§:n 1 momentissa ja 35 §:n 1 momentissa säädetyiltä enimmäisajoilta. Kysymys siitä, oliko merimiehellä tämänkin jälkeen oikeus sairausajan palkkaan ja kustannusten korvaukseen hänen palattuaan välillä työhön mutta jäädessään saman sairauden vuoksi uudelle sairauslomalle. MerimiesL 25 § 1 mom MerimiesL 35 § 1 mom Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Asian tausta Silja Oy Ab:n (jäljempänä yhtiö) palveluksessa merimieslain mukaisessa työsuhteessa työskennellyt A oli ollut sairauslomalla 30.
§:n 1 momentin nojalla oikeus sairausajan palkkaan, ja uusi enintään 42 päivän jakso, jolta hänellä oli sanotun lain 35 §:n 1 momentin nojalla oikeus korvaukseen sairaanhoidon kustannuksista. Tämän vuoksi A vaati yhtiön velvoittamista suorittamaan hänelle sairausajan palkkaa ja sairaanhoidon kustannusten korvausta myös 5.11.2001 alkaneen sairausloman ajalta. Vastaus Yhtiö kiisti kanteen. Koska A:lle oli ensimmäisen sairauslomajakson aikana maksettu sairausajan palkkaa ja korvausta sairaanhoidon kustannuksista kanteessa mainittujen säännösten mukaisilta enimmäisajoilta, hänellä ei ollut oikeutta palkkaan ja kustannusten korvaukseen samasta sairaudesta johtuneen 5.11.2001 alkaneen sairausloman ajalta. Käräjäoikeuden tuomio 25.3.2003 Esittämillään perusteilla käräjäoikeus katsoi, että
ja 35 §:n säännöksiä oli tulkittava siten, että sairausajan palkkaa ja sairaanhoidon kustannusten korvausta oli maksettava samasta sairaudesta johtuvasta syystä enintään 60 ja 42 päivältä, vaikka merimies olisi sairauden alkamisen jälkeen ollut välillä työssä. Koska A:n 5.11.2001 alkanut sairausloma oli johtunut samasta sairaudesta kuin 30.5.2001 alkanut sairausloma ja koska 60 ja 42 päivän enimmäisajat olivat ylittyneet jo ensimmäisen sairausloman aikana, käräjäoikeus hylkäsi kanteen. Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Kimmo Mikkola, Henrik Rummukainen ja Riitta Mutanen. Helsingin hovioikeuden tuomio 15.12.2004 A valitti hovioikeuteen vaatien kanteensa hyväksymistä. Hovioikeus totesi, että
§:n säätämiseen johtaneissa komiteanmietinnön (KM 1975:54) ja hallituksen esityksen (HE 169/1977) perusteluissa ei ollut tarkasteltu nyt käsiteltäviä tulkintakysymyksiä. Olennaista tulkintaongelmien kannalta oli kuitenkin se, että
§:n säännös poikkesi olennaisesti työsopimuslain sairausajan palkkaa koskevista säännöksistä.
§:n säännös oli ollut pakottavaa oikeutta 1.3.2001 saakka eikä siitä ollut saanut poiketa sen paremmin työsopimuksella kuin työehtosopimuksellakaan työntekijän etuja vähentäen. 1.3.2001 oli tullut voimaan
§:n 3 momentti (154/2001), jonka mukaan valtakunnalliset työnantaja- ja työntekijäyhdistykset saivat työehtosopimuksellaan vähentää työntekijän laissa säädettyä oikeutta sairausajan palkkaan. Asiassa ei ollut kysymys mainittuun säännökseen perustuvan työehtosopimuksen mukaisesta sairausajan palkasta.
§:n säännöksellä ei ollut välitöntä kytkentää sairausvakuutuslakiin eikä työnantajan velvollisuus maksaa sairauden tai tapaturman vuoksi työkyvyttömälle työntekijälleen sairausajan palkkaa siten riippunut hänen oikeudestaan sairausvakuutuslain 15 §:ssä tarkoitettuun päivärahaan. Merimiehellä oli oikeus sairaudesta tai vammasta aiheutuneen työkyvyttömyyden ajalta saada aina enintään 60 päivältä kerrallaan työnantajaltaan sairausajan palkkaa riippumatta esimerkiksi työsuhteen kestoajasta tai siitä, miten hänen oikeutensa sairausvakuutuslaissa tarkoitettuun päivärahaan määräytyi.
