KKO/2003/93

2003 false KKO:2003:93 Käräjäoikeus tuomitsi virallisen syyttäjän syytteestä A:n sakkorangaistukseen. Syyttäjä haki muutosta vaatien rangaistuksen koventamista. Hovioikeus hylkäsi syyttäjän valituksen. Valtio ei ollut velvollinen korvaamaan valitukseen vastanneen A:n oikeudenkäyntikuluja hovioikeudessa. (Ään.) ROL 9 luku 1 a § ROL 9 luku 9 § OK 21 luku 16 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Espoon käräjäoikeuden tuomio 27.9.2001 Käräjäoikeus tuomitsi A:n pahoinpitelystä sakkorangaistukseen lausuen, syyttäjän vaadittua A:n tuomitsemista ehdottomaan vankeusrangaistukseen ja aikaisemman ehdollisen rangaistuksen määräämistä täytäntöönpantavaksi, että sakkorangaistus on riittävä seuraamus ottaen huomioon asianomistajalle aiheutuneet lievät vammat. Asian ovat ratkaisseet notaari Camilla Simberg ja lautamiehet. Helsingin hovioikeuden tuomio 26.6.2002 Virallinen syyttäjä valitti hovioikeuteen ja vaati, että A:lle tuomittu rangaistus kovennetaan vankeudeksi ja että A:lle aikaisemmin tuomittu ehdollinen vankeusrangaistus määrätään täytäntöönpantavaksi. A kiisti syyttäjän muutosvaatimukset ja vaati oikeudenkäyntikulujensa korvaamista hovioikeudessa korkoineen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Oikeudenkäyntikulujen korvauksen osalta hovioikeus lausui, että oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:n 1 momentin mukaan, jos syyttäjän syyte tai muu vaatimus hylätään tai jätetään tutkimatta taikka jää sillensä, valtio on vastaajan vaatimuksesta velvollinen korvaamaan vastaajan kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, ellei vastaajan taholta tahallisesti ole annettu aihetta syytteen nostamiseen. Syyttäjä on kokonaan hävinnyt muutoksenhakunsa. Valtio on sen vuoksi velvollinen korvaamaan A:n hovioikeudessa olleet kohtuulliset oikeudenkäyntikulut korkoineen. Hovioikeus velvoitti valtion korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa kohtuulliseksi harkitulla 204,96 eurolla korkoineen. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pentti W. Korhonen, Matti Rintala (eri mieltä) ja Pirkko Kauppinen. Esittelijä Kalevi Passila. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Rintala, joka oli muilta osin samaa mieltä kuin enemmistö, lausui oikeudenkäyntikulujen osalta, että A:ta vastaan ajettua syytettä ei ole hylätty käräjäoikeudessa tai hovioikeudessa, vaan hänet on tuomittu pahoinpitelystä sakkorangaistukseen. Tuomioistuimen on syytteessä esitetystä vaatimuksesta viran puolesta mitattava teosta lainmukainen rangaistus. Syyttäjän muutoksenhakemuksessaan esittämä rangaistuksen korottamis- tai koventamisvaatimus ei ole sellainen syytteen ohella tai lisäksi esitetty muu vaatimus, jota oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:n 1 momentissa tarkoitetaan ja jonka hylkäämisestä seuraisi valtiolle velvollisuus korvata A:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa. Koska valtio on pääsääntöisesti velvollinen korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikulut vain oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:n tarkoittamissa tapauksissa, sanotun luvun 9 §:n viittaussäännöksestä ei seuraa, että valtio olisi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n nojalla velvollinen korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut pelkästään sillä perusteella, että syyttäjä on hävinnyt muutoksenhaun. Tämän vuoksi Rintala hylkäsi A:n vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta hovioikeudessa. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Viralliselle syyttäjälle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan syyttäjä vaati, että vaatimus valtion velvoittamisesta korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa hylätään. A ei antanut pyydettyä vastausta. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut Käräjäoikeus on virallisen syyttäjän syytteestä tuominnut A:n pahoinpitelystä sakkorangaistukseen. Syyttäjä on yksin hakenut muutosta käräjäoikeuden tuomioon ja toistanut valituksessaan käräjäoikeudessa esittämänsä vaatimuksen A:n tuomitsemisesta vankeusrangaistukseen ja A:lle aikaisemmin tuomitun ehdollisen vankeusrangaistuksen määräämisestä täytäntöönpantavaksi. A:n annettua häneltä pyydetyn vastauksen hovioikeus on tuomiossaan hylännyt syyttäjän valituksen. Kysymys on siitä, onko valtio velvollinen korvaamaan A:lle vastauksen antamisesta hovioikeudessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:n 1 momentin mukaan, jos syyttäjän syyte tai muu vaatimus hylätään tai jätetään tutkimatta taikka jää sillensä, valtio on vastaajan vaatimuksesta velvollinen korvaamaan vastaajan kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Saman luvun 9 §:n mukaan mitä muun muassa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:ssä säädetään riita-asioiden osalta, on soveltuvilta kohdin voimassa myös rikosasioissa. Tuon lainkohdan mukaan velvollisuus korvata oikeudenkäyntikulut ylemmässä tuomioistuimessa on määrättävä sen mukaan, mitä muutoksenhakumenettelyssä on tapahtunut ja onko asianosainen voittanut vai hävinnyt muutoksenhaun. