KKO/2006/83

2006 false KKO:2006:83 A:n suorittama työliike oli pahentanut hänelle aikaisemmin sattuneen tapaturman seurauksena syntynyttä ranteen alueen hermovauriota. Hermovaurion paheneminen ei ollut tapaturmavakuutuslain nojalla korvattava. TapVakL 4 § 1 mom TapVakL 4 § 2 mom TapVakL 4 § 4 mom A eräistä työtapaturmina korvattavista vammoista (852/1948) 1 § 6 kohta (232/1972) Asian aikaisempi käsittely Asian tausta A oli 29.9.1994 sattuneen tapaturman seurauksena saanut oikeaan käteensä muun muassa värttinähermon pinnallisen haaran vaurion. Ranteeseen oli jäänyt tapaturman sekä hermovaurion korjausleikkauksen seurauksena arpikudosmuodostumat. A oli 15.6.2001 työssään nostanut noin 20 kilon painoista laatikkoa, jolloin hänen oikea ranteensa oli kipeytynyt. Kipu on pitkittynyt ja A:lle suoritetuissa lääketieteellisissä tutkimuksissa on käynyt ilmi, että hänen 15.6.2001 suorittamansa nostoliike oli venyttänyt ranteen hermovaurio- ja arpialuetta aiheuttaen aikaisemman tapaturman seurauksena syntyneen hermovamman aktivoitumisen. Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola, jäljempänä vakuutuslaitos, oli myöntänyt A:lle oikean ranteen venähdyksen johdosta päivärahaa 100 prosentin työkyvyn alentuman mukaan 13.7.2001 saakka. A vaati tapaturmavakuutuslain mukaisen päivärahan suorittamista 13.7.2001 jälkeenkin. Vakuutuslaitos myönsi hänelle päivärahaa ajalta 14.

1. - 30.9.2001 100 prosentin työkyvyn alentuman mukaan. Vakuutuslaitoksen päätös 13.12.2001 Vaatimus päivärahan maksamisesta 30.9.2001 jälkeiseltä ajalta hylättiin sillä perusteella, että A:n työkyvyttömyys ja sairaanhoitokulut eivät enää johtuneet 15.6.2001 työliikkeen yhteydessä syntyneestä oikean ranteen venähdyksestä vaan siitä riippumattomasta A:lla jo aiemmin todetusta oikean ranteen hermovauriosta. Tapaturmalautakunnan päätös 28.11.2002 Tapaturmalautakunta katsoi, että esitetyn lääketieteellisen selvityksen perusteella A oli 15.6.2001 tekemänsä työliikkeen yhteydessä saanut oikean ranteen nyrjähdyksen, josta johtuva työkyvyn alentuma 30.9.2001 jälkeen ei ollut vähintään 10 prosenttia eikä enää ollut suoritettava päivärahaa tai tapaturmaeläkettä. Kysymyksessä oli ollut nostoliike eikä tapaturma. Työliikkeen yhteydessä syntyneen ranteen venähdyksen osuus oireilusta oli jo huomioitu. Työkyvyttömyys ja sairaanhoitokulut 30.9.2001 jälkeen johtuivat vanhasta vuonna 1994 syntyneestä hermovauriosta ja haavojen jälkitilasta sekä hermosärystä, jotka eivät oikeuttaneet korvaukseen tapaturmavakuutuslain nojalla. Työliike ei myöskään ollut siten olennaisesti pahentanut vanhaa hermovauriota ja haavojen jälkitilaa, että sen johdosta olisi ollut suoritettava korvauksia 30.9.2001 jälkeen. Tapaturmalautakunta hylkäsi valituksen. Vakuutusoikeuden päätös 18.1.2005 Vakuutusoikeus, jolta A haki muutosta, toimitti suullisen käsittelyn ja katsoi kysymyksessä olevan aikaisemman 29.9.1994 sattuneen tapaturman seurauksena aiheutuneen hermovaurion pahentuminen, joka oli ilmennyt välittömästi 15.6.2001 tapahtuneen työliikkeen jälkeen. Tapaturmavakuutuslain mukaista korvattavuutta oli erikseen laajennettu koskemaan myös eräitä työliikkeen yhteydessä tapahtuneita kipeytymisiä. Tällaista laissa olevaa, laajentavaa säännöstä tuli tulkita suppeasti. Tämän vuoksi vakuutusoikeus katsoi, että vain lihaksen tai