← Suomi

KKO/2004/48

2004 false KKO:2004:48 Henkilöauto oli törmännyt jalankulkijaan, joka sai surmansa. Auton kuljettaja oli tuomittu törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta. Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevin perustein jalankulkijan 12-vuotiaalla pojalla katsottiin olevan oikeus saada korvausta isänsä kuoleman aiheuttamasta kärsimyksestä vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n nojalla, vaikka syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta oli hylätty. (Ään.) VahL 5 luku 4 a § 1 mom ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Porin käräjäoikeuden tuomio 21.8.2001 Käräjäoikeus katsoi virallisen syyttäjän syytteestä selvitetyksi, että A oli 17.11.2000 Porissa kuljettaessaan omistamaansa henkilöautoa, jonka takarenkaissa ei ollut riittävää kulutuspintaa, tahallaan huomattavasti ylittänyt sallitun enimmäisnopeuden 40 kilometriä tunnissa ajaen ainakin 103,5 kilometrin tuntinopeudella keskellä ajorataa. Auto oli A:n voimakkaan jarrutuksen vuoksi kulkeutunut vastaantulevan liikenteen kaistalle. Käräjäoikeus katsoi, että teko oli omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle ja terveydelle ja että A oli syyllistynyt törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. A oli käyttämänsä suuren ajonopeuden ja vastaantulevan liikenteen kaistan käytön takia törmännyt katua jalan ylittäneeseen B:hen, joka oli törmäyksessä saamiensa vammojen johdosta kuollut. Käräjäoikeus katsoi, että A oli törkeällä huolimattomuudellaan aiheuttanut B:n kuoleman, mutta että tätä tekoa ei kokonaisuutena arvostellen ollut pidettävä törkeänä. Käräjäoikeus tuomitsi A:n törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta yhteiseen vankeusrangaistukseen, joka määrättiin ehdolliseksi. Surmansa saaneen B:n lapsen C:n esittämän, kuolemantapauksen aiheuttaman kärsimyksen korvaamista koskevan vaatimuksen osalta käräjäoikeus lausui, että isän ja pojan välisen suhteen voitiin katsoa olleen erittäin läheisen. C oli isänsä kuollessa ollut 12-vuotias. A oli aiheuttanut B:n kuoleman törkeällä huolimattomuudellaan. Käräjäoikeus katsoi, että oli kohtuullista tuomita C:lle korvausta henkisestä kärsimyksestä vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n nojalla. Kohtuulliseksi korvaukseksi katsottiin 30 000 markkaa, mikä korvaus oli suoritettava A:n kuljettaman auton liikennevakuutuksesta. A velvoitettiin suorittamaan C:lle oikeudenkäyntikulujen korvauksena 8 784 markkaa korkoineen. Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Annamaija Juusela ja lautamiehet. Turun hovioikeuden tuomio 30.8.2002 A ja hänen kuljettamansa auton vakuuttanut vakuutusyhtiö Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola valittivat hovioikeuteen. A vaati, että käräjäoikeuden hänen korvattavakseen tuomitsemat C:n oikeudenkäyntikulut tuomitaan liikennevakuutuslain 12 §:n mukaisesti suoritettavaksi liikennevakuutuksesta. Vakuutusyhtiö vaati, että C:n siihen kohdistamat korvausvaatimukset hylätään ja että C velvoitetaan korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa. Hovioikeus lausui Tapiolan korvausvastuun osalta, että vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n mukaan korvausvastuu henkisestä kärsimyksestä edellyttää, että A on aiheuttanut B:n kuoleman törkeästä huolimattomuudesta ja korvauksen tuomitseminen harkitaan kohtuulliseksi ottamalla huomioon B:n ja C:n välisen suhteen läheisyys, teon laatu sekä muut olosuhteet. B:n kuolema oli aiheutunut tilanteessa, jossa hän oli tullut äkkiä ajoradalle pimeään aikaan koiraa ulkoiluttaessaan. A ei ollut pitkästä jarrutuksesta huolimatta kyennyt väistämään B:tä, vaan hänen kuljettamansa auto oli törmännyt tähän. A:n syyksi on luettu törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja kuolemantuottamus. Korvausvastuun syntymisen kannalta ratkaisevaa on se, että itse kuoleman aiheuttanutta tekoa on pidettävä törkeänä. A:n edellä kuvattu menettely täytti vain tavallisen eikä törkeän kuolemantuottamuksen tunnusmerkistön. C:llä ei näin ollen ollut vakuutusyhtiöön nähden oikeutta korvaukseen kärsimyksestä. Hovioikeus totesi, että käräjäoikeuden tuomion mukaan A:n on suoritettava C:lle korvaukseksi kärsimyksestä 30 000 markkaa. A on tyytynyt käräjäoikeuden tuomioon tältä osalta. Tapiolan valituksen hyväksyminen ei näin ollen vapauttanut A:ta korvausvastuusta. Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden osalta hovioikeus lausui, että koska C:n vaatimus kärsimyksen korvaamisesta hylätään Tapiolan osalta, hän on hävinnyt asian tätä vastaan. C oli velvollinen korvaamaan Tapiolan kohtuuden mukaan tarpeelliset oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa (KKO 1987:66). Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota siten, että A:n C:lle kärsimyksestä maksettavaksi tuomittua korvausta ei ollut suoritettava liikennevakuutuksesta. C velvoitettiin suorittamaan Tapiolalle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 252 euroa korkoineen. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Heikki Särkilä, Jorma Olli ja Saara Laapas. Esittelijä Juha Laaksonen. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle ja C:lle myönnettiin valituslupa. A vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja Tapiola velvoitetaan liikennevakuutuksen perusteella suorittamaan C:lle tuomitut korvaukset henkisestä kärsimyksestä ja oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa. Toissijaisesti A vaati, että hänet vapautetaan velvollisuudesta suorittaa C:lle mainittuja korvauksia. C vaati valituksessaan, että Tapiola velvoitetaan liikennevakuutuksen perusteella suorittamaan hänelle vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n mukaisena korvauksena henkisestä kärsimyksesta 30 000 markkaa vastaava määrä korkoineen sekä oikeudenkäyntikulujen korvausta käräjäoikeuden, hovioikeuden sekä Korkeimman oikeuden osalta. C vaati vielä, että hänet vapautetaan velvollisuudesta korvata Tapiolan oikeudenkäyntikuluja hovioikeudessa. Tapiola vastasi valituksiin. C vastasi A:n valitukseen. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Perustelut Sovellettava lainkohta

  1. Vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n 1 momentin mukaan surmansa saaneen vanhemmilla, lapsilla ja aviopuolisolla sekä muulla näihin rinnastettavalla surmansa saaneelle erityisen läheisellä henkilöllä on oikeus saada korvausta kuolemantapauksen aiheuttamasta kärsimyksestä, jos kuolema on aiheutettu tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta ja korvauksen tuomitseminen harkitaan kohtuulliseksi ottamalla huomioon surmansa saaneen ja korvausta vaativan välisen suhteen läheisyys, teon laatu sekä muut olosuhteet. Teko
  2. A:n on selvitetty kuljettaneen 17.11.2000 noin kello 22 aikaan henkilöautoa ainakin 103,5 kilometrin tuntinopeudella kaupunkialueella, jolla suurin sallittu ajonopeus oli 40 kilometriä tunnissa. A on kertonut liikennevahingon tapahtuneen noin 300 metrin päässä paikasta, josta hän oli lähtenyt autollaan liikkeelle. Havaittuaan jalankulkijan lähteneen ylittämään ajorataa hän on jarruttanut voimakkaasti, minkä seurauksena auto on jarrut lukkiutuneina ajautunut vastaantulevan liikenteen ajokaistalle ja törmännyt katua ylittäneeseen B:hen, joka on törmäyksessä saamiensa vammojen johdosta kuollut. Riitakysymys
  3. A on edellä selostetulla ja käräjäoikeuden tuomiossa tarkemmin kuvatulla tavalla aiheuttanut B:n kuoleman. B:n poika C on edellä selostetun säännöksen nojalla vaatinut korvausta isänsä kuoleman aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä. Kysymys on ensiksikin siitä, onko B:n kuolema aiheutettu vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:ssä tarkoitetulla tavalla törkeästä huolimattomuudesta, vaikka käräjäoikeus tältä osin on lainvoimaisesti hylännyt syytteen törkeästä kuolemantuottamuksesta ja katsonut A:n syyllistyneen törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen ohella ainoastaan kuolemantuottamukseen. Lisäksi kysymys on siitä, onko asiassa muutoin, teon laatu ja muut olosuhteet huomioon ottaen, olemassa laissa säädetyt perusteet kärsimyskorvauksen tuomitsemiselle. Teon arviointia
  4. A:n kertomuksesta ilmenee, että hän on välittömästi liikkeellelähdön jälkeen lyhyessä ajassa ja lyhyellä matkalla kiihdyttänyt kuljettamansa auton suureen ylinopeuteen. Auton takarenkaissa ei ole ollut riittävää kulutuspintaa, mikä on ollut omiaan heikentämään sen hallittavuutta. Ajo on tapahtunut taajama-alueella ja lisäksi pimeänä vuorokaudenaikana. Ajankohta ei kuitenkaan ole ollut niin myöhäinen, että A olisi voinut olettaa, ettei muita tielläliikkujia ole. Hänen menettelynsä on näissä olosuhteissa merkinnyt muiden turvallisuutta vaarantavaa huomattavaa ja täysin perusteetonta riskinottoa. B ei tosin ole katua ylittäessään käyttänyt suojatietä, mutta sellainen on ollut joidenkin metrien päässä A:n tulosuunnassa päin, ja senkin perusteella A:n on joka tapauksessa tullut varoa tielle mahdollisesti tulevia jalankulkijoita ja sovittaa ajonopeutensa sen mukaisesti. Alueella voimassa ollut nopeusrajoitus ja suojatie huomioon ottaen A:n ajonopeus ei ole ollut B:n tai muidenkaan tiellä liikkujien ennalta arvattavissa. B, joka on lähtenyt juoksemaan kadun yli koiransa perässä, on perustellusti voinut arvioida, että hän voisi turvallisesti ylittää ajoradan. B:n ei voida katsoa myötävaikuttaneen kuolemaansa.
