← Suomi

KKO/2004/17

2004 false KKO:2004:17 A:lla oli vuonna 1997 todettu olkapään etukapselin rikkouma. Hän vaati vuonna 2000 vireille panemassaan kanteessa kiinteistön omistajalta vahingonkorvausta katsoen olkapäävamman aiheutuneen kiinteistöllä vuonna 1990 tapahtuneesta liukastumisesta. Kysymys näytön arvioinnista. ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Kanne Oulun käräjäoikeudessa A kertoi 21.3.2000 vireille tulleessa kanteessaan, että hän oli 26.3.1990 ollessaan eläinlääkärin viransijaisen tehtävissä menossa Pelson keskusvankilan navettaan liukastunut navetan edustalla ja loukannut olkapäänsä. Kaatuminen oli johtunut siitä, että vankila oli kiinteistön omistajana laiminlyönyt huolehtia piha-alueen riittävästä hiekoituksesta. Olkapää oli ollut kaatumisesta lähtien välillä kivulias rasituksessa. Olkapää oli 10.11.1994 leikattu. Vaiva oli kuitenkin tullut leikkauksen jälkeen tilapäisesti pahemmaksi. Toisen 18.11.1997 suoritetun korjausleikkauksen jälkeenkin olkapäähän oli jäänyt vamma. Vamman johdosta A oli joutunut siirtymään kunnan eläinlääkärin työstä tarkastuseläinlääkäriksi. Potilasvakuutusyhdistys oli 10.11.1994 suoritetun tarpeettoman leikkauksen johdosta maksanut A:lle korvausta pysyvästä viasta ja haitasta, kivusta ja särystä, kosmeettisesta haitasta sekä työansion menetyksestä. Epäonnistunut leikkaus ei kuitenkaan ollut ollut välttämättä niin virheellinen, että koko vahinko olisi tullut korvatuksi potilasvahinkona. Valtio oli vastuussa muusta osasta vahinkoa. Näillä perusteilla A vaati valtiolta korvausta vasemman olkavarren vuosia jatkuneesta kivusta ja särystä, leikkausarvista aiheutuneesta kosmeettisesta haitasta, pysyvästä viasta ja haitasta sekä työansion menetyksestä. Vastaus Valtio kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. Vankila ei ollut laiminlyönyt pihan hiekoittamista, vaan piha oli ollut asianmukaisessa ja kaikille liikkujille turvallisessa kunnossa. Mikäli A oli kaatunut pihalla, kaatuminen ei ollut johtunut Pelson vankilan tuottamuksesta. Kaatuminen ei ollut aiheuttanut olkavammaa, vaan vamma ja sen seuraukset olivat aiheutuneet vuonna 1994 tehdystä epäonnistuneesta leikkauksesta. Käräjäoikeuden välituomio 3.7.2001 Vahingonkorvauksen peruste A:n ja todistajana kuullun A:n avomiehen X:n kertomuksin käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli kanteessa kerrotussa tilanteessa navetan pihalla autosta astuttuaan liukastunut ja kaatunut vasemmalle kyljelleen maahan ottaen vasemmalla kädellä vastaan. X, joka oli kuljettanut autoa, oli nähnyt A:n kaatumisen. Säätietoraporttien sekä A:n, X:n ja vankilan silloisen työmestarin kertomuksin oli selvitetty, että tapahtumapäivänä oli ollut muutaman asteen pakkaskeli, piha oli ollut lumen peittämä, aurattu ja liukas. Työmestarin ja vankilanjohtajan kertomuksin oli selvitetty, että piha oli todennäköisesti ollut ainakin paikoitellen hiekoitettu. Asiassa oli riidatonta, että vankila kiinteistön omistajana oli vastuussa vankilan pihan kunnosta. Vankilan pihan keli- ja muiden olosuhteiden selvittäminen yli 10 vuoden jälkeen oli vaikeaa. Kyseessä oli kuitenkin ollut ajankohta, jolloin tyypillisesti oli lunta ja pakkasta ja kulkuväylät olivat jäisiä. Vankilalla oli korostunut huolellisuusvelvoite kulkuväylien turvallisuudesta. Huomioon ottaen nämä seikat ja edellä kerrottu selvitys, sääolosuhteiden tai muidenkaan olosuhteiden ei ollut näytetty olleen siten epätavallisia tai ennalta-arvaamattomia, että vankilalle olisi ollut mahdotonta torjua liukkaus kulkuväyliltä. Vankila oli ollut velvollinen huolehtimaan siitä, että navettaan kulkijat olivat voineet turvallisesti kulkea sinne. Valtio ei ollut näyttänyt, että se olisi ryhtynyt liukkauden torjumiseksi riittäviin toimenpiteisiin. Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi, että A:n kaatuminen oli johtunut valtion tuottamuksesta. Tuottamuksen ja olkavamman syy-yhteys Todistaja X:lle, joka oli nähnyt kaatumisen, A oli valittanut olkapäätään välittömästi kaatumisensa jälkeen. A:n ja X:n kertomuksin oli selvitetty, että A oli kaatumisen jälkeisenä neljänä vuotena käynyt lukuisia kertoja eri lääkäreiden vastaanotoilla sen vuoksi, että olkapää oli vaivannut. Sairauskertomuksesta kävi ilmi, että A oli käynyt ensimmäisen kerran olkapäänsä vuoksi lääkärissä 22.5.1990, koska olkapäässä oli ollut ajoittaista särkyä ja voimattomuutta. Sairauskertomuksessa oleva maininta siitä, että A olisi kaatunut kaksi kertaa vasemman olkavartensa päälle oli A:n selvityksen mukaan virheellinen. A oli nähnyt sairauskertomuksen vasta potilasvakuutusyhdistyksen ratkaisujen yhteydessä eikä ollut voinut korjata virhettä. Selvitys oli uskottava eikä merkinnällä ollut sen vuoksi tässä yhteydessä merkitystä. Todistajana kuullun ortopedian ja traumatologian erikoislääkärin T:n lausuntojen mukaan A:n olkapäävamma oli niin sanottu etukapselin rikkouma. Sen syntymekanismi oli yleensä ja tyypillisimmin tapaturmainen. Olkapäävamma oli voinut syntyä kaatumisessa. Tämän arvion T oli A:n tapauksessa perustanut omiin kliinisiin tutkimuksiinsa, potilaalta saamiinsa tapahtumatietoihin, vuonna 1994 tehtyyn leikkaukseen liittyviin asiakirjamerkintöihin ja 18.11.1997 suorittamassaan tähystysleikkauksessa tekemiinsä havaintoihin. A:n ja X:n selvityksen, lääkärinlausuntojen ja erityisesti lääkäri T:n lausunnon perusteella käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että A:lle oli kaatumisen seurauksena aiheutunut olkavamma. Olkavammasta aiheutunut kipu ja särky sekä pysyvä vika ja haitta ennen 10.11.1994 suoritettua leikkausta A:n oman kertomuksen ja todistaja T:n lausuntojen perusteella käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A:n olkapään vamma oli aiheuttanut hänelle kipua ja särkyä, jonka voimakkuus oli ollut riippuvainen rasituksen ja kuormituksen määrästä. A:lle oli siten aiheutunut sellaista kipua ja särkyä, joka oli syy-yhteydessä kaatumiseen, ja valtio oli siitä korvausvelvollinen. Koska rikkouma olisi ollut todistaja T:n mukaan leikkaushoidolla korjattavissa, oli jäänyt näyttämättä, että tuo vamma olisi jättänyt vielä tuossa vaiheessa eli ennen 10.11.1994 leikkausta pysyvää vikaa taikka haittaa. Kipu ja särky sekä kosmeettinen haitta 10.11.1994 ja 18.11.1997 suoritettujen leikkausten jälkeen Potilasvakuutuskeskus oli katsonut, että A:lle 10.11.1994 tehty olkalisäkkeen osapoisto ei ollut ollut lääketieteellisesti perusteltu toimenpide. A:lle oli suoritettu potilasvahinkokorvausta. A:lle oli leikkauksen jälkeen syntynyt niin sanottu jäätynyt olkapää, joka oli todistaja T:n mukaan johtunut 10.11.1994 tehdystä leikkauksesta. Jäätyneeseen olkapäähän liittyy voimakkaat kivut ja liikerajoitus. T:n lausuntojen mukaan jäätyneen olkapään tarkkaa syntymekanismia ei tunneta. Sen synty ei välttämättä edellytä mitään virhettä leikkaustoiminnassa. Kun jäätynyt olkapää -oireisto oli hävinnyt, T oli suorittanut 18.11.1997 olkapään tähystysleikkauksen, jossa oli todettu etukapselin rikkouma. T:n lausuntojen mukaan A:n perusvamma eli etukapselivaurio saattaa syntyä yhdessä tai useammassa vaiheessa. Jälkeenpäin ei voi sanoa, montako vaihetta siinä yleensä on tai tässä tapauksessa oli ollut. Kun rikkouma saavuttaa tietyn asteen, ilmenevät oireet ja sen jälkeen voidaan todeta missä määrin tukirakenteet ovat rikkoutuneet. Rikkouma on yleensä korjattavissa vain leikkauksella. Käräjäoikeus totesi, että todistaja T:n lausuntojen mukaan ei ollut lääketieteellisesti yksilöitävissä, mikä osa A:n kipu- ja särkytuntemuksesta ensimmäisen leikkauksen jälkeen oli aiheutunut perusvammasta ja mikä taas virheellisestä leikkauksesta. A:lle oli korvattu potilasvahinkona virheellisen leikkauksen aiheuttama kipu ja särky. Oli jäänyt näyttämättä, että A:lla olisi peruste saada vastaajalta muuta korvausta 10.11.1994 suoritetun leikkauksen aiheuttamasta kivusta ja särystä. Koska kuitenkin etukapselivaurion korjaaminen oli T:n mukaan joka tapauksessa vaatinut leikkaushoidon ja korjaava leikkaus oli suoritettu 18.11.1997, leikkaukseen ja siitä toipumiseen oli liittynyt kipua ja särkyä, joka oli syy-yhteydessä kaatumiseen ja josta valtio oli korvausvelvollinen. Edellä kerrotulla tavalla leikkaushoito oli ollut joka tapauksessa välttämätön hoitotoimenpide. Sekä tähystyksestä että avoleikkauksesta jää ulkoinen jälki. Avoleikkauksesta jää jonkin verran suurempi jälki. Potilasvakuutusyhdistys oli korvannut leikkauksesta aiheutuneen kosmeettisen haitan, joka oli ollut avoleikkaushaavan jättämä ulkoinen jälki. Oli jäänyt näyttämättä, että A:lla olisi peruste saada vastaajalta enemmälti korvausta kosmeettisesta haitasta. Pysyvä vika ja haitta 18.11.1997 suoritetun leikkauksen jälkeen Todistaja T oli tutkinut A:n kliinisesti viimeksi helmikuussa

