← Suomi

KKO/2007/9

2007 false KKO:2007:9 Virallinen syyttäjä oli vaatinut A:lle rangaistusta kahdesta törkeästä veropetoksesta, mutta A:n katsottiin syyllistyneen kahteen veropetokseen. Kysymys A:n velvollisuudesta korvata valtiolle sen varoista A:n puolustajalle maksetut palkkio ja kulujen korvaus, kun syytteet oli suureksi osaksi hylätty. (Ään.) ROL 2 luku 11 § Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Syyte Turun käräjäoikeudessa Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta 1) 1.2.1997 - 31.10.2000 tehdystä törkeästä veropetoksesta, 2) 1.2.1997 - 31.1.2000 tehdystä kirjanpitorikoksesta ja 3) 1.2.1997 - 31.10.2000 tehdystä törkeästä veropetoksesta. Lisäksi syyttäjä vaati A:n määräämistä liiketoimintakieltoon. Syytteen mukaan A, joka oli ollut X Oy:ssä syytteessä tarkoitetun yhtiön toiminnan osalta tosiasiallisena päätöksentekijänä ja 28.1.1999 alkaen hallituksen puheenjohtajana, oli syyllistynyt kohdissa 1 ja 3 tarkoitettuihin törkeisiin veropetoksiin seuraavasti: Kohdan 1 mukaan A oli antamalla yhtiön puolesta veroviranomaisille vääriä tietoja veron määräämiseen vaikuttavista seikoista aiheuttanut veron määräämättä jättämisen siten, että yhtiö oli välttänyt veroa 82 045 markkaa verovuodelta 1997, 81 771 markkaa verovuodelta 1998 ja 42 851 markkaa verovuodelta 1999 eli yhteensä 206 667 markkaa (34 758,89 euroa); ja kohdan 3 mukaan A oli jättämällä henkilökohtaisessa verotuksessaan ilmoittamatta yhtiöstä saamansa tulon aiheuttanut veron määräämättä jättämisen siten, että A oli välttänyt veroa 138 280 markkaa verovuodelta 1997, 147 530 markkaa verovuodelta 1998 ja 69 946 markkaa verovuodelta 1999 eli yhteensä 355 756 markkaa (59 834,14 euroa). Sanottujen syytekohtien mukaan veropetosrikokset oli toteutettu siten, että A oli X Oy:n kirjanpitoon kirjatun liiketoiminnan lisäksi harjoittanut yhtiön kirjanpidon ulkopuolista trading-kauppaa Venäjälle vuosina 1997 ja 1998 käyttäen toiminnassaan apunaan useita toiminimiä sekä rahaliikennettä varten toisen nimissä olleita kahta pankkitiliä, joihin A:lla oli ollut käyttöoikeus. Vuonna 1999 A oli harjoittanut Venäjälle muuta syytteessä yksilöityä kirjaamatonta trading-kauppaa. Lisäksi syyte näiden kohtien osalta perustui A:n yhtiöltä saamiin yhtiön kirjanpidossa palkaksi kirjaamattomiin puhelin- ja autoetuihin. Syytteen mukaan veropetoksia oli pidettävä törkeinä, koska teoilla oli tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä ja ne olivat kokonaisuutena arvostellen törkeitä. Käräjäoikeuden tuomio 20.4.2005 Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen syytteen kohdissa 1 ja 3 kuvattuun menettelyyn tuomiossa yksilöidyin tavoin ja siten, että kohdan 1 osalta A:n menettelyn johdosta X Oy oli välttänyt veroa 39 594,90 markkaa verovuodelta 1997 ja 8 669,57 markkaa verovuodelta 1998 eli yhteensä 48 264,47 markkaa (8 117,50 euroa); ja kohdan 3 osalta A oli välttänyt veroa 42 423 markkaa verovuodelta 1997 ja 9 288 markkaa verovuodelta 1998 eli yhteensä 51 711 markkaa (8 697,32 euroa). Käräjäoikeus ei pitänyt veropetosrikoksia kokonaisuutena arvostellen syytteessä vaadituin tavoin törkeinä. Tuomiossa lausutuin perustein käräjäoikeus syytteen näiltä osin enemmälti hyläten katsoi A:n syyllistyneen kohdan 