2005 false KKO:2005:77 Kysymys siitä, olivatko rahdinkuljettajat aiheuttaneet lastin anastamisesta johtuneen vahingon

§:ssä tarkoitetulla törkeällä huolimattomuudella. TiekuljetussopimusL 38 § Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Asian tausta Eräät turkiskauppiaat, muun muassa Garfunkel & Wanderer Ltd ja P.J.Zeitlin & Co, olivat ostaneet minkinnahkoja Vantaalla joulukuussa 1996 pidetystä huutokaupasta toimitettavaksi edelleen Italiaan. Ostajat olivat solmineet kuljetussopimuksen X Oy:n kanssa minkinnahkojen kuljettamiseksi Vantaalta Pontirolo Nuovo ja Mazzo di Rho -nimisille paikkakunnille sekä Milanoon Pohjois-Italiaan. X Oy oli tehnyt kuljetussopimuksen Oy Kuehne & Nagel Ltd:n kanssa, ja minkinnahat oli lastattu Vantaalla

1. - 10.1.1997 Oy Kuehne & Nagel Ltd:n käyttämään puoliperävaunuun. A oli ottanut puoliperävaunun haltuunsa 12.1.1997 Lyypekissä. A oli saapunut Italiaan 15.1.1997 Sveitsistä Chiasson raja-aseman kautta ja pysähtynyt 15.1.1997 ruokailemaan Pessano con Bornago -nimisellä paikkakunnalla. A oli jättänyt auton ravintolan vieressä olevalle pysäköintipaikalle noin kello 19.00, mistä se oli kadonnut noin kello 20.
2. Auto oli löydetty kello 00.05 tyhjennettynä. Muun muassa AON Hudig Insurance Brokers ja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola olivat myöntäneet vakuutuksen minkinnahoille ja suorittaneet niiden ostajille korvauksia nahkojen katoamisen johdosta. X Oy oli suorittanut vakuutusyhtiöille tiekuljetussopimuslain 32 §:n mukaisen kilomääräisen korvauksen vahingon johdosta. Kanteet Vantaan käräjäoikeudessa AON Hudig Insurance Brokers, Garfunkel & Wanderer Ltd ja P.J.Zeitlin & Co sekä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola vaativat, että X Oy ja A velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan kantajille korvauksia seuraavasti: -- AON Hudig Insurance Brokers vakuutuskirjan T00650155/1 nojalla suoritettuja vakuutuskorvauksia ja tarkastuskuluja yhteensä 34 846 Englannin puntaa vähennettynä 6 850 markalla korkoineen sekä vakuutuskirjan T00650166/1 nojalla suoritettuja vakuutuskorvauksia ja tarkastuskuluja yhteensä 42 613 Englannin puntaa vähennettynä 10 737 markalla korkoineen. -- Garfunkel & Wanderer Ltd ja P.J.Zeitlin & Co kummallekin erikseen vahingosta aiheutunut vakuutuskirjojen mukainen omavastuu 1 000 Englannin puntaa korkoineen. -- Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola 2 150 573,15 markkaa korkoineen. Perusteluinaan kantajat esittivät muun muassa seuraavaa. Tiekuljetussopimuslain 27 §:n mukaan rahdinkuljettaja on vastuussa, jos tavara häviää sen ollessa hänen huostassaan kuljetusta varten. Tiekuljetussopimuslain 47 §:n nojalla korvausvaatimus voidaan kohdistaa sekä ensimmäistä eli sopimusrahdinkuljettajaa vastaan että sitä rahdinkuljettajaa vastaan, jonka hallussa tavara oli sen vahingoittuessa tai kadotessa. A rahdinkuljettajana oli aiheuttanut vahingon törkeällä huolimattomuudellaan.

§:n mukaan rahdinkuljettaja, joka on aiheuttanut vahingon tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudellaan, ei voi vedota niihin lain 4 luvun säännöksiin, jotka vapauttavat hänet vastuusta tai rajoittavat vastuuta. Tämän vuoksi vastaajien korvausvelvollisuus ei rajoittunut vastaajien myöntämiin lain 32 §:ssä tarkoitettuihin määriin, vaan kantajilla oli kuljetussopimuksen rikkomisen perusteella oikeus saada kokonaan korvatuksi sekä välittömät että välilliset vahinkonsa. A:n menettelyä tuli arvioida objektiivisen mittapuun mukaan, eli sen mukaan, miten huolellinen rahdinkuljettaja olisi toiminut. X Oy:n ja A:n vastaukset X Oy ja A vaativat, että kanteet hylätään. Kysymyksessä oli tiekuljetussopimuslain 45 §:ssä tarkoitettu perättäiskuljetus. Normaaliin huolimattomuuteen perustuva vastuu myönnettiin ja sen mukaiset kilomääriin perustuvat korvaukset oli jo maksettu. Laajempi korvausvelvollisuus edellytti, että rahdinkuljettaja olisi toiminut tahallisesti tai törkeän huolimattomasti (tiekuljetussopimuslaki 38 §). Tiekuljetussopimuslaissa mainittua törkeää huolimattomuutta täytyi tulkita CMR-yleissopimuksen 29 artiklan mukaisesti. Törkeälle huolimattomuudelle täytyi antaa toisenlainen sisältö kuin sillä yleisesti Suomen vahingonkorvausoikeudessa tarkoitetaan. Törkeään huolimattomuuteen sisältyi se, että rahdinkuljettajan subjektiivinen mielentila oli tekohetkellä ollut sellainen, että rahdinkuljettaja oli toiminut häikäilemättömästi ja välinpitämättömästi sekä tietäen, että vahinko todennäköisesti syntyy. Todistustaakka rahdinkuljettajan törkeästä huolimattomuudesta oli kantajalla. A:n menettelyä ei voitu pitää

§:ssä tarkoitettuna, erittäin lähellä tahallisuutta olevana törkeänä huolimattomuutena. Vantaan käräjäoikeuden tuomio 31.3.1999 Sovellettavista oikeusohjeista ja oikeuskäytännöstä

§:n mukaan, jos rahdinkuljettaja on aiheuttanut vahingon tahallaan tai törkeällä huolimattomuudellaan, hän ei voi vedota lain 4 luvun vastuusta vapauttamista tai vastuun rajoittamista koskeviin säännöksiin. Hallituksen esityksessä tiekuljetussopimuslainsäädännöksi (HE 107/1978 vp) ei 38 §:n säännöstä törkeästä huolimattomuudesta ollut käsitelty.

