KKO/2006/68

2006 false KKO:2006:68 Kysymys eläkkeen määräytymisperusteesta työsuhteen ehtona ja eläkekassan sääntöjen muuttamisen vaikutuksesta eläkkeen määrään. Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Kanne ja vastaus Mikkelin käräjäoikeudessa A ja hänen myötäpuolensa olivat työskennelleet Etelä-Savon Maaseutukeskus ry:n (Maaseutukeskus) palveluksessa työsuhteissa, jotka olivat alkaneet eri aikoina vuosina 1958 -

1. Työntekijöiden eläke-edut olivat määräytyneet Eläkekassa Maan (Eläkekassa) sääntöjen mukaan. Vuoden 1992 loppuun voimassa olleiden sääntöjen mukaan Eläkekassassa oli kolme osastoa. A-osastoon kuului jokainen työntekijä, jolle Maaseutukeskus oli velvollinen järjestämään työntekijäin eläkelain (TEL) mukaisen eläketurvan. B-osastoon kuului työntekijä, joka oli kuulunut A-osastoon 31.3.1990, ja C-osastoon työntekijä, joka tuli A-osastoon 1.4.1990 tai sen jälkeen. B-osastoon kuuluvien eläkeikä oli 63 vuotta ja heidän vanhuuseläkkeensä määrä oli jokaiselta eläkkeeseen oikeuttavalta kuukaudelta 11/60 prosenttia palkasta, kuitenkin kansaneläke mukaan luettuna enintään 66 prosenttia eläkepalkasta. C-osastoon kuuluvien eläkeikä oli 65 vuotta ja vanhuuseläke enintään 60 prosenttia palkasta. Eläkekassan sääntöjä muutettiin 22.12.1992 pidetyn ylimääräisen kassankokouksen päätöksen mukaisesti siten, että A- ja B-osasto lakkautettiin. Sääntöjen muutos tuli voimaan 1.1.
2. TEL:n mukaista peruseläketurvaa varten Maaseutukeskus otti eläkevakuutukset vakuutusyhtiöstä. B-osastoon kuuluneet siirrettiin C-osastoon. Eläkekassan sääntöjen muutos merkitsi, että A:n ja hänen myötäpuoltensa eläkekassan kautta järjestetyt eläke-edut huonontuivat, koska heillä ei enää sääntöjen mukaan ollut B-osaston mukaisia lisäeläke-etuja vaan ainoastaan C-osaston mukaiset lisäeläke-edut. Kanteissaan A ja hänen myötäpuolensa vaativat vahvistettavaksi, että Maaseutukeskus on vastuussa heille B- ja C-osaston välisestä lisäeläke-etujen erotuksesta sen jälkeen, kun he ovat jääneet eläkkeelle, seuraavin perustein: ensiksi sillä perusteella, että B-osaston mukaisista eläke-eduista oli tullut heidän työsuhteittensa yksilöllinen ehto; toiseksi sillä perusteella, että Maaseutukeskus oli 22.12.1992 pidetyssä Eläkekassan kokouksessa Eläkekassan sääntöjä muutettaessa sitoutunut täysimääräisesti hyvittämään heille B- ja C-osaston välisen lisäeläke-etujen erotuksen. Lisäksi A, joka oli 63 vuotta täytettyään jäänyt eläkkeelle 1.9.1994, vaati, että Maaseutukeskus velvoitetaan suorittamaan hänelle maksamatta olevat lisäeläkkeet. Maaseutukeskus kiisti kanteet. Lisäeläkkeistä ei ollut sovittu työntekijöiden kanssa eikä Maaseutukeskus ollut sitoutunut hyvittämään lisäeläkkeiden erotusta, vaan työntekijöiden eläke-edut määräytyivät Eläkekassan kulloinkin voimassa olleiden sääntöjen mukaan. Käräjäoikeuden tuomio 10.10.2003 Käräjäoikeus katsoi ensiksikin jääneen näyttämättä, että Maaseutukeskus olisi sopinut A:n ja hänen myötäpuoliensa kanssa tietyn määräisestä lisäeläkkeestä. Toisen kanneperusteen osalta käräjäoikeus katsoi, että Eläkekassan työnantajajäsenet, vastaajana oleva Maaseutukeskus mukaan lukien, olivat antaneet 22.12.1992 pidetyssä Eläkekassan kokouksessa sitoumuksen, jonka mukaan ne sitoutuivat korvaamaan työntekijöille B- ja C-osaston välisen lisäeläke-etujen erotuksen täysimääräisesti. Tällä perusteella käräjäoikeus hyväksyi kanteet ja vahvisti, että Maaseutukeskus oli vastuussa lisäeläkkeiden täysimääräisestä suorittamisesta. Lisäksi käräjäoikeus velvoitti Maaseutukeskuksen suorittamaan A:lle tämän vaatimat lisäeläkkeet. Asian on ratkaissut käräjätuomari Sirpa Pakkala. Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 31.8.2004 Hovioikeus tutki käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuden ja katsoi, ettei ollut ilmennyt aihetta käräjäoikeuden ratkaisun muuttamiseen. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden presidentti Markku Arponen sekä hovioikeuden jäsenet Pertti Jokinen ja Kaarina Heino. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa Maaseutukeskukselle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan Maaseutukeskus vaati kanteen hylkäämistä. A myötäpuolineen vastasi valitukseen vaatien sen hylkäämistä. He katsoivat, että kanne olisi tullut hyväksyä kummallakin heidän vaatimallaan perusteella. Korkeimman oikeuden ratkaisu Suullinen käsittely Korkein oikeus toimitti asiassa suullisen käsittelyn 13.2.
