KKO/2007/66

2007 false KKO:2007:66 A oli ollut neljävuotiaasta saakka äitinsä ja tämän uuden aviopuolison B:n hoidettavana ja kasvatettavana. B haki A:n lapseksiottamisen vahvistamista sen jälkeen, kun lähes 12 vuotta oli kulunut A:n täysi-ikäiseksi tulosta. A:n ja B:n välille vahvistettiin ottolapsisuhde, kun ei ollut syytä epäillä, että lapseksiottamisen vahvistamista koskeva hakemus olisi tehty muussa kuin lapseksiottamisesta annetussa laissa säädetyssä tarkoituksessa. L lapseksiottamisesta 1 § 1 mom L lapseksiottamisesta 2 § 2 mom Asian käsittely alemmissa oikeuksissa A:n hakemus Tuusulan käräjäoikeudessa B pyysi 2.2.2005 vireille tulleessa hakemuksessaan, että käräjäoikeus vahvistaa ottolapsisuhteen hänen ja 6.9.1975 syntyneen A:n välille. A:n vanhemmat C ja T olivat eronneet vuonna 1976, mistä lähtien C oli yksin ollut A:n huoltaja. B oli lapsineen muuttanut samaan talouteen C:n ja A:n kanssa vuonna

1. Tästä lähtien B oli osallistunut A:n jokapäiväiseen hoitoon ja kasvatukseen. B:n ja A:n välille oli syntynyt kiinteä suhde, ja heidän välisensä yhteydenpito oli edelleen tiivistä, vaikka A oli jo vuosia asunut poissa kotoa. A oli käytännössä koko lapsuutensa asunut yhdessä B:n kanssa. Perheeseen kuuluivat lisäksi B:n tyttäret J ja S hänen aikaisemmasta avioliitostaan sekä C:n ja B:n yhteinen lapsi, M. Kaikki lapset olivat mieltäneet toisensa sisaruksiksi ja täysivaltaisiksi perheen jäseniksi. Loviisan käräjäoikeus oli 25.11.2004 antamallaan lainvoimaisella päätöksellä vahvistanut ottolapsisuhteen J:n ja S:n sekä C:n välille. Ottolapsisuhteen vahvistamisella myös B:n ja A:n välille oli siten koko perheen yhtenäisyyden kannalta erityinen merkitys. Lapseksiottamista ei ollut yritetty vahvistaa A:n ollessa alaikäinen, koska B ja C eivät olleet ymmärtäneet ajatella lapseksiottamista ja koska kaikki käytännön asiat olivat toimineet. A ja C olivat antaneet kirjallisen suostumuksensa lapseksiottamisen vahvistamiseen. Käräjäoikeuden päätös 31.3.2005 Käräjäoikeus kuuli hakemuksen johdosta A:n isää T:ää. T vastusti lapseksiottamisen vahvistamista. Käräjäoikeus lausui, että lapseksiottamisesta annetun lain (153/1985, ottolapsilaki) 2 §:n 2 momentin mukaan täysi-ikäisen henkilön lapseksiottaminen voidaan vahvistaa, jos on selvitetty, että tämä on alaikäisenä ollut lapseksiottajan hoidettavana ja kasvatettavana eikä lapseksiottamista ole voitu vahvistaa lapsen ollessa alaikäinen. Tarkoituksena oli myös, että lapseksiottamista haettiin mahdollisimman pian lapseksiotettavan tultua täysi-ikäiseksi. A oli ollut B:n hoidettavana ja kasvatettavana siitä lähtien, kun hän oli täyttänyt neljä vuotta eli lähes koko lapsuutensa. Lapseksiottamisen vahvistamista ei ollut kuitenkaan edes yritetty hakea A:n ollessa alaikäinen, eikä B ollut hakemuksessaan esittänyt mitään syytä, miksi lapseksiottamista ei olisi tällöin voitu vahvistaa. Lapseksiottamisen vahvistamista haettiin vasta nyt 12 vuotta sen jälkeen, kun A oli tullut täysi-ikäiseksi. Tämän vuoksi käräjäoikeus katsoi, että ottolapsilain edellä mainitut edellytykset täysi-ikäisen henkilön lapseksiottamisen vahvistamiselle eivät täyttyneet. Täysi-ikäisen henkilön lapseksiottaminen voitiin ottolapsilain 2 §:n 2 momentin mukaan vahvistaa myös, jos lapseksiottamiseen on olemassa muita edelliseen verrattavia erittäin painavia syitä. Säännös vastasi aikaisemmin voimassa olleen lain (32/1979) vastaavaa säännöstä. Viimeksi mainittua lakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 