KKO/2007/58

2007 false KKO:2007:58 Teknisen kuuntelun avulla saatua äänitallennetta voitiin käyttää todisteena rikosoikeudenkäynnissä siitä huolimatta, että käräjäoikeuden myöntämä kuuntelulupa oli myöhemmin kantelun johdosta kumottu ja että tallenne sisälsi pakkokeinolain 5 a luvun 13 §:ssä tarkoitettua ylimääräistä tietoa. (Ään.) OK 17 luku 2 § PakkokeinoL 5 a luku 4 § PakkokeinoL 5 a luku 13 § Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Syyte Porin käräjäoikeudessa Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta 25.3.2005 tehdyksi väitetystä rikoksentekijän suojelemisesta. Syytteen mukaan A oli, saatuaan tietää B:n ottaneen henkilöautoonsa matkustajaksi X:n ja tappaneen tämän, hävittämällä todisteita yrittänyt estää B:n saattamista vastuuseen tästä rikoksesta. Syyttäjä vetosi todisteena muun muassa poliisin suorittaman teknisen kuuntelun avulla syntyneeseen CD-tallenteeseen Harjavallan MC Bandidos -kerhon kerhotilassa 25.3.2005 käydystä keskustelusta. A kiisti syytteen ja vaati, että CD-tallennetta ei hyväksytä todisteeksi. Tekniseen kuunteluun myönnetty lupa oli koskenut törkeän huumausainerikoksen tutkintaa eikä lupaa olisi edes voitu myöntää sen rikoksen tutkintaan, josta A:lle oli nyt vaadittu rangaistusta. Tällaisen ylimääräisen tiedon käyttäminen todisteena oikeudenkäynnissä oli A:n mielestä kiellettyä. Teknistä kuuntelua koskeva lupa oli myönnetty lisäksi lainvastaisesti, joten tallenteen käyttämistä todisteena ei tullut tälläkään perusteella sallia. Syyttäjä puolestaan perusteli CD-tallenteen todistelukäytön sallittavuutta sillä, että puheena oleva näyttö oli hankittu laillisesti käräjäoikeuden antaman luvan perusteella. Käräjäoikeuden tuomio 16.9.2005 Käräjäoikeuden mukaan kuuntelulupa ei ollut väitetyllä tavalla lainvastainen eikä laissa ollut ratkaistu kysymystä siitä, voitiinko teknisessä kuuntelussa saatua niin sanottua ylimääräistä tietoa muusta rikoksesta käyttää tuomioistuimessa todisteena. Asia tuli ratkaista yksittäistapauksittain arvioimalla ja punnitsemalla käyttökiellolla suojattavia etuuksia ja arvoja sekä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia ja toisaalta todisteen merkitystä ja pyrkimystä aineellisen totuuden selvittämiseen. Käräjäoikeus totesi, että rikoksentekijän suojelemisessa enimmäisrangaistus oli yksi vuosi vankeutta, joten tällaisen rikoksen tutkinnassa ei ollut mahdollista saada lupaa tekniseen kuunteluun. Tällaista rikosta koskeva ylimääräinen tieto oli pakkokeinolain 5 a luvun 13 §:n mukaan hävitettävä pääasiassa annetun ratkaisun tultua lainvoimaiseksi. Tällöin oli sattumanvaraista, missä järjestyksessä asianomaiset rikokset tulivat tuomioistuimen käsiteltäväksi. Tämä puolsi tulkintaa, jonka mukaan ylimääräistä tietoa ei saisi käyttää todisteena. Harkinnassa tuli ottaa huomioon myös pakkokeinolain 7 luvun 1 a §:n mukainen suhteellisuusperiaate. Käräjäoikeus päätyi siihen, ettei ylimääräistä tietoa saanut käyttää todisteena A:ta koskevassa rikoksentekijän suojelemista koskevassa asiassa. Se, että rikoksentekijän suojelemista koskeva syyte liittyi samaan tapahtumainkulkuun kuin se henkirikos, jonka osalta käräjäoikeus oli sallinut tallenteen käyttämisen todisteena, ei muuttanut tätä johtopäätöstä. Koska teknisen kuuntelun avulla saatua äänitallennetta ei saanut käyttää todisteena, käräjäoikeus totesi asiassa jääneen näyttämättä A:n syyllistyneen hänen syykseen väitettyyn rikokseen ja hylkäsi syytteen. Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Topi Kilpeläinen ja lautamiehet. Vaasan hovioikeuden osapäätös 2.2.2006 Syyttäjä valitti hovioikeuteen vaatien, että hänen sallitaan rikoksentekijän suojelemisen osalta esittää todisteena teknisen kuuntelun avulla saatu CD-tallenne ja että A tuomitaan rangaistukseen tästä rikoksesta. Hovioikeus totesi, että hallituksen esityksessä laeiksi esitutkintalain ja pakkokeinolain sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 52/2002 vp s. 27 - 28) oli pohdittu ylimääräisen tiedon käyttöä todisteena oikeudenkäynnissä. Kun ylimääräisen tiedon käyttöä ei ollut nimenomaisella yleisellä säännöksellä kielletty, sen käyttö olisi hallituksen esityksen mukaan lähtökohtaisesti sallittu. Tämä oli lainsäätäjän tietoinen ratkaisu, jota oli perusteltu pakkokeinolain 5 a luvun 13 §:n säätämiseen johtaneissa esitöissä (HE 22/1994 vp). Sääntelyä ei tuolloin ollut ehdotettu muutettavaksi. Edelleen hallituksen esityksessä (HE 52/2002

1. vp)oli lausuttu, että pelkästään se, että todiste oli syntynyt sinänsä laillisen kuuntelun sivutuotteena, ei kuunteluun oikeuttamattomankaan rikoksen osalta riittänyt perusteeksi syytettyä suojaavalle käyttökiellolle. Tarkoitusta suojata rikoksesta epäiltyjä tai kansalaisia yleensäkin liian laajalta kuuntelun käytöltä ei voitu toteuttaa enää jälkikäteen rajoittamalla jo tapahtuneella kuuntelulla saatujen tietojen käyttöä. Ylimääräisen tiedon käyttöön tulisikin hallituksen esityksen mukaan suhtautua samalla tavoin kuin muuhunkin sattumalta poliisin tietoon tulleeseen tietoon, riippumatta siitä, koskiko ylimääräinen tieto sellaista rikosta, jonka tutkintaan olisi voitu saada kuuntelulupa vai ei. Lisäksi hallituksen esityksessä oli todettu, että todistusoikeutemme peruslähtökohtana oli vapaan todistelun ja todistusharkinnan periaate, jonka yleisesti katsottiin luovan parhaat edellytykset totuuden selvittämiseen oikeudenkäynnissä. Ylimääräistä tietoa koskeva käyttökielto tarkoittaisi merkittävää poikkeusta kyseisestä periaatteesta ja olisi oikeusjärjestelmällemme muutoinkin vieras. Se, että laki ei sisältänyt ylimääräisen tiedon käyttöä koskevaa yleistä kieltoa, ei hallituksen esityksen mukaan tarkoittanut sitä, että ylimääräisen tiedon käyttö todisteena oikeudenkäynnissä olisi aina sallittua. Asia jäisi tuomioistuimen tapauskohtaiseen harkintaan. Hovioikeus totesi, että ylimääräisen tiedon käyttäminen todisteena oikeudenkäynnissä oli lähtökohtaisesti sallittua. CD-tallenteen tieto oli kertynyt Kokemäen käräjäoikeuden 16.3.2005 myöntämän luvan perusteella laillisessa kuuntelussa. Kysymyksessä oli esitutkintaviranomaisille sattumalta tullut tieto, joka koski kuunteluluvan kohdehenkilöiden keskustelua kyseisessä kerhotilassa luvan voimassaoloaikana. Tieto koski muuta rikosta kuin sitä, minkä tutkimista varten kuuntelulupa oli myönnetty. A:lla oli mahdollisuus oikeudenkäynnissä kiistää tallenteen oikeellisuus ja kuulustuttaa haluamiaan todistajia tallenteen johdosta. Huomioon ottaen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset ja vapaan todistelun periaatteen sekä tallenteen merkityksen todisteena ja pyrkimyksen aineellisen totuuden selvittämiseen, hovioikeus katsoi, ettei estettä tallenteen esittämiseen todisteena ollut. Sillä käräjäoikeuden mainitsemalla seikalla, missä järjestyksessä teknisen kuuntelun