2005 false KKO:2005:15 Asian hävinnyt A ei ollut vaatinut vastapuolen B:n oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden alentamista tai hylkäämistä asian oikeudellisen epäselvyyden vuoksi. Kun A:n katso

§:n nojalla. OK 21 luku 8 a § Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Turun käräjäoikeuden tuomio 31.3.2003 Käräjäoikeus hylkäsi yhteisomistussuhteen purkamista koskevassa asiassa A:n B:tä vastaan ajaman kanteen. Oikeudenkäyntikulujen osalta käräjäoikeus totesi asian olleen oikeudellisesti niin epäselvä, että A:lla oli ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin. Sen vuoksi asianosaiset saivat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Asian on ratkaissut käräjätuomari Harri Lastunen. Turun hovioikeuden tuomio 20.11.2003 B valitti hovioikeuteen ja vaati käräjäoikeudessa aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujensa korvaamista. B lausui, että A ei ollut käräjäoikeudessa esittänyt vaatimusta B:n oikeudenkäyntikuluvaatimuksen hylkäämisestä tai alentamisesta. Hovioikeus lausui, että

§:n nojalla, jos asia on ollut oikeudellisesti niin epäselvä, että asian hävinneellä osapuolella on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin, tuomioistuin voi määrätä, että asianosaiset osaksi tai kokonaan vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan. Säännöksen esitöiden (HE 107/1998 vp) mukaan asianosaisen olisi vaadittava tässä pykälässä säänneltyä oikeudenkäyntikulujen alentamista. A ei ollut käräjäoikeudessa vaatinut oikeudenkäyntikulujen alentamista tai kuittaamista

§:n nojalla. A oli käräjäoikeudessa kuitenkin vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan asiassa ja vastustanut kaikkia B:n vaatimuksia. Hovioikeudelle antamassaan vastauksessa A oli todennut, että asia oli ollut oikeudellisesti epäselvä ja hänellä oli ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin ja että olisi kohtuutonta velvoittaa häntä suorittamaan B:n oikeudenkäyntikuluja asiassa. Koska lakitekstistä ei ainakaan suoraan ilmennyt, että asianosaisen olisi vedottava

§:ään ja koska A oli vastustanut B:n kaikkia vaatimuksia, hovioikeus katsoi, että käräjäoikeus oli voinut soveltaa

§:ää. Tälle kannalle oli saatavissa tukea ratkaisusta KKO 2002:89. Ottaen huomioon edellä kerrotun, hovioikeus käräjäoikeuden mainitsemilla perusteilla ja huomioon ottaen lisäksi myös oikeudenkäyntiin johtaneet seikat

ja 8 b §:n nojalla katsoi, ettei ollut syytä muuttaa käräjäoikeuden tuomiota oikeudenkäyntikulujen osalta. B velvoitettiin korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Maile Åkerberg, Saara Laapas ja Salla-Maaret Keränen. Esittelijä Hanna Väliaho (mietintö). Viskaali Väliaho lausui mietintönään seuraavaa:

§:n mukaan jos asia on ollut oikeudellisesti niin epäselvä, että hävinneellä asianosaisella on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin, tuomioistuin voi määrätä, että asianosaiset osaksi tai kokonaan vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan. Mainitun säännöksen esitöissä on katsottu, että oikeudellisen epäselvyyden perusteella oikeudenkäyntikulujen alentaminen edellyttää sitä koskevaa vaatimusta ja yksilöityjä perusteluja (HE 107/1998 vp s. 13 ja 20). Tällä perusteella oikeus ei siten viran puolesta voi alentaa hävinneen osapuolen maksettavaksi tulevien oikeudenkäyntikulujen määrää. A ei ollut edes väittänyt, että hän olisi käräjäoikeudessa edellä selostetulla tavalla vaatinut oikeudenkäyntikulujensa alentamista. Viskaali Väliaho esitti, että A velvoitetaan korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut. Muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa B:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan B uudisti alemmissa oikeuksissa esittämänsä oikeudenkäyntikuluvaatimukset ja lisäksi vaati oikeudenkäyntikulujensa korvaamista Korkeimman oikeuden osalta korkoineen. A vastasi valitukseen ja vaati vastauskulujensa korvaamista korkoineen. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Käräjäoikeuden oikeudenkäyntikuluratkaisu

