KKO/2004/137

2004 false KKO:2004:137 Vastaajan syyksi oli luettu törkeä rattijuopumus, liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikos, joista hänet oli tuomittu yhteiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Kysymys siitä, tuliko vastaajalle hänen vaatimuksensa mukaisesti tuomita huumausaineen käyttörikoksesta erillinen sakkorangaistus. RL 7 luku 1 § 2 mom ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Vantaan käräjäoikeuden tuomio 24.4.2002 Käräjäoikeus katsoi virallisen syyttäjän syytteestä selvitetyksi, että A oli syyllistynyt Vantaalla 28.7.2001 1) törkeään rattijuopumukseen, 2) liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja 3) kulkuneuvon kuljettamiseen ajo-oikeudetta sekä 1.

1. - 28.7.2001 4) huumausaineen käyttörikokseen, ja tuomitsi hänet noista teoista yhteiseen 30 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen 31.10.2003 päättyvin koeajoin sekä sen ohella 20:een 6 euron suuruiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 120 euroa. Rangaistuksen osalta käräjäoikeus lausui perusteluinaan, että A:n pyrkimys estää tai poistaa rikostensa vaikutuksia sopimalla asianomistajan kanssa vahingonkorvauksista ei vaikuttanut rikoksista vakavimmasta eli törkeästä rattijuopumuksesta määrättävään rangaistukseen eikä myöskään syyksi luetuista rikoksista määrättävään kokonaisrangaistukseen. Rikosten kokonaisuus huomioon ottaen sakkorangaistus ei ollut riittävä seuraamus. Koska A:ta ei ollut aikaisemmin rikoksista rekisteröity, vankeusrangaistusta ei ollut tarpeen tuomita ehdottomana. Syytekohdan 4 mukaista huumausaineen käyttörikosta ei ollut perusteltua erottaa muista rikoksista ja määrätä siitä erillistä sakkorangaistusta. Asian ovat ratkaisseet notaari Jukka Kainulainen sekä lautamiehet. Helsingin hovioikeuden tuomio 23.10.2003 A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus oikaisi kohdassa 4 tarkoitetun huumausaineen käyttörikoksen tekoajaksi 1.
2. - 27.7.2001 ja pysytti käräjäoikeuden tuomion muilta osin. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Risto Uoti, Risto Hänninen ja Pertti Lattunen. Esittelijä Eija Halme. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle myönnettiin valituslupa. A vaati valituksessaan, että hänelle tuomitaan huumausaineen käyttörikoksesta erillinen sakkorangaistus ja että hänet vapautetaan ehdollisen vankeuden ohella tuomitusta sakosta. Virallinen syyttäjä vastasi valitukseen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut
3. A:n syyksi on luettu törkeä rattijuopumus, liikenneturvallisuuden vaarantaminen, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikos, joista hänet on tuomittu yhteiseen ehdolliseen 30 päivän vankeusrangaistukseen ja sen ohella 20:een 6 euron suuruiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 120 euroa. Asiassa on kysymys siitä, onko A:lle hänen vaatimuksensa mukaisesti tuomittava huumausaineen käyttörikoksesta erillinen sakkorangaistus ja hänet samalla vapautettava tuomitusta oheissakosta.
4. Huumausaineen käyttörikoksesta tuomitaan rikoslain 50 luvun 2 a §:n mukaan sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Muista A:n syyksi luetuista rikoksista vakavin on törkeä rattijuopumus, jonka osalta rangaistus on rikoslain 23 luvun 4 §:n mukaan vähintään 60 päiväsakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta.
5. Rikoslain 7 luvun 1 §:n 2 momentissa säädetään yhteisen vankeusrangaistuksen määräämisestä silloin, kun samalla kertaa on tuomittavana sekä sellaisia rikoksia, joista olisi tuomittava vankeutta, että sellaisia rikoksia, joista olisi tuomittava sakkoa. Säännöksen mukaan tuomioistuin saa tällöin tuomita kaikista rikoksista yhteisen vankeusrangaistuksen taikka joistakin niistä yhteisen vankeusrangaistuksen ja sen ohella muista rikoksista sakkoa.
