KKO/2006/69

2006 false KKO:2006:69 Kysymys oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 7 §:ssä säädetyn sijaistiedoksiannon käyttämisen edellytyksistä, kun haastettava oli ilmoittanut väestötietojärjestelmään osoitetiedokseen vain postilokero-osoitteen. (Ään.) OK 11 luku 7 § Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Jyväskylän käräjäoikeuden yksipuolinen tuomio 8.9.2004 A, joka ei määräajassa ollut vastannut DNA Finland Oy:n kanteeseen 2.8.2004 vireille tulleessa velkomusasiassa, velvoitettiin maksamaan yhtiölle sen matkaviestinpalveluja koskevat erääntyneet saatavat ja kulut vaatimuksen mukaisesti. Asian on ratkaissut osastosihteeri Ulla Onkila. Tuomiovirhekantelu Vaasan hovioikeudessa A vaati kanteluteitse käräjäoikeuden yksipuolisen tuomion poistamista tuomiovirheen perusteella, koska hän ei ollut saanut tiedoksi haastehakemusta eikä hänelle ollut riittävällä tavalla varattu mahdollisuutta tulla kuulluksi asiassa. Haastemies oli lähettänyt hänen postilokeroonsa kaksi yhteydenottopyyntöä 5.8.2004 ja 12.8.

1. Tämän jälkeen haastemies oli 17.8.2004 jättänyt hänen postilokeroonsa oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 7 §:n mukaisen sijaistiedoksiannon. Yhteydenottopyynnöstä ja sijaistiedoksiannosta A oli saanut tiedon vasta 9.9.
2. Sijaistiedoksiantoa voitiin käyttää vain, jos haastettavan asuinpaikka oli tiedossa. Postilokero-osoitetta ei voitu rinnastaa asuinosoitteeseen. Väestörekisteriin oli merkitty A:n postilokero-osoite, jota ei voitu pitää vakinaisena asuinosoitteena. Asian käsittely hovioikeudessa Hovioikeus hankki oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 5 §:n nojalla selvitystä asiassa haastemieheltä. Haastemies totesi hovioikeuteen antamassaan lausumassa, että kysymyksessä olevaa haastetta A:lle tiedoksiantaessaan hän oli joutunut käyttämään sijaistiedoksiantoa, koska hän ei ollut saanut A:han yhteyttä ja epäillyt tämän välttelevän tiedoksiantoa. Sijaistiedoksianto voitiin tehdä henkilön ilmoittamaan osoitteeseen, eikä se edellyttänyt tietoa tiedoksiannettavan vakinaisesta asuinpaikasta. Selvityksen johdosta antamassaan lausumassa A totesi, ettei haastemiehen selvitystä siitä, että tämä oli yrittänyt tavoittaa A:ta puhelimitse, voitu pitää luotettavana. Hovioikeuden päätös 12.4.2005 Hovioikeus lausui perusteluinaan, että haastemies oli voinut perustellusti olettaa A:n asuinpaikan olevan Suomessa, koska tällä oli ollut täällä voimassaoleva puhelinliittymä ja postilokero-osoite. Väestötietojärjestelmästä ilmeni, että A:n asuinpaikka oli Heinolassa ja kotipaikka Jyväskylässä. Olettama tiedoksiannon välttelemisestä oli voitava ratkaista ulkoisten olosuhteiden perusteella. Haastemiehen antaman selvityksen mukaan hän oli yrittänyt tavoittaa A:ta puhelimitse. Koska hän ei ollut tässä onnistunut, hän oli lähettänyt 5.8.2004 ja 12.8.2004 yhteydenottokirjeet A:n väestörekisteriin ilmoittamaan postilokero-osoitteeseen. Koska näiden yhteydenottopyyntöjen jälkeenkään A:han ei ollut saatu yhteyttä, haastemies oli suorittanut tiedoksiannon toimittamalla asiakirjat paikalliselle poliisiviranomaiselle 17.8.
