2005 false KKO:2005:39 Kysymys asianosaisten välillä toimitetussa rikosasian sovittelumenettelyssä vahingonkorvauksesta tehdyn sopimuksen merkityksestä myöhemmässä oikeudenkäynnissä, kun korvaus oli jäänyt sovitussa ajassa maksamatta. (Ään.) Asian tausta A oli 29.6.2001 tehnyt B:hen kohdistuneen rikollisen teon, josta A:lle myöhemmin vaadittiin tuomioistuimessa rangaistusta. A ja B tekivät 8.4.2002 heidän välillään toimitetussa sovittelumenettelyssä kirjallisen sopimuksen, jonka mukaan A:n tuli korvata B:lle teollaan aiheuttamansa vahinko 250 eurolla marraskuun 2002 loppuun mennessä. Sopimuksen mukaan B:llä ei ollut muita vaatimuksia, kun korvaus on suoritettu. Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Asian vireilletulo ja vaatimukset Rauman käräjäoikeudessa Virallinen syyttäjä vaati Rauman käräjäoikeuteen 24.7.2002 toimittamassaan haastehakemuksessa A:n tuomitsemista rangaistukseen edellä tarkoitetusta nuorena henkilönä 29.6.2001 tehdystä törkeän pahoinpitelyn yrityksestä tai vaihtoehtoisesti nuorena henkilönä laittomasta uhkauksesta. B toimitti 5.9.2002 käräjäoikeuteen kirjallisen vahingonkorvausvaatimuksensa, jossa hän vaati A:n velvoittamista maksamaan hänelle korvauksena kipuun ja särkyyn verrattavasta henkisestä kärsimyksestä 1 200 euroa korkoineen. Käräjäoikeuden 5.2.2003 toimitetussa pääkäsittelyssä B lausui, että korvausvaatimus perustui ensisijaisesti vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:ään ja vaihtoehtoisesti saman luvun 6 §:ään. B katsoi, että koska A ei ollut maksanut sovittelussa sovittua korvausta, sopimus ei ollut sitova. A ilmoitti, että hän oli ollut halukas maksamaan sovittelussa sovitun korvauksen 250 euroa, mutta ei ollut saanut pankkitilin numeroa B:ltä. A katsoi, ettei B:llä ollut oikeutta vaatia 250 euroa suurempaa korvausta, koska asia oli sovittu. Käräjäoikeuden tuomio 5.2.2003 Käräjäoikeus, joka tuomitsi A:n nuorena henkilönä törkeän pahoinpitelyn yrityksestä ehdolliseen vankeusrangaistukseen, katsoi, että rikokseen oli asianomistaja B:n kertomuksen mukaisesti liittynyt sen laatuista uhkaamista, että sitä oli pidettävä vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:ssä tarkoitetun vapauteen kohdistuvan rikoksen kaltaisena rikoksena. B:llä oli siten oikeus saada A:lta korvaus tämän syyksi luetun rikoksen aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä. Käräjäoikeus katsoi, ettei B:n ja A:n 8.4.2002 tekemä sopimus estänyt B:tä vaatimasta suurempaa summaa kuin sopimuksessa mainittu 250 euroa, koska A ei ollut täyttänyt sopimusta ja maksanut marraskuun 2002 loppuun mennessä sovittua summaa. Käräjäoikeus velvoitti A:n suorittamaan B:lle korvaukseksi kipuun ja särkyyn verrattavasta henkisestä kärsimyksestä 1 000 euroa korkoineen. Asian ovat ratkaisseet laamanni Pekka Tuomaala ja lautamiehet. Turun hovioikeuden tuomio 29.10.2003 A:n valituksen johdosta hovioikeus katsoi hänen syyllistyneen törkeän pahoinpitelyn yrityksen asemesta laittomaan uhkaukseen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota B:lle tuomitun vahingonkorvauksen osalta. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pertti Liesivuori, Pertti Kajanen ja Sirpa Saarnilehto. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati, että B:lle maksettavaksi tuomittu vahingonkorvaus alennetaan 250 euroon. B vastasi valitukseen. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut
- A on 29.6.2001 aiheuttanut B:lle henkistä kärsimystä teollaan, joka on luettu hänen syykseen nuorena henkilönä tehtynä laittomana uhkauksena. Asianosaiset ovat heidän välillään rikoksen johdosta toimitetussa sovittelussa 8.4.2002 allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan "A korvaa aiheuttamansa vahingon 250 euroa B:lle marraskuun loppuun mennessä. Kun korvattava summa on suoritettu, lähettää vastaaja kuitin sovitteluun ja asianomistajalla ei ole muita vaateita esittää".