1 osalta 1.2.1997 - 31.10.1999 tehtyyn veropetokseen ja kohdan 3 osalta 31.1.1998 - 31.10.1999 tehtyyn veropetokseen. Käräjäoikeus hylkäsi syytteen kohdan 2 osalta kokonaisuudessaan sekä vaatimuksen A:n määräämisestä liiketoimintakieltoon. Käräjäoikeus tuomitsi A:n hänen syykseen edellä mainituin tavoin luetuista kahdesta veropetoksesta yhteiseen kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi käräjäoikeus määräsi A:n puolustajalle maksettavaksi palkkion valtion varoista. Käräjäoikeus velvoitti A:n suorittamaan jutussa valtion varoista puolustajalle kaikkiaan maksetut korvaukset eli 6 499,57 euroa takaisin valtiolle. Takaisinkorvausvelvollisuuden osalta käräjäoikeus lausui perusteluinaan, että tuomioistuimen oli, kun se totesi vastaajan syyllistyneen rikokseen, jonka esitutkintaa ja oikeudenkäyntiä varten hänelle oli määrätty puolustaja, velvoitettava vastaaja suorittamaan valtiolle puolustajalle maksetut korvaukset. Jos vastaaja täytti oikeusapulaissa tarkoitetut oikeusavun saamisen taloudelliset edellytykset, korvaus ei saanut olla suurempi kuin oikeusapulain mukainen korvaus olisi. Käräjäoikeus totesi, ettei A ollut esittänyt selvitystä oikeusavun saamisen taloudellisista edellytyksistä, minkä vuoksi hän oli velvollinen korvaamaan valtiolle sen varoista puolustajalle maksetut korvaukset kokonaisuudessaan. Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Markku Välimäki ja lautamiehet. Turun hovioikeuden tuomio 8.9.2005 A valitti hovioikeuteen ja vaati, ettei häntä velvoiteta korvaamaan valtiolle sen varoista hänen puolustajalleen maksettuja korvauksia, koska häntä ei ollut tuomittu rangaistukseen törkeistä veropetoksista, joista häntä oli syytetty, vaan ainoastaan veropetoksista. Hovioikeus lausui, että käräjäoikeus oli syytteen perusteella tuominnut A:n rangaistukseen kahdesta veropetoksesta. A oli siten oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 11 §:ssä tarkoitetulla tavalla syyllistynyt niihin rikollisiin tekoihin eli rikoksiin, joiden esitutkintaa ja oikeudenkäyntiä varten hänelle oli määrätty puolustaja. Rikosten törkeysasteen arvioiminen syytteestä poikkeavasti ei vapauttanut A:ta korvausvelvollisuudesta. Hovioikeus totesi, että A:lle oli käräjäoikeuden tuomion jälkeen myönnetty oikeusapu 20 prosentin perusomavastuulla, ja vapautti A:n korvausvelvollisuudesta valtiolle oikeusavun perusomavastuun eli 1 299,91 euron ylittävältä osalta. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juhani Saarinen, Elise Suvanto ja Nora Viikari, joka myös esitteli asian. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A hovioikeudessa vaatimansa toistaen pyysi, että hänet vapautetaan kaikilta osin ja siten myös oikeusavun perusomavastuuta koskevalta osalta velvollisuudesta korvata valtiolle hänen puolustajalleen käräjäoikeudessa valtion varoista maksettuja korvauksia. Virallinen syyttäjä antoi pyydetyn vastauksen. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

  1. Käräjäoikeus on tuominnut A:n kahdesta veropetoksesta vankeusrangaistukseen ja velvoittanut hänet korvaamaan valtiolle sen varoista hänen puolustajalleen käräjäoikeudessa maksetut korvaukset. Hovioikeus on alentanut korvauksen A:n oikeusapulain mukaiseen perusomavastuun määrään.
