KKO/2004/39

2004 false KKO:2004:39 A haki hovioikeuden tuomion antamisen jälkeen oikeusapua taannehtivasti koskemaan toimenpiteitä käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa. Kysymys taannehtivan oikeusavun myöntämisen edellytyksistä. (Ään.)(Vahv. jaosto) OikeusapuL 13 § 2 mom KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut Asia, jossa on annettu oikeusapua

1. A on 20.4.2000 Helsingin käräjäoikeudessa vireille tulleessa asiassa vaatinut Veritas ömsesidigt skadeförsäkringsbolag -nimiseltä vakuutusyhtiöltä korvauksia liikennevahingon johdosta. Käräjäoikeus on 31.5.2001 antamallaan tuomiolla hyväksynyt A:n kanteen ja velvoittanut vakuutusyhtiön korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen. Helsingin hovioikeus on 25.9.2002 antamallaan tuomiolla hylännyt osaksi A:n kanteen ja määrännyt, että asianosaiset saivat pitää oikeudenkäyntikulunsa sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa vahinkonaan, jolloin myös A:n vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hovioikeudessa korkoineen on tullut hylätyksi. A on määräajassa 25.11.2002 hakenut muutosta hovioikeuden tuomioon. Hän on pyytänyt, että Korkein oikeus myöntää hänelle asiassa valitusluvan, sekä vaatinut valituksessaan hovioikeuden tuomion kumoamista ja asian jättämistä käräjäoikeuden tuomion varaan tai toissijaisesti asian palauttamista hovioikeuteen. Oikeusapupäätös
2. A on toimittanut 21.11.2002 Helsingin hovioikeuteen Helsingin oikeusaputoimiston 7.11.2002 antaman oikeusapupäätöksen, jonka hovioikeus on lähettänyt Korkeimpaan oikeuteen. Oikeusapupäätöksellä A:lle on myönnetty edellä mainitussa asiassa oikeusapua 11.10.1999 lukien ilman perusomavastuuta. Päätöksen perustelujen mukaan A ei, huomioon ottaen hänen tulonsa sekä elatusvelvollisuutensa ja muut taloudelliseen asemaansa vaikuttavat seikat, vaikeuksitta kyennyt itse hankkimaan asiantuntevaa apua asiassa. A oli päätöksen mukaan esittänyt selvityksen, jonka perusteella oikeusapu myönnettiin taannehtivasti koskemaan myös muutoksenhakua edeltäneitä toimenpiteitä. Oikeus muuttaa oikeusapupäätöstä tai päättää oikeusavun lakkaamisesta
3. Oikeusapulain 16 §:n mukaan pääasiaa käsittelevä tuomioistuin voi aina käsiteltävänään olevassa asiassa muuttaa oikeusapupäätöstä tai päättää oikeusavun lakkaamisesta, jos oikeusavun myöntämisedellytyksiä ei ole ollut olemassa tai ne ovat muuttuneet taikka lakanneet. Pääasia on vireillä Korkeimmassa oikeudessa. Korkein oikeus voi näin ollen ottaa harkittavakseen, onko asiassa ollut edellytyksiä myöntää A:lle oikeusapua taannehtivasti oikeusaputoimiston päättämällä tavalla.
4. Korkein oikeus on pyytänyt oikeusaputoimistolta lausuman niistä A:n esittämistä perusteista ja syistä, joiden perusteella oikeusapua on myönnetty taannehtivasti, sekä A:lta lausuman oikeusaputoimiston lausuman johdosta. Oikeusaputoimiston ja A:n kannanotot
5. Oikeusaputoimisto on lausunut, että A oli käynyt 23.8.1999 neuvottelemassa oikeusaputoimistossa. Tuolloin oli selvitetty edellytykset maksuttoman oikeudenkäynnin myöntämiselle, ja A:n oli katsottu olevan oikeutettu oikeusapuun sekä tulojensa että asian laadun perusteella. Asian laajuuden vuoksi A oli ohjattu kääntymään yksityisen asianajajan puoleen.
6. Oikeusaputoimiston mukaan A oli perustellut vaatimustaan saada oikeusapua taannehtivasti sillä, että käräjäoikeuden velvoitettua vakuutusyhtiön korvaamaan asiassa hänen oikeudenkäyntikulunsa täysimääräisesti oli maksuttoman oikeudenkäynnin hakeminen ollut siinä vaiheessa turhaa ja epätarkoituksenmukaista prosessaamisen kannalta. Oikeusavun hakeminen oli tullut aiheelliseksi vasta hovioikeuden tuomion antamisen jälkeen, kun A:n oikeudenkäyntikuluvaatimukset oli hylätty.
