2006 false KKO:2006:70 A, jonka elinkeinotoimintaan kuului opastettujen kalastusretkien järjestäminen, oli kolmen asiakkaansa kanssa harjoittanut viehekalastusta noin 20 minuutin ajan toisen vesialuee

§:n 1 momentin mukaan sen lisäksi, mitä lain 6 §:n 1 momentissa ja 7 §:n 1 momentissa säädetään kalastamisesta yleisellä vesialueella, on jokaisella oikeus muullakin vesialueella harjoittaa onkimista ja pilkkimistä sekä yhdellä vavalla ja vieheellä viehekalastusta, kuitenkin vetouistelua lisäksi yhdellä painovieheellä, lukuunottamatta lohi- ja siikapitoisten vesistöjen koski- ja virtapaikkoja sekä niitä vesialueita, joilla kalastaminen on muun säännöksen nojalla kielletty. Onginta-, pilkintä- ja viehekalastuskilpailuja sekä muita vastaavia järjestettyjä tilaisuuksia varten on saatava kalastusoikeuden haltijan lupa. Kalastuslakiehdotusta koskevassa perustuslakivaliokunnan lausunnossa (PeVL 8/1996 vp s. 3) on todettu, että lakiehdotuksen 8 §:n 1 momentin lopussa olevan luvanvaraisuussäännöksen tulee kiistattomasti kattaa esimerkiksi sellaiset tilanteet, joissa jokin yritys järjestäisi organisoitua viehekalastusta toisen vesialueella. Maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnössä (MmVM 9/1996 vp s. 7) on puolestaan kerrottuun perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten todettu, että säännöksen 1 momentin lopussa olevan luvanvaraisuussäännöksen tulee kattaa myös sellaiset tilanteet, joissa jokin yritys järjestäisi organisoitua viehekalastusta toisen vesialueella. Luvanvaraisuutta harkittaessa tulee valiokunnan mietinnön mukaan osallistujien määrän lisäksi ottaa huomioon toiminnan jatkuvuus ja säännönmukaisuus. Käräjäoikeuden tuomion perusteluista ilmenevällä tavalla hovioikeus katsoi, että A:n yksityisyrittäjänä Apajamatkat-nimisen yrityksen omistajana sanotun yrityksen asiakkaille säännöllisesti vuosittain viiden kuukauden aikana järjestämät opastetut kalastusmatkat ovat järjestettyjä tilaisuuksia. Edellisessä kappaleessa mainitun perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan kalastuslain 8 §:n 1 momentin lopussa olevan luvanvaraisuussäännöksen tuli kiistattomasti kattaa esimerkiksi sellaiset tilanteet, joissa jokin yritys järjestäisi organisoitua viehekalastusta toisen vesialueella. A:n yritys harjoitti juuri tällaista toimintaa. Maa- ja metsätalousvaliokunnan edellä mainitun mietinnön mukaan kalastuslain 8 §:n 1 momentti vastaa perustuslakivaliokunnan lausuntoa. Tämän vuoksi A:n oli saatava kysymyksessä olevia yrityksensä ansiotarkoituksessa järjestämiä opastettuja kalastusretkiä varten kalastusoikeuden haltijan lupa. A:n yrityksen toimintaa kokonaisuudessaan voitiin pitää jatkuvana ja säännönmukaisena. Myös kalastusretkille osallistuvien kokonaismäärä oli todennäköisesti vähäistä merkittävästi suurempi. Mainitut seikat tukivat maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnöstä ilmenevällä tavalla A:n toiminnan luvanvaraisuutta. A oli näin ollen kalastanut syytteessä kuvatulla tavalla toisen kalavedessä ilman kalastusoikeuden haltijan lupaa. Kalastuslain 109 §:n mukaan rangaistus luvattomasta pyynnistä säädetään rikoslain 28 luvun 10 §:ssä, jonka mukaan se, joka luvattomasti kalastaa toisen kalavedessä, on tuomittava luvattomasta pyynnistä sakkoon. Asiassa esitetystä selvityksestä ilmeni kuitenkin, että A oli erehtynyt pitämään tekoaan sallittuna. Vaikka kysymyksessä olevat kalastuslain ja rikoslain säännökset täyttivätkin rikosoikeuden laillisuusperiaatteen asettamat vaatimukset, kalastuslain sisältö oli ollut edellä selostetulla tavalla erityisen vaikeaselkoinen ja oikean sisällön selvittäminen oli ollut vaikeaa. Asiassa esitetystä aineistosta ilmeni lisäksi, että eri viranomaiset olivat saattaneet tulkita lakia eri tavalla ja A oli saattanut saada Uudenmaan työvoima- ja elinkeinokeskuksesta virheellisen lain tulkintaa koskevan neuvon. A:n erehtymistä oli mainitut seikat huomioon ottaen pidettävä ilmeisen anteeksiannettavana ja hän oli rikoslain 4 luvun 2 §:stä (515/2003) ilmenevällä tavalla rangaistusvastuusta vapaa. Tämän vuoksi häntä vastaan luvattomasta pyynnistä ajettu syyte oli hylättävä. Näillä perusteilla hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Anja Antila (eri mieltä), Matti Rintala ja Eero Arvo (eri mieltä). Esittelijä Kari Heikkonen (mietintö). Viskaali Heikkonen lausui mietinnössään,