perusteena ollut rikos ja kuuntelun yhteydessä saatu tieto muusta rikoksesta tulisivat tuomioistuimen käsiteltäväksi, ei ollut hovioikeuden mukaan ratkaisevaa merkitystä punnittaessa ylimääräisen tiedon käyttöä todisteena oikeudenkäynnissä. Kun käräjäoikeus ei ollut hyväksynyt tallennetta todisteeksi eikä asiassa ollut otettu vastaan muutakaan todistelua, hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja palautti asian käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Leena Korkalainen, Raija Liljenfeldt ja Osmo Hänninen. Esittelijä Tapio Kaarniemi. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati, että teknisen kuuntelun avulla saatua äänitallennetta ei sallita käyttää todisteena. Vastauksessaan syyttäjä vaati, että valitus hylätään. Välitoimenpide Viralliselle syyttäjälle ja A:lle varattiin tilaisuus lausua siitä, mikä merkitys Korkeimman oikeuden päätöksellä 6.2.2007 nro 156 (KKO 2007:7) on harkittaessa teknisen kuuntelun avulla saadun äänitallenteen käyttämistä todisteena A:ta vastaan rikoksentekijän suojelemista koskevassa asiassa. Virallinen syyttäjä ja A antoivat kumpikin heiltä pyydetyn lausuman. Syyttäjän lausumaan oli liitetty valtakunnansyyttäjän antama lausunto. Korkeimman oikeuden ratkaisu Teknisen kuuntelun avulla saadun äänitallenteen käyttö todisteena Asian tausta ja kysymyksenasettelu 1. A:ta ja eräitä muita Bandidos MC Harjavalta -nimisen moottoripyöräkerhon jäseniä oli epäilty törkeistä huumausainerikoksista. Kokemäen käräjäoikeus oli pakkokeinolain 5 a luvun 4 §:n 1 momentin nojalla 16.3.2005 antamallaan päätöksellä myöntänyt esitutkintaviranomaiselle luvan kohdistaa näihin henkilöihin teknistä kuuntelua heidän oleskellessaan kerhotiloissa. Tämän kuuntelun avulla oli saatu 25.3.2005 eli luvan voimassaoloaikana tallennetuksi kerhotiloissa käyty keskustelu, johon A ja eräät muut henkilöt olivat osallistuneet. Keskustelun sisällön perusteella oli ilmennyt syytä epäillä kerhon yhden jäsenen tehneen henkirikoksen ja A:n puolestaan osallistuneen tätä rikosta koskevien todisteiden hävittämiseen ja siten syyllistyneen rikoksentekijän suojelemiseen. 2. Vaatiessaan Porin käräjäoikeudessa A:lle rangaistusta rikoksentekijän suojelemisesta virallinen syyttäjä on nimennyt todisteeksi äänitallenteen, jolle mainittu keskustelu oli tallennettu. Käräjäoikeus ei ole kuitenkaan sallinut tämän äänitallenteen käyttöä todisteena, koska tallenne oli sisältänyt pakkokeinolain 5 a luvun 13 §:ssä tarkoitettua ylimääräistä tietoa sen vuoksi, että teknistä kuuntelua koskevaa pakkokeinolupaa ei ollut myönnetty eikä sellaista olisi edes voitu myöntää rikoslain 15 luvun 11 §:ssä tarkoitetun rikoksentekijän suojelemisrikoksen selvittämiseksi. Virallisen syyttäjän valituksesta Vaasan hovioikeus on puolestaan sallinut äänitallenteen käytön todisteena katsoen, että tallenteen sisältämät tiedot oli joka tapauksessa saatu poliisin laillisesti suorittaman teknisen kuuntelun avulla. 3. A:n kantelusta Turun hovioikeus on sittemmin hänen osaltaan 19.4.2006 kumonnut Kokemäen käräjäoikeuden teknistä kuuntelua koskeneen lupapäätöksen. Korkein oikeus on 6.2.2007 pysyttänyt hovioikeuden päätöksen lopputuloksen. 