  1. Tuolloin olkapäässä oli ollut vielä liikerajoitusta ja tietyissä kuormituksissa arkuutta ja kipua. Leikkauksesta oli kuitenkin kulunut vasta runsas vuosi ja tämän tyyppisessä tapauksessa toipumiskaari voi T:n mukaan kestää kaksikin vuotta. T:n mukaan A:n olkapäähän voi jäädä jonkinasteista vajavuutta verrattuna 100-prosenttisesti terveeseen olkapäähän. Tässä tapauksessa toipumisen arviointia vaikeutti se, että korjaava leikkaus oli tehty monta vuotta myöhässä ja se, että olkapäähän olivat muodostuneet jäätyneen olkapään vaivat. Mikäli olkapäärasitus olisi kohtuullista, kipu- ja särkyoireita ei tulisi esiintymään merkittävästi. A:n olkapään liikelaajuus oli palautunut lähes normaaliksi, mikä tapahtuu ennusteidenkin mukaan noin vuodessa tai kahdessa. Lääketieteellisesti ei pystytä arvioimaan sitä, mikä A:n nykytilasta oli alkuperäisen tapahtuman ja mikä virheellisen leikkauksen aiheuttamaa. Se, että definitiivinen leikkaus oli tehty neljän vuoden viiveellä oli aiheuttanut sen, että lopputulos oli huonosti arvioitavissa. Käräjäoikeus katsoi T:n esittämän lääketieteellisen näytön perusteella sekä huomioon ottaen monen vuoden viive ennen korjaavia toimenpiteitä sekä virheellisen leikkauksen seuraukset, joita ei voitu sälyttää vastaajalle, jääneen näyttämättä, että A:lle olisi jäänyt 18.11.1997 suoritetun leikkauksen jälkeen sellaista pysyvää vikaa ja haittaa, joka olisi syy-yhteydessä kaatumiseen ja josta vastaaja olisi korvausvelvollinen. Yhteenveto Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n mukaan sillä, jolle on aiheutettu ruumiinvamma tai muu henkilövahinko, on oikeus saada korvaus muun muassa kivusta ja särystä korvausvelvolliselta. Korvausvelvollisuuden peruste oli tullut toteen näytetyksi osaksi. A:lla oli peruste saada korvausta kivusta ja särystä siltä osin kuin hänelle on olkavammasta aiheutunut kipua ja särkyä välittömästi kaatumisen jälkeen ja ennen leikkausta 10.11.1994 sekä 18.11.1997 suoritetusta leikkauksesta. Käräjäoikeuden tuomio 31.7.2001 Välituomiosta ilmenevin tavoin A:lle oli aiheutunut olkavammasta sellaista kipua ja särkyä, joka oli syy-yhteydessä kaatumiseen ja josta valtio oli korvausvelvollinen. A:lla oli peruste korvaukseen kahdelta eri ajanjaksolta. Kipu- ja särkykorvauksen määrän arvioinnissa voitiin käyttää liikennevahinkolautakunnan suosituksia. Olkapäävammasta annetun lääketieteellisen ja muun välituomiossa kerrotun selvityksen mukaan olkavamma oli aika ajoin aiheuttanut jatkuvaa särkyä, jonka vuoksi A oli lukuisia kertoja kaatumista seuranneiden noin kahden vuoden aikana käynyt useilla eri lääkäreillä. T:n lausunnon mukaan leikkaushoito oli ollut välttämätön. Näillä perusteilla voitiin arvioida, että A:n olkapäävamma sijoittui lievää vaikeampien vammojen asteikolle. Käräjäoikeus velvoitti valtion maksamaan A:lle kohtuulliseksi arvioimansa korvauksen kivusta ja särystä kaatumisen jälkeiseltä ajalta ja 18.11.1997 suoritetun leikkauksen jälkeiseltä toipumisajalta, mutta hylkäsi korvausvaatimuksen leikkausten 10.11.1994 ja 18.11.1997 väliseltä ajalta näyttämättömänä. Asian on ratkaissut käräjätuomari Paula Ramstedt. Rovaniemen hovioikeuden tuomio 22.3.2002 A ja valtio valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus lausui pääkäsittelyn toimitettuaan seuraavaa: A:n kaatuminen ja valtion tuottamus Asiassa ei ollut ilmennyt mitään, mikä antaisi aihetta arvioida näyttöä toisin kuin käräjäoikeus. Valtion korvausvelvollisuus Koska A:n kaatuminen oli aiheutunut vankilan pihan liukkaudesta, jonka estämisen vankila oli laiminlyönyt, valtio oli velvollinen korvaamaan A:lle kaatumisesta aiheutuneet vahingot. A:lle kaatumisesta aiheutunut vamma A:n ja todistaja X:n kertomuksilla oli selvitetty, että A oli kaatunut vankilan pihalla kyljelleen maahan. Kaatuessaan hän oli itseään suojellakseen ojentanut vasemman kätensä maata vasten. A oli valittanut olkapäätään välittömästi kaatumisensa jälkeen. Kaatuminen oli tapahtunut 26.3.