3. Haastemiehen arviota tiedoksiannon välttelemisestä ei voitu pitää asiassa ilmenneiden ulkoisten olosuhteiden perusteella virheellisenä. Vastaanottajan myöhemmin esittämä näyttö siitä, ettei hänellä ollut ollut välttelytarkoitusta, ei sinänsä tehnyt toimitettua sijaistiedoksiantoa virheelliseksi. A:n oli täytynyt postilokero-osoitetta käyttäessään ymmärtää, että yhteydenotot häneen tapahtuvat sen kautta. Asiassa ei ollut tapahtunut oikeudenkäyntivirhettä, jonka perusteella käräjäoikeuden tuomio olisi tullut poistaa. Hovioikeus hylkäsi A:n kantelun. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Lasse Silvennoinen, Eija-Liisa Helin ja Maija Hakkarainen-Ylänkö. Esittelijä Mikko Tuomi. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A toisti hovioikeudessa esittämänsä vaatimuksen, että käräjäoikeuden yksipuolinen tuomio poistetaan tuomiovirheen perusteella, koska häntä ei ollut laillisesti haastettu vastaamaan DNA Finland Oy:n kanteeseen käräjäoikeudessa ja että asia palautetaan sinne uuden käsittelyn järjestämistä varten. DNA Finland Oy ei antanut valituksen johdosta pyydettyä vastausta. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut
4. A on velvoitettu Jyväskylän käräjäoikeuden 8.9.2004 antamalla yksipuolisella tuomiolla suorittamaan DNA Finland Oy:lle sopimukseen perustuvia saatavia korkoineen sekä oikeudenkäynti- ja perintäkuluja korkoineen. Asiaa koskeva haaste on annettu A:lle tiedoksi 17.8.2004 Heinolassa oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 7 §:ssä tarkoitetulla sijaistiedoksiannolla. Kysymys on siitä, onko A laillisesti haastettu.
5. Oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan, milloin haastemies on tiedoksiantoa varten etsinyt henkilöä, jonka asuinpaikka Suomessa on tiedossa, mutta ei ole tavannut häntä tai ketään, jolla on oikeus hänen puolestaan vastaanottaa tiedoksianto, ja ilmenneiden seikkojen perusteella voidaan olettaa hänen välttelevän tiedoksiantoa, haastemies voi toimittaa tiedoksiannon luovuttamalla asiakirjat jollekin samaan talouteen kuuluvalle 15 vuotta täyttäneelle tai, jos tiedoksiannon vastaanottaja harjoittaa liikettä, jollekin hänen liikkeensä palveluksessa olevalle. Jollei ketään edellä mainituista tavata, tiedoksianto voidaan toimittaa luovuttamalla asiakirjat paikalliselle poliisiviranomaiselle.
6. A on katsonut, että tiedoksiantoa ei ole voitu laillisesti suorittaa sijaistiedoksiantona, koska haastemiehellä ei ole ollut tiedossa A:n asunto-osoitetta ja asuinpaikkaa vaan vain postilokero-osoite Heinolassa.
7. Sanotussa 7 §:ssä on sijaistiedoksiannon edellytykseksi asetettu, että haastettavan henkilön asuinpaikka Suomessa on tiedossa. Säännöksen esitöissä (HE 16/1990 vp s. 15) on lähdetty siitä, ettei tällöin edellytetä tietoa vastaanottajan vakinaisesta asuinpaikasta vaan riittää, että tiedetään osoite, jossa vastaanottaja silloin oleskelee. Korkein oikeus toteaa, ettei pelkästään sen perusteella, että henkilöllä on postilokero-osoite paikkakunnalla, voida vielä päätellä hänen oleskelevan siellä. Kun väestötietojärjestelmään voidaan 1.12.1999 voimaan tulleen väestötietoasetuksen 4 §:n 1 momentin 3 kohdan (1064/1999) mukaan tallentaa henkilön ainoana osoitetietona myös postilokero-osoite, ei ole kuitenkaan perusteltua tällaisessakaan tapauksessa sulkea pois sijaistiedoksiannon käyttöä. Ratkaisevaa tiedoksiannon hyväksyttävyyden kannalta on, onko haastemies voinut etsiä haasteen vastaanottajaa niin, että oletus tiedoksiannon välttelystä on oikeutettu.