§:n 1 momentin mukaan sen lisäksi, mitä lain 6 §:n 1 momentissa ja 7 §:n 1 momentissa säädetään kalastamisesta yleisellä vesialueella, on jokaisella oikeus muullakin vesialueella harjoittaa onkimista ja pilkkimistä sekä yhdellä vavalla ja vieheellä viehekalastusta, kuitenkin vetouistelua lisäksi yhdellä painovieheellä, lukuunottamatta lohi- ja siikapitoisten vesistöjen koski- ja virtapaikkoja sekä niitä vesialueita, joilla kalastaminen on muun säännöksen nojalla kielletty. Onginta-, pilkintä- ja viehekalastuskilpailuja sekä muita vastaavia järjestettyjä tilaisuuksia varten on saatava kalastusoikeuden haltijan lupa. Kalastuslakiehdotusta koskevassa perustuslakivaliokunnan lausunnossa (PeVL 8/1996 vp s. 3) on todettu, että lakiehdotuksen 8 §:n 1 momentin lopussa olevan luvanvaraisuussäännöksen tulee kiistattomasti kattaa esimerkiksi sellaiset tilanteet, joissa jokin yritys järjestäisi organisoitua viehekalastusta toisen vesialueella. Maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnössä (MmVM 9/1996 vp s. 7) on puolestaan kerrottuun perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten todettu, että säännöksen 1 momentin lopussa olevan luvanvaraisuussäännöksen tulee kattaa myös sellaiset tilanteet, joissa jokin yritys järjestäisi organisoitua viehekalastusta toisen vesialueella. Luvanvaraisuutta harkittaessa tulee valiokunnan mietinnön mukaan osallistujien määrän lisäksi ottaa huomioon toiminnan jatkuvuus ja säännönmukaisuus. Puheena olevan säännöksen sanamuodosta ei voitu päätellä, että toisen vesialueella järjestettävä viehekalastus edellyttäisi aina vesialueen haltijan lupaa pelkästään sillä perusteella, että organisoidun viehekalastuksen toisen vesialueella oli järjestänyt yritys. Tätä tulkintaa tuki myös edellä kerrottu maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnössä oleva luvanvaraisuuden harkintaa koskeva lause. Koska sen mukaan toiminnan luvanvaraisuutta harkittaessa tuli ottaa huomioon muun muassa kalastukseen osallistujien määrä, lauseella oli asiayhteydestäkin ilmenevällä tavalla viitattu nimenomaan yrityksen järjestämään kalastustoimintaan toisen vesialueella eikä yrityksen toimintaan yleensä, joka jo luonteensa mukaisesti oli kalastuskaudella jatkuvaa ja säännönmukaista. Asiassa oli riidatonta, että A oli harjoittanut viehekalastusta elinkeinonharjoittajana kolmen asiakkaansa kanssa B:n omistamalla vesialueella siten, että kullakin kalastajalla oli ollut yksi vapa ja viehe. Lisäksi kaikilla neljällä oli ollut läänikohtainen kalastuslupa. A oli ilmoituksensa mukaan käynyt kalastamassa B:n omistamalla vesialueella kaksi kertaa vuonna 2002 ja 22.5.2002 kalastus B:n vesialueella oli kestänyt noin 20 minuuttia. A:n syytteessä tarkoitetussa tilanteessa järjestämä kalastus ei ollut siihen osallistuneiden määrä sekä toiminnan jatkuvuus ja säännönmukaisuus huomioon ottaen vastannut puheena olevan lain 8 §:n 1 momentissa tarkoitettuja onginta-, pilkintä- ja viehekalastuskilpailuja eikä A siten ollut tarvinnut kalastukseen B:n lupaa. Sen vuoksi Heikkonen esitti mietinnössään, että syyte hylätään. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Arvo hyväksyi mietinnön. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Antila ilmoitti olevansa perustelujen kolmen ensimmäisen kappaleen osalta hovioikeuden tuomiosta ilmenevällä kannalla sekä lausui muilta osin seuraavaa: A oli syyllistynyt siihen luvattomaan pyyntiin, mistä hänelle oli vaadittu rangaistusta. Antila jätti hänet kuitenkin rikoksen tekoaikana voimassa olleen rikoslain 3 luvun 5 §:n 3 momentin 1 kohdan (1060/1996) nojalla rangaistukseen tuomitsematta, koska tekoa oli sen haitallisuus ja siitä ilmenevä A:n syyllisyys huomioon ottaen pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa Viralliselle syyttäjälle ja A:lle myönnettiin valituslupa. Syyttäjä vaati valituksessaan, että A tuomitaan rangaistukseen luvattomasta pyynnistä, ja A, että syyte hylätään, koska hänen menettelynsä ei täytä luvattoman pyynnin tunnusmerkistöä. A vastasi syyttäjän valitukseen, ja syyttäjä ja B vastasivat A:n valitukseen. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Taustatiedot ja syyte

1. A on järjestänyt ja markkinoinut Apajamatkat-nimisen toiminimen omistajana asiakkaille maksullisia kalastusretkiä ja toiminut retkillä kalastusoppaana. Kalastusretkien reitit Suomenlahden rannikkoalueella ovat vaihdelleet asiakkaiden toiveiden ja vallinneiden olosuhteiden mukaan.
2. A on 22.5.2002 harjoittanut viehekalastusta veneellä kolmen asiakkaansa kanssa siten, että hänellä ja kullakin asiakkaalla on ollut käytössään yksi heittovapa ja viehe. A järjestämän kalastusretken reitti on tuolloin kulkenut laajalla vesialueella etelärannikon saaristossa ja kalastus on tapahtunut reitin varrella noin 20 minuutin ajan B:n Siuntiossa omistamalla vesialueella. A ja hänen asiakkaansa olivat kukin suorittaneet kalastuslain 88 §:n 1 momentissa tarkoitetun kalastuksenhoitomaksun ja 2 momentissa tarkoitetun viehekalastusmaksun.
3. Virallinen syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta luvattomasta pyynnistä sillä perusteella, että A on 22.5.2002 Siuntiossa luvattomasti kalastanut toisen kalavedessä ilman kalastusoikeuden haltijan B:n lupaa. A:n elinkeinonharjoittajana asiakkailleen järjestämä retki on syyttäjän mukaan ollut kalastuslaissa tarkoitettu järjestetty tilaisuus, jolloin viehekalastukselle tulee saada vesialueen omistajan ja haltijan lupa. Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa
4. Asiassa on kysymys ensinnäkin siitä, onko A:n menettely toteuttanut rikoslain 28 luvun 10 §:ssä rangaistavaksi säädetyn luvattoman pyynnin tunnusmerkistön vai onko kysymys ollut sellaisesta kalastuslain 8 §:n 1 momentissa tarkoitetusta, yhdellä vavalla, kelalla ja vieheellä harjoitetusta viehekalastuksesta, johon jokaisella on oikeus muullakin kuin yleisellä vesialueella. Ratkaisevaa tässä harkinnassa on, pidetäänkö A:n toimintaa viimeksi mainitussa säännöksessä tarkoitettuna järjestettynä tilaisuutena, jolloin viehekalastukseen on saatava myös kalastusoikeuden haltijan lupa. Toiseksi kysymys on siitä, voidaanko A:n menettelyä, jos sen katsotaan toteuttavan luvattoman pyynnin tunnusmerkistön, pitää hovioikeuden katsomin tavoin A:n erehtymisestä johtuen ilmeisen anteeksiannettavana, jolloin tekijä rikoslain 4 luvun 2 §:n mukaan vapautuu rangaistusvastuusta. Viehekalastus yleiskalastusoikeutena
5. Oikeus harjoittaa kalastusta ja määrätä siitä kuuluu kalastuslain 5 §:n mukaan lähtökohtaisesti vesialueen omistajalle. Vesialueen omistajan yksinomaista kalastusoikeutta on kuitenkin eri aikoina rajoitettu muun muassa säätämällä tietyillä kalastustavoilla harjoitettu kalastus jokaiselle kuuluvaksi yleiskalastusoikeudeksi. Kalastuslain 8 §:n 1 momenttia on tässä tarkoituksessa muutettu 1.1.1997 voimaan tulleella lailla (1045/1996), jolloin myös viehekalastusoikeus on säännöksessä mainituin rajoituksin tullut yleiskalastusoikeudeksi. Tarkoituksena on ollut laajentaa yksityisten virkistyskalastajien mahdollisuutta kalastukseen ilman kalastusoikeuden haltijan lupaa.