§ vastasi CMR-sopimuksen 29 artiklan 1 kohtaa. CMR-sopimuksen mukaan rahdinkuljettaja ei voi vedota vastuuta rajoittaviin määräyksiin, jos hän on aiheuttanut vahingon tahallisesti tai se johtuu hänen sellaisesta huolimattomuudesta, mikä sen valtion lain mukaan, jossa kanne on nostettu, rinnastetaan tahallisuuteen. Sanotun yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä ja yleissopimuksen soveltamisesta annetun lain 5 §:ssä todettiin, että yleissopimuksen 29 artiklaa sovellettaessa törkeä huolimattomuus on rinnastettava tahallisuuteen. Hallituksen esityksessä tiekuljetussopimuslainsäädännöksi todetaan, että vaikka yleissopimuksen määräyksiä oli kirjoitettu lain muotoon, tarkoituksena ei ole ollut muuttaa niiden sisältöä. Tiekuljetussopimuslain kansainvälisiä kuljetuksia olisi tämän vuoksi tulkittava niiden kansainvälinen tausta huomioiden. A:n menettely vaiheittain A:n menettely ennen pysähtymistään ruokailemaan A oli ilmoituksensa mukaan päässyt lähtemään Sveitsin ja Italian väliseltä Chiasson tulliasemalta vasta kello 15.30 tulliasemalla olleen ruuhkan vuoksi. Selvää oli, ettei hän tämän jälkeen enää ollut voinut palata Sveitsiin yöpymään. Asiassa oli jäänyt selvittämättä, että A olisi vastoin omaa ilmoitustaan jo mennessään Chiasson tulliasemalle ollut sen verran myöhässä, että hänen olisi tullut harkita yöpymistään Sveitsissä. A:lla oli asiassa esitetyn selvityksen perusteella katsottava olleen perusteltu syy otaksua ehtivänsä lastin ensimmäiseen purkupaikkaan Pontirolo Nuovoon ennen kello 17.

1. A:n kertoman mukaan hänet oli yllättänyt ruuhka valtatiellä A4 Milanon pohjoispuolella. Tuolloin hän oli jo ohittanut Fiorenzan vartioidun parkkipaikan. A oli todennut, ettei hän ehdi Pontirolo Nuovoon ennen kello 17.00 ja oli päättänyt sen vuoksi pysähtyä entuudestaan tuntemansa Trattoria Pepin parkkipaikalle. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan A:n ratkaisua jatkaa matkaa pyrkimättä palaamaan Fiorenzan parkkipaikalle olikin pidettävä perusteltuna. A:n päätös valita Trattoria Pepin parkkipaikka Trattoria Pepin parkkipaikka ei ollut ns. vartioitu pysäköintialue. Tuon alueen välittömässä läheisyydessä ei ollut vartioituja pysäköintialueita. A:n ja todistajina kuultujen kahden autonkuljettajan mukaan paikka oli varsin suosittu pohjoismaalaisten ja myös esimerkiksi saksalaisten ja hollantilaisten keskuudessa. Myös todistajana kuultu vakuutusetsivä oli todennut paikan olevan iltaisin täynnä. Kuljettajien mukaan paikka oli suosittu muun muassa sen vuoksi, että sitä pidettiin turvallisena. A:n mukaan lähialueella oli sattunut varkauksia, mutta ei tässä paikassa. Todistajana kuullun kuljettajan mukaan paikkaa alettiin käyttää, koska aikaisemmin käytetyllä paikalla sattui liikaa anastuksia. Todistajana kuultu vahinkotarkastaja oli kertomansa mukaan käynyt paikalla viiden varkaustapauksen vuoksi vuodesta 1986 lukien, edellisen kerran vuonna
2. Hän oli puolestaan pitänyt paikkaa vaarallisena. Myös vakuutusetsivän mukaan paikalla oli sattunut anastuksia ja hänen mukaansa A oli näistä itsekin maininnut. A:n, autonkuljettajien ja vakuutusetsivän kertoman perusteella oli ilmeistä, että parkkialue oli ollut suosittu ja kuljettajien kertoman perusteella myös ilmeisen turvalliseksi havaittu. Tämän vuoksi oli vaikea uskoa erityisesti vahinkotarkastajan lähes päinvastaista kertomaa. Sen sijaan tuntui luonnolliselta se, että kuljettajat käyttivät hyväkseen käytännössä saamaansa tietoa alueista, joissa voi suhteellisen turvallisesti pysähtyä. A:n ja autonkuljettajien mukaan parkkialue oli suhteellisen hyvin valaistu, koska viereisen keilahallin katolla olevat valaisimet, trattorian ja parkkipaikan välisen tien katulamput sekä parkkipaikan takana oleva valaisin olivat valaisseet myös parkkipaikkaa. Kaikkien mukaan trattoriasta näki iltaisin parkkipaikalle ja sen molemmat sisääntuloväylät. Alueen valaistuksesta päinvastaisia käsityksiä esittäneet vahinkotarkastaja ja vakuutusetsivä eivät olleet illalla käyneet trattoriassa tai parkkipaikalla. A:n valintaa pysähtymispaikan suhteen oli edellä esitetyn selvityksen perusteella pidettävä hyväksyttävänä. Olisiko A saanut jättää autonsa ja mennä ruokailemaan? A oli kertomansa mukaan mennyt syömään noin kello 19.00 ja istunut ravintolan ikkunan vieressä olevassa pöydässä, josta oli suora näköyhteys parkkipaikalle ja A:n autoon. Todistajina kuullut kuljettajat olivat vahvistaneet, että suomalaiset käyttivät yleensä aina mainittua ikkunapöytää, kuten toisen kuljettajan mukaan tuonakin iltana. Molemmat kuljettajat olivat kirjalliseksi todisteeksi jätetyistä pohjapiirroksesta ja valokuvista osoittaneet ikkunan vieressä olevan pöydän juuri siksi pöydäksi, jota