§:n säännöksestä tai sen syntyhistoriasta ei voitu johtaa muitakaan ajallisia rajoituksia työnantajan velvollisuuteen maksaa merimiehelle sairausajan palkkaa edellä mainituilta ajoilta. Edellä kerrotun perusteella ja ottaen huomioon työlainsäädännössä sovellettavan työntekijän suojeluperiaatteen hovioikeus katsoi, että A oli oikeutettu sairausajan palkkaan ja sairaanhoidon kustannusten korvaukseen, vaikka hän oli työhönpaluun jälkeen jäänyt uudelleen sairauslomalle ja ensimmäisen sairausloman aikana oli jo ylitetty 60 ja 42 päivän enimmäisajat. A oli siten oikeutettu sairausajan palkkaan ja sairaanhoidon kustannusten korvaukseen myös ajalta 5.
§:n 1 momentin ja 35 §:n 1 momentin nojalla saman sairauden perusteella oikeutta sairausajan palkkaan 60 päivää eikä sairaanhoidon kustannusten korvaukseen 42 päivää ylittävältä ajalta. 2. Asiassa on kysymys siitä, onko A:lla oikeus
§:n 1 momentin mukaiseen sairausajan palkkaan ja 35 §:n 1 momentin mukaiseen korvaukseen sairaanhoidon kustannuksista, kun hän oltuaan välillä työssä on jäänyt saman sairauden vuoksi uudestaan sairauslomalle ja kun hänelle oli ensimmäisen sairausloman aikana maksettu palkkaa ja kustannusten korvausta säännöksissä mainituilta enimmäisajoilta. Oikeus sairausajan palkkaan 3.
§:n 1 momentin mukaan, jos työntekijä on estynyt tekemästä työtään sairauden tai vamman vuoksi, on hänellä työsuhteen jatkuessa oikeus saada palkkansa sanotun esteen kestämisaikana, aluksen päälliköllä kuitenkin enintään 90 päivältä ja muilla työntekijöillä ulkomaanliikenteessä enintään 60 päivältä ja kotimaanliikenteessä 30 päivältä.
§:n 1 momentin ilmaisulle "sanotun esteen kestämisaikana" on annettava. Säännöksen esitöissä (HE 169/1977 vp s. 14 - 15) ilmaisua ei ole täsmennetty. Merimieslain säätämisen aikaan voimassa olleen työsopimuslain (320/1970) 28 §:n 1 momentissa oli käytetty samaa ilmaisua, ja voimassa olevan työsopimuslain (55/2001) 2 luvun 11 §:n 1 momentissa on käytetty ilmaisua "esteen ajalta". Näiden työsopimuslain säännösten vakiintuneen tulkinnan mukaan työntekijän oikeus sairausajan palkkaan alkaa kunkin sairauslomajakson alusta riippumatta siitä, onko uuden työkyvyttömyyden perusteena aikaisemman sairauden uusiutuminen vaiko uusi sairaus. Työnantajan palkanmaksuvelvollisuus työntekijän sairauden ajalta on mainittujen työsopimuslakien säännösten mukaan kuitenkin merimieslain vastaavaa säännöstä rajoitetumpi muun muassa sen vuoksi, että palkanmaksuvelvollisuus on niissä yhteensovitettu työntekijän sairausvakuutuslain mukaisen päivärahaoikeuden kanssa. Tästä huolimatta merimieslaissa ja työsopimuslaissa olevien ilmausten samankaltaisuuden vuoksi on työsopimuslain säännöksen osalta noudatetulle tulkinnalle perusteltua antaa merkitystä myös merimieslain vastaavaa säännöstä tulkittaessa. 