KKO/2005/131 | Europaius

2005 false KKO:2005:131 Turkistarhaajan pankin kanssa tekemän sopimuksen mukaan pankki sai tarhaajalle antamansa kausirahoitusluoton vakuudeksi panttioikeuden tarhaajan turkiseläinten kasvatuskauden ja nahkomisen jälkeen huutokauppayhtiölle myyntiä varten toimittamiin nahkoihin sekä tarhaajalle nahkojen myynnistä syntyviin saataviin ja suorituksiin huutokauppayhtiöltä. Tarhaaja asetettiin konkurssiin sen jälkeen, kun luotto oli jo maksettu. Kysymys pankille suoritetun velan maksun peräyttämisestä ja siitä, oliko maksu voinut olla panttausten vuoksi muille velkojille vahingollinen ja erityisesti siitä - oliko nahkojen hallinta luovutettu huutokauppayhtiölle takaisinsaantilain 14 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilman aiheetonta viivytystä velan syntymisen jälkeen ja - saattoiko pankki vedota myyntisaatavan panttaukseen, kun nahat oli toimitettu huutokauppayhtiölle mutta niitä ei ollut ehditty myydä ennen konkurssin alkua. TakSL 14 § KS 33 § 3 mom Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Taustaa Turkistarhausta harjoittanut Oy A (A) asetettiin omasta hakemuksestaan konkurssiin 16.6.

Asia I A oli kautta 1998 - 1999 koskevassa nahkatoimitussopimuksessa 25.6./6.7.1998 (nahkatoimitussopimus; tili 15729) sitoutunut toimittamaan tarhaltaan Turkistuottajat Oyj:lle (T) sopimuksen mukaiset määrät turkisnahkoja myytäväksi. Sopimusehtojen mukaan A antoi vastuistaan T:lle panttioikeuden A:n sille toimittamiin nahkoihin sekä niiden myynnistä syntyviin saataviin ja suorituksiin. A toimitti sopimuksessa tarkoitetut nahat T:lle useammassa erässä 20.11.1998 - 16.4.
A ja Himangan Osuuspankki (pankki) olivat 14.7.1998 tehdyllä sopimuksella sopineet, että pankki myöntää A:lle 2 500 000 markan määräisen kausirahoitusluoton. Vakuuksien osalta oli sovittu muun ohella seuraava: "A antaa pankilta saamansa luoton vakuudeksi pankille jälkipanttioikeuden T:lle aiemmin tai kasvatus- ja myyntikaudella 1998/1999 (1.7.1998 - 31.10.1999) toimittamiin nahkoihin sekä A:lle nahkojen myynnistä syntyviin saataviin ja suorituksiin T:ltä." Jälkipanttisopimuksessa oli T:n 9.7.1998 päiväämä merkintä, jonka mukaan T oli saanut tiedon edellä olevasta jälkipanttioikeudesta ja hyväksyi sopimuksen ehdot sekä sitoutui tilittämään sopimukseen liittyvät suoritukset. Luotosta 4.8.1998 tehdyn velkakirjan mukaan laina tuli maksaa takaisin kertalyhennyksenä 31.3.
A:n 4.8.1998 antaman yleispanttaussitoumuksen panttauslausekkeen mukaan pankille pantattiin A:n "25.6./6.7.1998 T:n kanssa tekemän toimitussopimuksen tarkoittamat nahat (10.000 ketunnahkaa, 10.000 urosminkinnahkaa ja 10.000 naarasminkinnahkaa), edellä mainittujen nahkojen myynnistä syntyvät saatavat ja suoritukset, edellä mainittuun toimitussopimukseen liittyvät nahkatilit T:ssä sekä pankissa T:n nahkatilityksiä varten avattu tili (numero mainittu), jolle tilille tilitykset on maksettava". Nahat toimitettiin T:lle 20.11.1998 - 16.4.
T tilitti toimitettujen nahkojen myynnistä kertyneitä myyntituloja panttaussitoumuksessa määrätylle pankkitilille useassa erässä 10.12.1998 - 28.10.
Lisäksi T suoritti 26.5.1999 pankkitilille 850 000 markan nahkaennakkomaksun. Pankki nosti lainasaatavansa suoritukseksi pankkitilillä olevia varoja useassa erässä ja viimeisen kerran ennen konkurssin alkamista 1.6.1999 nostojen yhteismäärän ollessa 2 610 047 markkaa. A:n velka tuli kokonaan maksetuksi. Asia III A oli sopimuksella 22.9./5.10.1998 (nahkatoimitussopimus; tili 14334) sitoutunut toimittamaan tarhaltaan T:lle sopimuksen mukaiset määrät turkisnahkoja myytäväksi. Sopimusehtojen mukaan A antoi vastuistaan T:lle panttioikeuden A:n sille toimittamiin nahkoihin sekä niiden myynnistä syntyviin saataviin ja suorituksiin. A toimitti sopimuksessa tarkoitetut nahat T:lle useammassa erässä 5.12.1998 - 28.5.
Pankki antoi A:lle velkakirjan 5.10.1998 mukaisesti 1 500 000 markan lainan, joka myöhemmin muutetun maksusitoumuksen mukaisesti tuli maksaa takaisin 375 000 markan määräisin tasalyhennyksin 30.9.1999, 31.10.1999, 30.11.1999 ja 31.12.
Samana päivänä A:n antaman erityispanttaussitoumuksen mukaan pankille luovutettiin pantiksi A:n "22.9.1998 T:n kanssa tekemän toimitussopimuksen tarkoittamat minkinnahat (yhteensä 10.000 kappaletta), edellä mainittujen nahkojen myynnistä syntyvät saatavat ja suoritukset, edellä mainittuun toimitussopimukseen liittyvät nahkatilit T:ssä sekä pankissa T:n nahkatilityksiä varten avattu tili (numero mainittu), jolle tilitykset on maksettava". Valtiontakuukeskus, sittemmin Finnvera Oyj (F) antoi 30.9./5.10.1998 takaussitoumuksen pankin A:lle antamaan luottoon. Pankki ja A hyväksyivät 5.10.1998 takaussitoumuksen ehdot, joiden mukaisesti luoton vakuudet tuli siirtää F:lle sen suoritettua takauskorvauksen. T tilitti toimitettujen nahkojen myynnistä kertyneitä myyntituloja panttaussitoumuksessa määrätylle pankkitilille useassa erässä 12.1.1999 - 24.2.
Pankki nosti 8.7.1999 lainasaatavansa suoritukseksi pankkitilillä olevia varoja 460 439 markkaa. F maksoi 6.7.1999 takaajana pankille 1 072 197 markkaa ja tämän jälkeen pankki maksoi 1.2.2000 pankkitililtä F:lle 317 872 markkaa. Konkurssipesän kanne Kokkolan käräjäoikeudessa Asia I A:n konkurssipesä vaati kanteessaan, siltä osin kuin asiassa on enää kysymys, että pankki velvoitetaan palauttamaan konkurssipesälle pankille ennakkomaksuna suoritettu 850 000 markan velan maksu. Tehdyt panttaukset olivat pätemättömiä ja pankki oli velvollinen palauttamaan pantatuksi katsomastaan omaisuudesta saamansa varat. Toissijaisesti velan maksu oli peräytettävä takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (takaisinsaantilaki) 5 §:n nojalla, koska pankkia oli panttaussitoumuksilla sopimattomasti suosittu muiden velkojien kustannuksella. Tätä osoitti muun muassa julkivarmistuksen viivästyminen ja pantin käyttämiseen liittyvät kanteessa mainitut poikkeukselliset järjestelyt. Joka tapauksessa velan maksu oli tapahtunut nahkatoimitukseen perustuvan saatavan siirrolla eli tulevaisuudessa syntyvällä myyntitulolla, joten kyse oli epätavallisella maksuvälineellä maksusta. Maksu oli myös huomattavamääräinen pesän noin 1,5 - 2 miljoonan markan varoihin nähden. Velan maksu oli siten peräytettävä takaisinsaantilain 10 §:n nojalla. Ennakkomaksu oli peräytettävä myös takaisinsaantilain 14 §:n perusteella, koska panttauksen julkivarmistus oli viivästynyt. Nahat, joiden perusteella ennakkomaksu oli suoritettu, oli toimitettu T:lle 16.4.1999, jota oli aikaisintaan pidettävä panttauksen pätevänä julkivarmistushetkenä. Julkivarmistusta ei ollut tehty ilman aiheetonta viivytystä, kun panttaussopimus oli tehty jo 14.7.
