KKO/2004/117

2004 false KKO:2004:117 Hovioikeudessa oli ryöstöä koskevassa asiassa kysymys suullisen näytön uskottavuudesta. Lisäksi kyseessä oli epätavallinen teko, jonka rikosoikeudellinen arviointi ja seuraamuksen määrääminen eivät olleet ongelmattomia. Valitusta ei voitu seuloa. OK 26 luku 2 § ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Pieksämäen käräjäoikeuden tuomio 3.11.2003 Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi virallisen syyttäjän syytteestä, johon asianomistajat olivat yhtyneet, että A oli 13.11.2002 Haukivuorella yksissä tuumin erään toisen henkilön kanssa uhkaamalla käyttää henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa anastanut pankista rahaa siten, että hän oli osoittanut ilmapistoolilla pankkivirkailijaa ja vaatinut luovuttamaan rahaa saaden ryöstösaaliiksi 10 euroa. Käräjäoikeus katsoi lisäksi selvitetyksi, että pankin ulkopuolella autossa odottamassa ollut B oli toimellaan edistänyt kyseistä rikosta, kun hän oli ryöstöaikomuksesta tietoisena kyydinnyt tekijät pankkiin, antanut A:lle mukaan omistamansa ilmapistoolin sekä kuljettanut heidät pois tekopaikalta. Selostettuaan ensin jutussa esitetyn suullisen näytön käräjäoikeus totesi perusteluissaan pankin valvontakamerakuvien perusteella sekä pankkivirkailijoiden ja vastaajien kertomuksilla tulleen näytetyksi, että B oli kuljettanut A:n ja tämän tekijäkumppanin pankin läheisyyteen ja jäänyt autoon odottamaan heidän paluutaan. A oli pankissa odottanut edellisen asiakkaan poistumista ja ottanut sen jälkeen takkinsa taskusta aseen, jolla oli osoittanut pankkivirkailijaa. A oli sanonut kysymyksessä olevan ryöstö ja vaatinut rahaa 50 000 tai 10 000 mainitsematta tarkemmin, tarkoittiko hän markkoja vai euroja. A:n uhatessa aseella mukana ollut tekijäkumppani oli kehottanut pankkivirkailijoita menemään maahan. Pankinjohtaja oli suostutellut A:n ottamaan vaaditut rahat lainana, antanut pankin kassasta A:lle 10 euroa ja kehottanut menemään läheiseen baariin odottamaan, kunnes lainapaperit olisivat valmiit allekirjoitusta varten. A oli tämän jälkeen pannut aseen taskuunsa. A oli vielä poistuessaan sanonut, että hän tulisi kostamaan myöhemmin, mikäli asiasta ilmoitettaisiin poliisille. A oli siten väkivallalla uhkaamalla saanut haltuunsa pankin rahoja 10 euroa. Pankinjohtajan kertomuksesta ilmeni vielä, että tekijöiden alkuperäisen hankkeen toteutuminen ei ollut ollut mahdotonta. Vaaditut rahat olisi näet annettu, mikäli tekijät olisivat ryhtyneet niitä uudelleen vaatimaan. Se, että A ja hänen tekijäkumppaninsa olivat olleet tekoaikana vahvassa humalassa, ei poistanut teon vaarallisuutta. Käräjäoikeuden mukaan A ei ollut vapaaehtoisesti omasta aloitteestaan luopunut rikoksen tekemisestä suostuessaan pankinjohtajan ehdottamaan lainan ottamiseen. A:n ja tämän tekijäkumppanin piti palata pankkiin lainapapereiden allekirjoittamista varten. Laina olisi saatu uhkauksella, mitä osoitti A:n puhe kostosta, mikäli asiasta ilmoitettaisiin poliisille. B:n osalta käräjäoikeus totesi, että B oli tiennyt A:n ja tämän tekijäkumppanin olevan menossa pankkiin. Hän oli kuljettanut tekijät pankin läheisyyteen ja odottanut autossa heidän paluutaan sekä kuljettanut heidät pois paikalta. B omisti A:lla pankissa olleen aseen. B oli kiistänyt, että ennen pankkiin menoa hänen kuultensa olisi ollut puhetta ryöstöstä. Vaikka näin olisi tapahtunutkin, B ei kertomansa mukaan olisi ottanut ryöstöpuheita todesta, koska miehet olivat olleet kovassa humalassa pankkiin mennessään. B myönsi, että oli saattanut leikillään kysyä A:lta ja tämän tekijäkumppanilta näiden palattua pankista, olivatko he ryöstäneet pankin. B ei ollut osannut selittää, miten hänen omistamansa ase oli joutunut A:n haltuun. B:n tekijöille esittämä kysymys pankin ryöstämisestä osoitti lisäksi, että B oli ollut tietoinen A:n ja tämän tekijäkumppanin ryöstöaikeesta. B oli siten edistänyt A:n rikosta ja syyllistynyt menettelyllään avunantoon ryöstöön. Käräjäoikeus tuomitsi A:n täyttä ymmärrystä vailla olevana tehdystä ryöstöstä 10 kuukaudeksi vankeuteen ja B:n avunannosta ryöstöön sekä neljästä muusta hänen syykseen luetusta rikoksesta 11 kuukaudeksi vankeuteen. Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Arja Julkunen ja lautamiehet. Itä-Suomen hovioikeuden päätös 24.2.2004 A ja B valittivat hovioikeuteen vaatien pääkäsittelyn toimittamista hovioikeudessa ja syytteen hylkäämistä. Hovioikeus katsoi, että käräjäoikeuden ratkaisun ja valitusten perusteella oli selvää, että asiassa ei ollut oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 15 §:n nojalla toimitettava pääkäsittelyä ja ettei käräjäoikeuden ratkaisu eikä siellä noudatettu menettely ollut virheellinen. Tämän vuoksi hovioikeus päätti oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 2 §:n 1 momentin nojalla, ettei valituksia oteta enempään tutkintaan, ja jätti käräjäoikeuden tuomion noudatettavaksi. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Merja Vanala, Pertti Jokinen ja Kaarina Heino. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle ja B:lle myönnettiin valituslupa. Valituksissaan he vaativat, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen pääkäsittelyn toimittamista varten. Virallinen syyttäjä ja asianomistajat vastasivat valituksiin. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut

1. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko hovioikeus voinut oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 2 §:n nojalla seulontamenettelyssä jättää ottamatta A:n ja B:n valitukset enempään tutkintaan.