7. Voimassa olevaa merimieslakia edeltäneen vuoden 1955 merimieslain (341/1955) mukaan sairastuneella tai vammautuneella merimiehellä oli oikeus saada palkkansa työsuhteen kestäessä. Oikeutta sairausajan palkkaan ei siten ollut työsuhteen aikana ajallisesti rajoitettu. Toisaalta työnantajalla oli lain 32 §:n 1 momentin mukaan oikeus erottaa merimies, joka oli sairauden tai vamman vuoksi "pitkähkön aikaa" työkyvytön. Säännöstä tulkittiin varsin joustavasti. Erotetulla merimiehellä oli kuitenkin oikeus, mikäli hän työsuhteen päättyessä oli sairauden tai vamman johdosta työkyvytön, palkkaansa vastaavaan korvaukseen enintään säännöksessä tarkemmin määritellyltä 1, 2 tai 3 kuukauden pituiselta ajalta. Ehdotettaessa mainitun lain muuttamista lähdettiin siitä, ettei sairaus tai vamma enää oikeuttaisi irtisanomaan työsopimusta, ellei työntekijän arvioida olevan "pitkän aikaa" työkyvytön. Samalla ehdotettiin lain 25 §:n 1 momentissa rajoitettavaksi sitä aikaa, jolta työntekijällä olisi oikeus sairausajan palkkaan työsuhteen kestäessä (HE 169/1977 vp s. 14 - 15). Perusteena viimeksi mainittuun rajoitukseen on siten ollut irtisanomissuojan parantaminen. 8.
§:n 1 momenttia säädettäessä on näin ollen otettu huomioon myös se irtisanomissuojan paranemisesta aiheutuva seuraus, että työntekijä pitkähkönkin työkyvyttömyysjakson päätyttyä voisi palata ja yleensä palaisi työhön. Tähänkään nähden ei ole perusteltua tulkita säännöstä siten, että se rajoittaisi työntekijän oikeutta sairausajan palkkaan enemmän kuin säännöksessä on nimenomaan lausuttu. 9. Yhtiö on vedonnut myös siihen, että tulkinta, jonka mukaan työntekijällä olisi oikeus sairausajan palkkaan kaikilta samasta sairaudesta johtuvilta työkyvyttömyysajoilta, merkitsisi mahdollisuutta, että työntekijä voisi 60 päivän kuluttua käydä työssä vaikkapa yhden päivän ja nauttia sen jälkeen täyttä sairausajan palkkaa. Tämän johdosta Korkein oikeus toteaa, ettei "esteellä"
§:n 1 momentissa tarkoiteta tiettyä sairautta tai vammaa vaan ylipäänsä työnteon estymistä sairauden tai vamman vuoksi. Jos työntekijän työkyky on siten sairauden tai vamman parantumisen johdosta välillä palautunut mutta tämän jälkeen menetetään uudestaan, kysymyksessä on sanotun lainkohdan soveltamisen kannalta uusi este, vaikka uuden työkyvyttömyyden aiheuttanut sairaus tai vamma olisikin sama kuin edellisellä kerralla. Jos työntekijän työssäolo ennen uutta sairauslomaa on tällöin kuitenkin jäänyt kovin lyhyeksi, voidaan tietenkin epäillä, oliko työntekijän työkyky ennen työhönpaluuta lainkaan palautunut. Tämä on tapauskohtainen näyttökysymys. On selvää, että oikeuden mahdolliseen väärinkäyttöön voidaan tarvittaessa puuttua. Yhtiö ei ole väittänytkään, että tässä tapauksessa olisi kysymys sairausajan palkkaa koskevan oikeuden väärinkäytöstä. 10. Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus katsoo, että työntekijällä on
§:n 1 momentin nojalla oikeus säännöksessä tarkoitettuun sairausajan palkkaan kultakin erilliseltä työkyvyttömyysjaksolta siinäkin tapauksessa, että kysymys on samasta sairaudesta johtuvasta työnteon esteestä. Tämän vuoksi A:lla on oikeus saada sairausajan palkka sairausloma-ajalta 5.
§:n 1 momentin mukaista oikeutta sairausajan palkkaan ei muutoinkaan ole. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo, että työntekijällä on merimieslain 35 §:n 1 momentissa säädetty oikeus korvaukseen sairaanhoidon kustannuksista kultakin erilliseltä työkyvyttömyysjaksolta.
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.