Asia III Konkurssipesä vaati, että pankki velvoitetaan suorittamaan konkurssipesälle 307 873 markkaa korkoineen sekä 317 872 markkaa korkoineen ja että F velvoitetaan korvaamaan viimeksi mainittu määrä yhteisvastuullisesti pankin kanssa. Toimitussopimuksen tarkoittamien nahkojen ja myyntitulojen panttaus ei ollut sitova ja tehokas asiassa I mainituilla perusteilla. A tai pankki eivät olleet myöskään ilmoittaneet panttauksesta T:lle, joten julkivarmistusta ei ainakaan ollut tehty. Pankki ja F olivat siten velvolliset palauttamaan pätemättömän panttauksen perusteella velasta saamansa suoritukset. Konkurssipesä katsoi maksujen peräytyvän takaisinsaantilain säännösten perusteella. Konkurssin alkamisen jälkeen tapahtuneella kuittauksella oli pankkia sopimattomasti suosittu muiden velkojien kustannuksella ja aiheutettu näille vahinkoa, kun varoja oli kuitattu pankin saatavan suorittamiseen. Nahkatilille tulleista varoista 307 873 markkaa oli kertynyt konkurssia edeltäneiden kolmen kuukauden aikana. Mikäli maksu olisi tapahtunut ennen konkurssia, se olisi määrältään huomattavana ollut peräytettävissä. Maksujärjestelyllä oli mahdollistettu se, että pankki oli voinut konkurssin alkamisen jälkeen käyttää pankkitilille kertyneitä varoja kuittaukseen. Siten kuittaus oli peräytettävä. Konkurssin alkamisen jälkeen pankkitilille oli kertynyt 317 872 markkaa myyntitilityksistä. Varat olivat kertyneet konkurssia edeltäneiden kolmen kuukauden aikana T:lle myytäviksi toimitetuista nahoista. Julkivarmistusta ei ollut tehty ilman aiheetonta viivytystä panttaussopimuksen tekemisestä. Vastaukset Asia I Pankki kiisti kanteen. Pankille annetussa toimitussopimukseen perustuvassa nahkojen, saatavien ja suoritusten panttauksessa oli kysymys sallitusta ansaitsemattoman saatavan panttauksesta. Panttauksesta oli tehty panttausilmoitus ja panttaus oli pätevöitynyt, kun nahat oli toimitettu T:lle. Samoin nahkojen myynnistä syntyneet varat oli tilitetty pankkitilille, joka oli ollut pantattuna pankille, ja tälle panttaukselle oli annettava itsenäinen merkitys. Panttausjärjestelyssä oli ollut kyse tavanomaisesta vakuuden vaatimisesta eikä pankin suosimisesta. Panttauksen perusteella pankilla oli ollut oikeus varoihin suoritusten ajankohdista riippumatta. Kun 850 000 markan ennakkomaksu sisältyi panttauksen kohteena oleviin myyntituloihin, ei pantatuista varoista maksamisessa voinut olla kyse epätavallisen maksuvälineen käytöstä. Asia III Pankki kiisti kanteen. Pankki katsoi panttaukset päteviksi vedoten keskeisesti samoihin seikkoihin kuin kanteen I osalta. Pankki kiisti yleisen takaisinsaantiperusteen edellytysten olemassaolon. Kun panttaukset olivat olleet päteviä ja velan maksut olivat perustuneet panttauksiin, eivät pantista kertyneet suoritukset olleet loukanneet muita velkojia. F kiisti kanteen katsoen A:n panttaussitoumuksen päteväksi. Käräjäoikeuden tuomio 15.5.2001 Asia I Riidatonta oli, että pantatuksi sovitulle pankkitilille oli 26.5.1999 tullut 850 000 markan suuruinen ennakkomaksu. Riidatonta oli myös, että pantiksi oli sovittu nahat, myyntisaamiset ja nahkatilit T:ssä ja pankissa. Tarkastellessaan sitä, oliko ja missä vaiheessa pankille syntynyt sitova panttioikeus A:n omaisuuteen, käräjäoikeus totesi ensinnäkin olevan kauppakaaren 10 luvun 1 §:n 2 momentin perusteella mahdollista perustaa panttioikeus toisenkin hallussa olevaan esineeseen. Säännöksen sanamuodon perusteella panttauksen täyttyminen edellytti, että panttausilmoitus tehdään siinä vaiheessa, kun pantiksi tarkoitettu esine oli jo toisen hallussa. Nyt kyseessä olevassa asiassa panttausilmoitusta ei ollut tehty sen jälkeen, kun nahat oli toimitettu T:lle, joten pankki ei saisi konkurssivelkojiin nähden suojaa, vaikka panttausta nahkojen suhteen pidettäisiin kauppakaaren 10 luvun tarkoittamana irtaimen esineen panttauksena. Käräjäoikeuden mukaan panttaus ei ollut irtaimen panttina täyttynyt konkurssivelkojia sitovasti, kun nahat oli luovutettu T:lle. Käräjäoikeus totesi, että asianosaisten keskenkin panttaus oli nahkojenkin suhteen tosiasiassa tarkoitettu saatavan panttaukseksi. Toimitussopimuksesta 25.6./6.7.1998 ei kuitenkaan ollut pääteltävissä, että T:tä voitaisiin pitää nahkojen ostajana tai että A:lla olisi rahamääräinen saamisoikeus T:ltä ainakaan ennen nahkojen myyntiä. Siten T:tä ei voitu pitää velkakirjalain 31 §:n 1 momentissa tarkoitettuna velallisena, jolle saatavan panttauksesta oli voitu konkurssivelkojia sitovasti ilmoittaa. Pankki ei ole voinut saada suojaa konkurssivelkojiin nähden ainakaan sillä perusteella, että saatavan panttauksesta oli etukäteen ilmoitettu T:lle ja nahat olivat tulleet toimitetuiksi yhtiön haltuun. Yhteenvetona käräjäoikeus totesi, että konkurssivelkojiin nähden sitovaa panttioikeutta ei ollut voinut syntyä ennen kuin varat oli tilitetty pankissa olleelle nahkatilille. Oikeuskäytännössä oli hyväksytty, että pankkitilillä olevia varoja voitiin pitää panttina. Siten pankilla oli voinut olla omasta saatavastaan panttioikeus hallussaan oleviin velallisen varoihin. Nyt kysymyksessä olevassa asiassa oli riidatonta, että pankissa ollut tili oli sovittu pantiksi. Rahavarat olivat siirtyneet pankkitilille ennen konkurssin alkamista. Panttaus oli täyttynyt kun rahat eli 850 000 markkaa oli 26.5.1999 tilitetty pankkitilille. Siten panttaus olisi sitonut konkurssivelkojia, jos varat olisivat olleet tallella konkurssin alkaessa, ellei asiassa ollut edellytyksiä pantin peräyttämiselle. Käräjäoikeus lausumillaan perusteilla katsoi, että A oli ollut takaisinsaantilain 5 §:n edellyttämällä tavalla maksukyvytön ja että pankki oli tiennyt maksukyvyttömyydestä. Käräjäoikeus totesi, että nahkojen toimitussopimuksen perusteella nahkaennakkoa maksettiin niiden nahkojen perusteella, jotka A oli toimittanut T:lle myytäviksi. Tästä oli suoraan pääteltävissä, että nahkaennakkoa maksettiin vielä myymättömänä olevista nahoista. Siten selvää oli, että pankki ei olisi ilman ennakkomaksua saanut konkurssivelkojia sitovaa panttioikeutta niihin 850 000 markkaan, jotka ennakkomaksuna oli siirretty pantatuksi sovitulle pankkitilille ja käytetty velan maksuun. T:n selvityksestä ilmeni, että kysymyksessä oleva nahkaennakko oli ainoa nahkaennakkona maksettu suoritus, joten nahkaennakon maksaminen oli ollut poikkeuksellista A:n ja T:n välisessä sopimussuhteessa. Ennakkomaksun nostaminen oli myös tapahtunut tilanteessa, jossa pankki oli tiennyt A:n uhkaavasta konkurssista. Ennakkomaksun poikkeuksellisuuden ja nostamisajankohdan vuoksi ja koska pankki ei olisi ilman ennakkomaksua saanut panttioikeutta pankkitilille tulleisiin 850 000 markkaan, käräjäoikeus katsoi, että ennakkomaksun nostaminen ja siihen perustuva velan maksu oli oikeustoimi, jolla oli sopimattomasti suosittu pankkia. Käräjäoikeuden mukaan ennakkomaksussa oli kysymys siitä, että T oli antanut A:lle velkaa toimitussopimuksen ehtojen mukaisesti. T:lle oli syntynyt sille toimitettuina olleisiin nahkoihin käteispanttioikeus ennakkomaksun muodossa annetun velan vakuudeksi. Tämän seurauksena nahkojen myynnistä kertyneistä varoista 850 000 markkaa oli jäänyt yleisen velkojatahon ulottumattomiin. Saman oikeustoimen eli ennakkomaksun nostamisen seuraus oli ollut myös se, että pankki oli saanut panttioikeuteen perustuvan maksusuorituksen A:n velalle. Koska sitovaa panttioikeutta ei olisi syntynyt ilman poikkeuksellista ennakkomaksun nostamista, oli yleiselle velkojataholle aiheutunut vahinkoa ennakkomaksusta ja siihen perustuneesta velan maksusta. Siten käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että pankki oli tietoisena A:n konkurssiuhasta nopeuttanut panttauksen täyttymistä ja siihen perustunutta maksusuoritusta nostamalla ennakkomaksun. Siten pankkia oli sopimattomasti suosittu toisten velkojien kustannuksella. Sen vuoksi 850 000 markan määräinen velan maksu peräytettiin. Ennakkomaksua koskeviin vaihtoehtoisiin tai toissijaisiin kanneperusteisiin käräjäoikeus ei pitänyt tarpeellisena ottaa kantaa. Asia III Käräjäoikeus katsoi, ettei asiassa I lausutuin perustein panttauskuviota voitu kokonaisuudessaan pitää takaisinsaantilain 5 §:ssä tarkoitettuna sopimattomana oikeustoimena. Muutoin asiassa esitetyistä kanneperusteista käräjäoikeus lausui seuraavaa. Konkurssin alkamisen jälkeen 8.7.1999 tapahtunut kuittaus Riidatonta oli, että pankissa olleelle pantatulle tilille oli 23.