2. Sanotun 2 §:n mukaan valituksen tutkimista ei jatketa, jos hovioikeus yksimielisesti toteaa olevan selvää, että: 1) asiassa ei ole 15 §:n nojalla toimitettava pääkäsittelyä; 2) käräjäoikeuden ratkaisu tai siellä noudatettu menettely ei ole virheellinen; eikä 3) asianosaisen oikeusturva asian laatu huomioon ottaen muustakaan syystä edellytä valituksen käsittelyn jatkamista.
3. Seulontamenettelyssä seulonnan edellytysten täyttymisen tulee siis olla selvää. Käsittely voidaan lopettaa vain, jos ilman asian enempää tutkimista voidaan vakuuttua siitä, että valitus ei osaksikaan johtaisi vaadittuun tulokseen. Seulontasäännös on kirjoitettu niin, että jokaisen siinä mainitun seulonnan edellytyksen on täytyttävä erikseen, jotta seulonta olisi mahdollinen.
4. Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 15 §:n mukaan hovioikeuden on toimitettava pääkäsittely sitä koskevasta vaatimuksesta riippumatta, jos asian ratkaiseminen riippuu käräjäoikeudessa vastaanotetun suullisen todistelun uskottavuudesta. Korkein oikeus toteaa, että seulontamenettelyn käyttöön ottamisella ei ole puututtu siihen periaatteeseen, että suullisen todistelun uskottavuutta ei voida arvioida uudelleen yksin kirjallisessa menettelyssä.
5. A ja B ovat valituksissaan hovioikeudelle kiistäneet syytteen ja pyytäneet pääkäsittelyn toimittamista, koska käräjäoikeus oli arvioinut näytön väärin ja päätynyt tekojen rikosoikeudellisessa arvioinnissa virheelliseen tulokseen. A on vedonnut valituksensa perusteina muun ohessa siihen, että hän oli omasta tahdostaan luopunut rikoksensa täytäntöönpanosta ja että pankinjohtajan antama 10 euron seteli ei ollut ollut ryöstösaalista vaan pankinjohtajan antamaa kahvirahaa. A:n uhkailukin oli valituksen mukaan ollut lähinnä epämääräistä heilumista. B puolestaan on valituksessaan kiistänyt tienneensä A:n ryöstöaikeesta etukäteen. Näyttö hänen tietoisuudestaan on ollut riippuvainen yksinomaan asianosaisten kertomuksista ja niiden uskottavuudesta. Käräjäoikeus ei ollut pitänyt asianosaisten kertomuksia kaikilta osin uskottavina.
6. Korkein oikeus toteaa, että seulontamenettelyn kannalta pelkästään sillä seikalla, että asianosainen pyytää pääkäsittelyn toimittamista hovioikeudessa, ei ole merkitystä. Sen sijaan edellä selostetuin tavoin merkitystä on oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 15 §:ssä säädetyllä velvollisuudella viran puolesta toimittaa pääkäsittely. Tässä tapauksessa jo käräjäoikeuden tuomiosta voidaan päätellä, että asian ratkaisu on ollut riippuvainen suullisen todistelun uskottavuudesta erityisesti B:n, osaksi myös A:n osalta. Lisäksi kysymys on ollut varsin epätavallisesta teosta, jonka rikosoikeudellinen arviointi ja seuraamuksen määrääminen eivät ole ongelmattomia. Näin ollen sen toteaminen selväksi, että käräjäoikeuden ratkaisu tai siellä noudatettu menettely ei ole virheellinen, ei ole ollut seulontamenettelyssä mahdollista.
7. Näillä perusteilla Korkein oikeus päätyy siihen, että tässä tapauksessa hovioikeudessa ei ole ollut edellytyksiä oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 2 §:n nojalla seulontamenettelyssä jättää ottamatta A:n ja B:n valituksia enempään tutkintaan. Päätöslauselma Hovioikeuden päätös kumotaan. Asia palautetaan hovioikeuteen, jonka tulee viran puolesta ottaa asia uudelleen käsiteltäväksi ja huomioon ottaen palauttamisen syy siinä laillisesti menetellä. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Mikko Tulokas, Kati Hidén, Mikael Krogerus ja Pauliine Koskelo. Esittelijä Leena Söderholm.