2004 false KKO:2004:97 Espanjassa vakituisesti asuvalta Suomen kansalaiselta Suomessa maksettavaa eläkettä ulosmitattaessa oli ulosmitattava osa määritelty ottamatta huomioon velallisen eläkkeestä Espanjaan maksamaa tuloveroa. Saatuaan Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta pyytämänsä ennakkoratkaisun Korkein oikeus totesi yhteisön oikeuden edellyttävän, että tällainen vero, jonka maksuvelvollisuuden velallinen osoitti syntyneen, otetaan huomioon ulosmitattavaa osaa määriteltäessä. Kysymys myös valtion velvollisuudesta korvata valittajan oikeudenkäyntikulut. ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA Ulosmittaus Riihimäen kihlakunnanviraston avustava ulosottomies on 27.10.2000 ulosmitannut A:n eläkkeen Osuuspankkien Keskinäisen Vakuutusyhtiön saamisen perimiseksi. Lahden käräjäoikeuden päätös 21.12.2000 A valitti ulosmittauksesta käräjäoikeuteen. Käräjäoikeus hylkäsi valituksen. Asian on ratkaissut käräjätuomari Tarja Solaja. Kouvolan hovioikeuden päätös 21.5.2001 A valitti hovioikeuteen ja vaati muun muassa, että eläkkeestä ulosmitattavaa määrää laskettaessa otetaan huomioon hänen Espanjaan maksamansa verot siten, että eläkkeestä ennen ulosmittausta vähennetään verojen osuus 19 prosenttia. Hovioikeus lausui Espanjaan maksettavien verojen huomioon ottamisen osalta, että A ei ollut saattanut kysymystä ulosottomiehen ratkaistavaksi, joten hovioikeus ei voinut ensimmäisenä oikeusasteena sitä ratkaista. Sen vuoksi hovioikeus jätti verojen huomioon ottamista koskevan vaatimuksen tutkimatta. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Reino Keinonen, Sakari Pasila ja Esko Mikkola. Esittelijä Tiina Isokääntä. MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA A:lle myönnettiin valituslupa. A vaati valituksessaan, että ulosmittaus kumotaan. Toissijaisesti A vaati, että ulosmitattavaa määrää laskettaessa otetaan huomioon A:n Espanjaan maksamat verot siten, että eläkkeestä ennen ulosmittausta vähennetään verojen osuutena 19 prosenttia ja että liikaa ulosmitattu määrä palautetaan A:lle. Vielä A vaati, että Osuuspankkien Keskinäinen Vakuutusyhtiö ja Suomen valtio velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa asiassa korkoineen. Osuuspankkien Keskinäinen Vakuutusyhtiö vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä. Suomen valtio antoi siltä pyydetyn vastauksen. Ennakkoratkaisupyyntö Korkein oikeus asianosaisia ennakkoratkaisupyynnön sisällöstä kuultuaan päätti 14.6.2002 lykätä asian käsittelyä ja pyytää Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 234 artiklan nojalla ennakkoratkaisun Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelta, joka 29.4.2004 antamallaan tuomiolla (asia C-224/02) antoi pyydetyn ratkaisun. Välitoimet A ja Optum Oy, jolle Osuuspankkien Keskinäisen Vakuutusyhtiön saatavat A:lta olivat siirtyneet, antoivat niiltä ennakkoratkaisun johdosta pyydetyt lausumat. KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU Käsittelyratkaisu A:n vaatimus valtion velvoittamisesta korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa käräjä- ja hovioikeudessa jätetään vasta Korkeimmassa oikeudessa tehtynä tutkimatta. Pääasia