KKO/2005/14

2005 false KKO:2005:14 Välitystuomio oli kumottu välimiehen esteellisyyden vuoksi. Kysymys välimiehen korvausvastuusta asianosaisia kohtaan turhiksi käyneistä oikeudenkäyntikuluista. (Ään.) Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Kanne Vantaan käräjäoikeudessa Asian tausta B, C ja D myivät 2.8.1993 päivätyllä kauppakirjalla omistamansa kolmen yhtiön osakkeet Rakennustoimisto A. Puolimatka Oy:lle (jäljempänä Puolimatka). Kauppakirjaan sisältyi välityssopimus, jonka mukaan kauppakirjasta mahdollisesti aiheutuvat riitaisuudet ratkaistaan välimiesmenettelyssä. B, C ja D vaativat sittemmin välimiesmenettelyn käynnistämistä kauppakirjasta johtuvien heidän ja Puolimatkan välisten riitaisuuksien ratkaisemiseksi. B, C ja D sekä Puolimatka nimesivät kumpikin välimiehensä, jotka 5.8.1994 valitsivat välimiesoikeuden puheenjohtajaksi professori X:n. Välimiesmenettelyssä B, C ja D sekä Puolimatka olivat vuoroin kantajina ja vastaajina. Puolimatkan koko osakekannan omisti koko välimiesmenettelyn ajan Kansallis-Osake-Pankki, sittemmin Kansallis-Yhtymä Oy, joka 31.10.1994 esitetyn pyynnön perusteella esiintyi välimiesmenettelyssä väliintulijana Puolimatkan puolella. Kansallis-Osake-Pankki luovutti 1.6.1995 pankkitoimintansa Suomen Yhdyspankki Oy:lle, jonka toiminimi muutettiin 2.6.1995 Merita Pankki Oy:ksi. Myös Merita Pankki Oy esiintyi 18.8.1995 esitetyn pyynnön perusteella välimiesmenettelyssä väliintulijana Puolimatkan puolella. B, C ja D sekä mainitut väliintulijat ovat puolin ja toisin vaatineet toisiltaan korvausta oikeudenkäyntikuluistaan. Välimiesoikeus antoi 3.11.1995 asiassa välitystuomion, jossa se hylkäsi B:n, C:n ja D:n kanteen kokonaan ja velvoitti puolestaan nämä maksamaan korvauksia Puolimatkalle sekä lisäksi oikeudenkäyntikuluja Kansallis-Yhtymä Oy:lle ja Merita Pankki Oy:lle. Kanteen perusteet B, C ja D lausuivat X:ää vastaan ajamassaan kanteessa, että he olivat välimiesmenettelyn päättymisen jälkeen saaneet tietää, että välimiesoikeuden puheenjohtaja X oli sekä ennen välimiesmenettelyä että sen aikana suorittanut konsulttitoimeksiantoja Puolimatkalle, sanotuille pankeille sekä näiden konserneihin kuuluneille yhtiöille antamalla niille rahakorvausta vastaan oikeustieteellisiä asiantuntijalausuntoja. Välimiesmenettelyn aikana X oli lisäksi antanut lausuntoja mainittujen pankkien yhteen liittämistä koskevassa asiassa. Kerrotuilla perusteilla X oli ollut esteellinen toimimaan välimiehenä. B, C ja D olivat X:n esteellisyyden perusteella nostaneet Helsingin käräjäoikeudessa kanteen välitystuomion kumoamiseksi. Helsingin hovioikeus olikin 10.10.1997 antamassaan lainvoiman saaneessa tuomiossa katsonut X:n olleen esteellinen osallistumaan välimiehenä sanotun asian käsittelyyn ja ratkaisemiseen sekä kumonnut välimiesoikeuden 3.11.1995 antaman välitystuomion. Välimiesmenettely ja välimiesten toiminta perustuivat välityssopimuksen olemassaoloon. Sen nojalla välimiehet ottivat ratkaistavakseen asianosaisten väliset erimielisyydet. Välimiestehtävä edellytti välimiehen suostumusta. Asianosaisten ja välimiesten välillä vallitsi välimiessopimussuhde. X oli kerrotuin tavoin ennen välimiesmenettelyä ja sen aikana pankeille antamiensa asianajollisten tai ainakin konsultointineuvojen vuoksi ollut esteellinen toimimaan välimiehenä. X:llä oli ollut sopimukseen perustuva korostettu huolellisuusvelvollisuus heti ilmoittaa B:lle, C:lle ja D:lle esteellisyydestään. X oli tuottamuksesta laiminlyönyt tämän ilmoitusvelvollisuutensa. X:n menettelystä oli aiheutunut turha välimiesmenettely, josta oli aiheutunut B:lle, C:lle ja D:lle turhiksi käyneitä kustannuksia. B, C ja D olivat joutuneet aloittamaan välimiesmenettelyn uudelleen alusta sen vuoksi, että ensimmäinen välitystuomio oli X:n esteellisyyden vuoksi kumottu. B, C ja D olivat kärsineet X:n menettelyn vuoksi vahinkoa, jonka X oli velvollinen korvaamaan heille. Vahinko oli määrältään suuri, minkä vuoksi sen korvaamiseen oli erittäin painavia syitä. Mainituilla perusteilla B, C ja D vaativat X:n velvoittamista suorittamaan heille vahingonkorvauksena yhteensä 991 329,82 markkaa korkoineen. Vastaus X vastusti kannetta katsoen, ettei esteellisyyttä ollut ja ettei hovioikeuden 10.10.1997 antama tuomio sitonut häntä tässä oikeudenkäynnissä. Käräjäoikeuden tuomio 22.6.2000 Helsingin hovioikeuden 10.10.1997 antama tuomio Käräjäoikeus totesi Helsingin hovioikeuden 10.10.1997 antamallaan lainvoimaisella tuomiolla katsoneen, että X oli ollut välimiesmenettelystä annetun lain 10 §:ssä tarkoitetuin tavoin esteellinen osallistumaan välimiehenä asian käsittelyyn ja ratkaisemiseen, sekä sen vuoksi lain 41 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla kumonneen välitystuomion. Hovioikeuden tuomiolla oli sekä B:ä, C:ä ja D:ä että X:ää sitovalla tavalla ratkaistu kysymys X:n esteellisyydestä osallistua välimiehenä mainitun asian käsittelyyn ja ratkaisemiseen. X ei ollut ollut eikä olisi voinutkaan olla kysymyksessä olevassa välitystuomion kumoamista koskevassa asiassa asianosaisena vaan ainoastaan kuultavana. Jutussa ei ollut ollut kysymys eikä ratkaistu sitä, oliko X esteellisyytensä vuoksi vahingonkorvausvelvollinen B:lle, C:lle ja D:lle. Sen vuoksi X:llä ei ollut ollut tarvettakaan valvoa etuaan ja oikeuttaan sanotussa oikeudenkäynnissä. Vahingonkorvausvastuun edellytykset, väitetty vahinko ja sen määrä oli sen vuoksi ratkaistava tässä oikeudenkäynnissä, jossa X oli asianosainen. Välimiesten ja asianosaisten välisestä oikeussuhteesta Välimiesten toimivalta perustui lakiin, asianosaisten tekemään välityssopimukseen sekä asianosaisten esittämiin vaatimuksiin. Myös välimiehen oikeus palkkioon perustui välittömästi välimiesmenettelystä annetun lain säännöksiin. Lain sanamuoto ei miltään osin viitannut siihen, että välimiesten