2006 false KKO:2006:78 Kysymys aihetodistelun riittävyydestä vapaa-ajan asuntoihin murtautumalla tehtyjä varkauksia koskevassa asiassa. (Ään.) Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Vakka-Suomen käräjäoikeuden tuomio 1.9.2004 Käräjäoikeus katsoi virallisen syyttäjän syytteestä selvitetyksi, että A oli Laitilassa 1) 25.3.2003 - 15.4.2003 välisenä aikana tunkeutunut B:n lukittuun vapaa-ajan asuntoon oven lukituksen murtamalla ja anastanut asunnosta asianomistajan ilmoituksen mukaan kolme kaasupulloa, maton, vaatteita ja kolme kuparista kannua; 2) edellä kohdassa 1 mainittuna aikana tunkeutunut myös C:n lukittuun ja asuttuun vapaa-ajan asuntoon sekä sen lukittuun varastoon murtamalla ovien lukituksen ja anastanut rakennuksista asianomistajan ilmoituksen mukaan muun muassa kaasulämmittimen, aurinkopaneelin keskusyksikön, kaasupulloja, kaasugrillin, kaasujääkaapin, lamppuja, astioita, mattoja, liinavaatteita, leluja, työkaluja, lastenvaatteita, huonekaluja, saunatarvikkeita ja kumiveneen eli omaisuutta ainakin 6 946,52 euron arvosta; sekä 3) 6.8.2003 tunkeutunut D:n lukittuun vapaa-ajan asuntoon ja varastoon murtamalla ovien lukitukset ja anastanut rakennuksista asianomistajan ilmoituksen mukaan ainakin kaksi moottorisahaa, raivaussahan, kirveen, oksasakset, puukorin, kanisterin, akun, jakokeskuksen, jääkaapin, kolme kaasupulloa, kahdet kiikarit, tekstiileitä sekä astioita eli omaisuutta yhteensä noin 3 000 euron arvosta. Syyksilukemista käräjäoikeus perusteli sillä, että A:n hallusta oli tavattu sellaista esineistöä, jota oli väitettynä tekoaikana anastettu asianomistajien vapaa-ajan asunnoista ja jotka nämä myös olivat tunnistaneet omikseen. A ei ollut sinänsä kiistänyt sanottua seikkaa. Vapaa-ajan asunnot sijaitsivat maantieteellisesti samalla lähialueella, B ja C olivat toistensa naapureita. A oli kertonut etsiskelleensä vapaa-ajan tonttia Laitilan-Pyhärannan alueelta ja käyneensä siinä tarkoituksessa levittelemässä laatimiaan ostoilmoituksia kyseiselle alueellekin. A oli kertonut ostaneensa kysymyksessä olevaa asianomistajien tunnistamaa esineistöä huutokaupoista ja kirpputoreilta. A ei kuitenkaan ollut minkään esineen kohdalla voinut yksilöidä ostopaikkaa. Käräjäoikeus ei pitänyt uskottavana, että A olisi voinut väittämällään tavalla saada haltuunsa juuri kysymyksessä olleista vapaa-ajan asunnoista anastettua omaisuutta. Sen vuoksi edellä kerrotut seikat yhdessä riittävässä määrin puhuivat sen puolesta, että A oli vastoin kiistämistään syyllistynyt anastuksiin. Tällä perusteella käräjäoikeus tuomitsi A:n kolmesta varkaudesta yhteiseen 7 kuukauden vankeusrangaistukseen. Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Arto Toukosalo sekä lautamiehet. Turun hovioikeuden tuomio 8.6.2005 A valitti hovioikeuteen vaatien, että syytteet hylätään. Hovioikeus totesi kaikkien varkauksien tapahtuneen samalla alueella sekä B:n ja C:n kesäasuntojen sijainneen vierekkäin. A:n asunnossa oli 12.11.2003 suoritettu kotietsintä. Poliisin epäilysten kohdistuminen A:han oli perustunut siihen, että A:n pakettiauton oli 10.11.2003 nähty kulkevan lähialueella, ja siihen asiaa tutkineen rikosylikonstaapelin