  2. A:n kertomuksen ja sairauskertomuksen 22.5.1990 perusteella oli selvitetty, että A oli noin kaksi kuukautta kaatumisensa jälkeen käynyt lääkärissä ja valittanut muun muassa olkapään ajoittaista särkyä ja voimattomuutta. A:n ja todistaja T:n kertomusten sekä lääkärinlausuntojen 9.4.1997 ja 19.1.2000 perusteella oli selvitetty, että ensimmäisen lääkärissäkäynnin jälkeen A oli käynyt myös erikoislääkärien vastaanotoilla ja että hän oli oireiden edelleen jatkuessa käynyt 10.6.1994 Loimaan aluesairaalassa tutkittavana. Hänen olkapäänsä oli leikattu 10.11.
  3. A ja todistaja X olivat kertoneet, että A ei ollut kaatunut 26.3.1990 jälkeen uudelleen vasemman olkapäänsä päälle. Asiassa esiintulleet seikat eivät myöskään viitanneet siihen, että A olisi sairauskertomukseen 22.5.1990 merkityllä tavalla kaatunut uudelleen vasemman olkapäänsä päälle. Sen vuoksi hovioikeus katsoi selvitetyksi, että A:lla oli ollut jo ennen leikkausta 10.11.1994 vasemmassa olkapäässä vamma, joka oli aiheutunut kaatumisesta 26.3.1990 Pelson vankilan navetan pihalla. Olkapäävamman laatu Asiassa oli selvitetty ja riidatonta, että A:n olkapäässä oli havaittu vuonna 1997 olkapään etukapselin rikkouma. Todistaja T:n kertomuksella oli selvitetty, että etukapselin rikkouma aiheutuu tyypillisesti kaatumisesta. Sen vuoksi ja ottaen huomioon, että todistaja T oli tapahtumatietojen ja A:n sairaskertomusten perusteella pitänyt erittäin todennäköisenä, että A:n olkapään etukapselin rikkouma oli aiheutunut kaatumisesta 26.3.1990, hovioikeus katsoi selvitetyksi, että A:lle oli aiheutunut kaatumisesta 26.3.1990 olkapään etukapselin rikkouma. Se, että kaatumisesta aiheutunutta etukapselin rikkoumaa ei ollut havaittu ennen leikkausta 10.11.1994, oli todennäköisesti johtunut todistaja T:n kertomalla tavalla vamman laadusta ja sen havaitsemisen vaikeudesta. Kivun ja säryn korvaaminen A:n sekä todistajien X:n ja T:n kertomuksilla oli selvitetty, että A:n olkapää oli ollut kaatumisen jälkeen kivulias. Kipu oli johtunut paitsi kaatumisen aiheuttamasta olkapään etukapselin rikkoumasta myös myöhemmin syntyneestä jäätyneestä olkapäästä ja olkapäähän suoritetuista leikkauksista. Todistaja T:n kertomuksen perusteella hovioikeus katsoi selvitetyksi, että vaikka jäätynyt olkapää ei ollut aiheutunut välittömästi kaatumisesta, se oli kaatumisen ja kaatumisesta aiheutuneen vamman sekä sen hoidon seuraus. Jäätynyt olkapää olisi siten mitä todennäköisimmin syntynyt, vaikka jo 10.11.1994 olisi suoritettu todistaja T:n 18.11.1997 suorittama olkapään etukapselin rikkouman hoitamiseksi tarpeellinen virheetön leikkaus. Sen vuoksi valtion oli katsottava olevan korvausvelvollinen myös jäätyneen olkapään aiheuttamasta kivusta ja särystä. Potilasvakuutusyhdistyksen korvauspäätöksistä 5.12.1995 ja 5.3.1998 ilmenee, että A:lle oli maksettu korvausta kivusta ja särystä 10.11.1994 ja 18.11.1997 suoritettujen leikkausten johdosta. A ei siten ollut oikeutettu enää saamaan korvausta valtiolta kivusta ja särystä, joka oli aiheutunut noista leikkauksista. Edellä lausutun perusteella valtio oli velvollinen korvaamaan A:lle kaatumisesta aiheutuneesta etukapselin rikkoumasta johtuneen ajoittaisen edelleen jatkuvan kivun ja säryn aina kaatumisesta 26.3.1990 alkaen sekä 10.11.1994 suoritetun leikkauksen jälkeen syntyneestä jäätyneestä olkapäästä aiheutuneen kivun ja säryn. Kosmeettisen haitan korvaaminen A:n olkapää oli hänen kaatumisensa jälkeen leikattu 10.11.1994 ja 18.11.