4. Nyt on kysymys siitä, voidaanko teknisen kuuntelun avulla saatua äänitallennetta käyttää A:ta vastaan todisteena rikoksentekijän suojelemista koskevan syytteen toteen näyttämiseksi. Tällöin on arvioitava yhtäältä sitä, oliko tekninen kuuntelu ja äänitallenteen sisältämän tiedon hankkiminen tapahtunut laillisesti, ja toisaalta sen seikan merkitystä, ettei kuuntelulupaa ollut myönnetty rikoksentekijän suojelemista koskevassa asiassa vaan törkeän huumausainerikoksen selvittämiseksi. Todistelua koskevista periaatteista 5. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n mukaan oikeuden tulee, harkittuaan huolellisesti kaikkia esiintulleita seikkoja, päättää, mitä asiassa on pidettävä totena. Pääsääntönä on vapaan todistelun periaate. Tämä jättää pitkälti asianosaisten päätettäväksi, mihin seikkoihin ja todisteisiin he haluavat omassa asiassaan vedota. Tuomioistuimen harkittavaksi jää, minkä todistusarvon se kullekin todisteelle antaa. 6. Voimassa olevassa lainsäädännössä ei ole yleissäännöstä siitä, millä edellytyksillä jostakin seikasta todistaminen tai jonkin todisteen käyttäminen voidaan kieltää. Sen sijaan on yksittäisiä säännöksiä, joissa kielletään todistamasta jostakin tai käyttämästä jotakin todisteena. Ehdottomat todistamiskiellot ovat oikeusjärjestelmässämme kuitenkin poikkeuksellisia. 7. Pelkästään se seikka, että todiste tai todisteen sisältämä tieto on hankittu lainvastaisella tavalla, ei vielä välttämättä merkitse sitä, ettei tällaista todistetta saisi käyttää oikeudenkäynnissä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, ettei lainvastaisesti hankitun todistusaineiston hyödyntäminen ole sinänsä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan vastaista, jos menettely kokonaisuudessaan täyttää oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset (ks. Schenk -tapaus, tuomio 12.7.1988 ja Khan -tapaus, tuomio 12.5.2000). Jos todisteen sisältämän tiedon hankkimiseen liittyy vakava oikeudenloukkaus, todisteen käytön kieltäminen voi tulla tapauskohtaisesti kysymykseen. Punnittavaksi tulee tällöin yhtäältä oikeudenloukkauksen vakavuus ja toisaalta totuuden selvittämisen intressi. Selvänä on pidetty, ettei esimerkiksi kidutuksella hankittua lausumaa voida käyttää tuomioistuimessa todisteena, vaikkei tätä koskevaa nimenomaista todistamiskieltoa ole laissa säädettykään (ks. esim. HE 36/1989 vp s. 4). Teknisen kuuntelun ja tiedonhankinnan laillisuus 8. A on valituksessaan katsonut teknistä kuuntelua koskevan luvan tulleen alun perinkin myönnetyksi lainvastaisesti. Käräjäoikeuden kuuntelulupapäätös on sittemmin hänen osaltaan kantelun johdosta kumottu. Kuten Korkeimman oikeuden ratkaisusta 6.2.2007 (KKO 2007:7) ilmenee, lupapäätöksen kumoamisen syynä on ollut se, ettei kuuntelulupaa koskevan hakemuksen tueksi ollut esitetty seikkoja, joiden perusteella olisi voitu todeta, että A:ta oli ollut syytä epäillä hakemuksessa mainitusta törkeästä huumausainerikoksesta. Kysymys on siten ollut viime kädessä siitä, ettei asiassa ollut esitetty riittäviä perusteita teknisen kuuntelun tarpeellisuudelle. A:n esittämistä epäilyistä huolimatta ei ole viitteitä siitä, että käräjäoikeudelle olisi kuuntelulupahakemuksen tueksi esitetty vääriksi osoittautuneita tietoja tai että käräjäoikeus olisi peräti erehdytetty myöntämään lupa tekniseen kuunteluun taikka että kuunteluluvan myöntämiseen olisi liittynyt jokin tahallinen virkarikos tai muu vakava oikeudenloukkaus. 