  5. Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus katsoo käräjäoikeuden tavoin, että A on aiheuttanut B:n kuoleman törkeällä huolimattomuudella. Tämä vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:ssä asetettu edellytys kärsimyskorvauksen tuomitsemiselle siten täyttyy. Toisin kuin hovioikeus on katsonut, korvauksen tuomitsemisen edellytyksenä ei ole, että kuolemantuottamus myös rikosoikeudellisesti arvioitaisiin törkeäksi. Tämä on todettu jo säännöksen esitöissä (HE 116/1998 vp s. 10), joissa lausutaan seuraavaa: "Huolimattomuus, jota rikosoikeudellisin perustein on pidettävä törkeänä, lienee yleensä katsottava törkeäksi myös vahingonkorvausoikeudellisessa törkeysarvostelussa. Rikoksentekijää ei voida tuomita törkeästä kuolemantuottamuksesta, vaikka hän olisi aiheuttanut kuoleman törkeästä huolimattomuudesta, jos rikos ei myös kokonaisuutena arvostellen ole törkeä. Tällaisella rikosoikeudellisella kokonaisarvioinnilla ei kuitenkaan olisi merkitystä tekijän korvausvastuuta arvioitaessa, vaan ratkaisevaa olisi se, onko kuoleman aiheuttanutta huolimattomuutta pidettävä törkeänä." Se seikka, että A:n syyksi luettua kuolemantuottamusta ei ole pidetty kokonaisuutena arvioiden törkeänä, ei estä korvauksen tuomitsemista, jos se laissa mainitut seikat huomioon ottaen harkitaan kohtuulliseksi. Säännöksen poikkeusluontoisuus
  6. Vahingonkorvauslaissa on lähtökohtana, että korvausvelvollisuus henkilövahingoista pääsääntöisesti käsittää vain vahingon, joka on aiheutunut vahinkotapahtuman vuoksi välittömästi loukkaantuneelle henkilölle itselleen (HE 187/1973 vp s. 13 ja 23). Sellaisen vahingon korvattavuus, joka aiheutuu muulle henkilölle, perustuu nimenomaisiin erityissäännöksiin.
  7. Vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a § on tällainen säännös. Korvauksen tuomitseminen sen nojalla perustuu aina tuomioistuimen kussakin yksittäistapauksessa suorittamaan harkintaan. Kysymys on nyt erityisesti siitä, mikä merkitys teon laadulla on tässä harkinnassa. Tapiolan kanta
  8. Tapiola on lainkohdan esitöihin ja liikennevahinkolautakunnan käytäntöön vedoten lausunut, että kun kuolemantapaus on sattunut liikenteessä, korvauksen tuomitseminen voi tulla kysymykseen vain poikkeuksellisen törkeän teon yhteydessä. Yhtiö on vedonnut Korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO 2002:83, jossa on tosin tuomittu korvausta kärsimyksestä liikenteessä surmansa saaneen läheisille, mutta tuossa tapauksessa kuljettaja oli syyllistynyt törkeään rattijuopumukseen, ajanut humalassa pitkän matkan ja poliisia paetessaan ja muutoinkin käyttänyt toistuvasti suurta ylinopeutta. Tuossa kuolemaan johtaneessa tapahtumasarjassa teko siis on ollut huomattavan törkeä eikä siinä ole ollut kysymys vain hetkellisestä törkeästä huolimattomuudesta. A:n menettely ei Tapiolan käsityksen mukaan ole rinnastettavissa ennakkoratkaisussa kuvattuun menettelyyn, vaan nyt kysymys on melko tyypillisestä liikenteeseen liittyvästä riskitilanteesta, jossa kuljettaja ei ylinopeuden vuoksi ehdi reagoida jalankulkijan lähdettyä yllättäen ylittämään tietä. Vielä Tapiola on viitannut siihen, että C ei myöskään ole ollut paikalla tapahtuma-aikaan. Korkeimman oikeuden kanta teon laadun osalta
  9. Korkein oikeus katsoo, kuten vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen perusteluissakin on todettu, että kuoleman aiheuttaneen teon laadulla on tavallisesti vaikutusta siihen, miten tuskallisena läheiset henkilöt menetyksen kokevat (HE 116/1998 vp s. 11).
  10. Liikennekuolemia ei yleensä aiheuteta tahallisesti. Lainkohta koskee kuitenkin selvän sanamuotonsa mukaan myös törkeällä huolimattomuudella aiheutettuja kuolemia.
  11. Liikennekuoleman vuoksi läheiselle aiheutuva kärsimys ei välttämättä riipu siitä, minkälaisen tapahtumakulun seurausta kuolema on ollut. Kärsimyksen korvattavuus on kuitenkin sovellettavana olevan säännöksen mukaan sidottu siitä ilmeneviin erityisiin edellytyksiin. Kuten edellä on todettu, korvausvelvollisuuden sääntely rakentuu sille lähtökohdalle, että kärsimys on riippuvainen siitä, millaisella teolla kuolema on aiheutettu.
