KKO/2007/93

2007 false KKO:2007:93 Puolisot A ja B olivat vuonna 1988 B:n varoin ostaneet purjeveneen yhteisiin nimiinsä. B:n jouduttua vuonna 2002 konkurssiin konkurssipesä vaati, että purjeveneen puoliosan lahjoitus A:lle julistetaan avioliittolain 45 §:n (234/1929) nojalla mitättömäksi. Arvioitaessa sitä, oliko A:n saanto vastikkeeton, otettiin huomioon A:n kotityön merkitys. Korkeimman oikeuden tuomiossa lausutuin perustein katsottiin, että kysymyksessä oli lahjoitus. AL 45 § 1 mom (234/1929) Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Konkurssipesän kanne Helsingin käräjäoikeudessa B:n konkurssipesä (jäljempänä konkurssipesä) vaati A:ta vastaan nostamassaan kanteessa eräiden oikeustointen peräyttämistä koskevien vaatimusten ohella, että B:n A:lle 3.11.1988 tehdyllä myyntisopimuksella antama lahja, puoliosuus Nauticat 35 -purjeveneestä, julistetaan avioliittolain 45 §:n (234/1929) nojalla mitättömäksi ja veneen omistusoikeuden vahvistetaan kuuluvan yksin B:lle ja veneen siten kuuluvan kokonaisuudessaan hänen konkurssipesäänsä. Purjevenettä koskevan myyntisopimuksen mukaan veneen ostajina olivat olleet B ja A. Myyntisopimuksen mukaan veneen kauppahinta oli ollut 853 175 markkaa, josta osa oli suoritettu luovuttamalla myyjälle B:n yksin omistama Nauticat 33 -vene. Vaihtoveneen arvoksi oli myyntisopimuksessa merkitty 460 000 markkaa. Loppukauppahinnan B oli ilmoittanut maksaneensa itse. A:lla ei ollut ollut tuloja eikä hän kotirouvana olisi voinut rahoittaakaan veneen hankintaa. Omistusoikeuden kirjaaminen myyntisopimuksessa puoliksi A:lle oli tosiasiallisesti tarkoittanut sitä, että puolet veneen omistusoikeudesta oli siirtynyt hänelle. Kysymyksessä oli tämän vuoksi puolisoiden välinen lahja, joka oli tuolloin voimassa olleen avioliittolain 45 §:n mukaan mitätön. A:n vastaus A kiisti kanteen. Kauppakirjasta ilmenevin tavoin hän oli ostanut veneen yhdessä aviomiehensä B:n kanssa. He olivat solmineet avioliiton vuonna 1982, jolloin hän oli saanut ennakkoperintönä 100 000 markkaa. Ennen avioliiton solmimista hän oli ollut hyvätuloisessa ansiotyössä, josta kertyneet varat hän oli voinut sijoittaa puolisoiden yhteisiin hankkeisiin. Lisäksi hänellä oli ollut avioliiton aikana pääomatuloja ja hän oli saanut varoja perintönä, joten tämänkin vuoksi hänellä oli ollut varallisuutta osallistua yhteisen omaisuuden hankkimiseen. Hän oli myös vuodesta 1982 alkaen hoitanut heidän perhettään ja yhteistä kotiaan ja siten mahdollistanut B:n täysipäiväisen toiminnan yritysjohtajana. Tästä työstä hän ei luonnollisestikaan ollut saanut verotettavaa ansiotuloa, mutta ottaen huomioon hänen aikaisempi varallisuutensa ja kodissa tekemänsä työ, hän ja B olivat omistaneet kaiken avioliiton aikana hankkimansa omaisuuden yhdessä. Käräjäoikeuden tuomio 3.12.2004 Käräjäoikeus lausui, että A:n esittämän uskottavan selvityksen mukaan hän oli avioliiton aikana saanut sisarosuusperintönä, sijoitusasuntojen vuokratuloina ja myyntivoittoina yhteensä 368 009 markkaa. Lisäksi häntä oli vuonna 1982 verotettu 100 000 markan lahjasta. A oli ennen avioliiton solmimista vielä ollut hyvätuloisessa ansiotyössä, josta kertyneet varat oli sijoitettu puolisoiden yhteisen omaisuuden hankkimiseen. Lausumillaan perusteilla käräjäoikeus hylkäsi kanteen. Asian on ratkaissut käräjätuomari Matti Palojärvi. Helsingin hovioikeuden tuomio 25.8.2006 Konkurssipesä valitti