suomalaiset yleensä ja A:n ja toisen kuljettajan mukaan myös tuona iltana olivat käyttäneet. A:n mukaan hänellä oli ollut näköyhteys autoon kello 20.00 saakka, jonka jälkeen eteen tulleet autot olivat peittäneet näkyvyyden. Senkin jälkeen näkyvyys ulostuloreitteihin oli säilynyt. Tämä oli valokuvien ja pohjapiirroksen perusteella arvioiden varsin mahdollista. Tämän jälkeen eräs suomalainen kuljettaja oli vielä ravintolaan tullessaan kertonut, että A:n auto oli parkkipaikalla. A:n ja kuljettajien mukaan suomalaisten oli tapana pitää silmällä toistensa autoja niitä varsinaisesti vartioimatta. Myös todistajan mukaan A:lle oli tuona iltana mainittu jotakin autosta. Pian tämän jälkeen A oli poistunut ravintolasta yhdessä todistajan kanssa ja todennut autonsa kadonneen. A ja todistaja olivat arvioineet, että anastus oli tapahtunut A:n ollessa baarin puolella maksamassa. A oli siis pitänyt autoaan silmällä siihen saakka, kun se oli ollut mahdollista. A ei kuitenkaan ollut palannut autolleen heti, kun hän oli menettänyt näköyhteyden tai muuten järjestänyt sen vartiointia tai silmälläpitoa. Ajonestolaitteesta ja vartioiduista parkkipaikoista A oli kertonut yrittäneensä hankkia vuosimallia 92 olleeseen Scania-merkkiseen autoonsa jälkiasennettavan ajonestolaitteen Scan-Auto Oy:ltä, mutta sellaista ei ollut saatavissa. Todistajana kuullun teknisen neuvojan lausunto ja kertoma vahvistivat sen, ettei yhtiöltä ennen vuoden 1996 loppupuolta ollut ollut saatavissa ajonestolaitetta tehdasvalmisteisena tai jälkiasennettuna. Teknisesti ajonestolaitteen asentaminen oli aikaisemminkin mahdollista. Tällöin täytyi käyttää lähinnä henkilöautoja varten tarkoitettuja laitteita, joiden sähköjärjestelmiä täytyi muuttaa kuorma-autoon soveltuviksi. Todistajan tietämän mukaan 1990-luvulla oli yhteen Scaniaan jälkiasennettu varkaudenestolaite. Kuljettajista toinen oli kertonut, ettei hänenkään autossaan tuohon aikaan ollut ollut ajonestolaitetta. Toisen kuljettajan aikaisemmin omistamista kahdesta autosta toisessa oli ollut varkaudenestolaite, toisessa ei. Nyt tapahtuneen jälkeen ja ajonestolaitteen saatavuuden helpotuttua kaikkien kolmen kuljettajan autoissa oli ajonestolaite. Kuljettajien mukaan kahden kuljettajan järjestelmää ei yleisesti käytetty edes arvokkaiden lastien ollessa kysymyksessä. Vahinkotarkastajan ja vakuutusetsivän mukaan ajonestolaite huomattavasti esti anastuksia. Kantajan varkaustilastosta ilmeni, että kantajan viittaamista 25 tapauksesta neljässä anastetussa autossa ei ollut ollut varkaudenestolaitetta, yhdessä oli ollut ja muiden tapausten osalta asiasta ei ollut selvitystä. Kuljettajien kertoman perusteella arvioiden tapahtuma-aikaan ei ollut ollut erityisen poikkeuksellista ajaa Italiaan autolla, jossa ei ollut varkaudenestolaitetta. Tilastoista, jotka olivat varsin vanhoja, ei voitu tehdä suuntaan tai toiseen poikkeavia havaintoja. A ja todistajina kuullut autonkuljettajat olivat kaikki tunteneet Fiorenzan vartioidun parkkipaikan. Paikka oli aidattu, mutta sitä ei heidän mukaansa varsinaisesti vartioitu. Portilla oleva puomi oli usein auki eikä sitä, kuka auton vie, mitenkään kontrolloitu. Portilla ei ollut vartijaa, vaan tämä oli useimmiten alueella olevassa toimistossa, jonne parkkimaksu maksettiin. Kyseisestä parkkipaikasta olevien valokuvien perusteella sen taso ei vaikuttanut kovin korkealta. Vahinkotarkastajan mukaan paikka oli turvallinen. Kuljettajilla oli varsin vähän tietoa vartioiduista parkkipaikoista ja ne heidän kertomansa mukaan vaihtuivat varsin usein. A oli kertonut, että tapauksen jälkeen Kuehne & Nagel oli kehottanut käyttämään vartioituja parkkipaikkoja. Ns. Anian luettelosta vartioiduista parkkipaikoista toinen kuljettaja oli todennut, ettei se ensinnäkään välttämättä pitänyt paikkaansa ja ettei hän missään nimessä olisi oman kokemuksensa perusteella käyttänyt kaikkia siinä mainittuja paikkoja. Kantajien jättämään karttaan oli merkitty Milanon luoteiskulmaan kolme vartioitua parkkipaikkaa, vastaajien karttaan kaksi. Kaikkien kuljettajien kertoman mukaan alueella oli vain yksi vartioitu parkkipaikka eli jo aikaisemmin mainittu Fiorenzan parkkipaikka. Kuljettajat eivät myöskään olleet tunteneet Chiasson raja-asemalta etelään päin olevia vartioituja parkkipaikkoja. Kaikkien kuljettajien mukaan Italian tulli vuoti tietoja arvokkaista lasteista. Toisen kuljettajan mukaan tämän vuoksi oli tärkeää pyrkiä mahdollisimman kauas tullista anastusten välttämiseksi. Vahinkotarkastajan ja vakuutusetsivän mukaan vartioidut parkkipaikat olivat turvallisia, eikä niiltä anasteta autoja. Kuljettajilla oli ollut toisenlainen käsitys asiasta. Johtopäätökset Korkein oikeus oli ratkaisussaan 1995:71, joka koski

