärää tai väärennettyä todistuskappaletta tällaisena todisteena, on tuomittava rangaistukseen väärennyksestä. Luvun 6 §:n 1 momentin mukaan todistuskappaleena pidetään asiakirjaa ja sen näköisjäljennöstä, merkkiä, leimaa, rekisterikilpeä, ääni- ja kuvatallennetta, piirturin, laskimen tai muun vastaavan teknisen laitteen tuottamaa tallennetta sekä automaattiseen tietojenkäsittelyyn soveltuvaa tallennetta, jos sitä käytetään tai voidaan käyttää oikeudellisesti merkityksellisenä todisteena oikeuksista, velvoitteista tai tosiasioista. Pykälän 2 momentin mukaan todistuskappale on väärä, jos se todisteena käytettäessä on omiaan antamaan erehdyttävän kuvan alkuperästään tai antajansa henkilöllisyydestä, ja 3 momentin mukaan väärennetty, jos sen sisältöä on oikeudettomasti muutettu jonkin todistelun kannalta merkityksellisen tiedon osalta. Todistuskappaleen tulee olla, niin kuin lain esitöissäkin on todettu (HE 66/1988 vp s. 112), tarkoitettu käytettäväksi nimenomaan harhauttavana todisteena. Todistuskappaleen käyttämisen olisi tähdättävä siihen, että sen vastaanottaja todella erehtyy luulemaan todistuskappaletta oikeaperäiseksi tai väärentämättömäksi ja että vastaanottaja juuri todistuskappaleen aitoutta koskevan erehdyksen harhauttamana saataisiin tekemään tai tekemättä jättämään jotakin. 5.3. A:n menettelyn arviointi pakkausten osalta Asiassa esitetyn selvityksen perusteella ohjelmistoyhtiöt eivät ole myyneet tietokoneohjelmistojaan sellaisissa rangaistusvaatimuksessa kuvatuissa valkoisissa pakkauslaatikoissa, joissa A on myynyt ohjelmistoyhtiöiden päivitys- ja tuotevaihto-ohjelmiksi tarkoittamia ohjelmatallenteita. Näitä pakkauslaatikoita voidaankin pitää ulkonäöltään olennaisesti erilaisina kuin ohjelmistoyhtiöiden pakkauslaatikoita. Pelkästään A:n näihin pakkauslaatikoihin kiinnittämien tarrojen perusteella kyseisiä pakkauksia ei voida pitää sellaisina rikoslain 33 luvun 6 §:n 2 momentissa tarkoitettuina väärinä todistuskappaleina, jotka olisivat omiaan antamaan erehdyttävän kuvan alkuperästään. Tietokoneohjelman ostaja on voinut pakkauslaatikon päällyksestä ilmenevien tietojen perusteella päätellä, millaisen tuotteen pakkaus on sisältänyt. Ohjelmistovalmistajalta lähtöisin olevassa pakkauksessa alunperin olleet merkinnät ovat sisältäneet tietoa, jonka valmistaja on halunnut antaa pakkauksessa olleesta tuotteesta. Väärennysrikoksen tunnusmerkistön tarkoituksena on suojata tämänkaltaista todistuskappaleen aitoutta. A:n toimesta pakkauslaatikot on kuitenkin edellä kerrotuin tavoin avattu ja myös niiden sisältöjä on muutettu alkuperäisestä. Pakkauslaatikoiden alkuperäisillä merkinnöillä ei tämän jälkeen ole ollut sellaista todistuskappaleelta vaadittavaa ominaisuutta, että A:n voitaisiin katsoa ohjelmistoyhtiöiltä peräisin olleita pakkauslaatikoiden merkintöjä muunnellessaan syyllistyneen väärennyksen tunnusmerkistössä edellytetyllä tavalla asiakirjan tai todistuskappaleen väärentämiseen. Sillä seikalla, että pakkausten sisältämiä tietokoneohjelmia koskevat tiedot, joita pakkausten muunnellut merkinnät ovat koskeneet, eivät ole olleet kaikilta osiltaan totuudenmukaisia, ei ole tässä arvioinnissa merkitystä. 5.4. A:n menettelyn arviointi lisenssikorttien osalta A on peittänyt tarroilla ainakin Microsoft Corporationilta peräisin olevista lisenssikorteista ohjelmistotuotteen nimen ja liimannut niihin toisen ohjelmistotuotteen nimen sisältävän tarran sekä lisännyt WordPerfect-tekstinkäsittelyohjelmien lisenssikortteihin toisille käyttäjille kuuluneita lisenssinumeroita muuttamatta muutoin lisenssikorttien sisältöä. A on liittänyt ensiasennustuotteina myymiinsä päivitys-, tuotevaihto- ja esittelyohjelmia sisältäneisiin ohjelmistopakkauksiin näin muuntelemiaan lisenssikortteja tai vaihtanut pakkauksissa alunperin olleita lisenssikortteja muuntelemiinsa todistuksiin tarkoituksenaan saada aikaan vaikutelma, että muunnellut tuotekokonaisuudet ovat vastanneet pakkauksessa ilmoitettua ensiasennustuotetta. Tietokoneohjelman käyttäjä voi, kuten hovioikeuskin on lausunut, kaupan kohteen yksilöivän asiakirjan, kuten lisenssikortin perusteella tehdä päätelmiä ohjelman sisällöstä ja aitoudesta. Koska kysymyksessä olevien tuotteiden luovutukset ovat edellä todetuin tavoin käsittäneet teoskappaleiden luovutuksia, ostajan oikeus hankkimaansa ohjelmatuotteeseen ei tosin ole perustunut lisenssiasiakirjaan. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että asiakirja olisi kokonaan vailla merkitystä todisteena. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan esimerkiksi hankittaessa WordPerfect-ohjelman päivitysversiota on lisenssinumeron avulla voitu tarkistaa, että ostaja oli rekisteröity myyjän asiakasrekisteriin ja ollut siten myöhemmin oikeutettu hankkimaan ohjelmasta uuden version päivitysohjelmana alennettuun hintaan. Lisenssikortteja voidaan siten pitää asiakirjoina, joita niistä ilmenevien tietojen johdosta käytetään todisteena oikeudellisesti merkittävistä seikoista.

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.