  4. Potilasvakuutusyhdistyksen korvauspäätöksestä 5.12.1995 ilmeni, että A oli saanut ensimmäisestä leikkauksesta, joka oli katsottu potilasvahingoksi, korvauksen kosmeettisesta haitasta. Sen vuoksi A ei ollut oikeutettu saamaan enää valtiolta korvausta ensimmäisen leikkauksen aiheuttamasta kosmeettisesta haitasta. 18.11.1997 suoritetulla leikkauksella oli hoidettu kaatumisesta aiheutunutta olkapään etukapselin rikkoumaa. Myös tästä leikkauksesta oli jäänyt kosmeettinen haitta uuden leikkausarven muodossa. A:lla oli oikeus saada kohtuullinen korvaus valtiolta tuon leikkausarven aiheuttamasta kosmeettisesta haitasta. Pysyvän vian ja haitan korvaaminen A:n ja osin todistaja T:n kertomuksen perusteella oli selvitetty, että A:n vasen olkapää oli jäänyt osaksi voimattomaksi ja sen liike jossain määrin rajoitetuksi. A:n olkapää oli myös rasitettaessa kivulias. Todistaja T oli pitänyt mahdollisena, että A:n olkapään nykytilaan oli vaikuttanut leikkauksen viivästyminen, 10.11.1994 suoritettu leikkaus ja jäätynyt olkapää. Hovioikeus katsoi, että olkapään etukapselin rikkouman havaitsematta jäämisestä aiheutunut leikkauksen viivästyminen ei ole ollut niin poikkeuksellinen ja itse kaatumisesta etäinen seikka, että valtio ei sen vuoksi olisi korvausvelvollinen A:n olkapäähän jääneestä viasta. Asiassa ei ollut käynyt ilmi, että 10.11.1994 suoritettu leikkaus olisi suoritettu virheellisesti ja että A:n olkapää ei sen vuoksi olisi parantunut kokonaan. Samalla perusteella kuin kivusta ja särystä valtio oli korvausvelvollinen myös jäätyneestä olkapäästä A:lle mahdollisesti aiheutuneesta viasta ja haitasta. Edellä lausutun perusteella hovioikeus katsoi, että valtio oli velvollinen korvaamaan A:lle kaatumisesta aiheutuneen pysyvän vian ja haitan eli vasemman olkapään vähäisen liikerajoituksen, voimattomuuden ja sen, että olkapää oli kivulias sitä rasitettaessa. Tästä korvauksesta oli vähennettävä potilasvahingon vuoksi syntyneestä olkapään toiminnallisesta haitasta potilasvakuutusyhdistyksen korvauspäätöksen mukaan maksettu korvaus. Työansion menetys Asianosaisia kuultuaan hovioikeus otti tutkittavakseen myös A:n vaatimuksen työansion menetyksen perusteen vahvistamisesta. Hovioikeus katsoi todistaja T:n kertomuksen perusteella selvitetyksi, että A:n olkapää ei kestänyt kunnaneläinlääkärin työn raskaimpia työtehtäviä ja että A ei pysyvien olkapään voimattomuuden, liikerajoituksen ja rasituskivun vuoksi pystynyt hoitamaan hänellä ollutta kunnaneläinlääkärin virkaa. Valtio oli sen vuoksi velvollinen korvaamaan A:lle tästä johtuvan työansion menetyksen. Korvauksesta oli vähennettävä potilasvakuutusyhdistyksen korvauspäätöksissä työansion menetyksestä maksettu korvaus. Tuomiolauselma Hovioikeus palautti asian käräjäoikeuteen, jonka tuli omasta aloitteestaan ottaa se käsiteltäväkseen ja lausua hovioikeuden vahvistamien kivun ja säryn, kosmeettisen haitan, pysyvän vian ja haitan sekä työansion menetyksen korvausten määristä. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Simo Simola, Auli Vähätörmä ja Pirjo Lonnakko. Valmistelija Petteri Mikkola. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA Valtiolle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan valtio vaati kanteen hylkäämistä. A vaati vastauksessaan valituksen hylkäämistä. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Suullinen käsittely Korkeimmassa oikeudessa toimitettiin suullinen käsittely. Perustelut
  5. Hovioikeus on vahvistanut valtion korvausvelvollisuuden perusteet ja palauttanut asian korvausten määrän osalta käräjäoikeuteen. Korkeimmassa oikeudessa on siten kysymys valtion korvausvelvollisuuden perusteista.
  6. A:n asiana on näyttää toteen, että hänen olkapäänsä vamma on aiheutunut kaatumisesta 26.3.1990 Pelson vankilan pihalla ja että kaatuminen on johtunut pihan liukkaudesta.