jänteen työliikkeen yhteydessä tapahtunut kipeytyminen oli mahdollista korvata eräistä työtapaturmina korvattavista vammoista annetun asetuksen 1 §:n 6 kohdan nojalla. A:lla ei ollut todettu 15.6.2001 tapahtuneen työliikkeen jälkeen lihaksen tai jänteen kipeytymistä vaan hermovaurion pahentumisesta johtuva kipeytyminen. Kun A:lle ei ollut sattunut tapaturmavakuutuslaissa tarkoitettua tapaturmaa, hermovaurion pahentumisesta johtuvaa kipeytymistä ei ollut mahdollista korvata tapaturmavakuutuslain nojalla. Kysymyksessä olevan työliikkeen perusteella korvaukseen oikeutti vain vakuutuslaitoksen A:lle korvaama oikean ranteen nyrjähdys, josta johtuva työkyvyn alentuma 30.9.2001 jälkeen oli alle 10 prosenttia. Vakuutusoikeus ei muuttanut tapaturmalautakunnan päätöstä. Asian ovat ratkaisseet vakuutusoikeuden jäsenet Rauli Rauankoski (eri mieltä), Olli Olanterä, Eero Hyvärinen, Timo Sarparanta ja Leena Salminen. Esittelijä Anna Raivio. Eri mieltä ollut jäsen Rauankoski lausui, että tapaturmavakuutuslain 4 §:n 4 momentin nojalla työtapaturman seurauksena korvattiin myös muun kuin työtapaturman aiheuttaman vamman tai sairauden olennainen paheneminen, kun paheneminen oli todennäköisesti aiheutunut työtapaturmasta. Korvausta maksettiin tällöin sairauden tai vamman pahenemisen ajalta. Tässä lainkohdassa työtapaturmalla tarkoitettiin paitsi tapaturmavakuutuslain 4 §:n 1 momentin mukaista äkillisen ulkoisen tekijän johdosta aiheutunutta vahinkotapahtumaa, myös sellaista työliikettä, joka oli erikseen säädetty työtapaturmana korvattavaksi. Tällä perusteella jäsen Rauankoski katsoi, että A:lla oli 15.6.2001 sattuneen työliikkeen seurauksena oikeus korvaukseen vakuutuslaitoksen korvaaman oikean ranteen nyrjähdyksen lisäksi myös vanhan hermovaurion pahentumisen osalta. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa A:lle myönnettiin valituslupa. A lausui valituksessaan, että 15.6.2001 työliikkeen yhteydessä hänen oikean ranteensa hermo oli venynyt ja venytys oli aiheuttanut aiemman hermovaurion olennaisen pahenemisen, joka tulee korvata tapaturmavakuutuslain mukaisena työtapaturmana. Sen vuoksi hän vaati, että Korkein oikeus toteaa hänellä olevan 15.6.2001 sattuneen työtapaturman perusteella oikeus työtapaturmakorvaukseen myös 1.10.2001 jälkeiseltä ajalta. Vakuutuslaitos vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä. Korkeimman oikeuden ratkaisu Pääasiaratkaisun perustelut Kysymyksenasettelu
2. Asiassa esitetystä selvityksestä käy ilmi, että A:n 15.6.2001 suorittama työliike on aiheuttanut hänelle oikean ranteen venähdyksen ja sen lisäksi pahentanut hänen 29.9.1994 sattuneen tapaturman seurauksena saamaansa hermovauriota. Ranteen venähdys on korvattu A:lle tapaturmavakuutuslain 4 §:n 2 momentin (608/1948) ja eräistä työtapaturmina korvattavista vammoista annetun asetuksen (852/1948) 1 §:n 6 kohdan (232/1972) nojalla. Asiassa on kysymys siitä, oikeuttaako myös aikaisemmin syntyneen hermovaurion kipeytyminen tai paheneminen korvaukseen tapaturmavakuutuslain nojalla. Tapaturmavakuutuslain mukaisesta työtapaturman käsitteestä