9. Laissa ei ole säännöstä, joka estäisi teknisen kuuntelun avulla saadun aineiston käyttämisen todisteena oikeudenkäynnissä pelkästään sillä perusteella, että teknistä kuuntelua koskeva käräjäoikeuden lupapäätös on myöhemmin kantelusta kumottu. Pakkokeinolain mukaan esitutkintaviranomaisella on oikeus suorittaa teknistä kuuntelua käräjäoikeuden myöntämän luvan perusteella. Tällainen lupa on A:n tapauksessa myönnetty. Tekninen kuuntelu on tapahtunut lupapäätöksen voimassaoloaikana ja siinä yksilöidyllä tavalla. Sillä seikalla, että lupapäätöksestä on kanneltu hovioikeuteen ja että lupapäätös on tämän johdosta tullut myöhemmin lainvoimaisesti kumotuksi, ei ole tällöin ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa teknistä kuuntelua suorittaneen viranomaisen menettelyn laillisuutta. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, ottaen huomioon myös sen perusteen, jolla lupapäätös on kumottu, että luvan nojalla suoritettu tekninen kuuntelu ja äänitallenteen sisältämän tiedon hankkiminen on tapahtunut sinänsä laillisesti. Ylimääräisen tiedon ongelma 10. Pakkokeinolain 5 a luvun 13 §:ssä on säädetty niin sanotusta ylimääräisestä tiedosta. Sillä tarkoitetaan esimerkiksi teknisellä kuuntelulla saatua tietoa, joka koskee muuta rikosta kuin sitä, jonka tutkintaa varten kuuntelulupa on annettu. Laissa ei ole kielletty tällaista tietoa sisältävän tallenteen käyttämistä todisteena oikeudenkäynnissä. Lainkohdan esitöiden (HE 22/1994 vp s. 18 - 19 ja HE 52/2002 vp s. 27 - 28) mukaan ylimääräisen tiedon käyttäminen todisteena olisi lähtökohtaisesti sallittu, joskin tuomioistuin voisi kuitenkin yksittäistapauksissa myös kieltää sen. Tällöin olisi punnittava keskenään todistamiskiellolla suojattavia arvoja, oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia, todisteen merkitystä ja aineellisen totuuden selvittämistavoitetta. 11. Mahdollisen todistamiskiellon tavoitteena tässä tapauksessa olisi turvata perustuslain 10 §:ssä tarkoitettua yksityiselämän ja luottamuksellisen viestinnän suojaa sekä ehkäistä tähän perusoikeuteen kohdistuvia loukkauksia. Todistamiskieltoa vastaan taas puhuu vakavien rikosten selvittämisintressi ja tähän liittyvä rikosoikeudellisen järjestelmän uskottavuus. 12. Käsillä olevassa tapauksessa ylimääräinen tieto koskee rikoslain 15 luvun 11 §:ssä tarkoitettua rikoksentekijän suojelemista eli rikosta, jonka selvittämiseksi teknistä kuuntelua koskevaa lupaa ei olisi pakkokeinolain 5 a luvun 4 §:n mukaan voitu sellaisenaan myöntää. Kysymyksessä on kuitenkin rikos, josta voidaan tuomita vankeutta ja jonka selvittämisessä puheena olevalla äänitallenteella on keskeinen merkitys todisteena. 13. Rikoksentekijän suojeleminen ei ole asiallisesti liittynyt siihen törkeään huumausainerikokseen, jota koskevan rikosepäilyn takia kuuntelulupa oli alun perin myönnetty. Toisaalta on huomattava, että käräjäoikeuden lupapäätöksen mukaan teknistä kuuntelua sai kohdistaa nimenomaan A:han hänen oleskellessaan moottoripyöräkerhon tiloissa. Äänitallenteen käyttäminen todisteena ei sinänsä vaarantaisi A:n oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ottaen huomioon, että A:lla olisi joka tapauksessa mahdollisuus tuomioistuimessa ottaa kantaa äänitallenteen todistusarvoon sekä kuulustuttaa todistajia sen johdosta. 14. Näissä olosuhteissa ei ole perusteltua suhtautua teknisen kuuntelun avulla saatuun ylimääräiseen tietoon toisin kuin muuhunkaan sellaiseen tietoon, joka on sattumalta tullut esille poliisin suorittaman lainmukaisen esitutkinnan yhteydessä. Äänitallenteen käyttöä todisteena rikoksentekijän suojelemista koskevassa rikosasiassa ei näin ollen ole aihetta kieltää silläkään perusteella, että se sisältää pakkokeinolain 5 a luvun 13 §:ssä tarkoitettua ylimääräistä tietoa. Johtopäätös 15. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus toteaa, että äänitallenteen käyttämiseen todisteena rikoksentekijän suojelemista koskevassa rikosasiassa ei ole estettä. Päätöslauselma Hovioikeuden osapäätöksen lopputulosta ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Mikko Tulokas (eri mieltä), Lauri Lehtimaja, Kari Kitunen (eri mieltä) ja Soile Poutiainen. Esittelijä Timo Ojala (mietintö). Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Määräaikainen vanhempi oikeussihteeri Ojala: Taustaa ja kysymyksenasettelua käsitelleiden kohtien 1 - 4 osalta mietintö oli Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen. Harkittaessa sitä, mikä merkitys oikeuden myöntämällä luvalla ja sen jälkikäteisellä kumoamisella on arvioitaessa teknisen kuuntelun avulla kertyneen äänitallenteen käytettävyyttä todisteena, Korkein oikeus lausunee seuraavan. Oikeuden myöntämän luvan merkitys Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 2 §:n mukaan oikeuden tulee, harkittuaan huolellisesti kaikkia esiintulleita seikkoja, päättää, mitä asiassa on pidettävä totena. Säännöksestä ilmenevän vapaan todistelun periaatteen mukaan asianosaisilla on lähtökohtainen vapaus päättää siitä, mihin seikkoihin ja todisteisiin he haluavat omassa asiassaan vedota. Tuomioistuimen harkittavaksi jää, minkä todistusarvon se kullekin todisteelle antaa. Voimassa olevassa lainsäädännössä ei ole yleissäännöstä siitä, millä edellytyksillä jonkin seikan käyttäminen todisteena voidaan kieltää. Voimassa olevassa lainsäädännössä on sen sijaan useita yksittäisiä säännöksiä, joissa kielletään todistamasta jostakin tai käyttämästä todisteena jotakin keinoa. Rajoituksia on esimerkiksi oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11, 20, 23 ja 24 §:ssä, jotka koskevat muun muassa oikeudenkäynnin varalta annetun yksityisluontoisen kirjallisen kertomuksen esittämistä ja esitutkintapöytäkirjan käyttämistä todisteena (11 §), läheisen oikeutta kieltäytyä todistamasta (20 §), salassapidettävän tiedon ilmaisukieltoa (23 §) ja oikeutta kieltäytyä vastaamasta kysymykseen, jos hän saattaisi itsensä syytteen vaaraan (24 §). Pakkokeinolain 5 a luvussa on säännöksiä, jotka kieltävät tietyissä tilanteissa pakkokeinon käyttämisen ja tätä kautta todisteen hankkimisen. Pakkokeinolain 5 a luvussa säädettyjen niin kutsuttujen salaisten pakkokeinojen osalta ei ole kuitenkaan omaa säännöstä, jossa säädettäisiin salaisten pakkokeinojen avulla saadun materiaalin käyttämisestä todisteena. Myöskään oikeudenkäymiskaaressa ei ole erillistä säännöstä salaisten pakkokeinojen avulla kertyneen todistusmateriaalin käyttämisestä todisteena. Näin ollen niiden todisteena käyttäminen joudutaan harkitsemaan tapauskohtaisesti. Teknisellä kuuntelulla tarkoitetaan pakkokeinolain 5 a luvun 1 §:n 3 a kohdan mukaan sellaisen keskustelun tai viestin kuuntelua tai tallentamista salaa teknisellä laitteella, joka ei ole ulkopuolisen tietoon tarkoitettu ja johon keskusteluun kuuntelija ei osallistu. Teknisen kuuntelun edellytyksenä on pakkokeinolain 5 a luvun 4 §:n 1 momentin mukaan muun muassa, että on syytä epäillä jotakuta rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on neljä