7. Oikeusaputoimiston käsityksen mukaan arvioitaessa sitä, oliko A:lla ollut pätevä syy pidättäytyä oikeusavun hakemisesta käräjäoikeudessa, oli hänen tilannettaan tarkasteltava niiden olosuhteiden kannalta, jotka olivat vallinneet käräjäoikeuden ratkaisun antamishetkellä. Kun käräjäoikeus oli velvoittanut vakuutusyhtiön korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut, ei hänellä ollut ollut tuossa vaiheessa oikeusavun tarvetta. A:lle oli syntynyt oikeusavun tarve hovioikeuden muutettua käräjäoikeuden ratkaisua.
8. Oikeusaputoimisto on edelleen todennut, että asian käräjäoikeuskäsittelyn aikana oli voimassa laki maksuttomasta oikeudenkäynnistä. Sen voimassa ollessa oli ollut hyvin tavallista, että maksutonta oikeudenkäyntiä haettiin vasta pääasian ratkaisun antamisen jälkeen. Myös oikeusapulain mukaan oikeusapua voidaan myöntää ratkaisun antamisen jälkeen ennen sen lainvoimaiseksi tuloa koskemaan kysymyksessä olevaan tuomioistuinkäsittelyyn liittyviä toimenpiteitä.
9. Oikeusaputoimiston mukaan A oli siten hakemuksessaan esittänyt pätevän syyn, jonka vuoksi hän ei ollut hakenut oikeusapua käräjäoikeudessa. Oikeusapulain 13 §:n 2 momentin perusteella oikeusapua oli myönnetty taannehtivasti alioikeuskäsittelyn osalta koskemaan muutoksenhakua edeltäneitä toimenpiteitä. Hovioikeuskäsittelyn osalta oikeusapuhakemus oli tehty ajoissa ennen ratkaisun lainvoimaiseksi tuloa, eikä oikeusavun myöntäminen tältä osalta ollut oikeusaputoimiston mukaan edellyttänyt pätevää syytä, vaan oikeusapua oli voitu myöntää taannehtivasti oikeusapulain 10 §:n 1 momentin ja 13 §:n 1 momentin perusteella. Sekä taloudelliset että asian laatuun liittyvät edellytykset oikeusavun myöntämiselle olivat olleet olemassa.
10. A on lausumassaan yhtynyt siihen, mitä oikeusaputoimisto oli lausunut. A on lisäksi todennut olleen tavanomaista, että maksutonta oikeudenkäyntiä haettiin vasta silloin, jos asia oli hävitty, koska valtion varoista maksetut avustajan palkkiot olivat alittaneet selvästi asianajotoiminnassa muutoin noudatetut laskutusperusteet. Hovioikeuden hylättyä A:n oikeudenkäyntikuluvaatimukset oli syntynyt tilanne, jossa A:n asiassa voittamat varat kuluivat kokonaan hänen oikeudenkäyntikuluihinsa, mikä oli hänen kannaltaan varsin kohtuutonta. Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa
11. A on hakenut oikeusapua sen jälkeen, kun hovioikeuden ratkaisu pääasiassa oli annettu. Kysymys on siitä, onko asiassa ollut edellytykset myöntää oikeusapua taannehtivasti oikeusaputoimiston määräämin tavoin. Kysymys on myös siitä, ovatko oikeusavun taannehtivuuden edellytykset tässä tilanteessa samat käräjäoikeus- ja hovioikeuskäsittelyn osalta. Sovellettavat säännökset
12. Oikeusapulain 10 §:n 1 momentin mukaan oikeusapua voidaan hakea asian käsittelyn jokaisessa vaiheessa siihen asti, kunnes tuomioistuimessa käsiteltävä asia on saanut lainvoiman.