  12. Kuten edellä mainitusta ratkaisusta KKO 2002:83 ilmenee, vahingonaiheuttajan menettelyä tulee korvausvelvollisuutta harkittaessa tarkastella kokonaisuudessaan. Mainitussa ratkaisussa on todettu kuljettajan menettelyllään osoittaneen erityisen törkeää piittaamattomuutta muiden tiellä liikkujien turvallisuudesta. Menettelyn vuoksi oli saanut surmansa sivullinen, jolla ei ollut syytä varoa onnettomuutta eikä mahdollisuutta sitä välttää. Korvauksen luonne
  13. Luonteeltaan vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:ssä tarkoitettu korvaus kärsimyksestä on hyvitystä läheisen ihmisen yllättävästä menetyksestä aiheutuvasta, lähinnä suruun ja menetyksen tunteeseen rinnastuvasta kärsimyksestä. Korvauksen keskeisenä tarkoituksena on helpottaa surutyön tekemistä ja auttaa surevaa selviytymään läheisen äkillisestä menettämisestä johtuvasta elämäntilanteen yllättävästä muutoksesta. Korvauksen luonne ja tarkoitus huomioon ottaen on perusteltua katsoa, että korvauksen tuomitsemisen kohtuullisuutta tulee harkita ensisijaisesti korvausta vaativan kannalta. Huomiota kohtuusharkinnassa on näin ollen erityisesti kiinnitettävä korvausta vaativan ja surmansa saaneen henkilön suhteen läheisyyteen ja arvioitava, miten tällä tavoin läheisen henkilön kuoleman voidaan kuoleman aiheuttaneen teon laatu ja muut olosuhteet huomioon ottaen arvioida vaikuttavan korvausta vaativan asemassa olevan henkilön kärsimykseen. Johtopäätös
  14. C on isänsä kuollessa ollut 12-vuotias ja asunut samassa taloudessa isänsä kanssa tämän kuolemaan saakka. Heidän suhdettaan voidaan epäilyksittä pitää erittäin läheisenä. Isä on lähtenyt illalla koiraa ulkoiluttamaan ja tuolloin joutunut yliajetuksi kodin lähipiirissä, jossa kouluikäinen lapsi itsekin paljon liikkuu. Kuolema on edeltä ilmenevin tavoin ollut seurausta A:n törkeästä tahallisesta liikennerikoksesta. Muiden tiellä kulkijoiden turvallisuuden törkeästi vaarantaneen, täysin piittaamattoman ajon uhriksi on sattumanvaraisesti ja ilman omaa syytään osunut B. A:n menettelyn johdosta C on äkillisesti menettänyt isänsä. Vanhemman ja huoltajan menetys tällaisissa olosuhteissa on omiaan aiheuttamaan hänen ikäiselleen lapselle suurta tuskaa ja kärsimystä, josta toipuminen voi olla vaikeaa ja vaatia huomattavan paljon aikaa. Korkeimman oikeuden harkinnan mukaan B:n ja C:n suhteen läheisyys, teon laatu ja muut olosuhteet huomioon ottaen on kohtuullista tuomita C:lle korvausta henkisestä kärsimyksestä.
  15. Käräjäoikeuden tuomitseman 30 000 markan (5 045,64 euron) suuruisen korvauksen määrästä ei Korkeimmassa oikeudessa ole enää kysymys. Korvaus, joka liikennevakuutuslain 12 a §:n mukaisesti on maksettava viivästysajalta korotettuna, on suoritettava A:n kuljettaman auton liikennevakuutuksesta.
  16. A:n maksettavaksi tuomittu 8 784 markan korvaus C:n oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa on liikennevakuutuslain 12 §:n 1 momentin nojalla suoritettava liikennevakuutuksesta kokonaisuudessaan, koska kulut ovat pääosaltaan seurausta C:n liikennevahinkoon perustuvan vahingonkorvausvaatimuksen ajamisesta. Asian lopputulokseen nähden Tapiola on velvollinen korvaamaan C:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa myös A:n valitukseen vastaamisesta aiheutuneiden kulujen osalta. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan. C vapautetaan velvollisuudesta korvata Tapiolan oikeudenkäyntikuluja hovioikeudessa. Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola velvoitetaan liikennevakuutuksen perusteella suorittamaan seuraavat A:n C:lle maksettavaksi tuomitut korvaukset: - henkisen kärsimyksen osalta tuomittu korvaus 5 045,64 euroa, jolle Tapiolan on maksettava liikennevakuutuslain 12 a §:n mukaista korvauksen korotusta 21.8.2001 lukien ja - korvaus C:n oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa 1 477,36 euroa käräjäoikeuden tuomitsemine korkoineen. Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola velvoitetaan suorittamaan C:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 615,57 euroa korkoineen ja Korkeimmassa oikeudessa 3 476 euroa korkoineen. Muilta osin hovioikeuden tuomio jää pysyväksi. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Lauri Lehtimaja (eri mieltä), Kati Hidén, Pauliine Koskelo ja Juha Häyhä (eri mieltä). Esittelijä Jukka-Pekka Salonen (mietintö). Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Määräaikainen vanhempi oikeussihteeri Salonen: Korkein oikeus antanee seuraavan ratkaisun: Vahingonkorvauksen peruste Mietinnön perustelut vastaavat kohtien 1 - 3 ja 5 - 8 osalta Korkeimman oikeuden ratkaisua. Sen lisäksi Korkein oikeus lausunee: C:n ja B:n välinen suhde on ollut vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:ssä tarkoitetulla tavalla läheinen. Arvioitaessa sitä, miten tuskallisena surmansa saaneen läheiset henkilöt menetyksen kokevat, teon laadulla on tavallisesti merkitystä, kuten lainkohdan esitöissä todetaan (HE 116/1998 vp s. 11). Surmansa saaneen läheisten oikeus korvaukseen edellyttää vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n mukaan, että kuolema on aiheutettu tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta. Säännöksen perusteella korvattavaksi voi siten tulla hyvin eri tyyppisillä teoilla aiheutettuihin kuolemantapauksiin perustuvaa kärsimystä. Surmansa saaneen läheisten kärsimyksen kannalta esimerkiksi tahallisella henkirikoksella aiheutettu kuolema on lähtökohtaisesti omiaan aiheuttamaan enemmän kärsimystä kuin teot, jotka sijoittuvat lähelle törkeän tuottamuksen alarajaa. A:n edellä kuvatuissa olosuhteissa käyttämä ajonopeus ilmentää tietoista riskinottoa ja menettelyllään A on vakavasti vaarantanut muiden tiellä liikkujien turvallisuutta. A:n menettelyyn liittynyt riskinotto ja sivullisten loukkaantumisen todennäköisyys ovat tässä tapauksessa kuitenkin olleet vähäisempiä kuin edellä mainitussa ratkaisussa KKO 2002:83 oli asianlaita. B:n myötävaikutukseen hänen tultuaan koiransa perässä ajoradalle lähestyvästä ajoneuvosta huolimatta on kiinnitettävä huomiota, joskaan sen ei A:n käyttämän ajonopeuden vuoksi voida katsoa erityisen merkittävällä tavalla lieventävän A:n menettelyn arviointia. A on B:n havaittuaan pyrkinyt välttämään päälleajon, mutta ei ole siinä onnistunut suuresta nopeudesta ja voimakkaasta jarrutuksesta seuranneesta ajoneuvon hallinnan menettämisestä tai vaikeutumisesta johtuen. A:han kohdistettu syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta on lainvoimaisesti hylätty sillä perusteella, että kuolemantuottamusta ei rikoslain 21 luvun 9 §:ssä tarkoitetulla tavalla ole kokonaisuutena arvostellen pidetty törkeänä. Rikoksen kokonaisarvioinnilla ei ole merkitystä tekijän korvausvastuuta ajatellen. Tässä tapauksessa asian rikosoikeudellinen arviointi ei kuitenkaan ole ristiriidassa sen näkemyksen kanssa, että B:n kuolemaan johtanut tuottamus on vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n soveltamisen edellyttämän tuottamuksen asteen alarajan tuntumassa. B:n kuolemaan johtanutta tapahtumasarjaa ei voida pitää erityisen poikkeuksellisena liikennerikoksen seurauksena. Korkein oikeus katsonee, että teon laatua luonnehtivien seikkojen C:lle aiheutuneen kärsimyksen määrää korottavaa merkitystä ei voida pitää niin huomattavana, että korvauksen tuomitseminen kärsimyksestä olisi kohtuullista. A:n vastuu A on katsonut, että hänet olisi Tapiolan hovioikeuteen tekemän valituksen, jonka perusteella vakuutusyhtiö vapautettiin suorittamasta vahingonkorvausta C:lle liikennevakuutuksen perusteella, tullut vapauttaa korvausvastuusta. Hän on perustellut näkemystään muun muassa sillä, että muussa tapauksessa vahingonaiheuttaja joutuu aina varmuuden vuoksi ilmoittamaan tyytymättömyyttä ja valittamaan tuomioistuimen ratkaisusta asiassa, jossa vahingonkorvaus on määrätty suoritettavaksi liikennevakuutuksesta, jotta hän ei joutuisi henkilökohtaiseen vastuuseen liikennevahingosta vakuutusyhtiön vapautuessa muutoksenhakunsa johdosta korvausvastuusta. Surmansa saaneen läheiselle vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n tarkoittama vahinko voi tulla liikennevakuutuksesta korvattavaksi liikennevakuutuslain 6 §:n 1 momentin nojalla. Liikennevakuutuslain 12 §:n mukaan, mikäli korvausta vaaditaan liikennevakuutuksesta korvattavan vahingon johdosta moottoriajoneuvon omistajalta, kuljettajalta tai matkustajalta muun kuin tämän lain nojalla, on korvaus kuitenkin tuomittava vakuutusyhtiön vastuusta voimassa olevien säännösten mukaisesti ja siitä riippumatta, onko hänellä vahingonkärsineeltä myös saaminen. Näin tuomittu määrä saadaan periä vain asianomaiselta vakuutusyhtiöltä, joka vapautuu vastuusta maksamalla korvauksen vahingonkärsineelle. Vakuutuksesta on suoritettava myös korvaus vahingonkärsineelle maksettavaksi