- 8.6.1999 ohjautunut varoja, joita pankki oli kuitannut 8.7.1999 kausirahoitusluoton maksuksi. Tilille oli vasta 8.6.1999 ohjautunut 303 017 markkaa. Asiassa ei ollut väitetty eikä näytetty, että varojen ohjautumisessa olisi kysymys poikkeuksellisista toimista. Siten panttausta ei ollut syytä peräyttää eikä pankilla ollut velvollisuutta palauttaa pantista velan maksuksi saamiaan varoja. F:lle 24.1.2000 tilitetyt varat Riidatonta oli, että vakuudeksi sovitulle pankkitilille oli konkurssin alkamisen jälkeen ohjautunut varoja. Vakuudet oli siirretty F:lle, joka oli sittemmin käyttänyt sille siirretyt varat takautumissaatavansa lyhentämiseen. Aiemmin mainituin perustein panttaus ei ollut täyttynyt nahkojen toimittamisella ja mahdollisella ennakkoilmoituksella. Rahat olivat tulleet pankkitilille vasta konkurssin alkamisen jälkeen, joten tilinkään panttaus ei sitonut konkurssipesää. F:lle päätyneet varat oli palautettava konkurssipesälle. Koska sekä pankki että F olivat hyötyneet panttauksesta, olivat molemmat yhdessä palautusvelvollisia. Kysymys siitä, oliko panttauksesta ilmoitettu T:lle Sen varalta että muutoksenhaun yhteydessä arvioitaisiin toisin kysymys siitä, saattoiko sitova panttaus syntyä T:lle tehdyllä ennakkoilmoituksella, käräjäoikeus otti kantaa myös siihen, oliko panttauksesta tehty T:lle julkivarmistusta tarkoittavaa ilmoitusta. Tältä osin käräjäoikeus lausui, että käyty kirjeenvaihto ja se tosiasia, että myyntituloja oli siirretty T:lle kirjeessä ilmoitetulle tilille, viittasivat siihen, että T oli saanut tiedon panttauksesta. Tämä oli riittävä näyttö panttauksesta ilmoittamisesta. Tuomiolauselma Käräjäoikeus velvoitti pankin palauttamaan konkurssipesälle 850 000 markkaa korkoineen (asia I) sekä pankin ja F:n yhteisvastuullisesti 317 872,72 markkaa korkoineen (asia III). Asian ovat ratkaisseet laamanni Pasi Vesisenaho sekä käräjätuomarit Heikki Sneck ja Kari Korpijärvi. Vaasan hovioikeuden tuomio 29.1.2003 Konkurssipesä sekä pankki ja F valittivat hovioikeuteen. Panttausten laatu, niiden pätevyys ja voimaantulo A:n ja T:n väliset panttaukset Hovioikeus totesi, että A oli 25.6./6.7.1998 ja 22.9./5.10.1998 solmittujen nahkatoimitussopimusten perusteella toimittanut T:lle nahkoja myytäväksi konkurssiyhtiö A:n lukuun. A oli mainituissa sopimuksissa ilmoittanut panttaavansa kaikki T:lle mainittujen sopimusten perusteella toimittamansa nahat sekä niiden myynnistä syntyvät saatavat ja suoritukset kaikkien sopimuksessa lueteltujen A:n vastuiden vakuudeksi. Sopimusten ehtojen mukaan T:n oli tullut tilittää nahkojen myynnit A:lle omat saatavansa kauppahinnasta ensin vähentäen. Nahkojen myynnistä oli siten syntynyt nahkojen huutokauppaostajilta saatavia, jotka T oli sopimuksessa sitoutunut tilittämään A:lle. T oli toiminut nahkoja myydessään A:n lukuun eikä siis nahkojen ostajana. Tämän vuoksi T:n nahkojen myynnin perusteella syntyneessä tilitysvelvollisuudessa ei hovioikeuden mukaan ollut kysymys saatavasta, joka voisi olla itsenäisen panttauksen kohteena, vaan omaisuudesta, joka oli tullut pantattujen nahkojen sijaan (surrogaatti). A:n hallussa olleiden nahkojen panttaus ei ollut ollut pätevä ennen nahkojen luovutusta T:lle. Panttaus A:n ja T:n välillä oli pätevöitynyt vasta sitä mukaa kun nahkoja oli toimitettu T:lle (hallinnan luovutuksella tapahtuva julkivarmistus). Konkurssiyhtiön sekä pankin ja F:n väliset panttaukset Koska pankin ja F:n 14.7.1998 ja 5.10.1998 A:n kanssa tekemiin panttaussopimuksiin perustuvassa panttioikeudessa oli kyse jälkipanttioikeudesta T:n haltuun tulevaan panttauksen kohteeseen, oli niidenkin hyväksi sovitussa panttioikeudessa kyse nahkojen ja niiden sijaan tulleen omaisuuden panttauksesta. Pätevä panttioikeus oli siten pankin ja F:n hyväksi syntynyt sitä mukaa kun A oli toimittanut nahkoja T:lle, mikäli panttauksesta oli ilmoitettu asianmukaisesti T:lle (julkivarmistus). T:n pankissa oleville tileille tilittämien myyntitulojen osalta kysymys oli itsenäisen panttioikeuden omaavan talletustilisaatavan panttauksesta, joka käräjäoikeuden mainitsemin perustein joka tapauksessa sitoi konkurssipesää ennen konkurssin alkua tileille tulleiden suoritusten osalta. Mikäli panttaukset eivät näille tileille tulleiden varojen osalta olleet pätevästi aiemmin syntyneet, oli panttauksen julkivarmistus tapahtunut vasta kun nahkojen myyntitulot oli siirretty pankin tilille. Julkivarmistuksen toteuttaminen asiassa I Hovioikeus totesi, että ennakollinen panttausilmoitus oli pantiksipanijaa ja pantinsaajaa sitovalla tavalla mahdollista tehdä kauppakaaren 10 luvun 1 §:n 2 momentin sanamuodosta huolimatta myös sellaisesta irtaimesta omaisuudesta, jota ei sopimuksen tekohetkellä ollut olemassa tai joka ei vielä silloin ollut pantiksipanijan hallinnassa. Tähän nähden ja koska kauppakaaren 10 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan tarkoitus oli mahdollistaa myös kolmannen hallussa olevan irtaimen omaisuuden panttaaminen, hovioikeus katsoi, toisin kuin käräjäoikeus, että kolmannen haltuun myöhemmin tulevaa irtainta omaisuutta koskeva panttausilmoitus oli voitu tehdä pätevästi jo ennen kuin tämä kolmas sai omaisuuden haltuunsa. Tätä johtopäätöstä tehdessään hovioikeus oli ottanut huomioon myös sen, että oikeuskirjallisuudessa nykyisin vallitsevan käsityksen mukaan myös tulevaisuudessa syntyvän saatavan panttaaminen etukäteisilmoituksella velalliselle oli mahdollista silloin, kun tuleva velallinen oli jo osapuolten tiedossa. Koska kaikki nahat oli toimitettu T:lle jo ennen konkurssin alkua, olivat asiassa I panttaukset kaikilta osin pätevöityneet ennen konkurssin alkamista, joten pankki saattoi olla palautusvelvollinen konkurssipesälle vain takaisinsaantilain mukaisin perustein. Julkivarmistuksen toteuttaminen asiassa III Hovioikeus katsoi, ettei T ollut 9.7.1998 tiedoksi saamansa sopimuksen 14.7.1998 perusteella saanut konkurssiyhtiön antamaa kirjallista todistusta pankin ja F:n hyväksi 5.10.1998 perustetusta jälkipanttioikeudesta. Esittämillään perusteilla hovioikeus katsoi, että kun pankki ja F eivät olleet kyenneet esittämään selvitystä siitä, että T olisi saanut tiedon jälkipanttauksesta A:lta tai että pankki olisi esittänyt T:lle A:n kirjallisen todistuksen panttauksesta, eivät pankki ja F olleet saaneet pätevää panttioikeutta T:n haltuun toimitussopimuksen 22.9./5.10.1998 perusteella tulleisiin nahkoihin ja niiden sijaan tulleisiin rahavaroihin. Aiemmin todetun mukaisesti panttioikeus oli kuitenkin pätevöitynyt pankin tilille ennen konkurssin alkua tulleiden nahkojen myyntitilitysten osalta. Panttaukset olivat näiden osalta sitovia ja pankki oli voinut olla niiden nojalla