3. Perustelut Työntekijöiden eläkkeiden määräytyminen
4. Eläkekassa oli avustuskassalaissa (471/1942) tarkoitettu avustuskassa ja sittemmin vakuutuskassalaissa (1164/1992) tarkoitettu vakuutuskassa, jossa muun muassa maaseutukeskukset olivat kannattajaosakkaina ja jonka jäseninä olivat muun muassa maaseutukeskuksien palveluksessa olevat työntekijät. Eläkkeiden järjestäminen Eläkekassan kautta on tarkoittanut kaikkia työntekijöitä koskevaa yhteistä eli kollektiivista eläkejärjestelmää. Näin ollen työntekijöiden eläkkeet määräytyvät yleensä kulloinkin voimassa olevien Eläkekassan sääntöjen mukaan. Koska Eläkekassan säännöissä määrättyjä eläkkeitä on voitu myös muuttaa Eläkekassan osakkaiden ja jäsenten päätöksin sääntöjä muuttamalla siten kuin laissa ja Eläkekassan säännöissä määrätään, myös eläke-etujen heikentäminen on ollut mahdollista.
5. Maaseutukeskus on järjestänyt 31.12.1992 saakka työntekijöidensä eläkkeet kokonaan Eläkekassan kautta. Koska kysymys on kollektiivisesta eläkkeiden järjestämisestä, lähtökohtana on, että myös kantajien eläkkeet ovat määräytyneet sen mukaisesti. Maaseutukeskus ja kantajat ovat voineet kuitenkin sopia eläkkeistä toisin. Asiassa on kysymys siitä, onko Maaseutukeskus antanut kantajille kollektiivisesta järjestelmästä poikkeavia sitoumuksia. Väite, että lisäeläke olisi työsuhteen yksilöllinen ehto
6. A ja hänen myötäpuolensa ovat väittäneet, että B-osaston mukaisesta lisäeläkkeestä on tullut heidän työsuhteittensa yksilöllinen ehto, jota työnantajalla ei ole ollut oikeutta yksipuolisesti muuttaa. Tämä on tapahtunut siten, että sopiessaan heidän kanssaan työsuhteesta ja myös myöhemmin työsuhteen aikana Maaseutukeskus on maininnut lisäeläkkeen palkkaan rinnastettavana ehtona ja kertonut sen korvaavan Maaseutukeskuksen matalaa palkkatasoa. Lisäeläkettä esitellessään Maaseutukeskus ei ole pidättänyt itselleen oikeutta muuttaa lisäeläkkeen sisältöä.
7. Maaseutukeskus on kiistänyt, että se olisi tehnyt A:n ja hänen myötäpuoliensa kanssa väitetynlaiset yksilölliset sopimukset tai että B-osaston mukainen lisäeläke ja sen pysyvyys olisi muutenkaan tullut työsuhteen ehdoksi.
8. A:n ja hänen myötäpuoliensa työsopimukset ovat olleet suullisia. Työsopimusten ehdot ovat olleet sopimuksia tehtäessä ja myöhemmin työsuhteen aikana yleisluonteisia. Eläkkeiden työnantaja on selittänyt järjestyvän Eläkekassasta, jonka eläkkeiden työnantaja on maininnut olevan hyviä. Asiassa on jäänyt näyttämättä, että Maaseutukeskus olisi työsopimuksia tehtäessä tai myöhemminkään työsuhteiden kestäessä antanut kenellekään kantajista sitoumuksen siitä, että heillä olisi muuttumaton oikeus B-osaston mukaiseen lisäeläkkeeseen. Väite, että Maaseutukeskus olisi Eläkekassan sääntöjä muutettaessa sitoutunut vastaamaan lisäeläkkeestä Asian tausta ja kysymyksenasettelu
9. Toiseksi kantajat ovat väittäneet, että Maaseutukeskus on 22.12.1992 pidetyssä Eläkekassan kokouksessa Eläkekassan sääntöjä muutettaessa sitoutunut hyvittämään työntekijöilleen täysimääräisesti B- ja C-osaston välisen lisäeläkkeiden erotuksen. Maaseutukeskus on kiistänyt antaneensa tällaista sitoumusta.