  7. Jos edellisessä kohdassa esitetyt seikat katsotaan näytetyiksi, kysymys on siitä, onko A:lle aiheutunut vamman johdosta kipua ja särkyä, kosmeettista haittaa, pysyvä vika ja haitta sekä työansion menetystä, sekä ovatko nämä vahingot osin tai kokonaan johtuneet valtion tuottamuksesta. A on vaatinut valtiolta korvausta siltä osin kuin vahinkoja ei ole korvattu potilasvahinkona. Näytön arviointi
  8. Tiedot A:n kaatumisen tarkasta ajankohdasta, kaatumispaikasta sekä kaatumisen syystä perustuvat A:n ja hänen avomiehensä X:n kertomuksiin. Heidän kertomuksiaan pihan liukkaudesta tukevat asiassa esitetyn ilmastohavaintopäiväkirjan merkinnät kyseiseltä päivältä ja sitä edeltäneiltä kuudelta päivältä. Niiden mukaan alueella oli 26.3.1990 aamupäivällä ollut muutama aste pakkasta ja maan pinta oli ollut luminen. Lähinnä edeltäneinä päivinä oli ainakin keskipäivän aikaan ollut lämpöasteita, mutta yön aikana lämpötila oli laskenut alle nollan. Sitä vastoin
  9. ja 20.3.1990 oli koko päivän ollut lämpöasteita. Edelleen merkinnöistä ilmenee, että
  10. - 24.3.1990 oli satanut joka päivä.
  11. Asiassa on kuitenkin jäänyt epäselväksi, miten piha oli hiekoitettu. A:n ja X:n mukaan vankilan piha oli kokonaan hiekoittamaton. Todistajana kuullun Pelson vankilan johtajan mukaan navetan editse kulki noin 8 - 10 metriä leveä kulkuväylä. Vankilan johtajan mukaan vankilan kulkuväylät hoidettiin tärkeysjärjestyksessä ja pyrkimyksenä oli saada ne kuntoon ennen työntekijöiden työhön tuloa. Ensimmäinen aurausryhmä, joka meni myös navetalle, lähti liikkeelle aamulla kello
  12. Hiekoitus tehtiin myöhemmin. Navetan työmestari on asiassa todistajana kuultuna kertonut, että navetan ovelta noin 2 - 3 metrin etäisyydellä oleva kulkuväylä oli yleensä hiekoitettu ennen kello
  13. Hiekoitus oli hänen mukaansa vuonna 1990 tehty heittämällä lapiolla traktorin peräkärryltä hiekkaa ja tarvittaessa hiekkaa oli heitetty myös sen oven eteen, jonka lähelle eläinlääkäri yleensä ajoi autonsa.
  14. Vankilan johtajan mukaan kaikista vankilassa tietoon tulevista työtapaturmista tehdään tapaturmailmoitus. Hän ei kuitenkaan muistanut, että yhtään tapaturmailmoitusta olisi tehty väylän liukkauden johdosta.
  15. Korkein oikeus toteaa, että A:lla olisi ollut mahdollisuus ilmoittaa kaatumisesta ja pihan liukkaudesta heti vankilan henkilökunnalle. Mikäli näin olisi tapahtunut, olisi myös valtiolla ollut mahdollisuus esittää selvitystä tapahtumapaikan olosuhteista ja siitä, oliko tapahtumapäivänä asianmukaisesti huolehdittu vankilan navetan oven edustan kulkuturvallisuudesta. Kaatumisesta ei kuitenkaan ollut kanteessa kerrottuna tapahtumapäivänä tai välittömästi sen jälkeen ilmoitettu kenellekään. Kenenkään täysin ulkopuolisen ei ole kerrottu myöskään nähneen tapahtumaa.
  16. A:n ja hänen avomiehensä mukaan A:n olkapää oli ollut kaatumisesta lähtien kipeä erityisesti rasituksen jälkeen. A oli toukokuussa 1990 mennyt lääkäriin, kun käsi oli kipeytynyt hevosen rektalisoinnissa. Esitetyistä sairauskertomuksista ilmenee, että A on käynyt vasemman olkapään vammojen vuoksi lääkärissä Loimaalla 22.5.1990, Helsingissä 13.11.1990 ja Jyväskylässä 14.1.
  17. Näistä lääkärissäkäynneistä kirjatut tapahtumatiedot tukevat sitä, että A on vuoden 1990 alkupuolella kaatunut ja satuttanut vasemman olkapäänsä. Toisaalta ensiksi mainittuun sairauskertomukseen on merkitty kaatumisia olleen enemmän kuin yksi.
  18. A:n ja hänen avomiehensä mukaan 22.5.1990 päivätyssä sairauskertomuksessa oleva maininta parista kaatumisesta on virheellinen. Heidän mukaansa A:lle ei ollut sattunut muuta vahinkotapahtumaa kuin kanteessa kerrottu kaatuminen. Vaikka ei voidakaan sulkea pois mahdollisuutta, että merkintä on virheellinen, merkintä kuitenkin heikentää sen väitteen uskottavuutta, ettei muuta vahinkoa ollut sattunut.