suorittamiensa saatavien kuittaamisten osalta palautusvelvollinen konkurssipesälle vain takaisinsaantilain mukaisin perustein. Panttauksen nojalla tehtyjen suoritusten peräytyminen takaisinsaantilain säännösten nojalla Takaisinsaantilain 5 § Pankin tilille 26.5.1999 suoritettu 850 000 markan suuruinen ennakkomaksu oli suoritettu riidattomasti T:lle 16.4.1999 mennessä toimitettuja nahkoja vastaan. Koska pankin panttioikeus nahkoihin oli mainittuun ajankohtaan mennessä syntynyt, olisi pankki saanut panttioikeuden myös ennakkomaksua vastaavien nahkojen myyntituloihin ilman ennakkomaksuakin. Siten ennakkomaksun nostamisessa ei ollut kyse oikeustoimesta, jolla olisi sopimattomasti suosittu pankkia. Takaisinsaantilain 10 ja 14 § Asia I Koska nahkoja ei ollut vielä myyty T:n maksaessa 850 000 markan ennakkomaksun pantatulle tilille, ei hovioikeus katsonut suorituksen tapahtuneen pätevöityneestä pantista eli nahoista tai niiden myyntituloista, vaan suorituksessa oli ollut kyse T:n omaa panttioikeuttaan vastaan A:lle lainaamista varoista. Vaikka ennakkomaksu oli suoritettu sinänsä itsenäisen panttioikeuden omaavalle tilille, ei pankki edellä mainitusta syystä ollut saanut panttioikeutta sanottuun tiliin ennakkomaksun määrän osalta. Pankissa ollut velka oli 1.6.1999 riidattomasti kuitattu maksetuksi muun muassa mainitulla 850 000 markan ennakkomaksulla. Kysymys oli siten mainitun määrän osalta ollut muusta kuin pätevästä pantista tapahtuneesta velan maksusta. Maksu oli suoritettu myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen takaisinsaantilain 2 §:ssä tarkoitettua määräpäivää. Tehty suoritus oli ollut konkurssipesän varoihin nähden huomattava eikä sitä voitu pitää myöskään tavanomaisena ottaen huomioon, että ennakkomaksu oli ollut A:n ja T:n välisessä suhteessa poikkeuksellinen. Asia III Hovioikeus totesi asiassa olevan riidatonta, että pankki oli muun muassa ennen konkurssin alkua kertyneillä 307 873 markalla kuitannut 8.7.1999 eli konkurssin alkamisen jälkeen omia saataviaan maksetuksi. Koska velan maksu konkurssin alkamisen jälkeen oli perustunut ennen konkurssin alkua pätevöityneeseen panttaukseen, maksun peräytymistä oli tarkasteltava takaisinsaantilain 14 §:n perusteella. Pantiksi sovitulle tilille oli kolme kuukautta ennen konkurssin alkua 8.4.1999, 27.4.1999 ja 8.6.1999 tullut yhteensä 307 873 markkaa, millä määrällä pankki oli 8.7.1999 kuitannut saatavaansa. Panttaukset olivat vasta tällöin pätevöityneet. Velan annosta ja panttauksesta oli sovittu jo 5.10.1998 tehdyllä erityispanttaussitoumuksella eli panttaus oli tullut muita velkojia kohtaan sitovaksi vasta 6 - 8 kuukauden kuluttua tämän ajankohdan jälkeen. Asiassa ei ollut esitetty hyväksyttävää syytä sille, että panttauksen suorittamiseksi tarpeelliset toimet olisi voitu katsoa suoritetuiksi ilman aiheetonta viivytystä. Pankin saatavansa suorittamiseksi 8.7.1999 kuittaamat 307 873 markkaa oli siten peräytettävä takaisinsaantilain 14 §:n nojalla. Tuomiolauselma Asian I osalta hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta. Asian III osalta hovioikeus velvoitti pankin palauttamaan konkurssipesälle käräjäoikeuden määräämän palautusvelvollisuuden lisäksi 51 780,60 euroa (307 873 markkaa) korkoineen. Muilta osin hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kalervo Auerma, Seppo Männikkö ja Kaija Suvilehto-Nieminen. Esittelijä Pasi Vihla. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa Valituslupa myönnettiin. Pankki ja F vaativat yhteisessä valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin ne on tuomittu maksuvelvollisiksi konkurssipesälle ja että konkurssipesän kanne hylätään. Konkurssipesä vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut asian I osalta Tausta Nahkatoimituksia koskeva sopimus
Turkistarhausta harjoittanut A ja T tekivät 25.6./6.7.1998 päivätyn nahkatoimituksia koskevan sopimuksen (tarhatili 15729), jonka mukaan A sitoutui toimittamaan T:lle vuoden 1998 turkisnahkasadostaan myytäväksi sopimuksessa luetellut määrät nahkoja. Sopimuksessa oli myös määrätty nahkojen toimitusajat. Sopimuksen mukaan toimitetut nahat myydään ja lajitellaan A:n lukuun T:n toimesta.
Sopimuksessa A antoi vakuudeksi sopimukseen perustuvista velvoitteista sekä siinä luetelluista mahdollisista muista vastuista T:lle panttioikeuden A:n T:lle toimittamiin nahkoihin sekä näiden myynnistä syntyviin saataviin ja suorituksiin. Sopimus kausirahoituksesta ja panttauksesta
A, pankki ja Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal - SSP Oy (Arsenal) tekivät 14.7.1998 sopimuksen kausirahoituksesta, panttauksesta ja pantin säilyttämisestä. Sopimuksen mukaan pankki ja Arsenal myönsivät kumpikin A:lle 2 500 000 markan kausirahoitusluoton. Luotot erääntyivät kokonaisuudessaan maksettaviksi 31.3.
Sopimuksen mukaan A:n tuli käyttää luottojen perusteella saadut varat välttämättömien kasvatuskauden menojen maksuun.
Kausirahoitussopimuksessa A sitoutui panttaamaan pankille ja Arsenalille velkojensa maksamisen yhteiseksi vakuudeksi 25.6./6.7.1998 T:n kanssa tekemänsä toimitussopimuksen tarkoittamat nahat, nahkojen myynnistä syntyvät saatavat ja suoritukset, mainittuun toimitussopimukseen liittyvät nahkatilit T:ssä sekä T:n nahkatilityksiä varten pankissa avatun pankkitilin nro -
Sopimuksen mukaan T:n kanssa ei ollut tehty eikä tehdä ennakkorahoitussopimusta. Sopimus jälkipanttioikeudesta
Samana päivänä kausirahoitussopimuksen kanssa A, pankki ja Arsenal tekivät sopimuksen, jolla A antoi viimemainituille edunsaajille näiltä saamansa luoton vakuudeksi jälkipanttioikeuden A:n T:lle aiemmin tai kasvatus- ja myyntikaudelle 1998/1999 (1.7.1998 - 31.10.1999) toimittamiin nahkoihin sekä A:lle nahkojen myynnistä syntyviin saataviin ja suorituksiin T:ltä. Sopimuksessa todettiin, että T:llä oli ensisijainen panttioikeus mainittuihin nahkoihin, saataviin ja suorituksiin. Sopimuksessa sovittiin myös, että saamansa jälkipanttioikeuden nojalla edunsaajilla oli A:ta kuulematta oikeus nostaa A:lle maksettaviksi tarkoitetuista huutokauppatilityssuorituksista 100 prosenttia. Sopimuksella A siirsi samalla edunsaajille oikeuden nostaa A:ta kuulematta myös mainitulla kasvatus- ja myyntikaudella tulevista ennakkomaksueristä 100 prosenttia. Sopimukseen liittyi T:n 9.7.1998 päivätty merkintä, jossa T ilmoitti saaneensa jälkipanttioikeudesta ja siirrosta tiedon ja hyväksyvänsä sopimuksen ehdot sekä jossa se ilmoitti sitoutuvansa tilittämään sopimukseen liittyvät suoritukset edunsaajan ilmoittamalle tilille nro -
Luotto ja panttaus
A:n hyväksymän, 4.8.1998 päivätyn velkakirjan mukaan A sai pankilta 2 500 000 markan lainan, jonka A nosti eri erissä 4.
