KKO/2005/93

2005 false KKO:2005:93 Isä oli antanut alaikäisille lapsilleen toistuvasti pitkiä kielisuudelmia, joihin oli liittynyt suun ympäristön nuoleskelua, sekä hyväillyt heidän vartaloaan. Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla katsottiin jääneen näyttämättä, että isä olisi syyllistynyt lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. RL 20 luku 6 § 1 mom RL 20 luku 10 § 2 mom Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Jyväskylän käräjäoikeuden tuomio 8.10.2003 Syyte, korvausvaatimukset ja vastaus Virallinen syyttäjä vaati A:lle rikoslain 20 luvun 6 §:n 1 momentin nojalla rangaistusta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. A oli 1.1.1996 - 30.3.2001 toistuvasti antanut vuosina 1993 ja 1995 syntyneille pojilleen B:lle ja C:lle pitkiä kielisuudelmia, joihin oli liittynyt suun ympäristön nuoleskelua, sekä hyväillyt heidän vartaloaan. A oli siten tehnyt 16 vuotta nuoremmille lapsille seksuaalisen teon, joka on ollut omiaan vahingoittamaan heidän kehitystään. B ja C äitinsä D:n edustamina yhtyivät syyttäjän esittämään rangaistusvaatimukseen ja vaativat korvausta henkisestä kärsimyksestä. A kiisti syyllistyneensä lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Hän kiisti myös korvausvaatimukset. Käräjäoikeuden ratkaisu Käräjäoikeus lausui, että seksuaalirikosten uudistamista koskevan hallituksen esityksen perustelujen (HE 6/1997 vp s. 181 - 182) mukaan lapsiin kohdistuva tavanomainen ystävällinen koskettelu ei sinänsä sisällä sellaista seksuaalista merkitystä, jota säännöksessä tarkoitetaan. Rangaistavan koskettelemisen tuli kohdistua sukupuolielimiin tai muihin seksuaalisesti erityisen herkkiin kohtiin. Koska teon rangaistavuus edellytti tahallisuutta, tekijän oli yleisten mittapuiden mukaan arvosteltuna miellettävä, että teko oli käsilläolevissa olosuhteissa omiaan vaikeuttamaan lapsen kehitystä. Tekotavasta oli näytetty, että A oli antanut pojilleen pitkiä suudelmia, jotka olivat saattaneet venyä myös sen vuoksi, että pojat olivat halunneet pitää huuliaan A:n huulissa kiinni. Lisäksi oli näytetty, että A oli kerran nuollut poikansa suun ympäristöä. Ottaen huomioon poikien ikä mainitunlainen käytös isän puolelta oli suomalaisen yleisen mittapuun mukaan poikkeuksellista ja huomiota herättävää. Pojista nuorempikin oli ollut jo esikouluiässä. Syytteessä mainitusta koskettelusta ei ollut esitetty sellaista näyttöä, että A:n tätä menettelyä olisi voitu pitää poikkeuksellisena hellyyden osoituksena. Eräästä käräjäoikeuden tuomiossa selostetusta tapaamistilanteesta ilmeni, että lapset, jotka olivat ilmeisesti odottaneet tapaamista, olivat kokeneet suukottelun liittyvän isän kanssa leikkimiseen, johon isäkin oli halunnut ryhtyä mukaan. Koska isä oli tämän tehnyt valvojankin nähden, se osoitti, että hän ei ollut mieltänyt sen olleen seksuaalinen teko, joka olisi ollut omiaan vaikeuttamaan lasten kehitystä. Koska hän oli ainakin jossakin tilanteessa osoittanut suutelusta vähemmän pitävälle pojalleen hellyyttä pidättyvämmin kuin toiselle, hänen käytöstään ei tässäkään mielessä ollut pidettävä seksuaalista tyydytystä etsivänä. Pojat olivat ennen heille lastenpsykiatrian poliklinikalla suoritettua tutkimusta kokeneet vanhempien eroamisen ja siihen liittyvät monet ongelmat, minkä vuoksi heissä ilmenneitä pelkotiloja ei voitu pitää isän suukotteluista johtuvana, varsinkaan kun kumpikaan pojista ei ollut kokenut tätä kielteisenä. Lausunnossa mainittuja yleisiä päätelmiä suukottelun vahingollisuudesta lapsen kehitykselle ei voitu ottaa perusteeksi A:n syyllisyydelle. Näin ollen oli jäänyt näyttämättä, että A olisi syyllistynyt lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Käräjäoikeus hylkäsi syytteet. Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Timo Järvinen sekä lautamiehet. Vaasan hovioikeuden tuomio 7.6.2004 Virallinen syyttäjä sekä B ja C valittivat hovioikeuteen vaatien, että A tuomitaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä B ja C lisäksi, että heidän korvausvaatimuksensa hyväksytään. Hovioikeus katsoi tulleen selvitetyksi, että A oli antanut B:lle ja C:lle pitkiä kielisuudelmia, joihin oli liittynyt suun ympäristön nuoleskelua, ja hyväillyt poikien vartaloa. Teko oli ollut lähtöisin isän tarpeista. Lapset olivat tottuneet tulemaan isän syliin suudeltaviksi, koska isä oli D:n kertoman mukaan liittänyt syliin tulemiseen houkuttelua ja kehumista. Lasten kyky ymmärtää tekojen merkitys ja kyky vastustaa aikuisten tahtoa oli rajoitettu, minkä vuoksi lasten näennäinen vapaaehtoisuus ei osoittanut, että kyse olisi ollut lasten tarpeista. Kertomuksista oli lisäksi ilmennyt, että C oli kokenut suutelemisen vastenmielisenä. Lastenpsykiatrisen lausunnon mukaan lapset olivat eläneet sellaisessa isä-poika -suhteessa, joka oli ollut lapsen rajoja rikkovaa, ja isän suuteluun ja hyväilyyn liittyvä käytös oli ollut lapsen kehityksen kannalta vahingollista. Kyseessä oli siten ollut seksuaalinen teko, joka oli ollut omiaan vahingoittamaan lasten kehitystä. Pitkät kielisuudelmat ja niihin liittyvä vartaloiden hyväileminen eivät normaalisti kuuluneet vanhempien ja lasten väliseen kanssakäymiseen. A:n oli täytynyt käsittää, että hän oli menettelyllään syyllistynyt sellaiseen seksuaaliseen tekoon, joka oli ollut omiaan vahingoittamaan lasten kehitystä. Rangaistuksen mittaamisen osalta hovioikeus totesi soveltaneensa tekohetkellä voimassa ollutta rikoslain 6 luvun 1 §:ää (466/1976), koska uusi 1.1.2004 voimaan tullut laki ei johtanut lievempään lopputulokseen. Hovioikeus tuomitsi A:n rikoslain 20 luvun 6 §:n 1 momentin nojalla lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja eräästä toisesta rikoksesta viideksi kuukaudeksi vankeuteen sekä B:lle ja C:lle kummallekin erikseen korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä 1 681,88 euroa korkoineen. Rangaistus oli ehdollinen. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Lasse Silvennoinen, Seppo Männikkö ja Kaija Suvilehto-Nieminen. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan hän vaati, että syyte ja korvausvaatimukset hylätään. Virallinen syyttäjä sekä B ja C vastasivat valitukseen. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut

1. Syytteen mukaan A oli 1.1.1996 - 30.3.2001 toistuvasti antanut vuosina 1993 ja 1995 syntyneille lapsilleen B:lle ja C:lle pitkiä kielisuudelmia, joihin oli liittynyt suun ympäristön nuoleskelua, sekä hyväillyt heidän vartaloaan. Tällä tavoin A oli syyttäjän mukaan tehnyt lapsille seksuaalisen teon, joka oli ollut omiaan vahingoittamaan heidän kehitystään.
2. Rikoslain 20 luvun 6 §:n 1 momentin 2) kohdan mukaan, joka koskettelemalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään, on tuomittava lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi.
3. Seksuaalinen teko on tarkemmin määritelty luvun 10 §:n 2 momentissa. Sen mukaan sillä tarkoitetaan sellaista tekoa, jolla tavoitellaan seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä ja joka tekijä ja kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen on seksuaalisesti olennainen.
4. A on kiistänyt syyllistyneensä lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Hän ei ollut menettelyllään hakenut seksuaalista tyydytystä.
