KKO/2005/51

2005 false KKO:2005:51 Avopuolisot A ja B olivat heille vahvistettujen erillisten maksuohjelmien mukaan säilyttäneet asuntonsa, josta he omistivat kumpikin puolet. Asunnosta oleva velka, josta A ja B olivat sitoutuneet vastaamaan yhteisvastuullisesti ja josta asunto oli vakuutena, oli maksuohjelmissa jaettu puoliksi kummankin osalle. Kun B:n maksuohjelma oli määrätty raukeamaan, A:n maksuohjelma muutettiin siten, että hänen omistamansa osuus asunnosta määrättiin myytäväksi. VJL 26 § VJL 44 § 1 mom 1 kohta Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Tosiasiat ja tausta A ja B, jotka elivät avioliitonomaisissa olosuhteissa, omistivat kumpikin puoliosuuksin yhteisenä asuntona käyttämänsä omakotikiinteistön. He olivat yhteisvastuullisina velallisina Sampo Pankki Oyj:ltä saamaansa pääomamäärältään alunperin 305 000 markan suuruiseen asuntolainaan. Pian B:n maksuohjelman vahvistamisen jälkeen B haki maksuohjelmansa muuttamista ja A samanaikaisesti velkajärjestelyä. Sittemmin käräjäoikeus lainvoimaisiksi jääneillä päätöksillään 10.10.1995 vahvisti A:lle ja B:lle kummallekin erilliset maksuohjelmat. Maksuohjelmissa oli määräys, jonka mukaan omakotikiinteistöä, jonka arvoksi katsottiin 200 000 markkaa, ei ollut muutettava rahaksi. Edelleen maksuohjelmissa vakuusvelkana oli kummankin kohdalla otettu huomioon asunnon omistusosuutta vastaava määrä 100 000 markkaa. Keväällä 2002 pankki haki B:n maksuohjelman määräämistä raukeamaan maksuohjelman noudattamisen laiminlyönnin perusteella ja A:n maksuohjelman määräämistä muutettavaksi siten, että A:n omistama osuus omakotikiinteistöstä määrätään muutettavaksi rahaksi. Pankin hakemus Pankki vaati käräjäoikeudessa, että A:lle vahvistettua maksuohjelmaa muutetaan yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (jäljempänä velkajärjestelylaki) 44 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla siten, että A:n maksuohjelmassa perusturvaan kuuluvana säilytettäväksi määrätty puoliosuus edellä mainitusta kiinteistöstä määrätään realisoitavaksi. Nurmeksen käräjäoikeuden päätös 13.9.2002 Käräjäoikeus lausui, että A:lle oli 10.10.1995 vahvistettu velkajärjestelylain mukainen maksuohjelma, jossa varallisuutena, jota ei määrätty muutettavaksi rahaksi, oli otettu huomioon hänen omistamansa osuus kiinteistöstä, joka oli A:n ja B:n yhteinen asunto. Myös B:lle oli myönnetty velkajärjestely ja hänen maksuohjelmassaan hänen omistamansa osuus kiinteistöstä oli määrätty säilytettäväksi. Käräjäoikeus oli samana päivänä antamallaan päätöksellä määrännyt B:lle vahvistetun maksuohjelman raukeamaan. Vakuusvelkojana olevalla pankilla oli tässä tilanteessa oikeus vaatia B:n omistamaa osuutta kiinteistöstä realisoitavaksi. Kyse oli siitä, voitiinko A:lle vahvistettua maksuohjelmaa määrätä muutettavaksi siten, että hänen omistamansa osuus kiinteistöstä määrättiin realisoitavaksi. Velkajärjestelylain 44 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan maksuohjelmaa voidaan muuttaa velallisen tai velkojan hakemuksesta, jos velallisen maksukyvyssä tai muissa velkajärjestelyn kannalta merkityksellisissä olosuhteissa on ohjelman vahvistamisen jälkeen tapahtunut olennainen muutos. Vakuusvelan osalta A:lle ja B:lle oli vahvistettu erilliset maksuohjelmat. A:lle vahvistetun maksuohjelman raukeamisen jälkeen tilanne muistutti olennaisesti sellaista tapausta, että velkajärjestely olisi myönnetty ainoastaan toiselle asunnon yhteisomistajista. Oikeuskirjallisuudessa oli katsottu, että mikäli kumpikaan kanssavelallisista ei ollut maksukykyinen koko yhteiseen velkaan nähden, vain jompaakumpaa koskeva velkajärjestely ei useinkaan ollut velallisen itsensä kannalta mielekäs, koska tällöin syntyi riski siitä, että asunto menetetään ja vieläpä erityisen epäedullisella tavalla. Jos velkajärjestely tässä tilanteessa oli myönnetty vain toiselle kanssavelalliselle, hänen omistusosuuttaan koskeva realisointikielto ei välttämättä johtanut asunnon säilymiseen. Kun toisen kanssavelallisen omistama osuus oli realisoitu, syntynyt yhteisomistussuhde voitiin purkaa eräistä yhteisomistussuhteista annetun lain mukaisessa järjestyksessä. Edellä mainituissa tilanteissa velkajärjestelyä ei yleensä voitukaan toteuttaa siten, että velkajärjestelyn saaneen kanssavelallisen osuus asunnosta määrätään maksuohjelmassa säilytettäväksi. Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi, että B:n maksuohjelman raukeamisen seurauksena A:n velkajärjestelyn kannalta merkityksellisissä olosuhteissa oli tapahtunut olennainen muutos, jonka seurauksena A:lle vahvistettua maksuohjelmaa oli muutettava siten, että A:n omistama osuus omakotikiinteistöstä oli muutettavaksi rahaksi. Käräjäoikeus määräsi rahaksimuuton toimittamisen vakuusvelkojana olevan pankin tehtäväksi sekä selvittäjän laatimaan uuden maksuohjelman rahaksimuuton toimittamisen jälkeen. Asian on ratkaissut käräjätuomari Juha Halijoki. Itä-Suomen hovioikeuden päätös 2.10.2003 Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli valittamalla saattanut asian, lausui, että pankin hakemus A:n maksuohjelman muuttamiseksi perustui tosiseikastoltaan yksinomaan siihen, että B oli olennaisesti laiminlyönyt maksuohjelmansa noudattamisen. Lisäksi pankki oli pyrkinyt perustelemaan omaa käsitystään tästä seikasta tehtävistä johtopäätöksistä. Kuten käräjäoikeus oli todennut, A:lle ja B:lle oli vahvistettu erilliset maksuohjelmat myös vakuusvelan osalta. Maksuohjelmien tällainen vahvistaminen merkitsi sitä, että A:n ja B:n velat oli irrotettu keskinäisestä riippuvuudestaan ja järjestelty uudelleen heidän kummankin kohdaltaan henkilökohtaisesti vastattavikseen. Toisen maksuohjelman mahdollisella raukeamisella ei ollut sellaista oikeudellista merkitystä, että myös toisen maksuohjelmaa voitiin pelkästään sillä perusteella vastoin hänen tahtoaan muuttaa. Hovioikeus katsoi, että kun A:n itsensä ei ollut edes väitetty syyllistyneen velkajärjestelyssään maksu- tai muihin laiminlyönteihin, B:n maksuohjelman raukeaminen ei ollut sellainen A:n velkajärjestelyn kannalta merkityksellisissä olosuhteissa tapahtunut olennainen muutos, jonka seurauksena A:lle vahvistettua maksuohjelmaa voitiin ilman hänen suostumustansa määrätä muutettavaksi. Näillä perusteilla hovioikeus, joka samana päivänä antamallaan päätöksellä ei muuttanut käräjäoikeuden B:n maksuohjelman raukeamisesta tekemää päätöstä, kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja hylkäsi pankin hakemuksen. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Matti Hakkarainen, Terho Turunen ja Maija Liisa Kilpeläinen. Esittelijä Jukka Turunen. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa Pankille myönnettiin valituslupa. Valituksessaan pankki vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden päätöksen varaan. A vastasi pankin valitukseen ja vaati sen hylkäämistä. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Asian tausta

1. A ja B, jotka elävät avioliitonomaisissa olosuhteissa, ovat vuonna 1993 ottaneet yhteisen asuntolainan, jonka vakuutena on heidän yhdessä yhtä suurin osuuksin omistamansa ja heidän yhteisenä asuntonaan käyttämänsä omakotikiinteistö. Käräjäoikeus on 10.10.1995 vahvistanut heille kummallekin erikseen velkajärjestelylaissa tarkoitetut maksuohjelmat. Näistä B:n maksuohjelmalla muutettiin hänelle vuonna 1994 vahvistettua maksuohjelmaa. Maksuohjelmien mukaan A ja B säilyttivät yllä mainitun asunnon. Velkajärjestelyssä kiinteistön arvoksi on katsottu 200 000 markkaa. Asuntovelka, josta kiinteistö on vakuutena, on puolestaan tuolloin ollut määrältään runsaat 250 000 markkaa. Maksuohjelmat on laadittu siten, että A:n maksuohjelmassa on vakuusvelaksi katsottu hänen omistusosuuttaan kiinteistön arvosta vastaavat 100 000 markkaa, ja B:n maksuohjelmassa on samoin perustein katsottu vakuusvelaksi 100 000 markkaa.
2. Sittemmin on B:n maksuohjelma hovioikeuden lainvoiman saaneella päätöksellä määrätty raukeamaan. A on suorittanut oman maksuohjelmansa mukaiset vakuusvelan ja tavallisten velkojen maksuerät. Asiassa on kysymys siitä, voiko A edelleen säilyttää omistamansa osuuden asunnosta vai onko hänen maksuohjelmaansa pankin hakemuksesta muutettava siten, että mainittu osuus kiinteistöstä määrätään myytäväksi. Yhteisvastuullisen vakuusvelan järjestelyn lähtökohdista
3. Edellä todetuin tavoin A:n ja B:n maksuohjelmat on vahvistettu ikään kuin kummallakin erikseen olisi vakuusvelkaa määrä, joka vastaa hänen omistusosuuttaan velan vakuutena olevan kiinteistön arvosta. Kuitenkin molemmat ovat yhteisvastuullisesti vastuussa kyseisestä asuntoluotosta, josta koko kiinteistö on panttina.