  2. A on vaatinut, että hänet vapautetaan kokonaan korvausvelvollisuudesta valtiolle. A on vedonnut siihen, ettei häntä ollut tuomittu rangaistukseen törkeistä veropetoksista, joista häntä oli syytetty, vaan veropetoksista. Kysymys on siten siitä, tuleeko A vapauttaa korvausvelvollisuudesta osaksi tai kokonaan, kun syyte veropetosrikoksia koskevien syytekohtien 1 ja 3 osalta on olennaisilta osin hylätty ja A on tuomittu rangaistukseen lievemmistä rikoksista kuin sanotuissa kohdissa oli vaadittu. Sovellettava säännös
  3. Asiassa sovellettavan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (rikosoikeudenkäyntilain) 2 luvun 11 §:n (107/1998) mukaan silloin, kun tuomioistuin toteaa epäillyn syyllistyneen rikokseen, jonka esitutkintaa ja oikeudenkäyntiä varten hänelle on määrätty puolustaja, hänet on velvoitettava korvaamaan valtiolle sen varoista 10 §:n nojalla maksetut korvaukset. Jos epäilty täyttää maksuttoman oikeudenkäynnin tai oikeusavun saamisen taloudelliset edellytykset, korvaus ei saa olla suurempi kuin maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain tai yleisestä oikeusavusta annetun lain mukainen korvaus olisi. Oikeusapulain säätämisen yhteydessä tehdyn, 1.6.2002 voimaan tulleen lainmuutoksen (260/2002) jälkeen säännös on asiallisesti saman sisältöinen.
  4. Säännöksestä ilmenee, että rikosasian vastaaja on omavastuuosuutensa rajoissa velvollinen korvaamaan puolustuksestaan aiheutuneet kustannukset valtiolle, jos hänen katsotaan syyllistyneen siihen rikokseen, joka on käsitelty oikeudenkäynnissä. Jos rikosta koskeva syyte hylätään kokonaisuudessaan, korvausvelvollisuutta ei säännöksen mukaan ole.
  5. Sen sijaan laissa ei ole säädetty tuomitun korvausvelvollisuudesta sellaisissa tilanteissa, joissa syytteeseen sisältyvistä useista syytekohdista osa hylätään ja osa hyväksytään, ja toiseksi sellaisissa tilanteissa, joissa yhden syytekohdan käsittävästä syytteestä osa hylätään ja osa hyväksytään. Korvausvelvollisuuden suhteesta muuhun kulujen korvausvelvollisuuteen
  6. Rikosoikeudenkäyntilain 2 luvun 11 §:ssä säädellyssä takaisinmaksuvelvollisuudessa on kyse siitä, miten rikosasian vastaaja joutuu vastaamaan hänelle viran puolesta järjestetyn ja valtion varoista maksetun puolustuksen kustannuksista. Kysymys on yleisemmin siitä, miten rikosasian vastaaja joutuu vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan. Yhdenvertaisuussyistä Korkein oikeus pitää perusteltuna, että vastaajan asemaa on tässä tilanteessa arvioitava samalla tavalla kuin silloin, kun hän vastaa itse oikeudenkäyntikuluistaan.
  7. Rikosasioiden oikeudenkäyntikuluja koskevasta rikosoikeudenkäyntilain 9 luvusta ilmenee, että vastaaja joutuu itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan, jos syyte hyväksytään. Mutta jos syyttäjän syyte tai muu vaatimus hylätään, rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 a §:n 1 momentin (107/1998) mukaan valtio on vastaajan vaatimuksesta velvollinen korvaamaan vastaajan kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Mainitun 1 a §:n 2 momentin mukaan, jos samassa asiassa on esitetty useita syytteitä tai muita vaatimuksia, joista osa hyväksytään ja osa hylätään, oikeudenkäyntikulujen korvausta ei tuomita, ellei ole erityistä syytä sen suorittamiseen osaksi.