13. Lain 13 §:n 1 momentin mukaan oikeusapu voidaan myöntää hakemuspäivästä lukien tai, jos edellytykset siihen ovat olemassa, myös taannehtivasti koskemaan asiassa jo suoritettuja tarpeellisia toimenpiteitä. Oikeusapu on voimassa kaikissa oikeusasteissa, joissa asiaa käsitellään. Pykälän 2 momentin mukaan muutoksenhakutuomioistuimessa käsiteltävässä asiassa oikeusapua ei voida myöntää taannehtivasti koskemaan muutoksenhakua edeltäneitä toimenpiteitä, ellei hakija saata todennäköiseksi, että hän ei ole pätevästä syystä hakenut oikeusapua aikaisemmin. Oikeusavun myöntäminen taannehtivasti
14. Oikeusapulain 13 §:n 2 momentin säätämiseen johtaneista esitöistä (HE 82/2001 vp s. 99) ilmenee, että lainkohdassa tarkoitettuna taannehtivuutena pidetään oikeusavun myöntämistä pääasiaratkaisua edeltäviin vaiheisiin, joista aiheutuvia kustannuksia koskevat kysymykset ovat olleet ratkaistavissa jo pääasiaratkaisun yhteydessä. Näin ollen tilanteessa, jossa oikeusapua haetaan sen jälkeen, kun asian käsittely alemmassa asteessa on päättynyt, kysymyksessä on oikeusapulain 13 §:n 2 momentissa tarkoitettu muutoksenhakutuomioistuimessa käsiteltävä asia.
15. A on hakenut oikeusapua sen jälkeen, kun asian käsittely hovioikeudessa oli päättynyt, mutta muutoksenhakuaika hovioikeuden tuomioon ei ollut vielä kulunut umpeen. Jotta oikeusapu olisi myönnettävissä taannehtivasti hovioikeuden tuomion antamista edeltäviin toimenpiteisiin tulisi A:n saattaa todennäköiseksi, että hänellä on ollut pätevä syy siihen, ettei hän ollut hakenut oikeusapua aikaisemmin.
16. Lain esitöistä (HE 82/2001 vp s. 98 - 99) ilmenee tarkoituksena olevan, että oikeusapu tulisi pääsääntöisesti hakea - paitsi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa - joka tapauksessa viimeistään silloin, kun pääasia on käsiteltävänä siinä oikeusasteessa, jossa aiheutuneista kustannuksista on kysymys. Oikeusapua pitäisi siten hakea ennen kuin asian käsittely mainitussa oikeusasteessa on päättynyt ja pääasia ratkaistu. Rajoitusta mahdollisuuteen myöntää oikeusapua taannehtivasti muutoksenhakuvaiheessa on perusteltu sillä, että jo lähtökohtaisesti on perusteltua edellyttää, että oikeusapua haetaan viivytyksettä, kun siihen on mahdollisuus. Tarvetta hakea oikeusapua vasta muutoksenhakuvaiheessa koskemaan alemmassa asteessa aiheutuneita kuluja ei esitöiden mukaan yleensä pitäisi edes olla, koska hakija ei ole alemmassa asteessa itsekään pitänyt oikeusavun hakemista tarpeellisena ja on kyennyt selviytymään asiansa käsittelystä alemmassa asteessa ilman oikeusapua. Oikeusasteet ylittävä taannehtivuus soveltuu myös huonosti yleiseen oikeudenkäyntijärjestykseen, koska haettaessa oikeusapua vasta muutoksenhakuvaiheessa koskemaan myös alempia oikeusasteita joudutaan asianmukaisesti jo tehtyjä kuluratkaisuja arvioimaan uudelleen. Oikeudenkäyntikuluratkaisun luonteeseen ja instanssijärjestykseen parhaiten sopivaa olisi se, että oikeudenkäynteihin liittyvät kysymykset pyrittäisiin keskitetysti ratkaisemaan siinä oikeusasteessa, jossa ne ovat syntyneet, ja viimeistään pääasiaratkaisun yhteydessä.
17. Lain esitöissä ei ole yksityiskohtaisesti käsitelty sitä, mitä taannehtivuuskiellosta poikkeamiseen vaadittavalla pätevällä syyllä tarkoitetaan, vaan se on haluttu jättää kussakin tapauksessa oikeuskäytännön ratkaistavaksi. Huomiota olisi kuitenkin kiinnitettävä siihen, onko hakijan menettely hänen pidättyessään oikeusavun hakemisesta alemmassa asteessa ollut tarkoituksenmukaisen prosessaamisen kannalta arvioituna puolustettavissa (HE 82/2001 vp s. 99).