hovioikeuteen ja toisti käräjäoikeudessa esittämänsä kanteen. Hovioikeus lausui, että kirjallisina todisteina esitettyjen venettä koskevien myyntisopimuksen ja kauppahinnan maksukuittien mukaan veneen ostajina olivat olleet sekä A että B. Asiassa esitetyistä kirjallisista todisteista ilmeni, että A:lla oli ennen B:n kanssa solmittua avioliittoa ollut varallisuutta. Avioliiton aikana hän oli saanut lisävaroja muun muassa perintönä, mutta hän ei ollut ollut ansiotyössä, joten hänellä ei ollut ollut säännöllisiä palkkatuloja. Perheen kuukausittaiset käyttövarat olivat muodostuneet pääosin B:n tuloista. A oli avioliiton solmimisen jälkeen kotiin jäämällä mahdollistanut B:n työssä käynnin ja näin ollen hän oli omalla toiminnallaan mahdollistanut myös perheen varallisuuden kartuttamisen. Nämä perheen käytössä olleet varat huomioon ottaen asiassa ei ollut pääteltävissä, että veneen omistaisi kirjallisista todisteista ilmenevästä poiketen B yksin. Näin ollen A:n oli katsottava näyttäneen, että kysymyksessä oleva venettä koskeva oikeustoimi ei ollut sellainen tuolloin voimassa olleen avioliittolain 45 §:ssä tarkoitettu puolisoiden välinen lahja, joka olisi konkurssipesän vaatimin tavoin mitätön. Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, ettei ollut aihetta muuttaa käräjäoikeuden tuomion lopputulosta. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Heljä Järvelä, Maija Nyyssönen ja Eija Multimäki, joka myös esitteli asian. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa Konkurssipesälle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan konkurssipesä vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan. Konkurssipesä toisti käräjäoikeudessa esittämänsä kanteen. A vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä. Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut

1. B ja A ovat 3.11.1988 tehdyllä myyntisopimuksella ostaneet Nauticat 35 -purjeveneen, jonka hankintahinta on ollut 853 175 markkaa. Kauppahinnasta on maksettu 460 000 markkaa luovuttamalla myyjälle vaihtoesineenä B:n omistama Nauticat 33 -purjevene ja loput B:n allekirjoittamin tilisiirroin hänen palkkatililtään, johon A:lla on ollut käyttöoikeus.
2. Asiassa sovellettavan avioliittolain 45 §:n 1 momentin (234/1929) mukaan, sellaisena kuin säännös kuului ennen 1.1.1992 voimaan tullutta lainmuutosta, puoliso ei avioliiton aikana saanut lahjoittaa omaisuutta toiselle puolisolle. Kiellon alainen lahjoitus merkitsi pätemättömyyttä, mihin seikkaan vetoaminen ei ollut aikaan sidottua. Velkojan väittäessä, että luovutus oli kielletty lahjoitus, näyttötaakka oli avioliittolain 61 §:n mukaan puolisolla.
3. Oikeuskäytännössä on katsottu puolison voineen muullakin perheen hyväksi tehdyllä työllä kuin ansiotoiminnalla kohottaa perheen varallisuusasemaa siinä määrin, ettei puolisoiden yhteiseksi omaisuudekseen hankkimien osakkeiden osuuden saantoa puolisoiden välisessä suhteessa pidetty lahjana (KKO 1975 II 62). Toisaalta kiinteistön hankkiminen myös puolison nimiin on katsottu sellaiseksi lahjaksi, joka oli mitätön, kun tämän tuloistaan ja varallisuudestaan esittämä selvitys ei osoittanut, että hän olisi niillä kyennyt rahoittamaan osuutensa kauppahinnasta, ja kun jutussa ilmitulleesta päinvastoin oli pääteltävissä, että sen maksamiseen oli käytetty rahoittajapuolison liiketoiminnasta kertyneitä varoja tämän velkojien vahingoksi (KKO 1978 II 8).