8. Haastemies on ilmoituksensa mukaan tavoittanut A:ta yrittämällä soittaa hänen matkapuhelimeensa, minkä lisäksi hän on lähettänyt A:n postilokero-osoitteeseen 5.8.2004 ja 12.8.2004 yhteydenottopyyntökirjeet. Koska A ei ollut ottanut yhteyttä, haastemies on 17.8.2004 katsonut sijaistiedoksiannon edellytysten täyttyvän ja toimittanut tiedoksiannon.
9. A on lausunut, että hänellä oli ollut kaksikin matkapuhelinliittymää, joihin ei ollut tullut yhteydenottoa. Kirjalliset yhteydenottopyynnöt A oli saanut, kun yksipuolinen tuomio oli annettu.
10. Korkein oikeus toteaa, että silloin kun tiedossa on vain vastaanottajan postilokero-osoite, etsiminen määrätystä paikasta ei yleensä ole mahdollista, vaan se on suoritettava muilla keinoin, esimerkiksi viestintävälineiden avulla. Tällä tavoin etsintää suoritettaessa ja arvioitaessa sitä, vältteleekö vastaanottaja tiedoksiantoa, on kuitenkin otettava huomioon muun muassa se, ettei vastaanottajalla ole velvollisuutta omin toimin myötävaikuttaa tiedoksiannon onnistumiseen.
11. Asiassa on jäänyt epäselväksi, onko haastemies pyrkinyt ottamaan A:han yhteyttä puhelimitse. Kysymys on siten siitä, onko haastemies sen perusteella, ettei A ollut vastannut postilokeroon jätettyihin yhteydenottopyyntöihin, voinut todeta tämän välttelevän tiedoksiantoa.
12. Yhteydenottopyynnöt on lähetetty viikon välein. Kahden viikon kuluttua ensimmäisen lähettämisestä haastemies on päätynyt katsomaan A:n välttelevän tiedoksiantoa. Asiakirjoista ei ilmene, että haastemiehellä olisi ollut muuta tietoa tai havaintoa A:sta ja hänen oleskelustaan paikkakunnalla kuin sanottu postilokero-osoite. Tähän nähden ja kun A:lla ei ole ollut velvollisuutta vastata yhteydenottopyyntöihin ja huomioon ottaen, että ne oli lähetetty kesälomakaudella, Korkein oikeus katsoo, ettei haastemies ole voinut näissä olosuhteissa perustellusti päätellä, että A välttelee haasteen tiedoksiantoa. Näin ollen edellytyksiä antaa haaste tiedoksi A:lle sijaistiedoksiannolla ei ole ollut. Päätöslauselma Hovioikeuden päätös kumotaan ja Jyväskylän käräjäoikeuden 8.9.2004 antama yksipuolinen tuomio poistetaan. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 6 §:n nojalla Korkein oikeus määrää, että Jyväskylän käräjäoikeuden tulee ottaa asia A:n ilmoituksesta, joka on tehtävä 60 päivän kuluessa tämän päätöksen antamisesta, uudelleen käsiteltäväkseen ja, ottaen huomioon oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 18 §:n säännökset, siinä laillisesti menetellä. Mikäli A laiminlyö sen, mikä hänen tehtäväkseen on tässä päätöksessä määrätty, kantelun hyväksyvän päätöksen vaikutukset raukeavat ja Jyväskylän käräjäoikeuden puheena oleva yksipuolinen tuomio jää voimaan. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Lauri Lehtimaja (eri mieltä), Liisa Mansikkamäki, Pasi Aarnio ja Hannu Rajalahti (eri mieltä). Esittelijä Sami Myöhänen (mietintö). Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Oikeussihteeri Myöhänen: Mietintö oli kohtien 1 - 3 osalta Korkeimman oikeuden päätöksen mukainen. Sen jälkeen Korkein oikeus lausunee seuraavaa: Tämän johdosta tulee tarkasteltavaksi, onko A:n asuinpaikka Suomessa ollut tiedossa oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 7 §:ssä tarkoitetulla tavalla, onko haastemies tässä tapauksessa riittävästi etsinyt A:ta ja voidaanko A:n olettaa vältelleen haasteen tiedoksiantoa. Asuinpaikkaa koskevasta tiedosta Oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 7 §:n ilmaisu "asuinpaikka Suomessa on tiedossa" on tulkinnanvarainen. Lainkohdan esitöissä (HE 16/1990 vp s. 15) ja oikeuskirjallisuudessa on katsottu, ettei sijaistiedoksiannossa tarvita tietoa vakinaisesta asuinpaikasta, vaan riittää, että tiedetään osoite, jossa haastettava henkilö tiedoksiantohetkellä oleskelee. Sijaistiedoksiannon tarkoituksena on saada oikeudenkäynti joustavasti vireille myös sellaisissa tapauksissa, joissa haastettava henkilö tavalla tai toisella välttelee haasteen tiedoksiantoa. Tähän nähden ei ole perusteltua tulkita lainkohtaa niin, että sijaistiedoksianto aina edellyttäisi tietoa asunto-osoitteesta tai muusta tarkoin yksilöidystä paikasta, jossa haastettavan henkilön tiedetään tiedoksiantohetkellä oleskelevan tai josta hän on muuten tavoitettavissa. Tämä voi olla käytännössä mahdotonta sellaisten henkilöiden kohdalla, jotka tarkoituksellisesti piileskelevät oikeudenkäyntiä välttääkseen. Lainkohdan tarkoittamaksi "asuinpaikaksi" voidaan ymmärtää myös se paikkakunta, jolla henkilö on ilmoittanut oleskelevansa tai jossa hänen tiedetään oleskelevan. Tällöin on kuitenkin lisäksi edellytettävä todennäköistä selvitystä siitä, miten henkilö tällä paikkakunnalla on käytännössä tavoitettavissa tai miten häneen muutoin saadaan yhteys. Selvitykseksi voi riittää esimerkiksi tieto asianomaisen ilmoittamasta postilokero-osoitteesta. Tätä tulkintaa puoltaa nyttemmin myös se, että 1.12.1999 voimaan tulleen väestötietoasetuksen 4 §:n 1 momentin 3 kohdan (1064/1999) mukaan väestötietojärjestelmään on Suomen kansalaisesta talletettava paitsi osoite myös "postiosoite ja muu vastaava osoite, jos henkilö on sen ilmoittanut". Käytännössä tämä tarkoittaa juuri postilokero-osoitteen tallettamista väestötietojärjestelmään. Tässä tapauksessa hovioikeus on todennut väestötietojärjestelmästä ilmenneen, että A:n asuinpaikka oli Heinolassa ja kotipaikka Jyväskylässä. A oli ilmoittanut väestötietojärjestelmään osoitteekseen postilokero-osoitteen Heinolassa. On siten ollut perusteltua olettaa, että posti tavoittaa hänet tästä osoitteesta. Näin ollen haastemies on voinut pitää A:ta henkilönä, jonka asuinpaikka Suomessa on oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 7 §:ssä tarkoitetulla tavalla tiedossa ja joka siten voi olla riita-asiassa sijaistiedoksiannon kohteena. A:n etsimisestä Sijaistiedoksiannon tarkoitus huomioon ottaen etsimisvelvollisuuden sisältö on perusteltua ymmärtää laajasti. Haastemiehen etsintätoimet voivat tapauskohtaisesti vaihdella. Niihin voi kuulua myös erilaisia viestintätapoja käyttäen tehtyjä yrityksiä saada yhteys haastettavaan esimerkiksi tiedossa tai selvitettävissä olevien puhelinnumeroiden tai sähköpostiosoitteiden välityksellä. Jollei etsittävällä ole asunto-osoitetta eikä