- 4.9.1998 välisenä aikana. Samana päivänä antamallaan pankille ja Arsenalille osoitetulla yleispanttaussitoumuksella A antoi pantiksi nahkatoimitussopimuksessa 25.6./6.7.1998 tarkoitetut nahat, nahkojen myynnistä syntyvät saatavat ja suoritukset, toimitussopimukseen liittyvät nahkatilit T:ssä sekä pankissa T:n nahkatilityksiä varten avatun pankkitilin nro -24504, jolle tilitykset tuli maksaa. Nahkojen toimitus ja T:n tilitykset
A toimitti toimitussopimuksen mukaiset nahat T:lle seitsemässä eri erässä aikavälillä 20.11.1998 - 16.4.
T maksoi nahkatoimitussopimukseen perustuvia, kasvatuskautta 98/99 koskevia rahatilityksiä pankkitilille -24504 kahdeksassa erässä 10.12.1998 - 28.10.1999 yhteensä 3 281 450 markkaa. Tämän lisäksi T maksoi pankkitilille 26.5.1999 kasvatuskautta 98/99 koskevaa nahkaennakkoa 850 000 markkaa.
Asiassa ei ole esitetty selvitystä nahkojen myynnin ajankohdista. Luoton takaisinmaksu ja konkurssi
Pankkitilille -24504 tulleista varoista otettiin suorituksia A:n pankilta saaman 2 500 000 markan luoton lyhentämiseksi 18.1.1999 ja 11.3.1999 sekä 1.6.1999 lainan jäljellä ollutta pääomaa vastaava määrä 1 418 375 markkaa sekä suorituksia korkojen ja kulujen kattamiseksi niin, että kyseinen luotto tuli kokonaisuudessaan maksetuksi näillä suorituksilla.
A asetettiin omasta hakemuksestaan konkurssiin 16.6.
Kysymyksenasettelu
Korkeimmassa oikeudessa on asian I osalta enää kysymys siitä, voidaanko pankin 1.6.1999 tilillä -24504 olleista varoista saama kausirahoitusluoton loppupääoman, korkojen ja kulujen maksu peräyttää konkurssipesään siltä osin kuin varat olivat peräisin T:n tuolle tilille 26.5.1999 maksamasta 850 000 markan nahkaennakon suorituksesta. Konkurssipesä on tältä osin vedonnut muun muassa siihen, että pankin saama maksu oli tapahtunut myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen A:n konkurssitakaisinsaannin määräpäivää ja sen määrä oli pesän varoihin nähden huomattava ottaen huomioon, että konkurssipesän vapaat varat olivat noin 1,5 - 2 miljoonaa markkaa.
Pankki ei ole kiistänyt sitä, etteikö mainittu velan maksu sinänsä täyttäisi takaisinsaantilain 10 §:ssä maksun peräyttämiselle säädettyjä edellytyksiä. Tätä seikkaa ei voidakaan pitää riitaisena. Pankki on kiistänyt konkurssipesän peräyttämisvaatimuksen vedoten siihen, että pankilla on ollut edellä selostettujen panttausten perusteella luotolleen turvaava vakuus. Velan maksun johdosta ei siten pankin käsityksen mukaan ole aiheutunut muille velkojille vahinkoa eikä takaisinsaantivaatimus voi menestyä. Pankille oli pantattu nahkojen myyntitulot, joihin myös 850 000 markan suoritus sisältyi. Ennen konkurssin alkua T:lle toimitettujen nahkojen myyntitulot kuuluivat pantinsaajalle.
Pankki on lisäksi vedonnut nahkojen, nahkatilin ja pankkitilin panttaukseen sekä pankkitilin osalta kuittausoikeuteensa.
Konkurssipesä on vuorostaan kiistänyt sen, että pankilla olisi ollut saatavastaan maksun turvaava vakuus ja että pankki voisi panttaukseen vetoamalla välttyä maksun peräytymiseltä. Kun mainittu 850 000 markan ennakko maksettiin pankkitilille, sitä summaa vastaavaa määrää nahkoja ei vielä silloin ollut myyty eikä pankki sen vuoksi voinut vedota myyntitulojen panttaukseen. Konkurssipesä onkin katsonut, että T on pankin pyynnöstä lainannut varat A:lle ja suorittanut ne ennakkona A:n tilille. Ennakkomaksun kuuluminen panttauksen piiriin
Asiassa on riidatonta, että kyseinen pankkitilille maksettu suoritus ei ollut kertynyt jo tapahtuneista nahkojen myynneistä ja sellaisiin myynteihin perustuneista huutokauppatilityksistä. Hovioikeus on tämän vuoksi katsonut, että suoritus ei ole tapahtunut pantista eli nahoista ja niiden myyntituloista, vaan että suorituksessa on ollut kyse T:n omaa panttioikeuttaan vastaan A:lle lainaamista varoista.
Korkein oikeus toteaa, että mainittu ennakkomaksu liittyy 25.6./6.7.1998 tehtyyn, kasvatuskautta 98/99 koskevaan nahkatoimitussopimukseen. Edellä kerrotut panttaussitoumukset osoittavat osapuolten tavoitelleen järjestelyä, jossa T:lle toimitetut nahat ja niiden myynnistä syntyvät saatavat ja T:n tilitykset A:lle kuuluisivat pankin hyväksi tehtyjen panttausten piiriin. Ennakkoa on maksettu T:lle toimitettujen mutta vielä myymättä olleiden nahkojen sittemmin kertyvien myyntitulojen perusteella. T on vähentänyt A:lle suorittamaansa ennakkoa vastaavan määrän niistä myyntituloista, jotka muutoin olisi myynnin jälkeen tilitetty A:n tilille ja silloin voitu käyttää pankin saatavan suoritukseksi. Näin ollen ennakon maksamisessa on tosiasiassa ollut kysymys järjestelystä, jolla pantiksi tarkoitettua A:n omaisuutta on panttaussopimusten mukaisesti käytetty pankin myöntämän kausirahoitusluoton maksuun. Jos A olisi juuri ennen ennakkomaksua asetettu konkurssiin, ei pankin asema olisi ollut velkojana olennaisesti erilainen, sillä panttaussopimuksen mukaan pankilla oli jälkipanttioikeus T:lle toimitettuihin mutta vielä myymättä olleisiin nahkoihin, ja pankilla olisi ollut jälkipanttioikeuden perusteella oikeus saada suoritus sellaisista nahoista sen jälkeen, kun T:n saatavat oli maksettu. Näin ollen, vaikka kyseinen rahamäärä oli suoritettu A:n tilille ennen kuin sitä vastaavia myyntituloja oli kertynyt nahkojen myynnistä, ei tämä seikka vielä sinänsä merkitse, etteikö pankki voisi vedota panttauksiin peräyttämisvaatimuksen torjuakseen. Olennaista onkin sen arviointi, olivatko panttausjärjestelyt ylipäänsä muihin velkojiin nähden tehokkaita ja olisiko pankki niiden nojalla ilman mainittua ennakkomaksuakin joka tapauksessa saanut saatavalleen vastaavan suorituksen. Nahkojen panttauksen sitovuus ja peräyttäminen
Tältä osin on ensin tarkasteltava pankin asemaa nahkojen jälkipantin saajana. Tällöin on huomattava, että konkurssipesän kanne on perustunut siihen, että T oli maksanut ennakkomaksun 16.4.1999 T:lle toimitettuja nahkoja vastaan. Pankki ei ole tätä seikkaa sinänsä kiistänyt; sen mukaan ratkaisevaa oli näet, että ennen konkurssin alkua toimitettujen nahkojen myyntitulot kuuluivat joka tapauksessa panttauksen piiriin ja että nahkojen toimitusajankohdalla ei ollut muussa suhteessa merkitystä. Pankin on väittäessään, että sillä on ollut maksun turvaava esinevakuus, kyettävä tarvittaessa näyttämään, että sen hyväksi tehty panttaus on joka suhteessa tehokas. Kun konkurssipesä on nimenomaan väittänyt, että edellä mainitut nahat oli toimitettu T:lle takaisinsaantilain 14 §:ssä tarkoitettuna kolmen kuukauden takaisinsaantiaikana, on pankin kyettävä siis näyttämään, että näin ei ole ollut. Pankki ei kuitenkaan ole edes väittänyt saati millään tavalla näyttänyt kysymyksessä olevan suorituksen perustuneen mainittua toimituserää edeltäneisiin nahkatoimituksiin. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, riippumatta siitä, mitä hovioikeuden tuomion perusteluissa on lausuttu asian II osalta, mistä asiasta ei ole enää Korkeimmassa oikeudessa kysymys, että mainittu 850 000 markan suoritus on maksettu A:n tilille 16.4.1999 toimitettujen nahkojen perusteella.