ja asianosaisten välinen oikeussuhde perustuisi sopimukseen. X:n asemaa välimiehenä arvioitaessa voitiin kiinnittää huomiota siihen, että X oli toiminut välimiesoikeuden puheenjohtajana ja hänet olivat välimieheksi nimenneet asianosaisten valitsemat välimiehet yhdessä. Mainituilla perusteilla käräjäoikeus katsoi, ettei X:n välimiehenä ja jutun asianosaisten välillä ollut sopimussuhdetta eikä X:n väitettyä vahingonkorvausvastuuta voitu siten perustaa sopimukseen. Välimiehen vahingonkorvausvelvollisuutta ei voitu perustaa välimiesmenettelystä annettuun lakiin eikä myöskään mihinkään erityislakiin. Sen vuoksi kysymys oli ratkaistava vahingonkorvauslain säännösten nojalla. Korvausvastuun edellytyksenä oli, kun korvausta oli vaadittu sellaisesta taloudellisesta vahingosta, joka ei ollut yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon, vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n perusteella, että X oli aiheuttanut väitetyn vahingon tuottamuksellaan ja että korvaukseen oli erittäin painavia syitä. Vaikka välimiehen vahingonkorvausvastuuta ei voitu perustaa sopimukseen vaan sitä oli lähtökohtaisesti arvosteltava vahingonkorvauslain säännösten nojalla, voitiin välimiehen vahingonkorvausvastuun katsoa lähestyvän välimiehen ja välimiesoikeudenkäynnin asianosaisten välillä vallitsevan erityisen luottamussuhteen vuoksi sopimussuhteeseen perustuvaa korvausvastuuta. Tosiasiat Asiassa oli riidatonta, että X oli ennen välimiesmenettelyä vuosina 1985 - 1994 antanut yhden lausunnon Puolimatkalle sekä useita lausuntoja Kansallis-Osake-Pankille ja Suomen Yhdyspankki Oy:lle tai näiden tytäryhtiölle. X oli antanut mainittuina vuosina lukuisia oikeustieteellisiä asiantuntijalausuntoja kaikille pankkiryhmittymille ja niihin kuuluville rahoitusyhtiöille. Lisäksi X oli antanut asiantuntijalausuntoja myös pankkien ja rahoitusyhtiöiden asiakkaille, jotka olivat olleet niiden vastapuolina esimerkiksi oikeudenkäynnissä. Välimiesmenettelyn aikana helmi - huhtikuussa 1995 X oli antanut Kansallis-Osake-Pankille ja Suomen Yhdyspankki Oy:lle yhteisesti näiden pyynnöstä kolme lausuntoa eli 17.3.1995 lausunnon vastuudebentuurilainoihin liittyvistä kysymyksistä, 27.3.1995 lausunnon pankin liiketoiminnan siirtoon liittyvistä kysymyksistä ja 27.3.1995 lausunnon talletuskannan siirrosta ja tallettajien oikeusasemasta fuusiossa sekä Kansallis-Osake-Pankille, Suomen Yhdyspankki Oy:lle ja Unitas Oy:lle yhteisesti 19.4.1995 lausunnon velallisen maksuvastuun siirtymisestä ynnä muusta. X oli toiminut Helsingin yliopistossa vuodesta 1980 ensin siviilioikeuden apulaisprofessorina ja sittemmin professorina. Vakinaisen professorin viran hän oli saanut vuonna 1993. X:n erikoisalaan sanotussa tehtävässä olivat kuuluneet esine- ja velvoiteoikeudelliset erityiskysymykset. Hän opetti yliopistossa esineoikeutta erityisalanaan vakuus- ja rahoituskysymykset ja siviilitäytäntöönpano. Riidatonta oli, että X ei ollut ilmoittanut antamistaan lausunnoista B:lle, C:lle ja D:lle ennen välimiesmenettelyä eikä sen aikana. X:n kertomuksesta ja 14.5.1999 annetusta välitystuomiosta kävi ilmi, että myöhemmässä välimiesoikeudenkäynnissä puheenjohtajana toiminut henkilö oli antanut Suomen Yhdyspankki Oy:n ja Kansallis-Osake-Pankin yhdistymiseen liittyvässä asiassa asiantuntijalausunnon. X oli aikaisemman välimiesoikeudenkäynnin aikana ainakin osaksi samoista kysymyksistä antamiensa lausuntojen johdosta katsottu hovioikeuden edellä mainitulla tuomiolla esteelliseksi, minkä vuoksi välitystuomio oli kumottu. B, C ja D eivät olleet myöhemmässä välimiesoikeudenkäynnissä tehneet mainitun henkilön osalta esteellisyysväitettä hänen antamansa lausunnon perusteella. X:n tuottamus X:n välimiesmenettelyn aikana antamat lausunnot eivät olleet koskeneet välimiesmenettelyn kohteena ollutta riita-asiaa. Oikeuskysymykset, joita lausunnoissa oli käsitelty, eivät mitenkään liittyneet välimiesoikeuden käsiteltävänä ja ratkaistavana olleeseen yrityskauppaa koskeneeseen riitaan. Lausunnot olivat olleet oikeudellisia asiantuntijalausuntoja. X oli antanut niissä tulkinnallisista oikeuskysymyksistä myös erilaisia tulkinta- tai ratkaisusuosituksia. Tämä kuului oikeudellisten asiantuntijalausuntojen luonteeseen. Välimiestehtävän vastaanottaminen ei ollut velvollisuus, vaan se oli edellyttänyt X:n suostumusta. Myös asiantuntijalausuntojen antaminen oli perustunut X:n vapaaehtoisuuteen. Välimiesmenettelyn aikana antamistaan puheena olevista lausunnoista X oli saanut verrattain huomattavan 226 000 markan palkkion. Välimiesmenettelystä annetussa laissa korostettiin välimieheltä edellytettävää puolueettomuutta ja riippumattomuutta. Välimiehelle lain 9 §:ssä asetettu ilmoitusvelvollisuus turvasi osaltaan asianosaisten mahdollisuuksia saada tietoonsa sellaiset seikat, jotka saattavat vaarantaa välimiehen puolueettomuutta ja riippumattomuutta. Samalla asianosaiset saivat tilaisuuden arvioida niiden merkitystä välimiehen esteellisyyden kannalta. Välimiehen tuli sen vuoksi ilmoittaa asianosaisille myös sellaiset seikat, jotka eivät ehkä olleet riittäviä välimiehen julistamiseksi esteelliseksi, jos voitiin olettaa, että mainitut seikat voivat aiheuttaa asianosaisille epäilyä välimiehen puolueettomuutta ja esteellisyyttä kohtaan. Ilmoitusvelvollisuuden kynnys oli siten asetettu varsin alhaiselle tasolle. X oli antanut välimiesmenettelyn aikana kysymyksessä olevat oikeustieteelliset asiantuntijalausunnot siviilioikeuden professorina omaan erityisalaansa kuuluvista kysymyksistä. Varsin tavanomaista oli, että erityisesti siviilioikeuden professorit antoivat omaa erityisalaansa koskevia asiantuntijalausuntoja. X:n erityisalan asiantuntijoita oli Suomessa varsin vähän, minkä johdosta X oli antanut lausuntoja suhteellisen runsaasti. Nämä seikat ja se, että puheena