6. Kalastuslain 8 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus muullakin kuin yleisellä vesialueella harjoittaa yhdellä vavalla, kelalla ja vieheellä viehekalastusta, kuitenkin vetouistelua lisäksi yhdellä painovieheellä ja syvääjällä, lukuun ottamatta säännöksessä mainittuja vesistöjä ja vesialueita, joilla kalastaminen on muun säännöksen mukaan kielletty. Onginta-, pilkintä- ja viehekalastuskilpailuja sekä muita vastaavia järjestettyjä tilaisuuksia varten on saatava myös kalastusoikeuden haltijan lupa.
7. Viehekalastusoikeuden laajentaminen on tullut eduskunnassa vireille lakialoitteella (LA 4/1995 vp), jossa ehdotettiin säädettäväksi läänikohtainen viehekalastusmaksu, jonka maksanut henkilö olisi oikeutettu kalastamaan vavalla ja vieheellä sen läänin alueella, jota koskevan maksun hän on maksanut. Lakialoitetta muutettiin maa- ja metsätalousvaliokunnassa siten, että sääntely tarkoittaisi viehekalastusoikeuden sisällyttämistä yleiseen kalastusoikeuteen (MmVM 9/1996 vp s. 1 - 2).
8. Lakialoitteen eduskuntakäsittelyä koskevien valmisteluasiakirjojen mukaan sekä perustuslakivaliokunta maa- ja metsätalousvaliokunnalle antamassaan lausunnossa (PeVL 8/1996 vp s. 3) että maa- ja metsätalousvaliokunta mietinnössään (MmVM 9/1996 vp s. 7) ovat todenneet,

§:n 1 momentin lopussa olevan luvanvaraisuussäännöksen tulee kattaa sellaiset tilanteet, joissa jokin yritys järjestäisi organisoitua viehekalastusta toisen vesialueella. Maa- ja metsätalousvaliokunnan mietinnön mukaan luvanvaraisuutta harkittaessa tulee osallistujien määrän lisäksi ottaa huomioon toiminnan jatkuvuus ja säännönmukaisuus. Korkeimman oikeuden kannanotot

1. A:n omista lausumista ilmenee, että hän on elinkeinonharjoittajana järjestänyt organisoitua, yrityksensä asiakkaille suunnattua viehekalastusta, joka on ulottunut myös B:n omistamalle vesialueelle. A:n ilmoituksen mukaan hänen toimintansa kalastusretkien järjestämisessä on jatkuvaa ja säännönmukaista. Korkein oikeus katsoo, että tämänkaltaisessa toiminnassa on kysymys kalastuslain 8 §:n 1 momentissa tarkoitetusta järjestetystä tilaisuudesta, johon on saatava myös kalastusoikeuden haltijan lupa. Koska A:lla, hänen harjoittaessaan viehekalastusta B:n omistamalla vesialueella, ei ole ollut kalastusoikeuden haltijan B:n lupaa, A:n menettely on toteuttanut luvattoman pyynnin tunnusmerkistön. Asiaa arvioitaessa merkitystä ei ole sillä, missä määrin syytteessä mainittu, vain lyhyen aikaa B:n vesialueella kestänyt kalastaminen on loukannut B:n kalastusoikeutta.