6. Säännöksen esitöiden mukaan (HE 40/1990 vp s. 27 - 28) seuraamusharkinnan lähtökohtana olisi pidettävä sitä, että sakkorangaistusta on sinänsä pidettävä vankeusrangaistusta parempana vaihtoehtona niin syytetyn kuin yhteiskunnankin kannalta. Säännöksen soveltamisen ei tule johtaa siihen, että sakkojen sijasta ryhdyttäisiin yleisemmin tuomitsemaan vankeutta. Sakkorangaistuksen sisällyttämistä yhteiseen vankeusrangaistukseen pidetään hyväksyttävänä lähinnä silloin, kun se olisi tuomitun edun mukaista. Esimerkkeinä tästä mainitaan tilanne, jossa sakkorangaistuksen sisällyttäminen rikossarjaan syyllistyneelle tuomittavaan yhteiseen vankeusrangaistukseen ei sanottavasti vaikuta viimeksi mainitun rangaistuksen määrään, sekä tilanne, jossa syytetty tuomitaan huomattavan pitkään vankeusrangaistukseen.
7. Oikeuskäytännössä rikoslain 7 luvun 1 §:n 2 momenttia on pääsääntöisesti sovellettu siten, että kaikista samalla kertaa tuomittavana olevista rikoksista on tuomittu yhteinen vankeusrangaistus riippumatta siitä, liittyivätkö teot toisiinsa vai eivät. Sakkorangaistuksen sisällyttämisellä yhteiseen vankeusrangaistukseen on yleensä ollut vain vähäinen vaikutus tuomitun vankeusrangaistuksen pituuteen. Näin ollen vakiintunutta käytäntöä voidaan pitää lakia säädettäessä asetettujen, syytetyn etua painottavien tavoitteiden mukaisena, vaikka erillisen sakkorangaistuksen tuomitsemisesta on pääosin luovuttu.
8. A on vedonnut siihen, että huumausaineen käyttörikoksesta tuomitaan yleisen rangaistuskäytännön mukaan sakkoa ja että myös hänen syykseen luetusta huumausaineen käyttörikoksesta olisi yksittäisenä tekona tuomittu rangaistukseksi sakkoa. Käyttörikos oli lisäksi muista rikoksista riippumaton, erillinen teko.
9. Korkein oikeus toteaa, että A ei ole samassa asemassa kuin vastaaja, joka tuomitaan rangaistukseen vain yhdestä teosta. Hänen syykseen on luettu kolme samaan liikennetapahtumaan liittyvää rikosta sekä ajallisesti niitä edeltänyt huumausaineen käyttörikos. A:lle tuomitun yhteisen vankeusrangaistuksen lähtökohdaksi on otettu hänelle törkeästä rattijuopumuksesta tuomittava seuraamus. Ottaen huomioon tuon rikoksen osalta säädetty rangaistusasteikko sekä A:lle kaikista rikoksista tuomitun yhteisen vankeusrangaistuksen lyhyys ja ehdollisuus oheissakkoineenkin voidaan todeta, että muilla hänen syykseen luetuilla rikoksilla on ollut kokonaisrangaistukseen vain vähäinen vaikutus. Huumausaineen käyttörikoksen sisällyttäminen yhteiseen 30 päivän vankeusrangaistukseen ja oheissakkoon on siten ollut rikoslain 7 luvun esitöissä tarkoitetulla tavalla A:n edun mukaista ja myös noudattanut yleistä rangaistuskäytäntöä.