kertomaan, että ilmaisjakelulehdessä oli loppukesästä 2003 ollut kymmenkunta moottorisahoja, aurinkopaneeleja, kaasupulloja sekä kaasujääkaappia tai -kaappeja koskevaa myynti-ilmoitusta, joissa myyjän puhelinnumeroksi oli annettu A:n tai tämän puolison matkapuhelinnumero. Kotietsinnässä oli todettu, että A:lla oli ollut kotonaan paljon sekalaista esineistöä, jota poliisi oli valokuvannut. C oli tunnistanut takavarikoiduista esineistä rottinkisen pöydän, kaksi rottinkituolia, kaksi räsymattoa, puisen leipälaatikon, kaksi tuohiastiaa, Kerman Saven morttelin, neljä Oitmar-Urbach -kulhoa, 22 Primula-lautasta, kaatimen, muovisen kaulimen, lihanuijan, grillipihdit ja lasivadin samanlaisiksi esineiksi, jotka oli anastettu C:n kesäasunnolta. Itse kutomiensa räsymattojen, käsintehtyjen kahden tuohiastian ja Oitmar-Urbach -kulhojen, joista suurimmassa oli ollut halkeama, osalta C oli ollut varma siitä, että kyseessä olivat juuri samat esineet, jotka oli varastettu C:n kesäasunnolta. D oli tunnistanut takavarikoiduista esineistä kuuden osan Myrna-kahviastiaston, Myrna-maljakon, Arabian maitokannun ja Riihimäen lasin vihreät kermakon sekä sokerikulhon samanlaisiksi esineiksi, jotka oli anastettu D:n kesäasunnolta. Arabian maitokannun, joka oli murtunut nokasta, osalta D oli ollut varma siitä, että kyseessä oli juuri D:n kesäasunnolta anastettu esine. B oli poliisin A:n asunnolla olevista esineistä ottamista kuvista tunnistanut kuparikannun ja kuparipannun samanlaisiksi esineiksi, jotka oli anastettu B:n kesäasunnolta. Niitä oli A:n asunnolla säilytetty samassa paikassa lasivitriinin päällä. A oli ilmoittanut, että hän oli hankkinut esineitä Raumalta, Laitilasta, Uudestakaupungista, Turusta ja Mynämäestä kirpputoreilta, osto- ja myyntiliikkeistä ja huutokaupoista. A:lle ei ollut ollut esittää kuitteja hankinnoistaan eikä hän ollut minkään yksilöidyn esineen osalta muistanut, mistä hän oli sen hankkinut. A oli kertomansa mukaan liikkunut autolla alueella, jossa kesäasuntojen varkaudet olivat tapahtuneet, mutta tämä liikkuminen oli johtunut siitä, että hänen anoppinsa asui lähialueella, ja siitä, että hän oli etsinyt ostaakseen kesämökkitonttia Rauman - Laitilan - Uudenkaupungin väliseltä alueelta. Tässä tarkoituksessa A oli kertonut kiinnittäneensä vapaa-ajan tonttia koskevia ostoilmoituksia metsäautoteiden varsille. Asianomistajat eivät muistaneet nähneensä varkauksien tapahtuma-alueella tällaisia ostoilmoituksia. Suoranaista näyttöä siitä, että A olisi syyllistynyt hänen syykseen luettuihin varkauksiin, ei ollut esitetty. Kuitenkin A oli ilmoittanut liikkuneensa pakettiautolla alueella, jossa varkaudet olivat tapahtuneet, ja hänen hallustaan oli löydetty huomattava määrä sekalaista esineistöä, jonka asianomistajat olivat tunnistaneet joko samoiksi tai samanlaisiksi esineiksi, joita heidän kesäasunnoiltaan oli anastettu. Yhdenkään esineen osalta A ei ollut voinut kertoa, mistä hän oli sen hankkinut. A:n kertomus oli asian esitutkinnassa, johon syyttäjä oli hovioikeudessa vedonnut, käräjäoikeudessa ja edelleen hovioikeudessa yksityiskohdissaan täydentynyt ja muuttunut. Sanotuista syistä A:n kertomus ei