Perustelut Asian tausta 1. A on Suomen kansalainen, joka on 14.5.1998 muuttanut Suomesta Espanjaan, missä hän edelleen asuu. Hän saa Suomessa työkyvyttömyyseläkettä, jonka eläkevakuutusyhtiö maksaa A:n Suomessa olevalle pankkitilille. Eläkkeestä ei toimiteta ennakonpidätystä, koska Suomen ja Espanjan välillä tulon ja omaisuuden kaksinkertaisen verotuksen estämiseksi 15.11.1967 allekirjoitetun sopimuksen mukaan A ei ole velvollinen maksamaan veroa Suomessa. Hän maksaa veroa Espanjassa, jossa vero pannaan maksuun vuosittain jälkikäteen. A:lla on Suomessa pankkilainaan perustuvaa velkaa Osuuspankkien Keskinäiselle Vakuutusyhtiölle, nyttemmin Optum Oy:lle. Saatava on vahvistettu maksettavaksi Riihimäen kihlakunnanoikeuden 25.8.1993 julistamalla päätöksellä. Riihimäen kihlakunnanviraston avustava ulosottomies on 27.10.2000 ulosmitannut A:n eläkkeen saatavan perimiseksi. Ratkaistava kysymys 2. Asiassa on kysymys siitä, onko A:n Espanjaan jälkikäteen maksamat verot otettava huomioon hänen eläkkeestään ulosmittavaa osaa määrättäessä. Voidaanko veroja koskeva vaatimus tutkia 3. Hovioikeus on jättänyt tutkimatta A:n vaatimuksen hänen Espanjaan vuosittain jälkikäteen maksamiensa verojen huomioon ottamisesta määrättäessä ulosmittaamatta jätettävää osuutta, koska A ei ollut saattanut vaatimusta ulosottomiehen ratkaistavaksi. A ei ole myöskään valituskirjelmässään käräjäoikeudelle vaatinut ulosmittauksen kumoamista tällä perusteella. Käräjäoikeudelle toimittamassaan lisälausumassa A on kuitenkin tuonut esiin, että sanottujen verojen jättäminen huomioon ottamatta johtaa suurempaan perintään kuin ulosottolain mukaan saadaan eläkkeestä ulosmitata. 4. Ulosottolain 10 luvun 7 §:n (197/1996) mukaan valitettaessa ulosottomiehen menettelystä käräjäoikeuteen valituskirjelmässä on mainittava ulosottomiehen ratkaisuun vaadittu muutos ja sen perusteet sekä todisteet, joihin halutaan nojautua ja mitä niillä halutaan näyttää toteen. Luvun 13 §:n 1 momentin (197/1996) mukaan ulosottovalituksen käsittelyssä käräjäoikeudessa noudatetaan soveltuvin osin hakemusasioiden käsittelystä yleisessä alioikeudessa annettua lakia (307/1986). Viimeksi mainitun lain 20 §:ssä taas on säädetty, että hakemusasian käsittelyssä on soveltuvin osin noudatettava, mitä riita-asian käsittelystä alioikeudessa on voimassa. Ulosottolain 10 luvun 13 §:n 5 momentissa on lisäksi säädetty, että käräjäoikeus voi tarvittaessa tutkia ulosottomiehen ratkaisun oikeellisuuden myös muulta kuin valituksessa ilmoitettujen seikkojen osalta. 5. Ulosottovalitusasian korostettua virallistoimintoisuutta osoittavasta ulosottolain 10 luvun 13 §:n 5 momentista on pääteltävissä, etteivät oikeudenkäymiskaaren säännökset, joilla on rajoitettu mahdollisuutta esittää uusia väitteitä tai muuttaa kannetta käräjäoikeudessa riita-asiassa, tule sellaisenaan sovellettaviksi käsiteltäessä ulosottovalitusta. Tämä ilmenee myös 10 luvun muuttamiseen johtaneista lain esitöistä (HE 106/1995 vp s. 111 ja LaVM 15/1995 vp s. 5). Tästä johtuen asianosaiset voivat esittää valituksessaan sellaisia vaatimuksia perusteineen, joita he eivät ole tehneet ulosottomiehelle, ja käräjäoikeudessa sellaisia vaatimuksia