18. Korkein oikeus toteaa, että edellä selostetut hallituksen esitykseen sisältyvät näkökohdat kuitenkin osoittavat, että oikeusapujärjestelmää uudistettaessa ei ole ollut tarkoituksena, että oikeusapua myönnettäisiin taannehtivasti sen kaltaisissa tilanteissa ja sen kaltaisin perustein, joista tässä tapauksessa on ollut kysymys. Tältä osin oikeusapulaissa on nimenomaan pyritty muuttamaan käytäntöä verrattuna siihen, millaiseksi se maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain voimassa ollessa oli muodostunut, ja rajoittamaan edellytyksiä oikeusavun myöntämiselle taannehtivin vaikutuksin vasta muutoksenhakuvaiheessa. Kysymys pätevästä syystä tässä tapauksessa
19. Arvioitaessa sitä, onko A saattanut todennäköiseksi, että hän ei ole pätevästä syystä hakenut oikeusapua ennen kuin vasta sen jälkeen, kun hovioikeus oli antanut tuomion pääasiassa, on syytä antaa merkitystä seuraaville seikoille.
20. Saattaessaan pääasian vireille A:n on tullut ottaa huomioon, että oikeudenkäynnistä aiheutuu kustannuksia. Hän onkin asianmukaisesti jo ennen asian vireille tuloa kääntynyt maksuttoman oikeudenkäynnin ja oikeusavun saamista koskevassa asiassa Helsingin oikeusaputoimiston puoleen. Pääasian hoitamisessa A:ta avustaneen asianajajan on tullut selvittää A:lle paitsi mahdollisuus maksuttomaan oikeudenkäyntiin ja sen vaikutukset oikeudenkäyntikustannusten kannalta myös toisaalta ne riskit, jotka ovat liittyneet siihen, ettei maksutonta oikeudenkäyntiä haeta. Tämän perusteella A:n olisi pitänyt ottaa huomioon myös se mahdollisuus, ettei hän voita asiaa tai ettei hänen vastapuoltaan muusta syystä velvoiteta korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulujaan.
21. Maksuttoman oikeudenkäynnin ja oikeusavun hakematta jättämistä on arvioitava siltä kannalta, onko menettely A:n kannalta ollut tarkoituksenmukaista oikeudenkäyntimenettelyä. Maksuttoman oikeudenkäynnin saaminen ilman korvausvelvollisuutta valtiolle, mihin A jo ennen pääasian vireille panemista hankkimansa selvityksen mukaan olisi käräjäoikeudessa ollut oikeutettu, olisi tarkoittanut sitä, että hän olisi joka tapauksessa vapautunut vastaamasta omista oikeudenkäyntikuluistaan valtion vastatessa niistä. A:n etu olisi näin ollen edellyttänyt maksuttoman oikeudenkäynnin hakemista jo käräjäoikeudessa. Hänen kannaltaan arvioituna ei siten ole ollut merkitystä sillä, mikä pääasiaratkaisun lopputulos tulee olemaan. A:n lausumasta ilmeneekin, että maksutonta oikeudenkäyntiä ei ollut haettu vielä hovioikeudessakaan, koska oli odotettu A:n voittavan pääasian sielläkin, jolloin avustajan ei olisi tarvinnut tyytyä asianajotoiminnassa noudatettavia laskutusperusteita alhaisempaan valtion varoista maksettavaan palkkioon. Asiaa oli siten arvioitu avustajan etua silmällä pitäen. Menettely ei ole ollut A:n kannalta arvioituna tarkoituksenmukaista eikä sitä voida pitää oikeusapulain 13 §:n 2 momentissa tarkoitettuna pätevänä syynä.
22. Toisaalta on otettava huomioon, että maksutonta oikeudenkäyntiä voitiin hakea asian jokaisessa vaiheessa siihen asti, kunnes pääasiaratkaisu oli saanut lainvoiman. Käytännössä maksuton oikeudenkäynti myös usein myönnettiin muutoksenhakuasteessa taannehtivasti koskemaan toimenpiteitä alemmassa oikeudessa. A:kin on voinut olettaa, että hänellä oli mahdollisuus hakea maksutonta oikeudenkäyntiä myös ylemmässä oikeudessa, viime kädessä Korkeimmassa oikeudessa.
23. Lainsäädännöllinen tila on kuitenkin muuttunut oikeusavun taannehtivuuden osalta A:lle epäedulliseksi asian ollessa vireillä hovioikeudessa, kun oikeusapulaki on tullut voimaan 1.6.