  19. A on kertonut ilmoittaneensa jo ensimmäisellä lääkärikäynnillä, että hän oli kaatunut työssä. Tällaista merkintää ei kuitenkaan ole vuoden 1990 tai 1991 sairauskertomuksissa. Merkintä kaatumisesta työaikana navetan pihalla on vasta 9.4.1997 päivätyssä todistajana kuullun T:n kirjoittamassa lääkärintodistuksessa, jonka mukaan "asiakirjoista olen saanut tietää, että A oli kaatunut työaikana navetan pihalla 1990 ja ottanut vasemmalla kädellä vastaan". Mikäli potilaan kertomista tapahtumatiedoista olisi käynyt ilmi, että kysymyksessä saattoi olla työtapaturma, on luultavaa, että lääkäri olisi tehnyt siitä sairauskertomukseen merkinnän.
  20. Vuosina 1991 - 1993 A oli kertomuksensa mukaan jatkanut opintojaan ja ollut lyhyitä jaksoja kerrallaan kunnaneläinlääkärin tehtävissä. Käteen ei ollut tuolloin kohdistunut jatkuvaa rasitusta eikä siinä myöskään ollut ollut jatkuvaa kipua. Vuonna 1994 A oli toiminut Loimaan kunnaneläinlääkärin viransijaisena ja hänet oli nimitetty tuohon virkaan. Maaliskuussa 1994 hän oli hakeutunut uudelleen tutkimuksiin. Marraskuussa 1994 olkapää oli tähystetty ja siihen oli tehty leikkaus. Otetuista kuvista taikka tähystyksessä ei ollut havaittu olkapäässä repeämää tai muuta epänormaaliin viittaavaa. Leikkauksen jälkeen olkapää oli edelleen ollut kipeä, ja kipu sekä olkanivelen liikkeet olivat vaikeutuneet. Esitetystä potilasvahinkolautakunnan lausunnosta ilmenee, että A oli tämän jälkeen ollut 10.5.1995 tutkimuksissa Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Hänellä oli todettu niin sanottu jäätynyt olkapää (adhesiivinen kapsuliitti), jonka paraneminen veisi 1 - 2 vuotta. Magneettikuvauksessa ei ollut havaittu merkkejä tapaturman aiheuttamista vaurioista.
  21. Tämän jälkeen A oli mennyt todistajana kuullun T:n vastaanotolle. Tämä oli toukokuussa 1995 A:n hänelle esittämän, todennäköisesti Turun yliopistollisessa keskussairaalassa otetun röntgenkuvan perusteella epäillyt A:lla olevan olkapään etukapselivamma. Jäätyneen olkapään vuoksi tähystystä tai leikkausta ei ollut tuolloin ollut syytä tehdä. Etukapselivaurio oli näkynyt selkeästi 9.4.1997 tehdyssä magneettikuvauksessa. T oli samana päivänä vastaanotolla todennut A:n olkapään liikelaajuuden palautuneen lähelle normaalia. A:n olkapäässä tuolloin ollut särky oli siten todistajan arvion mukaan johtunut perusvammasta, joka ilmeisesti oli syntynyt jo vuonna 1990, ja sen jälkitilasta. Todistaja oli 18.11.1997 tehdyssä tähystyksessä todennut rustorenkaan yläosan (superiorinen labrum) irtoaman ja etukapselin rikkouman, jotka hän oli korjannut leikkauksessa.
  22. T on edelleen kertonut, että A:n olkapäästä otetuista kuvista tai hänen itse leikkauksessa tekemiensä havaintojen perusteella ei sinänsä voinut arvioida, milloin vaurio oli syntynyt; oliko se esimerkiksi vuoden vaiko viisi vuotta vanha. Olkapään etukapselin rikkouma aiheutuu yleensä tapaturmaisesti ja kaatuminen on tyypillinen tällainen tapaturma. Etukapselivaurio voi syntyä yhdessä tai useammassa vaiheessa. Jälkeenpäin ei voida sanoa, montako vaihetta siinä on ollut. Etukapselivauriosta aiheutuvat vaivat voivat olla alkuun niin vähäisiä, ettei henkilö itse havaitse vaurioita ja on myös mahdollista, ettei henkilö jälkikäteen pysty yksilöimään, missä tilanteessa vaurio on syntynyt. Todistajan mukaan oli mahdollista, 1990-luvulla jopa yleistä, ettei etukapselin rikkoumaa havaittu lääkärintutkimuksissakaan. Hän oli kiinnittänyt huomiota siihen, että vuoden 1994 leikkausraportissa ei ollut ylipäätään mitään mainintaa olkapään stabiliteetistä tai rustorenkaan repeämästä (labrumin avulsio). T oli A:n kertomien tapahtumatietojen, A:n sairauskertomusten ja kliinisen kokemuksensa perusteella päätynyt asiassa siihen, että A:n olkapään etukapselissa vuonna 1997 havaittu rikkouma on aiheutunut 26.3.1990 tapahtuneesta kaatumisesta.