10. A on lisäksi erityisesti vedonnut siihen, että yhteisen vankeusrangaistuksen tuomitsemisen johdosta myös huumausaineen käyttörikos merkitään rikosrekisteriin ja että näin sakkorangaistuksen arvoinen rikos tulee rikosrekisteriin näkyviin vähintään viideksi vuodeksi. A:n käsityksen mukaan henkilön rikosrekisteri, josta ulkopuolisella on mahdollisuus saada tietoja vain rajoitetusti rikosrekisterilain erikseen määrittelemissä tapauksissa, kuuluu hänen yksityisyytensä suojan piiriin. Koska tietyissä rikosrekisterilain määrittelemissä tilanteissa esimerkiksi työnantajalla on kuitenkin mahdollisuus saada henkilöä koskeva rikosrekisterin ote arvioitaessa henkilön luotettavuutta tiettyä tehtävää varten, huumausaineen käyttörikoksen ilmaiseva rikosrekisterimerkintä voi A:n mukaan vaikuttaa hänen työnsaantimahdollisuuksiinsa. Sen vuoksi huumausaineen käyttörikoksesta nyt tuomittu seuraamus on A:n mielestä yhteisestä vankeusrangaistuksesta seuraavan rikosrekisterimerkinnän takia normaalia rangaistuskäytäntöä vastaavaa sakkorangaistusta huomattavasti ankarampi. A on katsonut näin joutuneensa pelkästään sen sattumanvaraisen seikan perusteella, että samalla kertaa on ollut tuomittavana myös muita rikoksia, huonompaan asemaan kuin sellaiset vastaajat, joiden kohdalla sama rikos on tai on ollut tuomittavana erikseen ja joiden kohdalla merkintää rikosrekisteriin sakkorangaistuksella sovitettavasta teosta ei tule. Tämä merkitsee huumausaineen käyttörikokseen syyllistyneiden asettamista eriarvoiseen asemaan yksityisyyden suojan kannalta, koska A:n mukaan tieto rikoksesta, jota ei ole kirjattu rikosrekisteriin, kuuluu leimautumisvaaran vuoksi teosta tuomitun henkilön yksityisasiana yksityisyyden suojan piiriin.
11. Tältä osin Korkein oikeus toteaa, että tieto henkilön syyllistymisestä rikokseen ei kuulu A:n esittämin tavoin rikoksentekijän yksityisyyden suojan piiriin. Rikokseen syyllistyessään tekijä ottaa riskin, että teosta aiheutuu sellaisia seuraamuksia, jotka laki niistä määrää tai joihin oikeusjärjestys muutoin johtaa. A:lle on tuomittu säännöksiin perustuva ja yleisen käytännön mukainen yhteinen vankeusrangaistus, josta seuraamuksen laadun johdosta rangaistuksen perusteena olevien rikosten laadusta ja lukumäärästä riippumatta seuraa lain mukaan merkintä rikosrekisteriin. Se seikka, että juuri huumausaineen käyttörikoksen ilmeneminen rikosrekisteristä saattaa vaikuttaa työnsaantimahdollisuuksiin, johtuu siitä, että A on syyllistynyt tuollaiseen tekoon. Nyt esitetty vaatimus perustuukin itse asiassa haluun salata rikosta koskeva tieto juuri sellaiselta taholta, jolle tiedolla voisi olla merkitystä. Mahdollisuus tällaisen tiedon salaamiseen ei ole sellainen rikoksentekijälle kuuluva etu, jota tulisi suojella. Jonkin yksittäisen rikoksen näkymistä rikosrekisterissä ei muutoinkaan voida pitää sellaisena lisäseuraamuksena, joka tulisi ottaa huomioon päätettäessä rikoslain 7 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla siitä, tuomitaanko tekijälle kaikista rikoksista yhteinen vankeusrangaistus.
12. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei ole aihetta suostua A:n vaatimukseen ja tuomita hänelle huumausaineen käyttörikoksen osalta erillistä sakkorangaistusta. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Kati Hidén, Mikael Krogerus, Gustav Bygglin ja Pasi Aarnio. Esittelijä Marja Kekäläinen.