tuomituista oikeudenkäyntikuluista sekä korvauksen korotusta ja viivästyskorkoa siten kuin 12 a §:ssä säädetään. Liikennevakuutuslain 12 §:ssä on ilmaistu periaate, jonka mukaan liikennevakuutus toimii vakuutetun ajoneuvon vastuuvakuutuksena tilanteissa, joissa vahinko on sellainen, että se voi tulla liikennevakuutuksesta korvattavaksi. Säännös estää sen, että liikennevakuutuslain säännösten perusteella tuomittua korvausta perittäisiin vahingonaiheuttajalta. Näin ollen ja koska vaadittu korvaus ei ole sellainen, jota ei korvata liikennevakuutuksesta, ei ole perusteltua että vahingonaiheuttaja jäisi vastaamaan sanotun korvauksen suorittamisesta. Koska vahingosta liikennevakuutuksen nojalla vastuussa olevan vakuutusyhtiön valituksen perusteella on todettu, ettei perustetta korvata kuolemantapauksesta lähisukulaiselle aiheutunutta henkistä kärsimystä ole ja vakuutusyhtiö on vapautettu korvausvastuusta, myös A vapautettaneen korvausvastuusta, vaikka hän on tyytynyt käräjäoikeuden tuomioon. C:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa A on velvoitettu suorittamaan C:lle korvauksena oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa 8 784 markkaa korkoineen. Liikennevakuutuslain 12 §:n 1 momentin mukaan korvaus vahingonkärsineelle maksettavaksi tuomituista oikeudenkäyntikuluista on suoritettava liikennevakuutuksesta. Tapiola on valituksessaan hovioikeudelle vaatinut myös oikeudenkäyntikuluvaatimuksen hylkäämistä. Koska C:n vahingonkorvausvaatimus ei ole menestynyt, Korkein oikeus katsonee, että hänellä ei ole oikeutta saada korvausta oikeudenkäyntikuluistaan käräjäoikeudessa siltä osin kuin ne ovat aiheutuneet liikennevakuutuksesta suoritettavan vahingonkorvausvaatimuksen ajamisesta. A vapautettaneen korvaamasta C:n oikeudenkäyntikuluja käräjäoikeudessa tältä osalta. A on velvollinen korvaamaan C:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa siltä osalta kuin ne ovat aiheutuneet syyteasian ajamisesta. Kohtuullisena oikeudenkäyntikulujen korvauksena Korkein oikeus pitänee tältä osin 5 000 markkaa vastaavia 840,94 euroa. Korvausta ei ole suoritettava liikennevakuutuksesta. C:n vastuu Tapiolan oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa C on hävinnyt asian Tapiolaa vastaan, joten hän on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n nojalla velvollinen korvaamaan Tapiolan oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa. Korkein oikeus katsonee, että asia ei ole ollut oikeudellisesti niin epäselvä, että C:llä olisi ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin ja että Tapiolan tulisi osaksi tai kokonaan vastata oikeudenkäyntikuluistaan hovioikeudessa. Korkein oikeus katsonee, ettei syytä hovioikeuden tuomion muuttamiseen tältä osin ole. Oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa C hävinnee asian Korkeimmassa oikeudessa. Korkein oikeus katsonee, että hänen on siten korvattava Tapiolan oikeudenkäyntikulut täällä. Lisäksi C velvoitettaneen korvaamaan valtiolle sen varoista A:n avustajalle Korkeimmassa oikeudessa suoritetut määrät. A velvoitettaneen suorittamaan C:lle korvaukseksi syyteasian ajamisesta aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa kohtuulliseksi harkitut 840,94 euroa käräjäoikeuden tuomitsemine korkoineen. Korvausta ei ole suoritettava liikennevakuutuksesta. C velvoitettaneen suorittamaan Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiolalle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista Korkeimmassa oikeudessa 500 euroa korkoineen. Oikeusneuvos Häyhä: Hyväksyn esittelijän mietinnön lukuunottamatta vahingonkorvauksen perustetta koskevaa jaksoa, jonka osalta lausun seuraavan: Pääsääntöisesti vahingonkorvausvelvollisuus koskee vain sellaista vahinkoa, joka on aiheutunut välittömästi loukkaantuneelle henkilölle itselleen. Vahinkotapahtuman seurauksena kolmannelle henkilölle aiheutunut vahinko jää yleensä korvaamatta. Poikkeuksellisesti vahingonaiheuttaja voidaan velvoittaa korvaamaan myös tällaiset vahingot. Korvausvelvollisuus perustuu tällöin lain nimenomaiseen säännökseen. Vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a § on tällainen poikkeussäännös, joka oikeuttaa surmansa saaneen läheisen saamaan vahingonaiheuttajalta korvausta kuolemantapauksen aiheuttamasta kärsimyksestä. Sanotun lainkohdan mukaan surmansa saaneen vanhemmilla, lapsilla ja aviopuolisoilla sekä muulla näihin