§:n törkeän huolimattomuuden tulkintaa, katsonut törkeän huolimattomuuden edellyttävän lähellä tahallisuutta olevaa häikäilemätöntä ja välinpitämätöntä menettelyä. Nyt ratkaistavana olevassa asiassa esitetyn asiantuntijalausunnon mukaan tulkinnassa oli noudatettava objektiivista tulkintaa eli harkittava, oliko vahinkoa aiheuttanutta menettelyä pidettävä huolellisen kuljettajan mittapuuta käyttäen vakavasti moitittavana. Samalle alueelle kuljetuksia suorittavat todistajat olivat pitäneet kaikkia A:n tekemiä ratkaisuja tuossa tilanteessa järkevinä ja sellaisina, jotka he itsekin olisivat tehneet. Erityisesti A ja toinen kuljettajista olivat vuosikausia ja useamman kerran viikossa kuljettaneet lasteja Milanon alueelle. Toinen kuljettaja oli tuona iltana itsekin pysäköinyt autonsa ko. alueelle ja ruokaillut trattoriassa. Hänen autossa oli lasti päällä eikä siinä ollut ajonestolaitetta. A:n menettelyssä oli käräjäoikeuden käsityksen mukaan ollut huolimatonta lähinnä se, että hän ruokaillessaan Trattoria Pepissä ei ollut järjestänyt autonsa silmälläpitoa välittömästi sen jälkeen, kun hän oli näköesteen vuoksi menettänyt siihen mahdollisuuden trattoriasta käsin. Pelkästään se ei kuitenkaan osoittanut lähellä tahallisuutta olevaa häikäilemättömyyttä tai välinpitämättömyyttä, tulkittiinpa asiaa objektiivisin tai subjektiivisin perustein. Se, että A liikkui autolla, jossa ei ollut varkaudenestolaitetta ja pysähtyi siitä huolimatta ruokailemaan vartioimattoman parkkipaikan läheisyyteen, ei myöskään käräjäoikeuden käsityksen mukaan sinänsä osoittanut törkeää huolimattomuutta. Kuljettajien kertoman perusteella ei vaikuttanut mitenkään poikkeukselliselta, että lasteja tuohon aikaan kuljetettiin Italiaan autoilla, joissa ei ollut ajonestolaitetta. Lisäksi oli selvitetty, että A oli käyttänyt tuossa tilanteessa ainoaa turvalliseksi tuntemaansa paikkaa ja pyrkinyt myös ihan viime vaihetta lukuunottamatta pitämään silmällä autoaan. Tapauksissa, joissa auto oli anastettu, oli tosin varsin yleisenä piirteenä se, että anastus tapahtui kuljettajan ollessa ruokailemassa tai muulla asialla. Toisaalta ei voitane olettaa, ettei kuljettaja koskaan poistu autostaan. Selvityksestä oli ilmennyt, ettei kahden kuljettajan järjestelmä ollut vielä yleinen edes arvolastien ollessa kysymyksessä. Verrattaessa tapausta esitettyihin muiden maiden oikeuskäytännössä ratkaistuihin tapauksiin voitiin todeta, että törkeäksi huolimattomuudeksi oli katsottu esimerkiksi se, että auto jätetään kadun varteen tai vartioimattomalle paikalle yöksi tai viikonlopuksi. Tapaukset poikkesivat käräjäoikeuden käsityksen mukaan selvästi tästä tapauksesta. Korkeimman oikeuden tapaus vuodelta 1984 muistutti sinänsä tätä tapausta. Siinä ei kuitenkaan ollut otettu kantaa törkeän huolimattomuuden käsitteeseen, vaan siihen, oliko vastuuta yleensä olemassa. Tähän tapaukseen viitaten X Oy oli ilmoittanut hyväksyvänsä normaaliin huolimattomuuteen perustuvan vastuunsa ja suorittanut kilomääräiset korvaukset kantajille. Vakuutusehtojen merkitys asian ratkaisulle Kantajien mukaan vakuutusyhtiöiden ehtojen ja suojeluohjeiden rikkominen siten, että oikeus vakuutuskorvaukseen menetettiin, merkitsi samalla sitä, että tiekuljetussopimuslain mukainen törkeä huolimattomuus täyttyi. Suojeluohjeet muodostivat turvallisuusnormit, joiden rikkominen oli törkeää huolimattomuutta. Kantajat olivat katsoneet X Oy:n törkeän huolimattomuuden ilmenneen erityisesti siinä, ettei se ollut vakuutusehtojensa mukaisesti varmistanut, että lasti kuljetetaan Italiaan autolla, jossa oli varkaudenestolaite. X:n olisi lisäksi tullut huolehtia siitä, ettei A käyttänyt muita kuin vartioituja pysäköintipaikkoja. Käräjäoikeuden käsityksen mukaan tiekuljetussopimuslain törkeää huolimattomuutta vastaava menettely ratkaistiin ensisijaisesti lain sanamuodon, esitöiden ja oikeuskäytännön mukaisesti. Tiekuljetussopimuslain törkeä huolimattomuus todennäköisesti usein oli myös vakuutusehtojen vastaista toimintaa. Sen sijaan ei kuitenkaan voitu todeta niin, että aina kun vakuutusyhtiö epäsi korvauksen sillä perusteella, että oli toimittu ns. suojeluohjeiden vastaisesti, olisi kysymys myös lain mukaisesta törkeästä huolimattomuudesta. Yksistään se, että X Oy:n vakuutusyhtiö oli kieltäytynyt suojeluohjeiden rikkomisen perusteella korvauksesta, ei voinut olla perusteena sille, että yhtiön menettely katsottaisiin törkeän huolimattomaksi. Myöskään A:n vakuutusyhtiönsä kanssa tekemä sopimus ei sitä sinällään osoittanut. Käräjäoikeus oli jo A:n osalta todennut, ettei se pitänyt törkeänä huolimattomuutena sitä, että A yleensä oli lähtenyt Italiaan autolla, jossa ei ollut varkaudenestolaitetta. A:n vakuutusyhtiön vakuutusehdot eivät myöskään edellyttäneet ajonestolaitteen käyttöä autossa. Tämä sama koski X Oy:tä siitä huolimatta, että yhtiön vastuuvakuutusehdot näyttäisivät olleen tiukemmat sekä ajonestolaitteen että vartioinnin suhteen. Tämän tapauksen yhteydessä ajonestolaitteen saatavuudessa ilmenneet ongelmat ja kuljettajien kertomat viittasivat siihen, että vielä tapahtuma-aikaan lasteja kuljetettiin Italiaan autoissa, joissa ei ollut ajonestolaitetta. Käytäntö näytti tältä osin olevan muuttumassa. Reittien suunnitteleminen siten, että kuljettaja voi pysähtyä vain vartioiduilla parkkipaikoilla, edellyttänee tämän tapauksen valossa ainakin sitä, että joko vartioitujen parkkipaikkojen määrää lisättäisiin siten, että niiden käyttäminen on kuljettajan normaalit tarpeet huomioiden mahdollista, tai että kuljetuksissa kahden kuljettajan käyttäminen tulisi yleisemmäksi. Käräjäoikeus hylkäsi kanteet. Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Markku Räty, Marjatta Kaskenmäki ja Helena Vihriälä. Helsingin hovioikeuden tuomio 23.5.2001 Muun muassa AON Hudig Insurance Brokersin, Garfunkel & Wanderer Ltd:n, P.J. Zeitlin & Co:n ja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiolan valitettua hovioikeuteen tämä käsittelyratkaisullaan hylkäsi valittajien pääkäsittelyn toimittamista koskevan pyynnön. Pääasiassa hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Korkeimman oikeuden päätös 4.9.2002 Korkein oikeus, jossa AON Hudig Insurance Brokers, Garfunkel & Wanderer Ltd, P. J. Zeitlin & Co ja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola olivat hakeneet muutosta, katsoi, että hovioikeus ei olisi saanut hylätä yhtiöiden pyyntöjä pääkäsittelyn toimittamisesta. Sen vuoksi Korkein oikeus kumosi hovioikeuden tuomion ja palautti asian hovioikeuteen. Hovioikeuden tuomio 4.9.2003 Hovioikeus toimitti asiassa pääkäsittelyn. Oikeudellinen arviointi Asiassa oli kysymys tiekuljetussopimuslain nojalla määräytyvästä tiekuljetussopimukseen perustuvasta vahingonkorvausvastuusta.A:sta oli tullut kuljetussopimuksen osapuoli, kun hän oli ottanut vastaan kuljetettavan tavaran ja sitä seuranneen rahtikirjan kappaleen. Kysymyksessä oli siten ollut tiekuljetussopimuslain 45 §:ssä tarkoitettu perättäiskuljetus, kuten myös käräjäoikeus oli todennut. Koska X Oy ei ollut käyttänyt tätä tiekuljetussopimuslain 10 §:ssä tarkoitetulla tavalla apulaisenaan, se ei ollut isännänvastuussa A:n toiminnasta. Rajoittamattoman korvausvastuun edellytyksenä oli, että rahdinkuljettaja oli aiheuttanut vahingon