vuotta vankeutta tai huumausainerikoksesta taikka edellä mainittujen rikosten yrityksestä ja että kuuntelulla saatavilla tiedoilla voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle. Teknisestä kuuntelusta päättää pääsääntöisesti tutkinnasta vastaavan poliisiyksikön päällikkö, mutta siitä päättää pakkokeinolain 5 a luvun 5 §:n 6 kohdan mukaan tuomioistuin silloin, kun kuuntelulaite on tarkoitus sijoittaa siihen tilaan, jossa epäilty oleskelee. Tekninen kuuntelu tapahtuu edellä mainitulla tavalla salaa eikä epäilty henkilö ole tietoinen häneen kohdistuvasta kuuntelusta. Toisen henkilön salaa tapahtuva kuunteleminen loukkaa lähtökohtaisesti perustuslain 10 §:ssä säädettyä yksityiselämän suojaa ja suojaa luottamukselliseen viestintään. Kuten perustuslakivaliokunnan lausunnosta (PeVL 12/1998
2. vp)ilmenee, tekninen kuuntelu merkitsee suhteellisen ankaraa puuttumista perusoikeuksiin erityisesti toimenpiteen salavihkaisen luonteen vuoksi. Tätä yksityiselämän suojaa ja oikeutta luottamukselliseen viestintään on mahdollista perustuslain 10 §:n 3 momentista ilmenevällä tavalla lailla rajoittaa ja pakkokeinolain 5 a luvun mukaisen teknisen kuuntelun osalta kysymys on juuri tällaisesta rajoituksesta. Laissa todetaan ne edellytykset, jolloin teknistä kuuntelua on mahdollista suorittaa. Siitä tavasta, jolla todiste on teknisen kuuntelun avulla hankittava, on näin ollen säädetty laissa. Kysymyksessä olevassa tapauksessa käräjäoikeus oli myöntänyt luvan tekniseen kuunteluun ja kuuntelu oli poliisin toimesta suoritettu luvan voimassa ollessa. Teknisen kuuntelun suorittamisen aikaan kuuntelun kohteeksi joutunut A ei ole ollut tietoinen häneen kohdistuneesta kuuntelusta. Teknistä kuuntelua koskevaan käräjäoikeuden päätökseen ei saa pakkokeinolain 5 a luvun 6 §:n 3 momentin mukaan hakea muutosta ja kuuntelu on mahdollista suorittaa heti käräjäoikeuden myönnettyä luvan kuunteluun. Käräjäoikeuden päätöksestä saa kuitenkin mainitun pakkokeinolain säännöksen mukaan kannella ilman määräaikaa. Kantelun avulla on mahdollista saattaa ylemmän tuomioistuimen tutkittavaksi teknisen kuuntelun edellytysten täyttyminen. Teknisen kuuntelun salavihkaisen luonteen vuoksi on selvää, että kantelu on yleensä mahdollista tehdä vasta sitten, kun kuuntelu on jo tapahtunut. Kuuntelun kohteeksi joutunut henkilö pystyykin yleensä vasta jälkikäteen saattamaan käräjäoikeuden lupapäätöksen ylemmän tuomioistuimen tutkittavaksi ja huolehtimaan tätä kautta oikeusturvastaan. Teknisen kuuntelun edellytyksenä oleva tuomioistuimen myöntämä lupa ja kantelu teknisen kuuntelun kohteeksi joutuneen henkilön mahdollisuutena tehokkaasti saattaa kuuntelun oikeellisuus ylemmän tuomioistuimen arvioitavaksi menettäisi epäillyn kannalta käytännössä merkityksensä, jos luvan kumoavasta päätöksestä huolimatta teknisen kuuntelun avulla kertynyt äänitallenne olisi mahdollista esittää todisteena oikeudenkäynnissä. Huomioon ottaen vielä teknisen kuuntelun avulla tapahtuva puuttuminen perustuslailla suojattuihin perusoikeuksiin, luvan olemassaoloa pidettäneen paitsi kuuntelun suorittamisen edellytyksenä myös edellytyksenä hyväksyä kuuntelun avulla kertynyt äänitallenne todisteeksi oikeudenkäynnissä. Johtopäätökset Teknisen kuuntelun edellytyksenä oleva lupa on nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa A:ta koskevilta osin kumottu kantelun johdosta. Näin ollen todettaneen, että