5. Syyttäjä on lähtenyt siitä, että kysymyksessä eivät ole olleet tavanomaiset perhepiiriin kuuluvat vanhempien ja lasten väliset hellyydenosoitukset. Syytteessä kuvatut pitkäkestoiset kielisuudelmat, suun ympäristön nuoleskelu ja vartalon hyväily ovat syyttäjän mukaan yleisen mittapuun mukaan seksuaalisia tekoja.
6. Korkein oikeus toteaa lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan rikoksen tunnusmerkistön perusedellytyksenä olevan, että tekijä tavoittelee teollaan seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä. Rangaistavuus edellyttää, että tämä voidaan todeta tai päätellä teon laadusta tai muista olosuhteista.
7. Vanhempien ja pienten lasten välisissä suhteissa suutelut ja hyväilyt ovat tavanomaisia hellyyden ja yhteisyyden osoittamisen muotoja, joskin käytäntö vaihtelee eri yhteisöissä ja kulttuureissa. Se seikka, että osa todistajista on nyt esillä olevassa tapauksessa pitänyt A:n menettelyä tavallisesta poikkeavana, ei vielä osoita sen seksuaalista luonnetta. Seksuaaliselle teolle erityisesti pienten lasten kysymyksessä ollen on yleensä tunnusomaista, että se kohdistuu sukupuolielimiin tai muihin seksuaalisesti erityisen herkkiin kohtiin.
8. Asiassa on suoritettu verraten laajoja selvityksiä ja muun ohessa kuultu A:ta hyvin tuntevia henkilöitä. Esille ei ole tullut sellaisia seikkoja, jotka viittaisivat A:lla olleen taipumusta käyttää lapsia seksuaalisesti hyväkseen. Huomiota on kiinnitettävä myös siihen, ettei A ole mitenkään pyrkinyt salaamaan tai peittelemään hyväilyjään. Tämäkin viittaa siihen, ettei niillä ole ollut seksuaalista tarkoitusta.
9. Näyttöä ei ole esitetty myöskään siitä, että A olisi ollut seksuaalisesti kiihottunut ollessaan tekemisissä lasten kanssa. Tilaisuuksia tehdä havaintoja A:sta hänen ollessaan lastensa kanssa läheisessäkin kosketuksessa on ollut runsaasti.
10. Lastenpsykiatrian poliklinikan asiantuntijalausunnon mukaan toistuva suulle suuteleminen ja hyväileminen on lapsen rajoja rikkovaa ja kehityksen kannalta vahingollista. Edelleen lausunnossa todetaan, että poikien kohdalla se on ollut päivittäistä ja toistuvaa, eikä ole oletettavaa, että se helposti päättyisi, koska isä pitää sitä luonnollisena; suuteleminen ja hyväilyt ovat isän tarpeista lähtöisin.
11. Lausunnossa ei kuitenkaan oteta kantaa siihen, ovatko siinä mainitut "isän tarpeet" olleet luonteeltaan seksuaalisia vai eivät. Pelkästään siitä seikasta, että A:n menettely on todettu lasten kehityksen kannalta vahingolliseksi, ei vielä voida hovioikeuden tavoin päätellä, että kysymyksessä olisi myös ollut rikoslain 20 luvun 10 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla "seksuaalinen" teko. Kun syyte koskee nimenomaan lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, teon rangaistavuus edellyttää, että teolla on ollut viimeksi mainitun kaltainen luonne. A:n menettelyn ei siten ole näytetty täyttäneen rikoslain 20 luvun 6 §:n 1 momentissa säädettyä rikostunnusmerkistöä. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti: Syyte lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä (tekoaika 1.1.1996 - 30.3.2001) hylätään. A vapautetaan hänelle tuomitusta yhteisestä vankeusrangaistuksesta, velvollisuudesta korvata valtiolle sen varoista maksetut todistelukustannukset sekä D:n, B:n ja C:n avustajalle maksetut palkkiot sekä suorittamasta C:lle ja B:lle tuomittua korvausta henkisestä kärsimyksestä korkoineen. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Mikko Tulokas, Lauri Lehtimaja, Pasi Aarnio ja Hannu Rajalahti. Esittelijä Pekka Haapaniemi.