  8. Rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 a §:n 2 momentista siis ilmenee, että pääsääntönä lainkohdassa tarkoitetuissa tilanteissakin on vastaajan vastuu omista oikeudenkäyntikuluistaan. Vain silloin kun on erityistä syytä, valtio voi osaksi joutua korvaamaan vastaajan kulut. Lain esitöiden mukaan lainkohdassa tarkoitettu erityinen syy voi olla käsillä esimerkiksi silloin, kun jutun pääsyyte hylätään, mutta vastaaja tuomitaan rangaistukseen toisesta rikoksesta, joka on vähäisempi ja lievemmin paheksuttava (HE 132/1997 vp s. 56). Lain esitöiden esimerkki tarkoittaa esimerkiksi kahden syytteen tilannetta, jossa toinen syyte on pääsyyte.
  9. Edellisessä kohdassa mainitun esimerkin kanssa asiallisesti rinnasteinen tilanne voi olla käsillä myös silloin, kun yhden syytteen tapauksessa syyte väitetystä vastaajan menettelystä hylätään niin olennaisilta osin, että vastaajan syyksi luetaan selvästi vähäisempi ja lievemmin paheksuttava menettely kuin mistä syytteessä on ollut kysymys. Näin ollen myös tällaisissa tilanteissa voi tulla kysymykseen rikosoikeudenkäyntilain 9 luvun 1 a §:stä ilmenevän periaatteen soveltaminen. Arviointi tässä asiassa
  10. Syytekohdassa 1 syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta 1.2.1997 ja 31.10.2000 välisenä aikana tehdystä törkeästä veropetoksesta sillä perusteella, että A oli X Oy:n tosiasiallisena päätöksentekijänä ja 28.1.1999 alkaen hallituksen puheenjohtajana antamalla veroviranomaisille vääriä tietoja veron määräämiseen vaikuttavista seikoista aiheuttanut veron määräämättä jättämisen siten, että yhtiö oli välttänyt tuloveroa 82 045 markkaa verovuodelta 1997, 81 771 markkaa verovuodelta 1998 ja 42 851 markkaa verovuodelta 1999 eli yhteensä 206 667 markkaa.
  11. Käräjäoikeus on syytekohdassa 1 katsonut A:n syyllistyneen syytteessä kuvattuun menettelyyn vuosina 1997 ja 1998 eräiden trading-kauppojen osalta ja hylännyt syytteen muutoin niin, että yhtiön A:n menettelyn vuoksi välttämän veron määräksi on verovuoden 1997 osalta katsottu 39 594,90 markkaa ja verovuoden 1998 osalta 8 669,57 markkaa eli yhteensä 48 264,47 markkaa. Syyte vuonna 1999 tehdyksi väitettyjen tekojen osalta on hylätty. Tällä perusteella A:n on syytekohdassa 1 katsottu syyllistyneen veropetokseen, jota ei kokonaisuutena arvostellen kuitenkaan ole pidetty törkeänä.
  12. Syytekohdassa 3 syyte 1.2.1997 ja 31.10.2000 välisenä aikana tehdystä törkeästä veropetoksesta on perustunut siihen, että A oli jättämällä henkilökohtaisessa verotuksessaan ilmoittamatta X Oy:stä saamansa tulon aiheuttanut veron määräämättä jättämisen siten, että hän oli välttänyt veroa 138 280 markkaa verovuodelta 1997, 147 530 markkaa verovuodelta 1998 ja 69 946 markkaa verovuodelta 1999 eli yhteensä 355 756 markkaa.