4. A on lahjoitusväitteen kiistäessään vedonnut siihen, että hänellä oli ollut varallisuutta veneen hankinnan rahoittamiseen ja että hän oli hoitamalla perheen kodin, talouden ja lapsen mahdollistanut miehensä työskentelyn. Veneen hankintahetkellä puolisoilla ei ollut ollut myöskään tietoa siitä, että B tulisi paljon myöhemmin oikeudenkäyntien jälkeen menettämään omaisuutensa.
5. A:n esittämästä selvityksestä ilmenee, että hän oli vuonna 1979 lainannut B:lle 50 000 markkaa, saanut 1980-luvun vaihteessa perintönä 185 000 markkaa ja että hänellä oli ollut vuosina 1986 - 1989 pääomatuloja 33 524 markkaa. A:lla on siten ollut varallisuutta ja pääomatuloja vuonna 1982 solmitun avioliiton aikanakin. Toisaalta samasta selvityksestä ilmenee, että A oli hankkinut yhdessä B:n kanssa 1980-luvulla kolme sijoitusasuntoa, vuonna 1986 yksiön 103 350 markan kauppahinnalla, vuonna 1987 kaksion 196 545 markan kauppahinnalla ja vuonna 1989 vielä erään huoneiston 600 000 markan kauppahinnalla, joista viimeksi mainittu oli rahoitettu kokonaan puolisoiden yhdessä ottamalla pankkilainalla. Asunnoista A on ilmoittanut saaneensa vuokratuloa ja myyntivoittoa. Lisäksi A oli eräässä vahvistuskanneasiassa väittänyt, kuten konkurssipesän esittämästä selvityksestä ilmenee, rahoittaneensa yllä mainituilla varoillaan muun ohella puolisoiden vuonna 1985 yhteiseksi kodikseen hankkimaa asuntoa.
6. Riidatonta on, että A on puolisoiden avioliiton ajan ainakin vuodesta 1983 alkaen hoitanut perheen kodin, talouden ja lapsen.
7. Kuten kohdassa 1 on todettu, vene on maksettu B:n varoilla. Veneen hinta ja asiassa esitetty selvitys kokonaisuutena huomioon ottaen on ilmeistä, ettei A:lla ole ollut sellaista varallisuutta, jolla hän olisi voinut kaupantekohetkellä rahoittaa osuutensa veneen kaupasta. A ei siten ole näyttänyt, että puolet veneen rahoituksesta olisi ollut lähtöisin häneltä.
8. Mitä tulee A:n kotityön merkitykseen arvioitaessa saannon vastikkeellisuutta, ratkaistavana on ensiksi kysymys siitä, voiko A suhteessa B:n velkojiin vedota sanotunlaiseen rahoitukseen. Sen puolesta, ettei vetoaminen suhteessa kolmanteen olisi mahdollista, puhuu kiellon ehdottomuus ja se, että lahjoituskiellon tarkoituksena on ollut ennen kaikkea velkojien suojaaminen. Kun lahjoituskieltoon voivat vedota samalla tavoin sekä puoliso että velkojat, on toisaalta perusteltua, että lahjansaajaksi väitetyllä on myös suhteessa kolmanteen oikeus vedota vastaaviin seikkoihin kuin puolisoiden välisiä suhteita koskevassa, kohdassa 3 selostetussa ratkaisussa KKO 1975 II
10. Ottaen huomioon nyt kysymyksessä olevan purjeveneen arvon ja puolisoiden, myös A:n nimiin hankitun muun omaisuuden määrän sekä kysymyksessä olleen omaisuuden laadun, Korkein oikeus katsoo, ettei kokonaisuutena arvioiden A:n kotityölle voida tässä tapauksessa antaa merkitystä veneen vastikkeena.
11. Korkein oikeus katsoo, että kysymyksessä on ollut avioliittolain 45 §:n 1 momentissa (234/1929) tarkoitettu lahjoitus. Sen pätemättömyys ei ole riippuvainen siitä, ovatko puolisot lahjoitushetkellä olleet tietoisia rahoittajana toimineen puolison tulevasta maksukyvyttömyydestä. Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio kumotaan Nauticat 35 -purjevenettä koskevilta osin. Korkein oikeus vahvistaa, että Nauticat 35 -purjevene kuuluu kokonaisuudessaan B:n konkurssipesään. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Kari Raulos, Eeva Vuori, Liisa Mansikkamäki ja Soile Poutiainen. Esittelijä Lea Nousiainen.