24. Lain 30 ja 31 §:n voimaantulo- ja siirtymäsäännöksistä ilmenee, että sillä kumottua lakia maksuttomasta oikeudenkäynnistä voitiin soveltaa enää vain niissä tapauksissa, joissa ennen oikeusapulain voimaantuloa oli myönnetty maksuton oikeudenkäynti. Korkein oikeus on tosin vielä oikeusapulain voimaantulon jälkeen täysistunnossa antamassaan ennakkoratkaisussa KKO 2002:57 katsonut voivansa myöntää maksuttoman oikeudenkäynnin tuolloin jo kumotun lain nojalla, mutta ratkaisu perustui siihen, että oikeusapulain 31 §:n siirtymäsäännöksen ei katsottu olevan esteenä silloin, kun maksutonta oikeudenkäyntiä koskeva hakemus oli tehty sitä koskevan lain ollessa vielä voimassa. Tuon 28.6.2002 annetun ratkaisun voidaan todeta viimeistään vahvistaneen, että oikeusapulaki tuli välittömästi sovellettavaksi myös sen voimaan tullessa vireillä olleissa asioissa, jollei niissä ollut jo aikaisemmin myönnetty tai ainakin pyydetty maksutonta oikeudenkäyntiä. Uutta lakia sovellettaessa ei voi olla merkitystä kumottuun lakiin perustuneella taannehtivuutta koskevalla oikeuskäytännölläkään, koska sen osalta uudella lailla on nimenomaisesti tarkoitettu muuttaa käytäntöä.
25. Kysymys on ollut asianajajan tehtävien kannalta keskeisen lainsäädännön muuttamisesta. Kuten edellä on todettu, lainmuutoksen nimenomaisena tarkoituksena on ollut puuttua siihen käytäntöön, joka oli muodostunut maksuttoman oikeudenkäynnin taannehtivan myöntämisen osalta. Muutos ei ole tullut yllätyksenä. A:n avustajalla on ollut mahdollisuus varautua muutokseen ja ottaa huomioon siitä mahdollisesti aiheutuvat seuraukset oikeusavun taannehtivuuden kannalta. Tästä huolimatta A ei ole pyytänyt maksutonta oikeudenkäyntiä hovioikeudessa, vaikka siihen on ollut runsaasti aikaa, eikä hakenut oikeusapua, vaikka asia on oikeusapulain tullessa voimaan 1.6.2002 ollut vielä vireillä hovioikeudessa ja siellä pääkäsittelyssäkin 26.8.
27. Edellä mainitut seikat, ottaen myös huomioon millä tavoin uuden oikeusapujärjestelmän on lakia säädettäessä tarkoitettu toimivan, puhuvat taannehtivan oikeusavun myöntämistä vastaan.
28. Tässä nimenomaisessa tapauksessa ei kuitenkaan ole perusteltua sivuuttaa sitä seikkaa, että A on ennen oikeudenkäyntiä asianmukaisesti kääntynyt oikeusaputoimiston puoleen. Sieltä annetun ohjauksen perusteella A on hankkinut asianajajan. Voidaan pitää ilmeisenä, että maksuttoman oikeudenkäynnin suhteen on sen jälkeen toimittu pääosin avustajan arvioinnin pohjalta. A:lle henkilökohtaisesti ei myöskään ole ollut etua valitusta menettelytavasta. Ilmeistä on myös, ettei A:lla henkilökohtaisesti ole ollut edellytyksiä ottaa huomioon oikeusapujärjestelmässä käräjäoikeusvaiheen jälkeen tapahtuneita muutoksia ja niiden vaikutusta asemaansa. Näissä oloissa ei ole perusteltua, että A, joka taloudellisen asemansa suhteen on alusta saakka täyttänyt sekä maksuttoman oikeudenkäynnin että sittemmin oikeusavun edellytykset, joutuisi kärsimään vahinkonaan seuraukset siitä, että hänen asiaansa hoidettaessa ei varauduttu oikeudenkäynnin kestäessä tapahtuneeseen oikeusapujärjestelmän muutokseen. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo, että mainittujen erityisten seikkojen vuoksi tässä tapauksessa on pätevä syy myöntää A:lle oikeusapu taannehtivasti hänen pyytämällään tavalla. Päätöslauselma Helsingin oikeusaputoimiston oikeusapupäätöstä ei muuteta. Asia siirretään kaksijäsenisen jaoston käsiteltäväksi. Asian ovat vahvennetulla jaostolla ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Mikko Tulokas (eri mieltä), Kati Hidén (eri mieltä), Eeva Vuori (eri mieltä), Kari Kitunen (eri mieltä), Mikael Krogerus, Gustav Bygglin, Liisa Mansikkamäki (eri mieltä), Pertti Välimäki (eri mieltä), Pauliine Koskelo ja Juha Häyhä. Esittelijä Eeva-Liisa Sarvilinna-Heimonen. Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Oikeusneuvos Välimäki: Kysymys on oikeusavun myöntämisestä taannehtivasti oikeudenkäynnissä, jonka kestäessä asiaa koskevat säännökset ovat muuttuneet. Käräjäoikeusvaiheessa ja haettaessa muutosta hovioikeudelta voimassa oli laki maksuttomasta oikeudenkäynnistä, jonka 3 §:n mukaan maksutonta oikeudenkäyntiä oli mahdollista hakea käsittelyn jokaisessa vaiheessa, myös taannehtivasti. Kesäkuun 1 päivänä 2002 voimaantulleen oikeusapulain 13 §:n 2 momentin mukaan taannehtivuus tulee kysymykseen vain poikkeuksellisesti ja edellyttää hakijan saattavan todennäköiseksi, ettei hän ole pätevästä syystä hakenut oikeusapua aikaisemmin. A on voittanut juttunsa käräjäoikeudessa ja vastapuoli on velvoitettu korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa. Hänen ei ole tarvinnut turvautua yhteiskunnan apuun hakemalla maksutonta oikeudenkäyntiä. Hovioikeuden muutettua käräjäoikeuden tuomion A:n vahingoksi hän on hakenut ja saanut päätöksen oikeusavun myöntämisestä kattamaan myös asian aikaisemmat vaiheet. Käräjäoikeusvaiheen osalta oikeusapulain 13 §:n 2 momentin edellytysten on katsottu olevan olemassa muun muassa sen johdosta, että laki oli oikeudenkäynnin aikana kerrotuin tavoin muuttunut. A:n ja hänen asiamiehensä menettely heidän toimiessaan voimassaolevan lainsäädännön ja varsin yleisen käytännön mukaisesti kelpaa epäilemättä oikeusapulain 13 §:n 2 momentissa tarkoitetuksi päteväksi syyksi saada takautuva oikeusapupäätös. Ei ole syytä muuttaa oikeusaputoimiston päätöstä. Oikeusneuvos Mansikkamäki: Kappaleiden 1 - 24 osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö. Kappaleiden 25 ja 26 asemesta lausun seuraavaa: Voidaan pitää ilmeisenä, ettei A:lla henkilökohtaisesti ole ollut edellytyksiä arvioida maksuttoman oikeudenkäynnin hakemuksen ajoittamisen ja oikeusapujärjestelmässä käräjäoikeusvaiheen jälkeen tapahtuneiden muutosten vaikutusta asemaansa. A:lla on kuitenkin ollut oikeudenkäyntiavustaja ja siten käytettävissään tarvittava asiantuntemus harkittaessa oikeudenkäyntiin liittyviä kustannuskysymyksiä. Ilmeistä onkin, että asiassa on tältä osin toimittu pääasiassa avustajan arvioinnin pohjalta. Oikeudenkäyntiavustajan toimintaa päämiehensä asiassa arvioidaan yleensä samoin kuin jos päämies olisi itse toiminut. Siten sillä, minkälaiset edellytykset A:lla itsellään on ollut arvioida tilannetta, ei ole asiassa merkitystä. A on vedonnut myös siihen, että oikeusavun epääminen olisi kohtuutonta, koska hänen taloudellinen tilanteensa huomioon ottaen olisi raskasta menettää koko oikeudenkäynnillä voitettu lisäkorvaus asianajokuluihin. Myöskään tällä seikalla ei oikeusapulain mukaan ole merkitystä nyt tarkasteltavana olevaa kysymystä ratkaistaessa. Näillä perusteilla katson, ettei A:n esittämä syy sille, miksi hän ei ollut hakenut oikeusapua aikaisemmin, ole sellainen oikeusapulain 13 §:n 2 momentissa tarkoitettu pätevä syy, joka oikeuttaisi poikkeamaan pääsäännöstä, jonka mukaan oikeusapua ei voida myöntää muutoksenhakutuomioistuimessa käsiteltävässä asiassa koskemaan taannehtivasti muutoksenhakua edeltäneitä toimenpiteitä. Mainitun säännöksen ja pykälän 1 momentin nojalla muutan Helsingin oikeusaputoimiston päätöstä siten, että oikeusapu koskee asiassa suoritettuja tarpeellisia toimenpiteitä Korkeimmassa oikeudessa. Siirrän asian kaksijäsenisen jaoston ratkaistavaksi. Oikeusneuvokset Kitunen, Vuori ja Hidén, kukin vuorollaan, olivat samaa mieltä kuin oikeusneuvos Mansikkamäki. Oikeusneuvos Tulokas: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Välimäki.