  13. Käräjäoikeus on syytekohdassa 3 katsonut A:n menettelyllään välttäneen henkilökohtaisessa verotuksessaan veroa verovuoden 1997 osalta 42 423 markkaa ja verovuoden 1998 osalta 9 288 markkaa eli yhteensä 51 711 markkaa. A:n on menettelyllään katsottu syyllistyneen veropetokseen, jota ei kokonaisuutena arvostellen pidetty törkeänä. Muilta osin syyte kohdassa 3 on hylätty. Johtopäätös
  14. Syytekohdan 1 osalta A:n veroviranomaisille veron määräämiseen vaikuttavista seikoista antamien virheellisten tietojen määrä on katsottu huomattavasti vähäisemmäksi kuin syytteessä oli väitetty ja syytekohdan 3 osalta hänen henkilökohtaisessa verotuksessaan ilmoittamatta jättämiensä tulojen on katsottu olevan huomattavasti vähäisemmät kuin syytteessä oli väitetty. A:n syyksi on luettu kummankin syytekohdan osalta törkeän veropetoksen sijasta veropetos, joista hänet on tuomittu yhteiseen kolmen kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Kun otetaan huomioon, että kysymyksessä on ilmeisen suunnitelmallinen taloudellinen rikollisuus, A:n syyksi luetut teot eivät ole selvästi vähäisempiä eivätkä lievemmin paheksuttavia kuin ne teot, joista häntä on syytetty. Näin ollen asiassa ei ole sellaisia syitä, joiden perusteella A:n velvollisuutta korvata valtiolle sen varoista maksettuja hänen puolustuksestaan johtuneita kustannuksia voitaisiin alentaa.
  15. Kohdan 2 syyte kirjanpitorikoksesta on kokonaan hylätty. Tämän johdosta Korkein oikeus toteaa, että oikeudenkäyntiaineiston perusteella voidaan arvioida puolustajan toimenpiteiden olleen tämän syytekohdan osalta kohtiin 1 ja 3 verrattuna niin vähäiset, ettei toimenpiteillä ole ollut vaikutusta puolustajalle maksettuihin korvauksiin. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Kari Kitunen, Liisa Mansikkamäki (eri mieltä), Pertti Välimäki ja Soile Poutiainen (eri mieltä). Esittelijä Jukka-Pekka Salonen. Oikeusneuvos Mansikkamäki: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Poutiainen. Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Oikeusneuvos Poutiainen: Enemmistön tavoin pidän perusteltuna, että kysymystä rikosasian vastaajan velvollisuudesta korvata valtiolle sen varoista puolustajalleen maksetut korvaukset arvioidaan paitsi oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 11 §:n nojalla myös ottaen huomioon se, mitä saman lain 9 luvussa on säädetty oikeudenkäyntikuluistaan itse vastanneen vastaajan oikeudesta kulukorvaukseen. Puolustuskustannusten valtiolle korvaamista koskevasta lain 2 luvun 11 §:stä ilmenee, että rikosasian vastaaja on omavastuuosuutensa rajoissa velvollinen korvaamaan puolustuksestaan aiheutuneet kustannukset valtiolle, jos hänen katsotaan syyllistyneen oikeudenkäynnissä käsiteltyyn rikokseen. Jos rikosta koskeva syyte hylätään kokonaisuudessaan, korvausvelvollisuutta ei säännöksen mukaan ole. Lainkohdan sanamuodon mukaan takaisinmaksuvelvollisuus seuraa jo rikoksen syyksilukemisesta ja siis siitä riippumatta, tuomitaanko vastaaja teostaan rangaistukseen. Asiallisesti tämä tarkoittaa sitä, että vastaaja joutuu tällaisessa tilanteessa viime sijassa itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Oikeudenkäyntiavustajansa itse hankkineen henkilön osalta on saman lain 9 luvun 1 a §:n 1 momentissa vastaavasti säädetty, että jos syyttäjän syyte tai muu vaatimus hylätään, jätetään tutkimatta tai sillensä, valtio on vastaajan vaatimuksesta