olevat lausunnot eivät olleet koskeneet välimiesmenettelyn kohteena ollutta riita-asiaa, olivat saattaneet antaa X:lle aiheen olettaa, että lausunnot eivät vaarantaneet hänen puolueettomuuttaan ja riippumattomuuttaan ja että hänen ei ollut tarpeen ilmoittaa niistä välimiesmenettelyn asianosaisille. Tulkintaa puolsi myös se, että X oli antanut asiantuntijalausuntoja sekä ennen välimiesmenettelyä että sen aikana lukuisille eri tahoille eikä yksinomaan tai pääasiassa nyt kysymyksessä oleville pankeille tai niiden tytäryhtiöille. Välimiesoikeuden 3.11.1995 antama välitystuomio oli lisäksi ollut yksimielinen. Mainitut seikat osoittivat, että ei ollut aihetta epäillä X:n olleen pankeista tai niiden tytäryhtiöistä riippuvaisessa asemassa. Vastakkaista tulkintaa puolsivat kuitenkin X:n välimiesmenettelyn aikana antamien lausuntojen verraten suuri määrä ja hänen niistä saamansa huomattava palkkio sekä se, että X oli jo aikaisemmin antanut erinäisiä lausuntoja Kansallis-Osake-Pankille ja sen tytäryhtiöille. Lisäksi viimeksi mainittua tulkintaa puolsi se, että X:n oli välimiesmenettelyn aikana kerrottuja lausuntoja antaessaan tullut ymmärtää välimiesoikeuden ratkaistavana olleen yrityskauppaa koskeneen riidan suuri merkitys B:lle, C:lle ja D:lle, sekä se, että Puolimatka oli tosiasiassa ollut Kansallis-Osake-Pankin määräysvallassa. Vielä tulkintaa puolsi välimiehen ja välimiesoikeudenkäynnin asianosaisten välillä vallitseva edellä kuvattu luottamussuhde, joka oli omiaan asettamaan tuottamuskynnyksen verraten alhaiseksi. Ottaen huomioon välimiehen puolueettomuuden ja riippumattomuuden tärkeyden käräjäoikeus piti viimeksi mainittua tulkintaa puoltavia seikkoja edellisiä painavampina. Näiden seikkojen painoarvoa tässä tapauksessa oli tosin omiaan vähentämään se, että B, C ja D eivät myöhemmässä välimiesoikeudenkäynnissä olleet tehneet esteellisyysväitettä, vaikka välimiesoikeuden puheenjohtaja oli ilmoittanut antaneensa Suomen Yhdyspankki Oy:n ja Kansallis-Osake-Pankin yhdistämiseen liittyvässä asiassa asiantuntijalausunnon ainakin osaksi samoista kysymyksistä, joista antamiensa lausuntojen johdosta X oli katsottu esteelliseksi. Kerrotuilla perusteilla X:n olisi välimiesmenettelystä annetun lain 9 §:n nojalla tullut ilmoittaa vastaanottamistaan ja hyväksymistään lausuntotoimeksiannoista välimiesmenettelyn asianosaisille, vaikka se hänen omasta mielestään ei olisikaan ollut tarpeellista. X:n oli näin ollen katsottava laiminlyöneen sanotun velvollisuutensa. Esittämillään perusteilla käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että X:n tuottamus oli asteeltaan lievä. Oliko korvauksen tuomitsemiseen erittäin painavia syitä Vahingonkorvauslaista tai sen esitöistä ei ilmennyt, mitä erittäin painavilla syillä lain 5 luvun 1 §:ssä tarkoitetaan. Kysymys oli ratkaistava tapauskohtaisesti. Tuottamus sinänsä voi olla erittäin painava syy, jos tuottamus oli riittävän törkeää. Mitä moitittavampi teko oli, sitä helpommin vaatimuksen erittäin painavista syistä voitiin katsoa täyttyvän. Korkein oikeus oli ratkaisussaan KKO 1991:61 todennut, että erittäin painaviksi syiksi eivät riittäneet pelkästään tuottamuksen aste ja mahdollisesti tuomittavan korvauksen määrä. Käräjäoikeus katsoi, ettei väitetyn vahingon suuri määrä tässäkään tapauksessa ollut sellainen erittäin painava syy, jonka perusteella korvausvelvollisuus tuottamuksen perusteella olisi olemassa. Asiassa ei ollut tullut esille mitään muitakaan sellaisia seikkoja, joiden nojalla erityisen painavan syyn voitaisiin katsoa olevan olemassa. Kun X:n viaksi oli jäänyt vain lievä tuottamus eikä sellaisia seikkoja ollut, joiden perusteella voitaisiin katsoa, että korvauksen tuomitsemiseen olisi erittäin painavia syitä, käräjäoikeus hylkäsi kanteen. Asian ovat ratkaisseet laamanni Lauri Melander sekä käräjätuomarit Markku Räty ja Tuomas Nurmi. Helsingin hovioikeuden tuomio 19.9.2003 B, C ja D valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus katsoi, että sen 10.10.1997 antamalla lainvoimaisella tuomiolla oli oikeusvoimaisesti ratkaistu X:n esteellisyys toimia välimiehenä 3.11.1995 annetulla välitystuomiolla ratkaistussa asiassa. Kysymys välitystuomion kumoamisen aiheellisuudesta oli ratkaistu välitystuomion asianosaisten kesken sen jälkeen, kun X oli antanut häneltä pyydetyn selvityksen. Ratkaisua ei enää tässä oikeudenkäynnissä voitu riitauttaa. Sitä vastoin X:n vahingonkorvausvastuun edellytykset olivat käräjäoikeuden toteamin tavoin arvioitavina vasta tässä oikeudenkäynnissä. Käräjäoikeuden mainitsemilla perusteilla hovioikeus totesi, että X oli menetellyt tuottamuksellisesti jättäessään ilmoittamatta käräjäoikeuden tuomiossa kerrotuista lausuntotoimeksiannoista välimiesmenettelyn asianosaisille. X:n esteellisyydestä aiheutuneesta välitystuomion kumoamisesta oli aiheutunut B:lle, C:lle ja D:lle turhiksi käyneitä oikeudenkäyntikuluja. Kulut olivat aiheutuneet X:n laiminlyönnistä ja ne olivat olleet X:n ennalta arvattavissa. Esittämillään perusteilla hovioikeuskin katsoi, että X:n tuottamus oli ollut asteeltaan lievää. Käräjäoikeuden toteamin tavoin X:n korvausvastuuseen oli hovioikeuden mielestä sovellettava vahingonkorvauslakia. Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:stä ilmenevän pääsäännön mukaan vahingon aiheuttajan on korvattava toiselle aiheuttamansa vahinko täysimääräisesti. Lain 5 luvun 1 § sisälsi korvattavaa taloudellista vahinkoa koskevan rajoituksen. Lain esitöistä ei ilmennyt, mitä viimeksi mainitussa lainkohdassa mainituilla erittäin painavilla syillä tarkoitettiin. Oikeuskirjallisuudessa oli katsottu oikeussuhteen sopimuksenkaltaisuuden voivan aikaansaada korvausperusteen ainakin yhdessä muiden seikkojen kanssa. Toisaalta oli katsottu, että välimiehen vahingonkorvausvelvollisuus edellyttäisi ilmeistä, törkeää tuottamusta lähentelevää virhettä. Vahingonkorvausvastuuta puoltavana seikkana voitiin tässä asiassa pitää X:n ja välimiesmenettelyn asianosaisten välistä sopimussuhdetta lähentelevää tilannetta. Tämä ei ollut kuitenkaan sellainen seikka, joka yksinään riittäisi korvausvastuun perusteeksi. Koska X:n tuottamus oli lievä, hovioikeus katsoi käräjäoikeuden mainitsemilla perusteilla, ettei ollut olemassa erityisen painavia syitä velvoittaa X korvaamaan B:lle, C:lle ja D:lle aiheutunut vahinko. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Antti Kuningas, Merja Halme-Korhonen ja Birgitta Lemström. Esittelijä Tuovi Hyvärinen. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Kysymyksenasettelu 1. Välimiesmenettelystä annetun lain (jäljempänä välimieslaki) 9 §:n 2 momentin mukaan sen, jonka suostumusta välimiehen tehtävään on pyydetty, tulee heti ilmoittaa, jollei hän kieltäydy tehtävästä, kaikki seikat, jotka ovat omiaan vaarantamaan hänen puolueettomuuttaan tai riippumattomuuttaan välimiehenä taikka aiheuttamaan näissä suhteissa perusteltuja epäilyksiä. Pykälän 3 momentin mukaan välimies on velvollinen välimiesmenettelyn päättymiseen asti ilmoittamaan kaikki edellä tarkoitetut seikat, joita ei ennestään ole saatettu asianosaisten tietoon. 2. Välimieslain 10 §:n mukaan välimies on asianosaisen vaatimuksesta julistettava esteelliseksi, jos hän olisi tuomarina ollut esteellinen käsittelemään asiaa, samoin kuin muunkin sellaisen seikan johdosta, joka on omiaan antamaan perustellun aiheen epäillä välimiehen puolueettomuutta tai riippumattomuutta. 3. On riidatonta, ettei X ollut puheena olevassa asiassa välimieslain 9 §:n nojalla ilmoittanut ottaneensa vastaan alempien oikeuksien tuomioista ilmeneviä lausuntotoimeksiantoja. Helsingin hovioikeus on 10.10.1997 antamallaan lainvoiman saaneella tuomiolla kumonnut välitystuomion sillä perusteella, että X oli mainittujen toimeksiantojen johdosta tullut välimieslain 10 §:ssä tarkoitetuin tavoin esteelliseksi osallistumaan välimiesmenettelyyn saatetun riita-asian käsittelyyn ja ratkaisemiseen. 4. Asiassa on ensinnäkin kysymys siitä, voiko välimiesoikeuden puheenjohtaja ylipäänsä olla vastuussa sellaisesta taloudellisesta vahingosta, joka välimiesoikeudenkäynnin asianosaisille mahdollisesti aiheutuu välitystuomion kumoutumisesta, ja määräytyykö vahingonkorvausvastuu tällöin vahingonkorvauslain vai sopimussuhteissa noudatettavien periaatteiden mukaan. Edelleen on kysymys siitä, onko X:llä ollut välimieslain 9 §:n nojalla velvollisuus ilmoittaa edellä mainituista lausuntotoimeksiannoista välimiesoikeudenkäynnin asianosaisille ja onko kanteessa tarkoitettu vahinko ollut ennalta arvattavassa syy-yhteydessä siihen, ettei hän ole näin menetellyt. Lopuksi on kysymys vielä siitä, onko vahinko aiheutunut X:n tuottamuksesta. Välimiesoikeuden puheenjohtajan vahingonkorvausvastuusta 5. B:n, C:n ja D:n kannalta välimiesmenettelyn päätarkoitus eli riidan lopullisen ratkaisun saaminen on jäänyt toteutumatta, kun välitystuomio on välimiesoikeuden puheenjohtajan esteellisyyden takia lainvoimaisesti kumottu. Tämä lopputulos on johtanut uuteen välimiesmenettelyyn, mistä on aiheutunut B:lle, C:lle ja D:lle ylimääräisiä oikeudenkäyntikuluja. 6. B, C ja D ovat perustaneet vahingonkorvausvaatimuksensa sopimussuhteissa noudatettavaan korvausvastuuseen katsoen, että B:n, C:n ja D:n sekä X:n välillä on ollut välimiessopimussuhde. X on puolestaan katsonut korvausvastuun määräytyvän tällaisessa tilanteessa vahingonkorvauslain nojalla. Alemmat oikeudet ovat olleet samalla kannalla kuin X. 7. Välimiesten toimivalta perustuu asianosaisten tekemään välityssopimukseen. Välimiehellä on oikeus saada asianosaisilta palkkio tehtävästään. Välimiehenä toimiminen perustuu tehtävän vapaaehtoiseen vastaanottamiseen, mutta välimiesten asema määräytyy kuitenkin välimieslain mukaan. Välimiesten tulee puolueettomasti ratkaista asianosaisten välinen riita välitystuomiolla, jonka pitää olla täytäntöönpanokelpoinen. Välimiehen tehtävä rinnastuu siten tuomioistuimen tuomarin toimintaan, joskaan välimies ei käytä julkista valtaa eikä hoida julkista tehtävää. 8. Asianosaisten nimeämät välimiehet ovat valinneet välimiesoikeuden puheenjohtajan. Näin ollen asianosaiset eivät ole voineet itse vaikuttaa siihen, kuka valitaan välimiesoikeuden puheenjohtajaksi. He ovat kuitenkin välityssopimuksen tehdessään osaltaan hyväksyneet sen, että välimiesmenettelyn sisältö, välimiesoikeuden puheenjohtajan valintatapa mukaan lukien, määräytyy lain säännösten mukaan. Erilaisesta valintatavastaan huolimatta välimiesoikeuden puheenjohtajalla on samansisältöinen puolueettomuusvelvoite kuin muillakin välimiehillä. Näin ollen on perusteltua katsoa, että myös mahdollinen vahingonkorvausvastuu on välimiesoikeuden puheenjohtajalla samanlainen kuin muillakin välimiehillä. 9. Korkein oikeus pitää lähtökohtana, että välimiehen vahingonkorvausvastuu voi tulla kysymykseen vain poikkeuksellisissa tapauksissa. Näin voidaan parhaiten taata välimiesten riippumattomuus ja estää heihin kohdistuvat painostusyritykset. Välimiehen tehtävän luonteen mukaisesti hänellä täytyy olla laaja itsenäinen harkintavalta etenkin lain soveltamiskysymyksissä. Toisaalta on ilmeistä, että välitystuomion lopullisuus korostaa välimiehen puolueettomuudelle ja huolellisuudelle asetettavia vaatimuksia. Välimiehen selviin menettelyvirheisiin ja laiminlyönteihin täytyy siten liittyä myös vahingonkorvausvastuu. 10. Välimiehen vahingonkorvausvastuuta ei ole säännelty välimieslaissa. Oikeuskirjallisuudessa on esitetty erilaisia käsityksiä siitä, mihin normistoon tällainen vastuu voisi perustua ja mitä oikeussääntöjä siihen tulisi soveltaa (ks. esim. Hemmo, Välimiehen vahingonkorvausvastuu, Defensor legis 2000 s. 397 - 412, ja siinä mainitut lähteet). 