hänen tarkka olinpaikkansa ole tiedossa, hänelle on yleensä pyrittävä jättämään yhteydenottopyyntö esimerkiksi puhelimitse tai hänen väestötietojärjestelmään ilmoittamallaan postilokero-osoitteella. Tässä tapauksessa haastemies on ilmoittanut yrittäneensä ottaa ensin puhelimitse yhteyttä A:han ja sen jälkeen lähettäneensä kaksi eri yhteydenottopyyntöä A:n ilmoittamaan postilokero-osoitteeseen. Käräjäoikeudella ei siten ole ollut aihetta epäillä, ettei A:ta olisi riittävästi etsitty. A:n Korkeimmassa oikeudessa esittämä väite, että haastemies olisi antanut hovioikeudessa väärää tietoa, on jäänyt näyttämättä toteen. Välttelyoletuksesta Nykyaikaisessa kaupunkiympäristössä ihmisten yksityisyys ja liikkuvuus on lisääntynyt, jolloin haastemiehiä ja heidän yhteydenottoyrityksiään on entistä helpompi välttää. Se, ettei henkilö vastaa tuntemattomista puhelinnumeroista tuleviin soittoihin tai ettei häntä toistuvistakaan yrityksistä tavata hänen ilmoittamassaan asunto-osoitteessa, ei vielä välttämättä merkitse sitä, että henkilö välttelisi haasteen tiedoksiantoa oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 7 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Jos kuitenkin voidaan uskoa tällaisen henkilön saaneen tiedon haastemiehen yhteydenottopyynnöistä eikä hän niihin vastaa, syntyy mainitussa lainkohdassa tarkoitettu oletus siitä, että etsittävä välttelee tiedoksiantoa. Näin on siitä huolimatta, ettei haastettavalla ole oikeudellista velvollisuutta vastata haastemiehen yhteydenottopyyntöihin. Jos asunto-osoitetta vailla oleva henkilö ilmoittaa väestötietojärjestelmään ainoastaan postilokero-osoitteensa, hänen voidaan olettaa saavan tiedon tähän osoitteeseen osoitetuista yhteydenottopyynnöistä. Ei ole aihetta uskoa, että etsittävän asunto-osoitteeseen jätetyt tai siihen postitse osoitetut yhteydenottopyynnöt yleensä saavuttaisivat etsittävän paremmin kuin vastaavasti postilokero-osoitteeseen lähetetyt. Jollei haasteen sijaistiedoksiantoa katsota voitavan käyttää, ainoaksi vaihtoehdoksi jää oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 9 §:ssä säännelty tiedoksianto kuuluttamalla. Tämä on kuitenkin kalliimpi ja hitaampi vaihtoehto. Sen ei voida myöskään uskoa takaavan haastettavalle asiallisesti parempaa oikeusturvaa kuin sijaistiedoksiannon, mikäli haastettavan asuinpaikka ja postilokero-osoite on joka tapauksessa tiedossa. Näin ollen on perusteltua tulkita sijaistiedoksiannon käyttöedellytyksiä väljästi eli katsoa laissa tarkoitetun välttelyoletuksen syntyvän, tapahtuivatpa haastemiehen yhteydenottoyritykset asunto-osoitteen tai postilokero-osoitteen kautta. A:n tapauksessa ilmenneiden olosuhteiden perusteella voidaan olettaa, että hän on vältellyt haasteen tiedoksiantoa. Tämä on mahdollistanut sijaistiedoksiannon käytön, joka on tapahtunut hovioikeuden päätöksestä ilmenevin tavoin ja siten lain edellyttämällä tavalla. Näillä perusteilla Korkein oikeus päätynee asiassa samaan lopputulokseen kuin hovioikeus. Oikeusneuvos Rajalahti : Hyväksyn mietinnön. Oikeusneuvos Lehtimaja : Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Rajalahti.