3. Tapaturmavakuutuslain 4 §:n 1 momentin mukaan työtapaturmalla tarkoitetaan tapaturmaa, joka aiheuttaen vamman tai sairauden on kohdannut työntekijää muun muassa työssä tai työstä johtuvissa olosuhteissa. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tapaturmalla tarkoitetaan äkillisen, ennalta arvaamattoman ja ulkoisen tekijän aiheuttamaa vammautumista. Korkein oikeus toteaa, ettei A:lle ole 15.6.2001 sattunut tuon määritelmän mukaista mainitussa lainkohdassa tarkoitettua tapaturmaa. Tapaturmavakuutuslain mukaisen korvattavuuden laajennus
4. Tapaturmavakuutuslain 4 §:n 2 momentin (608/1948) mukaan työntekijän 1 momentissa tarkoitetuissa olosuhteissa saama vamma, joka on syntynyt lyhyehkönä, enintään yhden vuorokauden pituisena aikana ja jota ei korvata ammattitautina, voidaan, sen mukaan kuin asetuksessa määrätään, katsoa työtapaturman aiheuttamaksi. Eräistä työtapaturmina korvattavista vammoista annetun asetuksen (852/1948) 1 §:n 6 kohdan (232/1972) mukaan tapaturmavakuutuslain 4 §:n 2 momentissa tarkoitetuksi työtapaturman aiheuttamaksi vammaksi katsotaan työliikkeen yhteydessä tapahtunut lihaksen tai jänteen kipeytyminen siltä osin kuin se ei johdu sellaisesta muusta viasta, vammasta tai sairaudesta, josta tapaturmavakuutuslain mukaan ei suoriteta korvausta.
5. Asetus eräistä työtapaturmina korvattavista vammoista on nyttemmin kumottu samalla, kun tapaturmavakuutuslain 4 §:n 2 momenttia on sitä täydentäen muutettu 1.1.2003 voimaan tulleella lailla (1314/2002). Uusi laki, jota siirtymäsäännöksen mukaan sovelletaan vasta sellaisiin tapaturmiin, jotka sattuvat sen tultua voimaan, vastaa asialliselta sisällöltään sillä kumottuja ja muutettuja säännöksiä.
6. Tapaturmavakuutuslain muuttamisesta annettuun lakiin (1314/2002) johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 245/2002 vp s. 4) on tapaturmavakuutuslain 4 §:n 2 momentin osalta todettu, että sillä on laajennettu tapaturmavakuutuslain mukaista korvattavuutta varsinaisen tapaturman aiheuttamien vammojen ulkopuolelle. Eräistä työtapaturmina korvattavista vammoista annetun asetuksen 1 §:n 6 kohdan säännöksen osalta hallituksen esityksessä (HE 245/2002 vp s. 4) lausutaan, että se otettiin asetukseen helpottamaan korvauskysymyksen ratkaisemista työliikkeiden yhteydessä tapahtuneiden selän ja muiden lihasten venähdysten kohdalla, joissa riittävän ulkoisen aiheuttajan toteaminen on tulkinnanvaraista. Tapaturma-asiain korvauslautakunta on 22.3.1972 päivätyssä kiertokirjeessä (n:o 2/72) vakuutuslaitoksille antamissaan, eräistä työtapaturmina korvattavista vammoista annetun asetuksen 1 §:n 6 kohdan (232/1972) soveltamista koskevissa ohjeissaan todennut asetuksen muutoksen tarkoituksena olleen saattaa korvattaviksi myös kipeytymiset, jotka eivät ole aiheutuneet äkillisestä ulkopuolisesta väkivallasta, mutta jotka kuitenkin johtuvat työnteolle ominaisista olosuhteista.
7. Ottaen huomioon, mitä edellä kohdassa 5 on selostettu eräistä työtapaturmina korvattavista vammoista annetun asetuksen 1 §:n 6 kohdan säätämiseen johtaneista syistä, Korkein oikeus katsoo, ettei mainitulla säännöksellä sinänsä ole muutettu tapaturmavakuutuslain 4 §:n 1 momentissa tarkoitettua ja oikeuskäytännössä vakiintunutta työtapaturman käsitettä, vaan tarkoituksena on ollut työliikkeiden yhteydessä tapahtuneita venähdysvammoja koskevan korvauskäytännön selventäminen siten, että niiden korvattavuus tapaturmavakuutuslain nojalla ei säädösmuutoksen jälkeen ole edellyttänyt enää oikeuskäytännössä vakiintuneen tapaturmakäsitteen täyttymistä.