11. Vaikka välimiehen tehtävä onkin lailla säännelty ja siihen liittyvän puolueettomuusvelvoitteen takia poikkeaa tavanomaisista toimeksiannoista, Korkein oikeus katsoo, ettei välimiehen vahingonkorvausvastuu määräydy vahingonkorvauslain perusteella. Välimiesmenettelyssä on kysymys asianosaisten välisen erimielisyyden ratkaisemista koskevan suoritteen ostamisesta. Välimiehen ja asianosaisen välisen suhteen voidaan siten katsoa rinnastuvan sopimussuhteeseen, jolloin myös vahingonkorvausvastuu määräytyy tämän mukaisesti. Välimiehen korvausvastuuta ei voida rajoittaa vahingonkorvauslain mukaisin perustein, mutta vastuun edellytyksiä ja rajoja harkittaessa on kuitenkin otettava huomioon, että luonteeltaan välimiehen tehtävä rinnastuu riippumattoman tuomarin tehtävään. Onko X:llä ollut välimieslain 9 §:n nojalla velvollisuus ilmoittaa lausuntotoimeksiannoista 12. Tuomarin esteellisyydestä on säädetty oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 1 §:ssä, joka alkuperäisessä muodossaan ennen 1.9.2001 voimaan tullutta lainmuutosta (441/2001) perustui vuonna 1734 säädettyyn lakiin. Sen jälkeen kun Suomi 10.5.1990 liittyi Euroopan ihmisoikeussopimukseen, tuomarin esteellisyyttä arvioitaessa on kuitenkin otettu huomioon myös ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa säädetyt oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteet sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen soveltamiskäytäntö tuomarin puolueettomuutta koskevissa kysymyksissä. Ihmisoikeustuomioistuimen käytännön mukaan tuomarin puolueettomuusvaatimuksella tarkoitetaan sitä, ettei tuomarilla saa olla ennakkokäsitystä tai etukäteiskantaa asiasta tai omaa halua edistää oikeudenkäynnin toisen osapuolen etua (subjektiivinen testi), ja toisaalta sitä, ettei oikeudenkäynnin osapuolilla saa olla ulkonaisten seikkojen johdosta perusteltua aihetta epäillä tuomarin puolueettomuutta (objektiivinen testi). Arvioitaessa tuomarin puolueettomuutta viimeksi mainitulta kannalta on muun ohella otettava huomioon, antaako tuomarin aikaisempi toiminta tai hänen jokin erityinen suhteensa asianosaiseen objektiivisesti katsoen asianosaiselle perustellun aiheen pelätä, että tuomarin puolueettomuus voisi vaarantua. Tuomarin objektiivinen puolueettomuus riippuu siis siitä, miltä hänen asemansa ja toimintansa näyttää ulospäin, vaikka tuomari itse tuntisikin itsensä täysin puolueettomaksi (ks. esim. Delcourt-tapaus, EIT 17.1.1970 A 11, De Cubber-tapaus, EIT 26.10.1984 A 86 ja Langborger-tapaus, EIT 22.6.1989 A 155). 13. Välimieslain 10 §:ssä on säädetty välimiehen esteellisyysperusteista. Lain esitöiden (HE 202/1991

1. vp)mukaan 10 §:n mukaisella yleisluontoisella esteellisyyssäännöksellä pyrittiin entistä voimakkaammin korostamaan välimieheltä edellytettävää puolueettomuutta ja riippumattomuutta. Hallituksen esityksen perusteluissa korostettiin, että ehdotetun säännöksen nojalla välimies voitaisiin julistaa esteelliseksi sellaisillakin hänen puolueettomuuttaan ja riippumattomuuttaan vaarantavilla perusteilla, joilla vain harvoin tai ei lainkaan saattaisi olla merkitystä tuomarin kohdalla. Aiheettomille epäilyksille ei säännöstä sovellettaessa kuitenkaan olisi annettava sijaa. 14. Välimieslain 10 § vastaakin sisällöltään Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan soveltamiskäytännössä tuomarin puolueettomuudelle asetettuja vaatimuksia. Välimiehen esteellisyyttä koskeva sääntely on siten jo välimieslain voimaantulosta 1.9.1992 lähtien ollut huomattavasti tiukempi kuin edellä mainittu oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 1 § sen alkuperäisessä muodossa ennen 1.9.2001 voimaan tullutta lainmuutosta. 15. Välimieslain 9 §:n mukaisen ilmoitusvelvollisuuden tarkoituksena on puolestaan varata välimiesoikeudenkäynnin osapuolille mahdollisuus ottaa kantaa sellaisiin seikkoihin, jotka mahdollisesti voisivat aiheuttaa välimiehen esteellisyyden. Välimiehen ilmoitusvelvollisuus ei lain esitöiden mukaan rajoitu ainoastaan sellaisiin seikkoihin, joiden johdosta hänet voitaisiin julistaa esteelliseksi. Myös sellaiset seikat, jotka eivät ehkä ole riittäviä välimiehen julistamiseksi esteelliseksi, on ilmoitettava, jos voidaan olettaa, että nämä seikat voivat aiheuttaa asianosaiselle epäilyä välimiehen puolueettomuudesta tai riippumattomuudesta. Tällaisten seikkojen estämättä henkilö voi kuitenkin toimia välimiehenä, jos kaikki asianosaiset tietoisina puheena olevista seikoista suostuvat tähän (HE s. 14). 16. Sekä välimieslain sanamuoto että sen esityöt puoltavat sitä tulkintaa, että lain 9 §:n mukaisen ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluu sellaisiakin seikkoja, joiden välimies ei itse välttämättä katso aiheuttavan esteellisyyttä mutta jotka kuitenkin on syytä ottaa esteellisyysharkinnassa huomioon. Kun välimiesmenettelyssä pyritään asianosaisten välisen erimielisyyden lopulliseen ratkaisuun ilman muutoksenmahdollisuutta, on selvää, että välimiesmenettelyn tarkoituksen varmistamiseksi ilmoitusvelvollisuuden kynnys on pidettävä riittävän alhaisena. Kun puheena oleva välitystuomio on sittemmin nimenomaan lausuntotoimeksiannoista johtuneen esteellisyyden takia kumottu, on jälkikäteisarvion mukaan ilmeistä, että X:llä on välimieslain 9 §:n nojalla ollut velvollisuus etukäteen ilmoittaa näistä hänen tiedossaan olleista seikoista. Onko ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti syy-yhteydessä vahinkoon 17. X on kiistänyt sen, että lausuntotoimeksiannoista vaikeneminen olisi ollut syy-yhteydessä kanteessa tarkoitettuun vahinkoon. Tätä arvioitaessa on harkittava, olisiko välitystuomion kumoutumisesta aiheutunut vahinko voitu todennäköisesti välttää, jos välimieslain 9 §:n mukainen ilmoitusvelvollisuus olisi asianmukaisesti täytetty. 