  23. Korkein oikeus toteaa, että tapahtumasta kulunut pitkä aika on vaikeuttanut, paitsi tapahtumaolosuhteiden, myös vamman syyn selvittämistä. Sekä A että hänen avomiehensä ovat kertoneet, että A oli välittömästi kaatumisensa jälkeen valittanut kipeää olkapäätään ja että olkapää oli vaivannut häntä kaatumisesta lähtien vuosien ajan. A ei kuitenkaan ollut pitänyt sopivana valittaa kivusta eivätkä eläinlääkärit hänen mukaansa herkästi hakeudu lääkäriin. Toisaalta A oli hakeutunut keväällä 1990 ja myöhemminkin sanotun vaivan vuoksi lääkäriin. Kuitenkin hän on ilmoittanut valtiolle kaatumisesta vasta vuonna 1998 eli kahdeksan vuoden kuluttua tapahtumasta. Tämä on tapahtunut vasta sen jälkeen, kun osa A:n vuonna 1994 suoritettua leikkausta koskeneessa potilasvahinkoasiassa tekemistä vaatimuksista oli hylätty. Tuossa potilasvahinkoasiassa A on ilmoittanut työkyvyttömyytensä ja olkapään vaivaan liittyvien vahinkojen johtuneen sanotusta leikkauksesta.
  24. Siitä, milloin A:n olkapäässä todettu etukapselivaurio on syntynyt, ei näissä oloissa ole enää saatavissa varmuutta. A:n vasemmassa olkapäässä on näytetty olleen kipua vuoden 1990 keväästä alkaen. Jos vaurio oli ollut jo 10.11.1994, kun olkapää tähystettiin ja siihen suoritettiin leikkaus, olisi sen pitänyt tulla ilmi. Pelkästään asiassa todistajana kuullun T:n kertomuksen perusteella ja sen vuoksi, että suoritettu leikkaus oli todettu lääketieteellisesti aiheettomaksi, ei voida pitää selvitettynä, että vaurio oli ollut jo tuolloin syntynyt, mutta että tutkimukset oli tehty huolimattomasti eikä sitä ollut havaittu. Vaikka kaatuminen on tyypillisin olkapään etukapselivaurion syntymistapa, on mahdollista, että vaurio syntyy muusta tapahtumasta tai useammasta kuin yhdestä tapahtumasta. Muuna vahinkotapahtumana asiassa on tullut esiin mahdollinen muu kaatuminen ennen ensimmäistä lääkärissäkäyntiä. A:n kertomuksesta samoin kuin hänen asiassa esittämästään julkaisusta "Kunnaneläinlääkärin työn kuvaus, työolosuhteiden selvitys sekä terveydentilan kartoitus" sekä T:n kertomasta ilmenee myös, että kunnaneläinlääkärin työssä esiintyy monia työvaiheita, joissa olkapään vammautumisen riski on suuri.
  25. T:n päättely vahinkotapahtumasta perustuu siihen, että A:n kertoma tapahtumakulku oli olkapään etukapselivaurioiden kohdalla tyypillinen ja ettei muuta vahinkotapahtumaa ollut ilmennyt. Vauriosta ei kuitenkaan voinut päätellä, milloin se on syntynyt. Korkein oikeus toteaa, että mainittu todistaja on lääkärinä koulutuksensa ja kokemuksensa perusteella voinut todeta A:n kertoman syy-yhteyden olevan mahdollinen ja lausua sen todennäköisyydestä. Lääketieteellisen asiantuntemuksen perusteella ei kuitenkaan ole tässä tapauksessa ollut pääteltävissä, missä ja milloin kyseinen vamma on syntynyt. Siitä, missä ja milloin kaatuminen on tapahtunut, todistajalla ei ole ollut muuta kuin A:n kertomuksiin perustuvaa tietoa. Siksi hänen kertomustaan ei voida pitää riittävänä näyttönä siitä, että etukapselivaurio olisi syntynyt A:n väittämin tavoin.
  26. Kun muuta selvitystä A:n kaatumisen syystä vankilan pihalla ei ole esitetty kuin hänen ja hänen avomiehensä kertomukset, kun tarkempaa selvitystä ei ole voitu esittää väitetyn tapahtumapaikan olosuhteista, kun 22.5.1990 päivättyyn lääkärintodistukseen on merkitty A:n kaatuneen pari kertaa, kun A vasta vuonna 1998 oli ilmoittanut valtiolle vankilan pihalla tapahtuneesta kaatumisesta ja kun varmuutta etukapselivaurion syntyajankohdasta ylipäätään ei ole ajan kulumisen, muut tapaturmamahdollisuudet ja A:n työn luonne huomioon ottaen saatavissa, ei asiassa ole esitetty riittävää selvitystä siitä, että A:n olkapäävamma olisi aiheutunut kaatumisesta vankilan pihalla. Näin ollen Korkein oikeus katsoo jääneen näyttämättä, että A:lle olisi kanteessa kerrotulla tavalla aiheutunut olkapäähän vamma, jonka johdosta valtio olisi tuottamuksensa perusteella velvollinen suorittamaan korvausta. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio kumotaan. Kanne hylätään. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Gustaf Möller, Eeva Vuori, Liisa Mansikkamäki ja Juha Häyhä. Esittelijä Sami Myöhänen.

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.