käräjäoikeuden toteamin tavoin ollut uskottava. Lisäksi A oli lukuisin lehti-ilmoituksin loppukesällä 2003 kaupitellut samantapaista esineistöä kuin vapaa-ajan asunnoista oli anastettu. Koska anastuskohteet sijaitsivat lähellä toisiaan, oli tämän perustella pääteltävissä, että anastukset kussakin kohteessa oli tehnyt sama henkilö, mitkä viimeksi mainitut seikat myös tukivat syytettä. Oli varsin epätodennäköistä, että A:n kertoma keräily- ja myyntiharrastus olisi sattumalta kohdistunut juuri syytteessä mainittuihin anastettuihin esineisiin. Tämän vuoksi esitetty näyttö kokonaisuudessaan arvioituna osoitti syyksilukemisen edellyttämällä varmuudella A:n syyllistyneen hänen syykseen luettuihin varkauksiin. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta syyksilukemisen osalta. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jouko Nikula (eri mieltä), Hannu Rimmanen ja Sirpa Saarnilehto. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Nikula lausui: A:han kohdistetut syytteet ovat käräjäoikeudessa perustuneet lähinnä siihen, että hänen oli havaittu liikkuneen pakettiautolla eräällä mökkitiellä, joka oli johtanut vapaa-ajanasuntoon, johon oli hieman aikaisemmin, enintään noin vuorokautta aikaisemmin murtauduttu, ja siihen, että A:n asunnosta oli löydetty aikaisemmin tehtyjen saman alueen vapaa-ajanasuntoihin kohdistuneiden murtautumisten yhteydessä anastettua tavaraa. Havainto A:n liikkumisesta pakettiautolla mökkitiellä oli tehty 10.11.
- A:han kohdistettu syyte on tältä osin käräjäoikeudessa lainvoimaisesti hylätty. Nyt oli kysymys vapaa-ajanasuntoihin tehdyistä murtautumisista, jotka olivat tapahtuneet 25.
- - 15.4.2003 ja 6.8.
- Syytteen teot 1 ja 2 oli tehty noin seitsemän kuukautta ja teko 3 noin kolme kuukautta ennen A:n väitetystä epäilyttävästä liikkumisesta tehtyä havaintoa. Kotietsintä A:n asunnossa oli tehty 12.11.
- Hovioikeuden tuomiossa selostetut aihetodisteet viittasivat siihen mahdollisuuteen, että A olisi syytteessä tarkoitetut anastukset suorittanut, vaikka suoranaista näyttöä A:n syyllisyydestä ei ollut voitu esittää. Myös A:n aikaisemmalla rikollisuudella oli tähän suuntaan vaikuttava merkitys kuin myös sillä seikalla, että A oli suhtautunut haluttomasti häneltä löydettyjen tavaroiden alkuperän selvittämiseen. Hänen selityksensä ovat olleet ristiriitaisia ja epäuskottavia. Hovioikeuden pääkäsittelyssä on käynyt ilmi, että A oli itsekin toiminut myyjänä kirpputorilla. Uutena aihetodisteena hovioikeudessa syyttäjä on vedonnut siihen, että A oli ilmoitellut lehdessä myytäväksi samankaltaista tavaraa kuin nyt kysymyksessä olevissa rikoksissa oli anastettu. Asianomistajat ovat tunnistaneet hovioikeuden tuomion perusteluissa mainitut esineet eli varsin monta C:ltä anastettua esinettä, useita D:ltä anastettuja esineitä ja B:ltä anastetut kuparikannun ja kuparipannun. Kannua ja pannua oli A:n asunnossa säilytetty samassa paikassa. A:n asunnosta oli siis löytynyt kaikista kolmesta vapaa-ajanasunnosta anastettuja esineitä. Mahdollisuutta, että esineet olisivat tulleet A:n haltuun niin, että hän olisi hankkinut ne yksitellen ja vilpittömässä mielessä, voitiin yleisen elämänkokemuksen