18. Jos X olisi ilmoittanut vastaanottamistaan lausuntotoimeksiannoista ja B, C ja D olisivat osaltaan suostuneet siihen, että hän olisi niistä huolimatta saanut toimia välimiesoikeuden puheenjohtajana, esteellisyysongelmaa ei olisi syntynyt. Jos he taas olisivat jo ennen välitystuomion antamista tehneet väitteen X:n esteellisyydestä, X:llä olisi puolestaan ollut mahdollisuus luopua välimiestehtävästä. Muussa tapauksessa esteellisyyskysymys olisi tullut välimiesoikeuden ratkaistavaksi. Jos välimiesoikeus olisi hyväksynyt esteellisyysväitteen ja julistanut X:n esteelliseksi, välimiehet olisivat joutuneet nimeämään esteettömän henkilön uudeksi puheenjohtajaksi. 19. Jos taas esteellisyysväite olisi välimiesoikeudessa hylätty, B, C ja D olisivat voineet välimieslain 41 §:n nojalla saattaa esteellisyyskysymyksen yleisen tuomioistuimen arvioitavaksi. Vaikka tuomioistuin olisi päätynyt pitämään X:ää esteellisenä ja siis kumonnut välitystuomion, tästä lopputuloksesta ei olisi enää voinut aiheutua B:lle, C:lle ja D:lle sellaista korvattavaa vahinkoa, jota kanteessa nyt tarkoitetaan. Välimiesoikeuden esteellisyysratkaisu olisi näet tässä tilanteessa perustunut välimieslain 10 §:n tulkintaan eli kysymys olisi ollut sellaisesta lainkäyttöratkaisusta, joka välimieslain ja välityssopimuksen mukaan kuuluu välimiesten toimivaltaan. Vaikka yhdelle osapuolelle vastainen lainkäyttöratkaisu moitekanteen johdosta myöhemmin kumottaisiinkin, harkintavallan rajoissa tehtyyn lainkäyttöratkaisuun ei voi liittyä vahingonkorvausvastuuta. 20. Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus katsoo, että täyttämällä välimieslain 9 §:n mukaisen ilmoitusvelvollisuutensa X olisi joka tapauksessa voinut välttää sen vahingon, jota kanteessa tarkoitetaan. Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnin ja mahdollisen vahingon aiheutumisen välillä on siten syy-yhteys. Kun välimieslain 9 §:ssä säädetty ilmoitusvelvollisuus on nimenomaan tarkoitettu ehkäisemään lain 10 §:ssä tarkoitettujen esteellisyystilanteiden syntymistä, tätä syy-yhteyttä voidaan myös pitää ennalta arvattavana. Onko X:n syyksi luettava tuottamusta 21. Kanteessa tarkoitetun vahingon aiheutuminen on luettava X:n syyksi tuottamuksen perusteella, mikäli hänen olisi pitänyt kerrotuissa olosuhteissa ymmärtää, että hänen vastaanottamansa lausuntotoimeksiannot kuuluivat välimieslain 9 §:ssä säädetyn ilmoitusvelvollisuuden piiriin. Viitaten siihen, mitä edellä (kohta 11) on lausuttu välimiehen vahingonkorvausvastuun oikeudellisesta luonteesta, Korkein oikeus katsoo X:n olevan velvollinen näyttämään toteen, että B:n, C:n ja D:n mahdollisesti kärsimä vahinko ei ole aiheutunut hänen tuottamuksestaan. 22. Ensinnäkin on todettava, että puheena olevan välimiesmenettelyn aikaan vuosina 1994 - 1995 tuomarin esteellisyyttä koskeva sääntely on vielä ollut käymistilassa. Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 1 §:ään tuolloin sisältyneet tuomarin esteellisyysperusteet eivät olleet ajan tasalla. Tuolloin ei vielä ollut Korkeimman oikeuden oikeuskäytäntöä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan suorasta soveltamisesta tuomarin esteellisyyttä koskevissa tapauksissa. Tuomarin esteellisyyttä koskeva oikeudenkäymiskaaren 13 luku on uudistettu vasta 1.9.2001 voimaan tulleella lainmuutoksella. 23. Tuomarien ja virkamiesten esteellisyydestä ja etenkin esteellisyyssääntöjen uudistustarpeesta on kuitenkin yleisesti keskusteltu jo 1990-luvun alkupuolella. Aiheesta on laadittu myös virallisselvityksiä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kehittämää oppia tuomarin puolueettomuuden objektiivisesta arvioinnista on käsitelty silloisessa oikeuskirjallisuudessa. Kuten edellä on todettu, välimieslain 10 §:ään otettu esteellisyyssäännös on saatettu vastaamaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen soveltamiskäytäntöä. Välimieslain 9 §:ssä säädetyn ilmoitusvelvollisuuden kynnys on vastaavasti jo lain esitöiden mukaan tarkoitettu pidettäväksi matalana. 24. X:n lausuntotoimeksiannoissa on ollut kysymys oikeustieteellisistä asiantuntijalausunnoista. Tällaiset lausunnot ovat yleensä oikeustieteen harjoittajan puolueettomia lausuntoja voimassa olevan oikeuden sisällöstä erilaisissa laintulkintatilanteissa, joskin ne voivat käytännössä muistuttaa myös asianajajan päämiehelleen antamaa oikeudellista neuvontaa. Lausunnon tilaajan ja sen antajan välillä ei välttämättä ole asianajajan ja päämiehen suhteeseen rinnastettavaa suhdetta, mutta on kuitenkin selvää, että tällaisen toimeksiannon antaminen ja vastaanottaminen edellyttää luottamusta osapuolten välillä. 25. Tässä tapauksessa X:n antamat lausunnot eivät ole koskeneet välimiesoikeudenkäynnin aiheena olevaa yrityskauppaa vaan muita asioita. Olennaista on kuitenkin se, että lausunnot on annettu tilaajille huomattavaa taloudellista korvausta vastaan. Tällöin herää kysymys, onko toimeksiantojen vastaanottaminen välimiesoikeudenkäynnin yhdeltä osapuolelta antanut vastapuolelle perustellun aiheen epäillä X:n puolueettomuutta ja riippumattomuutta välimiesoikeuden puheenjohtajana. 26. X on antanut lausuntoja sekä ennen kysymyksessä olevaa välimiesmenettelyä että sen jälkeen. Ennen välimiesmenettelyn alkamista annetuista lausunnoista X on antanut yhden välimiesoikeudenkäynnin asianosaiselle Puolimatkalle sekä useita välimiesmenettelyssä Puolimatkan puolella väliintulijoina esiintyneille pankeille ja niiden tytäryhtiöille. Kun näitä lausuntoja on kerrottu annetun samanaikaisesti muillekin tahoille eikä niitä ole edes väitetty annetun juuri ennen välimiesmenettelyn alkamista, lausuntojen ei kuitenkaan vielä yksinään voida katsoa antaneen ulkopuolisille perusteltua aihetta epäillä X:n puolueettomuutta ja riippumattomuutta. 