1. Käräjäoikeus on hylännyt A:n B:tä vastaan ajaman kanteen, jossa A oli vaatinut kiinteistön määräämistä myytäväksi yhteisomistussuhteen purkamiseksi. Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden osalta käräjäoikeus on katsonut asian oikeudellisesti niin epäselväksi, että asian hävinneellä A:lla oli ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin. Tämän vuoksi käräjäoikeus on määrännyt, että asianosaiset saivat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua.
2. Korkeimmassa oikeudessa on B:n valituksen johdosta kysymys vain siitä, voidaanko asian voittaneen B:n oikeudenkäyntikuluvaatimus hylätä käräjäoikeuden mainitsemalla perusteella eli asian oikeudellisen epäselvyyden vuoksi, vaikka asian hävinnyt A ei ole häviönsä varalta nimenomaisesti vaatinut, että B:lle mahdollisesti tuomittava korvaus oikeudenkäyntikuluista alennetaan tai että käräjäoikeus määrää, että asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan asian oikeudellisen epäselvyyden vuoksi.
3. Asiassa on ollut kysymys yhteisomistussuhteen purkamisesta. Tällaisen asian asianosaiset voivat sopia keskenään ilman oikeudenkäyntiäkin, esimerkiksi myymällä yhdessä yhteisomistuksessa olevan kiinteistön. Se että vaatimus yhteisomistussuhteen purkamisesta voi viime kädessä joutua tuomioistuimen ratkaistavaksi, ei muuta asian tahdonvaltaista luonnetta. Kysymys on siis asiasta, jossa sovinto on sallittu.
4. Asiassa sovellettavan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n pääsäännön mukaan asian hävinnyt asianosainen on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa oikeudenkäyntikulut. Luvun 8 a §:ssä kuitenkin säädetään, että jos asia on ollut oikeudellisesti niin epäselvä, että hävinneellä asianosaisella on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin, tuomioistuin voi määrätä, että asianosaiset osaksi tai kokonaan vastaavat itse oikeudenkäyntikuluista.
5. Edelleen voidaan todeta, että oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:ssä säädetään mahdollisuudesta alentaa pääasian hävinneen asianosaisen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen määrää, jos täysimääräinen maksuvelvollisuus olisi kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuutonta ottaen huomioon lainkohdassa mainitut seikat. Säännöksen mukaan tuomioistuin voi alentaa maksuvelvollisuutta viran puolesta. 6.

§:ssä ei ole säädetty, että tuomioistuin voisi viran puolesta puuttua oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen. Pykälää koskevan hallituksen esityksen perusteluissa on päin vastoin lausuttu (HE 107/1998 vp s. 20), että asianosaisen olisi vaadittava pykälässä tarkoitettua oikeudenkäyntikulujen alentamista. Asianosaisen tulisi myös esittää yksilöidyt perusteet, joilla alentamista vaaditaan. Pelkkää vaatimusta kulujen alentamisesta riidan oikeudellisen epäselvyyden perusteella ei tulisi hyväksyä, vaan vaatimuksen esittäjän pitäisi ilmoittaa perusteensa ja myös alentamisvaatimuksensa määrä ja sen suhde kokonaiskuluihin. Tuomioistuimen velvollisuutena olisi aktiivisella prosessinjohdolla selvittää myös oikeudenkäyntikuluvaatimuksen alentamista. Lakivaliokunnan mietinnön mukaan (LaVM 26/1998 vp s. 4 - 5) valiokunnassa olivat eräät asiantuntijat esittäneet 8 a §:n perusteiden laventamista, jotta tuomioistuimella olisi mahdollisuus kokonaisharkinnan käyttämiseen. Lakivaliokunta hyväksyi kuitenkin hallituksen esityksen mukaiset säännösehdotukset sellaisinaan. Perusteluissaan lakivaliokunta totesi muun muassa, että vaikka kulukysymys on yleensä dispositiivinen, eli asianosaisen kanta sitoo tuomioistuinta, 8 b §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa kuluja voidaan viran puolesta ja siis vaikka vastoin asianosaisen tahtoa kohtuullistaa. Erityisesti se, mitä hallituksen esityksessä on lausuttu, näyttäisi siten tukevan B:n vaatimusta. 7. Korkein oikeus toteaa, että

§ on oikeudenkäyntikulujen kuittaamista koskeva erityissäännös. Sen sanamuodosta ei käy ilmi, että asianosaisen tulisi nimenomaisesti vaatia oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden alentamista tai kulujen kuittaamista asian oikeudellisen epäselvyyden perusteella.

1. Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva asia on, niin kuin lain esitöissäkin on todettu, yleensä sellainen, jossa sovinto on sallittu, eli asianosaisen kanta sitoo tuomioistuinta. Tämä merkitsee sitä, että jos asianosainen myöntää vastapuolen kuluvaatimuksen joko osaksi tai kokonaan, tuomio on perustettava tähän myöntämiseen. Toisaalta jos kuluvaatimusta vastustetaan, kulujen korvausvelvollisuutta voidaan, mikäli siihen on perusteet, myös alentaa tai määrätä, ettei korvausvelvollisuutta ole. Ratkaisevana tässä suhteessa pidetään yleensä vaatimuksen vastustamista sinänsä, ei sen sijaan vastustamiselle esitettyjä perusteluja.
2. Tuomioistuimella on kuitenkin velvollisuus aktiiviseen prosessinjohtoon, kun kysymys on oikeudenkäyntikuluja koskevan korvausvelvollisuuden alentamisesta. Tämä merkitsee sitä, että tuomioistuimen tulee tarvittaessa tiedustella asianosaiselta, millä seikoilla tai näkökohdilla hän haluaa perustella kuluvaatimuksen vastustamista.
3. Oikeudenkäyntikuluvaatimuksen vastustamisen ei toisaalta tarvitse olla nimenomaista, mikäli vastustaminen on muuten pääteltävissä asianosaisen lausumista tai muista vaatimuksista, esimerkiksi siitä, että asianosainen on joka tapauksessa vaatinut vastapuolensa velvoittamista korvaamaan hänen omat oikeudenkäyntikulunsa. Epäselvissä tapauksissa tuomioistuimen tulee kuitenkin kysymällä varmistua siitä, haluaako asianosainen myöntää vaatimuksen vai vastustaa sitä.
4. Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus katsoo, että

§:ää voidaan soveltaa, mikäli asianosaisen lausumista voidaan päätellä hänen vastustaneen vastapuolen oikeudenkäyntikuluvaatimusta.

1. Tässä tapauksessa A ei ole myöntänyt B:n oikeudenkäyntikuluvaatimusta. A:n voidaan sitä vastoin katsoa vastustaneen kuluvaatimusta jo sillä perusteella, että hän on vaatinut, paitsi pääasiavaatimuksensa hyväksymistä, myös omien oikeudenkäyntikulujensa korvaamista. Tässä tapauksessa ei ole ollut tarpeellista tiedustella A:lta, millä perusteilla hän on halunnut vastustaa kuluvaatimusta.
2. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että käräjäoikeus on voinut määrätä, että asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan. Oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa
3. B ei ole hovioikeudessa eikä Korkeimmassa oikeudessa vaatinut häviönsä varalta, että tuomioistuin määräisi, että asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan. B on kuitenkin vaatinut omien oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.
4. B häviää muutoksenhaun Korkeimmassa oikeudessa, joten hän olisi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 ja 16 §:n nojalla velvollinen korvaamaan muutoksenhausta A:lle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut. Huomioon ottaen

§:n sisällön verrattuna 8 b §:ään ja sen, mitä säännösten esitöissäkin on niiden soveltamisesta lausuttu, kysymys 8 a §:n soveltamisesta asiassa on ollut oikeudellisesti epäselvä. Tämän vuoksi voidaan katsoa, että B:llä on ollut perusteltu syy muutoksenhakuun hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa. Asianosaiset saavat siten vastata mainitun 8 a §:n nojalla itse oikeudenkäyntikuluistaan hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota ei muuteta muulla tavoin kuin että B vapautetaan velvollisuudesta korvata A:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa. Oikeudenkäyntikuluvaatimukset Korkeimmassa oikeudessa hylätään. Asian ovat ratkaisseet presidentti Leif Sevón sekä oikeusneuvokset Gustaf Möller, Lauri Lehtimaja, Kari Kitunen ja Mikko Könkkölä. Esittelijä Sami Myöhänen.