147/1978 vp s. 21) tällaisina erittäin painavina syinä täysi-ikäisen henkilön lapseksiottamiselle mainittiin sisarusten välisen sukulaisuussuhteen säilyttäminen tilanteessa, jossa puoliso otti toisen puolison lapsen ottolapsekseen ja osa lapsista oli alaikäisiä ja osa jo täysi-ikäisiä. Jos lapseksiottaminen tällöin olisi mahdollista vahvistaa ainoastaan joidenkin sisarusten osalta, merkitsisi lapseksiottaminen hallituksen esityksen mukaan sisarussuhteen oikeudellisten vaikutusten katkaisemista. Käräjäoikeus katsoi, ettei se seikka, että B:n aiemmasta avioliitosta syntyneiden lasten sekä C:n välille oli vahvistettu ottolapsisuhde, ollut hallituksen esityksen tarkoittama tilanne, koska A:llä ei ollut alunperinkään ollut oikeudellista sisarussuhdetta B:n aiemmasta avioliitosta syntyneisiin lapsiin. A oli elänyt lähes koko lapsuutensa äitinsä C:n, B:n ja tämän aiemmasta avioliitosta syntyneiden lasten sekä B:n ja C:n yhteisen lapsen kanssa. He olivat eläneet yhdessä perheenä ja A:lle oli syntynyt kiinteä perhesuhde niin B:ään kuin tämän lapsiinkin. B ja C olivat eronneet vuonna 2001, eikä A ollut vuosiin asunut yhdessä B:n kanssa samassa taloudessa. Näin ollen A:n suhde B:ään ei ollut vuosiin ollut niin tiivis kuin ottolapsilain esityöt edellyttivät. Asiassa oli erityisen huomionarvoista, että A oli tavannut isäänsä T:ää vähintäänkin satunnaisesti ja hän oli myös pitänyt yhteyttä T:n uudesta avioliitosta oleviin sisarpuoliinsa. A:n suhde T:ään ei siten ollut kokonaisuudessaan katkennut. Vaikka ottolapsilaki ei edellyttänytkään täysi-ikäisen lapseksiotettavan vanhemman suostumusta, oli suostumuksen puute kuitenkin otettava kokonaisarvioinnissa huomioon. Säännöksestä ja sen esitöistä oli selvästi pääteltävissä, että aikuisiässä tapahtuva lapseksiottaminen oli erittäin poikkeuksellista ja edellytti erityisen painavia perusteita. Aikuisiässä tapahtuvalla lapseksiottamisella ei myöskään ollut ottolapsilain 2 §:n 1 momentista ilmenevää kasvatuksellista tarkoitusta. Ottaen huomioon A:n ikä ja täysi-ikäiseksi tulosta kulunut aika, T:n vastustus sekä A:n suhde T:ään ja tämän uudesta avioliitosta oleviin sisarpuoliin, käräjäoikeus katsoi, ettei B ollut esittänyt hakemuksensa tueksi sellaisia seikkoja, jotka olisivat edellä mainitussa säännöksessä tarkoitettuja erittäin painavia syitä lapseksiottamisen vahvistamiseen. Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi hakemuksen. Asian on ratkaissut notaari Maria Penttilä. Helsingin hovioikeuden päätös 30.5.2006 B valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Mats Wiklund, Pertti Lattunen ja Esa Hakala. Esittelijä Virva Nyman. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa B:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan B vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja että hänen ja A:n välille vahvistetaan ottolapsisuhde. A ilmoitti valitukseen liitetyssä lausumassaan yhtyvänsä B:n valitukseen. C ja T antoivat heiltä B:n valituksen ja A:n lausuman johdosta pyydetyn lausuman. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut
2. B on 2.2.2005 vireille tulleessa hakemuksessaan pyytänyt, että hänen ja A:n välille vahvistetaan ottolapsisuhde. A, joka on syntynyt 6.9.1975, on B:n nykyisen aviopuolison C:n poika. B ja C ovat olleet avioliitossa ensin 1980 - 2001 ja sitten 2005 alkaen uudelleen. A on antanut lapseksiottamisesta annetun lain (ottolapsilaki) 8 §:n 1 momentin mukaisen suostumuksensa lapseksiottamisen vahvistamiseen.