perusteineen, joita he eivät ole esittäneet valituksessa. Myöskään oikeudenkäymiskaaren 6 luvun 9 §:n mukaista rajoitusta vedota uuteen seikkaan tai todisteeseen käräjäoikeuden käsittelyn kuluessa ei sovelleta. Sen sijaan, kuten Korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 1999:66 ilmenee, oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 17 §:n mukaista rajoitusta vedota uusiin seikkoihin ja todisteisiin hovioikeudessa sovelletaan myös ulosottoasiassa. 6. Näin ollen hovioikeuden ei olisi tullut jättää kysymyksessä olevaa väitettä tutkimatta sillä perusteella, ettei A ollut saattanut kysymystä ensin ulosottomiehen ratkaistavaksi. Kun A on edellä todetuin tavoin vedonnut seikkaan käräjäoikeudessa, vaikka käräjäoikeus ei ole siitä lausunut, hän on säilyttänyt oikeutensa vedota siihen hovioikeudessa. 7. Viivytyksen välttämiseksi Korkein oikeus ottaa valituksen välittömästi tutkittavakseen myös tältä osin. Ulosottolain säännökset 8. Ulosottolain 4 luvun 6 §:n 1 ja 3 momentissa on säädetty siitä määrästä, joka palkasta on jätettävä ulosmittaamatta. Luvun 6 b §:n 2 momentin mukaan ulosmittaamatta jätettävä palkan osa lasketaan siitä määrästä, joka on jäänyt jäljelle, kun laissa säädetty pidätys veron ennakkoperintää varten on toimitettu. Luvun 7 §:n mukaan mainittuja palkkaa koskevia säännöksiä on sovellettava myös eläkkeeseen. 9. Ulosottolain 4 luvun 6 a §:n 1 momentin mukaan, milloin velallisen maksukyky on sairauden, työttömyyden tai muun erityisen syyn takia olennaisesti vähentynyt, saadaan ulosmittaamatta jätettävä palkan osa määrätä toistaiseksi tai määrättynä aikana maksettavien palkkaerien osalta suuremmaksi kuin mitä 6 §:n säännösten mukaan on jätettävä ulosmittaamatta. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ennakkoratkaisu 10. Korkein oikeus on esittänyt Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelle ennakkoratkaisupyyntönään seuraavan kysymyksen: Onko Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 18 artikla taikka jokin muu yhteisön oikeuden normi esteenä sellaiselle kansalliselle sääntelylle, jonka mukaan rahavelkaa koskevan tuomion täytäntöönpanemiseksi toimitettavassa ulosmittauksessa se osuus velalliselle määräajoin maksettavasta eläkkeestä, johon ulosmittaus voi kohdistua, määrätään vähentämällä eläkkeestä kyseisessä jäsenvaltiossa perittävä tuloveron ennakko, kun taas tuloveroa, jonka toisessa jäsenvaltiossa asuva velallinen on velvollinen maksamaan asuinvaltiossaan, ei oteta vähennyksenä huomioon, minkä vuoksi ulosmitattava osuus jälkimmäisessä tapauksessa muodostuu suuremmaksi sen määräytyessä eläkkeen brutto- eikä nettomäärän pohjalta. 11. Yhteisöjen tuomioistuin on ratkaissut kysymyksen seuraavasti:
- a)Yhteisön oikeus on lähtökohtaisesti esteenä sellaiselle jäsenvaltion lainsäädännölle, jonka mukaan tässä jäsenvaltiossa tietyin väliajoin velalliselle maksettavasta eläkkeestä ulosmitattavissa olevaa osaa määriteltäessä eläkkeestä vähennetään tässä jäsenvaltiossa maksettavan tuloveron ennakko, kun taas sitä veroa, jonka eläkkeensaajan on myöhemmin maksettava eläkkeestä hänen asuinvaltionaan olevassa jäsenvaltiossa, ei oteta huomioon määritettäessä eläkkeestä ulosmittavissa olevaa osuutta.