§:ssä tarkoitetulla tavalla tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta. Sanotun lain säännökset perustuivat tavaran kansainvälisessä tiekuljetuksessa käytettävästä rahtisopimuksesta tehtyyn yleissopimukseen (SopS 50/73).

§:n säännös vastasi sanotun yleissopimuksen 29 artiklan 1 kohtaa, jonka mukaan rahdinkuljettaja ei voinut vedota vastuuta rajoittaviin säännöksiin, jos hän on aiheuttanut vahingon tahallisesti tai se johtuu hänen sellaisesta huolimattomuudestaan, mikä sen valtion lain mukaan, jossa kanne on nostettu, rinnastetaan tahallisuuteen. Korkein oikeus oli ratkaisussaan 2001:17 katsonut ratkaisustaan 1995:71 olevan pääteltävissä, että

§:ssä mainitun törkeän huolimattomuuden oli Suomessa katsottu tarkoittavan sellaista erittäin vakavaa varomattomuutta, joka oli lähellä tahallisuutta ja siten osoitti häikäilemätöntä ja piittaamatonta suhtautumista. Ratkaisussaan 200l:17 Korkein oikeus oli edelleen katsonut, että mainitussa 38 §:ssä tarkoitettua tahallisuuden ja huolimattomuuden astetta arvioitaessa oli kiinnitettävä huomiota yhtäältä rahdinkuljettajan tietoisuuteen vahinkoriskistä ja suhtautumiseen siihen sekä toisaalta siihen, millaista menettelyä ammattitaitoiselta ja huolelliselta rahdinkuljettajalta voitiin edellyttää. Näyttö A sekä todistajat olivat kertoneet hovioikeudessa olennaisilta osin samoin kuin heidän kertomakseen oli käräjäoikeuden tuomioon kirjattu. Vahinkotarkastaja oli lisäksi kertonut, että Milanon alueella varastettiin keskimäärin 1 000 rekka-autoa vuodessa. Hän oli käynyt Trattoria Pepin pysäköintialueella myös illalla noin kaksi kuukautta A:n kuorma-auton anastamisen jälkeen. Hänen käsityksensä mukaan alue oli ollut huonosti valaistu. Katuvalot ja läheisen keilahallin katolla olleet valaisimet eivät olleet valaisseet pysäköintialuetta. Pimeän aikana ravintolan sisältä oli vaikea nähdä ulos, kun ravintolassa oli ollut voimakas valaistus. Pysäköintialueella olleita autoja ja niiden liikkeitä ei ollut voinut nähdä. Näytön arviointi ja johtopäätökset A oli rahtia kuljettaessaan menetellyt käräjäoikeuden tuomiossa kerrotulla tavalla. Asiassa oli A:n ja todistajina kuultujen kuljettajien kertomuksin selvitetty, että kuljettajan reittisuunnitelma määräytyi sen mukaan, miten auto oli lastattu ja missä järjestyksessä tavara tuli purkaa. A oli purkanut osan minkinnahoista jo Sveitsissä, mikä oli osaltaan vaikuttanut hänen reitinvalintaansa. A oli tiennyt kuljettaneensa minkinnahkoja, vaikka hän ei ollutkaan tiennyt niiden todellista arvoa. A:n oli kokeneena ja usein aikaisemminkin Italiaan tavaraa vieneenä kuljettajana myös täytynyt olla tietoinen siitä, että Milanon alueella varkausriski oli varsin suuri. A oli lähtenyt raja-asemalta kertomansa mukaan noin kello 15.30. Koska ajoaika ensimmäiseen lastin purkupaikkaan Pontirolo Nuovoon oli A:n oman kertomuksenkin mukaan kestänyt tunnista 15 minuutista puoleentoista tuntiin, hänen aikataulunsa oli ollut varsin tiukka ja edellyttänyt, ettei hän joutunut matkalla esimerkiksi ruuhkaan. A oli käynyt usein Milanon alueella myös ennen auton anastusta ja hän oli tiennyt, että Milanon kehätiellä voi olla ruuhkia. A ei ollut kuitenkaan ottanut tätä huomioon ja ruuhkasta johtuen hän ei ollut ehtinyt ensimmäiseen purkupaikkaan. Tältä osin A:n voitiin katsoa tehneen virhearvion. A oli ruuhkaan jouduttuaan jo ohittanut Fiorenzan vartioidun pysäköintialueen. Hänen ja kuljettajien käsityksen mukaan palaaminen Fiorenzaan olisi ollut vaikeaa ja kestänyt jopa pari tuntia. Vahinkotarkastajan mukaan A:n käyttämältä moottoritieltä olisi ollut Fiorenzaan menevän liittymän ohittamisen jälkeenkin mahdollisuus kahdessa kohdassa kääntyä ja palata takaisin moottoritietä. Vahinkotarkastajan paikallistuntemuksen huomioon ottaen hänen kertomustaan kääntymismahdollisuudesta oli pidettävä uskottavana. Ottaen lisäksi huomioon, että A oli saapunut Trattoria Pepin pysäköintialueelle jo noin klo 17.00, mutta päässyt ruokailemaan vasta noin klo 19.00, hän olisi voinut ajaa myös Fiorenzan vartioidulle pysäköintialueelle, vaikka se olisikin kestänyt A:n ja kuljettajien kertomat pari tuntia. A:n ajoajan ylittymistä ei lastin laatu huomioon ottaen voitu pitää sellaisena syynä, ettei A olisi voinut ajaa myös Fiorenzaan. A:n ja kuljettajien mielestä Fiorenzan ja Trattoria Pepin pysäköintialueiden turvallisuudessa ei ollut ollut juurikaan eroa. Vahinkotarkastaja ja vakuutusetsivä olivat pitäneet viimeksi mainittua paikkaa vaarallisena siellä tapahtuneiden aikaisempien anastusten perusteella. Myös A oli tiennyt, että Trattoria Pepin pysäköintialueelta oli aiemmin anastettu yksi rekka-auto. Kukaan asiassa kuulluista henkilöistä ei ollut kuullut, että Fiorenzan pysäköintialueelta olisi koskaan anastettu ajoneuvoa. Vaikka Trattoria Pepin pysäköintialueen oli selvitetty olleen suosittu ulkomaisten ja suomalaisten kuljettajien keskuudessa, Fiorenza olisi todennäköisesti ollut turvallisempi pysäköintialue kuin Trattoria Pep. A oli jättänyt autonsa vartiotta ruokailun ajaksi. A:lla oli kertomansa mukaan ollut näköyhteys autoonsa kello 20.00 saakka ravintolan ikkunasta. Varkauden jälkeen vakuutusetsivälle antamassaan kertomuksessa A ei ollut kuitenkaan maininnut seikasta mitään. Kuljettaja, joka oli istunut samassa pöydässä A:n kanssa, ei ole osannut kertoa, oliko A tarkkaillut autoaan. Asiassa jäi siten epäselväksi, oliko A:lla ollut näköyhteyttä autoonsa. A ei kuitenkaan ilmeisesti ollut erityisesti tarkkaillut autoaan. A:n ja sanotun kuljettajan sekä toisaalta vahinkotarkastajan ja vakuutusetsivän ristiriitaisten kertomusten perusteella asiassa jäi myös epäselväksi, kuinka hyvin pysäköintialueelle oli pimeällä voinut nähdä katuvalojen ja keilahallin katolla olleiden valaisimien valossa, kun varsinaista pysäköintialuetta ei ollut ollut valaistu. Todennäköisesti alueella kuitenkin oli ollut hämärää. Ajoneuvon tarkkailua ravintolan ikkunasta ei voitu pitää riittävänä toimenpiteenä ajoneuvon anastamisen ehkäisemiseksi. A:n voitiin siten katsoa olleen huolimaton jättäessään autonsa vartiotta Trattoria Pepin pysäköintialueelle. A ei ollut toiminut ajoneuvonsa tiekuljetusvakuutuksen suojeluohjeiden mukaisesti ja käyttänyt vartioitua pysäköintipaikkaa eikä myöskään asentanut autoonsa ajonestolaitetta. A:n tiekuljetusvakuutuksen ehtojen noudattamatta jättämisestä ei kuitenkaan voitu suoraan tehdä johtopäätöksiä siitä, miten törkeää huolimattomuutta oli