Konkurssipesän mukaan pankki ei voi vedota 16.4.1999 T:lle toimitettuja nahkoja koskevaan jälkipanttioikeuteensa. Mainitut nahat on toimitettu myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen määräpäivää. Ainakin tämän toimituserän osalta julkivarmistus oli viivästynyt, sillä nahkojen hallintaa ei ollut luovutettu T:lle ensisijaisena pantinhaltijana takaisinsaantilain 14 §:ssä säädetyllä tavalla ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun A:n velka pankille oli syntynyt. Sen vuoksi nahkojen panttaus olisi voitu tuomita perääntymään mainitun lainkohdan perusteella, jos pantti olisi ollut pantinsaajan hallussa konkurssin alkaessa. Pankki on puolestaan katsonut, että nahat oli luovutettu T:lle heti eläinten kasvukauden ja nahkomisen jälkeen. Nahkoja ei olisi voitu aiemmin luovuttaa pantinhaltijalle. Siten mitään viivytystä ei ollut tapahtunut eikä vakuutta olisi voitu peräyttää.
Korkein oikeus toteaa, että konkurssipesän väite julkivarmistuksen viivästymisestä koskee nahkojen toimittamista ensipantinhaltijana olleelle T:lle. Jälkipanttioikeudesta pankille on ilmoitettu panttaussopimuksen mukaan ensisijaiselle pantinsaajalle eli T:lle jo heinäkuussa
Myös pankin vakuusoikeuden osalta julkivarmistus on toimitettu kuitenkin lopullisesti vasta, kun nahkojen hallinta on siirtynyt T:lle ensipantinsaajana, sillä vasta tuolloin on syntynyt se panttioikeus, jota jälkipanttioikeus edellyttää.
Takaisinsaantilain 14 §:n mukaan vakuus voidaan peräyttää, vaikka vakuudesta olisi sovittu velan syntyessä, jos pantin hallintaa ei ollut luovutettu tai muita vakuusoikeuden syntymisen vaatimia toimia tehty ilman aiheetonta viivytystä velan syntymisen jälkeen. Tämän vaatimuksen sisällyttämistä lakiin pidettiin lain esitöissä (HE 102/1990 vp) perusteltuna erityisesti siksi, että vakuusoikeuksille ominainen julkisuus saataisiin syntymään mahdollisimman pian velan oton ja vakuusjärjestelyistä sopimisen jälkeen. Mitään määräaikaa, jonka kuluessa vakuusoikeus olisi velan syntymisen jälkeen ehdottomasti perustettava, ei pidetty kuitenkaan tarkoituksenmukaisena säätää, vaan aiheettoman viivytyksen olemassaolo tuli esitöiden mukaan ratkaista tapauksittain ottaen huomioon vakuustyyppi, vakiintuneet menettelytavat ja kulloinkin vallitsevat olosuhteet. Tältä osin hallituksen esityksessä todettiin, että käteispanttauksessa oli jo yleinen käytäntö, että pantti annetaan pantinsaajan haltuun viimeistään velan syntyessä. Siten vasta myöhemmin annettu käteispantti oli esityksen mukaan lainkohdan nojalla yleensä peräytettävissä, jollei velkoja näyttänyt, että viivyttelyyn on ollut hyväksyttävä syy (HE 102/1990 vp s. 62 - 63).
Tässä tapauksessa puheena olevat käteispanttina olleet nahat luovutettiin T:lle vasta 8 - 9 kuukauden kuluttua velaksiannon jälkeen. Mainitun ajan pituus on johtunut siitä, että rahoitus A:lle on myönnetty tulevaa kasvukautta varten ja että kasvukauden pituus nahkomisineen oli runsaat puoli vuotta. Velan syntymisen ja nahkojen luovutuksen välinen viive on siten liittynyt kyseisen elinkeinon jalostusprosessin luonteeseen.
Tästä huolimatta Korkein oikeus katsoo, että mainittua usean kuukauden viivettä ei voida pitää vakuuden peräytymisen edellytysten kannalta hyväksyttävänä. Niin kuin takaisinsaantilain esitöissäkin on edellä viitatuin tavoin todettu, lähtökohtana on, että käteispantti luovutetaan heti velaksiannon yhteydessä. Tässä tapauksessa kaikki nahkottaviksi tarkoitetut eläimet eivät ehkä olleet edes syntyneet velkaa annettaessa, ja joka tapauksessa eläinten kasvukausi, jonka aikana panttauksen kohde eli turkisnahat vasta tuotetaan, luo pitkän epävarmuustilan. Sovittu panttaus ei ole tuona aikana kohteen hallinnan perusteella muiden velkojien havaittavissa. Myöskään tulevan pantinsaajan oma asema ei ole turvattu. Eläimet saatetaan esimerkiksi ulosmitata tarhaajan muista veloista. Vaikeuksia saattaa aiheutua myös sen arvioimisesta, milloin nahkojen hallinta olisi luovutettavissa pantinsaajalle. Vaikka nahkojen hallinta luovutettaisiin pantinsaajalle niin pian kuin se tuotantoprosessi huomioon ottaen käy päinsä, viive velan syntymisen ja panttioikeuden edellyttämän julkivarmistuksen välillä muodostuu niin merkittäväksi, ettei julkivarmistusta voida pitää takaisinsaantilain 14 §:ssä tarkoitetuin tavoin ilman aiheetonta viivytystä tehtynä. Yrityksen vaihto-omaisuuden hyödyntäminen vakuutena on tehty mahdolliseksi erikseen, yrityskiinnityksen avulla, joskin yrityskiinnityksen tuottama etuoikeus on, toisin kuin käteispantin osalta, konkurssissa rajoitettu vain määräosaan kiinnityksen kohteena olevan omaisuuden arvosta.
Edellä sanottu merkitsee, että sopiessaan kasvukauden alussa myöhemmin nahkottavien turkiseläinten turkisten panttauksesta pankki on ottanut riskin siitä, että A:ta haetaan konkurssiin nahkojen luovuttamista seuraavan kolmen kuukauden takaisinsaantiajan aikana ja vakuuden luovutusta vaaditaan peräytettäväksi.
Tässä tapauksessa viimeinen nahkaerä on toimitettu T:lle 16.4.
Edellä kohdassa 18 kerrotuin perustein pankki ei ole näyttänyt, että 850 000 markan ennakkomaksu ei olisi perustunut tähän toimitukseen. Kun nahat on toimitettu T:lle 16.4.1999 eli myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen A:n konkurssin määräpäivää eikä pantin hallintaa ole luovutettu ilman aiheetonta viivytystä velan syntymisestä, nahkojen panttaus olisi siten tältä osin voitu määrätä peräytymään takaisinsaantilain 14 §:n nojalla, jos nahat olisivat olleet myymättöminä T:n hallussa konkurssin alkaessa. Myyntisaatavien ja -suoritusten panttaus
Pankki on vedonnut myös siihen, että se olisi joka tapauksessa saanut suorituksen niistä A:n T:lle ennen konkurssin alkua toimittamiin nahkoihin perustuvista T:ltä olevista tilityssaatavista, jotka oli pantattu pankille.
Hovioikeus on katsonut, että koska T on toiminut nahkoja myydessään A:n lukuun eikä nahkojen ostajana, T:lle nahkojen myynnin perusteella syntyvässä tilitysvelvollisuudessa ei ole kyse saatavasta, joka voisi olla itsenäisen panttauksen kohteena, vaan pantattujen nahkojen sijaan tulevasta surrogaatista.
Korkein oikeus toteaa, että A:n ja T:n välisen sopimuksen mukaan toimitetut nahat myytiin A:n lukuun ja T on ollut velvollinen tilittämään nahkojen myynnit A:lle tiettyjen vähennysten jälkeen sopimuksessa mainittuun ajankohtaan mennessä. Huutokauppamyynneistä on siten syntynyt A:lle saamisoikeus T:tä kohtaan siltä osin kuin tilitys osoitti A:lle ylijäämää. Tämä saamisoikeus on ollut sellainen varallisuusarvoinen oikeus, joka voi olla itsenäisen panttauksen kohteena. Panttauksen tehokkuuden edellytykset määräytyvät tältä osin omien sääntöjensä eli saatavan panttausta koskevien säännösten mukaan. Korkein oikeus samalla katsoo, että nahkoihin kohdistuva panttioikeus suojaa pantinsaajaa vain niin kauan kuin nahat ovat myymättöminä pantinsaajan tai kauppakaaren 10 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitetun kolmannen tahon hallussa. Kun panttiomaisuus myydään tarhaajan lukuun normaalin vaihdannan yhteydessä, siis muutoin kuin panttirealisaationa, ei ainakaan myyntisaatava tai ostajan tilisuoritus voi sellaisenaan kuulua nahkojen panttauksen piiriin tai tulla pantinsaajan hyväksi pantin surrogaattina.