- b)Yhteisön oikeus ei sitä vastoin ole esteenä tällaiselle kansalliselle lainsäädännölle, jos siinä säädetään tällaisesta huomioon ottamisesta, vaikka lainsäädännössä asetettaisiinkin huomioon ottamisen edellytykseksi se, että velallinen osoittaa, että hän on todellisuudessa maksanut määrätyn määrän tuloveroa asuinvaltionaan olevassa jäsenvaltiossa tai että hänen on tietyn ajan kuluessa maksettava siellä tällainen määrä. Näin on kuitenkin vain, jos ensinnäkin velallisen oikeus saada vero näin huomioon otetuksi ilmenee selvästi tästä lainsäädännöstä, jos toiseksi tässä huomioon ottamisessa sovellettavilla menettelysäännöillä voidaan turvata velallisen oikeus saada vuosikohtaisesti muutettua eläkkeestä ulosmitattavissa olevia osuuksia sellaisiksi kuin ne olisivat tilanteessa, jossa vero olisi pidätetty kyseiset säännökset antaneessa jäsenvaltiossa, ja jos kolmanneksi näillä menettelysäännöillä ei tehdä tämän oikeuden käyttämistä käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi. Korkeimman oikeuden arviointi 12. Ennakkoratkaisun nojalla asiassa on siten selvitettävä, täyttävätkö ulosottolain säännökset ennakkoratkaisupyyntöön annetun vastauksen b kohdasta ilmenevät yhteisön oikeuden asettamat vaatimukset. 13. Ulosottolain 4 luvun 6 b §:ssä on säädetty vain Suomessa veron ennakkoperintää varten toimitetun pidätyksen huomioon ottamisesta. Muuhun yhteisön jäsenvaltioon maksettavaa veroa ei ole velvollisuus ottaa tämän lainkohdan nojalla huomioon. Ulosottolain 4 luvun 6 a §:n 1 momentissa on säädetty edellytyksistä, joiden täyttyessä ulosmittaamatta jätettävä osa saadaan määrätä suuremmaksi kuin mitä luvun 6 §:n säännösten mukaan on jätettävä ulosmittaamatta. Muuhun jäsenvaltioon maksettavaa veroa ei ole lainkohdassa erikseen mainittu tällaisena perusteena. Lainkohdan nojalla ei tosin ole estettä ottaa tällaista veroa huomioon. Säännös on kuitenkin harkinnanvarainen, joten ulosottomiehellä ei sen mukaan ole velvollisuutta jättää tiettyä osaa eläkkeestä ulosmittaamatta. 14. Ulosottomiehellä ei siten ole ulosottolain mukaan velvollisuutta ottaa ulosmitattaessa muussa yhteisömaassa suoritettavaa veroa huomioon, vaikka velallinen osoittaisikin veroa maksaneensa. Näin ollen on jo tällä perusteella todettava, että ulosottolaki ei täytä ennakkoratkaisusta ilmeneviä yhteisön oikeudesta johtuvia vaatimuksia. Koska ulosottolaki on ristiriidassa yhteisön oikeuden kanssa, yhteisön oikeudelle on annettava etusija. Velallisen toiseen jäsenvaltioon maksama vero on siten otettava huomioon häneltä ulosmittaamatta jätettävää määrää laskettaessa, kun velvollisuus veron maksamiseen on todellisuudessa syntynyt. Jotta tällaisen veron huomioon ottaminen voidaan toteuttaa, velallisen on osoitettava, että hän on suorittanut tietyn suuruisen veron tai että hänen on määrätyn ajan kuluessa maksettava tietyn suuruinen vero. Johtopäätökset 15. A:n eläkkeen ulosmittauksessa ei ole otettu huomioon sitä, että A on ilmoittanut olevansa velvollinen maksamaan veroa Espanjaan vuosittain jälkikäteen, vaikka Euroopan yhteisön oikeus on tätä edellyttänyt. Edellä kerrotuilla perusteilla A:n Espanjaan maksama vero, jonka maksamisen tai jota koskevan täsmällisen suoritusvelvollisuuden hän on osoittanut, on otettava huomioon sillä tavoin, että A:n eläkkeestä ulosmitattavissa olevat osuudet on vuosikohtaisesti muutettava sellaisiksi kuin ne olisivat tilanteessa, jossa kyseinen vero olisi pidätetty Suomessa. 