← Suomi

KKO/2005/122

2005 false KKO:2005:122 Osakeyhtiön yhtiökokous päätti muuttaa yhtiön yhtiöjärjestystä ja korottaa yhtiön osakepääomaa rahastoannilla. Yhtiön osakkeet muutettiin kantaosakkeiksi (osakelaji A) ja rahastoantipäätöksen mukaan kaikki vanhat osakkeenomistajat saivat uusia hallinnointiosakkeita (osakelaji B) aikaisemman osakeomistuksensa suhteessa. Uuden yhtiöjärjestyksen mukaan hallinnointiosakkeen hankkimiseen luovutustoimin vaadittiin yhtiön hallituksen suostumus. Lisäksi yhtiöjärjestykseen otettiin osakkeiden lunastamisvelvollisuutta koskeva määräys, jonka mukaan osakkeenomistaja, jonka osuus kaikista osakkeista tai niiden tuottamasta äänimäärästä saavutti tai ylitti 10 prosenttia, 33 1/3 prosenttia, 50 prosenttia tai 66 2/3 prosenttia, oli velvollinen muiden osakkeenomistajien vaatimuksesta lunastamaan näiden omistamat osakkeet. Yhtiöjärjestykseen otettiin äänioikeusrajoituksen lisäksi määräys osakkeiden yhtiökokouksessa tuottaman äänimäärän laskemisesta. Sen mukaan tiettyjen keskenään läheisten osakkeenomistajien äänet laskettaisiin yhteen äänimäärää määrättäessä. Kysymys yhtiökokouksen tekemien päätösten pätevyydestä. (Ään.) OYL 3 luku 1 § OYL 3 luku 2 § OYL 3 luku 4 § OYL 9 luku 3 § OYL 9 luku 15 § 1 mom

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.