10. Eläkekassan sääntöjen muuttamisen syynä ovat olleet sekä Eläkekassan että sen kannattajaosakkaina olleiden maaseutukeskuksien pahentuneet taloudelliset vaikeudet. Niiden vuoksi maaseutukeskukset eivät katsoneet voivansa pitää työntekijöiden entisiä Eläkekassasta järjestettyjä eläke-etuja voimassa.
11. Työntekijöiden eläkkeet järjestettiin Eläkekassan ylimääräisen kassankokouksen 22.12.1992 hyväksymän ja 1.1.1993 voimaan tulleen sääntömuutoksen mukaan ensiksikin siten, että Eläkekassasta lakkautettiin A-osasto, johon kuuluivat kaikki työntekijäin eläkelain mukaiseen eläketurvaan oikeutetut. Heidän eläkkeensä järjestettiin vastedes eläkevakuutusyhtiöstä otettavilla eläkevakuutuksilla. Toiseksi Eläkekassasta lakkautettiin myös lisäeläkkeeseen oikeuttava B-osasto. Sen jäsenet siirrettiin C-osastoon, jossa lisäeläke oli alempi kuin B-osaston mukainen lisäeläke. B-osastoon kuuluneiden työntekijöiden lisäeläkkeen alentuminen hyvitettiin työnantajan yksilöllisesti kullekin työntekijälle otettavalla erillisellä vakuutuksella. Kysymys on siitä, onko Maaseutukeskus sitoutunut hyvittämään B-osastoon kuuluneiden työntekijöiden lisäeläkkeen alentumisen kokonaan. Väitteen tueksi esitetty näyttö
12. Koska kanteen mukaan Maaseutukeskus oli antanut sitoumuksen lisäeläkkeen täydestä hyvittämisestä Eläkekassan kokouksessa 22.12.1992, asian arvioinnin lähtökohtana on se, mitä kokouksessa on päätetty ja mihin työnantajat ja erityisesti Maaseutukeskus ovat silloin sitoutuneet. Kokouspöytäkirjan mukaan ennen kuin sääntöjä yksimielisesti muutettiin, kokouksessa käytiin yleiskeskustelu, miten työnantajat järjestävät Eläkekassan tuolloisten sääntöjen mukaisen B-lisäeläketurvan. Pöytäkirjan mukaan kysymyksestä oli neuvoteltu työmarkkinaosapuolten kesken, neuvottelutulos oli saatu aikaan ja neuvottelutuloksen vakuudeksi työnantajat olivat allekirjoittaneet sitoumuksia. Korkein oikeus toteaa, että pöytäkirjamerkinnät jättävät avoimeksi, mikä on ollut neuvottelutuloksen sisältö.
13. Pöytäkirjassa mainituilla työnantajien allekirjoittamilla sitoumuksilla tarkoitetaan asiakirjaa, jota koskevan mallin maaseutukeskusten yhteinen järjestö Maaseutukeskusten Liitto ry oli lähettänyt maaseutukeskuksille 14.12.1992 päivätyllä kirjeellä. Mallissa todetaan, että Eläkekassan ja kunkin maaseutukeskuksen välinen eläkesopimus muuttuu siten, että lakisääteinen TEL-eläketurva järjestetään eläkevakuutusyhtiössä ja että Eläkekassan kautta tullaan järjestämään kassan C-osaston sääntöjen mukaiset eläke-edut. B-osaston lisäeläkkeen hyvittämisestä lausutaan seuraavasti: "B-osastoon kuuluvat työntekijät vakuutetaan vakuutusyhtiössä vapaamuotoisella työeläkevakuutuksella B-osaston ja C-osaston etujen erotuksesta."
14. Malli oli lähetetty maaseutukeskuksille saatekirjeellä, jossa maaseutukeskuksia pyydettiin palauttamaan sitoumukset allekirjoitettuna 18.12.1992 mennessä, jotta toimihenkilöosapuoli pystyy määrittämään kantansa sääntöuudistukseen ennen kassankokouksen jatkamista 22.12.