16. Ulosmittaamatta jätettävän osan määrittäminen on tarkoituksenmukaista tehdä ulosottomenettelyssä. Asia palautetaan tässä tarkoituksessa ulosottomiehelle, jolle A:n on esitettävä selvitys Espanjaan maksettavista veroista. 17. Edellä lausutuilla perusteilla A:n vaatimus liikaa ulosmitatun määrän palauttamisesta on ennenaikainen. Oikeudenkäyntikulut Velkojan kuluvastuu 18. Ulosottolain 10 luvun 18 §:n mukaan valituksen käsitellyt tuomioistuin voi velvoittaa sen, jolle tuomioistuimen päätös on vastainen, korvaamaan vastapuolelleen muutoksen hakemisesta aiheutuneet kulut noudattaen soveltuvin osin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännöksiä. Kuten ratkaisussa KKO 2001:114 on lausuttu, harkinta on tapauskohtaista ja siinä tulee ottaa huomioon, onko velkoja käyttänyt asiassa puhevaltaa ja miten velkoja on voinut vaikuttaa ulosottomiehen suorittaman täytäntöönpanon lopputulokseen sekä se, voidaanko hävinneen osapuolen katsoa aiheuttaneen vastapuolelle oikeudenkäyntikuluja. 19. Optum Oy häviää asian Korkeimmassa oikeudessa. Se ei kuitenkaan ole voinut vaikuttaa täytäntöönpanon lopputulokseen eikä sen voida katsoa aiheuttaneen A:lle oikeudenkäyntikuluja. Yhtiö ei siten ole velvollinen korvaamaan A:lle ulosmittausvalituksen johdosta aiheutuneita kuluja. Valtion kuluvastuu 20. Valtio ei ole asiassa A:n vastapuoli eikä sitä ulosottolain 10 luvun 18 §:n nojalla voida velvoittaa korvaamaan A:n oikeudenkäyntikuluja Korkeimmassa oikeudessa. Muuallakaan ulosottolaissa ei ole säännöstä, jonka perusteella valtio olisi vastuussa A:n oikeudenkäyntikuluista. Ulosottolain 1.3.2004 voimaan tulleen 3 luvun 109 §:n mukaan oikeusministeriö tai sen määräämä voi tosin harkintansa mukaan ilman oikeudenkäyntiä maksaa vahingonkorvausta asianosaiselle, jos valtion korvausvastuuta voidaan pitää selvänä tai korvauksen maksamista kohtuullisena. Lain esitöiden (HE 216/2001 vp s. 193) mukaan säännöksessä ei kuitenkaan tarkoitettaisi varsinaisten oikeudenkäyntikulujen korvaamista. 21. Myöskään oikeudenkäymiskaareen ei sisälly säännöstä, joka sääntelisi valtion kuluvastuuta. Sen sijaan päätöksen tehneen viranomaisen kuluvastuusta hallintolainkäytön osalta on säännös hallintolainkäyttölain 74 §:ssä. Sen mukaan päätöksen tehnyt hallintoviranomainen on velvollinen korvaamaan asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettava ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Lainkohdan mukaan harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä. 22. Valtion kuluvastuu ulosottovalituksen osalta on siten sääntelemättä. Ulosottovalituksessa päätöksen tehneen viranomaisen ja valittajan suhde sekä tilanne muutoinkin on usein saman tapainen kuin haettaessa muutosta hallintoviranomaisen päätökseen hallintolainkäytössä. Tähän nähden Korkein oikeus katsoo, että valtion kuluvastuuta on nyt käsillä olevassa tilanteessa perusteltua ulosottovalituksen osalta arvioida samoin perustein eli sanotusta hallintolainkäyttölain säännöksestä ilmenevien periaatteiden perusteella. 