4. Kuten velkajärjestelylain 26 §:n 3 momentista ilmenee, velkajärjestely ei vaikuta velkojan esinevakuusoikeuden pysyvyyteen tai sisältöön. Korkein oikeus toteaa, ettei velkajärjestelylaissa myöskään ole säännöstä, jonka nojalla velkajärjestelyssä voitaisiin purkaa kanssavelallisten yhteisvastuu vakuusvelan osalta. Sitä vastoin lain 24 §:n 1 momentin mukaan voidaan kanssavelallisille, jotka ovat yhteisvastuullisessa velkasuhteessa vakuusvelasta ja hakevat velkajärjestelyä yhdessä, vahvistaa vakuusvelan osalta yhteinen maksuohjelma. Tällöin siis vakuusvelan määrä on panttina olevan kiinteistön kokonaisarvon mukainen, tämän tapauksen olosuhteissa 200000 markkaa, ja velallisilla säilyy yhteisvastuu niistä suorituksista, jotka vakuusvelalle maksuohjelman mukaan tulee, kun siihen on sovellettu lain mukaisia velkajärjestelykeinoja. Jos jompikumpi velallisista ei kykene maksamaan sitä osaa yhteisen vakuusvelan edellyttämistä suorituksista, joka velallisten keskinäisen suhteen mukaan kuuluu hänen osalleen, toisen on niistä vastattava uhalla, että velkajärjestely koko vakuusvelan osalta voidaan määrätä raukeamaan velkojan sitä vaatiessa, jolloin yhteisen velan vakuutena oleva asunto kokonaisuudessaan voidaan realisoida. Jos yhteisvastuullisen vakuusvelan vaatimia suorituksia laiminlyödään, asunnon tai sen osan säilyttäminen ei siten ole mahdollista pelkästään sillä perusteella, että velallinen olisi hoitanut sen osan suorituksista, joka vastaa hänen omistusosuutensa mukaista osaa velan määrästä. A:n ja B:n maksuohjelmien arviointi
5. Tässä tapauksessa ei ole menetelty velkajärjestelylain 24 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Korkein oikeus katsoo, ettei se seikka, että kanssavelallisille on tämän sijasta vahvistettu erilliset maksuohjelmat, joissa yhteinen vakuusvelka on jaettu kahtia, voi koitua velkojan vahingoksi nyt käsillä olevassa tilanteessa, jossa B:n maksuohjelma on määrätty raukeamaan ja A on hoitanut vain oman maksuohjelmansa mukaiset suoritukset. Yhteisvastuun purkaminen vakuusvelan osalta ei ole lain mukainen velkajärjestelykeino eikä velkoja ole siihen ennen maksuohjelmien vahvistamista suostunut. Näin ollen ei voida katsoa, että velkoja pelkästään jättämällä antamatta lausuman maksuohjelmaehdotuksesta olisi velvollinen hyväksymään sen, että hänen asemansa tulisi huonommaksi kuin velkajärjestelylaissa edellytetään.
6. Edellä todetuin tavoin A ja B ovat olleet asuntolainastaan yhteisvastuussa, ja koko kiinteistö on ollut koko lainan vakuutena. Yleisesti on tiedossa, että jos asuinkiinteistöstä myydään vain määräosa, tämän osuuden arvo jää olennaisesti alhaisemmaksi kuin se olisi, jos kiinteistö myydään yhtenä kokonaisuutena. Näin ollen on ilmeistä, että velkojan asema tulisi huonommaksi kuin velkajärjestelylain säännökset sallivat, jos A:n ja B:n maksuohjelmista katsottaisiin seuraavan, että niissä toteutettu vakuusvelan jakaminen kahteen eri osaan merkitsisi velallisten yhteisvastuun purkamista ja estäisi sen, että velkoja voisi hyödyntää panttioikeuttaan kiinteistöön siten kuin velkaa annettaessa on ollut lähtökohtana. Lain mukaisia edellytyksiä sille, että A B:lle vahvistetun maksuohjelman raukeamisesta huolimatta voisi edelleen säilyttää omistamansa osuuden kiinteistöstä, ei siten ole. A:n velkajärjestelyn kannalta merkityksellisissä olosuhteissa on tapahtunut olennainen muutos. Asiassa on velkajärjestelylain 44 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla perusteet muuttaa A:lle vahvistettua maksuohjelmaa siten, että hänen omistamansa osuus kiinteistöstä määrätään myytäväksi. Päätöslauselma Hovioikeuden päätös kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Gustaf Möller, Pertti Välimäki, Pauliine Koskelo ja Mikko Könkkölä. Esittelijä Timo Vuojolahti.