- Rikosasian tultua vireille B oli kuitenkin ilmoittanut yhtyvänsä virallisen syyttäjän syytteeseen ja vaativansa A:n velvoittamista suorittamaan hänelle korvausta kipuun ja särkyyn verrattavista henkisistä kärsimyksistä 1 200 euroa korkoineen. Vaatimus on annettu A:lle tiedoksi 25.10.
- A ei maksanut korvausta. Asiaa käsiteltäessä käräjäoikeudessa 5.2.2003 A lausui, ettei B:llä ollut oikeutta vaatia sovittua enempää. Hän oli kertomansa mukaan ollut halukas maksamaan sovitun korvauksen, mutta ei ollut saanut tilinumeroa B:ltä. Käräjäoikeus katsoi, ettei sopimus estänyt B:tä esittämästä vaatimusta, koska A ei ollut maksanut sovitussa ajassa, ja velvoitti A:n suorittamaan B:lle korvausta 1 000 euroa korkoineen. Hovioikeus ei muuttanut tuomiota.
- A on vaatinut, että korvaus alennetaan sovittuihin 250 euroon, koska perusteita poiketa sopimuksesta ei ollut ollut.
- B on vastauksessaan katsonut sopimuksen rauenneen, koska A ei ollut täyttänyt sopimusta sovittuun määräaikaan mennessä eikä edes hovioikeuden tuomion antamiseen mennessä. Hän on kertonut, että asiaa oli pyritty sovittelemaan lähinnä A:n olosuhteiden perusteella. Sopimus ei ollut ollut B:n etujen mukainen, mutta hän oli halunnut hyväksyä sen, koska oli "jollain tavalla ymmärtänyt" A:ta eikä ollut halunnut tälle "mitään ylimääräistä pahaa". Sopimusta tehtäessä ei ollut puolueettomasti ja asiantuntevasti arvioitu B:n asemaa, vaan sitä, millaisesta korvauksesta A voisi kohtuullisesti suoriutua. Osittain tapahtuman johdosta B oli joutunut vaihtamaan asuntoa ja hänestä tuntui vieläkin pelottavalta käydä entisessä asuinpaikassaan. B on tämän vuoksi vaatinut, että ellei sopimuksen katsota A:n syystä rauenneen, se jätetään kohtuuttomana huomiotta.
- Korkein oikeus toteaa, että rikoksella aiheutetun vahingon korvaaminen on asia, josta voidaan sopia. Sopimus sitoo asianosaisia myös oikeudenkäynnissä, jollei ole erityisiä perusteita poiketa sopimuksesta. Kuten muidenkin sopimusten kohdalla tuomioistuin voi todeta korvausta koskevan sopimuksen pätemättömäksi tai rauenneeksi. Sopimuksen ehtoja voidaan asianosaisen vetoamien seikkojen perusteella sovitella tai ne jättää huomiotta silloin, kun ne johtaisivat kohtuuttomuuteen. Korvausta koskevan sopimuksen ja sen ehtojen sitovuutta arvioidaan noudattaen yleisiä sopimusoikeudellisia periaatteita ja niiden perusteella ratkaistaan siis myös asianosaisten tätä koskevat väitteet.
- Asiassa on kysymys ensisijaisesti siitä, miten sopimus sitoo asianosaisia tässä tapauksessa, jossa toinen osapuoli, B, ennen sopimuksessa sovittua maksuvelvoitteen täyttämisajankohtaa on oikeudenkäyntiä varten esittänyt sopimuksesta poikkeavan korvausvaatimuksen ja toinen osapuoli, A, on jättänyt maksuvelvoitteensa täyttämättä.