§:n nojalla arvioitava. Edellä mainituissa Korkeimman oikeuden ratkaisuissa oli katsottu, että

§:n mukaisella törkeällä huolimattomuudella tarkoitettiin erittäin vakavaa huolimattomuutta, joka oli lähellä tahallisuutta ja siten osoitti häikäilemätöntä ja piittaamatonta suhtautumista. A:n oli täytynyt olla tietoinen vahinkoriskistä Milanon alueella ja hänen toiminnassaan oli edellä kerrotuin tavoin ollut huolimattomuutta. Kysymyksessä oleva pysäköintialue oli ollut ulkomaalaisten suosima ja turvallisena pidetty, vaikka se ei ollutkaan ollut vartioitu. Tähän nähden A:n ei voitu katsoa tietoisesti seurauksista piittaamatta ottaneen riskiä auton varastamisen suhteen. Auton varastamista ei ollut voinut pitää todennäköisenä. Hovioikeus katsoi, ettei A:n menettely ollut olennaisesti poikennut siitä, millaista menettelyä ammattitaitoiselta ja huolelliselta rahdinkuljettajalta voitiin edellyttää ja ettei A:n toiminta siten miltään osin tai edes kokonaisuutena harkittaessa osoittanut, että hän olisi toiminut häikäilemättömästi ja piittaamattomasti. Asiassa ei siten ollut selvitetty, että A:n menettely olisi ollut

§:ssä tarkoitetulla tavalla tahallista tai törkeän huolimatonta. A:ta vastaan ajettu kanne oli sen vuoksi hylättävä. Hovioikeus katsoi, että kuljetettavana ollut lasti, jonka laatu rahtikirjojenkin perusteella oli tullut perättäisrahdinkuljettajien tietoon, ei ollut ollut normaalista siten poikkeava, että X Oy olisi menetellyt huolimattomasti, kun se ei ollut antanut valituksissa tarkoitettuja erityisiä ohjeita rahdinkuljettajille. Asiassa oli selvitetty, ettei kahden kuljettajan käyttäminen ollut ollut tavanomainen menettely alalla. X Oy ei myöskään ollut tiennyt, kuka kuljetuksen tuli tekemään. Siltä ei ollut voitu edellyttää vartioinnin hankkimista kuljetukselle. Myös X Oy:tä vastaan ajettu kanne oli sen vuoksi hylättävä. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Antti Riikonen, Seppo Puhakka ja Risto Jalanko. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa AON Hudig Insurance Brokersille, Garfunkel & Wanderer Ltd:lle, P.J. Zeitlin & Co:lle ja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiolalle myönnettiin valituslupa. Yhtiöt vaativat, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja kanteet hyväksytään. X Oy ja A vastasivat valituksiin ja vaativat niiden hylkäämistä. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Ratkaistavana oleva kysymys

1. Asiassa on riidatonta, että X Oy oli solminut eräiden minkinnahkoja ostaneiden yhtiöiden kanssa sopimuksen nahkojen kuljettamisesta Vantaalta muun muassa Pohjois-Italiaan Milanon lähettyville. Kuljetus oli suoritettu tiekuljetussopimuslain 45 §:ssä tarkoitettuna perättäiskuljetuksena siten, että X Oy oli luovuttanut kuljetuksen erään toisen kuljetusyrityksen järjestettäväksi, joka puolestaan oli antanut puoliperävaunun Lyypekissä A:n kuljetettavaksi Sveitsin kautta Italiaan. A:n ajoneuvo ja perävaunu, jossa oli ollut arvoltaan yli neljän miljoonan markan minkinnahat, oli anastettu 15.1.1997 Pessano con Bornago -nimisellä paikkakunnalla Milanon lähettyvillä A:n jätettyä ajoneuvonsa erään ravintolan vieressä olleelle pysäköintipaikalle ja mentyä ravintolaan noin puoleksitoista tunniksi ruokailemaan.
2. Kun X Oy on solminut kuljetusasiakkaiden kanssa puheena olevaa kuljetusta koskevan sopimuksen, se on näihin nähden tiekuljetussopimuslaissa tarkoitettuna rahdinkuljettajana vastuussa kuljetuksen suorittamisesta. A, jonka suorittaman kuljetusosuuden aikana vahinko on tapahtunut, on puolestaan tiekuljetussopimuslain 45 ja 47 §:n nojalla sanottuihin tahoihin nähden vastuussa koko kuljetuksen suorittamisesta rahtikirjassa mainituilla ehdoilla. Sopimuksen tehneenä rahdinkuljettajana ja ensimmäisenä perättäisrahdinkuljettajana X Oy on vastuussa myös A:n menettelystä kuljetuksen suorittamisen yhteydessä.
3. X Oy onkin vahingon johdosta suorittanut tiekuljetussopimuslain 32 §:n mukaiset, tavaran painon mukaan määräytyvät korvaukset vakuutusyhtiöille, muun muassa AON Hudig Insurance Brokersille ja Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiolalle, jotka olivat suorittaneet minkinnahkojen ostajille vakuutuskorvauksia. AON Hudig Insurance Brokersin ja sen myötäpuolten vaatimukset asiassa perustuvat siihen, että X Oy ja A olivat aiheuttaneet vahingon

§:ssä tarkoitetulla törkeällä huolimattomuudellaan ja sen vuoksi menettäneet oikeutensa vedota lain 32 §:ssä tarkoitettuun vastuunsa määrälliseen rajoitukseen. X Oy ja A ovat kiistäneet tämän. Sovellettavat oikeusohjeet 4.