rinnastettavalla surmansa saaneelle erityisen läheisellä henkilöllä on oikeus saada korvausta kuolemantapauksen aiheuttamasta kärsimyksestä. Korvaus kuitenkin edellyttää sitä, että kuolema on aiheutettu tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta ja että korvauksen tuomitseminen harkitaan kohtuulliseksi huomioon ottaen surmansa saaneen ja korvausta vaatineen välisen suhteen läheisyys, teon laatu sekä muut olosuhteet. Vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:ssä tarkoitetun kärsimyksen korvaaminen ei edellytä lääketieteellisesti osoitettavaa mielenterveyden järkkymistä eikä muutenkaan erityistä selvitystä siitä, että kärsimystä on tosiasiallisesti aiheutunut. Luonteeltaan säännöksessä tarkoitettu korvaus on lähinnä hyvitystä läheisen ihmisen yllättävästä menetyksestä aiheutuvasta, surun ja menetyksen tunteeseen verrattavasta kärsimyksestä. Korvattavaa ei kuitenkaan ole läheisen menetyksestä johtuva kärsimys yleensä, vaan kuten lain esitöistä ilmenee, säännöksen säätämisen yhteydessä on pidetty silmällä sitä kärsimystä, jonka surmatun läheiset kokevat kuoleman aiheuttaneen teon laadun vuoksi (HE 116/1998 vp s. 11). Korvauksen tuomitseminen perustuu tuomioistuimen yksittäistapaukselliseen harkintaan. Harkinnassa on kohtuusnäkökohtien ohella otettava huomioon lain tarkoitus ja kyseisen säännöksen luonne poikkeussäännöksenä. Katson enemmistön tavoin, että B:n poika C on lain tarkoittamassa läheisessä suhteessa surmansa saaneeseen B:hen. Samoin katson enemmistön mainitsemilla perusteilla, että A on aiheuttanut B:n kuoleman törkeällä huolimattomuudella. En epäile, etteikö isän menettäminen olisi aiheuttanut tapahtuma-aikaan 12-vuotiaalle C:lle suurta kärsimystä. Asiassa on kuitenkin kysymys muusta kuin siitä kärsimyksestä, joka C:lle on isän menettämisestä yleensä aiheutunut. Ollakseen vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:ssä tarkoitetuin tavoin korvattavaa, C:n korvausvaatimuksessa tulee olla kysymys siitä kärsimyksestä, joka hänelle on A:n teon laadun vuoksi aiheutunut. Jalan tietä ylittämässä ollut B oli saanut surmansa jäätyään yllättäin A:n ajaman auton yliajamaksi. A oli havainnut B:n olleen ylittämässä tietä ja pyrkinyt välttämään yhteentörmäyksen mutta syistä, jotka ilmenevät enemmistön perusteluista, A oli kuitenkin menettänyt ajoneuvonsa hallinnan ja törmännyt B:hen. A:n teon moitittavuutta lisäävät erityisesti hänen käyttämänsä liiallinen tilannenopeus ja hänen ajoneuvonsa renkaiden huono kunto. Katson olevan ilmeistä, etteivät nämä A:n teon laatua luonnehtivat seikat ole vaikuttaneet läheisensä menettäneen C:n kärsimyksen määrään siten itsenäisesti, että korvauksen suorittamista olisi pidettävä tässä asiassa kohtuullisena. Onnettomuuden tapahtuminen yllättäin ja ilman uhrin omaa myötävaikutusta kodin lähipiirissä eivät ole liikennevahingoissa siten epätavallisia olosuhteita, että katsoisin niillä olevan itsenäistä vaikutusta C:n kärsimykseen sovellettavana olevan säännöksen kannalta merkityksellisellä tavalla. Tämän vuoksi katson, ettei A:n kuljettaman ajoneuvon liikennevakuutuksesta ole suoritettava C:lle korvausta kärsimyksestä. Oikeusneuvos Lehtimaja: Tässä tapauksessa on kysymys ensinnäkin siitä, onko B:n kuolema aiheutettu vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:ssä tarkoitetulla tavalla törkeästä huolimattomuudesta, vaikka käräjäoikeus tältä osin on lainvoimaisesti hylännyt syytteen törkeästä kuolemantuottamuksesta ja katsonut A:n syyllistyneen törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen ohella ainoastaan kuolemantuottamukseen. Törkeä huolimattomuus Vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n mukaisen kärsimyskorvauksen tuomitsemisen yhtenä edellytyksenä on se, että kuolema on aiheutettu tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta. Lainkohdan esitöiden (HE 116/1998 vp s. 10) mukaan huolimattomuus, jota rikosoikeudellisin perustein on pidettävä törkeänä, on yleensä katsottava törkeäksi myös vahingonkorvausoikeudellisessa törkeysarvostelussa. Rikoksentekijää ei silti voida tuomita törkeästä kuolemantuottamuksesta, vaikka hän olisi aiheuttanut kuoleman törkeästä huolimattomuudesta, jollei rikos myös kokonaisuutena arvostellen ole törkeä. Tällaisella rikosoikeudellisella kokonaisarvioinnilla ei kuitenkaan lain esitöiden mukaan ole merkitystä tekijän korvausvastuuta arvioitaessa, vaan ratkaisevaa