valossa pitää poissuljettuna. C:n mökiltä oli ilmoituksen mukaan anastettu lähes kaikki siellä ollut omaisuus. Myös D:n mökiltä oli anastettu paljon omaisuutta. Molemmissa tapauksissa tavaroiden kuljettaminen oli vaatinut erityisiä toimia, ainakin pakettiauton. Sen sijaan B:n mökiltä omaisuutta oli anastettu vähemmän. Koska murtautumiset C:n ja B:n mökkeihin oli tehty samaan aikaan ja mökit ovat naapureita eikä lähialueella ole muita mökkejä, oli todennäköistä, että tekijä oli sama. Sen sijaan murtautuminen D:n mökkiin oli tapahtunut yli neljä kuukautta myöhemmin ja se poikkeaa sijainniltaan muista mökeistä ainakin tieyhteyksien osalta. Näin ollen johtopäätös, että tekijä olisi kaikissa kolmessa tapauksessa sama, oli epävarma. A:lta on siis löytynyt kaikista kolmesta kohteesta anastettua omaisuutta. Anastetun omaisuuden löytyminen jonkun hallusta viittaa siihen mahdollisuuteen, että hallussapitäjä olisi saanut omaisuuden haltuunsa suorittamalla itse anastuksen. Olettama oli sitä vahvempi mitä lyhyempi aika anastuksesta on kulunut. Tässä mielessä kolme ja seitsemän kuukautta olivat pitkiä aikoja. Mikään muu konkreettinen seikka kuin suhteellisen vähäisen osan anastetusta omaisuudesta löytyminen A:n hallusta ja epämääräiseksi jäänyt tieto, että A olisi kaupitellut samantapaista tavaraa kuin asianomistajilta oli anastettu, ei yhdistänyt A:ta tapahtuneisiin varkauksiin. Asiassa oli kysymys siitä, oliko edellä selostetun todistelun perusteella tehtävissä johtopäätös, että A oli anastanut kaiken syytteessä tarkoitetun omaisuuden, kun otettiin huomioon arviointiin liittyvät epävarmuustekijät ja Suomen rikosoikeudessa hyväksytyt oikeusturvanäkökohdat, erityisesti puolustuksen suosimisen periaate. A:lla oli voinut olla monia syitä, miksi hän ei ollut halunnut selvittää tavaroiden saantoa, tai miksi hän ei ollut halunnut kertoa totuutta asiassa. A:n menettely ei välttämättä osoittanut sitä, että hän olisi tekijänä syyllistynyt syytteessä tarkoitettuihin anastusrikoksiin. Mitään näyttöä ei ole voitu esittää siitä, miten anastukset oli suoritettu ja miten anastetut esineet ylipäätään olivat joutuneet A:n haltuun. Nikula katsoi, että esitetyn näytön perusteella jäi järkeviä epäilyksiä sen suhteen, oliko A syyllistynyt niihin varkauksiin, joista hänelle oli rangaistusta vaadittu. Edellä mainituilla perusteilla hän hylkäsi syytteet. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati syytteiden hylkäämistä. Virallinen syyttäjä vastasi valitukseen. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut
- B:n, C:n ja D:n vapaa-ajan asunnot ovat sijainneet lähellä toisiaan. Niihin on kevään ja kesän 2003 kuluessa murtauduttu, B:n ja C:n asuntoihin 25.
- - 15.4.2003 välisenä aikana sekä D:n asuntoon 6.8.
- Murtokohteista on anastettu sekalaisia esineitä kuten huonekaluja, mattoja, astioita ja muita taloustavaroita. Osa anastetusta irtaimistosta on löytynyt A:n asunnossa 12.11.2003 suoritetussa kotietsinnässä. A:n hallusta on tavattu kustakin murtokohteesta peräisin olevia esineitä.
- Asiassa on kysymys siitä, onko A:n vastoin kiistämistään näytetty syyllistyneen hovioikeuden tuomiossa tarkoitettuihin varkauksiin.