§:n mukaan, jos rahdinkuljettaja on aiheuttanut vahingon tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta, hän ei voi vedota niihin lain 4 luvun säännöksiin, jotka vapauttavat hänet vastuusta tai rajoittavat vastuuta taikka siirtävät todistamisvelvollisuuden toiselle. Sanottu lain 38 § pohjautuu Genèvessä 19.5.1956 tavaran kansainvälisessä tiekuljetuksessa käytettävästä rahtisopimuksesta tehdyn yleissopimuksen (SopS 50/73, niin kutsuttu CMR-sopimus) 29 artiklan 1 kohtaan. Sen mukaan rahdinkuljettaja ei voi vedota vastuusta vapauttaviin tai sitä rajoittaviin sopimuksen 4 luvun määräyksiin, jos hän on aiheuttanut vahingon tahallisesti tai se johtuu hänen sellaisesta huolimattomuudestaan, mikä sen valtion lain mukaan, jossa kanne on nostettu, rinnastetaan tahallisuuteen. 5. Korkein oikeus on ratkaisussaan 2001:17 katsonut, että

§:n ja sitä vastaavan CMR-sopimuksen 29 artiklan 1 kohdan soveltamisedellytyksiä arvioitaessa tulee huomiota kiinnittää yhtäältä rahdinkuljettajan tietoisuuteen vahinkoriskistä ja suhtautumiseen siihen sekä toisaalta siihen, millaista menettelyä ammattitaitoiselta ja huolelliselta rahdinkuljettajalta voidaan edellyttää. Lisäksi Korkein oikeus on mainitussa ratkaisussaan todennut aiemmasta ratkaisustaan 1995:71 olevan pääteltävissä, että

§:ssä mainitun törkeän huolimattomuuden on meillä katsottu tarkoittavan sellaista erittäin vakavaa varomattomuutta, joka on lähellä tahallisuutta ja siten osoittaa häikäilemätöntä ja piittaamatonta suhtautumista. A:n väitetty törkeä huolimattomuus

1. AON Hudig Insurance Brokers myötäpuolineen on katsonut A:n törkeän huolimattomuuden ilmenneen lähinnä siinä, että hän tietoisena lastin huomattavasta arvosta ja suuresta varkausriskistä Milanon alueella oli jatkanut matkaansa Sveitsin tullista Italian puolelle, vaikka hänen olisi pitänyt tietää, ettei hän ehdi ajoissa lastin ensimmäiselle purkupaikalle. A ei myöskään ollut käyttänyt vartioitua pysäköintipaikkaa, vaikka siihen olisi ollut mahdollisuus, vaan hän oli pysäköinyt ilman varkaudenestolaitetta olleen ajoneuvonsa erään ravintolan vieressä olleelle pysäköintipaikalle, jättänyt autonsa vartioimatta ja poistunut ruokailemaan ravintolaan noin puoleksitoista tunniksi, jona aikana varkaus tapahtui.
2. Hovioikeus on katsonut selvitetyiksi ne AON Hudig Insurance Brokersin ja sen myötäpuolten väitteet, että A oli tehnyt virhearvion lähtiessään tiukalla aikataululla Sveitsin ja Italian väliseltä raja-asemalta kohti ensimmäistä lastin purkupaikkaa ilman varmuutta sinne ehtimisestä ennen sulkemisaikaa. Lisäksi A:lla joka tapauksessa olisi ollut mahdollisuus käyttää myös vartioitua Fiorenzan pysäköintipaikkaa, joka olisi todennäköisesti ollut turvallisempi kuin hänen valitsemansa vartioimaton pysäköintialue.
3. Korkein oikeus katsoo, että A:n edellä 7 kohdassa tarkoitettu menettely ennen hänen pysähtymistään ruokailemaan ei vielä sellaisenaan voi merkitä

§:ssä tarkoitettua törkeää huolimattomuutta. Ajoneuvon anastamisesta ja lastin katoamisesta aiheutunut vahinko on sitä vastoin välittömästi johtunut siitä kantajien viittaamasta A:n menettelystä, että hän oli jättänyt ajonestolaitetta vailla olleen arvokkaan lastin sisältäneen ajoneuvonsa lukittuna mutta vartioimatta ravintolan viereiselle pysäköintialueelle ruokailunsa ajaksi noin puoleksitoista tunniksi. Keskeinen kysymys asiassa siten on, onko tätä A:n menettelyä, josta myös X Oy on vastuussa, pidettävä

§:ssä tarkoitettuna törkeänä huolimattomuutena.

1. Niin kuin hovioikeus on todennut, A:n on kokeneena ja usein aikaisemminkin Italiaan tavaraa vieneenä kuljettajana täytynyt olla tietoinen siitä, että Milanon alueella varkausriski on suuri. A:lta ammattimaisena rahdinkuljettajana edellytettävää huolellisuusvaatimusta on lisäksi korostanut se, että kuljetettava lasti on ollut arvokas. A on tosin kertonut tienneensä ainoastaan lastin laadun mutta ei sen arvoa, mutta jo lastin määrän ja laadun perusteella hänen on täytynyt käsittää lastin olleen arvokas. Vaikka kuljetettavat minkinnahat ovat olleet käsittelemättömiä eivätkä ehkä siten yhtä houkuttelevia anastamisen kohteita kuin jalostetut minkinnahat, niin kuin vastaajat ovat huomauttaneet, jo lastin suuri arvo sellaisenaan on edellyttänyt korostunutta huolellisuutta lastin turvallisuudesta huolehtimisessa. Lisäksi tämänlaatuinen lasti on saattanut herättää nimenomaan ammattimaisten rikollisten kiinnostuksen, minkä seikan A:nkin voidaan otaksua tienneen.
2. A ei ollut pitänyt tarkoituksenmukaisena hakeutua vartioidulle pysäköintialueelle ruokailutaukonsa ajaksi, vaikka se ilmeisesti olisi sinänsä ollut mahdollista, niin kuin ainakin hovioikeus on tätä kysymystä koskevan selvityksen perusteella katsonut. Menettelyään pysäköidä ajoneuvonsa ravintolan viereiselle vartioimattomalle pysäköintialueelle A on perustellut lähinnä sillä hovioikeuden selvitetyksi katsomalla seikalla, että tämä pysäköintipaikka oli ollut ulkomaalaisten kuljettajien suosima ja turvallisena pidetty, myös A:n omien aiempien kokemusten perusteella. Lisäksi A on vedonnut siihen, että hän oli ravintolan ikkunapöydästä käsin voinut tarkkailla ajoneuvoaan noin tunnin ajan.
3. Kun A ei ollut käyttänyt vartioitua pysäköintialuetta, huolellinen menettely rahdinkuljettajana olisi edellyttänyt, huomioon ottaen lastin arvo, varkausriski alueella sekä se, että A:n ajoneuvoa ei ollut varustettu varkaudenestolaitteella, että hän olisi muulla tavoin pyrkinyt estämään ajoneuvonsa anastamisen ruokailutaukonsa aikana. Hän olisi esimerkiksi voinut aterioida ajoneuvossaan taikka sopia ajoneuvojen vuorottaisesta vartioinnista muiden hänen kanssaan samaan aikaan aterioineiden suomalaiskuljettajien kanssa tai pyrkiä yhdessä näiden kanssa estämään anastaminen muulla keinoin, esimerkiksi ajoneuvojen sopivalla sijoittelulla toisiinsa nähden. A ei kuitenkaan ollut näin menetellyt. Niin kuin hovioikeus on todennut, pelkästään ajoneuvon tarkkailua ei voida pitää riittävänä toimenpiteenä ajoneuvon anastamisen estämiseksi varsinkaan, kun otetaan huomioon asiakirjoista ilmenevät tiedot ajoneuvon sijainnista ja etäisyydestä ravintolaan nähden ja ajonestolaitteen puuttuminen ajoneuvosta.
4. Edellä mainituista syistä A:n menettelyn jättää ajoneuvonsa ravintolan pysäköintialueelle ilman riittävää valvontaa voidaan katsoa poikenneen siitä, mitä ammattitaitoiselta ja huolelliselta rahdinkuljettajalta on voitu noissa olosuhteissa edellyttää. Niin kuin jo Korkeimman oikeuden ratkaisussa 1984 II 91 on katsottu, tämän kaltainen menettely kyseisellä varkausriskistään tunnetulla alueella voikin merkitä sitä, että rahdinkuljettaja ei kokonaan vapaudu lastin anastamisesta seuraavasta vastuustaan. 13.