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a § tuli sovellettavaksi 1.1.1999 alkaen. Ennen kyseistä lainmuutosta laissa ei ollut vastaavaa säännöstä ja oikeuskäytännössä katsottiin vakiintuneesti, että syyttäjän ajaman rikosasian vastaajalla, jota vastaan ajettu syyte tai muu vaatimus tuli hylättäväksi, ei ollut oikeutta saada valtiolta korvausta oikeudenkäyntikuluistaan. Säännöksen lisääminen lakiin perustui siihen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteisiin sisältyvään käsitykseen, että syytteestä vapautetun puolustuksesta johtuneet kustannukset eivät saa jäädä syytetyn itsensä vastattaviksi. Tässä tapauksessa syyttäjä, joka on yksin hakenut muutosta hovioikeudessa ja jonka valitus on hylätty, on hävinnyt muutoksenhaun hovioikeudessa. Kuitenkin jo käräjäoikeus oli lukenut A:n syyksi syytteessä kuvatun menettelyn syytteen mukaisesti pahoinpitelynä. Se seikka, että syyttäjän yksinomaan rangaistuksen koventamista koskevan vaatimuksen sisältänyt muutoksenhakemus ei ole menestynyt, ei merkitse sitä, että syyttäjän syyte olisi hovioikeudessakaan hylätty tai että A olisi osaksikaan vapautettu syytteestä. Rangaistuksen määrääminen, joka kuuluu tuomioistuimen viran puolesta suoritettaviin tehtäviin, liittyy välittömästi syytteeseen ja siihen perustuvaan syyksilukemiseen. Tähän nähden rangaistusseuraamuksia koskeva vaatimus ei ole sellainen syytteestä erillinen muu vaatimus, jota tarkoitetaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:ssä. A:n kohdalla kysymys ei siten ole sellaisesta tilanteesta, jossa valtio tuon lainkohdan mukaan voisi joutua kuluvastuuseen. Koska valtio on pääsääntöisesti velvollinen korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikulut vain kyseisen säännöksen tarkoittamissa tapauksissa, valtion kulukorvausvelvollisuus ei voi tässä tapauksessa perustua myöskään oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n 1 momentin säännökseen pelkästään oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 9 §:n viittaussäännöksen perusteella, jonka mukaan kyseinen riita-asioita koskeva säännös onkin voimassa rikosasioissa vain soveltuvin osin. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei valtio ole velvollinen korvaamaan A:n oikeudenkäyntikuluja hovioikeudessa. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan. Valtio vapautetaan velvollisuudesta suorittaa A:lle korvauksena oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 204,96 euroa korkoineen. Muilta osin hovioikeuden tuomioon ei ole haettu muutosta. Asian ovat ratkaisseet presidentti Leif Sevón (eri mieltä) sekä oikeusneuvokset Mikko Tulokas (eri mieltä), Kati Hidén, Gustav Bygglin ja Juha Häyhä. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen. Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Oikeusneuvos Tulokas: Valtion kuluvastuuta rikosasiassa koskeva säännös lisättiin oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:ään lakiesityksen eduskuntakäsittelyssä. Lähtökohtana oli, ettei pidetty kohtuullisena syyttömän henkilön puolustuksesta aiheutuneiden kulujen jäämistä hänen itsensä kannettavaksi. Aikaisemmasta käytännöstä poiketen vastaajan kohtuulliset oikeudenkäyntikustannukset säädettiin valtion varoista korvattaviksi. Nyt on kysymys kustannuksista, jotka ovat aiheutuneet vastaamisesta syyttäjän valitukseen rangaistuksen korottamiseksi. Valitus on hovioikeuden tuomiolla hylätty. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 9 §:n viittaussäännöksen mukaan muutoksenhaun osalta kuluvastuu rikosasioissa määräytyy soveltuvin osin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n mukaisesti. Merkityksellistä on säännöksen mukaan, onko asianosainen voittanut vai hävinnyt muutoksenhaun. Asian ratkaisua ei voida perustaa pelkästään edellä mainittuun muutoksenhakuvaihetta koskevaan sääntelyyn. Ottaen huomioon 9 luvun 1 a §:n taustan on perusteltua lähteä siitä, että myös ylemmissä oikeuksissa valtion korvausvastuu rajoittuu ainakin pääsääntöisesti syyttömän vastaajan oikeudenkäyntikuluihin. Rangaistuksen korottamista koskeva syyttäjän valitus, vaikka se hylätään, ei siten yleensä synnytä valtiolle korvausvastuuta. Erityiset seikat, esimerkiksi valituksen ilmeinen perusteettomuus, voivat johtaa toiseen tulokseen. Sellaisia perusteita ei ole jutussa esitetty. Näillä perusteilla päädyn samaan lopputulokseen kuin Korkeimman oikeuden enemmistö. Presidentti Sevón: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Tulokas.