- Anastusten ajallinen läheisyys sekä murtokohteiden sijainti lähellä toisiaan samoin kuin se, että samassa kotietsinnässä on löytynyt kustakin murtokohteesta anastettuja erityyppisiä esineitä, viittaavat vahvasti siihen, että anastukset on suorittanut sama tekijä tai yhdessä toimineet tekijät. Murtokohteista anastettujen esineiden löytyminen A:n hallusta viittaa puolestaan vahvasti siihen, että juuri A on syyllistynyt näihin anastuksiin. Syytettä tukee myös se, että A on myöntänyt liikkuneensa pakettiautolla sillä alueella, jolla anastukset olivat tapahtuneet. Hän on itse selittänyt liikkumistensa johtuneen siitä, että hänen anoppinsa asui kyseisellä alueella ja että hän oli itsekin aikeissa ostaa vapaa-ajan asunnon tältä alueelta. Tätä selitystä tukevaa näyttöä ei ole kuitenkaan esitetty.
- Edellä todetuissa olosuhteissa on arvioitava, onko syytettä tukeva näyttö riittävä vai jääkö kaikesta huolimatta varteenotettava epäily siitä, onko A syyllistynyt syytteessä tarkoitettuihin varkauksiin. A on kertonut ostaneensa anastetut esineet monista eri paikoista, sekä kirpputoreilta, osto- ja myyntiliikkeistä että huutokaupoista. Hän ei ole kuitenkaan voinut yksilöidä ostopaikkoja ja myyjiä tai esittää väittämistään saannoista kuitteja tai muita tositteita.
- Kotietsinnässä löytyneiden, puheena olevista murtokohteista anastettujen esineiden joukossa on ollut paitsi arvotavaraa myös sekalaista vähäarvoista rihkamaa. Tällaisen kokonaisuuden joutuminen A:n haltuun sattumalta ja hänen kertominsa tavoin vähittäin eri puolilta tapahtunein ostoin olisi yleisen elämänkokemuksen mukaan varsin epätodennäköistä. A ei ole edes väittänyt ostaneensa anastettuja esineitä samasta paikasta tai yhdeltä ja samalta henkilöltä eikä hän ole kyennyt perustelemaan esineiden hankintaa koskevan kertomuksensa puutteellisuutta. Näiden seikkojen valossa A:n kertomus tavaroiden saannosta on epäuskottava. Hänen kertomuksensa epäuskottavuutta lisää sen muuttuminen asian käsittelyn eri vaiheissa.
- Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus katsoo, ettei A:n syyllistymisestä hänen syykseen luettuihin varkauksiin jää näissä olosuhteissa varteenotettavaa epäilyä. Tähän Korkein oikeus on päätynyt siitä huolimatta, ettei mikään yksittäinen todiste sellaisenaan osoita A:n suorittaneen puheena olevia anastuksia. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Lauri Lehtimaja, Kati Hidén, Pertti Välimäki (eri mieltä) ja Pasi Aarnio. Esittelijä Sari Ruokojärvi. Eri mieltä olevan jäsenen lausunto Oikeusneuvos Välimäki: Asiassa on kyse siitä, riittävätkö asiassa esitetyt aihetodisteet siihen, että A:n voidaan katsoa syyllistyneen hovioikeuden tuomiossa tarkoitettuihin varkauksiin. A:n syyllisyyden puolesta puhuvat vahvimmin seuraavat aihetodisteet: A:n asunnossa 12.11.2003 suoritetussa kotietsinnässä on löytynyt huomattava osa eri kohteista anastetusta omaisuudesta; A on myöntämänsä mukaan liikkunut pakettiautollaan sillä alueella, jolla anastukset on tehty. Näiden aihetodisteiden kanssa samaan suuntaan, vaikka heikommin puhuu myös se, että A on antanut ristiriitaisia selityksiä tavaroiden alkuperästä. Kumpikaan mainituista aihetodisteista erikseen tai yhdessä toisen kanssa tahi muun selvityksen kanssa arvioituna ei kuitenkaan viittaa siihen, että A olisi itse varkausrikoksen tekijänä anastanut hänen hallustaan tavatut esineet. Näin ollen asiassa jää varteen otettava epäilys siitä, että A olisi syyllistynyt niihin rikoksiin, josta hänelle on vaadittu rangaistusta.