15. Saatekirje päättyi virkkeeseen: "Toimihenkilöosapuoli on omalta osaltaan sitoutunut neuvottelemaan vapaamuotoisen täydennysvakuutuksen tasosta ottaen huomioon työnantajaosapuolen taloudelliset vaikeudet." Ylimääräiseen kassankokoukseen 22.12.1992 mennessä niistä 15 maaseutukeskuksesta, joita asia koski, 7 antoi pyydetyn kirjallisen sitoumuksen, 4 vastasi suullisesti myönteisesti ja 4 vastasi kielteisesti. Etelä-Savon Maaseutukeskus ry vastasi kielteisesti.
16. Maaseutukeskusten Liitto ry:n osastopäällikkö S, joka oli laatinut mallin ja kirjeen, on todistajana kertonut, että mallissa oli kysymys hänen pyytämistään valtuuksista käydä asiasta neuvotteluita. S, joka oli neuvotellut asiasta työntekijäjärjestöjen kanssa, on kertonut, että marraskuussa 1992 neuvoteltiin hänen ehdottamastaan 75 prosentin suuruisesta B-osaston etujen alentamisesta eli niiden 25-prosenttisesta hyvittämisestä. Lopulta maaliskuussa 1993 päädyttiin 50 prosentin hyvittämiseen.
17. Korkein oikeus toteaa, että sitoumusasiakirjoja on pyydetty ja niitä on annettu Maaseutukeskusten Liitto ry:lle eikä työntekijäjärjestöille. Kun lisäksi otetaan huomioon sitoumuksen pyytämistä koskenut saatekirjeen maininta hyvittämisen tason neuvottelunvaraisuudesta, Korkein oikeus katsoo, että sitoumusasiakirjat tarkoittavat lähinnä neuvotteluvaltuuksien antamista Maaseutukeskusten Liitto ry:lle jatkoneuvottelujen käymiseksi siitä, kuinka paljon lopulta B-osaston lisäeläkkeistä hyvitetään yksilöllisillä työeläkevakuutuksilla. Tätä tulkintaa tukee erityisesti se, että heti vuoden 1993 alusta alkaen työntekijöiden ja työnantajien edustajat jatkoivat neuvotteluja hyvityksen tasosta ja pääsivät yhteisymmärrykseen 50 prosentin hyvittämisestä.
18. Hyvityksen tasoa koskevasta kysymyksestä on esitetty muutakin kirjallista aineistoa sekä 22.12.1992 pidettyä kassankokousta edeltävältä että sen jälkeiseltä ajalta. Esimerkiksi Eläkekassan hallituksen laatimassa "Suunnitelma Eläkekassa Maan muuttamisesta lisäeläkekassaksi" -nimisessä 29.10.1992 päivätyssä asiakirjassa eli niin sanotussa Tapiola-suunnitelmassa lausutaan seuraavasti: "Työnantajat antavat sitoumuksen, jonka mukaisesti nyt B-osastoon kuuluvat työntekijät vakuutetaan vakuutusyhtiössä vapaamuotoisella työeläkevakuutuksella B-osaston ja C-osaston erotuksesta." Korkein oikeus toteaa, että sellaisenaan lausuma voidaan ymmärtää joko siten, että kyse on täydestä hyvityksestä tai siten, että hyvityksen määrä on avoin. Vastaavanlaisia lausumia on myös muissa asiakirjoissa.
19. Asiasta on kuultu myös useita todistajia. Osa työntekijöistä on katsonut, että hyvitys on tarkoittanut täyttä hyvitystä, ja osa, että täyttä hyvitystä ei ole luvattu vaan vain osittainen hyvitys. Näyttöä koskevat Korkeimman oikeuden päätelmät
20. Nyt kysymyksessä olevan toisen kanneperusteen osalta on keskeistä, ovatko maaseutukeskukset 22.12.1992 pidetyn ylimääräisen kassankokouksen yhteydessä sitoutuneet vastaamaan B-osaston mukaisesta lisäeläketurvasta. Tältä osin kannetta tukeva näyttö on heikkoa. Asiassa esitetty henkilötodistelu ja asiakirjatodistelu on ristiriitaista. Sen perusteella voidaan päätellä lähinnä, että työmarkkinaosapuolten välillä oli vireillä hanke, joka koski B-osaston lisäeläketurvan lakkauttamisesta aiheutuvan menetyksen jonkinmääräistä korvaamista työntekijäpuolelle. Näyttöä ei kuitenkaan ole siitä, että Maaseutukeskuksen puolesta olisi sitouduttu vastaamaan lakkautetun lisäeläketurvan täysimääräisestä hyvittämisestä. Tuomiolauselma Käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot kumotaan. Kanne hylätään. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Eeva Vuori, Mikael Krogerus ja Pertti Välimäki sekä määräaikainen oikeusneuvos Dan Frände. Esittelijä Sami Myöhänen.