23. Tässä asiassa tarve hakea muutosta Korkeimmassa oikeudessa on aiheutunut siitä, että ulosottolaki ei ole täyttänyt yhteisön oikeudesta johtuvia vaatimuksia. Tämä on valtion vastuulla oleva seikka. Koska ulosottoviranomainenkin on velvollinen antamaan etusijan yhteisön oikeudelle, jos kansallinen normi on ristiriidassa sen kanssa, voidaan tilanne valtion kuluvastuun kannalta rinnastaa viranomaisen virheelliseen menettelyyn. Kun A ei ole lainsäädännön puutteellisuudesta johtuen saanut toteutettua yhteisön oikeuden mukaisia oikeuksiaan, olisi kohtuutonta, että hän joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Kulujen korvaaminen on kohtuullista myös sen yhteisön oikeuden periaatteista johdettavan vaatimuksen valossa, ettei yhteisön oikeuden toteutuminen saa muodostua yksilölle kohtuuttoman vaikeaksi. 24. Valtion vastauksessa Korkeimmassa oikeudessa on vedottu siihen, että A olisi voinut päästä oikeuksiinsa esittämällä jo ulosottomiehelle pitävän selvityksen verovelvollisuudestaan. Kun hän ei ole näin menetellyt, hän on itse aiheuttanut tai ainakin myötävaikuttanut kulujensa syntymiseen. Korkein oikeus toteaa, että ulosottolain ollessa tältä osin edellä mainituin tavoin puutteellinen ei voida pitää todennäköisenä, että muutoksenhaun tarve olisi ollut vähäisempi, vaikka A olisi jo ulosottomiehelle esittänyt sanotun selvityksen. A:n ei siten voida katsoa tällä menettelyllään myötävaikuttaneen muutoksenhakukuluihinsa niin, että valtion kuluvastuuta tämän vuoksi tulisi alentaa. Korkein oikeus toteaa myös, että ulosottomies on oikaissut päätöstään ulosmitattavan eläkkeen osan osalta vasta sen jälkeen, kun Korkein oikeus oli antanut asiassa väliaikaisen täytäntöönpanokieltomääräyksen. 25. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että valtio on velvollinen korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa siltä osin kuin muutoksenhaku on aiheutunut siitä, ettei A:n Espanjaan maksamaa eläkettä ole otettu huomioon ulosmitattavaa osuutta määrättäessä. Siihen nähden, että muutosta on haettu myös muulla perusteella, Korkein oikeus arvioi korvattavaksi kulujen määräksi 2 500 euroa. Päätöslauselma Hovioikeuden ja käräjäoikeuden päätökset sekä valituksen kohteena oleva ulosmittaus kumotaan. Asia palautetaan ulosottomiehelle uudelleen käsiteltäväksi Korkeimman oikeuden ratkaisun perusteluista ilmenevässä tarkoituksessa. A:n vaatimus liikaa ulosmitatun määrän palauttamisesta ja Optum Oy:n osalta oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta hylätään. Suomen valtio velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista Korkeimmassa oikeudessa 2 500 euroa. Korvaukselle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaan siitä lukien, kun kuukausi on kulunut Korkeimman oikeuden päätöksen antopäivästä. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Kari Kitunen, Pertti Välimäki, Pauliine Koskelo ja Pasi Aarnio. Esittelijä Reima Jussila. Ks. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisu asiassa C-224/02