§:ssä tarkoitettu törkeä huolimattomuus kuitenkin edellyttää vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan lähellä tahallisuutta olevaa piittaamatonta riskinottoa. A:n edellä kerrottu menettely on merkinnyt sitä, että ajoneuvon tai sen arvokkaan lastin anastamisen riski on ollut selvästi suurempi kuin se olisi ollut, jos A olisi häneltä edellytettävällä huolellisuudella huolehtinut ajoneuvonsa valvonnasta. Lukitun ajoneuvon joutumista anastamisen kohteeksi A:n verraten lyhytkestoisen pysähtymisen aikana ei kuitenkaan ole voitu tämän riskin lisääntymisen johdosta vielä pitää todennäköisenä. A on lisäksi kertomansa mukaan ainakin pyrkinyt tarkkailemaan ajoneuvoaan ravintolasta käsin ruokailutaukonsa aikana. Menettelyn moitittavuuden astetta arvioitaessa huomiota on kiinnitettävä myös siihen, että A:n pysähtymiselle ruokailemisensa ajaksi on sinänsä ollut kuljetuksen asianmukaisen suorittamisen kannalta hyväksyttävä syy, ja hänen käyttämäänsä pysäköintialuetta on ilmeisesti ainakin kuljettajien keskuudessa pidetty turvallisena. 14. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Korkein oikeus päätyy katsomaan, ettei A:n menettelyn voida katsoa osoittavan sellaista tietoista riskinottoa tai piittaamattomuutta tavaran turvallisuudesta, jota

§:n tarkoittama törkeä huolimattomuus edellyttäisi. Näin ollen vaatimukset ovat perusteettomia siltä osin kuin ne perustuvat kanteissa kerrottuun A:n menettelyyn. X Oy:n väitetty törkeä huolimattomuus 15. X Oy:n puolestaan väitetään menetelleen

§:ssä tarkoitetuin tavoin törkeän huolimattomasti laiminlyötyään ryhtyä kaikkiin kohtuudella vaadittaviin toimenpiteisiin varkauksien estämiseksi, muun muassa kuljetuksen suunnittelun ja suorittavien rahdinkuljettajien ohjeistamisen siten, että arvokkaan lastin turvallisuus voitiin taata varkausriskistään tunnetulla alueella. X Oy:n oman tuottamuksen katsotaan siten ilmenneen lähinnä siinä, että sen laiminlyönnit olivat osaltaan myötävaikuttaneet A:n edellä kerrottuun menettelyyn ja vahingon syntymiseen. 16. Viitatut kuljetuksen turvallisuutta edistävät toimenpiteet, esimerkiksi reitin toisenlainen suunnittelu tai ajoneuvon vartioinnin taikka kahden kuljettajan järjestäminen matkan ajaksi, olisivat sinänsä vähentäneet riskiä lastin anastamisesta. Vastaajat ovat esittäneet, että kyseessä olevan kaltaiset kuljetukset on kuitenkin säännönmukaisesti suoritettu ilman kantajien tarkoittamia turvajärjestelyjä, eikä asiassa esitetty selvitys osoita rahdinkuljettajien menettelyn mainitussa suhteessa poikenneen alalla tavanomaisesti noudatettavasta käytännöstä. Kuljetusasiakkaiden ei myöskään ole väitetty tässä tapauksessa edellyttäneen edellä mainittuja, kuljetuskustannuksia lisääviä turvajärjestelyitä. Lastin joutumista anastamisen kohteeksi ei myöskään ole voitu pitää todennäköisenä pelkästään tällaisten toimenpiteiden puuttumisen vuoksi. Tämä huomioon ottaen myöskään kantajien toteamien toimenpiteiden laiminlyönti ei sellaisenaan eikä yhdessä A:n menettelyn kanssa arvioitunakaan merkitse sellaista lähellä tahallisuutta olevaa piittaamattomuutta kuljetuksen turvallisuudesta, jota

§:n mukaisella törkeällä huolimattomuudella tarkoitetaan. Rahdinkuljettajan vastuuvakuutusehtojen merkitys

1. Lisäksi AON Hudig Insurance Brokers myötäpuolineen on osoitukseksi sekä A:n että X Oy:n törkeästä huolimattomuudesta vedonnut siihen, että nämä olivat menetelleet tiekuljetuksia koskevien vastuuvakuutustensa ehtojen vastaisesti ja että vastuuvakuutusyhtiöt olivat sen vuoksi kieltäytyneet korvaamasta vahinkoja. AON Hudig Insurance Brokers myötäpuolineen on viitannut siihen, että sanotut vakuutusehdot olisivat edellyttäneet vartioidun pysäköintipaikan käyttämistä tai ainakin ajoneuvon keskeytymätöntä silmälläpitoa ja X Oy:n vakuutusehdot lisäksi ajoneuvon ajonestolaitteen käyttämistä nyt kyseessä olevassa tilanteessa.
2. A:n ja X Oy:n oikeutta vedota tiekuljetussopimuslain 32 §:n mukaiseen vastuunrajoitukseen ei kuitenkaan ole arvioitava heidän vastuuvakuutussopimustensa vaan

§:n pohjalta. Merkitystä tässä arvioinnissa voidaan tosin antaa myös sille, mitä ammattitaitoiselta ja huolelliselta rahdinkuljettajalta edellytetään tiekuljetusta koskevien vastuuvakuutusehtojen mukaan lastivarkauksien ehkäisemiseksi. A:n menettelyn, josta X Oy vastaa, on edellä todettu eräissä suhteissa poikenneen huolellisena pidettävästä menettelystä. Niin kuin edellä on todettu, ajonestolaitetta vailla olleen ajoneuvon jättämistä ilman riittävää vartiointia, mihin seikkoihin kantajien mainitsemissa rahdinkuljettajien vastuuvakuutusehdoissa on viitattu, ei kuitenkaan ole tässä tapauksessa ilmenneissä olosuhteissa pidettävä

§:ssä tarkoitettuna törkeänä huolimattomuutena. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Eeva Vuori, Mikael Krogerus, Pertti Välimäki ja Mikko Könkkölä. Esittelijä Jukka Sippo.