velvollinen korvaamaan vastaajan kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Säännöksen 2 momentin mukaan silloin, kun asiassa on esitetty useita syytteitä, joista osa hyväksytään ja osa ratkaistaan 1 momentin mukaisesti, oikeudenkäyntikulujen korvausta ei tuomita, ellei ole erityistä syytä sen suorittamiseen osaksi. Lain 2 luvussa tarkoitettua julkista puolustusta pidettiin tärkeänä sen vuoksi, että jokaiselle vakavasta rikoksesta epäillylle varallisuusasemastaan riippumatta voitiin turvata oikeudenkäyntiavustaja (LaVM 9/1997 vp s. 9 - 10). Siinä tapauksessa, että vastaajalla on oikeus korvauksettomaan oikeusapuun, kustannukset jäävät myös lopullisesti valtion maksettaviksi. Muussa tapauksessa takaisinmaksuvelvollisuus määräytyy rikosasian lopputuloksen perusteella. Jälkimmäisen, lain 9 luvun 1 a §:n säännöksen lähtökohtana vastaavasti oli, ettei tällaisessakaan tilanteessa pidetty kohtuullisena syyttömän henkilön puolustuksesta aiheutuneiden kulujen jäämistä hänen itsensä kannettaviksi. Oikeus osittaiseen korvaukseen vastaajalla olisi tätä säännöstä koskevien lain esitöiden mukaan esimerkiksi silloin, kun pääsyyte hylätään, mutta vastaaja tuomitaan rangaistukseen toisesta rikoksesta, joka on vähäisempi ja lievemmin paheksuttava (HE 132/1997 vp s. 56). Kummankin lainkohdan mukaan kuluvastuun jakautumista rikosasian vastaajan ja valtion välillä tulee tarkastella syytekohtaisesti. Viimeksi mainitusta säännöksestä ja sen esitöistä ilmenee, ettei edes se, että useammasta syytteestä osa hyväksytään ja osa hylätään, pääsääntöisesti oikeuta vastaajaa saamaan valtiolta korvausta oikeudenkäyntikuluistaan. Kuten sanotun luvun 9 §:stä lisäksi ilmenee, ei oikeudenkäymiskaaren 21 lukuun kuuluvaa, niin sanottua osavoittotilannetta koskevaa 3 §:n säännöstä sovelleta rikosasioissa. Siten valtion korvausvelvollisuus rikosasian osavoittotilanteessa on tarkoitettu poikkeukselliseksi, eikä korvausvelvollisuus sanotut säännökset huomioon ottaen tule kysymykseen - toisin kuin riita-asioita varten on edellä mainitussa lainkohdassa säädetty - silloin, kun tietty "asianosaisen vaatimus hyväksytään ainoastaan osaksi". Edellä esitetyillä perusteilla katson, ettei rikosasian vastaajaa voida oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 11 §:n nojalla vapauttaa valtion varoista maksetun puolustajan korvausten takaisinmaksuvelvollisuudesta sillä perusteella, että tietty syyte on osittain hylätty. Tässä suhteessa ei ole merkitystä, vaikka hylätty osa syytteestä olisi olennainenkin ja vaikka syytteen osittainen hylkääminen olisi johtanut siihen, että tekoon on sovellettu lievempää lainkohtaa kuin syytteessä on vaadittu. A:ta vastaan ajetuista törkeää veropetosta koskevista syytekohdista kumpaakaan ei ole kokonaisuudessaan hylätty, vaan hänen syykseen on näiden syytekohtien perusteella luettu veropetokset, joista hänet on tuomittu vankeusrangaistuseen. Siten A:n on todettu oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 11 §:n tarkoittamin tavoin syyllistyneen rikokseen, jonka esitutkintaa ja oikeudenkäyntiä varten hänelle oli määrätty puolustaja. Näillä perusteilla ja ottaen huomioon, ettei hylätyn syytekohdan 2 aiheuttamilla toimenpiteillä voida arvioida olleen sanottavaa merkitystä puolustajalle maksettuihin korvauksiin, katson, ettei ole syytä muuttaa hovioikeuden tuomion lopputulosta.

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.