8. Kuten vakuutusoikeus on todennut, nyt tarkoitetuilla lainkohdilla toteutettu korvattavuuden laajennus on kuitenkin koskenut vain lihaksen tai jänteen kipeytymistä. Tämän perusteella A:lle onkin korvattu työliikkeen yhteydessä aiheutunut ranteen venähdysvamma. Näiden säännösten nojalla ei sen sijaan voida korvata aikaisemmin syntyneen hermovaurion kipeytymistä tai siihen liittyvää muuta oireilua, vaikka se olisi ilmennyt samassa yhteydessä. Hermovaurion pahenemisen korvattavuudesta
9. Tapaturmavakuutuslain 4 §:n 4 momentin mukaan työtapaturman seurauksena korvataan myös muun kuin työtapaturman aiheuttaman vamman tai sairauden olennainen paheneminen, kun paheneminen on todennäköisesti aiheutunut työtapaturmasta.
10. Tapaturmavakuutuslain 4 §:n 4 momentti on lisätty tapaturmavakuutuslakiin 1.1.1989 voimaan tulleella lainmuutoksella (1344/1988). Mainittuun lainmuutokseen johtaneesta hallituksen esityksestä (HE 153/1988 vp) ei käy ilmi, vastaako kyseessä olevassa lainkohdassa tarkoitettu työtapaturman käsite tapaturmavakuutuslain 4 §:n 1 momentin sekä vakiintuneen oikeuskäytännön mukaista työtapaturman käsitettä vai onko sitä tulkittava laajemmin katsoen työtapaturmalla tarkoitetun myös eräistä työtapaturmina korvattavista vammoista annetun asetuksen 1 §:n 6 kohdassa tarkoitettua työliikettä. Toisaalta mainitusta hallituksen esityksestä ei käy ilmi mitään sellaista, mikä antaisi aiheen otaksua, että lainmuutoksen tarkoituksena olisi ollut myös muuttaa tapaturmavakuutuslain 4 §:n 1 momentissa säädettyä työtapaturman määritelmää sekä tapaturman käsitteelle oikeuskäytännössä vakiintuneita edellytyksiä.
11. Lähtökohtana tapaturmavakuutuslain 4 §:n 4 momentissa tarkoitetun työtapaturman käsitettä määriteltäessä on pidettävä paitsi tapaturmavakuutuslain 4 §:n 1 momentin työtapaturmamääritelmää siihen liittyvine oikeuskäytännössä tapaturman käsitteelle vakiintuneine edellytyksineen, myös sitä, että eräistä työtapaturmina korvattavista vammoista annetun asetuksen 1 §:n 6 kohtaan sisältyvä tapaturmavakuutuslain mukaisen korvattavuuden laajennus on syntynyt tarpeesta selventää korvauskäytäntöä työliikkeen seurauksena syntyneiden vammojen korvattavuuden suhteen eikä tällöin ole ollut kysymys työtapaturman käsitteen määrittelemisestä uudelleen. Eräistä työtapaturmina korvattavista vammoista annetun asetuksen 1 §:n 6 kohta on katsottava poikkeussäännökseksi tapaturmavakuutuslain työtapaturmamääritelmään nähden eikä tapaturmavakuutuslain 4 §:n 4 momenttia sovellettaessa mainitun asetuksen 1 §:n 6 kohdassa tarkoitettua työliikettä voida pitää lain 4 §:n 4 momentissa tarkoitettuna työtapaturmana. A:n ranteen hermovaurion paheneminen ei siten ole aiheutunut tapaturmavakuutuslain 4 §:n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla työtapaturmasta. Näillä perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian päätöslauselmasta ilmenevällä tavalla. Päätöslauselma Vakuutusoikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Kati Hidén, Mikael Krogerus, Juha Häyhä ja Hannu Rajalahti. Esittelijä Johanna Palovaara.