on se, onko kuoleman aiheuttanutta huolimattomuutta pidettävä törkeänä. Tässä tapauksessa käräjäoikeus on katsonut, että A oli törkeällä huolimattomuudellaan aiheuttanut B:n kuoleman mutta ettei tekoa ollut silti kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä. Pidän käräjäoikeuden perusteluja tältä osin hyväksyttävinä. Näin ollen katson, toisin kuin hovioikeus, ettei kärsimyskorvauksen tuomitsemisen esteenä ole se, että törkeätä kuolemantuottamusta koskeva syyte on tässä tapauksessa hylätty ja A on tuomittu ainoastaan kuolemantuottamuksesta. B:n kuolema on joka tapauksessa aiheutettu vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:ssä tarkoitetulla tavalla törkeästä huolimattomuudesta. Korvauksen tuomitsemisen kohtuullisuus Mainitussa lainkohdassa tarkoitetun kärsimyskorvauksen tuomitsemisen edellytyksenä on myös se, että korvauksen tuomitseminen harkitaan kohtuulliseksi, ottaen huomioon surmansa saaneen ja korvausta vaativan välisen suhteen läheisyys, teon laatu sekä muut olosuhteet. Kun harkitaan kärsimyskorvauksen tuomitsemisen kohtuullisuutta "teon laatuun" nähden, ratkaisevana ei voida pitää pelkästään sitä, miten kuoleman aiheuttanutta tekoa on rikosoikeudellisesti arvosteltava eli miten törkeänä rikoksena sitä on pidettävä. Kuten olen aikaisemmassa tapauksessa KKO 2002:83 lausunut, tässä lainkohdassa tarkoitetulla korvauksella ei ole rankaisullista tavoitetta. Teon laatua on sen vuoksi arvioitava lähinnä vain siltä kannalta, miten teon laatu on ollut omiaan vaikuttamaan siihen kärsimykseen, jota surmansa saaneen menetys aiheuttaa hänen läheisilleen. On selvää, että teon laadulla on erityistä painoa silloin, kun kuolema on aiheutettu esimerkiksi poikkeuksellista tuskaa tuottavalla tai ihmisarvoa alentavalla tahallisella rikoksella. Liikennekuolemissa ei ole yleensä kysymys tällaisiin rikoksiin verrattavista teoista. Lain sanamuodon mukaan "teon laatu" on kuitenkin vain yksi harkintaperuste muiden joukossa arvioitaessa korvauksen tuomitsemisen kohtuullisuutta. Säännöksen tarkoituksena ei ole ollut rajoittaa korvauksen tuomitsemista vain rikosoikeudellisesti poikkeuksellisen törkeisiin tapauksiin. Liikennekuolemien osalta kärsimyskorvauksen tuomitseminen voi siten osoittautua kohtuulliseksi muidenkin lainkohdassa tarkoitettujen olosuhteiden perusteella. Vaikka liikennekuolemia ei tyypillisesti aiheutetakaan tahallisilla henkirikoksilla, niihin liittyy kuitenkin piirteitä, jotka monissa tapauksissa puoltavat kärsimyskorvauksen tuomitsemista, etenkin silloin, kun surmansa saanut ei ole itse antautunut vaaraan tai mitenkään myötävaikuttanut tapahtumien kulkuun. Nyt puheena olevan liikennekuoleman kaltaisille tapahtumille on ominaista niiden äkillisyys ja ennalta-arvaamattomuus. Tässä suhteessa A:n teon laatu on ollut samantyyppinen kuin aikaisemmassa tapauksessa KKO 2002:83, vaikka jälkimmäisessä tapauksessa teko olikin rikosoikeudellisesti huomattavasti törkeämpi. Tekojen törkeyseroilla ei ole kuitenkaan olennaista merkitystä verrattaessa näitä tapauksia surmansa saaneiden läheisille aiheutuneen kärsimyksen kannalta. C on isänsä B:n kuollessa ollut 12-vuotias ja asunut tämän kanssa samassa taloudessa. Isän ja pojan välit voidaan olettaa erittäin läheisiksi. Tapahtumapäivänä B on lähtenyt illalla koiraa ulkoiluttamaan ja joutunut tuolloin jalankulkijana auton yliajamaksi oman kotinsa lähipiirissä, jossa poika on itsekin paljon liikkunut. Isän äkillinen kuolema on näissä olosuhteissa ollut omiaan aiheuttamaan pojalle huomattavan suurta kärsimystä, siitä riippumatta, miten tämä on itse kyennyt tunteitaan ilmaisemaan. B on täysin sattumanvaraisesti ja omatta myötävaikutuksettaan joutunut liikennerikoksen uhriksi. Tämän sattumanvaraisuuden ja yllätyksellisyyden on täytynyt olla omiaan lisäämään C:n järkytystä tapahtuman johdosta. Sitä vastoin pidän pojalle aiheutuneen kärsimyksen kannalta toisarvoisena sitä, minkäasteista piittaamattomuutta A:n ajotapa tai hänen kuljettamansa ajoneuvon kunto on puheena olevassa tapauksessa osoittanut. A:n on joka tapauksessa näytetty aiheuttaneen B:n kuoleman törkeästä huolimattomuudesta, mikä on vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n mukaan siinä tarkoitetun kärsimyskorvauksen tuomitsemisen edellytyksenä. Näillä perusteilla päädyn samaan lopputulokseen kuin enemmistö.

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.