Pankki on katsonut, että se on saanut tilityssaatavien panttauksen perusteella suojatun aseman, kun nahat on ennen konkurssia toimitettu myyntiä varten huutokauppayhtiölle. A on tällöin täyttänyt oman suoritusvelvollisuutensa ja sen tuleva myyntisaatava on siten pankin mukaan ollut jo tuolloin ansaittu.
Korkein oikeus katsoo, ettei A:n T:hen kohdistuvan tilityssaatavan ansaitsemiseksi riitä vielä se, että A on täyttänyt ennen konkurssia oman nahkojen toimitussopimuksen mukaisen suoritusvelvollisuutensa T:lle, koska viimeksimainitun tehtävänä on sopimuksen mukaan ollut myydä nahat A:n lukuun. A:lle syntyy tilityssaatava T:ltä vasta, kun nahat myydään huutokauppaostajalle. Myös A:n muihin velkojiin nähden sitova panttioikeus tilityssaatavaan voi siten syntyä pantinsaajalle vasta nahkojen myynnin myötä. Konkurssioikeudellisista periaatteista johtuu, ettei konkurssin alettua voida enää perustaa velkojan hyväksi panttioikeutta velallisen omaisuuteen. Siten nahkojen myyntiin perustuvan tilityssaatavan osalta tehokkaan panttioikeuden syntymisen kannalta ratkaisevaa on se, että nahat on myyty ennen A:n konkurssin alkamista. T:lle toimitettujen mutta myymättä olleiden nahkojen perusteella A:lle suoritettu ennakkomaksu on ollut T:n velaksianto A:lle.
Pankki ei ole näyttänyt, että huutokauppaostajille olisi ennen konkurssin alkua myyty niin paljon nahkoja, että pankki olisi saanut joka tapauksessa 850 000 markan velan maksua vastaavan suorituksen A:n hyväksi näin kertyneestä tilityssaatavasta. Johtopäätös nahkojen ja myyntitilitysten panttauksen osalta
Edellä esitetyn perusteella ei voida katsoa, että pankin saaman, T:n A:lle suorittamaa nahkaennakkoa vastaavan 850 000 markan maksusta ei olisi voinut aiheutua vahinkoa A:n muille velkojille siitä syystä, että pankilla olisi konkurssin alettuakin ollut oikeus maksuun nahkoja koskevan jälkipanttauksen tai myyntisaatavien panttauksen perusteella. Pankkitilin panttaus
Pankki on vielä vedonnut siihen, että suoritus 26.5.1999 oli tullut A:n pankissa olevalle pankkitilille, joka oli pantattu pankin saatavien vakuudeksi. Kun pankki 1.6.1999 kuittasi tililtä kausirahoituksen loppulainan, ei tästä ole pankin mukaan voinut aiheutua vahinkoa muille velkojille, koska maksu otettiin pantatuista varoista. Joka tapauksessa pankilla oli oikeus käyttää oma lainasaatavansa A:n pankissa olevaan pankkitiliin perustuvan, pankilta olevan saatavan kuittaamiseen.
Korkein oikeus toteaa, että A:n pankissa oleva tili -24504 on avattu vain T:n nahkatilityksiä varten. Sopimuksen mukaan tilitykset oli maksettava tälle tilille. Kausirahoitussopimuksen 14.7.1998 mukaan tilille kertyvät varat oli käytettävä ensisijaisesti kausirahoitusluoton maksamiseen pankille ja Arsenalille sekä sen jälkeen A:n sekä tämän läheisyhtiöiden muiden mainituille rahoittajille olevien velkojen maksamiseen sopimuksesta tarkemmin ilmenevin tavoin. Sopimuksen mukaan pankilla oli A:ta enempää kuulematta oikeus nostaa tilille kertyvät varat ja tilittää ne sovitulla tavalla sen omien sekä Arsenalin saatavien suoritukseksi. Tarkoituksena on siten ollut turvata nahkojen myynnistä kertyvien tilitysten käyttäminen mainittujen velkojen maksamiseen ja estää A:ta käyttämästä tilille tulleita varoja muihin tarkoituksiin ilman pankin suostumusta, mitä osoittaa myös käytetty nimitys "sulkutili".
Korkein oikeus katsoo, ettei pankkitilillä ainakaan näissä olosuhteissa voi olla itsenäistä asemaa vakuutena tilipitäjänä olevan pankin hyväksi. Pankki, joka tilisuhteessa on tilinhaltijaan nähden velallisena, ei siten voi saada konkurssipesän muihin velkojiin nähden parempaa asemaa pelkästään sillä perusteella, että lainan lyhennykset oli tilitetty pantatuksi sovitun tilin kautta. Pankin kuittausoikeus
Kysymys on siten enää siitä, olisiko pankilla ollut oikeus käyttää omaa luottosaatavaansa velallisella pankkitilin perusteella olevan saatavan kuittaukseen. Konkurssisäännön 33 §:n 3 momentin mukaan velkojalla, joka on sitoutunut maksuun sellaisissa olosuhteissa, että tämä on rinnastettavissa velallisen suorittamaan velan maksuun, ei ole kuittausoikeutta siltä osin kuin tällainen maksu olisi voitu peräyttää konkurssipesään.
Tässä tapauksessa pankki on tilisuhteen perusteella sitoutunut A:lle maksuun tilille nahkatilityksistä tulleista suorituksista. Niin kuin edellä on todettu, tili on ollut nahkojen myynnistä kertyviä T:n tilityksiä varten ja ehdoiltaan sellainen, että tarkoituksena on ollut turvata nahkatilitysvarojen käyttäminen A:n pankille ja Arsenalille olevien velkojen maksamiseen. Asiallisesti tilille tullut suoritus on siten vastannut suoraan pankille itselleen tullutta maksua. Näin ollen tilille suoritettu maksu on rinnastettavissa siihen, että velallinen olisi itse suorittanut maksun. Kun maksu on suoritettu kolme kuukautta ennen konkurssin määräpäivää ja se on ollut pesän varoihin nähden huomattava eikä maksua olisi voitu myöskään pitää tavanomaisena, ei pankilla ole konkurssisäännön 33 §:n 3 momentin perusteella oikeutta vedota kuittausoikeuteen. Kuittaus olisi voitu myös peräyttää konkurssipesään takaisinsaantilain 13 §:n nojalla.
Edellä esitetyn perusteella ei voida katsoa, että pankin saaman, T:n A:lle suorittamaa nahkaennakkoa vastaavan 850 000 markan maksusta ei olisi voinut aiheutua vahinkoa A:n muille velkojille myöskään siitä syystä, että pankilla olisi konkurssin alettuakin ollut oikeus maksuun pankkitilin panttauksen tai pankin kuittausoikeuden perusteella. Näin ollen hovioikeuden tuomion lopputulosta ei ole tältä osin syytä muuttaa. Perustelut asian III osalta Tausta
A ja T tekivät 22.9./5.10.1998 nahkatoimituksia koskevan sopimuksen (tarhatili 14334), jonka mukaan A sitoutui toimittamaan T:lle vuoden 1998 turkisnahkasadostaan myytäväksi sopimuksessa luetellut määrät nahkoja. Sopimuksessa oli myös määrätty nahkojen toimitusajat. Sopimuksessa oli edellä asian I kohdalla kerrottua (kohta 2) vastaava panttaussitoumus.
A:n 5.10.1998 allekirjoittaman velkakirjan mukaan A sai pankilta 1 500 000 markan luoton. Myöhemmin muutetun maksusitoumuksen mukaan luoton takaisinmaksun viimeinen erä oli 31.12.
Valtiontakuukeskus, sittemmin F antoi 30.9.1998 takaussitoumuksensa luottoon.
A antoi 5.10.1998 allekirjoittamallaan erityispanttaussitoumuksella velkakirjan mukaisen sitoumuksensa täyttämisen vakuudeksi pantiksi toimitussopimuksen 22.9./5.10.1998 tarkoittamat nahat, nahkojen myynnistä syntyvät saatavat ja suoritukset, toimitussopimukseen liittyvät nahkatilit T:ssä sekä T:n nahkatilityksiä varten pankissa avatun pankkitilin nro -27267, jolle tilitykset tuli maksaa.
Pankki toimitti T:lle kirjeellä 5.10.1998 tilityspyynnön: "Sopimus nro
Tämän sopimuksen myynnistä syntyvät suoritukset pyydämme tilittämään pankissa olevalle tilille nro -27267, joka on avattu vain tätä sopimusta varten."
T maksoi pankkitilille -27267 suorituksia useassa eri erässä aikavälillä 12.1.1999 - 24.2.
Näitä suorituksia oli tilitetty kolmen kuukauden aikana ennen 16.6.1999 alkanutta konkurssia yhteensä 307 873 markkaa.