27. X on kuitenkin myös välimiesmenettelyn aikana antanut väliintulijoina esiintyneille pankeille neljä lausuntoa, joista hän on edustanut itselleen palkkioksi yhteensä 226 000 markkaa. Vaikkei näitä palkkioita voitaisikaan pitää poikkeuksellisen suurina suhteessa lausuntojen merkitykseen ja niiden antamiseen liittyvään vastuuseen sekä X:n asiantuntemukseen ja lausuntojen laatimisen häneltä vaatimaan työmäärään, Korkein oikeus katsoo, että X:n olisi kuitenkin tullut ottaa huomioon se, miltä näinkin huomattaviin palkkioihin johtanut toimeksiantosuhde saattoi näyttää niistä tahoista, jotka olivat palkkioiden maksajien vastapuolina samanaikaisesti vireillä olleessa välimiesoikeudenkäynnissä. 28. X:ltä lausuntoja saaneet Kansallis-Osake-Pankki ja Merita Pankki Oy ovat esiintyneet väliintulijoina Puolimatkan puolella. Kansallis-Osake-Pankin väliintulijan asema on perustunut siihen, että se on omistanut Puolimatkan koko osakekannan. Kansallis-Osake-Pankille kuulunut väliintulointressi on sittemmin siirtynyt Merita Pankki Oy:lle. B, C ja D ja väliintulijapankit olivat välimiesoikeudenkäynnissä puolin ja toisin kohdistaneet toisiinsa oikeudenkäyntikulujen korvausvaatimuksia. Korkein oikeus katsoo, ettei tässä tilanteessa ole välimieslain 9 §:n mukaisen ilmoitusvelvollisuuden kannalta ollut eroa sillä, ovatko palkkioiden maksajat olleet välimiesmenettelyssä itse asianosaisia vai ainoastaan toisen asianosaisen puolella esiintyviä väliintulijoita. 29. Kun otetaan huomioon välimieslain 9 §:ssä säädetyn ilmoitusvelvollisuuden tarkoitus samoin kuin X:n oma koulutus ja työkokemus oikeustieteen professorina, hänen olisi pitänyt ymmärtää, että välimiesmenettelyn aikana tapahtunut lausuntojen laatiminen väliintulijapankeille huomattavia palkkioita vastaan on ollut omiaan antamaan B:lle, C:lle ja D:lle perustellun aiheen pelätä X:n puolueettomuuden ja riippumattomuuden vaarantumista. 30. Sen vuoksi Korkein oikeus katsoo jääneen näyttämättä, ettei välimiestuomion kumoutuminen ja siitä B:lle, C:lle ja D:lle mahdollisesti aiheutunut taloudellinen vahinko ole johtunut X:n tuottamuksesta. Vahingosta ja sen määrästä 31. Alemmat oikeudet ovat katsoneet, ettei X ole korvausvastuussa B:lle, C:lle ja D:lle mahdollisesti aiheutuneesta vahingosta. Sen vuoksi ne eivät ole ottaneet kantaa korvattavan vahingon määrään. Korkein oikeus puolestaan katsoo, että X on edellä lausutuilla perusteilla velvollinen korvaamaan kanteessa tarkoitetun vahingon siltä osin kuin sellaista on aiheutunut. Korkein oikeus ei voi kuitenkaan ensimmäisenä oikeusasteena ratkaista kysymystä vahingon määrästä. Päätöslauselma Käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot kumotaan. Asia palautetaan Vantaan käräjäoikeuteen siltä osin kuin kysymys on B:lle, C:lle ja D:lle mahdollisesti aiheutuneen vahingon määrästä. Käräjäoikeuden tulee, huomioon ottaen palauttamisen syy, omasta aloitteestaan ottaa se uudelleen käsiteltäväkseen ja siinä laillisesti tuomita. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Kari Raulos (eri mieltä), Lauri Lehtimaja, Mikael Krogerus ja Gustav Bygglin. Esittelijä Anna-Liisa Hyvärinen. Eri mieltä olevan jäsenen lausunto Oikeusneuvos Raulos : Lausun seuraavasti. B, C ja D ovat perustaneet kysymyksessä olevan X:ää vastaan ajamansa vahingonkorvauskanteen siihen, että X on ollut esteellinen toimimaan B:n, C:n ja Dn ja Rakennustoimisto A. Puolimatkan välisen välimiesoikeudenkäynnin puheenjohtajana ja että X on välimiesmenettelystä annetun lain 9 §:n säännösten vastaisesti laiminlyönyt ilmoittaa oikeudelle ja asianosaisille esteellisyytensä perustaneista seikoista. Kun Helsingin hovioikeus oli 10.10.1997 antamallaan lainvoiman saaneella tuomiolla X:n esteellisyyden vuoksi kumonnut välimiesoikeuden 3.11.1995 antaman tuomion, B:lle, C:lle ja D:lle oli aiheutunut vahinkoa turhaksi osoittautuneen välimiesmenettelyn kulujen johdosta. Totean, että kysymys X:n esteellisyydestä on ratkaistu Helsingin hovioikeuden 10.10.1997 antamalla tuomiolla. Tässä oikeudenkäynnissä on kysymys siitä, onko X menetellyt siten, että on perusteita velvoittaa hänet korvaamaan B:lle, C:lle ja D:lle syntynyt vahinko. Välimiesten vastuu välimiesoikeuden jäseninä aiheuttamastaan vahingosta on tuottamusvastuuta. Vahinko, josta B, C ja D ovat vaatineet korvausta, on henkilö- tai esinevahinkoon liittymätöntä taloudellista vahinkoa. Vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukaan vain milloin vahinko on aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla tai julkista valtaa käytettäessä taikka milloin muissa tapauksissa on erittäin painavia syitä, käsittää vahingonkorvaus hyvityksen myös sanotunlaisesta vahingosta. Vahingonkorvauslaki ei sen 1 §:n mukaan koske, ellei toisin ole säädetty, sopimukseen perustuvaa tai muussa laissa säädettyä korvausvastuuta. Kysymys on siten siitä, määräytyykö välimiesten, tässä tapauksessa välimiesoikeuden puheenjohtajan, korvausvastuu puheena olevasta vahingosta vahingonkorvauslain ja nimenomaan sen 5 luvun 1 §:n rajoitusten mukaisesti vai joillain muilla perusteilla. Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa riidan osapuolet ovat tehneet välityssopimuksen, jonka mukaan kumpikin on valinnut yhden välimiehen, jotka ovat puolestaan valinneet puheenjohtajan. Vaikkei X:n välimiesoikeuden puheenjohtajana voida katsoa olleen sopimussuhteessa kumpaankaan riidan osapuolista, hänenkin asemansa on perustunut välityssopimukseen. Palkkion välimiestehtävästä maksavat asianosaiset. Nämä seikat ilmentävät välimiesten aseman sopimussuhdetta muistuttavia piirteitä. Toisaalta on ilmeistä, ettei välimiehen tehtävää voida rinnastaa toimeksiantosuhteisiin. Välimiehet eivät voi tehtävässään pyrkiä toteuttamaan heidät nimenneen asianosaisen etua, vaan ovat velvollisia tuomarin lailla toimimaan puolueettomasti ja lain mukaan. Vaikkei olekaan luontevaa pitää välimiesten ja asianosaisten välistä suhdetta sopimussuhteena, siihen sisältyy kuitenkin siinä määrin samankaltaisia piirteitä, ettei välimiesten vahingonkorvausvastuuseen ole perusteltua soveltaa niin sanotun puhtaan varallisuusvahingon korvaamista koskevia vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n rajoituksia. Saman lopputuloksen puolesta puhuu se, että se vahinkoriski, mikä välimiesten toimintaan saattaa liittyä, koskee juuri henkilö- ja esinevahinkoon liittymätöntä taloudellista vahinkoa. Totean, että X on ennen välimiesmenettelyä ja sen aikana antanut Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevät asiantuntijalausunnot ja edustanut neljästä välimiesoikeudenkäynnin aikana välimiesmenettelyssä väliintulijoina esiintyneille pankeille antamastaan lausunnosta palkkiona yhteensä 226 000 markkaa. Välimiesmenettelystä annetun lain 9 §:n 1 momentin mukaan välimiehen tulee olla tehtävässään puolueeton ja riippumaton. Saman pykälän 2 momentin mukaan sen, jonka suostumusta välimiehen tehtävään on pyydetty, tulee heti ilmoittaa, jollei hän kieltäydy tehtävästä, kaikki seikat, jotka ovat omiaan vaarantamaan hänen puolueettomuuttaan tai riippumattomuuttaan välimiehenä taikka aiheuttamaan näissä suhteissa perusteltuja epäilyksiä. Seuraavan eli 3 momentin mukaan välimies on velvollinen välimiesmenettelyn päättymiseen asti ilmoittamaan kaikki edellä tarkoitetut seikat, joita ei ole ennestään saatettu asianosaisten tietoon. Lain 10 §:n mukaan välimies on asianosaisen vaatimuksesta julistettava esteelliseksi, jos hän olisi tuomarina ollut esteellinen käsittelemään asiaa, samoin kuin muunkin sellaisen seikan johdosta, joka on omiaan antamaan perustellun aiheen epäillä välimiehen puolueettomuutta tai riippumattomuutta. Välimiesmenettelyn alkaessa vuonna 1994 olivat voimassa oikeudenkäymiskaaren alkuperäiset 13 luvun 1 §:n säännökset tuomarin jäävistä. Tämä säännöstö, joka pyrki tyhjentävästi määrittelemään kaikki esteellisyysperusteet, oli tosin jo tuolloin osin vanhentunut. Suomen liityttyä vuonna 1990 Euroopan ihmisoikeussopimukseen tuomarin esteellisyyttä harkittaessa oli oikeuskäytännössämme kuitenkin jo alettu ottaa huomioon myös sopimuksen 6 artiklan mukaiset oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteet sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen soveltamiskäytäntö. Viimeksi mainitun mukaan esteettömyysvaatimuksella tarkoitettiin muun muassa sitä, ettei oikeudenkäynnin osapuolilla saanut olla ulkonaisten seikkojen johdosta perusteltua aihetta epäillä tuomarin puolueettomuutta ja riippumattomuutta. Joulukuun 1 päivänä 1992 voimaan tulleen välimiesmenettelystä annetun lain välimiehen esteellisyyttä koskevat edellä selostetut säännökset olikin rakennettu jo olennaisesti toisenlaiselle pohjalle kuin oikeudenkäymiskaaren alkuperäiset tuomarin jäävit. Lain esitöissä (HE 202/1991
2. vp)todettiin, että tuomarin esteellisyysperusteet olivat jonkin verran vanhentuneita eivätkä välimiesmenettelyä silmällä pitäen riittäneet torjumaan monia nimenomaan välimiesmenettelylle tyypillisiä esteellisyystilanteita. Esityksen mukaan välimiehen puolueettomuutta ja riippumattomuutta vaarantava seikka pohjautuu useimmiten asianosaisen ja välimiehen väliseen suhteeseen. Esityksessä on todettu, että käytännön kannalta ja periaatteellisesti tärkeä on lain 10 §:n säännös, jonka mukaan välimies voidaan julistaa esteelliseksi sellaisen seikan johdosta, joka on omiaan antamaan perustellun aiheen epäillä hänen puolueettomuuttaan tai riippumattomuuttaan. Hallituksen esityksessä on myös tarkemmin käsitelty eräitä tällaisia tyyppitilanteita. X:n ilmoitusvelvollisuutta harkittaessa hänen ennen välimiesmenettelyn alkamista antamansa asiantuntijalausunnot eivät ole kovin merkittäviä. Keskeisessä asemassa ovat sitä vastoin hänen välimiesmenettelyn aikana yhteensä 226 000 markan palkkiota vastaan Kansallis-Osake-Pankille ja Suomen Yhdyspankki Oy:lle antamansa neljä asiantuntijalausuntoa. Kansallis-Osake-Pankki, joka oli omistanut Puolimatkan koko osakekannan, sekä sittemmin Merita Pankki Oy ovat esiintyneet välimiesmenettelyssä väliintulijoina rakennusliikkeen puolella. Ottaen huomioon väliintulon perusteena olleen etujen yhteisyyden rakennusliikkeen ja pankkien välillä esteellisyyssäännösten soveltamisen kannalta on perusteltua rinnastaa väliintulijat asianosaiseen. Sanottujen lausuntojen antaminen, ottaen huomioon niiden lukuisuus ja etenkin niistä edustettu huomattava taloudellinen hyöty, olisi, jos se olisi saatettu välimiesmenettelyn asianosaisten tietoon, voinut objektiivisesti arvioiden aiheuttaa perusteltuja epäilyksiä, joiden mukaan X:n puolueettomuus ja riippumattomuus välimiehenä oli vaarantunut. Koulutuksensa ja kokemuksensa perusteella X:n on pitänyt ymmärtää tämä ja ilmoittaa kysymyksessä olevista seikoista asianosaisille. Mikäli X olisi ilmoittanut kysymyksessä olevista seikoista asianosaisille, mutta ei kuitenkaan olisi luopunut tehtävästään, asianosaisilla olisi ollut mahdollisuus saattaa kysymys X:n esteellisyydestä välimiesoikeuden ratkaistavaksi. Kun välimiesten on, ellei muusta ole sovittu, perustettava tuomionsa lakiin, välimiesten velvollisuutena olisi tällöin ollut julistaa X esteelliseksi. Tällöin välimiesoikeudelle olisi voitu valita uusi puheenjohtaja ja antaa asiassa laillisen menettelyn jälkeen pätevä välitystuomio. X:n menettely on siten syy-yhteydessä B:lle, C:lle ja D:lle aiheutuneeseen vahinkoon. Kun alemmat oikeudet eivät ole joutuneet lausumaan B:lle, C:lle ja D:lle aiheutuneen vahingon määrästä eikä sanottua kysymystä voida sopivimmin käsitellä ensi asteena Korkeimmassa oikeudessa, asia on palautettava käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Sanotuilla perusteilla päädyn samaan lopputulokseen kuin Korkeimman oikeuden enemmistö.