- Korvausta koskeva sopimus on syntynyt osana rikosten sovittelumenettelyä, joka on vapaaehtoista ja laissa sääntelemätöntä toimintaa. Tekijän kannalta asianomistajan kanssa saavutetulla sovinnolla on usein tärkeä merkitys sen suhteen, mitä seuraamuksia teosta hänelle aiheutuu. Sovinto saattaa lopettaa esitutkinnan, se voi johtaa syyttämättä jättämiseen tai se voi vaikuttaa rangaistusta lieventävästi. Sovinnossa vahvistettu suoritusvelvollisuus voidaan nähdä myös osoituksena tekijän tahdosta hyvittää tekonsa seuraukset, mikä osaltaan on omiaan johtamaan siihen, että suoritus tapahtuu vapaaehtoisesti. Asianomistajan näkökulmasta sovittelumenettely tarjoaa siten mahdollisuuden saada korvaus varmemmin ja nopeammin kuin oikeudenkäynnin ja mahdollisen pakkotäytäntöönpanon seurauksena. Tämä seikka samoin kuin sovittelussa esiintulevat tekijän henkilöä koskevat seikat saattavat taas olla omiaan vaikuttamaan siten, että asianomistaja on tässä yhteydessä sopimukseen pääsemiseksi valmis osittain luopumaankin korvausvaatimuksistaan.
- Arvioidessaan B:n menettelyn merkitystä A:n suoritusvelvollisuuden kannalta Korkein oikeus toteaa, että se korvausmäärä, johon B sovittelussa oli tyytynyt, on ollut sidoksissa siihen, että korvaus maksettaisiin määräajan kuluessa. Sopimus on siten edellyttänyt vastavuoroisuutta, jossa ratkaisevassa asemassa on ollut A, jonka tekemän rikoksen johdosta sovitteluun on ryhdytty.
- A on kuitenkin jättänyt korvauksen maksamatta vedoten siihen, ettei hänellä ollut tiedossa B:n pankkitilin numeroa. Huomioon ottaen sen, ettei A ole ryhtynyt toimenpiteisiin maksun suorittamiseksi tai tilanteen selvittämiseksi esimerkiksi sovittelijan kanssa, Korkein oikeus toteaa hänen olennaisesti rikkoneen sopimusta ja sopimuksen rauenneen A:n menettelyn johdosta.
- Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että B on ollut oikeutettu esittämään sopimuksesta poikkeavia korvausvaatimuksia oikeudenkäynnissä A:ta vastaan ja että hänellä on myös oikeus saada vahingoistaan korvausta rauenneen sopimuksen vaikuttamatta korvauksen määrään. Syytä muuttaa hovioikeuden tuomiota valituksen johdosta ei ole. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Mikko Tulokas (eri mieltä), Kati Hidén, Gustav Bygglin ja Liisa Mansikkamäki. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen. Eri mieltä olevan jäsenen lausunto Oikeusneuvos Tulokas: A on käräjäoikeudessa tuomittu nuorena henkilönä asianomistaja B:hen kohdistuneesta törkeän pahoinpitelyn yrityksestä ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Hovioikeus on muuttanut rikosnimikkeen laittomaksi uhkaukseksi. Sovittelumenettelyssä ennen oikeudenkäynnin alkamista osapuolet ovat sopineet siitä, että A maksaa B:lle korvaukseksi rikoksen aiheuttamasta kärsimyksestä 250 euroa, jota A ei kuitenkaan ollut määräpäivään mennessä suorittanut. Sovittelun luonteeseen kuuluu, että asia pyritään selvittämään oikeuden ulkopuolella. Yleistä on tällöin, että asianomistaja saattaa tyytyä pieneenkin korvaukseen saadakseen edes jotakin. Jos sopimusta ei noudateta, vaan joudutaan oikeuteen, on selvää, ettei rauennut sovinto estä asianomistajaa vaatimasta korvausta koko vahingostaan. Näillä ja käräjäoikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla hylkään A:n valituksen ja pysytän hovioikeuden tuomion myös korvauksen osalta.