teknisen kuuntelun avulla kertynyttä äänitallennetta ei saa käyttää todisteena asiassa. Tätä johtopäätöstä ei kysymyksessä olevassa tapauksessa muuta myöskään se, että teknistä kuuntelua koskeva lupa on voimassa joidenkin toisten henkilöiden osalta. Hovioikeuden osapäätös kumottaneen ja jätettäneen asia käräjäoikeuden ratkaisun varaan. Oikeusneuvos Kitunen: Erimielisyyteni koskee Korkeimman oikeuden ratkaisun perustelujen kohtaa 9. Sen asemesta lausun seuraavasti: Tässä tapauksessa tekninen kuuntelu on tapahtunut sitä koskevan luvan ollessa vielä voimassa ja luvan mukaisesti. Laissa ei ole säännöstä, jonka estäisi teknisen kuuntelun avulla saadun aineiston käyttämisen todisteena oikeudenkäynnissä pelkästään sillä perusteella, että teknistä kuuntelua koskeva käräjäoikeuden lupapäätös on myöhemmin kumottu. Tämän vuoksi ja perustelujen kohdassa 8 mainitut seikat huomioon ottaen katson, että teknisellä kuuntelulla hankittua aineistoa voidaan käyttää asiassa todisteena. Muutoin olen Korkeimman oikeuden päätöksestä ilmenevällä kannalla. Oikeusneuvos Tulokas: Turun hovioikeuden 19.4.2006 antamilla päätöksillä, joiden lopputuloksen Korkein oikeus on päätöksellään 6.2.2007 pysyttänyt, on tullut vahvistetuksi, että poliisin A:han kohdistama tekninen kuuntelu ei ole perustunut lailliseen lupaan. Kysymys on siitä, voidaanko kuuntelulla saatuja tietoja käyttää rikosoikeudenkäynnissä. Tekninen kuuntelu merkitsee vakavaa puuttumista sen kohteeksi joutuvan perusoikeuksiin. Perusteettomien oikeudenloukkausten estämiseksi kuuntelun edellytyksistä on säädetty laissa. Samaa tarkoitusta on tavoiteltu sillä, että kuuntelu on käräjäoikeuden myöntämän luvan varaista. Luparatkaisusta voidaan valittaa. Jälkikäteistä oikeussuojaa edustavat virkasyyte ja vahingonkorvaus niitä koskevien edellytysten täyttyessä. Kuuntelulupaa koskevan päätöksen kumoaminen ei automaattisesti merkitse sitä, että laittomaksi osoittautuneella kuuntelulla hankitun tiedon käyttäminen todisteena olisi poissuljettua. Suomen oikeudessa ei tunneta yleistä sääntöä, joka kieltäisi laittomasti hankitun todisteen käyttämisen oikeudenkäynnissä. Voimassa olevien oikeudenkäyntiperiaatteiden lähtökohtia ovat vapaa todistelu ja pyrkimys aineelliseen totuuteen. Selvää kuitenkin on, että tässäkin suunnassa raja tulee vastaan. Oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä ei voida perustaa todisteille, jotka on hankittu perusoikeuksia tahallisesti ja törkeästi loukaten. Esillä olevassa tapauksessa kuuntelu on suoritettu poliisin hakeman ja pätevänä pitämän luvan nojalla. Lupaa koskevan päätöksen kumoaminen näyttää johtuneen siitä, että hovioikeus ei ollut tullut vakuuttuneeksi siitä, oliko rikosepäilyn tueksi esitetty riittäviä perusteita ja oliko pakkotointa pidettävä tarpeellisena. Eräänä syynä näkemyseroihin saattaa olla oikeudenkäyntiaineiston erilaisuus. Käräjäoikeus on tehnyt ratkaisunsa saatuaan suullisen selvityksen tutkinnanjohtajalta. Hovioikeuden päätöksen pohjana ovat sen sijaan olleet käräjäoikeuden päätöksen niukat perustelut. Näissä olosuhteissa todisteen hankintaan ei ole katsottava liittyneen sellaisia hylättäviä piirteitä ja menettelytapoja, joiden johdosta todisteen käyttäminen oikeudenkäynnissä olisi evättävä. Päädyn siten tässä kysymyksessä samaan lopputulokseen kuin Korkeimman oikeuden enemmistö. Olen samaa mieltä myös ylimääräistä tietoa koskevalta osalta.