3. Ottolapsilain 2 §:n 2 momentin mukaan täysi-ikäisen henkilön lapseksiottaminen voidaan vahvistaa, jos on selvitetty, että tämä on alaikäisenä ollut lapseksiottajan hoidettavana ja kasvatettavana eikä lapseksiottamista ole voitu vahvistaa lapsen ollessa alaikäinen tai että lapseksiottamiseen on olemassa muita tähän verrattavia erittäin painavia syitä.
4. A on neljävuotiaasta saakka asunut äitinsä ja B:n kanssa ja ollut näiden hoidettavana sekä kasvatettavana, kunnes hän on muuttanut yhteisestä kodista täytettyään 21 vuotta. A:n isän T:n tässä asiassa ilmaisemasta vastustuksesta ja sen perusteluista käy ilmi, että lapseksiottaminen olisi voitu ottolapsilain 9 §:n 1 momentin edellyttämän T:n suostumuksen puuttumisen vuoksi vahvistaa A:n ollessa alaikäinen vain mainitun lain 9 §:n 2 momentissa mainituista erittäin painavista syistä.
5. Ottolapsilain 2 §:n 2 momentin perusteena olevissa lain esitöissä on katsottu, että lapseksiottamisen vahvistamista koskeva hakemus olisi tehtävä pian sen jälkeen, kun lapsi on tullut täysi-ikäiseksi ja aikaisempi lapseksiottamisen vahvistamisen este on poistunut. Muussa tapauksessa olisi selvitettävä, mitkä seikat puoltavat lapseksiottamisen vahvistamista (HE 147/1978 vp s. 20).
6. B on hakenut lapseksiottamisen vahvistamista vasta, kun lähes 12 vuotta on kulunut A:n täysi-ikäiseksi tulosta. Laissa ei kuitenkaan ole säädetty määräaikaa, jonka kuluessa lapseksiottamista koskeva hakemus on lapsen täysi-ikäiseksi tulon jälkeen tehtävä. Lain esitöissä määräajan asettamista ei ole pidetty mahdollisena sen vuoksi, että lapseksiottajan ja lapseksiotettavan välillä vallitsevan suhteen laatu ja olosuhteet voivat olla kussakin yksittäistapauksessa hyvin erilaiset (HE 147/1978 vp s. 21).
7. A:n biologinen isä T vastustaa edelleen ottolapsisuhteen vahvistamista A:n ja B:n välille. Tämä seikka, ottaen huomioon, että A on pitänyt satunnaisesti yhteyttä myös T:ään, on hyväksyttävä syy sille, että ottolapsisuhteen vahvistamisessa ei ole edetty kiireellisesti.
8. Ajan kuluminen saattaa kuitenkin joissakin tapauksissa herättää kysymyksen lapseksiottajan epäasiallisesta taivuttelusta varsinkin, jos lapseksiottaja on jo korkeassa iässä.
9. Tässä tapauksessa ei ole ilmennyt, että A olisi tahtonut vaikuttaa epäasiallisesti vuonna 1952 syntyneen B:n hakemukseen. Päinvastoin, asiassa on käynyt ilmi, että B on itse ollut hyvin aktiivinen. Lisäksi A:n, C:n ja B:n asiassa antamista lausumista käy ilmi, että A:n ja B:n välillä on ollut säännöllistä yhteydenpitoa. Vaikka lapseksiottamisen vahvistamista on haettu vasta siinä vaiheessa, kun A:n täysi-ikäiseksi tulosta on kulunut lähes 12 vuotta, ottolapsisuhteen vahvistamiselle ei ole estettä.
10. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että asiassa on edellytykset vahvistaa A:n lapseksiottaminen. Päätöslauselma Hovioikeuden ja käräjäoikeuden päätökset kumotaan. Korkein oikeus vahvistaa ottolapsisuhteen B:n ja A:n välille. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas, Mikael Krogerus, Pasi Aarnio, Pertti Välimäki ja Juha Häyhä. Esittelijä Lea Nousiainen.