2. Hovioikeus on syytteen rikoslain 4 luvun 2 §:n nojalla hyläten katsonut, että A on erehtynyt pitämään tekoaan sallittuna ja että erehtymistä on pidettävä ilmeisen anteeksiannettavana kalastuslain sisällön erityisen vaikeaselkoisuuden ja A:n mahdollisesti saaman viranomaisen virheellisen neuvon vuoksi.
3. Rikoslain 4 luvun 2 §:ssä säädetään kieltoerehdyksestä. Säännöksen mukaan, jos tekijä erehtyy pitämään tekoa sallittuna, hän on rangaistusvastuusta vapaa, jos erehtymistä on pidettävä ilmeisen anteeksiannettavana muun muassa lain sisällön erityisen vaikeaselkoisuuden tai viranomaisen virheellisen neuvon vuoksi. Lain esitöiden (HE 44/2002 vp s. 113) mukaan pelkkä säännösten tulkinnanvaraisuus ei kuitenkaan riitä, vaan vastuusta vapautuminen edellyttää, että lain sisällön selvittäminen kohtaa ylivoimaisia taikka kohtuuttomia vaikeuksia.
4. Kalastuslain muuttamista koskevissa valmisteluasiakirjoissa on kohdassa 8 mainitulla tavalla ilmaistu selkeä kanta organisoitujen kalastusretkien luvanvaraisuuteen. A:lta elinkeinonharjoittajana on voitu edellyttää toimintansa luvanvaraisuuden selvittämistä. Kalastuslain kysymyksessä oleva säännös ei ole erityisen vaikeaselkoinen siten, että A:n erehtymistä tällä perusteella voitaisiin pitää ilmeisen anteeksiannettavana. Asiassa ei myöskään ole esitetty selvitystä A:n mahdollisesti saamasta viranomaisen virheellisestä neuvosta, jonka perusteella hän voisi vapautua rangaistusvastuusta. Syyksilukeminen
5. A on syytteessä mainitussa tilaisuudessa luvattomasti kalastanut toisen kalavedessä ilman kalastusoikeuden haltijan lupaa. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomiota muutetaan. A tuomitaan rikoslain 28 luvun 10 §:n ja kalastuslain 8 §:n 1 momentin nojalla luvattomasta pyynnistä (tekoaika 22.5.2002) 20:een 37 euron määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa yhteensä 740 euroa. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Lauri Lehtimaja (eri mieltä), Liisa Mansikkamäki (eri mieltä), Pasi Aarnio ja Hannu Rajalahti. Esittelijä Marjatta Berg. Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Oikeusneuvos Mansikkamäki: Kalastuslain 8 §:n 1 momentin nojalla jokainen saa kalastaa yhdellä vieheellä myös yksityisellä vesialueella. Tätä yleiskalastusoikeutta on kuitenkin samassa lainkohdassa rajoitettu siten, että "onginta-, pilkintä- ja viehekalastuskilpailuja sekä muita vastaavia järjestettyjä tilaisuuksia" varten on saatava myös kalastusoikeuden haltijan lupa. Mainittu säännös on tulkinnanvarainen sen osalta, mitä "muilla vastaavilla järjestetyillä tilaisuuksilla" tarkoitetaan ja miten laajaksi yleiskalastusoikeus on tältä osin katsottava. B on vesialueen omistajana vedonnut perustuslain 15 §:ssä turvattuun omaisuuden suojaan, jota yleiskalastusoikeuden laaja tulkinta hänen mielestään kaventaa. Toisaalta A on taas tuonut esille sen, että opastettujen viehekalastusretkien järjestäminen kävisi vesialueiden omistussuhteiden pirstoutuneisuuden vuoksi mahdottomaksi, jos yleiskalastusoikeuden laajuutta tulkittaisiin hovioikeuden tavoin suppeasti. Tämä taas kaventaisi hänelle ammattimaisena kalastusoppaana perustuslain 18 §:n mukaan kuuluvaa elinkeinovapautta. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan sekä maa- ja metsätalousvaliokunnan lausumista on pääteltävissä, että luvanvaraisuuden pitäisi valiokuntien mielestä ulottua myös sellaisiin tilanteisiin, "joissa jokin yritys järjestäisi organisoitua viehekalastusta toisen vesialueella", etenkin, jos tällainen toiminta olisi "jatkuvaa ja säännönmukaista" (PeVL 8/1996 vp s. 3 ja MmVM 9/1996 vp s. 7). Lainkohdan saamasta sanamuodosta ei kuitenkaan ole luettavissa, että viehekalastuksen "organisointi" sellaisenaan, tällaisen toiminnan puitteissa järjestettävien yksittäisten tilaisuuksien luonteesta huolimatta, voisi merkitä poikkeusta lainkohdassa pääsääntönä myönnetystä yleiskalastusoikeudesta. Se, että laissa mainitaan säännöksessä tarkoitetuista järjestetyistä tilaisuuksista ainoana esimerkkinä kalastuskilpailut, viittaa siihen, että tällaisessa, yleiskalastusoikeudesta poikkeuksen muodostavassa tilaisuudessa tulisi yleensä olla paikalla paitsi tilaisuuden järjestäjiä ja toimitsijoita myös useita osanottajia ja että se myös kestoltaan käsittäisi useita tunteja. A:n elinkeinona on opastettujen kalastusretkien järjestäminen Suomenlahdella. Syytteessä ei ole nyt kysymys hänen harjoittamastaan elinkeinotoiminnasta kokonaisuudessaan, vaan A:lle on vaadittu rangaistusta ainoastaan yhdestä tilaisuudesta, jossa hän on kalastusoppaana noin 20 minuutin ajan opastanut kolmea yrityksensä asiakasta viehekalastuksessa B:n omistamalla yksityisellä vesialueella. Kullakin veneessä olijalla on ollut läänikohtainen viehekalastuslupa. Tämä tilaisuus, vaikka se onkin järjestetty A:n harjoittaman elinkeinotoiminnan yhteydessä, ei kestonsa ja osanottajiensa lukumäärän puolesta vastaa kalastuslain 8 §:n 1 momentissa esimerkkinä mainittuja kalastuskilpailuja. Se seikka, että syytteessä tarkoitettu viehekalastus on tapahtunut A:n elinkeinotoimintansa yhteydessä järjestämän opastetun kalastusretken puitteissa, ei ole sinänsä voinut merkitä vesialueen omistavalle kalastusoikeuden haltijalle ylimääräistä haittaa verrattuna siihen mahdollisuuteen, että asianomaiset veneessä olijat olisivat samoissa olosuhteissa kukin itsenäisesti ja yksityisesti harjoittaneet viehekalastusta yhdellä vavalla ja vieheellä sekä läänikohtaisella viehekalastusluvalla. Päinvastoin voidaan ajatella, että kalastusretken opastettu luonne ja asiantuntevan kalastusoppaan mukanaolo ovat merkinneet parempia takeita siitä, että viehekalastajat noudattavat hyvää kalastustapaa ja voimassa olevia kalastusmääräyksiä. Rikoslain 3 luvun 1 §:n mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että niiden säännösten, joiden sisältö viime kädessä määrää rangaistavuuden alan, tulee olla kirjoitettu tavalla, joka vastaa rikoslainsäädännölle asetettavia täsmällisyysvaatimuksia. Kuten Korkein oikeus on monesti todennut, käsitteiden tulkinta on välttämätöntä ja oikeutettua myös yksittäisiä rikostunnusmerkistöjä sovellettaessa, mutta se edellyttää, että tulos on sopusoinnussa tunnusmerkistöstä ilmenevän, rangaistusuhalla tavoitellun suojan tarkoituksen kanssa, ja että lopputulos on kohtuudella tekijän ennalta arvattavissa. Edellä sanotun nojalla katson, ettei kalastuslain 8 §:n 1 momentista riittävällä täsmällisyydellä ole ilmennyt, että A:n syytteessä kuvattu menettely täyttäisi luvattoman pyynnin tunnusmerkistön. Kumoan hovioikeuden tuomion ja hylkään A:ta vastaan ajetun syytteen. Oikeusneuvos Lehtimaja : Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Mansikkamäki.