F suoritti pankille takaussitoumuksensa ja korvauspäätöksensä 6.7.1999 mukaisesti 1 072 197 markkaa. Pankki kuittasi 8.7.1999 pankkitililtä -27267 luoton lyhennykseksi 460 439 markkaa. Tämän jälkeen pankki 1.2.2000 siirsi tilisiirtona pankkitilin -27267 varoja F:lle 317 872 markkaa. Kysymyksenasettelu
Pankki ja F ovat vaatineet kanteen hylkäämistä kokonaisuudessaan ja siten hovioikeuden tuomion kumoamista siltä osin kuin pankin 8.7.1999 kuittaama luoton maksu on edellä mainitun 307 873 markan osalta määrätty peräytymään sekä siltä osin kuin pankki ja F on velvoitettu palauttamaan konkurssipesälle pankin F:lle 1.2.2000 siirtämät 317 872 markkaa. Näiltä osin asiassa on erityisesti kysymys siitä, oliko erityispanttaussitoumuksesta 5.10.1998 ilmenevistä panttauksista tehty laissa edellytetty ilmoitus T:lle ja onko julkivarmistus siten toteutettu niin, että panttaukset ovat A:n velkojia sitovia. Peräytymään tuomitun 307 873 markan suorituksen osalta kysymys on myös siitä, voiko pankki vedota pankkitiliä -27267 koskevaan panttioikeuteensa ja olisiko sillä ollut joka tapauksessa kuittausoikeus pankkitilillä olleisiin varoihin. Kysymys julkivarmistuksen toteutumisesta
Korkein oikeus toteaa, että nahkojen panttauksen osalta julkivarmistuksen toteutumista on arvioitava kauppakaaren 10 luvun 1 §:n 2 momentin perusteella. Tämän lainkohdan mukaan silloin, kun omistaja on myöntänyt jollekulle panttioikeuden irtaimeen omaisuuteensa ja tämä omaisuus on kolmannen eli tässä tapauksessa T:n hallussa, on tämän saatava tieto panttauksesta omistajalta taikka pantinsaajan on esitettävä kolmannelle omistajan kirjallinen todistus panttauksesta. Siltä osin kuin on kysymys A:n T:ltä olevien myyntitilityssaatavien panttauksesta, julkivarmistuksen toteutumista on puolestaan arvioitava velkakirjalain 10 ja 31 §:n säännösten perusteella. Saatavan panttaus ei ole pätevä, jollei pantin antaja tai pantin saaja ole ilmoittanut panttauksesta saatavan velalliselle. Laissa ei siis ole edellä tarkoitettujen ilmoitusten osalta asetettu erityisiä muotovaatimuksia lukuunottamatta sitä, että mainitun kauppakaaren säännöksen mukaan pantinsaajan tehdessä irtainta panttia koskevan ilmoituksen hänen on annettava kolmannelle omistajan kirjallinen ilmoitus panttauksesta.
Korkein oikeus katsoo, että vaikka panttausilmoitukselle ei ole säädetty erityistä muotovaatimusta, ilmoituksen sisällölle on kuitenkin asetettava tietyt vaatimukset. Ilmoituksesta tulee siten käydä selkeästi ilmi panttauksen kohde ja pantin saaja sekä se, että kysymyksessä on nimenomaan panttaus. Myös ilmoituksen ajankohdan tulee olla todennettavissa. Kun kyseessä on saatavan panttaus, saatavan velallinen ei panttausilmoituksen saatuaan voi pätevästi suorittaa maksua alkuperäiselle velkojalle. Sen, jonka hallussa toiselle kuuluva ja pantattu irtain on, tulee olla selvillä siitä, kenen lukuun hallussapito tapahtuu. Ulkopuolisten tahojen, kuten kilpailevien velkojien, pesänhoitajan tai täytäntöönpanoviranomaisen tulee suhteellisen vaivattomasti kyetä saamaan luotettava tieto panttauksista. Selkeyttä vaativat siten sekä panttausilmoituksen saajan että sivullisten edut. Selkeysvaatimusta voidaan pitää korostettuna, kun panttaussuhteen osapuolena on ammattimainen luotonantaja.
Tässä tapauksessa nimenomaista panttausilmoitusta ei ole T:lle erikseen tehty. Pankki ja F ovat vedonneet ensinnäkin asian I yhteydessä esitettyyn, T:lle tiedoksiannetussa jälkipanttaussopimuksessa 14.7.1998 olevaan ehtoon, jonka mukaan sopimus koski siinä mainittua nahkatiliä "sekä muita mahdollisia A:n avaamia nahkatilejä kasvatuskaudella 1998/1999". Pankki ja F ovat myös vedonneet A:n, pankin ja Arsenalin T:lle lähettämään, 19.10.1998 päivättyyn kirjeeseen, jossa todetaan, että mainittu 14.7.1998 tehty sopimus ei koske tähän asiaan III liittyvää tarhatiliä 14343, 1 600 000 markkaan saakka. Korkein oikeus katsoo, ettei tällainen yleinen, mahdollisten tulevien nahkatoimitussopimusten tarkoittamia nahkoja ja niiden myynnistä syntyviä saatavia koskeva ennakollinen panttausilmoitus, mainitulla 19.10.1998 päivätyllä kirjeellä täydennettynäkään, täytä julkivarmistukselle asetettavia selkeysvaatimuksia. Pankki ja F ovat vedonneet myös pankin T:lle 5.10.1998 lähettämään tilityspyyntöön, jossa T:lle on ilmoitettu suoritusten tilitystä koskeva pankkitili. Koska tässä pyynnössä ei ilmoiteta pankin hyväksi tehdystä panttaussopimuksesta tai sen sisällöstä, ei tilityspyyntöäkään voida pitää panttaussitoumuksen asianmukaisena julkivarmistuksena. Julkivarmistuksen toteutumista arvioitaessa merkitystä ei voida perustellusti antaa myöskään sille väitteelle, että T oli todennäköisesti ollut tietoinen nahkojen jälkipanttauksesta tai että muutkin osapuolet olivat tietoisia panttauksesta taikka että mainitunlaisen sopimuksen panttaaminen rahoittajalle oli vakiintunut liiketapa, josta ulkopuolistenkin tahojen, kuten rehuntoimittajien oli täytynyt olla tietoisia.
Edellä todetun perusteella Korkein oikeus katsoo, että erityispanttaussitoumuksen 5.10.1998 tarkoittama panttaus nahkojen sekä myyntisaatavien osalta ei ole sitova A:n muita velkojia kohtaan. Tästä seuraa hovioikeuden mainitsemilla perusteilla, että A:n pankkitilille konkurssin alkamisen jälkeen tulleet yhteensä 317 872 markan tilitykset kuuluvat konkurssipesään ja että pankki ja F ovat velvollisia palauttamaan konkurssipesälle tämän niiden hyväksi tulleen rahamäärän. Pankkitilin panttaus ja pankin kuittausoikeus
Hovioikeus on lausumillaan perusteilla määrännyt takaisinsaantilain 14 §:n nojalla A:n pankissa olleella pantatulla tilillä -27267 olleiden varojen eli A:n pankilta olleen saatavan panttauksen peräytymään tilille myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen konkurssin määräpäivää tehtyjen suoritusten, eli 307 873 markan osalta. Korkein oikeus toteaa, että kysymyksessä on vastaavanlainen tili kuin edellä asian I osalta on selostettu kohdassa 34 A:n pankkitilin -24504 osalta. Samoin kuin perustelujen kohdassa 35 on todettu, tilillä -27267 ei ole voinut olla itsenäistä asemaa vakuutena eikä pankki voi siltä osin vedota tehokkaaseen panttioikeuteen.
Asiassa on vielä arvioitava, onko pankilla ollut tilillä -27267 konkurssin alkaessa olleisiin varoihin mainitun 307 873 markan osalta kuittausoikeus. Tältä osin Korkein oikeus viittaa siihen, mitä on lausuttu asian I osalta perustelujen kohdissa 36 ja 37 ja katsoo, että tässäkin tapauksessa vastaavin perustein tilille suoritettu maksu on rinnastettavissa siihen, että velallinen itse olisi suorittanut maksun. Kun 307 873 markan osalta maksu on suoritettu myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen konkurssin määräpäivää ja tämäkin maksu on ollut pesän varoihin nähden huomattava, ei pankilla ole konkurssisäännön 33 §:n 3 momentin perusteella oikeutta vedota kuittausoikeuteen. Pankin on siis palautettava mainitut varat konkurssipesään.
Edellä sanotun perusteella hovioikeuden tuomion lopputulosta ei ole syytä muuttaa myöskään asian III osalta. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet presidentti Leif Sevón sekä oikeusneuvokset Liisa Mansikkamäki, Pauliine Koskelo, Pasi Aarnio ja Mikko Könkkölä. Esittelijä Timo Vuojolahti.

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.